MAALISKUUN 12 PÄIVÄNÄ

Käärme sanoi vaimolle: »Jumala tietää, että kun te siitä syötte, aukenevat teidän silmänne, niin että te tulette niin kuin Jumala, tietämään hyvän ja pahan.» 1 Moos. 3: 4-5.

Huomaatko, mikä viekas kaksinaisuus ja käärmeen kavaluus näissä sanoissa piilee? Katso tuota valkeaksi puettua perkelettä. Tässä esiintyy hän sangen arvokkaana vaikeuden enkelinä. Hän ei sano Aadamille ja Eevalle: »Ei teidän pidä ensinkään välittää siitä, mitä Jumala sanoo». Päinvastoin hän ottaa Jumalan todistajaksi siihen, mitä sanoo, pannen Jumalan omat sanat sen perustukseksi. Hän vain antaa selityksen sille nimelle, jolla Jumala itse oli puun nimittänyt. Jumala oli kiellossaan nimittänyt sitä hyvän- ja pahantiedon puuksi.

Perkele tahtoo nyt selittää, mitä tämä merkitsee. Hän sanoo: »Jumala tietää, Jumala on tämän puun nimen kautta myöntänyt, että sen puun kautta saatte tiedon hyvästä ja pahasta. Sen tiedon Jumala itse omistaa; ja jona päivänä te siitä syötte, tulette te niin kuin Jumala tietämään hyvän ja pahan.» Tämähän on erinomainen asia. Tulla viisaaksi niin kuin itse Jumala ja valaistuksi, kuten hän, eihän siinä voinut olla mitään pahaa. Kun Jumala tämän tietää, niin onhan mahdotonta, että hän, teidän rakas, hyvä Isänne, olisi kieltänyt teitä syömästä siitä puusta. Näin ovat toiset käsittäneet saatanan juonen.

Toiset taas arvelevat hänen tahtoneen herättää epäluuloa Jumalaan, ettei Jumala muka olisi suonut heille samaa onnea ja autuutta kuin hänellä itsellään oli. ja ettei heidän siis niin sokeasti pitänyt luottaa Jumalan rakkauteen ja mielisuosioon. Molemmat selitykset täydentävät toisiaan.

Eeva teki luonnollisesti tämän johtopäätöksen: Jumala ei ole voinut kieltää meitä syömästä näitä hedelmiä, koska hän tietää, että niitä syömällä aukenevat silmämme. Olemme siis väärin ymmärtäneet hänen sanansa, sillä miten voisi semmoinen kielto olla sopusoinnussa hänen hyvyytensä ja rakkautensa kanssa. Jos hän taas todella on kieltänyt meitä niitä syömästä, niin emme voi muuta ymmärtää kuin ettei hän suo sitä meille.

Tässä näet saatanan viekkauden. Hänen viekkautensa Ilmenee vielä kauheampana, kun tarkkaamme, miten hän sekoittaa suureen valheeseensa totuuksia, jotka hän vääntää ja himmentää kaksimielisillä lauseilla. Hän esim. lupaa sen, että heidän silmänsä avautuvat. Tämän voi käsittää niin, että he saisivat erinomaisen viisauden ja taidon, mutta epäilemättä hän tarkoittaa niitä surullisia kokemuksia, joita synti ja rangaistus mukanaan tuo.

Huomattavimpana seikkana tässä kiusauksessa, joka myös on jättänyt syvät jäljet kaikkiin Aadamin lapsiin, on käärmeen yllytys ylpeyteen, itsejumaloimiseen ja väärään vapauteen. Tämä on alkulähteenä hengelliseen rappeutumiseen, voimakkaisiin kiusauksiin ja syvään lankeemukseen. Jo käärmeen ensimmäisissä sanoissa: »Olisiko Jumala sanonut: älkää syökö kaikista paratiisin puista», piilee ajatus: »Te, Jumalan jaloin työ, te, koko maan hallitsijat, tekö olisitte jollakin tavoin sidotut! Eikö teillä olisi täysi vapaus?»

Mutta kun kiusaajan rohkeus on kasvanut, sanoo hän nimenomaan: »Te tulette niin kuin Jumala tahi Jumalat». Ja juuri tuo sana: »Te tulette, niin kuin Jumala» - ei Jumalan armon kautta, lahjana, vaan omalla tiedollanne hyvästä ja pahasta, siis omalla työllä ja toimella, jätti Aadamin sukuun syvän jäljen, joka vielä tänäkin päivänä tulee näkyviin.

Kieltämättä on myös merkillistä, että käärme herätti ihmisessä tiedonhalun, joka erikoisesti vaikutti siihen suureen kauheaan lankeemukseen. Luther sanoo: »Se onkin perkeleen myrkkyä, kun ihminen tahtoo olla viisaampi kuin mitä Jumala on säätänyt». Ei mikään ole tehnyt ihmisiä niin mielettömiksi hengellisissä asioissa ja vihamielisiksi Jumalaa ja hänen teitänsä kohtaan kuin tuo luuloteltu suuri viisaus. Vaikka heillä olisikin suuri tietomäärä, niin, koska he pitävät itseänsä viisaina, tulevat he mielettömiksi. Apostoli sanoo, että tieto paisuttaa. Suuri määrä ymmärrystä ja laajat tiedot houkuttelevat ihmistä itsejumaloimiseen ja itsekyllyyteen, jolloin ei Jumalan viisaus hänelle kelpaa.

Jumala on ylpeitä vastaan ja kätkee valonsa viisailta ja toimellisilta. Mutta ihminen on silloin hukassa, kun Jumala on häntä vastaan. Silloin lankeaa hän hulluudesta toiseen. Luther sanoo, että ihminen silloin saa semmoisen viisauden, että hän pitää syntiä vanhurskautena ja suurimman hulluuden korkeimpana viisautena. Sillä perkele sotkee ihmisen ymmärryksen niin, että jota kauemmaksi hän joutuu Jumalan sanasta, sitä viisaampana ja oppineempana hän itseänsä pitää.