Raamatun kirjoittamisen aikaan lähi-idän paimentolaiset tunsivat Jumalan ilmoituksesta vain kokonaisluvut ykkösestä ylöspäin.
Evokkimatikka on raiskannut tämänkin ja lisännyt matematiikkaan mm. nollan homoja ja i:n muita jumalia varten sekä murtoluvut muuten vain oikeauskoisten kiusaksi. Olisikin aika puuttua asiaan ja pistää stoppi valemedian lisäksi myös valematematiikalle. Ja ryhtyä kristillisellä joukolla yhdessä eheyttämään murtolukuja takaisin kokonaisluvuiksi. Aloittaa pitäisi π:stä ja eheyttää se takaisin Raamatulliseen arvoonsa 3.
Raamattu ja matematiikka
8
143
Vastaukset
- tieteenharrastaja
Ei matikkaan uskalla koskea:
"Ja ryhtyä kristillisellä joukolla yhdessä eheyttämään murtolukuja takaisin kokonaisluvuiksi. Aloittaa pitäisi π:stä ja eheyttää se takaisin Raamatulliseen arvoonsa 3."
Siellähän on tuonpuoleisia (transsendenttisia) lukuja. Muunmuassa π. - Henkimaailman-Hommia
Kylä näin on. Pahin Baabelin kotkotus on nämä imaginääriluvut. Puhtaassa imaginääriluvussa reaaliosa on nolla, eli se ei millän voi olla realistinen elikkä todellinen. Jos taas siihen lisää reaaliosan, aiheuttaa se väjäämättä komplekseja. Siinä sitten veivataan polaaristen ja napakoordinaatistojen muutoksia ymärtämättä asiasta yhtään mitään. Päähän sellaisesta sekoaa.
On siitä kai se hyöty, että sähkölaitos saa velottaa myös cosini fiistä, jota se itse ei edes tuota. Vai miten se nyt meni. Kompleksista on Baabelin kotkotus. Nolla keksittiin kun tyhjää ei voitu millään muulla näyttää. Miten ajattelit tuonkin korvata. π:n käytöstä voi vaikka lukea wikipediasta jos siis tiedät mikä se on. Ja miksi niin suuri viha matematiikkaa kohtaan? Eikö oikein sujunut niin nyt se sitten johtaa saatanaan. Äidinkielikin oli ihan kivaa sitten joku keksi että sillä on yhteys saatanaan ja nyt se sitten lopetetaan ihan kokonaan. Ihmiset eivät osaa kirjoittaa tai lukea mutta ei mitään hätää sillä jumala ohjaa meitä. Taitaa muutkin opetukset koulussa olla turhia lopetetaan koko koulu kun siellä vaan opetetaan kaikki seuraamaan saatanaa.
- Yltiöpietisti
Voimistelu ja urheilu tulee mitä kiireellisemmin kieltää. Kehoon kohdistuvina ne lisäävät hekumallisuutta ja lihan himoa nuorisossamme. Myös musiikin opetusta tulisi ainakin muuttaa niin, että opetettaisiin vain Siionin Virsiä tai virallisen virsikirjan elähdyttäviä säveliä ja tekstejä.
Nuorison Gospelmusiikki kitaranrämpytyksineen ja rumpuineen on peräisin Isästä Perkeleestä Yltiöpietisti kirjoitti:
Voimistelu ja urheilu tulee mitä kiireellisemmin kieltää. Kehoon kohdistuvina ne lisäävät hekumallisuutta ja lihan himoa nuorisossamme. Myös musiikin opetusta tulisi ainakin muuttaa niin, että opetettaisiin vain Siionin Virsiä tai virallisen virsikirjan elähdyttäviä säveliä ja tekstejä.
Nuorison Gospelmusiikki kitaranrämpytyksineen ja rumpuineen on peräisin Isästä PerkeleestäJuuri niin.
- m.athematist
Infinidesimaalilukujen eheyttämisessä taitaa riittää kretuille enemmän haastetta kuin mihin on kykyjä. Kretuille kun helmitaulukin edustaa yliluonnollisuutta ja sormiamputoidun kretun laskutaito loppui yhdeksään.
- enemy.no.1
Luonnontieteet perustuvat matematiikkaan ja luonnontieteet ovat kreationistin vihollinen numero yksi joten kyllä matematiikka lukeutuu perisyntien joukkoon heidän silmissään. Varsinkin kun ottaa huomioon että matemaatikkoa on hyvin vaikea saada vakuuttumaan siitä että matematiikan perusaksioomat olisivat jumalasta lähtöisin ja hänen muutettavissaan.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall2271628- 1861581
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä441174Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad46871- 14740
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä30731Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver21720- 36701
Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .20666Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46627