Yle uutisten pääaihe ei ollutkaan MOT

pokka.pitää

Yleensä Yle uutisten klo 20:30 yksi pääaihe on ollut juuri loppunneen MOT-ohjelman käsittelemä aihe. Nyt jostain syystä poikettiin perinteestä, kun aihe oli ikävästi matutuksen jumalattoman suuret kustannukset. Miksiköhän. näin?

22

147

2Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ei.ymmärrä

      Onko tässä MOT:ssa koira haudattuna? Joku mättää? Miksi hallituksen Yle-niminen torvi esitti ko. matubisnestä käsittelevän ohjelman? Onhan hallituksen täytynyt tietää, mitä tuutista tulee.

      • totuus.toinen

        Täysin väärät ja alakanttiin tehdyt laskelmat. Syy vieritettiin toimijoille, ei toimeksiantajalle. Ei ole tyhmä se joka ottaa vaan se joka antaa.


      • jäävuoren.huippu

        Ohjelmassa käsiteltiin vain vokkien osuutta ja unohdettiin kaikki muut kustannukset. Olisi voitu kertoa paljonko yksityiset terveysalan yritykset ovat lypsäneet. Samoin viranomaisten , poliisin, oikeusasteiden, avustajien, kuntien peruspalveluiden, kuljetuspalveluiden ja monien monien muiden tuomat lisäkustannukset. Ihmettelen miksi Migrin ja sisäministeriön ylin johto piti taas päänsä pensaassa. Siellähän se ylin vastuu on tai pitäisi olla.


      • överi

        Kun ei mainita mitään asiasta niin mitään kustannuksia ei ole ollutkaan, hahahaa.


    • ettäsilleen

      Johtuisiko siitä, että maailmassa on tällä hetkellä tärkeämpiäkin tapahtumia kuin ylen toimittajien tekemä ohjelma. Juurihan he saivat äänensä kuuluviin, miksi sille enää uutisaikaa pitäisi antaa. Ehkä sitä on annettu silloin, kun ei tärkeämpiä uutisia ole.
      Kenelle se edes tuli suurena yllätyksenä, että jouduttiin siinä kiireessä tekemään huonoja sopimuksia. Tämänlaatuisiin kriiseihin on mahdoton varautua, kun niitä tapahtuu pari kertaa sadassa vuodessa.

    • lisääkulujaesiin

      Annettiin kansalle mielikuva, että maahanmuuttokustannukset ovat vain 0,5 miljoonaa, vaikka koko ajan puhutaan 1,5 miljardista.
      Valtio onkin säästänyt.
      Muutahan ei ole annettu kuin katto pään päälle 0,5 miljoonalla. Se oli ohjelman totuus, jos sen ymmärsi.

      • pistää-vihaksi-

        Se oli vain 7 kk ajalta. Nyt sitten ollaan kuin kusi sukassa hiljaa, ei minkäänlaista uutista missään. Kyllä ihmetyttää matutus.


      • Parasitoidimatut
        pistää-vihaksi- kirjoitti:

        Se oli vain 7 kk ajalta. Nyt sitten ollaan kuin kusi sukassa hiljaa, ei minkäänlaista uutista missään. Kyllä ihmetyttää matutus.

        Niinpä, jos 7 kk maksaa puoli miljardia niin elon laskuopin mukaan 14 kk tekee jo miljardin...

        Ja kuinkas kauan tätä matuinvaasiota on jo kestänyt..?
        Niinpä.


    • asfgfhg

      Hauskaa, että tuossakin ohjelmassa heti mikrofonin nähtyään ilmaantui asukas haukkumaan ruokaa huonoksi, vaikka ei kovin nälkää nähneeltä näyttänytkään.

    • 4548fd4

      Tulihan se sieltä, me kyllä oltiin Euroopan parhaita majoittajia, mitäpäs siitä jos vanhusten hoidosta ja opiskelijoilta kiristetään, pikku juttu muutaman sadan miljoonan munaus. Hehehe

    • väärää_tietoutta

      Oliko MOT vain ylen mamutus strategiaa?

      • Parasitoidimatut

        Pakko olla, ei suvakkihuoramedian emä ihan tuosta vaan agendojaan hylkää...

        Uutta sieluttomien saatananpalvojien karvaperskultamunavyöryä suunnitellaan Syyriasta..?

        Kohta ei vokit tyhjäkäynnillä(avoimella ylilaskutuksella) käy...

        Täydelliseen lottovoittoon "varautuneille" agendoijille olikin pöyristyttävä yllätys, että zombilaumat saatiin pysäytettyä Unkarin rajoille ja pohjolaan tunkeutuva matumätä hyytyi Tanskan toimiin...


    • Niin_se_vaan

      1 500 000 000 euroa kutistui yhdellä TV-ohjelmalla 500 000 000 euroon.

    • Parasitoidimatut

      "Onko tässä MOT:ssa koira haudattuna?"

      Lähinnä tuli mieleen se, että nyt kun SuomenPeräreikäRitareiden ylimitoitetut ja vuosiksi eteenpäin pakkovuokratut(=rahoitetut) karvaperskultamunahautomot käyvät tyhjäkäynnillä niin ns. "huoltosuhteen" parantamiseksi maahantunkeutujia pitäisi saada haalittua lisää vaikkapa Venäjän rajat avaamalla, eh..?

    • miljarditmenee.joo-oh

      MOT ohjelma maahanmuuton kustannuksista on ylen käsien pesua. "Kyllähän asiaa on käsitelty ylelläkin..."
      Samaan tapaan kuin mitään muitakaan epäkohtia, ei tätäkään käsitellä laajemmin. Oheismediatkin ymmärtävät olla tartumatta aiheeseen eikä miljardiluokan möhläystä kommentoida valtakunnan tai maakuntien lehdissä, saati että siitä reviteltäisiin lööppejä.
      Kansaa on jo pakkosiedätetty niin että tämäkin niellään vain vähän itsekseen jupisten.

      • Parasitoidimatut

        Saatananpalvojien maahantunkeuduttamisen lieveilmiöitä kuten nyt majoittamisella ja ruokkimisella rahastamista julkituodaan vähän kerrallaan "siedätyshoitomaisesti" indoktrioiden..?

        Kuulostaa sangen loogiselta suggestiokuviolta, kyllä.

        Ei tule liikaa ns. "yllätyksiä" sitten kerralla ja samalla saadaan ihmiset ikäänkuin "puutumaan" koko tilanteeseen.

        On ne kyllä sangen salaovelia veijareita nuo myrkkysuvakit ja matutarhaajat, kertakaikkiaan.


    • SPR paljastui suurimmaksi kusettajaksi Vuosaaren VOK vuorokausi maksoi 199€
      Halvempi ratkaisu olisi ollut hotellikin.
      Että sellainen hyväntekijä se SPR onkin.

      • maan.tapa

        Jollakin tapaa ne johtajien isot palkat on aina ansaittava eli parhaiten veronmaksajien rahoilla.


    • UnelmaTuottaa

      VOK busines tuottaa niin paljon SPR:lle,että kaduilla ja toreilla kerjääminen on jo turhaa.Eikä SPR kerjäläisiä enää paljoa näykkään.

      • Parasitoidimatut

        Niinpä, rahaa tulee avokätisten vedätyssopimusten ajan oli matuja tahi ei.

        Noiden paskojen kanssa ei kannattaisi tehdä mitään etukäteissopimuksia...


    • rakenteellinen_ongelma

      Normaalia on se, että ilmoitetaan aina kulut ja maksut pienemmiksi asioissa joissa voi tulla vastarintaa. Esimerkkejä Musiikkitalo Helsinki maksajia valtio yle helsinki. Länsimetro rakenteelliset lisäkulut?????????, sitten tulevaisuutta Islamilaisille moskeija ja tontti avustukset, guggenhaim lisenssit liikenne ja kävijämäärät ei liikenne edes vedä niitä määriä mitä siellä tulisi käydä. Tässä vain aluksi ja sitten lisää tulee koko ajan.

    • mielenkiintoista.on

      Okei, SPR:n vokit räikeästi ylihinnoiteltuja. Mihin nekin rahat ovat lopulta ajautuneet. Johtoportaan palkkioihinko?

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuolemanrangaistus

      Mielestäni kuolemanrangaistus on väärin kaikissa tilanteissa. Vaikka joku olisi murhannut 10 ihmistä, hänen surmaaminen
      Laki ja rikos
      86
      5998
    2. Muistakaa persut, että TE petitte, ei kokoomus

      Miksikö kukaan ei arvostele kokoomusta? No sen vuoksi, että kokoomus noudattaa vaalilupauksiaan. Sen sijaan TE persut,
      Maailman menoa
      292
      5296
    3. Riikka Purra ei estä tehomaksun käyttöönottoa

      Sähkön hinnoittelua koskevan määräyksen on määrä astua voimaan vuoden 2029 alusta, Energiavirastosta kerrotaan. Määräyk
      Maailman menoa
      50
      3345
    4. Lopetan ikävöinnin

      Ei meistä enää koskaan tule mitään. Olen ikävöinyt ja kaivannut enkä saa mitään vastakaikua ja lämpöä. Parempi erillään
      Ikävä
      10
      2866
    5. Outo ilmiö - vasemmistolaiset eivät kirjoita mitään kokoomuksesta

      joka sentään johtaa hallitusta, ja jonka talouspolitiikkaa noudatetaan. Nämä muutamat vasemmistolaiset jotka täällä aina
      Maailman menoa
      106
      2729
    6. Jos kaikki lopulta kuolevat, onko edes pahimmillakaan rikoksilla mitään väliä?

      Kaikki kuolevat lopulta. Siksi ihmisten tekemillä rikoksillakaan ei lopulta ole mitään merkitystä. Joidenkin mielestä t
      Filosofia
      4
      1665
    7. Väestöstä vain vassarit vaihtuvat nopeammin kuin persut

      Kevääseen 2023 verrattuna vassareita 50 prosenttia enemmän, ja persuja 25 prosenttia vähemmän.
      Maailman menoa
      17
      1598
    8. Sinä olet minun forEver

      Sinä olet minun sielussain, sydämessäin, huulillain, sinä olet ain, Sinä olet vieressäin, kainalossain, sylissäin, ain,
      Ikävä
      21
      1500
    9. Vihervassarit

      Vihervassarit sitä, vihervassarit tätä. Minulla on paha mt-ongelma. Se tuli lobotomian jälkioireina. Vihervassarit tät
      Maailman menoa
      32
      1459
    10. Mies joka vetäytyy osoittaa teoillaan

      Ettei halua olla tekemisissä. Mies joka ei vastaa viesteihin, ei halua sua. Mies joka jättää sut epätietoisuuteen, ei
      Ikävä
      178
      1084
    Aihe