Entisaikaa ihmiset pariutuivat tanssilavoilla. Silloin tanssiminen ei olut vielä tanssinharrastajien harrastus, vaan koko kansan tapaamismuoto. Huonommallakin tanssitaidolla pärjäsi.
Lavoilla oli selvät säännöt. Naiset olivat lavan reunalla ja sieltä saattoi hakea tyttöä tanssimaan. Tanssiessa saattoi jutella ja jos tyttö halusi tanssia vielä pidempään, saattoi jatkaa tutustumista. Jos tyttö ei halunnut tanssia enempää, saattoi myöhemmin hakea toista tyttöä tanssimaan.
Lavoilla ei tarvinnut juoda alkoholiakaan, vaan myös raitis mies pääsi tutustumaan tyttöihin.
Kaupungistumisen ja kulttuurin muuttumisen myötä kaikki on muuttunut. Nykyään tapaaminen tapahtuu meluisissa klubeissa joissa ollaan juovuksissa. Kun juopumalla saa riittävästi rohkeutta, voi mennä jututtamaan tyttöjä, hyvällä säkällä voi saada puhelinnumeron jolloin voi päästä treffeille. Supliikkitaidon pitää olla kunnossa.
Raittiilla miehellä ei ole enää mitään mahdollisuuksia.
Pariutuminen tanssilavoilla
8
80
Vastaukset
- valintamenetelmä
Tanssilavoilla solmitut suhteet ja niistä seuranneet avioliitot olivat paljon nykyistä kestävämpiä. Oli mahdollisuus turvallisissa olosuhteissa tutustua suureen joukkoon vastakkaista sukupuolta.
- tavallinenmies-
Muistan kun entisaikaan iskettiin tyttöjä hakemalla niitä tansimaan ja yksi tanssi riitti että sai tytön luokseen.
- mitenjatkui
Ja mentiinkö sen saman tytön kanssa naimisiin, eikä tarvinnut sen enempää naista etsiä?
- crux
Sitähän naiset aina painottavat että siellä meluisilla klubeilla ei todellakaan solmita mitään uusia tuttavuuksia ja näin se tuntuu myös käytännössä olevan. Nykyajan naiset ovat tyylielitistejä jotka määräävät paitsi kenen kanssa, myös missä ja miten, tapaaminen saa tapahtua. Kaveripiirit, harrastukset...olisi mukava jos miehilläkin olisi mahdollisuus määrätä missä saa tutustua ja missä ei. Mutta naisten ehdoilla tietysti mennään tässäkin asiassa.
Se tanssilava-aika on ollut lyhyt hetki historiassa ja niin on tämäkin. Mutta miten homma on toiminut satoja vuosia ennen tanssilavoja. Siitä taitaa historiankirjat kertoa melko vähän. Ja entä tulevaisuus: Onko muutos pysyvää vai tapahtuuko jonkinlainen vakiintuminen niin että eri sukupolvet toimisivat samalla tavalla?
- ex-raitis3
"Mutta miten homma on toiminut satoja vuosia ennen tanssilavoja."
Porukka taisi raataa yhdessä siellä heinäpellolla ja tutustuivat siellä. - sinneee
Tanssilavat ovat edelleenkin olemassa. Riihimäellä Riutanharjulla on huomennakin paljon kauniita, nuoria naisia odottamassa tanssittajia.
Tosin siellä odotetaan myös tanssitaitoa kavaljeereiltä. No .. jos on erityisen söpö mies niin silloin katsotaan sormien läpi tanssitaidon suhteen ;)).
Lava-illat ovat nykyään profiloituneita. Tuo Taikakuu vetää nuorempaaa väkeä ja vanhemmat suuntaavat muualle esim. Jenkkapirtille Vääkesyyn.
https://www.youtube.com/watch?v=YCnXtszJwTg
Bukataan huomennakin Riutalla. Tanssi on ihan mielettömän helppoa. Etsi paikkakuntasi kurssit. Muutama kerta harjoittelua go.- ex-raitis3
Toki niitä tanssilavoja on edelleenkin olemassa. Ne eivät vain ole enää sellaisia koko kansan pariutumispaikkoja, vaan tanssiharrastajien paikkoja. Kuten totesitkin, mieheltä odotetaan hyvää tanssitaitoa. Entisaikaan sieltä löysi seuraa vähän huonompikin tanssija.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla5191598- 641176
- 61872
- 62861
Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,18847Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k101766- 76751
- 30707
- 63695
Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai49691