ei synti, mutta paha mokaus

elämäonnn

En ole uskovainen, mutta uskonnosta on toivottavasti apua tähän. En jaksa ihan juurta jaksain selittää mutta olen jokunen vuosi joutunu tilanteeseen töissä jossa mokasin kiireen ja huolimattomuuden takia. Tästä saattoi olla huonoja seurauksia muille ihan konkreettisiakin. Mutta tilanne jää ikuiseen mysteriin. Kuulostaa vähän sekavalta. Mutta toimin siis alalla jossa olin vastuussa muista ihmisistä. Virhe ei ollut hengenvaarallinen kuitenkaan. Olen alkanut rukoilemaan säännöllisesti jotta saisin jonkinlaisen synninpäästön tai vastaavan. Olen perusluonteeltani kuitenkin kiltti. Mitä ajattelette?

5

222

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jokaiselle sattuu virheitä, varmaan olet tätä näinkin miettinyt.
      Luterilaisuus antaa anteeksi itselle pyytämällä; rakasta itseäsi,
      muuten uskonto saattaa myös lisätä syyllisyyttä jos avaa raamatun tietyiltä kohdilta.
      Anna itsellesi anteeksi ajatuksesi siitä tapahtumasta. Sitä ei kuitenkaan enää saada tekemättömäksi joten miksi sitä pitäisi muistella ja syyllistää itsensä. Jokaisella näitä on. Jokainen on itse vastuussa ajatuksistaan. Kukaan ulkopuolinen ei voi ottaa pois sitä ajatusta mielestäsi. Anna se korkeampaan käteen, ja luota että annettu

      • Virheitä tulee ihmimisille aina jossakin tilanteissa,tottelemattomuudesta sai kärsiä aikoinaa Jaakobkin. Israelin kansan esi isä.


    • taider

      "Sellainen ihminen, joka ei tee virheitä, ei tee paljon mitään muutakaan."

    • fjsf

      No minun mielestä se että tekee jonkun inhimillisen virheen ei ole mikään varsinainen synti. Miks pyytelet anteeks jos et oo tahallas tehnyt mitään pahaa?

      • Hiuksen hieno ero joka on aivan ratkaiseva.
        Minä en pyydä keltään anteeksi koska Jumala antoi kaikille kaikkea aivan tasapuolisesti. Kukaan ei missään koskaan tarvitse Jumalalta mitään lisää eikä pois.
        Siksi käytän ajatusta ANNAN itselleni anteeksi koska olen ymmärtänyt ja siten toiminut virheellisesti. Olen syyllistänyt sinut ja kaverin omassa mielessäni ja siinä mielessä on tapahtunut virhe . Vain minä voin luopua syyllisyydestäni, Jumala on Rakkaus Hän ei syyllistä rakastamaansa.

        Tämä ei tarkoita etteikö tavallisessa kanssakäymisessä lausuttaisi " anteeksi" kun tapahtuu törmäilyä ja pientä tai suurempaa törmäilyä. Aivan kuten sanotaan Hyvää päivää

        Jostain syystä nimimerkkiäni on pystytty käyttämään:
        <<Anna se käteen, ja luota että annettu saa silmilleen suihkusi. Helpottaa heti! <<
        Tuonkin kirjoittaja pääsee ikuisesti katsomaan omaa oivallustaan, ilmeisesti hänelle tärkeää, mikään ei ole sattumaa


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Uskaltaako tässä luottaa siihen että

      Ehkä rakastetaan toisiamme?
      Ikävä
      104
      1056
    2. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      58
      1015
    3. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      61
      830
    4. Miehen ja naisen ystävyys

      Mitä järkeä on miehen ja naisen ystävyydessä jos toinen ajattelee toisesta enemmän= on rakastunut ja toivoo yhdessä oloa
      Ikävä
      144
      808
    5. Pidätkö itseäsi varattuna

      Kaivatullesi?
      Ikävä
      65
      695
    6. Naisten top-5 red flagit

      1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel
      Ikävä
      103
      581
    7. Pyydetään tiedonantoa "hyvinvointitalo"-hankkeen nykytilanteesta

      ja aikataulusta. Odotetaanko uutta hallinto-oikeuden päätöstä. Hallinto-oikeushan antoi teknisenlautakunnan lupajaosto
      Pyhäjärvi
      90
      577
    8. 78
      551
    9. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      53
      537
    10. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      39
      528
    Aihe