Heti alkuunsa on kaiken täytynyt toimia maan päällä, sillä ei epämääräiset sattumien kautta vaikuttavat asiat voi toimia elämää jatkavina. Samoin atomien myös täytynyt syntyä heti toimivina, eikä voi vähitellen alkaa kehittymään, sillä ei toimi sellainen lainkaan tässä maailmassa.
Kaikki on nykyään sellaista kuin Jumalan on ne luonut alkuaineissa ja atomeissa ja maassa ja meressä vedet myös ja samoin kasvit ja eläimet ja ihminen luomakunnan kruununa ja hyvän ja pahan tiedon puusta syöneenä ja Jumalan edessä vastuullisena kuvanaan ja Jumalan tuomioissa nähdään itsekunkin onnistuminen elämässään ja Jeesus on pelastus eli pääsy Jumalan valtakuntaan, sillä verensä ja lihansa on todellista ja samoin elävä vesi ja Pyhä Henki.
Jokaisen ihmisen kannattaa pyhittyä totuudessa, joka ilmoitettu Raamatussa ja evankeliumissa, sillä näin voi uudistua viisaaksi ja päästä voittajana Jeesuksen valtakuntaan ja myös lakkaa elämästä valheissa ja vähempi tärkeissä, kun Jumalan antamat ovat tärkeitä ja maailman villitykset moninaisina vähäarvoisia ja arvottomia ja jopa vahingollisia kuten evoluutiovalhe selvästi.
Evoluutio on valhetta ja luominen Jumalasta totuus
4
110
Vastaukset
Miksi se on juuri raamatun jumala eikä joku muu tuhansista jumalista? Oletko miettinyt mahdollisuutta että annat kunnia mahdollisesta luomisesta väärälle jumalalle?
- kukkuuuw
Jos alussa oli kaksi alkuainetta niin miten ne on syntynyt sattumalta?
Uskontulkintasi on oikeassa, luonto on se joka on väärässä. Vesikin virtaa ylämäkeen jos sinä sanot niin.1
- Anonyymi
KYLLÄ!
Kannatin ennen jonkin sortin evoluutiota. Miljardit vuodet maailmankaikkeuden synnyssä epäilyttivät, koska ne perustuvat alkuolettamuksiin ja toimimattomiin ekstrapolointeihin. Nykyisestä ei seuraa automaattisesti menneisyys, maailmankaikkeuden alku. Evoluutio on uskomusjärjestelmä.
Sattumalta syntyi alkusolu ja aika ja materia loivat kaiken.
Suuri on usko - mutta todisteet puuttuvat!
Näihin kirjoihin ja tuohon materiaaliin tutustuminen muutti käsitykseni: https://luominen.fi/
Tuskinpa kukaan uskoo todella: Nothing created everyrthing?
Ihmisen ja eliöiden geeniperimä rappeutuu.
Pystyykö materia ja tarpeeksi pitkä aika synnyttämään kaiken?
Onko sattuma ja evoluutio kaiken takana?
Syytä pohtia objektiivisesti - enemmistö on ollut usein harhassa.
Historia todistaa sen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Et siis vieläkään
Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k512284Hyvä että lähdit siitä
Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖271184Aavistatko että moni tietää
Vai ollaanko hyvin vedätetty pokerinaamalla. No kun vähiten odotat niin yllätämme sinut851032Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa
Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt55952Yritin saada
Vastauksia mutta et voinut olla rehellinen ja kaiken kannoin yksin. Halusin kovasti ymmärtää mutta en voi enää ymmärtää.11924- 68883
Olisitko mies valmis?
Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me128878vieläkin sanoa voin...
💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos22793Kronikat..
Mikä hele… on tää yks kronikat mikä suoltaa facessa kaikkea julkaisua ja AINA samoista firmoista imatralla??? Eikö ne mu10783Täällä istun ja mietin
Miten paljon haluaisin katsoa sinua juuri niin kuin haluaisin katsoa sinua. Rakastavin silmin. Näkisit vihdoin senkin pu49769