Mahtoiko uusin talvivaara päätös olla keskustan kannalta hyvä vai huono uutinen? Uskoakseni e kovin moni ole kovinkaan tyytyväinen uuteen rahaan konkurssikypsälle paskalaitokselle. Koskaan ei saada siivotuksi kaivoksen aiheittamia ympäristötuhoja. En todellakaan ole viherpipertäjä, mutta kyllä tuon tunkion alasajo olisi ollut ainoa järkevä teko. Ei tämä toiminta ainakaan keskustan kannatusta nosta.
Voi vittu Sipilä
14
<50
Vastaukset
Äänestävät nuo paskalaitoksella miljardin veromaksajien tuella puuhastelevat Sipilää, sehän siinä tarkoitus on pakko olla. Muuten on hankalaa ymmärtää. Tai sitten velat ovat helvetisti suuremmat kuin pahimmissa painajaisissakaan on uskallettu kuvitella.
Siis peitellään jälkiä. Varkauden ja petoksen, ei jätejälkiä.- Oikeusjakohtuus
Toivotaan että trumpismi tulee Suomeenkin...
Vaalien jälkeen uusi hallitus vois haastaa oikeuteen tälläisestä tuhlauksesta- jotaintolkkuany
No, samaa tuhlailuahan harrasti jo edellinen hallitus. Ja kai sitä edellinenkin.
Mikä helevetin hinku valtiolla on syytää loputtomasti veronmaksajien rahaa vuodesta toiseen kannattamattomana jatkuvaan toimintaan?
- saatanankepu
Keskustan kannalta hyvä uutinen, kepuahan nuo tuolla talvivaaran porukoissa kannattaa, eivätkä ne miljoonat ole keskustan pussista pois, vaan sinun ja minun rahojasi.
Muiden suomalaisten kannalta huono uutinen, sillä etelän kasvukeskusten veronmaksajien rahojen syytäminen talvivaaran loputtomaan kuiluun senkun jatkuu ties kuinka monetta hallituskautta.- glx
Kyllä ne ovat kaikki hallituspuolueet, Keskusta, Kokoomus, Perussuomalaiset Talvivaaran jatkon kannalla. Lisäksi suurin oppositiopuolue Sdp kannattaa Talvivaaran jatkoa. En tiedä onko oikea sana, mutta näyttää että kaikki vastuulliset puolueet ovat Talvivaaran takana.
glx kirjoitti:
Kyllä ne ovat kaikki hallituspuolueet, Keskusta, Kokoomus, Perussuomalaiset Talvivaaran jatkon kannalla. Lisäksi suurin oppositiopuolue Sdp kannattaa Talvivaaran jatkoa. En tiedä onko oikea sana, mutta näyttää että kaikki vastuulliset puolueet ovat Talvivaaran takana.
Toivottavasti äänestäjät vihdoinkin palkitsevat roistot vempulat. Vaihtoehtoja ei valitettavasti juurikaan jää, kuin kotisohva vaaleissa.
- Epäilyttää
glx kirjoitti:
Kyllä ne ovat kaikki hallituspuolueet, Keskusta, Kokoomus, Perussuomalaiset Talvivaaran jatkon kannalla. Lisäksi suurin oppositiopuolue Sdp kannattaa Talvivaaran jatkoa. En tiedä onko oikea sana, mutta näyttää että kaikki vastuulliset puolueet ovat Talvivaaran takana.
Miksiköhän Kokoomukselaiset ovat asiasta aivan hiljaa.
- S24uomlaineN
Parempi sijoitus Talvivaaraan kuin rikollinen Rinne asukkailta kavaltamassa.
- tyriiliikaa
Sipilälle heti loparit..
- tunarimikätunari
Jatkaa vain Talvivaaran suhteen edellisen hallituksen linjaa.
Uskotaan Talvivaaran johdon katteettomat lupaukset ja lapetaan taas lisää rahaa pohjattomaan kepu-unelmahöttöön. - saatanan-tunarit
Juurikin niin. On se koko perkele, että talvivaarasta ei saada lopettamispäätöstä tehtyä, vaan veroeuroja kylvetään kuin siementä peltoon. Toinen jatkuva kitinä valtion rahoista kukkenheimiin on loputtava. Pääministeriltä selkeä lausunto, ettei valtion rahaa tule nyt, eikä jatkossa.
- Tourujoki
Että näin.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/201611172200028603_uu.shtml
Tämäm on kansa tiennyt jo kauan, mutta mikä ihme noita päättäjiä vaivaa. Oliko Perä hypnitisoinut päättäjät, ja se vain jatkuu... - KysynvaanJoko
Jokohan nyt meidän supersopulit (Tiedoitusvälineet) Alkavat ihmetellä. Mitkä piirit rahastavat tällä toiminnalla.
- PotkutSaanutToimittaja
Ei ne uskolla. Voisivat jäätä ilman kutsuja. Valtioneuvoston kokkareisiin. Tai saada porttikiellon eduskunnan kahvilaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Täytyi haukkuu sut lyttyyn
En haluu tuntee rakkautta sua kohtaan enää ja haluun unohtaa sut mut sit tulee kuiteki paha olo kun haluis vaan oikeesti651980SINÄ nainen hyvin läheltä
Pidän sinusta. Mutta mene ensin juttelemaan lääkärin luokse, ja hoida itsesi kuntoon. Sit kun sä olet kunnossa, niin mä791327Et voi olla loputtomasti hiljaa
Nainen. Tarkoitan siis meidän juttua. Eihän tämä tällaiseen epätietoisuuteen voi jäädä siinä vaan särkyy kumpikin. Kerto781264- 461148
Nainen mitä tekisit
Joutuisit tekemään miehelle ja sinulle tai sinulle ja miehellesi ja kahdelle lapselle ruokaa ja kaapista löytyy 2 litraa1601002Ajatus aamuun
Tämä jollekin tärkeälle. On asioita mistä jutellaan, on asioita mistä vitsaillaan, on myös asioita mistä ei puhuta kenen71999- 44920
Minä en luota sinuun yhtään nainen
ja aistin että yrität taas satuttaa henkisesti koska tiedät että olet heikkouteni joten siksi tein mitä tein mutta en ki41881- 58878
Martina kauniina lehtihaastattelussa
Martina antoi hyväntuulisen haastattelun lehteen. Tyylikkäitä kuvia ja kivoja vaatteita kauniilla Martinalla.183873