Nainen jätti älypuhelimen vuoksi

jätetty_mies

Tai oikeastaan sen puutteen vuoksi. Oltiin tapailtu pidemmän aikaa, tai no, reilun kuukauden ja sitten kerran nainen kysyi kelloa ja kaivoin kännykän taskusta. Minulla on vanha Nokian 3110 joka on palvellut uskollisesti vuosien ajan ja jota en ole halunnut vaihtaa koska tarvitsen kännykkää vain puheluihin. Naisen ilme oli tyrmistynyt kun hän näki kännykkäni ja hän alkoi tivata että miksei mulla ole älypuhelinta. Koko juttu meni sitten riitelyksi kun yritin selitellä etten tarvitse älypuhelinta ja naisen mielestä on noloa käyttää tuollaista vanhaa puhelinta ja nainen marssi sitten pois mielenosoituksellisesti eikä ole vastannut puheluihin tai tekstareihin joita olen nokiallani lähetellyt.

35

488

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jaa että sillä kännykällä voi kuitenkin tekstareita lähettää?

      Onkin jo ollut ikävä näitä aloituksia. :-)

      • ei-kylläkään-ikävä

        Veit sukat suustani! ;D


      • ryppis

        Näistä pitäisi kasata kirjanen.


    • Thankulord

      Ihan mahtavaa, onko todella olemassa suomessa miehiä johka ei voi kaiken aikaa naisen seurassa näpertää älypuhelintaan??!!! :D

      • flowersreally

        Matopeliä kumminkin pystyy pelaamaan.


    • rumasinkkumies

      Minulla on nokian 215, maksoi 45 euroa prismassa. Ei taida pillua saada sillä puhelimella

      • Minun Nokia 215 maksoi vain 19 euroa, ostin mustaperjantai tarjouksesta viime vuonna.

        Jos nainen ei huoli minua puhelimeni takia niin saa mennä menojaan.


    • tirsks

      Noh, tekeekö sellaisella naisella yhtään mitään, joka on niin laumaeläin ettei edes kumppaniehdokkaan viestintäväline saa poiketa normista? Naisena en ole törmännyt tälläisiin ihmeellisiin jättämisjuttuihin ja olen pitänyt näitä vain miesten kertomina urbaanitarinoina mutta kai sitä pitää alkaa uskomaan. Hahhah, kyllä siinä itsellä olisi naurussa pitämistä jos joku mies jättäisi väärän puhelimen tai väärän tietokoneen takia. En usko, että sellaista ihmistä jäisi ikävä. Moiset jutut kertoisi sen, että mies olisi liian erilainen kanssani, joten homma tuskin toimisi vaikka puhelinta vaihtaisinkin :D

      Kuulin yhdeltä naisystävältä, että hänellä on hyvin läheinen ystävä, joka ei voi julkisesti olla hänen ystävänsä, koska hän on liian lihava, ei asu omakotitalossa, on huono ja ruma auto, jne. Oli muitakin syitä mutten muista mitä. Ystävän ystävä oli pyytänyt ystävää lapsensa kummiksi, kun on niin hieno ihminen, mutta ei voinut kutsua ristiäisiin edellämainittujen syiden takia. :D

    • Älyäähäntämänkaikki

      Onpas häpeällistä nykypäivänä. Nyt kipinkapin kauppaan hakemaan älypuhelin. Sitten liehittelemään naista! Kyllä se siitä järkytyksestä toipuu!

    • en.saanut

      Minulla on keskihintainen Samsung, mutta kerran homma tyssäsi ensitreffeillä auton puutteeseen. Ei auttanut edes voimassaoleva b-luokan ajokortti.

      • Yleensä naiset ovat noin hypergamisia. Vaativat että miehellä on auto, jolla voi tarvittaessa kuljettaa naista paikasta toiseen, vaikka naisella itsellään ei olisi ajokorttia eikä autoa.


      • Tirsks

        älä hölötä. Minä en vaadi enkä tunne montaa jotka vaatisi


      • super-atm kirjoitti:

        Yleensä naiset ovat noin hypergamisia. Vaativat että miehellä on auto, jolla voi tarvittaessa kuljettaa naista paikasta toiseen, vaikka naisella itsellään ei olisi ajokorttia eikä autoa.

        Se ei ole hypeegamiaa, jos haluaa muuta kuin ruman ja herkän miehen.


      • Tirsks kirjoitti:

        älä hölötä. Minä en vaadi enkä tunne montaa jotka vaatisi

        Et sitten ilmeisesti yleisestikään tunne montakaan ihmistä. Lähes kaikki naiset vaativat että miehellä on paremmat tulot. Ainoastaan komeimpien miesten osalla naiset tekevät joskus poikkeuksen ja silloinkin jos nainen ei ole perustamassa perhettä.


    • No mitä sä oikeastaan sellaisella pokemoja kuvaavalla ja persekuvia twiittaavalla naisella olisitkaan tehnyt. Naisia saa uusiakin, mutta 3310:sta kannattaa pitää hyvää huolta. Minunkin ainoa oma puhelimeni on 3310, en tosin ostanut sitäkään uutena vaan korjasin talteen kaatopaikkakuormasta. Taitaa mennä yhä vanhallakin akulla viikko lataamatta.

      • Joke-Jake

        Kuinka pääsette tänne palstalle? Minulle älypuhelin on ainoa tapa olla yhteydessä internetiin.


      • juurikakko
        Joke-Jake kirjoitti:

        Kuinka pääsette tänne palstalle? Minulle älypuhelin on ainoa tapa olla yhteydessä internetiin.

        Ne laittaa faxia.


      • m-i-e-s
        Joke-Jake kirjoitti:

        Kuinka pääsette tänne palstalle? Minulle älypuhelin on ainoa tapa olla yhteydessä internetiin.

        Varmaan on korjannut mikromikonkin jätelavalta ja onnistunut siihen jonkun distron asentamaan, jolla pääsee palstailemaan. (nettikin saattaa tulla ilmaiseksi naapurin taloyhtiöstä. =P)

        Monet harrastuspohjalta kasailevat vanhoista romuista toimivia leluja.


      • Joke-Jake kirjoitti:

        Kuinka pääsette tänne palstalle? Minulle älypuhelin on ainoa tapa olla yhteydessä internetiin.

        Sedällä on palkanmaksaja joka orjuuttaa 24/7 töihin antamalla (h)älypuhelimen. Sillä voi tuoda internetin ihmeellisen maailman omaan taskuun ja jakaa siitä eteenpäin kaikenlaisille muille tietotekniikkaa-aparaateille, joita voi käyttää qwerty-näppäimistöllä.


      • 13plus7
        scrg kirjoitti:

        Sedällä on palkanmaksaja joka orjuuttaa 24/7 töihin antamalla (h)älypuhelimen. Sillä voi tuoda internetin ihmeellisen maailman omaan taskuun ja jakaa siitä eteenpäin kaikenlaisille muille tietotekniikkaa-aparaateille, joita voi käyttää qwerty-näppäimistöllä.

        3000 raipaniskua kuukaudessa? Onko hyvät lisät? Sunnuntaina luonnollisesti tupla raipat ja ylitöistä puolet lisää?


      • 13plus7 kirjoitti:

        3000 raipaniskua kuukaudessa? Onko hyvät lisät? Sunnuntaina luonnollisesti tupla raipat ja ylitöistä puolet lisää?

        Oikeasti olen downshiftannut itseni 24/7-orjuudesta eli puhelin ei soi työasioissa iltaisin eikä viikonloppuisin. Mutta jonkinlainen luuri pitää olla ja kun ei aina ole samassa paikassa, niin älypuhelinhan se käytännössä on. Raipaniskujen määräkin on sitten pudonnut roimasti.


    • Luolasukeltaja

      Ei tuo vielä mitään, mutta kerran mulle kävi niin että nainen vei mehut kun huomasi mun raidalliset dumaribokserit.

      Törkeää.

      ( Hihitystä )

    • Haahkana

      Jos tarina olisi totta niin sehän selvästi selittää miksi on huono onni naisten kanssa. :)
      Meinaan ei vaikuta järki ainakaan päätä pakottavan ko.naistyypillä.. Jos sitten on miehenä mieltynyt yksinkertaisiin naisolentoihin niin peiliin sietää vilkaista.

      Olisin erittäin vaikuttunut jos törmäisin mieheen jolla on vielä toimiva vanha Nokialainen. Älypuhelimet ovat toki käteviä mutta eivät korvaa ns.elämää tai ei pitäisi olla mikään elinehto kenellekään.
      Ihminen, joka osaa elää mainiosti ilman älyluuria olisi luultavasti tutustumisen arvoinen (pl.rikolliset, jotka kuulemani mukaan suosivat niitä vanhempia kännyjä köh) jos muuten vaikuttaa täysjärkiseltä jne.

    • Hämärän_rajoilta

      Kirjoittelin vuonna 2013 silloin kymmenen vuotta vanhasta puhelimestani, ja juttu pätee edelleen kaikilta osin: kännykkä toimii edelleen yhtä moitteettomasti kuin kirjoittamisaikoihin lähes kolme vuotta sitten. Tuolloin asettamani tavoite pärjätä seuraavatkin kymmenen vuotta samalla laitteella on siis edennyt jo yli neljäsosan.

      http://rybackinblogi.blogspot.fi/2013/12/materialistisen-bloggaukseni-ensiaskel.html

    • Tätä_on_kaivattukin

      Onneksi tulit takaisin!

    • Minulla on myös nokia 215. Ostin sen kuukausi sitten eikä silläpuhelimella naisia isketä.

      • 6-tuumaa

        Nainen tykkää isosta. Tuo 215 ei tunnu oikein missään.


      • Minä ostin iPhone SE:n koska pidän pienistä.


    • eriskummallista

      tosi epäkypsä ja lapsellinen mielestäni tuo kyseinen nainen. aika pinnallista, että tuollainen asia häntä häiritsi.

      • 876

        Onhan se naiselle kova paikka, jos ei pääse whatsapissa laittamaan kiihottavia kuvia ja ääniviestejä. :D


    • hyvä_meininki

      Kauanhan sitä sinun suhdetta tällä kertaa kestikin. :D

    • Ex----------PUA

      Hienoa saada sinut takaisin! :D Nämä ovat todella viihdyttäviä kyllä. Mietinkin tässä yksi päivä että onko sattumoisin vihdoinkin sinulla käynyt flaksi.

    • Treffeissä joskus 1 nainen ois halunnut keskustella whatsupissa, kysyin et mikä se on, sen jälkeen siitä naisesta ei ole kuulunut mitään

      • Olisiko kannattanut kysyä ensin Googlesta eikä naiselta?


    • Jospa nainen ajatteli, että äly ja älypuhelin ovat synonyymejä?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      505
      1455
    2. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      64
      1156
    3. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      61
      862
    4. Oletko hyljännyt minut mies?

      Toivottavasti et. 🥺🥺🥺🥺🥺
      Ikävä
      61
      835
    5. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      18
      807
    6. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      746
    7. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      72
      714
    8. Jippii ! Zoon konkurssia tutkitaan .

      Vihdoinkin jotakin tietoa.
      Ähtäri
      30
      697
    9. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      49
      691
    10. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      63
      685
    Aihe