Naisasialooseri + ExPua ovat enemmän kuin oikeassa

Teme_1991

Olen vuosia seurannut tämän palstan viestejä ja olen tullut siihen tulokseen, että Naisasialooseri ja ExPua ovat MA-teorian/PUA/hypergamian suhteen enemmän kuin oikeassa.

Omakohtaisen kokemukseni mukaan asia on melkeinpä vielä niin, että jopa nämäkin kaksi kirjoittajaa arvioivat tiettyjä asioita jopa hieman alakanttiin vaikka monet (erityisesti) naiset ovat aivan päinvastaista mieltä.

Tuntuu siltä, että NALLI ja expua ovat ainoat täällä jotka tosiasiallisesti tajuavat AT-tasoisen ja erityisesti hardcore ätmin huonon tilanteen ja etenkin mistä se johtuu, naisasialooseri on tietyissä kirjoituksissa jopa ilmaissut ymmärtävänsä ja hyväksyvänsä naisen puutteesta johtuvat itsemurhat. Minulle on itsestäänselvää että en jaksa tätä hardcore ätmin elämää loputtomiin, kyse on vain siitä koska pinna katkeaa lopullisesti, tuskin jaksan enää kovinkaan montaa vuotta tätä elämää.

Minulle on koko elämäni toitotettu erityisesti naisten osalta (myös naispuoliset lähisukulaiseni) että ei minun sikarumalla naamalla ole mitään sen asian kanssa tekemistä että en ole löytänyt naista. Tämä on 100% P-A-S-K-A-P-U-H-E-T-T-A, mutta kun sitä koko ajan hoetaan niin sitä alkaa uskomaan että minussa on jotain muuta oleellisesti vialla. Naiset eivät yksinkertaisesti harrasta seksiä tai pariudu nain saastaisen ruman miehen kanssa, se on fakta ja joka väittää muuta ei tiedä mistä puhuu, joka ikinen (HC)atmi tajuaa tämän tosiasiaksi.

Olen mm. tämän palstan kirjoitusten myötä tullut siihen tulokseen, että yhteiskunnan tulisi moraalisesta näkökulmasta katsottuna mahdollistaa ätmille elämänsä päättäminen 100% varmasti ja kivuttomasti kontrolloidussa ympäristössä missä voisi nauttia esimerkiksi yliannostuksen pentobarbituraatteja

Naisasialooseri ja ExPua ovat olleet johdonmukaisia eivätkä ole taipuneet paineen alla myötäilemään tai puoliksi "tulemaan vastaan" (niin kuin monet muut kirjoittajat täällä vaikka yleisesti ottaen olisivatkin muuten samaa mieltä) seikkoja jotka yksinkertaisesti eivät pidä paikkansa.

Helvetin hienoa, että edes jotkut ihmiset täällä sentään tajuavat missä oikeasti mennään ja jotka eivät lähde tähän virheellisen ja valheiden täyttämään "poliittisen korrektiuden" tielle jota suurin osa ihmisistä harrastaa tyyliin "ulkonäöllä ei ole väliä" tai "kuka tahansa nainen saisi olla onnellinen saadessasi sinut"

115

943

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ex----------PUA

      Reaktioni tähän: <iframe src="//giphy.com/embed/JnMjpOA4t0YYU" width="480" height="266" frameBorder="0" class="giphy-embed" allowFullScreen></iframe><p><a href="http://giphy.com/gifs/donald-trump-thumbs-up-gopdebatenov15-JnMjpOA4t0YYU">via GIPHY</a></p>

      No mutta kiitoksia, tämä on kunnia.

      Hassua, mutta juuri tänään kirjoitin seuraavanlaisen vastineen eräälle puska-ammuskelijalle, joka yrittää vaientaa totuutta ja täten saada naisten sairaan ja epäoikeuden mukaisen hypergamian jatkumaan, miesten kärsiessä hiljaa:

      "No tulihan se sieltä.

      Yrität vaientaa totuuden, ja epäkohdista puhuvat miehet.

      Onhan se paljon helpompaa pitää yllä naisten hypergamiaa ynnä muuta, kun miehet eivät tule kertomaan omaa näkökantaansa julkisille foorumeille, vaan menevät vaikkapa kymmeneksi vuodeksi hyödyttömään terapiaan.

      Älä luulekaan että tämä jäisi näkemättä minulta. ;) "

      http://keskustelu.suomi24.fi/t/14338357/miksi-miehet-ilkeilee-vanhoille-naisille#comment-85180743

      Kuten vanha sanonta sanoo: ne jotka elävät valheessa, loukkaantuvat ja suuttuvat kun kerrot totuuden, joten jatka sen puhumista.

      Niin aion tehdä jatkossakin - ja haastan muut tekemään samoin!

      Kovasti ovat femakot ja kurpat sekä muut hypergamit pyrkineet minua ja hyviä ystäviäni vaientamaan häpäisyillä ja muilla epätoivoisilla keinoilla, vaan mikään ei ole pysäyttänyt minua. :)

      Näemmä pahin pelko on, että punainen pilleri ottaa vallan, ja sininen pilleri lakkaa toimimasta, eli että totuus asioista tuleekin julki ja naiset äkkiä siirtyvätkin syytettyjen penkille.

      Syy kärsimyksiisi löytyy siitä, että jopa tasoisesi naiset katsovat oikeudekseen vallita miehiä, jotka ovat itseäänkin tasokaampia - etenkin akselilla raha, status ja ulkonäkö. Sitten tietenkin kun tälläinen YTM ei valitse tuollaista naista, kuin korkeintaan runkkukorvikkeeksi, päättävät nämä pistää kioskin kiinni, sillä parempi yksin kuin "huonossa (tasoisessaan) seurassa".

      Kiitos feministien, ei naisilla ole mitään itsekritiikkiä vaan ainostaan loputon vaatimuslista ja täysin utopistinen kuva todellisuudesta.

      Meidän pitää tästä syystä lisätä painetta, jotta se päivä tulisi.

      • Teme_1991

        "Kuten vanha sanonta sanoo: ne jotka elävät valheessa, loukkaantuvat ja suuttuvat kun kerrot totuuden, joten jatka sen puhumista."

        Tämä. Kiteytit juuri sen mitä olen kokenut koko elämäni, mutta en ole vain pystynyt pukemaan sitä sanoiksi. Saan livenäkin (netistä nyt puhumattakaan) hirveän huutomyrskyn naisilta joka kerta esim. silloin jos kehtaankin vihjailla, että syy naisettomuuteeni voisi mitenkään liittyä todella rumaan ulkomuotooni

        "Syy kärsimyksiisi löytyy siitä, että jopa tasoisesi naiset katsovat oikeudekseen vallita miehiä, jotka ovat itseäänkin tasokaampia - etenkin akselilla raha, status ja ulkonäkö. Sitten tietenkin kun tälläinen YTM ei valitse tuollaista naista, kuin korkeintaan runkkukorvikkeeksi, päättävät nämä pistää kioskin kiinni, sillä parempi yksin kuin "huonossa (tasoisessaan) seurassa".

        Juuri tämän takia en tule ikinä saamaan naista, enkä odota että naisten asenteissa tapahtuisi tämän asian suhteen enää muutoksia ainakaan minun elinaikanani.

      • h.hanska

        "Yrität vaientaa totuuden, ja epäkohdista puhuvat miehet. "

        En muuten yrittänyt vaientaa totuutta. En vain näe, miten asian vatvominen täällä auttaa omaa elämäänne. Yritin keksiä toisenlaisia keinoja. Yritin auttaa. Jos et näe puhdasta auttamisen halua ja usko siihen, ei voi mitään. Olethan kyyninen ihminen.

        Mutta jokainen saa toki tuhlata elämänsä miten haluaa :) Joten jatkakaahan palstailua. Se ei tosin muuta tuota ongelmaanne. Valitettavasti..

        Onnea matkaan...

      • Naisasialooseri1

        Shaming languagea pukkaa. Kyynisyydestä puhuminen on tosin hieman harvinaisempi häpäisytaktiikka kuin mitä katkeruuskortin peluuttaminen.

        Aloittaja ei ole kyyninen vaan realistinen ja miten asian vatvominen täällä haittaa omaa elämäänsä yhtään? Kun tilanne on mikä on, niin mitä muuta jää jäljelle kuin asian vatvominen ja valitus?

        Pitäisikö muutkin ikävät asiat mielestäsi lakaista maton alle?

      • hehhehh
        Teme_1991 kirjoitti:

        "Kuten vanha sanonta sanoo: ne jotka elävät valheessa, loukkaantuvat ja suuttuvat kun kerrot totuuden, joten jatka sen puhumista."

        Tämä. Kiteytit juuri sen mitä olen kokenut koko elämäni, mutta en ole vain pystynyt pukemaan sitä sanoiksi. Saan livenäkin (netistä nyt puhumattakaan) hirveän huutomyrskyn naisilta joka kerta esim. silloin jos kehtaankin vihjailla, että syy naisettomuuteeni voisi mitenkään liittyä todella rumaan ulkomuotooni

        "Syy kärsimyksiisi löytyy siitä, että jopa tasoisesi naiset katsovat oikeudekseen vallita miehiä, jotka ovat itseäänkin tasokaampia - etenkin akselilla raha, status ja ulkonäkö. Sitten tietenkin kun tälläinen YTM ei valitse tuollaista naista, kuin korkeintaan runkkukorvikkeeksi, päättävät nämä pistää kioskin kiinni, sillä parempi yksin kuin "huonossa (tasoisessaan) seurassa".

        Juuri tämän takia en tule ikinä saamaan naista, enkä odota että naisten asenteissa tapahtuisi tämän asian suhteen enää muutoksia ainakaan minun elinaikanani.

        "Tämä"

        PUAhan se siinä toisella nikillä. Paitsi kirjoitustyyli paljastaa, myös sama IP

      • Ex----------PUA
        Naisasialooseri1 kirjoitti:

        Shaming languagea pukkaa. Kyynisyydestä puhuminen on tosin hieman harvinaisempi häpäisytaktiikka kuin mitä katkeruuskortin peluuttaminen.

        Aloittaja ei ole kyyninen vaan realistinen ja miten asian vatvominen täällä haittaa omaa elämäänsä yhtään? Kun tilanne on mikä on, niin mitä muuta jää jäljelle kuin asian vatvominen ja valitus?

        Pitäisikö muutkin ikävät asiat mielestäsi lakaista maton alle?

        Jep, olet oikeassa, kyseessä on täysin listakama:

        "Charge of Defeatism (Code Maroon)

        Discussion: This shaming tactic is akin to the Charge of Irascibility and the Charge of Cowardice in that the accuser attacks the target's negative or guarded attitude about a situation. However, the focus is not so much on the target's anger or fear, but on the target's supposed attitude of resignation. Examples:

        - "Stop being so negative."
        - "You are so cynical."
        - "If you refuse to have relationships with women, then you are admitting defeat."
        - "C'mon! Men are doers, not quitters."

        Response: The charge of defeatism can be diffused by explaining that one is merely being realistic about a situation. Also, one can point out that asking men to just accept their mistreatment at the hands of women and society is the real attitude that is defeatist. Many men have not lost their resolve; many have lost their patience."

      • Ex----------PUA
        hehhehh kirjoitti:

        "Tämä"

        PUAhan se siinä toisella nikillä. Paitsi kirjoitustyyli paljastaa, myös sama IP

        Argumenttien loppuessa multinikkaavakurppa syyttää multinkin takaa omilla nimimerkeillään kirjoittavia muitamultinikkaamisesta. :D Näemmä tuo oli jo toinen kerta, edellisellä kerralla tuon piti olla NALlin multinikki.

        Minä haastan sinut: JOS sinulla tosiaan on IP-osoite, niin miksi et todista kaikille palstalaisille että tuo olisi minun multinikki?

        (Tiedän että se ei ole mahdollista, sillä tuo ei ole minun multinikki, mutta katsotaan mitä "tuttua ja turvallista" venkoilua "syytän toisia siitä mitä itse teen"-multinikkaaja käyttää ).

        Juuri tässä saadaan sitä pointin todistamista, mistä on ollut puhe tässäkin ketjussa:
        0% vasta-argumentteja
        100% argumentointivirheitä aina shaming languagesta muihin tuttuihin klisheisiin.

        Voitto on meidän, ja pysyy meillä. :)

      • Naisasialooseri1

        Näin on. Voitto on meidän.

      • Ex----------PUA
        Naisasialooseri1 kirjoitti:

        Näin on. Voitto on meidän.

        Juurikin näin.

        Arvelinkin että todisteita ei esitetty tähän lankaan, kuin ei myöskään muissakaan tämän ketjun langoissa joissa niitä kysyimme, vaan kuten sanoit, lähti puskahuutelija kiven alle.

    • mizzorante

      olen usein samaa mieltä nl ja puan kanssa ja heillä on kieltämättä taito kirjoittaa mut välillä heilläkin menee överiksi, varsinki väkivaltajutskat olisi syytä jättää pois

      • Naisasialooseri1

        Pyydän anteeksi väkivaltajuttujen kirjoittelusta. Ei tule toistumaan.

    • itsekrittiikkiä

      Aloittaja muista kuitenkin itsekritiikki! nämä 2 sumuttavat muita koska ovat hyviä kirjoittamaan, ei se tarkoita että sanoma olisi aina totta

      • Naisasialooseri1

        Annahan yksikin esimerkki sumuttamisesta niin tarkastellaan sitä paremmin ja perustellaan se vielä kerran.

        Ja jos viittaat sumuttamisella lukuisiin tosikertomuksiin ihmisten seksuaalikäyttäytymisestä ja varsinkin naisten sellaisesta, joita olen live-elämässä noin 17 vuotta havainnoinut sekä kokenutkin ja jotka monet täydellisesti tukevat MA-teoriaa sekä lukuisia muita palstatotuuksia,niin ne ovat todellakin tosikertomuksia ja tiedät sen itsekin.

        Tunnen aloittajan kaltaisen samassa tilanteessa olevia miehiä, joskin 6 vuotta vanhempia jos hän on 91 syntnyt, joten kyllä aloittajankin kertomus elämästään pitää täysin paikkansa ja vastaavia tapauksia löytyy muitankin eli MAT on tosi kuin vesi kuten myös naisen pinnallisuus, mikä oikeuttaa naisvihan.

      • itsekrittiikkiä

        En mä ulkoa muista palstan viestejä mutta sen käsityksen olen saanut silloin kun olen viestejäsi lukenut että yrität sumuttaa se on enemmän sellainen intuitio ja yleensä olen siinä oikeassa

      • Naisasialooseri1

        No etsippä yksi tuollainen sumutusviesti ja linkitä se tähän. Löytyy varmaan helposti koska tänne lähes päivittäin kirjoittelen.

      • Ex----------PUA

        Samoin, pistä myös minulta sumutusviesti, vai oliko tuo viestisi jälleen yksi todiste siitä mistä aloitus kertoi?

    • Kyllä minä tajuan atm miesten huonon tilanteen myös

      • Olen hyvinkin tietoinen että rumalla naamalla ei naista saa sillä muutenhan olisin jo saanut jos en olisi ruma. Sen sijaan komea naisia hakkaava jännämies saa heti naisen koska se vaan on nyt niin.

      • atminkveri
        Atm32 kirjoitti:

        Olen hyvinkin tietoinen että rumalla naamalla ei naista saa sillä muutenhan olisin jo saanut jos en olisi ruma. Sen sijaan komea naisia hakkaava jännämies saa heti naisen koska se vaan on nyt niin.

        Sinä olet paljon paremmassa asemassa kuin moni muu atm. Et ole päästäsi vialla. Jos luet kohtalotovereidesi kommentteja, ymmärrät mikseivät he saa naista. Jos säilytät hyväsydämisyytesi, sinulla on paljon parempi elämä tulossa vielä kuin heillä. Et ole atm.

      • myös_ATM
        Atm32 kirjoitti:

        Olen hyvinkin tietoinen että rumalla naamalla ei naista saa sillä muutenhan olisin jo saanut jos en olisi ruma. Sen sijaan komea naisia hakkaava jännämies saa heti naisen koska se vaan on nyt niin.

        täällä yks kohtalontoveri lisää, nyt kesällä oma rumuus korostuu kun kattelee vähäpukeisia naisia ja tajuu mistä jää paitsi elämässä, se raastaa sisällä niin että pää tuntuu räjähtävän

    • Eimullamuuta

      Hypergamia tosiasiaa ja kaikki naisten käytös. Noi kaksi julistajaa vaan on itekkin kusipäitä.

    • ihastunutt

      Luulin että expua on komea mies mutta onko se nyt sittenkin ätmi :(
      Nyt petyin...

    • DaDruben

      Mä olen nimittänyt looserin ja xPuan laasasen manttelinperijöiksi jo kauan sitten, mimmit vaa inttävät heitä vastaan ku eivät halu myöntää tosiasioita

    • LevyRikki

      Kiviäkin kiinnostaa parin hikisen juntin vuodesta toiseen jatkuva ruikutus. Ruma saa olla, mutta ei tyhmä. Itse en itsesäälissä kieriskelevää kitisijää katselisi päivääkään, oli naama sitten minkänäköinen tahansa.

      • 1plus17

        jaahas LevyRikki on taas yksi näistä ruma-mukamas-saa-olla ja ..anna kun arvaan...silti saa pillua? Älä jauha paskaa, et tiedä vittuakaan ätmien kärsimyksestä, sillä ei ole mitään tekemistä minkään itsesäälin kanssa, ei vähimässäkään määrin.

        taitaa nämä mainitsemasi juntit olla oikeassa kun noin jouduit turvautumaan noin kovaan vastareaktioon, totuus sattuu liikaa?

      • Naisasialooseri1

        Todistit juuri sekä aloittajan kertomuksen että minun ja ystäväni ex-puan jutut todeksi, etkä edes tajunnut sitä.

        "ruma saa olla muttei tyhmä" juuri päinvastoin, tyhmä saa olla kunhan ei ole ruma eikä ujo. Esimerkkinä mainittakoon eräs pitkäaikainen YTM kaverini, joka tosiaan on tyhmä apukoulun kasvatti ja hänen lempinimensä tosiaan on juntti. Eikä muuten tuo Bile-danikaan taida se kakun kirkkain kynttilä olla.

        Sen sijaan HC-ATM kaverini on ruma, tai ennemminkin erittäin epämiehekäs, mutta fiksu kuin mikä ja on koulutukseltaan dippainssi.

        Kumosin naurettavan emävaleesi heti tosielämän esimerkeillä.

      • LatvaB2

        NL1 olet liian kohtelias Bile-dania kohtaan, sehän on tyhmä kuin saapas mutta saa silti vitusti pillua

    • ? Lähinnähän nuo vain haukkuvat rumia, vanhoja tai seksuaalisesti aktiivisia naisia. Miten se nyt liittyy AT-miehen aseman tajuamiseen?

      • Naisasialooseri1

        Miten ne sulkevat toisensa pois?

        Olen kertonut lukuisia tosielämän esimerkkejä sekä AT-miesten asemasta, että myös rusinoitumisen vaikutuksesta naisen markkina-arvoon

      • TotuusSattuu
        Naisasialooseri1 kirjoitti:

        Miten ne sulkevat toisensa pois?

        Olen kertonut lukuisia tosielämän esimerkkejä sekä AT-miesten asemasta, että myös rusinoitumisen vaikutuksesta naisen markkina-arvoon

        "Miten ne sulkevat toisensa pois?"

        Siten että suljetaan pois mahdollisuuksien listalta ne naiset jotka olisi oikeasti mahdollista saada. Ainoaksi oikeaksi halun kohteeksi nostetaan tiukkaan (nuoreen) ikähaarukkaan osuva kaunis nainen. Minkään muunlaisen naisen haluaminen nähdään kummallisena tai vääränä.
        Tämä jos joku on melkoinen karhunpalvelus suurelle osalle ätmeistä. Ihan kun julistettaisiin että ei kannata parantaa elintapoja ja juosta 5 kilometrin lenkkejä. Vaihtoehdot ovat vain maraton tai sohvalla lojuminen.

      • TotuusSattuu kirjoitti:

        On siis olemassa vähemmän nuoria ja vähemmän kauniita naisia, joiden preferenssit miesten suhteen ovatkin erilaisia kuin nuoremmilla ja kauniimmilla? Vai yksinkertaisesti joutuvat tyytymään siihen mitä nuoremmilta ja kauniimmilta yli jää, kuten markkinamekanismi vihjaisi?

        Paras peruste erilaisista preferenssien puolesta on "torit ja marketit", jossa näkee kaikenlaisia pareja vaikka periaatteessa näissäkin voisi olla kysymys tyytymisestä. Mutta jos kysymys olisi tyytymisestä, niin pitäisihän meillä silloin olla naisten taholta kerrottuja omakohtaisia kertomuksia tästä onhan tyytyminen vähän valju laulun aiheeksi, mutta kai siitä nyt edes anonyymillä keskustelupalstalla voisi avautua?

      • Naisasialooseri1
        TotuusSattuu kirjoitti:

        "Miten ne sulkevat toisensa pois?"

        Siten että suljetaan pois mahdollisuuksien listalta ne naiset jotka olisi oikeasti mahdollista saada. Ainoaksi oikeaksi halun kohteeksi nostetaan tiukkaan (nuoreen) ikähaarukkaan osuva kaunis nainen. Minkään muunlaisen naisen haluaminen nähdään kummallisena tai vääränä.
        Tämä jos joku on melkoinen karhunpalvelus suurelle osalle ätmeistä. Ihan kun julistettaisiin että ei kannata parantaa elintapoja ja juosta 5 kilometrin lenkkejä. Vaihtoehdot ovat vain maraton tai sohvalla lojuminen.

        Kyllä mädäntyneet hedelmätkin suljetaan pois ostoslistalta, vaikkei tuoreisiin tämän kesän tuotteisiin olisikaan varaa.

        Ja tuo on vain henk.koht ja tosin myös 90% muidenkin miesten mielipide, että vanha rusina nyt ei vain ole seksuaalisesti yhtä haluttava kuin nuori ja kaunis. Jos joku sellaiseen haluaa tyytyä, niin ei tässä sitä olla kieltämässä.

        Ei nuorta naista"nosteta"halun kohteeksi vaan se on halun kohde ihan automaattisesti puhtaista biologisista vieteistä johtuen.

        Ja kuten edellinen kirjoittaja sanoi, niin ne rumat ja vanhatkin naiset ottaisivat YT-miehen jos saisivat.

        Jälleen yksi puheenvuoro tukemassa naisten hypergamiaa.

        Awwww kuinka hellyttäävää.

        Muistattehan, ei sanota mitään siitä, että nainen valitsee, ja tekee sen ulkonäön, rahan ja statuksen pohjalta.

        Sanotaan että miesten pitää luopua kriteereistään, näin me varmistamme sen, että mies nai tasonsa alle, ja TotuusSattuukin voi saada vielä hypergamisen jätti potin! :)

      • Naisasialooseri1 kirjoitti:

        Kyllä mädäntyneet hedelmätkin suljetaan pois ostoslistalta, vaikkei tuoreisiin tämän kesän tuotteisiin olisikaan varaa.

        Ja tuo on vain henk.koht ja tosin myös 90% muidenkin miesten mielipide, että vanha rusina nyt ei vain ole seksuaalisesti yhtä haluttava kuin nuori ja kaunis. Jos joku sellaiseen haluaa tyytyä, niin ei tässä sitä olla kieltämässä.

        Ei nuorta naista"nosteta"halun kohteeksi vaan se on halun kohde ihan automaattisesti puhtaista biologisista vieteistä johtuen.

        Ja kuten edellinen kirjoittaja sanoi, niin ne rumat ja vanhatkin naiset ottaisivat YT-miehen jos saisivat.

        90%:lla miehistä on myös normaaleja suhteita naisiin, tai eivät ainakaan purkaudu asiasta katkerina netissä. :-)

      • tarralenkkari161

        Ei kenenkään ole pakko luopua kriteereistään mutta jos ei-hyvännäköinen, sosiaalisesti kömpelö mies ei kelpuuttaisi ei-hyvännäköistä, sosiaalisesti kömpelöä naista, on tuon miehen turha itkeä, jos ne hyvännäköiset ja sosiaaliset naiset eivät kelpuuta puolestaan häntä itseään.

      • Ex----------PUA
        outsider1 kirjoitti:

        90%:lla miehistä on myös normaaleja suhteita naisiin, tai eivät ainakaan purkaudu asiasta katkerina netissä. :-)

        80-90% kuuluu naisten mukaan esim. ulkonäöllisesti "ei-hyvännäköisiin" eli ATM-KTM-luokkaan, kun taas jäännös lukeutuu YKTM-YTM-luokkaan joka saa naisten positiivisen huomion.

        Se, että esim. feminismin arvostelu ja "naisviha" (kaikki naisten kritisointi) yritetään kriminalisoida ja "kitkeä netistä" totta kai edesauttaa sitä, että valta-osamiehistä joita naiset syrjivät ja sortavat, pysyvät hiljaisina.

        Tästä pääsemme siihen sininen vs. punainen pilleri-jakoon.

        Moni pitää syrjittyä asemaansa jotenkin normaalina tai oikeutettuna, vähän kuin olisit syntynyt orjaksi, joka uskoo olevansa epätasavertainen omistajiaan kohtaan.

        Mutta minä sanon: jos haluat tietää kuka sinua hallitsee, katso ketä et saisi arvostella.

        Minä ja hyvä ystävän NAL emme ole hiljaa, emmekä alistu kompromissiin, vaan totaalinen voitto on ainoa mihin tyydymme.

      • Ex----------PUA
        tarralenkkari161 kirjoitti:

        Ei kenenkään ole pakko luopua kriteereistään mutta jos ei-hyvännäköinen, sosiaalisesti kömpelö mies ei kelpuuttaisi ei-hyvännäköistä, sosiaalisesti kömpelöä naista, on tuon miehen turha itkeä, jos ne hyvännäköiset ja sosiaaliset naiset eivät kelpuuta puolestaan häntä itseään.

        No huhhuh,jopas saatiinkin taas sumutusta.

        Asiai on päinvastoin: miehille kelpaa tasoisensa, usein normaalin KTM:n kohtalona on jopa suoranaisesti naida alaspäin, naisille ei, sillä naiset ovat hypergamisia.

        Sinä itse olet myöntänyt, että olet ruma, mutta se että opit "sosiaalisia taitoja" (aloitteellisemmaksi = palstatotuus siitä, että rumakin nainen saa seksiä) muutti kaiken - silti sinä (tässäkin ketjussa) myönnnät, että valikoit miehen ulkonäön mukaan.

        Olet valehtelija, ja olet myös elävä todiste palstatotuuksista.

      • Ex----------PUA

        Unohtui muuten vallan mainita, että tuohan oli shaming langue! :D

        Eli varma merkkki siitä, että argumentit ovat nollassa, joten kaivellaan esiin ne tutut klisheet: "Charge of Superficiality (Code Gold) - The All-That-Glitters Charge

        Discussion: The charge of superficiality is usually hurled at men with regard to their mating preferences. Examples:

        - "If you didn't go after bimbos, then ..."
        - "How can you be so shallow and turn down a single mother?

        Response: Average-looking women can be just as problematic in their behavior as beautiful, "high-maintanence" women. Regarding the shallowness of women, popular media furnishes plenty of examples where petty demands are made of men by females (viz., those notorious laundry lists of things a man should/should not do for his girlfriend or wife)."

    • UpporikasTaiRutiköyhä

      Oltiinpa näistä kahdesta mitä mieltä tahansa niin yksi asia on varma, he jakavat palstan mielipiteitä raskaasti, joko kannatetaan tai vastustetaan vankumattomasti, mitään harmaansävyjä siinä välissä ei näytä olevan, nl ja pu ovat henkisiltä kyvyiltään joko upporikkaita tai rutiköyhiä riippuen keneltä kysy

    • Naisasialooseri1

      Kiitos tunnustuksesta, on mukava etten ole tehnyt valistustyötä ollenkaan turhaan.

      Minäkin tunnen rumia totaali tai lähes kokemattomia AT ja HC-AT-miehiä, jotka ovat naisettomia rumuudestaan johtuen.

      • foobaar

        luulen että te olette expuan kanssa n.s vahvoilla siksi, että tosielämän faktat ovat teidän puolellanne, tekee asioiden perusteluista niin paljon helpompaa, siksi naiset ja kriitikot yleensä ovat jäämässä alakynteen myös tällä palstalla

      • Naisasialooseri1

        Näinhän se menee ja siksi moni nainen ja muut vastaaninttäjät luikertelevatkin takaisin kivensä alle hyvin nopeasti kun ovat itsekin tajunneet hävinneensä väittelyn.

        Asiat on helppo perustella kun ei keksi mitään päästään vaan perustaa kaikki väittämät tosielämän havaintoihin/kokemuksiin. Naiset eivät niin voi tehdä, koska he puhuvat yleensä täysin päinvastaista kuin mitä voimme nähdä oikeassa elämässä hyvänä esimerkkinä tuo tämän ketjun väite tuossa ylempänä, jossa nainen kääntää tosiasian räikeästi päälalleen sanomalla, että"ruma saa olla, muttei tyhmä" perustelin ja annoin tosielämän esimerkit todistaakseni, että nainen puhuu täysin puutaheinää ja oikeasti asian on juuri toisin päin. Nainen hävisi keskustelusta tultuaan täysin lytätyksi valheineen.

      • ihmetys10

        Oletko ajatellut, että ehkä näillä vastaanväittäjillä on omia kokemuksia, joihin perustavat mielipiteensä? Ehkäpä nämä vastaanväittäjät ovat itse niitä kilttejä naisia, jotka eivät oikeasti välitä miehen naamasta vaan luonteenpiirteistä?

      • Naisasialooseri1

        Mielenkiintoinen, juttu että tällä palstalla ei ole kukaan ruma mies koskaan tuollaisen naiseen törmännyt, vaikka ikää olisi jo reilustikin yli 30v, ei netissä, eikä livenä. Eikä ole minunkaan kolmekymppiset HC-ATM kaverini tuollaista naista vielä ensimmäistäkään missään tavanneet, vaikka jo työnsä puolesta ovat paljon naisten kanssa tekemisissä.

        Sen sijaan sellaisia naisia rumat miehet kertovat täällä tavanneensa lukemattomia, tai tapaaminen on kyllä väärä sana, koska netissä ihastuttuaan näiden miesten luonteenpiirteisiin, ei tapaamista ole koskaan tullut kun mies on lähettänyt kuvansa.

        Tosielämän faktat puhuvat ihan muuta kuin mitä vastaanävittäjät sanovat, en väitä etteikö tuollaisia naisia olisi olemassa, mutta he ovat itse ulkonäöltään ja/tai iältään sitä luokkaa, että ei ole varaa vaatia mieheltä edes kohtalaista ulkonäköä ja tuollaiset naiset ovat äärimmäisen harvassa.

      • haista.hanska
        ihmetys10 kirjoitti:

        Oletko ajatellut, että ehkä näillä vastaanväittäjillä on omia kokemuksia, joihin perustavat mielipiteensä? Ehkäpä nämä vastaanväittäjät ovat itse niitä kilttejä naisia, jotka eivät oikeasti välitä miehen naamasta vaan luonteenpiirteistä?

        Kyllähän se nyt on vaan ihan paskapuhetta, että kasvogeeneillä ei olisi merkitystä KAIKILLE naisille. Joillekin totta kai enemmän kuin toisille, mutta kaikki naiset yleensä haluaa niin komean miehen kuin voivat saada. Sitten rationalisoidaan, että se oma mies on just täydellinen ja että vain sisin merkitsee, kun ei sitä satumaisen komeaa miestä saatukaan.

        Miehille naisen ulkonäkö on tietenkin vielä ratkaisevampi asia parittelussa, koska miehet vaan on luonnostaan enemmän visuaalisia, mutta ei ne sitä yritetä edes kiistää tai peitellä. Miksi vitussa teeskennellä?

      • ihmettelija_N
        haista.hanska kirjoitti:

        En tiedä oletko mies vai nainen, koska puhut tuossa ikään kuin sinulla olisi asiantuntemusta molemmin puolin. Veikkaan kuitenkin ajattelutavastasi, että olet mies, ja kysynkin: milloin olet ollut rakastunut nainen? Ehkä miehet joutuvat tuolla tavoin rationalisoimaan, kun eivät saaneet mitään mallia, mutta älä yleistä sitä naisiin. En sano, etteikö osa naisista voisi ajatella samalla tavalla, mutta en pysty kuvittelemaan, että kyseessä olisi silloin aito rakkaus. Kun rakastaa, ne muiden mielestä jopa rumat piirteet voivat olla söpöjä.

        Minäpä tiedän kaveripiiristä tapauksen jossa naisella oli mahdollisuus saada komea mies, mutta häntä ällötti kyseisen miehen romanttiset jutut, ja hän löysi sittemmin tavallisen näköisen miehen, jonka kanssa meni jutut yksiin. Tuskin haikailee sitä satuprinssin näköistä.

        Mietin että ehkä sinä et vain ole koskaan aidosti rakastanut.

        Etkä voi naisten puolesta puhua JOS olet mies.

        Tosin sinähän puhuitkin pelkästä parittelusta (?), et rakkaudesta ja parisuhteesta. Se voi olla asia erikseen.

      • Tiedoksi.sinulle
        ihmettelija_N kirjoitti:

        Todennäköisesti kaverisi kulkee salaa naimassa sen komistuksen kanssa.

      • Naisasialooseri1

        Tai ainakin kulki kun oli nuori ja kauniimpi, kunnes komistus vaihtoi nuorempaan eikä enää kelpuuttanut panoksi.

        Fiksu nainen siinä mielessä, että tajusi rusinoituvansa ja otti tavismiehen, joka ei voi vaihtaa nuorempaan.

      • wheresthelogic
        Naisasialooseri1 kirjoitti:

        Tai ainakin kulki kun oli nuori ja kauniimpi, kunnes komistus vaihtoi nuorempaan eikä enää kelpuuttanut panoksi.

        Fiksu nainen siinä mielessä, että tajusi rusinoituvansa ja otti tavismiehen, joka ei voi vaihtaa nuorempaan.

        Aiemmassa ketjussa sanoit, miten tavallisenkin miehen markkina-arvo kasvaa iän myötä. Mitenkä siis tavismies ei voisi vaihtaa nuorempaan?

      • Onnähtymontakertaa
        wheresthelogic kirjoitti:

        Aiemmassa ketjussa sanoit, miten tavallisenkin miehen markkina-arvo kasvaa iän myötä. Mitenkä siis tavismies ei voisi vaihtaa nuorempaan?

        Ei hän koskaan tajua puhuneensa itsensä pussiin.

      • Naisasialooseri1

        Komea mies vaihtaa nuorempaan paljon helpommin kuin tavismies, lisäksi komea mies panee todennäköisemmin muita suhteen aikana.

    • mietiskelyä

      Nuo 2 ovat pikemminkin häpeäksi miesasialiikkeelle. Melkein pistää miettimään ovatko sittenkin oikeasti miesvihaaja-naisia koska noin mielellään häpäisevät atm miehet jutuillansa. Joku on joskus aiemminkin täällä epäillyt, että he olisivat oikeasti vanhoja femakkomummoja. Tuo nallikin oikein kehoittaa yksinäisiä miehiä itsemurhaan!!!
      Asiattomuudella ette saa mitään hyvää aikaan, ylipäätään tästä koko miesasialiikkeestä näyttää tulleen mielenterveyspotilaiden temmellyskenttä, mikä on harmi.
      Jos haluatte saada jotain hyvää aikaan, yrittäkää herran tähden hillitä ittenne!
      Laasaselle samat sanat.
      Olen itse aina ollut sitä mieltä, että miehet ovat suomessa heikommassa asemassa kuin naiset, toki joissakin asioissa tilanne on päinvastoin. Mutta Laasasen jutut ovat niin typeriä, ettei niitä kehtaa edes jakaa facebookissa vaikka mieli tekisi (koska jotain asiaakin niissä on). Pitäisi saada joku järkevämpi heppu hänen tilalle, ketä kehtaisi omalla nimellä ja naamalla quotata. Silloin vasta nämä jutut alkaisivat levitä fb-päivityksissäkin ja saisivat näkyvyyttä.
      Joitakin hyviä tubettajia onneksi löytyy youtubesta, jotka asiallisesti puhuvat MGTOW-asioista. Niitä videoita kehtaakin jakaa.

      • Naisasialooseri1

        Mainitse ihmeessä esimerkkejä Laasasen"typeristä"jutuista niin käsitellään niiden paikkansapitävyyttä tässä tarkemmin.

        Tarkoittaako hillintä sitä, että lopetetaan totuuden julistaminen?

      • järki_käteen_nyt

        Annan MA-teorian kriittisille äänille ilmaisen neuvon.

        Te syötätte kiekon vastustajan lapaan joka kerta kun haukutte heitä ja heidän juttujaan typeriksi ilman perusteluja. Ettekö tajua että se vain todentaa heidän väittämänsä oikeaksi jos ette muuhun pysty kuin heittää ilmoille että jollakin on typerät jutut tai että se ei pidä paikkansa? Miksi on typerät jutut? Miksi ei pidä paikkansa?

        Minäkin toivoisin vasta-argumentointia aloittajan mainitsemille kirjoittajille, heidän teorioilleen ja näkemyksilleen mutta jos sellaiseen lähtee ilman minkäänlaisia perusteluita niin ollaan lievästikin sanottuna heikoilla hangilla.

      • Naisasialooseri1

        Kyllä, ja kuten huomaamme tuo huutelija pakeni takaisin kivensä alle kun ei ollut ensimmäistäkään perustelua heittämilleen väitteille.

      • mietiskelyä
        Naisasialooseri1 kirjoitti:

        Kyllä, ja kuten huomaamme tuo huutelija pakeni takaisin kivensä alle kun ei ollut ensimmäistäkään perustelua heittämilleen väitteille.

        En minä täällä päivystä koko ajan, kävin kaupassakin tässä välissä ja hääräsin keittiössä, jonne nainen kuuluukin;)
        Ja mitä tässä nyt pitää ruveta erittelemään asioita joista tällä palstalla on keskusteltu koko ajan vuosikaudet? Lukekaa niistä.
        Eikä todellakaan mene niin, että Ex-pua olisi kaikki väittelyt voittanut. Hän vaan yksinkertaisesti itse julistaa voittaneensa kaikki väittelyt hokemalla "osui ja uppos, kurpparaivo jne" ja jättämällä vastaamatta kysymyksiin, joissa on joutunut umpikujaan. Ja te olette itse täällä haukkuneet rumiksi ihan tavallisen näköisiäkin miehiä, muistan kun laitoitte joistain sööteistä opiskelijapojistakin kuvan ja haukuitte säälittäviksi rumiluksiksi.
        Mitäs miesasiatyyppejä tuollaiset ovat jotka painavat alas kelpo miehiä koko ajan ja yllyttävät miehiä itsemurhaan?

        Mitä tulee Laasaseen, en ole lukenut hänen kirjaansa, mutta nettikirjoittelujaan paljonkin. Hän ei kuitenkaan pyri millään tavalla edistämään näitä miesasioita käytännössä, vaan tyytyy vain kirjoittamaan vuosi toisensa jälkeen naisten pahuudesta. Mutuilee ja provoilee. Varmasti on myös yksi tämän palstan mellastajista, koska hänellä on se sama tyyli, mutta toivottavasti hän ei kuitenkaan ole kumpikaan teistä kahdesta.
        Eräs Laasasen mutuväite on, että mies tarvitsee seksiä enemmän kuin nainen. Mihin sekin väite perustuu?
        Vielä kymmenisen vuotta sitten viljeltiin paljon sitä väitettä, että miehet ajattelevat seksiä niin ja niin monen sekunnin välein, mutta sekin väite on nykyään kumottu. Enää ei ajatella, että vain mies ajattelee pakonomaisesti seksiä jatkuvasti ja naiset pärjäävät heittämällä ilmankin.
        Ainakin tätä palstaa kun lukee niin eikös naiset ole vähän turhankin himokkaita, kiimavittunsa viemiä vai miten se oli kauniisti luonnehdittu?
        Tuo nal muuten väitti joskus, ettei naiset edes tunne kiimaa/panetusta. Vähän ristiriidassa sekin kun kuitenkin paasaatte kiimavituista juttujanne. Monetkin teidän jutuistanne ovat ristiriitaisia ja puhutte itsenne pussiin, mutta julistatte kuitenkin voittaneenne joka ikisen väittelyn. Hienoa pojat, täti antaa aplodit.

      • Naisasialooseri1

        Eli et edelleenkään pystynyt perustelemaan yhtään mitään.

        Ex-pua on todellakin voittanut, joka ikisen väittelyn, eikä ole väistänyt kysymyksiä toisin kuin vastaaninttäjänsä.

        Miten Laasasen pitäisi siis mielestäsi edistää miesasioita käytännössä? Valehdella. että naiset eivät ole pinnallisia ja kaikissa miehissä on jotain viehättävää?

        Älä sano ympäripyöreästi, että Laasanen kirjoittaa naisen pahuudesta, vaan anna esimerkki mitä hän on kirjoittanut ja miksi se ei pidä mielestäsi paikkaansa. Vai oletko sitä mieltä, että naisen pahuus mistä Laasanen mielestäsi puhuu on totta, siitä ei vain saisi"paasata"? Tottakai Laasanen kertoo miehille ja naisille itselleenkin miten nainen käyttäytyy missäkin tilanteessa kun näitä parisuhde/seksikuviota tarkastellaan. Eipä ole tullut vielä ensimmäistäkään hyvin perusteltua vastaväitettä Laasasen puheille.

        Itsekin olet 100% varmasti toiminut just eikä melkein markkina-arvoteorian mukaan, kuten ovat myös kaikki naispuoliset kaverisi, sukulaisesti ja tuttavasi.

        Ei ole mikään mutuväite, että mies tarvitsee seksiä paljon enemmän kuin nainen vaan ihan puhdasta biologiaa ja joka näkyy myös käytännössä. Mies on se, jota panettaa, joka johtuu testosteronin määrästä ja miehen suuremmat seksihalut on todistettavissa myös sillä, että jokaiselle naiselle, rumillekkin on tarjolla panijoita mielin määrin. Jos nainen haluaisi enemmän kuin mies, niin yksikään mies ei valittaisi puutetta eikä yksikään ukkomies, jonka vaimo pihtaa koska ei haluta, kävisi maksullisissa ja/tai seksilomilla ulkomailla.

        Jos nainen tarvitsisi seksiä enemmän tai edes yhtä paljon kuin mies, niin suurin osa maailman naisprostuista jäisi työttömiksi.

        Naisten vähäisemmistä seksihaluista kertoo myös se, että nainen on mielummin selibaatissa, jos ei saa seksiä top10% mieheltä, mies taas panetuksissaan kelpuuttaa itseään huomattavasti alempitasoisempia naisia panoksi.

        Nainen on siis huomattavasti valikoivempi seksipartneriensa suhteen kuin mies ja ainut tilanne, jossa kiimavittu on märkänä ja nainen haluaa paljon seksiä on top10% YT-miehen kanssa, muuten naisen seksihalut ovat vähäiset tai olemattomat, miestä taas panettaa jokainen vähänkin pantavan näköinen nainen

        Naiset pärjäävät kyllä heittämällä ilman seksiä, onhan se nähty livenä miljoonia kertoja, että useat miehet baarissa tarjoavat naiselle seksiseuraa, mutta nainen kieltäytyy ja nainen myös saisi panolle lähes kenet tahansa miehen, mutta ei pyydä koska ei halua seksiä, koska ei ole top10% miestä näköpiirissä ja vähäisten halujen takia ei tarvitse tyytyä vähempään vaan ollaan mielummin ilman.

        Miehen seksuaalisuus on koko ajan on-asennossa. Naisella se on off-asennossa suurimman osan ajasta ja aktivoituu on-asentoon vasta kuin tarpeeksi tasokas mies on näköpiirissä.

      • Naisasialooseri1

        P.S.

        Kerrohan lisää"mutu" väitteitä.

        Minä väitän nyt tässä ihan"mutulla", että sinäkin ainakin nuorena ja kauniimpana halusit saada mahdollisimman tasokkaan YT-miehen, tarinasi ei kerro oletko parisuhteessa tai minkälaisia miehiä olet saanut, mihin markkina-arvosi on riittänyt, mutta jokatapauksessa olet toiminut juuri kuin MAT esittääkin naisten toimivan.

        Jos olet irtopanoja harrastanut lutka, niin olet varmasti saanut niihinkin itseäsi tasokkaampia miehiä

      • Naisasialooseri1
        mietiskelyä kirjoitti:

        En minä täällä päivystä koko ajan, kävin kaupassakin tässä välissä ja hääräsin keittiössä, jonne nainen kuuluukin;)
        Ja mitä tässä nyt pitää ruveta erittelemään asioita joista tällä palstalla on keskusteltu koko ajan vuosikaudet? Lukekaa niistä.
        Eikä todellakaan mene niin, että Ex-pua olisi kaikki väittelyt voittanut. Hän vaan yksinkertaisesti itse julistaa voittaneensa kaikki väittelyt hokemalla "osui ja uppos, kurpparaivo jne" ja jättämällä vastaamatta kysymyksiin, joissa on joutunut umpikujaan. Ja te olette itse täällä haukkuneet rumiksi ihan tavallisen näköisiäkin miehiä, muistan kun laitoitte joistain sööteistä opiskelijapojistakin kuvan ja haukuitte säälittäviksi rumiluksiksi.
        Mitäs miesasiatyyppejä tuollaiset ovat jotka painavat alas kelpo miehiä koko ajan ja yllyttävät miehiä itsemurhaan?

        Mitä tulee Laasaseen, en ole lukenut hänen kirjaansa, mutta nettikirjoittelujaan paljonkin. Hän ei kuitenkaan pyri millään tavalla edistämään näitä miesasioita käytännössä, vaan tyytyy vain kirjoittamaan vuosi toisensa jälkeen naisten pahuudesta. Mutuilee ja provoilee. Varmasti on myös yksi tämän palstan mellastajista, koska hänellä on se sama tyyli, mutta toivottavasti hän ei kuitenkaan ole kumpikaan teistä kahdesta.
        Eräs Laasasen mutuväite on, että mies tarvitsee seksiä enemmän kuin nainen. Mihin sekin väite perustuu?
        Vielä kymmenisen vuotta sitten viljeltiin paljon sitä väitettä, että miehet ajattelevat seksiä niin ja niin monen sekunnin välein, mutta sekin väite on nykyään kumottu. Enää ei ajatella, että vain mies ajattelee pakonomaisesti seksiä jatkuvasti ja naiset pärjäävät heittämällä ilmankin.
        Ainakin tätä palstaa kun lukee niin eikös naiset ole vähän turhankin himokkaita, kiimavittunsa viemiä vai miten se oli kauniisti luonnehdittu?
        Tuo nal muuten väitti joskus, ettei naiset edes tunne kiimaa/panetusta. Vähän ristiriidassa sekin kun kuitenkin paasaatte kiimavituista juttujanne. Monetkin teidän jutuistanne ovat ristiriitaisia ja puhutte itsenne pussiin, mutta julistatte kuitenkin voittaneenne joka ikisen väittelyn. Hienoa pojat, täti antaa aplodit.

        Niin ja unohtui mainita niistä "sööteistä"opiskelijapojista, että miksi ovat totaalikokemattomia ja itsekin epäsuorasti myöntivät, että naiset eivät vilkaisekkaan, jos ovat niin sööttejä ja korkea koulutuskin on työn alla?

        Ja moni palstanainenkin heitä sanoi rumiksi tai mitäänsanomattoman näköisiksi, joten kyllä heidänkin tilanne minun väitteitään aika vahvasti tukee. Niin ja heistähän oli toinekin juttu ja edelleen olivat naisettomia vaikka oiken lehdessä olivat tarjolla. Jos olisivat oikeasti ollet hyvännäköisiä niin treffikutsuja olisi viimeistään lehtijutun jälkeen sadellut kymmeniä jos ei satoja.

        Hehän sanoivat, ettei sinkkunaisia oikein löydy, kaikki seurustelee jo. Ja ne vähät jotka on sinkkuja, eivät ole heidän mieleisiä. Ja mistäs sinä heidän totaalikokemattomuudestaan tiedät? Naamastako sekin näkyy?
        Kyllä vaan moni palstalainenkin oli sitä mieltä, ettei heidän ulkonäössä vikaa ole:
        http://keskustelu.suomi24.fi/t/13993267/atmit-lehdessa

        Itse asiassa EN ole toiminut itse tuon MA-teorian mukaan, enkä myöskään ole ainoa. Tunnen kuitenkin niin toimivia, esimerkiksi oma äitini oli juuri sellainen hypergamiavosu. Enkä sitäpaitsi ole kieltänytkään koko MA teoriaa vaan kuten kerroin, mua on aina kiinnostanut miesasiat. Varmaankin juuri perhetaustani takia..

        Äitini oli hyvin kaunis nainen, hän lorttoili nuorena ja valitsi sitten isäni, ujon nössömiehen vain lasten tekoa varten. Sitten isäni potkaistiin kuin märkä rätti syrjään ja äitini nai rikkaan miehen joka elätti meidät. Isäni masentui loppuiäkseen, on sitä edelleenkin! Kyllä tämä tällainen toiminta traumatisoi myös lapset.
        Minusta se on edelleenkin tabu, kuinka lasten selviämisestä eroista ja sen syistä ja SYYLLISISTÄ ei saa puhua avoimesti. Ainoa mitä kuulee on että "parempi lapsillekin kuin katsoa vanhempien huonoja välejä".
        Ei ole. Mieluumin lapset katsovat vanhempiensa huonoja välejä kuin elävät uusperheessä. Ääritilanteet toki eri asia, mutta yleisesti ottaen, pienet riitelyt silloin tällöin ovat ihan normaalia elämää kunhan ne sovitaan. Sitäpaitsi ihan samalla tavalla niissä uusperheissäkin riitoja tulee, joten olisko vain kannattanut koittaa sopia riidat alunperin siinä ydinperheessä?

        Ja äitini ihan kirkkain silmin on itse kertonut minulle, ettei hän ole koskaan elämässään ollut rakastunut, vaan valikoi miehet sen mukaan, minkä KÄYTTÖTARKOITUKSEN hän heille halusi!!! Yritti vielä minusta kasvattaa samanlaisen pyrkyrin. Hoki mulle, että kauneus on tärkeintä ja sillä saat miehet orjiksesi, mä heitin ihan lekkeriksi enkä huolinut hänen mulle ostamia hepeneitä ja meikkejä. Vedin harmaan hupparin päälleni ja huusin, ettei minusta koskaan tule tuollaista naista kuin sinä! Eikä myöskään tullut. Ei vaikka perin hänen kauneutensa. Oikein nautin hänen piinaamisestaan nuorempana, kuinka hän yritti mua saada suostumaan missikisoihinkin ja mä vain sanoin, että hirttäydyn mieluumin.

        Eli joo, tiedän kyllä että tätä tapahtuu ja siitä muuten kärsii myös lapset. Oli meillä rahaa joo, mutta rikkinäisistä ihmisistä kasaan koottu perhe ja ei ole kiva kasvaa sellaisen isähahmon kanssa jolle oot pelkkä riesa, pakko sietää koska "kuulut pakettiin". Sen takia jo varhain kiinnostuin näistä asioista, kauan ennen mitään nettihöpinöitä ja Laasasia.
        Naiset voivat olla todella v-mäisiä miehille, mutta niin ovat miehetkin usein naisille. Aseet vain ovat erit.

        Mitä tulee noihin seksihaluihin, naisilla on paljon enemmän häiriötekijöitä elämässään. Menkat, tunnepuoli, ehkäisyongelmat, raskaudet, synnytykset, imetysajat, vanhemmuus ja kodinhoito (edelleenkin kaatuu naisten niskaan enemmän), mitkä toki rajoittavat naisten seksuaalisuutta. Kyllä naisilla kuitenkin ON halukkuutta, kunhan heillä on asiat kunnossa niin, että seksillekin on elämässä jotain sijaa.
        Miesten haluttomuudesta ja naisten himokkuudesta on alettu kunnolla puhua vasta viimeaikoina.

      • kgheih
        Naisasialooseri1 kirjoitti:

        Eli et edelleenkään pystynyt perustelemaan yhtään mitään.

        Ex-pua on todellakin voittanut, joka ikisen väittelyn, eikä ole väistänyt kysymyksiä toisin kuin vastaaninttäjänsä.

        Miten Laasasen pitäisi siis mielestäsi edistää miesasioita käytännössä? Valehdella. että naiset eivät ole pinnallisia ja kaikissa miehissä on jotain viehättävää?

        Älä sano ympäripyöreästi, että Laasanen kirjoittaa naisen pahuudesta, vaan anna esimerkki mitä hän on kirjoittanut ja miksi se ei pidä mielestäsi paikkaansa. Vai oletko sitä mieltä, että naisen pahuus mistä Laasanen mielestäsi puhuu on totta, siitä ei vain saisi"paasata"? Tottakai Laasanen kertoo miehille ja naisille itselleenkin miten nainen käyttäytyy missäkin tilanteessa kun näitä parisuhde/seksikuviota tarkastellaan. Eipä ole tullut vielä ensimmäistäkään hyvin perusteltua vastaväitettä Laasasen puheille.

        Itsekin olet 100% varmasti toiminut just eikä melkein markkina-arvoteorian mukaan, kuten ovat myös kaikki naispuoliset kaverisi, sukulaisesti ja tuttavasi.

        Ei ole mikään mutuväite, että mies tarvitsee seksiä paljon enemmän kuin nainen vaan ihan puhdasta biologiaa ja joka näkyy myös käytännössä. Mies on se, jota panettaa, joka johtuu testosteronin määrästä ja miehen suuremmat seksihalut on todistettavissa myös sillä, että jokaiselle naiselle, rumillekkin on tarjolla panijoita mielin määrin. Jos nainen haluaisi enemmän kuin mies, niin yksikään mies ei valittaisi puutetta eikä yksikään ukkomies, jonka vaimo pihtaa koska ei haluta, kävisi maksullisissa ja/tai seksilomilla ulkomailla.

        Jos nainen tarvitsisi seksiä enemmän tai edes yhtä paljon kuin mies, niin suurin osa maailman naisprostuista jäisi työttömiksi.

        Naisten vähäisemmistä seksihaluista kertoo myös se, että nainen on mielummin selibaatissa, jos ei saa seksiä top10% mieheltä, mies taas panetuksissaan kelpuuttaa itseään huomattavasti alempitasoisempia naisia panoksi.

        Nainen on siis huomattavasti valikoivempi seksipartneriensa suhteen kuin mies ja ainut tilanne, jossa kiimavittu on märkänä ja nainen haluaa paljon seksiä on top10% YT-miehen kanssa, muuten naisen seksihalut ovat vähäiset tai olemattomat, miestä taas panettaa jokainen vähänkin pantavan näköinen nainen

        Naiset pärjäävät kyllä heittämällä ilman seksiä, onhan se nähty livenä miljoonia kertoja, että useat miehet baarissa tarjoavat naiselle seksiseuraa, mutta nainen kieltäytyy ja nainen myös saisi panolle lähes kenet tahansa miehen, mutta ei pyydä koska ei halua seksiä, koska ei ole top10% miestä näköpiirissä ja vähäisten halujen takia ei tarvitse tyytyä vähempään vaan ollaan mielummin ilman.

        Miehen seksuaalisuus on koko ajan on-asennossa. Naisella se on off-asennossa suurimman osan ajasta ja aktivoituu on-asentoon vasta kuin tarpeeksi tasokas mies on näköpiirissä.

        "Ex-pua on todellakin voittanut, joka ikisen väittelyn, eikä ole väistänyt kysymyksiä toisin kuin vastaaninttäjänsä."

        Se, että huutaa toisen kommenttiin "kurppa!", ei ole kyllä väittelyn voittamista. En ole rehellisesti sanoen nähnyt yhtäkään kunnon kommenttia kyseiseltä ihmiseltä.

      • Ihmettelijää
        kgheih kirjoitti:

        Nii ja Älykölle ei ole pystynyt vastaamaan ollenkaan joihinkin keskusteluihin.
        On jättänyt kokonaan huomiotta.

      • Naisasialooseri1
        mietiskelyä kirjoitti:

        Hehän sanoivat, ettei sinkkunaisia oikein löydy, kaikki seurustelee jo. Ja ne vähät jotka on sinkkuja, eivät ole heidän mieleisiä. Ja mistäs sinä heidän totaalikokemattomuudestaan tiedät? Naamastako sekin näkyy?
        Kyllä vaan moni palstalainenkin oli sitä mieltä, ettei heidän ulkonäössä vikaa ole:
        http://keskustelu.suomi24.fi/t/13993267/atmit-lehdessa

        Itse asiassa EN ole toiminut itse tuon MA-teorian mukaan, enkä myöskään ole ainoa. Tunnen kuitenkin niin toimivia, esimerkiksi oma äitini oli juuri sellainen hypergamiavosu. Enkä sitäpaitsi ole kieltänytkään koko MA teoriaa vaan kuten kerroin, mua on aina kiinnostanut miesasiat. Varmaankin juuri perhetaustani takia..

        Äitini oli hyvin kaunis nainen, hän lorttoili nuorena ja valitsi sitten isäni, ujon nössömiehen vain lasten tekoa varten. Sitten isäni potkaistiin kuin märkä rätti syrjään ja äitini nai rikkaan miehen joka elätti meidät. Isäni masentui loppuiäkseen, on sitä edelleenkin! Kyllä tämä tällainen toiminta traumatisoi myös lapset.
        Minusta se on edelleenkin tabu, kuinka lasten selviämisestä eroista ja sen syistä ja SYYLLISISTÄ ei saa puhua avoimesti. Ainoa mitä kuulee on että "parempi lapsillekin kuin katsoa vanhempien huonoja välejä".
        Ei ole. Mieluumin lapset katsovat vanhempiensa huonoja välejä kuin elävät uusperheessä. Ääritilanteet toki eri asia, mutta yleisesti ottaen, pienet riitelyt silloin tällöin ovat ihan normaalia elämää kunhan ne sovitaan. Sitäpaitsi ihan samalla tavalla niissä uusperheissäkin riitoja tulee, joten olisko vain kannattanut koittaa sopia riidat alunperin siinä ydinperheessä?

        Ja äitini ihan kirkkain silmin on itse kertonut minulle, ettei hän ole koskaan elämässään ollut rakastunut, vaan valikoi miehet sen mukaan, minkä KÄYTTÖTARKOITUKSEN hän heille halusi!!! Yritti vielä minusta kasvattaa samanlaisen pyrkyrin. Hoki mulle, että kauneus on tärkeintä ja sillä saat miehet orjiksesi, mä heitin ihan lekkeriksi enkä huolinut hänen mulle ostamia hepeneitä ja meikkejä. Vedin harmaan hupparin päälleni ja huusin, ettei minusta koskaan tule tuollaista naista kuin sinä! Eikä myöskään tullut. Ei vaikka perin hänen kauneutensa. Oikein nautin hänen piinaamisestaan nuorempana, kuinka hän yritti mua saada suostumaan missikisoihinkin ja mä vain sanoin, että hirttäydyn mieluumin.

        Eli joo, tiedän kyllä että tätä tapahtuu ja siitä muuten kärsii myös lapset. Oli meillä rahaa joo, mutta rikkinäisistä ihmisistä kasaan koottu perhe ja ei ole kiva kasvaa sellaisen isähahmon kanssa jolle oot pelkkä riesa, pakko sietää koska "kuulut pakettiin". Sen takia jo varhain kiinnostuin näistä asioista, kauan ennen mitään nettihöpinöitä ja Laasasia.
        Naiset voivat olla todella v-mäisiä miehille, mutta niin ovat miehetkin usein naisille. Aseet vain ovat erit.

        Mitä tulee noihin seksihaluihin, naisilla on paljon enemmän häiriötekijöitä elämässään. Menkat, tunnepuoli, ehkäisyongelmat, raskaudet, synnytykset, imetysajat, vanhemmuus ja kodinhoito (edelleenkin kaatuu naisten niskaan enemmän), mitkä toki rajoittavat naisten seksuaalisuutta. Kyllä naisilla kuitenkin ON halukkuutta, kunhan heillä on asiat kunnossa niin, että seksillekin on elämässä jotain sijaa.
        Miesten haluttomuudesta ja naisten himokkuudesta on alettu kunnolla puhua vasta viimeaikoina.

        Muuten hyvä kirjoitus, paitsi että oikeasti kaunis nainen ei todellakaan lorttoile. Hyvä kuitenkin, että päädyit myöntämään MA-teorian totuudet ja äitisi ei todellakaan ole ainut nainen, joka tuolla tavalla käyttäytyy, tosin se on mahdollista vain kun nainen viettää huippuvuosiaan. Ihme, että se rikas mies katseli parhaat päivänsä viettänyttä toiselle miehelle lapsia tehnyttä naista.

      • Ex----------PUA
        kgheih kirjoitti:

        "Ex-pua on todellakin voittanut, joka ikisen väittelyn, eikä ole väistänyt kysymyksiä toisin kuin vastaaninttäjänsä."

        Se, että huutaa toisen kommenttiin "kurppa!", ei ole kyllä väittelyn voittamista. En ole rehellisesti sanoen nähnyt yhtäkään kunnon kommenttia kyseiseltä ihmiseltä.

        Mikä taas on seurausta siitä, kun kurppa itse on luopunut debaatista ja voittoni vuoksi on ryhtynyt käymään henkilöhyökkäykseen, tällöin isken armotta takaisin.

        Vaan, taas se nähtiin, ei yhtäkään osoitusta väittelystä jonka olisin hävinnyt.

        Eikä kyllä ole NALlinkaan osalta esitetty todisteita missä hänet olisi pussitettu.

        Syynä on se, ettei sellaisia todisteita voi olla, koska niin ei ole tapahtunut. :)

      • Ex----------PUA
        järki_käteen_nyt kirjoitti:

        Annan MA-teorian kriittisille äänille ilmaisen neuvon.

        Te syötätte kiekon vastustajan lapaan joka kerta kun haukutte heitä ja heidän juttujaan typeriksi ilman perusteluja. Ettekö tajua että se vain todentaa heidän väittämänsä oikeaksi jos ette muuhun pysty kuin heittää ilmoille että jollakin on typerät jutut tai että se ei pidä paikkansa? Miksi on typerät jutut? Miksi ei pidä paikkansa?

        Minäkin toivoisin vasta-argumentointia aloittajan mainitsemille kirjoittajille, heidän teorioilleen ja näkemyksilleen mutta jos sellaiseen lähtee ilman minkäänlaisia perusteluita niin ollaan lievästikin sanottuna heikoilla hangilla.

        Tämä!

        Erittäin hyvin kirjoitettu.

        Ne vain jatkavat päänsä hakkaamista seinään tajuamatta, että meitä ei voida vaikentaa kurpparaivoamisella, vaan ainoastaan selkeillä todistuksilla ja faktoilla.

        Miten monta keskustelua täällä ollaankaan nähty, kun pussitettu vastaaninttäjä on vastannut aiheen ohi, kadonnut tai alkanut raivoamaan?

    • PalstanRuminNainen

      Voin sanoa että KAIKKI tuntemani naiset ja niitä mahtuu paljon 40 vuoteen katsoo ensin miehen ulkonäköä, sitten rahoja ja vasta sitten vasta onko fiksu kunnollinen jne. Se ON fakta!

      • 111op

        No onhan se hyvä, että naiset miettivät valintojaan. Aina palstalla valitetaan, etä naiset ovat kiimavittunsa vietävissä olevia elukoita. Tämän mukaanhan naiset vallan harkitsevat.

      • Naisasialooseri1

        Minullekkin kävi baarissa niin, että naiset tykkäsivät ulkonäöstäni, tulivat pöytääni ja heti seuraavaksi alkoivat kysellä koulutusta ja ammattia, minä tyhmyyksissäni sanoin olevani työtön, niin naisten kiinnostus lopahti hyvin nopeasti. Olisi pitänyt valehdella olevansa vaikka ekonomi, joka on kovapalkkaisessa hommassa jossain isossa firmassa, olisi tullut ehkä pillua, jota nuo KT-naiset olisivat ehkä parisuhteen toivossa tarjonneet. No ensi kerralla sitten ollaan fiksumpia.

      • duunarinainen

        Apua, en oo ikinä ajatellut että miehiä voi loukata jos kysyn heiltä työstä. En todellakaan oo tullut ajatelleeksikaan mitään rahaa. Tuo työstä kyseleminen on vain sellaista small talkia. Se kertoo jotain ihmisestä, siitä on helppo jatkaa rupattelua, työttömyydestä ei niinkään keksi juteltavaa.. Joten ehkä sen takia koit että juttu lässähti.
        Kyllä multa ainakin kysellään ihan sukujuhlissakin aina mitä teen työkseni, eikä ne sukulaiset varmaankaan mun rahojeni perässä ole =D
        Itse olen seurustellut 3 kertaa ja 2 viimeistä oli työttömiä miehiä. Ja ei se ekakaan vakityössä ollut, hän välillä opiskeli ja välillä teki töitä. Minä oon ollut kaikkien miesten kanssa se "elättäjä". Että ei se mua ainakaan oo haitannut jos mies on muuten kivan luontoinen.

      • duunarinainen kirjoitti:

        "Tuo työstä kyseleminen on vain sellaista small talkia."

        Ei ole. Se on osa niista treffien "työhaastattelu" kysymyksiä joilla nainen suoraan kysyen tai jotenkin muuten päättelemällä ottaa selvää miehen tuloista ja varallisuudesta.

      • Naisasialooseri1

        Totta. Itselleni ei ole koskaan tullut mieleenkään kysyä naisen työstä tai koulutuksesta koska ne eivät miestä kiinnosta eiväktä ne vaikuta naisen tasoon jos olen naiselle mennyt juttelemaan tai hän minulle.

      • 111op
        Naisasialooseri1 kirjoitti:

        Totta. Itselleni ei ole koskaan tullut mieleenkään kysyä naisen työstä tai koulutuksesta koska ne eivät miestä kiinnosta eiväktä ne vaikuta naisen tasoon jos olen naiselle mennyt juttelemaan tai hän minulle.

        Suomalaiset kysyvät aina tutustuessaan uuteen ihmiseen mitä tämä tekee työkseen oli kyseessä nainen tai mies. Ainakin tavalliset ihmiset kysyvät. Jos ei kykene ajattelemaan muuta kuin saako toisen vällyjen väliin, voi olla vaikeaa olla kiinnostunut ihmisen sanomisista.
        Yhteiskuntamme on hyvin työkeskeinen, joten työstä puhutaan paljon ja yleisesti pidetään neutraalina keskustelunavauksena kysellä toisen työstä.

      • Naisasialooseri1

        Naisilla se ei todellakaan ole neutraalia, ei varsinkaan jos he varta vasten istuvat samaan pöytään ja kummasti kiinnostus lopahtaa jos ilmoittaa olevansa työtön. Eli se mitä se mies vastaa vaikuttaa kyllä naisen kiinnostukseen varsinkin jos nainen on parisuhdetta hakemassa.Yhden yön panot eivät toki työtä kysele, vaikka sellaisenkin saa varmasti helpommin jos valehtelee olevansa kovapalkkaisessa työssä.

        En ole mikään baari-ihminen, joten en osaa ottaa kantaan näihin baariasioihin, ei mulla ole mitään käsitystä mitä seuraa niistä paikoista haetaan. Voihan olla, että ne lähestyvät naiset ovat olleet maksullisia naisia tai gold diggereitä? En tiiä.. Mutta itse olen luullut, että se on ihan normaalia juttelua koska kyllä multakin sitä aina kysellään.
        Ei mulle oo tullut mieleenkään, että se olis joku arka aihe. Kaikkee sitä kuulee kun vanhaks tulloo =P

      • hahhahahahahahahaaaaa
        duunarinainen kirjoitti:

        En ole mikään baari-ihminen, joten en osaa ottaa kantaan näihin baariasioihin, ei mulla ole mitään käsitystä mitä seuraa niistä paikoista haetaan. Voihan olla, että ne lähestyvät naiset ovat olleet maksullisia naisia tai gold diggereitä? En tiiä.. Mutta itse olen luullut, että se on ihan normaalia juttelua koska kyllä multakin sitä aina kysellään.
        Ei mulle oo tullut mieleenkään, että se olis joku arka aihe. Kaikkee sitä kuulee kun vanhaks tulloo =P

        Ei se normaaleille ihmisille ookaan arka aihe. Kuten joku tuossa ylempänä jo totesikin, jatkuvastihan ihmiset kyselevät toisiltaan mitä teet työkses, sukupuoleen katsomatta. Se on ihan normaalia keskustelua kaikkialla.
        Arka aihe se on vain joillekin mielenterveysongelmien takia syrjäytyneille elämäntapatyöttömille. Taas tuli vahingossa todistettua, ettei nal edes käy oikeasti koskaan missään ihmisten ilmoilla vaan lymyilee kotona selailemassa kurppien kuvia netissä aamusta iltaan.

      • Ex----------PUA
        hahhahahahahahahaaaaa kirjoitti:

        Hypergaminen parisuhdehuora sitten vatasi itse luomaansa olkiukkoon?

        Kukaan muu ei sanonut että se olisi arka paikka, paitsi sinä/toinen lajitoverisi.

        Puhe oli siitä, miten se on naisille tärkeä asia, ja ne kysyvät sitä (esim. miten moni mies kysyy toiselta mieheltä mitä tämä tekee? entä nainen naiselta?) koska ovat hypergameja jotka pariutuvat rahasta ja statuksesta.

        Huomasi miten aihe osui. ;) Joten taas kerran olimme oikeassa.

        Muuten taas tuo Nallin häpäisy työttömyydellä (käännös: statukseton ja rahaton on naisille häpäisytermejä) todistaa taas kerran, miten kurppa puhuu itsensä pussiin.

      • Ex----------PUA

        Tuo naisten kuulustelukysely on täyttä totta.

        Minulle on osunut kohdalle niitä, jotka eivät ole sitä kyselleet.

        Mutta lähes poikkeuksetta nämä ovat olleet nawalteja, tai sitten kyseessä ei ole ollut keskinäinen kiinnostus.

        Sen sijaan paras varmaankin oli tuosta rahan ja statuksen kuulustelemisesta, kun yksi kysyi suoraan: mistä saat rahaa.

        Muuten tuo kysymys ei ole todellakaan neutraali naiselle, vaan ihan esim. tutkitustikin naisista 70% EI tapailisi työtöntä miestä.

        30% naisista olisi tällöin ei-hhypergamisia, jotka valitsevat miehen miehen itsnesä vuoksi.

        Tosin, voi olla että tällöin nämä loput olisivat jännämiesten bändäreitä, jolloin mies voi korvata työuran aina rikosrekisterillä.

        Sitten ihmetellään miksi minun ja hyvän ystäväni on niin helppoa olla oikeassa. :D

        Puollellamme on meidän elävästä elämästä saadut FAKTAT sekä myös tutkimustieto.

        Mitä jää vastapuolelle?

        Shaming language ja henkilöhyökkäys, sekä juupaseipäsjankkaus.

    • ainaoikeassa2

      Naiset haluaa komean miehen, miehet haluaa kauniin naisen. Tuon verran on selvää jokaiselle ilman mitään pillereitä ja assburger-teorioita.

      • Naisasialooseri1

        Ei näytä olevan kaikille palstalaisille alkuunkaan selvää kun tätäkin ketjua lukee.

      • TotuusSattuu
        Naisasialooseri1 kirjoitti:

        Ei näytä olevan kaikille palstalaisille alkuunkaan selvää kun tätäkin ketjua lukee.

        No ei ole. Aika harva ihminen elää noin yksinkertaista elämää jossa kaikki menee vain kaunis-ruma akselilla ja se siitä.
        Luonnollisesti jokainen haluaa kumppanin joka miellyttää omaa silmää. Ei siinä ole mitään ihmeellistä. Mutta hyvin harvoin se on se ainoa kriteeri jolla kumppani valitaan. Kyllä suuri osa ihmisistä valitsee kumppanin niin että se on kokonaisuus joka vetoaa monella eri tasolla, niin ulkonäön, luonteen kuin monien muidenkin asioiden suhteen. Läheskään aina ei ole niin että se pitkäaikaisen kumppani/puoliso olisi se kaikkein kaunein jonka ihminen elämänsä aikana on saanut. Ulkonäköön voi kyllä ihastua mutta harvoin rakastua.
        Kun täällä taas kerran ihmettelette että miksi teidän kirjoituksenne herättävät niin paljon tunteita niin tässähän se ongelma juuri onkin. Esitätte asiat hyvin mustavalkoisina ja ehdottomina. Monet pointinne pitävät varmasti paikkansa tilastollisesti katsottuina mutta kun se elämä on paljon monimuotoisempaa. Ei se aja kauheasti asiaa että kiivaasti haluatte kumota jokaisen omistanne poikkeavan kokemuksen ja toisaalta taas pidätte kaikkia omia kokemuksianne ehdottoman pitävinä todisteina asiastanne. Se vaikuttaa lähinnä maaniselta.
        Vaikka "toisaalta ja toisaalta" tyyppinen pohdinta voi teistä vaikuttaa tylsältä ja turhalta, se on kuitenkin tapa joka tuottaa todellisuudessa ne parhaat oivallukset, ei fanaattinen hirttäytyminen yhteen ainoaan totuuteen.

        Juuri tätä näille on yritetty täällä monet kerrat selittää, mutta ei mee perille. Toki varmaan kaikille on olemassa joku ulkoinen ihanne, mutta useimmiten käy niin että aletaan seurustelemaan jonkun kanssa, joka ei yhtään muistuta sitä ihannetta. Esim. mun ihannemies on aina ollut pitkä, tummahiuksinen sinisilmäinen mies, mutta yksikään poikaystäväni ei ole ollut sen näköinen. Ihan taviksia persjalkaisia harmaansävyisiä pojanpullukoita ovat olleet.
        Eli kyllä ihminen kuitenkin ihastuu ihmisessä luonteeseen useimmiten, mutta jos ajatellaan jotain nettideittejä ja tindereitä, ne on se kaikkein pinnallisin keino tavata joku koska niissä mennään naama edellä. Siksi kaikille ei sovi nettideittailu, siinä ei pääse arvioimaan kokonaisuutta vaan joutuu rankkaamaan ihmisiä pelkän ulkonäön perusteella. Se on raakaa peliä eikä kaikille sovi.
        Täällä aina vedotaan naisten käyttäytymisiin ja teorioiden todeksi pitävyyksiin perustuen juuri nettideitteihin, ihan kuin muka kaikki maailman naiset olisivat siellä. Eihän miehetkään siellä järin hyvin käyttäydy kuulemma, eikä naiset silti analysoi koko miessukupuolta pelkästään sillä perusteella.

      • Naisasialooseri1
        TotuusSattuu kirjoitti:

        No ei ole. Aika harva ihminen elää noin yksinkertaista elämää jossa kaikki menee vain kaunis-ruma akselilla ja se siitä.
        Luonnollisesti jokainen haluaa kumppanin joka miellyttää omaa silmää. Ei siinä ole mitään ihmeellistä. Mutta hyvin harvoin se on se ainoa kriteeri jolla kumppani valitaan. Kyllä suuri osa ihmisistä valitsee kumppanin niin että se on kokonaisuus joka vetoaa monella eri tasolla, niin ulkonäön, luonteen kuin monien muidenkin asioiden suhteen. Läheskään aina ei ole niin että se pitkäaikaisen kumppani/puoliso olisi se kaikkein kaunein jonka ihminen elämänsä aikana on saanut. Ulkonäköön voi kyllä ihastua mutta harvoin rakastua.
        Kun täällä taas kerran ihmettelette että miksi teidän kirjoituksenne herättävät niin paljon tunteita niin tässähän se ongelma juuri onkin. Esitätte asiat hyvin mustavalkoisina ja ehdottomina. Monet pointinne pitävät varmasti paikkansa tilastollisesti katsottuina mutta kun se elämä on paljon monimuotoisempaa. Ei se aja kauheasti asiaa että kiivaasti haluatte kumota jokaisen omistanne poikkeavan kokemuksen ja toisaalta taas pidätte kaikkia omia kokemuksianne ehdottoman pitävinä todisteina asiastanne. Se vaikuttaa lähinnä maaniselta.
        Vaikka "toisaalta ja toisaalta" tyyppinen pohdinta voi teistä vaikuttaa tylsältä ja turhalta, se on kuitenkin tapa joka tuottaa todellisuudessa ne parhaat oivallukset, ei fanaattinen hirttäytyminen yhteen ainoaan totuuteen.

        Kyllä se täällä palstalla sekä live-elämässä on monta kertaa todettu, että se miehillä menee todellakin ruma-komea akselilla. Ei täällä muuten olisi totaalikokemattomia rumia, eikä enää niin kovin nuoriakaan miehiä. Ruma mies sen tietää parhaiten elämänkokemuksen kautta, et todellakaan sinä naisena, joka tuskin itsekkään rumaa miestä suostuisit edes treffeille kelpuuttamaan saati suhteeseen/seksiin.

        Luonnollisesti jokainen haluaa kumppanin, joka miellyttää omaa silmää on korrektimpi kiertoilmaisu sille, että haluat komean miehen, joka miellyttää myös muiden naisten silmää. En sano, että mies olisi kaikkien mielestä komea, mutta ei takuuvarmasti ole sellainen, jota sinä pidät komeana ja jokainen muu nainen pitää rumana.

        Ja osa miehistä, kuten edelleen tällä palstalla on todistettu, on sellaisia, jotka eivät miellytä yhdenkään naisen silmää. He ovat sen aivan itse kertoneet oman elämänkokemuksena mukaan, eli turha jänkätä vastaan.

        Siinä olet oikeassa kyllä, että nainen valitsee kumppanin, jonka kokonaisuus vetoaa monella tasolla ja ne tasot ovat ulkonäkö, raha ja status, eli todellakaan pelkkä ulkonäkö ei parisuhteeseen välttämättä riitä, kuten sanoit.

        Pitkäaikainen kumppani naiselle ei olekkaan yleensä se komein mies, joka on yhden yön panoksi kelpuuttanut, koska naisen taso ei ole riittänyt tämän sitouttamiseen mikä taas ei tarkoita sitä, että nainen kelpuuttaisi suhteeseen ruman miehen.

        Nettideitit ovat pienoismalli tosielämästä, jossa tottakai se ulkonäön merkitys näkyy paljon raaemmin, mutta ihan yhtä pinnallisia naiset ovat myös tosielämässä.

        Ja siellä ei todellakaan mennä pelkästään naama edellä kuten moni ruma mies on kertonutkin viestitelleensä todella pitkäänkin naisten kanssa koska naiset ovat pitäneet näiden luonteesta, vasta kuvan lähettämisen jälkeen nainen on lopettanut viestittelyn kun mies paljastui rumaksi. Eli luonteeseen on ihastuttu, mutta ruma mies hyvällä luonteella ei ole kelvannut netissä sen enempää kuin livessäkään. Ei siellä "joudu"rankkamaan ihmisiä ulkonäön perusteella kuten em. esimerkitkin todistavat. Ensin on katsottu luonne ja sitten vasta ulkonäkö, joka on johtanut kiinnostuksen välittömään hiipumiseen.

        Tinder on ainut, jossa halutessaan rankataan pelkän ulkonäön perusteella, mutta ei sekään ole mitään pakollista, mikään ei estä naista tapaamasta myös rumaa miestä siellä ja selvittämään tämän luonnetta yms. muita asioita. Tinder on vain tekosyy olla pinnallinen. Ihan sama rankkaus tapahtuu myös live-elämässä, netissä vain raadollisemmin ja nopeammin.

        Ja palataan vielä Tinderista puheen ollen tuohon"omaa silmää miellyttävään ihmiseen". Tinder testissä kuinka ollakkaan niin komea mies, miellytti noin 90% naisten omaa silmää, en muista lukumäärää mutta ainakin toista sataa naista, sen sijaan tavis ja ruma mies eivät miellyttäneet juuri omaa silmää kuin muutamalla naisella.

        Mielenkiintoinen juttu, että se omaa silmää miellyttävä mies miellyttää myös satojen, jossei tuhansien muiden naisten silmää ja se mies joka ei miellytä omaa silmää, ei miellytä yhdenkään muunkaan naisen silmää.

        Ratakiskosta vielä väännettynä: Esim. Brad Pitt ei miellytä joka ikisen naisen silmää, mutta suurinta osaa miellyttää. Se, ettet sinä pidä juuri Brad Pittistä ei tee sinun miesmaustasi yhtään poikkeavaa, tykkäät vain enemmän jostain muusta yleisesti komeana pidetystä miehestä, mutta et tykkää esim. Danny DeVitosta

    • Naisasialooseri1

      Ameriikan maalla on moni ATM/HC-ATM samaa mieltä, että pitäisi olla mahdollista suorittaa lääkärin valvonnassa itsemurha, jokaisessa 52:ssa osavaltiossa.

      Täytyy muuten vielä muistuttaa siitä, että vaikka ruma mies kohentaisi tasoaan tavikseksi, siis teorettisesti jos se olisi mahdollista niin taso ei juurikaan siitä nouse. Tannoinen Tinder testi, josta ehkä olet kuullut todisti sen aukottomasti.

      Testissä oli siis komea mies, tavismies ja ruma mies, komea mies sai jotain about 90% mätseistä ja tavismies vain muutaman prosentin enemmän kuin ruma.

      • Verveikkin

        Hei, tuo Tindertestisi tukee sitä mistä olen puhunut täällä aikaisemminkin, eli deitti.netin entinen ylläpitäjä totesi useita vuosia sitten, että lähes kaikki naiset saavat useita kymmeniä vastauksia kun taas suurin osa miehistä sai 0-1 vastausta, poikkeuksena olivat muutamat harvat komeat ytmit jotka poimivat kermat päältä pois, saivat lähes kaikki naisten lähettämät vastaukset.

        Ilmeisesti naiset näkevät näissä komeissa paremman luonteen, ulkonäöllähän ei kuulemma ole väliä, luonne ratkaisee kun naiset hakee miestä ...=)

      • Teme_1991

        Naisasialooseri1, erityisesti tuon takia olen seurannut viestejäsi tällä palstalla, koska olet suhtautunut ymmärtävästi HC-ATMien itsemurhiin. Minut tuomitaan ja lytätään maan rakoon lähes 100%isesti sekä netissä että livenä jos vihjailen edes promillen tuhannesosan verran, että toivon täysin varmaa ja kivutonta elämän päättämistä lääkärin valvonnassa koska eläminen tämmöisenä saastaisen rumana yksin ilman naista on niin tuskallista vuodesta toiseen.

        Menisin kirjaimellisesti sekaisin jos yrittäisin itsemurhaa ja vammautuisin niin pahasti, että en pystyisi yrittämään enää uudestaan. Tätä pelkään yli kaiken ihan vainoharhaisuuteen asti, jotenkin edes 99% varmuus ei riitä, pitäisi olla yhteiskunnan puolelta 100% kontrolloitu avustettu itsemurha.

      • drftgyh

        Onko jännää vastailla itse itselleen? Vittu sä oot sairas ihminen. Tosin senhän olet myöntänyt itsekin. Joten älkää miehet uskoko tuon höpinöitä!

      • Naisasialooseri1

        Olet vainoharhainen. Et pysty kestämään sitä, että moni HC-ATM ajattelee samalla tavalla kuin minä ja kenties jopa ottaa neuvostani vaarin. Elätkö oikeasti vaaleanpunaisessa satumaassa, jossa miehen rumuus ja siitä johtuva totaalikokemattomuus ja naisten osoittama hyljeksintä ei toisi miehelle itsemurhaa koskaan mieleen?

      • Naisasialooseri1

        Niin ja jos sinulla on jotain konkreettisia keinoja mielessäsi, jolla sikaruman miehen naisen saantia voitaisiin edistää, niin kerro ihmeessä. Nyt on aika puhua. Sekä minä että varmasti myös ap ovat pelkkinä silminä valmiina lukemaan kultaiset neuvosi.

        Niin ja psyykkisesti sairas ei ole sama asia kuin tyhmä ja tietämätön, kuten sanonta kuuluu niin hullu saa olla kunhan ei ole tyhmä. Tiedät itsekin, että olen oikeassa ja ap on siitä paras todiste, koska hän on kokenut asioita, joista olen puhunut, omassa elämässään.

    • Nainenjoojoo

      Miltä näyttää ätmi tai ruma mies? Nyt niitä kuvia.

      • joooooooo

        Minä tapasin edellisellä viikolla baarissa aivan tuhannen päissään sopertavan ylipainoisen naisen, en kyllä ymmärrä mitä vittua se känninen akka tuli mulle juttelemaan. Olisi vaan mennyt jonkun oman tasoisen ruman ja läskin miehen luokse ja antanut sille pillua.

        Olisi kaksi possua voineet "tyydyttää" toisensa ja sitten olisivat heränneet henkiseen ja fyysiseen krapulaan aamulla.

    • tarralenkkari161

      Totta kai ulkonäkö on valttia ihmissuhde asioissa. Samoin sosiaaliset taidot.

      On kuitenkin vale ettei ruma voisi saada kumppania. Tunnen mr. Burnsin näköisen miehen, joka meni juuri naimisiin. Vaimonsakaan ei toki mitään missintitteleitä tule koskaan voittamaan.

      • tarralenkkari161

        Ja eikö Timo Soinillakin ole vaimo? Ja vielä ihan vetäväkin...

    • Väärässähän.ne.on

      Nehän juuri väittää, että miehen ulkonäöllä ei ole mitään merkitystä, vaan rahalla ja statuksella, sekä iällä. Kaikkihan tietää, että vanhat ihmiset ne vasta rumia onkin. Itse taas voin suoraan sanoa, että ulkonäkö on hyvin tärkeä. Siihen ensimmäisenä kiinnittää huomion. Itselle ulkonäkö ja luonne on ainoat mitkä merkitsee. Varallisuudella ja statuksella ei mitään merkitystä. Expua ja nal ovat väärässä. Miehen MA ei kasva vanhetessa, vaan laskee ja varallisuudella ja statuksella ei ole mitään merkitystä.

      • Naisasialooseri1

        Sinulla ei ulkonäkö riitä rikkaisiin statusmiehiin, ja sinulla tuskin on varaa edes sitä ulkonäköä mieheltä vaatia. Vanhoista ihmisistä vain naiset ovat rumia, miehet ovat komeita ja charmantteja. Miehen MA kasvaa vanhetessa. 40v komean hyvässä ammatissa olevan miehen MA on valovuosia 20v finninaamaa edellä ja samalla tavalla myös 20v opiskelijatytön MA on valovuosia nelikymppistä kurppaa edellä.

        Olet yksi hyvä todiste lisää siitä, miten kova pala naisille on myöntää, että miehen MA nousee vanhetessa ja naisen laskee kuin lehmän häntä. Kerran sentään fb:ssä pari lähes kolmekymppistä vanhenemisestaan puhuvaa naista sanoivat, että miehet vaan komistuvat vanhetessaan ja he itse rusinoituvat.

        Mutta hyvä, että sentään myönsit pinnallisuutesi, niin saa ap:kin lisää todisteita kelpaamattomuudelleen.

        Jos olet toista mieltä niin ei muuta kuin ala luetella vaikka viimeisen 30 vuoden aikana valitut alle 30v maailman seksikkäimmät miehet. Sille listalle ei finninaamat pääse, eivätkä he myöskään pääse elokuvissa rooleihin, joissa olennainen osa hahmoa on komeus, esim. Bondin rooliin ei alle 40v miehillä ole asiaa eikä myöskään muidenkaan toimintasankarien rooliin, koska niissä pitää olla miehekäs aikamies, ei finninaamainen pojanrimpula. He sopivat parhaiten teinikomedioihin, näyttelemään AT-miehiä.

      • Ex----------PUA

      • Naisasialooseri1

        Kiitos, olen itsekin tuota vedenpitävää todistetta käyttänyt, kun nainen on väittänyt että haluaa mielummin komean kuin rikkaan statusmiehen, johon hänen tasonsa ei riitä.

      • 11plus8
        Naisasialooseri1 kirjoitti:

        Sinulla ei ulkonäkö riitä rikkaisiin statusmiehiin, ja sinulla tuskin on varaa edes sitä ulkonäköä mieheltä vaatia. Vanhoista ihmisistä vain naiset ovat rumia, miehet ovat komeita ja charmantteja. Miehen MA kasvaa vanhetessa. 40v komean hyvässä ammatissa olevan miehen MA on valovuosia 20v finninaamaa edellä ja samalla tavalla myös 20v opiskelijatytön MA on valovuosia nelikymppistä kurppaa edellä.

        Olet yksi hyvä todiste lisää siitä, miten kova pala naisille on myöntää, että miehen MA nousee vanhetessa ja naisen laskee kuin lehmän häntä. Kerran sentään fb:ssä pari lähes kolmekymppistä vanhenemisestaan puhuvaa naista sanoivat, että miehet vaan komistuvat vanhetessaan ja he itse rusinoituvat.

        Mutta hyvä, että sentään myönsit pinnallisuutesi, niin saa ap:kin lisää todisteita kelpaamattomuudelleen.

        Jos olet toista mieltä niin ei muuta kuin ala luetella vaikka viimeisen 30 vuoden aikana valitut alle 30v maailman seksikkäimmät miehet. Sille listalle ei finninaamat pääse, eivätkä he myöskään pääse elokuvissa rooleihin, joissa olennainen osa hahmoa on komeus, esim. Bondin rooliin ei alle 40v miehillä ole asiaa eikä myöskään muidenkaan toimintasankarien rooliin, koska niissä pitää olla miehekäs aikamies, ei finninaamainen pojanrimpula. He sopivat parhaiten teinikomedioihin, näyttelemään AT-miehiä.

        Kim Jong-unin "haaremiin" ei valita yli 20 vuotiaita, koska ne kuulemma on jo liian vanhoja heh...

      • nykyinen_ja_tuleva_hcatm

        hoocee AT miehen taso ei ilmeisesti kuitenkaan nouse, ei ainakaan pillunsaantiin saakka? Tuossa on myös se huono puoli että vaikka miehen MA yleisesti nousisikin ja naisten laskisi niin se on jo siinä vaiheessa myöhäistä hardcore ätmille, pillunpuute on jo tärvellyt mielenterveyden siinä vaiheessa koska naiset eivät ole suostuneet antamaan alle tasonsa.

        Eniten hyötyä tuosta taitaa olla ketmeille ja tietyille ätmeille jotka olivat
        alunperinkin lähellä KTM-tasoa. YTMIt porskuttavat pillunsaantisaralla kuten ennenkin, panevat niin paljon kuin haluavat, ei muutosta

      • Naisasialooseri1

        No joo, HC-AT-miehen taso harvemmin nousee, ainakaan ATM luokkaa korkeammalle.

    • kysynpähänvain

      tuota tuota xpua ja n1asialooseri tuntuvat jyräävän palstalla, mutta löytyykö heiltä kanttia myöntää keskinäiset linjaerimielisyydet? vai onko kyse siitä että korppi ei toisen korpin silmää noki kun he harvemmin, jos koskaan, väittelevät keskenään?

      • Ex----------PUA

        Sitäkös sinä haluaisit, feministien ja usein muidenkin naisten pahin pelko on se, että miehet heräävät ja liittoutuvat, joten haluaisit eripuraa meidän keskuuteen koska jos ette saa yhtäkään meistä hiljaiseksi, on joukkio meitä jo teidän maailmanne loppu, sillä iskemme kuin ilmestyskirjan ratsastajat siihen.

        Mutta tässä on myös se, mitä IkisM ja minä kumpikin olemme puhuneet: meillä voi olla aste-eroja, ja muita sellaisia, mutta totuus on yhteinen.

        Me jätämme pikkumaisille naisille jatkuvan draaman ja kinastelut pikkuasioista, yhdessä olemme täysin voittamattomia.

      • tumppajumi

        en usko että expua ja naislooseri soisivat sitä tyydytystä femakoille että alkaisivat tappelemaan vaikka olisivatkin eri mieltä

      • löytyykö_kanttia
        Ex----------PUA kirjoitti:

        Sitäkös sinä haluaisit, feministien ja usein muidenkin naisten pahin pelko on se, että miehet heräävät ja liittoutuvat, joten haluaisit eripuraa meidän keskuuteen koska jos ette saa yhtäkään meistä hiljaiseksi, on joukkio meitä jo teidän maailmanne loppu, sillä iskemme kuin ilmestyskirjan ratsastajat siihen.

        Mutta tässä on myös se, mitä IkisM ja minä kumpikin olemme puhuneet: meillä voi olla aste-eroja, ja muita sellaisia, mutta totuus on yhteinen.

        Me jätämme pikkumaisille naisille jatkuvan draaman ja kinastelut pikkuasioista, yhdessä olemme täysin voittamattomia.

        sanoppas nyt sitten pari asiaa missä olette naisasialooserin, johon ilmeisesti viittaat IkisM nimellä, eri mieltä niin annetaan na1 vastata sitten siihen, et taida uskaltaa

      • Ex----------PUA
        löytyykö_kanttia kirjoitti:

        sanoppas nyt sitten pari asiaa missä olette naisasialooserin, johon ilmeisesti viittaat IkisM nimellä, eri mieltä niin annetaan na1 vastata sitten siihen, et taida uskaltaa

        "Sitäkös sinä haluaisit, feministien ja usein muidenkin naisten pahin pelko on se, että miehet heräävät ja liittoutuvat, joten haluaisit eripuraa meidän keskuuteen koska jos ette saa yhtäkään meistä hiljaiseksi, on joukkio meitä jo teidän maailmanne loppu, sillä iskemme kuin ilmestyskirjan ratsastajat siihen."

        Pointtini todistettu.

        Ilmeisesti olet liian tyhmä ymmärtämään lukemaasi?

    • Zanidip

      En tiedä onko näiden kahden herrojen läsnäolo sinkut yhteisölle hyväksi vai pahaksi, mutta tiedän varmuudella heidän karkottaneen viesteillään ajan saatossa useita naisvakkareita. Tuntuvat sympatiseeraavan ätmien kurjaa kohtaloa naisten kustannuksella IMO

      • Ex----------PUA

        Naiset ovat ätmien kurjan kohtalon aiheuttajia, eikä he muillekaan tasoluokille tee hommaa järin ihanaksi, paitsi jos kuulut kärkiprosenttiin YTM-tasossa.

      • haista.hanska

        Jos hyvä ystäväni Ex-Pua lähtisi täältä pois, niin palsta muuttuisi aivan vitun paljon tylsemmäksi, myös kurpille. Totuuden saarnaaminen provosoivaan tyyliin tuo tänne enemmän eloa, mitä täällä on koskaan ollut. Katsokaa nyt jotain näitä ketjuja, yhdessä melkein 500 vastausta. Ei sitäkään olisi edes olemassa ilman Ex-PUA:n pohjatyötä.

        Eli nauttikaa vilkkaasta keskustelusta niin kauan, kun sitä on tarjolla. Olen nähnyt, miten moni vilkas nettipalsta on jossain vaiheessa kuollut pystyyn, ja se on aina surullista, kun niin käy.

      • Naisasialooseri1

        Ne palstat, joilla itse olen kirjoittanut noin 15 vuotta, eivät ole kuolleet pystyyn ansiostani, koska olen aina saanut erittäin paljon huomiota ja vastauksia sekä vastaanväittämistä mielipiteilläni, valitettavasti aikaisemmat työnantajani ovat vain laittaneet lapun luukulle ylläpitävän operaattorin toimesta.

    • Alcante

      täällä yritetään ilmiselvästi luoda eripuraa expuan ja naisasialooserin välille, kysymys kuuluukin mitä sillä yritetään saavuttaa? hajoita ja hallitse jotta oma kanta tulisi paremmin esille ja saisi enemmän vastakaikua?

      • Alcante

        piti vielä lisätä että täällä yritetään myös lavastaa nämä kaksi tyyppiä syylliseksi multinikkailuun käyttämällä samanlaisia sanoja ja lauseita ja sitten ilmoittamalla toisella nimimerkillä että aha katsos nämä 2 multinikkailee, aikas säälittävää toimintaa jos ei pärjää omilla vastaväitteillä

      • haista.hanska
        Alcante kirjoitti:

        piti vielä lisätä että täällä yritetään myös lavastaa nämä kaksi tyyppiä syylliseksi multinikkailuun käyttämällä samanlaisia sanoja ja lauseita ja sitten ilmoittamalla toisella nimimerkillä että aha katsos nämä 2 multinikkailee, aikas säälittävää toimintaa jos ei pärjää omilla vastaväitteillä

        Säälittävää tuo sun multinikkaamisesi expua.

    • ewgw

      Eikö näin muka ole?

    • Naisasialooseri1

      Ymmärrän hyvin HC-AT-miesten itsemurhat ja paitsi, että hyväksyn ne niin myös pyrin antamaan tuohon miehekkääseen raktkaisuun päätyneelle miehelle kaiken henkisen tukeni, jotta hän saa rohkeutta toteuttaa tuon kunniakkaan ja ihailtavan teon.

      • Entä jos HC-AT-mies päättääkin tehdä kaikkein miehekkäimmän teon ja lopettaa sinun päiväsi? Eikö se olisi todella kunniakasta ja ihailtavaa?

      • Naisasialooseri1

        Miksi minun? Miksi ei nuorten ja kauniiden naisten?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      189
      1316
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      138
      893
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      85
      842
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      748
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      50
      711
    6. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      251
      612
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      311
      590
    8. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      579
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      574
    10. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      7
      570
    Aihe