Opetushallitus julkaisi joulukuussa 2015 oppaan ”Tasa-arvotyö on taitolaji — Opas sukupuolten tasa-arvon edistämiseen perusopetuksessa”. Kansanedustaja Antero Laukkanen (kd) pitää opasta lainvastaisena. Hänen mielestään siinä käytetään käsitettä ”sukupuolen moninaisuus”, jota ei selitetä ja jonka merkitys jää epämääräiseksi.
”Yhteiskunnallisessa keskustelussa tärkeämmäksi painopisteeksi on nousemassa samaa sukupuolta olevien oikeudet, sukupuolineutraalius ja jopa tarve määritellä sukupuoli-identiteetti omavalinnaiseksi omien tuntemuksien pohjalta”, Laukkanen sanoo.
Historian ja yhteiskuntaopin lehtori Juho Mäenpää arvioi oppaan Kanava-lehdessä. Hänen mielestään koulussa on tunnistettava sukupuolistereotyypit ja annettava tilaa myös niille, jotka eivät osaa asettua sukupuolirooleihin.
”Miesten ja naisten maailma on helpompi kohdata miehenä tai naisena. Jos oppilaan pitää antaa määritellä oma sukupuolensa, mitä hän voisi määritellä seuraavaksi?” hän kirjoittaa.
Suomen Kuvalehti julkaisee Mäenpään kirjoituksen kokonaan.
Kirjoittaja Juho Mäenpää on historian ja yhteiskuntaopin lehtori
http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/mielipide-kotimaa/pojat-eivat-enaa-olekaan-poikia/?shared=928557-f453e33f-500
Pojat eivät enää olekaan poikia?
142
943
Vastaukset
- antivassu
Hyvä Suomen Kuvalehti uskaltaa kertoa totuuttakin!
- MiesJaNainen_
Ihanaa, että SK ei kumarra homomediaa. Tarviikin käydä katsomassa miten setalaiset ovat hyökänneet lehden ja Mäenpään kimppuun.....
- olen.tosimies
Minä en halua olla Jeesuksen morsian. Haluan olla Jeesuksen sulhanen. Sukupuolijakoa hämärretään Raamatussakin.
- yhdyskuntakelpoinen
Jeesuksella on monta morsianta. Se on räikeää JUMALANPILKKAA!!!!
- Hienouutinen
Hienoa, että vapautuneet sukupuoliasiat ja itsemäärittely etenee jo kouluunkin. Emme elä enää keskiajalla!
- kerro.enemmän
Mitä hyvää sinusta on siinä, että joku sanois miestä naiseksi?
- maija-petterille
Oletko transu?
- shemale
kerro.enemmän kirjoitti:
Mitä hyvää sinusta on siinä, että joku sanois miestä naiseksi?
Taisi mennä sinulta vähän pointti ohi.
- kerro.enemmän
shemale kirjoitti:
Taisi mennä sinulta vähän pointti ohi.
No, mitä hyötyä on siitä, että joku sanois poikaa tytöksi?
kerro.enemmän kirjoitti:
No, mitä hyötyä on siitä, että joku sanois poikaa tytöksi?
Jos haluat keskustella ekaluokkalaisten älyllisellä tasolla, sinun kannattaa hakeutua ekaluokkalaisten seuraan.
- OletSekasikiöItsekin
RepeRuutikallo kirjoitti:
Jos haluat keskustella ekaluokkalaisten älyllisellä tasolla, sinun kannattaa hakeutua ekaluokkalaisten seuraan.
Hakeudu sinä ekaluokkalaisten seuraan niin opit erottamaan tytöt pojista. Marja-Siskon kaltaiset kuvatukset ovat sotkeneet pääsi miltä näyttää mies ja miltä nainen.
- kerro.enemmän
OletSekasikiöItsekin kirjoitti:
Hakeudu sinä ekaluokkalaisten seuraan niin opit erottamaan tytöt pojista. Marja-Siskon kaltaiset kuvatukset ovat sotkeneet pääsi miltä näyttää mies ja miltä nainen.
Miltä Sinä näytät?
- kerro.enemmän
kerro.enemmän kirjoitti:
Miltä Sinä näytät?
Ihan siltä mikä olenkin. Katso sinä peiliin ja kerro miltä näyttää nikkivaras!
En tiedä oletko enemmän tyhmä vainlapsellinen mutta säälin sinua! - pimeyspeittäämaan
" Emme elä enää keskiajalla! "
Päinvastoin, keskiaika oli PIMEÄ ja niin tuntuu olevan tämäkin aika, kun ei enää edes SUKUPUOLTA eroteta toisestaan. jA SIKSIKÖ KOKO PERUSKOULU PITI UUDISTAA ???
Enemmän USKOVIA eduskuntaan JA RUKOUSTA PÄÄTTÄJIENPUOLESTA, että heidän silmänsä avautuisivat, ennenkuin on myöhäistä.
Ja kiitos Antero Lukkaselle ja muille uskiksille jotka pitävät TOTTUUTTA ESILLÄ. - totisesri
pimeyspeittäämaan kirjoitti:
" Emme elä enää keskiajalla! "
Päinvastoin, keskiaika oli PIMEÄ ja niin tuntuu olevan tämäkin aika, kun ei enää edes SUKUPUOLTA eroteta toisestaan. jA SIKSIKÖ KOKO PERUSKOULU PITI UUDISTAA ???
Enemmän USKOVIA eduskuntaan JA RUKOUSTA PÄÄTTÄJIENPUOLESTA, että heidän silmänsä avautuisivat, ennenkuin on myöhäistä.
Ja kiitos Antero Lukkaselle ja muille uskiksille jotka pitävät TOTTUUTTA ESILLÄ.Amen!
- Glacio
pimeyspeittäämaan kirjoitti:
" Emme elä enää keskiajalla! "
Päinvastoin, keskiaika oli PIMEÄ ja niin tuntuu olevan tämäkin aika, kun ei enää edes SUKUPUOLTA eroteta toisestaan. jA SIKSIKÖ KOKO PERUSKOULU PITI UUDISTAA ???
Enemmän USKOVIA eduskuntaan JA RUKOUSTA PÄÄTTÄJIENPUOLESTA, että heidän silmänsä avautuisivat, ennenkuin on myöhäistä.
Ja kiitos Antero Lukkaselle ja muille uskiksille jotka pitävät TOTTUUTTA ESILLÄ.On jotenkin hassua, että sanot ensin keskiajan olleen pimeä ja sitten toivot lisää uskovia eduskuntaan.
"Oli aika jolloin kaikki ihmiset uskoivat Jumalaan ja kirkot hallitsivat. Tätä aikaa kutsuttiin Pimeäksi Ajaksi."
- Richard Lederer - natsuliinille
Glacio kirjoitti:
On jotenkin hassua, että sanot ensin keskiajan olleen pimeä ja sitten toivot lisää uskovia eduskuntaan.
"Oli aika jolloin kaikki ihmiset uskoivat Jumalaan ja kirkot hallitsivat. Tätä aikaa kutsuttiin Pimeäksi Ajaksi."
- Richard LedererMiten uskovat ja keskiaka liityvät toisiinsa?
natsuliinille kirjoitti:
Miten uskovat ja keskiaka liityvät toisiinsa?
WIKI: seuraavat sukupolvet sanoutuivat irti siitä ajasta, ja kehittivät nimityksen "pimeä keskiaika". Heillä oli jo uusi aika.
"Tietoa vailla olevaksi, kirkon vallan kahletsimaksi välivaiheeksi" he sitä kuvasivat. Mutta voi olla, että kirkko ja papit eivät silloinkaan olleet "uskovia", ja se aika ei liity mitenkään uskoviin. Silloin ei varmaan kukaan uskonut.
Kiinnostavaa, miten Mäenpää korostamalla korostaa Pirkkalan monisteen merkitystä, vaikka se on vain pikkuruinen alaviite koululaitoksemme historiassa.
Tiettyyn agendaan toki kuuluu vähäisten asioitten tarkoitushakuinen paisuttelu suuriksi. Eihän lukijakunnan enemmistö ole ollut edes aikuisia 1970-luvulla, joten mistäpä he muistaisivat.Niin Suomen Kuvalehdessä on usein hyviä juttuja mutta tämä oli mielipidepalstalla.
http://suomenkuvalehti.fi/kategoria/mielipide/
10.7.2016
Mäenpää nostaa tässä jo ymmärrettävämpää kritiikkiä kuin Laukkasen taannoinen sekava kannanotto.
http://keskustelu.suomi24.fi/t/14363885/ophn-opas-ja-luukkaisen-kysely
Yksin niistä on todella asia, josta pitäisi keskustella enemmän:
”Julkisuudessa on viime vuosina keskusteltu tyttöjen ja poikien erilaisesta koulumenestyksestä.”
”Tasa-arvo on taitolaji väittää tutkimuksiin vedoten, että pojat saavat usein parempia arvosanoja kuin heidän osaamisensa edellyttäisi. Väite on kiistanalainen.”
”The Economist (27.3.2015) arveli tyttöjen opintomenestyksen paremmuuden yhdeksi selittäjäksi sitä, että naisvaltainen opettajakunta suosii esiopetuksesta keskiasteelle omaa sukupuoltaan, aivan samoin kuin miesjohtajilla on taipumus suosia miehiä.”
Tämä on yksi tunnistettu asia. Lisää tietoa ja toki mielipiteitä tästä mielestäni kaivataan. Tämä ongelma on todellinen.
Sitten sinne haaroväliin, joka tuntuu täällä olevan se tärkeämpi asia:
”Biologiankaan perusteella ei aina voi määritellä yksiselitteistä sukupuolta, mutta kahden sukupuolen olemassaolo on kuitenkin elollisille olennoille tyypillinen ominaisuus.”
Mielestäni tämä on asia, joka on otettu huomioon eikä sitä edes kiistetä millään tavalla.
”…käyttäytyminen on ikäkausittaista ja sukupuolittunutta. Kaiken selittäminen pelkällä kulttuurisidonnaisuudella on typeryyttä: pikkupoikien kiinnostus leikkiautoihin ei laimene sillä, ettei heille sellaisia anneta.”.
Tämä oli tapetilla 70 luvulla. Silloin kasvatukseen kuului juuri tuo käsitys että vain kulttuuri määrittelee roolit. Tämä on monien tutkimusten kautta jo haudattu, koska eroja on vaikkakin ei niin suuria, mitä kulttuuri on ne halunnut määritellä. Joten meillä on lähes ikäluokka joka on kasvatettu tuon ensimmäisen aallon ajatusten mukaan.
Oma kokemus oli, ettei kulttuuri määrittele kuin osan näistä rooleista. Pyrin esim. antamaan molemmille sukupuolille täysin samat lelut ja leikit, mutta sukupuolen ero oli selvä.
”Koulussa on tunnistettava sukupuolistereotyypit. On annettava tilaa myös niille, jotka eivät osaa asettua sukupuolirooleihin.”
Mutta sitten mennään asiaan, josta soisin enemmänkin keskustelua – miten annetaan tilaa niille lapsille, jotka eivät toimikaan joko odotetulla tavalla tai eivät suostu menemään niihin rooleihin joita ympäristö tarjoaa?
”Opetushallituksen opas sanoo, että ”jokaisella on oikeus määritellä oma sukupuolensa”. Opettajan on OPH:n ohjeistuksen mukaan tuettava oppilasta sukupuolen itsemäärittelyssä.”
Jollain tavalla ymmärsin täysin toisin tuon kohdan. Jokaisen lapsen kokemusta omasta sukupuolestaan on tuettava – jopa sitä että tyttö kokee olevansa poika tai päinvastoin. Opettajan ei siis pidä väkisin puuttua siihen.
”Jos oppilaan pitää antaa määritellä oma sukupuolensa, mitä hän voisi määritellä seuraavaksi?”
Oikeasti, niinhän ne lapset tekevätkin. jo 3 – 4 vuotiaana lapset miettivät mitä he ovat ja mitä se tarkoittaa jos on tyttö tai poika – ja tässä me aikuiset alamme kulttuurimme kautta tekemään määrittelyjä. Ja yleensä se ei ole ongelma. Vain silloin kun lapsi tuleekin aivan johonkin toiseen päätelmään kuin mitä odotamme. SE voi koskea niin kulttuurillisia rooleja kuin sitä omaa fyysistä sukupuolta. Voi myös olla, ettei lastan kiinnosta olla kumpaan.
”Kulttuuriympäristössämme on kuitenkin kyseenalaista selittää esimerkiksi homoseksuaalisuus kulttuurin tuotteeksi. Sellainenhan se ei yksinomaan ole, kuten eivät ole sukupuoliroolitkaan”
http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/mielipide-kotimaa/pojat-eivat-enaa-olekaan-poikia/?shared=928557-f453e33f-500
Tuo mielestäni on sitä vanhaa käsitystä (40 v sitten) , mutta voihan olla että joillakin se vielä on ainoa käsitys.
keskusteluketjussa eräs kirjoittaa ja oikaisee tätä virhepäätelmää:
”Moninaisuus on ihmisissä ihan itsestään ja oikeutta sen ilmentämiseen voidaan edistää.”
”…tarkoittaa käytännössä sitä, että kasvatuksessa niiden, jotka on määritetty syntymässään pojiksi ei automaattisesti odoteta käyttäytyvän perinteisen maskuliinisesti ja tytöiksi määritettyjen feminiinisesti.”
”Tarkoitus ei siis ole kieltää rajuja seikkailijapoikia olemasta edelleen rajuja seikkailijoita ja prinsessaleikeistä pitäviä tyttöjä edelleen leikkimästä prinsessaleikkejä…”
Ja sitten se tavoite mitä täällä jotkut kovasti kritisoi: ”…annettaan mahdollisuus muunkinlaisiin identiteettien ilmentämisiin niille, jotka eivät tällaista tunne omakseen.”- hutunkeittäjälle
Onko lapsesi ja lapsenlapsesi sekasikiöitä?
- valehteletko.taas
Käyhän kertomassa keitä ovat syyttämäsi palstan fundamentalistit
http://keskustelu.suomi24.fi/t/14415500/mummomuori-vaitta-palstalla-fundamentalisteja! - KTS--
Hyvä kommentti Mummolta.
- ka.meli
KTS-- kirjoitti:
Hyvä kommentti Mummolta.
Muhametti kirjoitetaan isolla mutta mummo pienellä. Eikö teille muslimien homovippaslaitalössissä sitä ole opetettu?
Mutta kun on kyse "mielipiteestä", niin se on silloin juuri sitä. En ole koskaan kuullutkaan, että joku lapsi olisi tyttö tai poika sen mukaan miltä tuntuu!'
Nämä jutut ovat selvää aitoavioliittokamaa. Ei siis mitään järkeä.valehteletko.taas kirjoitti:
Käyhän kertomassa keitä ovat syyttämäsi palstan fundamentalistit
http://keskustelu.suomi24.fi/t/14415500/mummomuori-vaitta-palstalla-fundamentalisteja!Kiukkuat kuin pieni lapsi. No, kyllä voit niitä nimiehdouksia vaikka tarkitsella jonka joku oli toiseen ketjuun laittanut. Varmaan sieltä löydät mieleisesi.
- valehteletko.taas
mummomuori kirjoitti:
Kiukkuat kuin pieni lapsi. No, kyllä voit niitä nimiehdouksia vaikka tarkitsella jonka joku oli toiseen ketjuun laittanut. Varmaan sieltä löydät mieleisesi.
Ei ole kiukkamista vaatia perusteita valheellisille väittämillesi.
Sinulla on tapana täällä syyttää ihmisiä milloin mistäkin ilman yhtään perustetta. Olet epämiellyttävä ihminen koska valehtelet etkä koskaan perustele mitään. Ainoa tarkoituksesi täällä on vain solvata ja mustamaala uskovia!!! valehteletko.taas kirjoitti:
Ei ole kiukkamista vaatia perusteita valheellisille väittämillesi.
Sinulla on tapana täällä syyttää ihmisiä milloin mistäkin ilman yhtään perustetta. Olet epämiellyttävä ihminen koska valehtelet etkä koskaan perustele mitään. Ainoa tarkoituksesi täällä on vain solvata ja mustamaala uskovia!!!Jaa. Eiköhän uskovat itse mustamaalaa itseään koko ajan?
- AtteHomolle
torre12 kirjoitti:
Jaa. Eiköhän uskovat itse mustamaalaa itseään koko ajan?
Ei, eivät mustamaalaa vaan mummomuori!
AtteHomolle kirjoitti:
Ei, eivät mustamaalaa vaan mummomuori!
Mummomuori on taitava kääntämään joka kiven ja kannon. Jos siinä sitten kokee hänen solvaavan ja mustamaalavan uskovia, niin ei voi mitään. Itse olen nähnyt hänet kaikkein asiallisimmaksi tällä palstalla.
- ateistit.yhtäköyttä

Kas kun ennole huomannut mitään muuta vierstiä hänen propagandassaan kuin vittuilun ja valehtelun.
Ei edes pysty todistamaan väitteitään kuten et sinäkään, homojouko ateisti! ateistit.yhtäköyttä kirjoitti:
Kas kun ennole huomannut mitään muuta vierstiä hänen propagandassaan kuin vittuilun ja valehtelun.
Ei edes pysty todistamaan väitteitään kuten et sinäkään, homojouko ateisti!Mitä "väitettäni" en ole kyennyt todistamaan? On hoksaa ainuttakaan, koska en edes esitä mitään väitteitä, vaan tosiasioita. Sama koskee mummomuoria.
valehteletko.taas kirjoitti:
Ei ole kiukkamista vaatia perusteita valheellisille väittämillesi.
Sinulla on tapana täällä syyttää ihmisiä milloin mistäkin ilman yhtään perustetta. Olet epämiellyttävä ihminen koska valehtelet etkä koskaan perustele mitään. Ainoa tarkoituksesi täällä on vain solvata ja mustamaala uskovia!!!Eivät ne perusteet noin löydy. Kun keskustellaan yleisellä tasolla, niin ei ole tarpeen henkilöidä mitään. Tällä palstalla esiinnytään anonyymeina ja etenkin osa vaihtelee jatkuvasti nimimerkkiään. Syynä taitaa olla että näin voi vaihtaa rooliaan milloin miksikin?
On kokonaan toinen asia, jos kokee jonkun asian koskettavan itseään. Silloin voi syntyä itsekeskeinen ajatus, että nyt juuri häntä tässä tarkoitetaan eikä osaa tai kykene nostamaan sitä laajemmalle tasolle. Siksi perustelut ovat asiaan liittyviä, ei henkilöihin kiinni käyviä.
En minkään näitä ”liberaali” vääntelyjä ota itseäni koskeviksi silloin, kun niissä on jotain täysin omalaatuisia tulkintoja. En silloin kuulu kohderyhmään. Enkä noita mustamaalaamisia ja solvauksia ota itseeni koskeviksi, koska eiväthän ne pidä paikkaansa. Ne ovat pelkkiä tunnepurkauksia. Niiden sanojalla on joku oma juttu, miksi hänellä on paha olla.- valehteletko.taas
mummomuori kirjoitti:
Eivät ne perusteet noin löydy. Kun keskustellaan yleisellä tasolla, niin ei ole tarpeen henkilöidä mitään. Tällä palstalla esiinnytään anonyymeina ja etenkin osa vaihtelee jatkuvasti nimimerkkiään. Syynä taitaa olla että näin voi vaihtaa rooliaan milloin miksikin?
On kokonaan toinen asia, jos kokee jonkun asian koskettavan itseään. Silloin voi syntyä itsekeskeinen ajatus, että nyt juuri häntä tässä tarkoitetaan eikä osaa tai kykene nostamaan sitä laajemmalle tasolle. Siksi perustelut ovat asiaan liittyviä, ei henkilöihin kiinni käyviä.
En minkään näitä ”liberaali” vääntelyjä ota itseäni koskeviksi silloin, kun niissä on jotain täysin omalaatuisia tulkintoja. En silloin kuulu kohderyhmään. Enkä noita mustamaalaamisia ja solvauksia ota itseeni koskeviksi, koska eiväthän ne pidä paikkaansa. Ne ovat pelkkiä tunnepurkauksia. Niiden sanojalla on joku oma juttu, miksi hänellä on paha olla.Älä höpötä! Sinä olet nimennyt ihmisä ja yhdistyksiä syytöksilöäsi ja nyt väität palstalla olevan fundamentalisteja etkä heitäkkän pysty nimeämään.
Pidäppä siis leipäläpesi pienemmällä niin sieltä tulee myös vähemmän valheita ja solvauksia!!!
Olet ilmaisesti patologinen valehtelija ja pahansuopuus on sinulle synnyinlahja! valehteletko.taas kirjoitti:
Älä höpötä! Sinä olet nimennyt ihmisä ja yhdistyksiä syytöksilöäsi ja nyt väität palstalla olevan fundamentalisteja etkä heitäkkän pysty nimeämään.
Pidäppä siis leipäläpesi pienemmällä niin sieltä tulee myös vähemmän valheita ja solvauksia!!!
Olet ilmaisesti patologinen valehtelija ja pahansuopuus on sinulle synnyinlahja!Olen surullinen puolestasi. En voi kuin tuntea myötätuntoa sinua kohtaan, sillä nyt ei asiat ole enää kohdillaan.
- valehteletko.taas
mummomuori kirjoitti:
Olen surullinen puolestasi. En voi kuin tuntea myötätuntoa sinua kohtaan, sillä nyt ei asiat ole enää kohdillaan.
Jaahas, että nyt sitten et muuta keksi kuin alkaa suremaan sitä, että olet paatunut valehtelija täynnä pahansuopaisuutta. Asiasi eivät todellakaan ole olleet kohdillaan enää vuosiin joten hae apua itsellesi koska kaksoisroolisi alkaa hajota käsiisi :D
- lepää.välillä
valehteletko.taas kirjoitti:
Jaahas, että nyt sitten et muuta keksi kuin alkaa suremaan sitä, että olet paatunut valehtelija täynnä pahansuopaisuutta. Asiasi eivät todellakaan ole olleet kohdillaan enää vuosiin joten hae apua itsellesi koska kaksoisroolisi alkaa hajota käsiisi :D
Suren myös ja myötätunnon rohkaisemana kehotan sinua hakemaan apua itsellesi.
- valehtelet.taas
lepää.välillä kirjoitti:
Suren myös ja myötätunnon rohkaisemana kehotan sinua hakemaan apua itsellesi.
Sinä ja mummo olette enemmän avun tarpeessa joten autan teitä ensin!
hutunkeittäjälle kirjoitti:
Onko lapsesi ja lapsenlapsesi sekasikiöitä?
Oletko Räyhis todella noin pipipää? Joskus tuntuu, että tuossa on oltava jo näyttelemistäkin mukana. Tai ehkä se on vain toive...
[Tämän sekasikiö-sanan osuus Räyhiksen solvauksissa on muuten ollut viime aikoina kasvamaan päin. Ehkäpä se on nyt tapetilla Patmoksessa ja Aa:ssa.]torre12 kirjoitti:
Jaa. Eiköhän uskovat itse mustamaalaa itseään koko ajan?
Jos ajatellaan tyypillistä Räyhis-viestiä "jaat persettäsi Hervannan homojuoppojen anusringissä", voi tosiaan sanoa, että se tekee sen itse eikä muiden tarvitse kuin katsoa päältä.
- onpa.huvittavaa
RepeRuutikallo kirjoitti:
Jos ajatellaan tyypillistä Räyhis-viestiä "jaat persettäsi Hervannan homojuoppojen anusringissä", voi tosiaan sanoa, että se tekee sen itse eikä muiden tarvitse kuin katsoa päältä.
Kiva lukea kun anusrunkut repe ja torre jutskaavat viisaita :D
valehteletko.taas kirjoitti:
Ei ole kiukkamista vaatia perusteita valheellisille väittämillesi.
Sinulla on tapana täällä syyttää ihmisiä milloin mistäkin ilman yhtään perustetta. Olet epämiellyttävä ihminen koska valehtelet etkä koskaan perustele mitään. Ainoa tarkoituksesi täällä on vain solvata ja mustamaala uskovia!!!"...vaatia perusteita valheellisille väittämillesi."
Missä tuossa kommentissani oli mielestäsi valhe?
Missä perusteluissani oli mielestäsi paikattavaa?- valehteletko.taas
mummomuori kirjoitti:
"...vaatia perusteita valheellisille väittämillesi."
Missä tuossa kommentissani oli mielestäsi valhe?
Missä perusteluissani oli mielestäsi paikattavaa?Missä on todisteesi siitä, että Aa vainoaa homoja ja väittää heitä demoneksi? Entä ketkä ovat väittämiäsi palstan fundamentalisteja?
- sairasta.touhua
Mitähän seta vielä keksii väittää???
- veikkaisin
Varmaan seuraavaksi tulee pedofiilit. Pedofilia tulee saada luonnolliseksi oikeideksi!
- pedo-pervolle
veikkaisin kirjoitti:
Varmaan seuraavaksi tulee pedofiilit. Pedofilia tulee saada luonnolliseksi oikeideksi!
Vaikka sinä sitä kuinka haluaisit, niin näin ei tule käymään.
veikkaisin kirjoitti:
Varmaan seuraavaksi tulee pedofiilit. Pedofilia tulee saada luonnolliseksi oikeideksi!
Tuo helpottaisi erityisesti tiettyjen uskonlahkojen menoa, kun jäsenten ei enää tarvitsisi käydä sisäistä kamppailua siitä ilmoittaako tietämistään lasten panemisista poliisille vai ei. (Yleensähän vastaus on tosin muutenkin ollut "ei".)
- mitä.on.naiseus.miehessä
Hyvä katsaus erilaisista näkökulmista. Hienoa todeta, että asiat eivät aina ole sitä, miltä ne näyttävät. Tätä jokainen ihminen joutunee pohtimaan omassa mieheyden ja naiseuden pähkäilyissään ja omassa kehossaan. Kiitos avartavasta tarkastelusta!
- lohikallio
Koulu on poika vihamielinen ja uusi opetussuunnitelma tulee lisäämään vihaa poikia ja miehiä kohtaan. Kuohittu mies, naiseksi muutettu mies on paras mies, sitä uusi malli ajaa.
- Pena.panis
Vasemmistolainen feminsitiliike ajaa naisten asiaa tekemällä miehistä munattomia. Onko se sitä peniskateutta?
- sama.sabluuna
Pena.panis kirjoitti:
Vasemmistolainen feminsitiliike ajaa naisten asiaa tekemällä miehistä munattomia. Onko se sitä peniskateutta?
Vähän sama kuin seta ajaa homojen asiaa tekemällä heteroista epänormaaleita!
- Yhtys.sanat.alas
Onko koulu myös yhtys sana viha mielinen?
- RepeRäyhikselle
Yhtys.sanat.alas kirjoitti:
Onko koulu myös yhtys sana viha mielinen?
Sinulla taitaa olla pätemisentarve koska olet vajakki?
- OLET_
mummomuori kirjoitti:
Ei vaan se ottaa huomioon EDELLEEN tuonkin mutta sen LISÄKSI huomioi myös erilaisuuden.
OLETKO VAJAKKI?
- vetaraani.homottajalle
RepeRuutikallo kirjoitti:
Räyhiksen päässä ovat näköjään taas jeesukset juosseet sadankympin aitoja.
Onko Räyhis Repeliini pääsi ihan sekaisin jo? Ikäkö tekee tepposia?
- KTS--
kannatamme uutta opetussuunnitelmaa!
HYVÄ!- Kameli.kannattaa
Teidän homovippaslaitalahkon lössiltä ei sitä kysytä!
- mene.mekkaan
Kameli.kannattaa kirjoitti:
Teidän homovippaslaitalahkon lössiltä ei sitä kysytä!
ei todellakaan!
- älkää.eksykö
Iisebelin henki hallitsee jopa kirkossa!
- Herran.tertut
veikkaisin kirjoitti: "Pedofilia tulee saada luonnolliseksi oikeideksi!"
Olen vakuuttunut siitä, että ei tule tapahtumaan ainakaan sinun elinaikanasi, joten voit lopettaa siitä haaveilun!- helsingin.vihreät
Harmi, sitten tulee edellenkin salaa sitä harjoittaa!
Tuo "veikkaisin" on multinikki ja original-räyhis joka on jo vuosia ollut alan mies tässä podofilia-asiassa ja jankuttaa sitä moneenkin yhteyteen.
Muuten pojat ovat edelleenkin poikia ainakin harrastuksistaan päätellen.- armeijankoulutus
sage8 kirjoitti:
Tuo "veikkaisin" on multinikki ja original-räyhis joka on jo vuosia ollut alan mies tässä podofilia-asiassa ja jankuttaa sitä moneenkin yhteyteen.
Muuten pojat ovat edelleenkin poikia ainakin harrastuksistaan päätellen.Mikäs sinä olet muuta kuin vajakki rekkalesbo?
- pedo-pervoll
armeijankoulutus kirjoitti:
Mikäs sinä olet muuta kuin vajakki rekkalesbo?
Ei ainakaan kaltaisesi pedofiili.
- lekkalepsolle
pedo-pervoll kirjoitti:
Ei ainakaan kaltaisesi pedofiili.
Rekkalesbot ovat pedofiilejä. Houkuttelevat pieniä lapsia rekannuppiin!!!
lekkalepsolle kirjoitti:
Rekkalesbot ovat pedofiilejä. Houkuttelevat pieniä lapsia rekannuppiin!!!
Hullu! Jollekin pitää tehdä nyt ilmoitus. Yhteiskunta hoitaa.
- pedo-pervolle
lekkalepsolle kirjoitti:
Rekkalesbot ovat pedofiilejä. Houkuttelevat pieniä lapsia rekannuppiin!!!
Näinkö äitisi teki ja siksi sinusta tuli pedofiili?
- lekkalepsolle
pedo-pervolle kirjoitti:
Näinkö äitisi teki ja siksi sinusta tuli pedofiili?
Ei, katsos kun kaikki äidit eivät ole kuten sinun äitisi.
lekkalepsolle kirjoitti:
Ei, katsos kun kaikki äidit eivät ole kuten sinun äitisi.
Räyhiksen äitisuhde on selvästi ollut erittäin traumaattinen. En muista hänen koskan rohjenneen siitä edes puhua.
- kokosukusinai
RepeRuutikallo kirjoitti:
Räyhiksen äitisuhde on selvästi ollut erittäin traumaattinen. En muista hänen koskan rohjenneen siitä edes puhua.
Ilmeiseti sinun äitisuhteesi on ollut kovin intiimiä laatua :D
Jokseenkin koomista että väitetään nykyään tiedetään paremmin vaikka opetushallituksessakaan ei olla selvillä monta sukupuolta on, olisko 3 hyvä vai 68.
Tekniikka kehittyy ihminen on tyhmempi kuin koskaan.- MAS__A
:D
Kasvattajalle se on yksi sama, montako jotain on, vaan se että kaikkia kohdellaan yhtä arvostavasti ja kannustavasti.
- mummo.sörssää.taas
mummomuori kirjoitti:
Kasvattajalle se on yksi sama, montako jotain on, vaan se että kaikkia kohdellaan yhtä arvostavasti ja kannustavasti.
Miksi sukupuolet ja niiden erilaisuus on sinulle niin vaatenmielinen asia? Katsos kun se on ihan Jumalan luoma asia ja sillä on tietty tarkoitus.
- siis.mitä
>> että väitetään nykyään tiedetään paremmin<<
Suomeksi tarkoittaa mitä? mummo.sörssää.taas kirjoitti:
Miksi sukupuolet ja niiden erilaisuus on sinulle niin vaatenmielinen asia? Katsos kun se on ihan Jumalan luoma asia ja sillä on tietty tarkoitus.
En voi vastata mummomuorin puolesta, mutta haluaisin kysyä sinulta, miksi sukupuolten moninaisuus on sinulle niin vastenmielinen asia? Etkö pidä erilaisuutta rikkautena?
- mummo.sössää.taas
Jean-Pierre.Kusela kirjoitti:
En voi vastata mummomuorin puolesta, mutta haluaisin kysyä sinulta, miksi sukupuolten moninaisuus on sinulle niin vastenmielinen asia? Etkö pidä erilaisuutta rikkautena?
Sukupuolia on vain kaksi. Jos muita kuin naisen ja miehen tiedät niin kerro niistä enemmän!
- etymmärtänyt
mummo.sössää.taas kirjoitti:
Sukupuolia on vain kaksi. Jos muita kuin naisen ja miehen tiedät niin kerro niistä enemmän!
Ilmeisesti et ymmärrä kysymystä kun et osaa siihen vastata.
- mummo.sörssää.taas
etymmärtänyt kirjoitti:
Ilmeisesti et ymmärrä kysymystä kun et osaa siihen vastata.
Sinä et ilmeisesti pysty osittamaan muita sukupulia kuin miehiä ja naisia koska et niistä kerro.
- mummo.sörssää.taas
mummo.sörssää.taas kirjoitti:
Sinä et ilmeisesti pysty osittamaan muita sukupulia kuin miehiä ja naisia koska et niistä kerro.
Korjaus: sukupuolia :)
Jean-Pierre.Kusela kirjoitti:
En voi vastata mummomuorin puolesta, mutta haluaisin kysyä sinulta, miksi sukupuolten moninaisuus on sinulle niin vastenmielinen asia? Etkö pidä erilaisuutta rikkautena?
Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi. Siinä ei nyt ole mitään järkeä että lapsia alettaisiin hämmentämään koulussa kysymällä haluatko olla tyttö vai poika tai jotain muuta.Jos tollaista setalaista pelleilyä aletaan harjoittamaan ennenpitkää siitä kärsii koko yhteiskunta.
L.J.H kirjoitti:

En todellakaan ole tästä vieläkään perillä. Ehkä on kyse siitä, että emme aina ole puhtaasti naisia ja miehiä, vaan osa on eri tasoilla feminiinistä ja maskuliinista. Samalla ihmisellä.
- vajakille_

Mikä on puhdas nainen ja puhdas mies????
- torre11
vajakille_ kirjoitti:
Mikä on puhdas nainen ja puhdas mies????
No vaikka niin, että miehellä ei ole lainkaan mitään feminiinisiä piirteitä, ja naisella ei mitään maskuliinisia.
Sellaisia on ehkä tosi vähän. - sinä.olet.kuin.mummeli
torre11 kirjoitti:
No vaikka niin, että miehellä ei ole lainkaan mitään feminiinisiä piirteitä, ja naisella ei mitään maskuliinisia.
Sellaisia on ehkä tosi vähän.Eihän joku feminiininen piirre miehestä naista tee mutta homoilla niitä on niin paljon, että ovat ihan koomisia sekasikiöitä.
sinä.olet.kuin.mummeli kirjoitti:
Eihän joku feminiininen piirre miehestä naista tee mutta homoilla niitä on niin paljon, että ovat ihan koomisia sekasikiöitä.
Olet tahallaan väärinymmärtäjä. En puhunut mitään muuttumisesta toiseksi, vaan että taitaa olla vähän niitä, jotka ovat 100%:ti miehiä ja naisia ilman ainuttakaan vastakkaisen sukupuolen ominaisuutta.
Ja miten minä ja mieheni? Olemmeko muka niin feminiinisiä, että olemme koomisia sekasikiöitä? Olet kai sokea.- sinä.olet.kuin.mummeli
torre12 kirjoitti:
Olet tahallaan väärinymmärtäjä. En puhunut mitään muuttumisesta toiseksi, vaan että taitaa olla vähän niitä, jotka ovat 100%:ti miehiä ja naisia ilman ainuttakaan vastakkaisen sukupuolen ominaisuutta.
Ja miten minä ja mieheni? Olemmeko muka niin feminiinisiä, että olemme koomisia sekasikiöitä? Olet kai sokea.Te olette Jarmon kanssa niin koomisia sekasikiöitä, että teille ei edes ravintolassa tarjoilla sapuskaa!
Sinä olet hapitukseltasi kuin vanha hampaaton mummo. Huivi vaan päähän ja leuanalta kiinni ja luudan selkään! torre12 kirjoitti:
En todellakaan ole tästä vieläkään perillä. Ehkä on kyse siitä, että emme aina ole puhtaasti naisia ja miehiä, vaan osa on eri tasoilla feminiinistä ja maskuliinista. Samalla ihmisellä.
Niin ihmisessä on feminiinisiä ja maskuliinisia piirteitä. Mutta mies on mies ja nainen on nainen. Esim jos naisissa ei olisi maskuliinisia piirteitä ollenkaan eivät pystyisi selväsanaisesti komentamaan lasta silloin kun se meinaa toimia väärin.

Tätä juuri tarkoitin. Ei sukupuoli muutu, vaikka olisi paljonkin toisen sukupuolen piirteitä.
Ja Jarmo on varsin hyvännäköinen mies, jota enemmänkin ihaillaan kuin kohdellaan sekasikiönä. Jotain Pekka Haaviston mallia.
Turkissa tehtiin sillä lailla, että naiskansanedustajien kuviin lisättiin viiksiä ja partoja, eikä heitä enää naiseksi naamasta erottanutkaan. Niin pienestä se on välillä kiinni.- oksennan.niskaasi
torre12 kirjoitti:
Tätä juuri tarkoitin. Ei sukupuoli muutu, vaikka olisi paljonkin toisen sukupuolen piirteitä.
Ja Jarmo on varsin hyvännäköinen mies, jota enemmänkin ihaillaan kuin kohdellaan sekasikiönä. Jotain Pekka Haaviston mallia.
Turkissa tehtiin sillä lailla, että naiskansanedustajien kuviin lisättiin viiksiä ja partoja, eikä heitä enää naiseksi naamasta erottanutkaan. Niin pienestä se on välillä kiinni.Jos sinusta pillu ja pippeli on sama asia niin se on ihan sinun omaa tyhmyyttäsi mutta sinähän oletkin sekasikiö jolle käy ihan kaikki värkit!
oksennan.niskaasi kirjoitti:
Jos sinusta pillu ja pippeli on sama asia niin se on ihan sinun omaa tyhmyyttäsi mutta sinähän oletkin sekasikiö jolle käy ihan kaikki värkit!
Hah! Nehän ovat aivan eri asiat! Mutta on ainakin yksi nainen, joka ei huomaa kumpaan paikkaan häntä pannaan: nautintoa on molemmat.
Jean-Pierre.Kusela kirjoitti:
En voi vastata mummomuorin puolesta, mutta haluaisin kysyä sinulta, miksi sukupuolten moninaisuus on sinulle niin vastenmielinen asia? Etkö pidä erilaisuutta rikkautena?
Lahkouskovaiselle vain kaiken yhdenmukaisuus dualistisessa hengessä (hyvä - paha) on rikkautta ja erilaisuus kauhistus, koska kaikki heistä itsestään poikkeava on Perkeleestä.
Jopa nainen on paha, kun houkutteli miehen syntiin. Ymmärrettävästi tätä ajattelua ei haluta kovasti korostaa koska käytännössä se veisi lahkouskovilta uskottavuuden viimeisetkin rippeetkin saman tien, mutta kyllä se siellä vahvana luuraa.mummo.sörssää.taas kirjoitti:
Miksi sukupuolet ja niiden erilaisuus on sinulle niin vaatenmielinen asia? Katsos kun se on ihan Jumalan luoma asia ja sillä on tietty tarkoitus.
Mistä sinä tuollaisen keksit? Ei ole vastenmielistä että on eri sukupuolia. Ja erilaisia me kaikki ollaan, tavalla tai toisella. Se ei ole kuitenkaan keskeistä, mitä siellä jalkojen välissä on, vaan se mitä siellä korvien välissä on.
- mummo.sörssää.taas
mummomuori kirjoitti:
Mistä sinä tuollaisen keksit? Ei ole vastenmielistä että on eri sukupuolia. Ja erilaisia me kaikki ollaan, tavalla tai toisella. Se ei ole kuitenkaan keskeistä, mitä siellä jalkojen välissä on, vaan se mitä siellä korvien välissä on.
On miehiä ja naisia. Ei mitään muita sukupuolia joten voit olla ihan rauhassa lastenlastesikin suhteen! Voit kurkistaa jalkoväliin jos sinulle on epäselvää kumpia ovat.
mummo.sörssää.taas kirjoitti:
On miehiä ja naisia. Ei mitään muita sukupuolia joten voit olla ihan rauhassa lastenlastesikin suhteen! Voit kurkistaa jalkoväliin jos sinulle on epäselvää kumpia ovat.
No, ehkä sinulla on tarve tuollaiseen? Minulla ei. Persoona on aina ensin.
- mummo.sörssää.taas
mummomuori kirjoitti:
No, ehkä sinulla on tarve tuollaiseen? Minulla ei. Persoona on aina ensin.
Ihan ensin kätilökin näkee sen jalkovälin joten älä höpötä. Itse olet sanonut, ettet tiedä kumpia lapsenlapsistasi tulee vaikka kätilö on asian jo todennut :D
- voi-nykymaailmaa
Tämä oli muuten melkein paras kommentti tuossa Suomen Kuvalehden artikkelissa
"On eri asia tunnistaa sukupuolinen moninaisuus kuin edistää sitä. Koulun on tarjottava turvallinen kasvuympäristö. Nuorten päätä ei saa sekoittaa tarjoamalla heille eri vaihtoehtoja gender-janalla: valitse tästä. Miesten ja naisten (sex, gender) maailma on helpompi kohdata miehenä tai naisena. Jos oppilaan pitää antaa määritellä oma sukupuolensa, mitä hän voisi määritellä seuraavaksi?"
Lapsilla ja nuorilla on jo muutenkin pää sekaisin kaikesta muustakin, heiltähän vanhemmat kysyvät, mitä he haluavat tehdä, joten joutuvat aika nuorena kaiken aikaa vanhemmiksi, aikuisiksi ihmisiksi, ja jos he haluavat tehdä jotain, heille ilman muuta annetaan lupa, mitä se sitten onkin. Koko ympäristö on sekava, he pyörivät somessa ja youtube-videoissa ja paljon aikuisten maailmoissa.
Minkä ihmeen takia näinkin järjettömään sitten vielä pitää lähteä, kun pää on jo muutenkin sekaisin? Millä vielä lisää sekoittaisimme heitä? No joku näemmä keksi, millä. - kiiskivastarannalta
Jaa jaa, taitaa urheilumaailmakin romahtaa sukupuolettomuuden vuoksi. Ei enää tyttöjen tai poikien sarjoja, eikä varmaan miesten ja naistenkaan? Kaikki tasa-arvoisesti samalle viivalle. Paras voittakoon.
- vesipeto_
Pitäisikö A-P Liukkosen kuohia itsensä ja alkaa Arja-Pirkoksi niin menestyisi paremmin naisten sarjassa?
- kiiskivastarannalta
Täällä ovat tasa-arvoisen avioliiton ja homoseksuaalisuuden kannattajat huutaneet suu vaahdossa, kuinka luonnossa esiintyy homoutta. Mutta nyt luonto ei kelpaakaan perusteluksi, kun sukupuolet halutaan häivyttää. Miksi? Koska luonnossa on uroksia ja naaraita. Kahta sukupuolta. No, on tietysti joillakin hyönteisillä, kaloilla, madoilla, etanoilla jne. tilanteita joissa eläin voi vaihtaa sukupuoltaan tarpeen mukaan. Mutta nämä eivät esimerkkeinä taida houkutella.
On jopa kasveja, joilla on uros ja naaras.
Mutta ihmisellä ei sukupuolta saisi olla. Sukupuoli on kadonnut muutaman vuoden aikana. Oikeastaan muutaman kuukauden aikana. Luomakunnassa siedetään uros ja naaras, mutta ihmismaailmassa ei.
Eikö nykyinen ihmisen sukupuolten vihaaminen ole oikeastaan aika naurettavaa. Mielestäni tämä keinotekoinen sukupuolten häivyttäminen ja lopulta poispyyhkiminen on elämän vastaista. Se ei tule tuomaan edes kannattajilleen mitään hyvää. kiiskivastarannalta kirjoitti:
Täällä ovat tasa-arvoisen avioliiton ja homoseksuaalisuuden kannattajat huutaneet suu vaahdossa, kuinka luonnossa esiintyy homoutta. Mutta nyt luonto ei kelpaakaan perusteluksi, kun sukupuolet halutaan häivyttää. Miksi? Koska luonnossa on uroksia ja naaraita. Kahta sukupuolta. No, on tietysti joillakin hyönteisillä, kaloilla, madoilla, etanoilla jne. tilanteita joissa eläin voi vaihtaa sukupuoltaan tarpeen mukaan. Mutta nämä eivät esimerkkeinä taida houkutella.
On jopa kasveja, joilla on uros ja naaras.
Mutta ihmisellä ei sukupuolta saisi olla. Sukupuoli on kadonnut muutaman vuoden aikana. Oikeastaan muutaman kuukauden aikana. Luomakunnassa siedetään uros ja naaras, mutta ihmismaailmassa ei.
Eikö nykyinen ihmisen sukupuolten vihaaminen ole oikeastaan aika naurettavaa. Mielestäni tämä keinotekoinen sukupuolten häivyttäminen ja lopulta poispyyhkiminen on elämän vastaista. Se ei tule tuomaan edes kannattajilleen mitään hyvää.Kuitenkin sadattuhannet ja miljoonat homot todistavat yhtäpitävästi, että homous on heille ainut sukupuolisuuden mahdollisuus eikä seksi heille vastakkaisen sukupuolen kanssa onnistu.
Ja väite ettei pojat enää ole poikia on turha sillä joka paikassa on edelleen tytöt ja pojat erikseen. Se ettei sitä enää välttämättä joka paikassa ja joka tilanteessa korosteta on sitten toinen juttu.kiiskivastarannalta kirjoitti:
Täällä ovat tasa-arvoisen avioliiton ja homoseksuaalisuuden kannattajat huutaneet suu vaahdossa, kuinka luonnossa esiintyy homoutta. Mutta nyt luonto ei kelpaakaan perusteluksi, kun sukupuolet halutaan häivyttää. Miksi? Koska luonnossa on uroksia ja naaraita. Kahta sukupuolta. No, on tietysti joillakin hyönteisillä, kaloilla, madoilla, etanoilla jne. tilanteita joissa eläin voi vaihtaa sukupuoltaan tarpeen mukaan. Mutta nämä eivät esimerkkeinä taida houkutella.
On jopa kasveja, joilla on uros ja naaras.
Mutta ihmisellä ei sukupuolta saisi olla. Sukupuoli on kadonnut muutaman vuoden aikana. Oikeastaan muutaman kuukauden aikana. Luomakunnassa siedetään uros ja naaras, mutta ihmismaailmassa ei.
Eikö nykyinen ihmisen sukupuolten vihaaminen ole oikeastaan aika naurettavaa. Mielestäni tämä keinotekoinen sukupuolten häivyttäminen ja lopulta poispyyhkiminen on elämän vastaista. Se ei tule tuomaan edes kannattajilleen mitään hyvää.Mitä ihmettä oikein hourit? Että jonkun vuoden päästä sukupuoleni olisi häivytetty, enkä olisikaan enää mies. En jaksa uskoa tuollaista höyrypäisyyttä.
- kieroutunutta.touhua
sage8 kirjoitti:
Kuitenkin sadattuhannet ja miljoonat homot todistavat yhtäpitävästi, että homous on heille ainut sukupuolisuuden mahdollisuus eikä seksi heille vastakkaisen sukupuolen kanssa onnistu.
Ja väite ettei pojat enää ole poikia on turha sillä joka paikassa on edelleen tytöt ja pojat erikseen. Se ettei sitä enää välttämättä joka paikassa ja joka tilanteessa korosteta on sitten toinen juttu.Torrekin on pannut naista 21 vuotta vaikka sanoo olevansa homo?!
Eikä kenenkään ole pakko nissia yhtään ketään. kieroutunutta.touhua kirjoitti:
Torrekin on pannut naista 21 vuotta vaikka sanoo olevansa homo?!
Eikä kenenkään ole pakko nissia yhtään ketään.Sinulla on aina panemiset mielessä. Olet joko seksihullu tai puutteessa.
Kateellisuus on kuitenkin sekä miehistä että naisellista.- kieroutunutta.touhua
torre12 kirjoitti:
Sinulla on aina panemiset mielessä. Olet joko seksihullu tai puutteessa.
Kateellisuus on kuitenkin sekä miehistä että naisellista.Sinä olet muijaai kanssa panemiaisi täällä selittänyt jo 1990-luvulla hyvin yksityiskohtaisesti. Sinä se seksihullu olet ja nyt selität miesten panemisiasi!
- puhemistäpuute
torre12 kirjoitti:
Sinulla on aina panemiset mielessä. Olet joko seksihullu tai puutteessa.
Kateellisuus on kuitenkin sekä miehistä että naisellista.Veikkaisin, että on puutteessa. Kuten sanonta kuuluu "siitä puhe mistä puute."
- torre.puutteessa.aina
puhemistäpuute kirjoitti:
Veikkaisin, että on puutteessa. Kuten sanonta kuuluu "siitä puhe mistä puute."
Vanhat homot kuten torre ovat puutteessa koska homot ihannoivat nuoruutta. Ja jos homona on pakottanut itsensä naimaan naista 21-vuotta niin on harmaan ollut melkoista pakkopullaa.....
torre.puutteessa.aina kirjoitti:
Vanhat homot kuten torre ovat puutteessa koska homot ihannoivat nuoruutta. Ja jos homona on pakottanut itsensä naimaan naista 21-vuotta niin on harmaan ollut melkoista pakkopullaa.....
Tässä oli pari outoa juttua TAAS. Vastasin vuonna 2005 kysymyksiin seksistä, ja ikävä tapani on kertoa omista kokemuksista, koska en osaa aina kertoa yleisellä tasolla.
Ja en ole voinut nyt kertoa mitään "miesten panemisista", koska niitä meillä ei ole. Olen kai kertonut panemattomuudesta! Ja siitä että läheskään kaikki homot eivät pane.
Ja ketkä sitä "nuoruutta ihannoivat"? Miehillä on kuulemma viidenkympin villitys, ja nuoremmat naiset alkavat kiinnostaa. Itselleni riittää oman ikäkuokan kumppani.- ihan.faktaa
torre12 kirjoitti:
Tässä oli pari outoa juttua TAAS. Vastasin vuonna 2005 kysymyksiin seksistä, ja ikävä tapani on kertoa omista kokemuksista, koska en osaa aina kertoa yleisellä tasolla.
Ja en ole voinut nyt kertoa mitään "miesten panemisista", koska niitä meillä ei ole. Olen kai kertonut panemattomuudesta! Ja siitä että läheskään kaikki homot eivät pane.
Ja ketkä sitä "nuoruutta ihannoivat"? Miehillä on kuulemma viidenkympin villitys, ja nuoremmat naiset alkavat kiinnostaa. Itselleni riittää oman ikäkuokan kumppani.Ette pane koska ette voi panna!
Muna ei mene millään toiseen munaan! ihan.faktaa kirjoitti:
Ette pane koska ette voi panna!
Muna ei mene millään toiseen munaan!Vähän pieleen meni faktat!
Voimme panna, mutta kumpikaan ei halua olla ottava osapuoli, joten kukaan ei pane.
En tiedä kenenkään yrittäneen panna mulkkua mulkkuun, eli ei ollut hyvä fakta.ihan.faktaa kirjoitti:
Ette pane koska ette voi panna!
Muna ei mene millään toiseen munaan!>Muna ei mene millään toiseen munaan!
Kuulostaa siltä että kokeiluja on takanasi jonkin verran. :Dtorre.puutteessa.aina kirjoitti:
Vanhat homot kuten torre ovat puutteessa koska homot ihannoivat nuoruutta. Ja jos homona on pakottanut itsensä naimaan naista 21-vuotta niin on harmaan ollut melkoista pakkopullaa.....
Jos semmoinen ihme tapahtuu että joskus joku suostuu kanssasi naimisiin, huomaat että ei siinä ihan koko ajan panna. Kaikki ei pane koskaan: Muuan nuoruuden heilani kertoi erään naisopettajan sanoneen luokassa, että hänen avioliitossaan on vältytty seksiltä kokonaan. Mikäpä tuossa, mutta kun aviomies opetti samassa koulussa...
- kiiskivastarannalta
Ei kelpaa Jumalan luomat asiat enää. Nimittäin "mieheksi ja naiseksi Hän heidät loi"............nyt se ei näytä olevan sillä lailla, äkkiä onkin keksitty useampia sukupuolia.
Eikä tämäkään enää kelpaa: siksi mies luopukoon isästään ja äidistään ja liittyköön vaimoonsa ja nämä kaksi tulevat yhdeksi lihaksi.
Nyt mies haluaa liittyä mieheen ja nainen naiseen. Se ei tue elämää, tuhoaa vain.
Nyt poikkeuksista halutaan väkisin tehdä normi.- surkeuden.surkeutta
Jopas sinun maailma roikkuu heikoissa kantimissa taas tänää? Sinulla menossa menkat vai? Hanki parempi elämä, jossa aurinko edes vähän paistaa sinne risukasaan.
Todellisuus ja tosiasioiden tunnustaminen on rehellistä eikä sen pitäisi olla uskovillekaan ylivoimaista. Eikä se kaikille olekaan. Jos joku syntyy homoksi niin syntyy eikä siinä ole mitään sen kummallisempaa. Sukupuoliroolien ylikorostaminen ja kaikkien ajamista samaan ahtaaseen käyttäytymiseen on henkistä väkivaltaa.
- hijab.kasvoilla
Joskus näyttää siltä, että hihhuliuskonto on se pahin näkökentän peittävä rikka.
- kiiskivastarannalta
surkeuden.surkeutta kirjoitti:
Jopas sinun maailma roikkuu heikoissa kantimissa taas tänää? Sinulla menossa menkat vai? Hanki parempi elämä, jossa aurinko edes vähän paistaa sinne risukasaan.
Olllaanpassssdd sitä äreitä heti aamusta. Arvatenkin et ole kanssani samaa mieltä?
Täällä paistaa aurinko, mieli on iloinen ja tänääkin auttaa Herra. Toivottavasti sulla on asiat yhtä hyvin. Myös ikuisuusasiat.
Mukavaa päivää. - kiiskivastarannalta
sage8 kirjoitti:
Todellisuus ja tosiasioiden tunnustaminen on rehellistä eikä sen pitäisi olla uskovillekaan ylivoimaista. Eikä se kaikille olekaan. Jos joku syntyy homoksi niin syntyy eikä siinä ole mitään sen kummallisempaa. Sukupuoliroolien ylikorostaminen ja kaikkien ajamista samaan ahtaaseen käyttäytymiseen on henkistä väkivaltaa.
Eikö se ole henkistä väkivaltaa jos ihminen pakotetaan hyväksymään jotakin mitä hän ei voi vakaumuksensa vuoksi hyväksyä? Eikö tässä nyt pyritä väkisin yhdenmukaistamaan ihmiset vaikka muuta väitetään? En ota kantaa siihen, mistä homoseksuaalisuus ihmiseen tulee. Sitä et tiedä sinäkään, kaikki on arvailua.
- kiiskivastarannalta
hijab.kasvoilla kirjoitti:
Joskus näyttää siltä, että hihhuliuskonto on se pahin näkökentän peittävä rikka.
Sinunko kasvoilla hijab on?
hijab.kasvoilla kirjoitti:
Joskus näyttää siltä, että hihhuliuskonto on se pahin näkökentän peittävä rikka.
Taitaapa olla että se on koko näkökentän peittävä läpinäkymätön side.
- höpeätkö.itseäsi
sage8 kirjoitti:
Taitaapa olla että se on koko näkökentän peittävä läpinäkymätön side.
Oletko niin ruma?
kiiskivastarannalta kirjoitti:
Eikö se ole henkistä väkivaltaa jos ihminen pakotetaan hyväksymään jotakin mitä hän ei voi vakaumuksensa vuoksi hyväksyä? Eikö tässä nyt pyritä väkisin yhdenmukaistamaan ihmiset vaikka muuta väitetään? En ota kantaa siihen, mistä homoseksuaalisuus ihmiseen tulee. Sitä et tiedä sinäkään, kaikki on arvailua.
”Eikö se ole henkistä väkivaltaa jos ihminen pakotetaan hyväksymään jotakin mitä hän ei voi vakaumuksensa vuoksi hyväksyä?”
Sitähän se meidän sosiaalinen elämä on, että joudumme miettimään niitä rajojamme, milloin sopeudutaan ja milloin ehkä ei.
Silloin on hyvä miettiä hetki, että mikä se ”pakote” on? Joutuuko tekemään päätöksen, mitä eivät muut hyväksy vai tekeekö kompromissin siten, että saa jonkinlaista hyväksyntää. Keneltä sitä hyväksyntää sitten oikeasti kaipaa?
Oma kokemukseni oli mm. se, että lapseni kuuluivat ns. siviilireksiteriin ja joutuivat osallistumaan uskonnon opetukseen. Siihen aikaan ei pienillä paikkakunnilla ollut edes kuultu mistään muusta. Vakaumukseni oli, että lapset itse valitsevat sen, mihin uskontoon tai ei uskontoon haluavat kuulua jahka ovat siihen kyllin kypsiä.
Tein kompromissin, eli lapset olivat uskontotunneilla niin kauan, ihan yleissivistyksen vuoksi, kun ilmaisivat selkeästi, etteivät enää halunneet. Vasta sitten nostin metelin ja vaadin oikeuksiani.
Kautta aikojen on ollut vanhempia jotka eivät halua lastensa olla ”vaikutuksille” alttiina esim. koulussa. Milloin syynä on jonkun sellaisen lapsi, jonka vanhempia he eivät hyväksy, milloin muu kulttuuri (romanit, ulkomaalaiset eri uskonnon edustajat), milloin väärä yhteiskunnallinen asema.
”Eikö tässä nyt pyritä väkisin yhdenmukaistamaan ihmiset vaikka muuta väitetään?”
Tässä tehdään päinvastoin. Annetaan tilaa niille, jotka eivät ole yhdenmukaisia eli ovat erilaisia. He eivät poistu maailmasta sillä, että heidän kielletään tai heitä kohdellaan huonosti.
Nimimerkki ”sage8 kirjoitti”: ”Sukupuoliroolien ylikorostaminen ja kaikkien ajamista samaan ahtaaseen käyttäytymiseen on henkistä väkivaltaa.”
Eli lähestyy asiaa toiselta kautta. Jos roolit ovat niin korostettuja, että ovat ahtaita suurimmalle osalle, se johtaa todellakin henkiseen väkivaltaan. Jos vähänkin poikkeaa tuosta vaaditusta roolista, ei sitä voi noudattaa kuin rankaisujen ja uhkailun kautta. Sellainen ei ketään rakenna tai anna sitä hyvää lapsuutta.- liirumlaarunliirum
mummomuori kirjoitti:
”Eikö se ole henkistä väkivaltaa jos ihminen pakotetaan hyväksymään jotakin mitä hän ei voi vakaumuksensa vuoksi hyväksyä?”
Sitähän se meidän sosiaalinen elämä on, että joudumme miettimään niitä rajojamme, milloin sopeudutaan ja milloin ehkä ei.
Silloin on hyvä miettiä hetki, että mikä se ”pakote” on? Joutuuko tekemään päätöksen, mitä eivät muut hyväksy vai tekeekö kompromissin siten, että saa jonkinlaista hyväksyntää. Keneltä sitä hyväksyntää sitten oikeasti kaipaa?
Oma kokemukseni oli mm. se, että lapseni kuuluivat ns. siviilireksiteriin ja joutuivat osallistumaan uskonnon opetukseen. Siihen aikaan ei pienillä paikkakunnilla ollut edes kuultu mistään muusta. Vakaumukseni oli, että lapset itse valitsevat sen, mihin uskontoon tai ei uskontoon haluavat kuulua jahka ovat siihen kyllin kypsiä.
Tein kompromissin, eli lapset olivat uskontotunneilla niin kauan, ihan yleissivistyksen vuoksi, kun ilmaisivat selkeästi, etteivät enää halunneet. Vasta sitten nostin metelin ja vaadin oikeuksiani.
Kautta aikojen on ollut vanhempia jotka eivät halua lastensa olla ”vaikutuksille” alttiina esim. koulussa. Milloin syynä on jonkun sellaisen lapsi, jonka vanhempia he eivät hyväksy, milloin muu kulttuuri (romanit, ulkomaalaiset eri uskonnon edustajat), milloin väärä yhteiskunnallinen asema.
”Eikö tässä nyt pyritä väkisin yhdenmukaistamaan ihmiset vaikka muuta väitetään?”
Tässä tehdään päinvastoin. Annetaan tilaa niille, jotka eivät ole yhdenmukaisia eli ovat erilaisia. He eivät poistu maailmasta sillä, että heidän kielletään tai heitä kohdellaan huonosti.
Nimimerkki ”sage8 kirjoitti”: ”Sukupuoliroolien ylikorostaminen ja kaikkien ajamista samaan ahtaaseen käyttäytymiseen on henkistä väkivaltaa.”
Eli lähestyy asiaa toiselta kautta. Jos roolit ovat niin korostettuja, että ovat ahtaita suurimmalle osalle, se johtaa todellakin henkiseen väkivaltaan. Jos vähänkin poikkeaa tuosta vaaditusta roolista, ei sitä voi noudattaa kuin rankaisujen ja uhkailun kautta. Sellainen ei ketään rakenna tai anna sitä hyvää lapsuutta.Oletko oikeeasti noin tyhmä?
liirumlaarunliirum kirjoitti:
Oletko oikeeasti noin tyhmä?
Enneminkin pitää huomioida kuinka tyhmiä kiiskivastarannalta kirjoitteli.
Siihen nähden mummomuori ja sage8 kirjoittivat viisaita. Eli sinä sitten taas kirjoitit tyhmiä.liirumlaarunliirum kirjoitti:
Oletko oikeeasti noin tyhmä?
Voisitko perustella mikä tuossa oli tyhmää ja miksi?
mummomuori kirjoitti:
Voisitko perustella mikä tuossa oli tyhmää ja miksi?
Ei se voi. Sinähän pitäisi kirjoittaa useita virkkeitä ja todellakin perustellen. Ennemmin Helvetti jäätyy kuin Räyhis kykenee moiseen.
kiiskivastarannalta kirjoitti:
Eikö se ole henkistä väkivaltaa jos ihminen pakotetaan hyväksymään jotakin mitä hän ei voi vakaumuksensa vuoksi hyväksyä? Eikö tässä nyt pyritä väkisin yhdenmukaistamaan ihmiset vaikka muuta väitetään? En ota kantaa siihen, mistä homoseksuaalisuus ihmiseen tulee. Sitä et tiedä sinäkään, kaikki on arvailua.
>Eikö se ole henkistä väkivaltaa jos ihminen pakotetaan hyväksymään jotakin mitä hän ei voi vakaumuksensa vuoksi hyväksyä?
Missä tuollaista pakotetaan? Se on nykytekniikalla mahdotontakin. Ihmisen ajatuksiin ei ainakaan vielä pääse käsiksi niin että hänen mielipiteitään voisi muuttaa vastoin tahtoa.
Jos esimerkiksi joutuu työssään tekemään jotain uskonnollisen vakaumuksensa vastaista (mutta tietysti laillista), sitä ei todellakaan tarvitse hyväksyä. Se on vain tehtävä, jos haluaa pitää duuninsa.mummomuori kirjoitti:
”Eikö se ole henkistä väkivaltaa jos ihminen pakotetaan hyväksymään jotakin mitä hän ei voi vakaumuksensa vuoksi hyväksyä?”
Sitähän se meidän sosiaalinen elämä on, että joudumme miettimään niitä rajojamme, milloin sopeudutaan ja milloin ehkä ei.
Silloin on hyvä miettiä hetki, että mikä se ”pakote” on? Joutuuko tekemään päätöksen, mitä eivät muut hyväksy vai tekeekö kompromissin siten, että saa jonkinlaista hyväksyntää. Keneltä sitä hyväksyntää sitten oikeasti kaipaa?
Oma kokemukseni oli mm. se, että lapseni kuuluivat ns. siviilireksiteriin ja joutuivat osallistumaan uskonnon opetukseen. Siihen aikaan ei pienillä paikkakunnilla ollut edes kuultu mistään muusta. Vakaumukseni oli, että lapset itse valitsevat sen, mihin uskontoon tai ei uskontoon haluavat kuulua jahka ovat siihen kyllin kypsiä.
Tein kompromissin, eli lapset olivat uskontotunneilla niin kauan, ihan yleissivistyksen vuoksi, kun ilmaisivat selkeästi, etteivät enää halunneet. Vasta sitten nostin metelin ja vaadin oikeuksiani.
Kautta aikojen on ollut vanhempia jotka eivät halua lastensa olla ”vaikutuksille” alttiina esim. koulussa. Milloin syynä on jonkun sellaisen lapsi, jonka vanhempia he eivät hyväksy, milloin muu kulttuuri (romanit, ulkomaalaiset eri uskonnon edustajat), milloin väärä yhteiskunnallinen asema.
”Eikö tässä nyt pyritä väkisin yhdenmukaistamaan ihmiset vaikka muuta väitetään?”
Tässä tehdään päinvastoin. Annetaan tilaa niille, jotka eivät ole yhdenmukaisia eli ovat erilaisia. He eivät poistu maailmasta sillä, että heidän kielletään tai heitä kohdellaan huonosti.
Nimimerkki ”sage8 kirjoitti”: ”Sukupuoliroolien ylikorostaminen ja kaikkien ajamista samaan ahtaaseen käyttäytymiseen on henkistä väkivaltaa.”
Eli lähestyy asiaa toiselta kautta. Jos roolit ovat niin korostettuja, että ovat ahtaita suurimmalle osalle, se johtaa todellakin henkiseen väkivaltaan. Jos vähänkin poikkeaa tuosta vaaditusta roolista, ei sitä voi noudattaa kuin rankaisujen ja uhkailun kautta. Sellainen ei ketään rakenna tai anna sitä hyvää lapsuutta.>Annetaan tilaa niille, jotka eivät ole yhdenmukaisia eli ovat erilaisia. He eivät poistu maailmasta sillä, että heidän kielletään tai heitä kohdellaan huonosti.
Jos kohdellaan riittävän huonosti, niin johan poistuvat...>Nimittäin "mieheksi ja naiseksi Hän heidät loi"............nyt se ei näytä olevan sillä lailla, äkkiä onkin keksitty useampia sukupuolia.
Sellaista se tiede nyt vain on, että tutkimusten tuloksena "äkkiä keksitään" jotain mitä ennen pidettiin mahdottomana tai "luonnottomana". Siis yleisellä tasolla puhuttuna – en ole erityisemmin perehtynyt uusimpaan tietoon sukupuolista.RepeRuutikallo kirjoitti:
>Annetaan tilaa niille, jotka eivät ole yhdenmukaisia eli ovat erilaisia. He eivät poistu maailmasta sillä, että heidän kielletään tai heitä kohdellaan huonosti.
Jos kohdellaan riittävän huonosti, niin johan poistuvat...No, onhan heitä kohdeltu. Kuten kehitysvammaisia, pitkäaikaissairaita, eri seksuaalisia suuntauksia. On karkoitettu, tapettu, on suljettu vankiloihin, on kemiallisesti pahoinpidelty, on käytetty leikkauksia yms. - ja yhä vain heitä on keskuudessamme.
- islam.tappaa
mummomuori kirjoitti:
No, onhan heitä kohdeltu. Kuten kehitysvammaisia, pitkäaikaissairaita, eri seksuaalisia suuntauksia. On karkoitettu, tapettu, on suljettu vankiloihin, on kemiallisesti pahoinpidelty, on käytetty leikkauksia yms. - ja yhä vain heitä on keskuudessamme.
Niin tekee islam Koraanin oppien mukaan tänäkin päivänä.
Onneksi Jeesus sanoo meille kristityille, älä tapa! - totisesti
islam.tappaa kirjoitti:
Niin tekee islam Koraanin oppien mukaan tänäkin päivänä.
Onneksi Jeesus sanoo meille kristityille, älä tapa!Amen
islam.tappaa kirjoitti:
Niin tekee islam Koraanin oppien mukaan tänäkin päivänä.
Onneksi Jeesus sanoo meille kristityille, älä tapa!Et siis osaa katsoa omaa osuuttasi tässä asiassa? Et huomaa että tuollainen ei vain toimi.
- islam.tappaa
mummomuori kirjoitti:
Et siis osaa katsoa omaa osuuttasi tässä asiassa? Et huomaa että tuollainen ei vain toimi.
Islamin tappokäsky toimii liiankin hyvin.
Jeesuksen käsky toimii valitettavasti vain Häneen uskovissa. islam.tappaa kirjoitti:
Islamin tappokäsky toimii liiankin hyvin.
Jeesuksen käsky toimii valitettavasti vain Häneen uskovissa.No, sinä tunnet varmaan paremmin kuin muslimit tuon mitä Islam opettaa...
- islam.tappaa
mummomuori kirjoitti:
No, sinä tunnet varmaan paremmin kuin muslimit tuon mitä Islam opettaa...
Ihan samaa Koraania olemme lukeneet joten ihan samat tiedot meillä on.
islam.tappaa kirjoitti:
Ihan samaa Koraania olemme lukeneet joten ihan samat tiedot meillä on.
Ja kun muslimi kertoo sinulle, miten Raamattua on tulkittava, niin hyväksyt sen?
- islam.tappaa
mummomuori kirjoitti:
Ja kun muslimi kertoo sinulle, miten Raamattua on tulkittava, niin hyväksyt sen?
En hyväksy enkä usko sinunkaan "tulkintojasi" koska et edes erota Koraanin ja Raamatun Jumalaa toisistaan.
- Kirjakääröt
1Moos.3:21. Biblia (1776). Ja Herrra Jumala teki Adamille ja hänen emännällensä nahoista hameet, ja pujetti heidän yllensä.
- pakko.päästä
Tuonne tilaisuuteen on mentävä!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään
Kaikkosen erityisavustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po1215757- 292100
- 1771932
Ei monet elä kuin alle 60 v, mikä vaikuttaa?
gulp, gulp.. Juice Leskinen eli 56 vuotta. Matti Nykänen eli 55 vuotta. Topi Sorsakoski eli 58 vuotta.661094Mitä tämä on
Ajatella, olen viimeksi nähnyt sinua melkein vuosi sitten ohimennen. Ja silloinkin sinä välttelit minua. En ole kuullut101093Hyvää yötä kaivatulleni
En pysty tekemään kokemaan mitään sielussa tuntuvaa, syvää, vaikuttavaa, ilman että rinnastan sen sinuun. Niin kävi tänä24987- 73967
Nyt on konstit vähänä.
Nimittäin tuulivoiman vastustajilla, kun pitää perättömiä ilmiantoja tehdä. Alkaa olla koko vastustajien sakki leimattu,24892Tilinpäätösvaltuusto 27.5
Samalla viimeinen kokous ennen uudenvaltuustokauden alkamista. Vanhat antavat itselleen erinomaiset arvosanat, ja siirty42887Hevoset ajoteillä Karhulanvaaralla
Minkä ihmeen takia osaamattomat ihmiset tuovat hevosia ajoteille ja pyöräteille? Eilen oli kolari lähellä tämän takia. I12755