Mitä mieltä naiset oleytte miehestä

Pillujen--asiantuntija

30

461

Äänestä

    Vastaukset 30

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sinkkumies---

      Seksinharrastat ei ole luusereita

    • 8645214

      No se riippuu ihan millaisilta naisilta on ostanut. Jos käy näissä thai-paikoissa, en huolisi sellaista miestä. Ne naiset on niin kaltoinkohdellun näköisiä, alistuneita ja tuskaisia, että he eivät sitä todella tee vapaasta tahdostaan. Jos mies pistää oman lerssinsä toisen ihmisen hyvinvoinnin eteen, en halua sellaista miestä elämääni enkä usko että meidän arvomaailmamme muutenkaan kohtaa.

      Mutta sitten taas ne naiset, jotka myyvät itseään ihan oikeasti omasta tahdostaan niin en näe syytä miksi se olisi jotekin paha asia. Olen kannattanut aina laillisia bordelleja, siis valtion omistamia tms laitoksia, jossa pidetään seksiä myyvistä ja seksiä ostavista huolta, ja esim voisi olla vaikka joku vammaisten "hoitopalvelu" jne. Turvallinen ympäristö seksiä myyvälle ja seksiä ostavalle.

      Mielestäni seksin rehellinen ostaminen ihmiseltä joka sitä haluaa tehdä on parempi vaihtoehto kuin esimerkiksi "pleijerimeneminen" eli toisten tunteilla pelaaminen seksinsaamisen toivossa.

      Ehkä kuitenkin seksin ostaminen on asia josta ei kannata huudella koska valtaosa naisista pitää sitä huonona juttuna. Seksitautien ehkäistystä ja niiden säännöllinen testaaminen on A ja O kävi sitten maksullisissa vai harrastiko irtosuhteita. Tuskin moni haluaa uudelle kumppanille tunnustaa että on usein harrastanut yhdenyön juttuja, joten miksi maksullisilla käymisestä pitäisi synninpäästöä pyydellä? Samaahan moni mies tekee baarissa tarjoamalla juomia naiselle, lahjotaan jotta saisi naisen huomion ja lopulta ehkä palkinnon. Seksiä ostava vain ottaa sen epävarmuuden pois ja antaa suoraan sen rahan varmasta pillusta. Ja voihan se vähän tasokkaampi ja kalliimpi maksullinen olla "siistimpi", terveempi ja parempi seksipartneri kun joku pikkuhoro baarista, jossa elämämkoulu on vahva.

      • jokunainennnn

        Täysin samaa mieltä kaikesta mitä kirjoitit!

      • 121212121212

        Hyvin kirjoitettu.

        Kannattaa tosin muistaa että miesten ja naisten tilanne on tässä kuin yö ja päivä. Seksin saamisen suhteen enemmistö miehistä on "vammaisia", koska panomarkkinoilla pieni joukko kokeneita miehiä pyörittää suurta joukkoa seksipalveltavia naisia. Tavisnainen saa seksiä sormia napsauttamalla, tavismies ei saa.

        Esim. se pikkuhoro saa baarista seksiä komeilta ja urheilullisilta miehiltä ihan heittämällä ja voi netissä valita kirjaimellisesti sadoista tarjolla olevista panijoista.

        Seksimarkkinoiden on arvioitu noudattavan ns. Pareton jakaumaa, 20/80. Helposti seksiä saa 20% miehistä ja 80% naisista. Tason suhteen yleensä menee niin että naisen irtopano/panosuhde on oma taso 2. Eli 7/10 naisen pano on 9/10. Kännipano saattaa helposti olla 3 tai 4 jos mies saakin viime hetkessä pakit tavoittelemaltaan naiselta ja tarvitsee himoissaan juuri ennen valomerkkiä helpon kaadon tilalle.

      • 121212121212 kirjoitti:

        "... pikkuhoro saa baarista seksiä komeilta ja urheilullisilta miehiltä ihan heittämällä ja voi netissä valita kirjaimellisesti sadoista tarjolla olevista panijoista."

        Nii saa, mut miks pitäis antaa ilmaiseks, kun siitä saa rahaakin. Ja ne miehet on silti valmiita maksaa siitä ja tarjoo rahaa vastikkeeks seksihetkestä, ku vaan sanoo niille, et he on kyl ihan kivoi, mut en aio antaa just hänelle.

      • Kyllä. Vaikka kumpikaan ei hirveesti imartelekaan, ei ostettu seksi eikä irtonumeroiden keräily. Mutta kirjoitit hyviä näkökulmia.

      • 121212121212
        Toxly kirjoitti:

        "... pikkuhoro saa baarista seksiä komeilta ja urheilullisilta miehiltä ihan heittämällä ja voi netissä valita kirjaimellisesti sadoista tarjolla olevista panijoista."

        Nii saa, mut miks pitäis antaa ilmaiseks, kun siitä saa rahaakin. Ja ne miehet on silti valmiita maksaa siitä ja tarjoo rahaa vastikkeeks seksihetkestä, ku vaan sanoo niille, et he on kyl ihan kivoi, mut en aio antaa just hänelle.

        Tuohan riippuu siitä haluaako olla prostituoitu. Kaikki eivät halua.

        Useimmat eivät suuremmin hyödy "urastaan". Raha menee bilettämiseen, laukkuihin, tms aivan turhaan krääsään. Sillä ei osteta asuntoa tai hankita sijoitussalkkua. Pari vuotta bilettämistä ja miehet luovuttavat satalappusensa nuoremmille. Siksi, enemmistö naisista ei riskeeraa mainettaan muutaman satasen tähden. Hetkessä elävälle WT-naiselle 200e on iso raha, fiksummalla naiselle on mielessä 200 000e tai 2 000 000e. Yllättävän moni bilehile toki uskoo että sitten myöhemmin "otetaan" se komea menestyjä, kun sellaisia roikkuu säärissä nytkin. Mahdollisuudet tähän kuitenkin ovat 0% - helppo pano ja sitoutuminen ovat kaksi eri asiaa.

        Osa varmasti tekee ihan rahaakin prostituutiolla. Mutta se on työtä; salilla pitää käydä, syödä terveellisesti jotta näyttäisi hehkeältä. Ja sittenkin ura on useimmilla lyhyt eikä avaa ovia muihin ammatteihin.

        Henk koht ajattelen että prostituoitu on kunniallinen ammatti. Jotka tekevät sitä laadukkaasti, ovat ammattilaisia siinä missä muutkin. Satasen tai parin kinuaminen känniseltä liikemieheltä yökerhossa on puolestaan säälittävää.

        Suosittelen että mietit asiaa. Et pärjäisi edustusvaimona, kauneus on tärkeintä mutta se ei yksistään riitä. Jos kerran myyt seksiä kuitenkin, kannattaa tehdä se kunnolla. Pidä ulkonäöstäsi huolta (bilettämällä se rapistuu salamannopeasti), keskity laatuun eikä määrään, hanki luotettavia vakiasiakkaita, myy pankkikortila oman firman lukuun eikä hikisillä seteleillä jossain sedulassa. Sijoita osa rahasta tulevaisuutta varten.

      • Aki.Palstamäki

        Sulla on hyviä pointteja, miksi tosiaan ei tekisi tiliä jos siihen on saumaa? Moni mies kävisi mielellään automaatilla eikä tarvisi aamulla miettiä onko epäkohteliasta lähteä vaihtamatta puhelinnumeroita.

        Kokemuksesta tiedän että väliin on sydäntäraastavaa lähteä ilmeisen tyytyväisen daamin luota luikkimaan vähin äänin ja tietäen että toisella oli haaveissa aamupala sekä rakkaudentäyteinen päivä uuden tuttavuuden kanssa. Bisnessuhde tekee hommasta hygieenisemmän.

      • 121212121212 kirjoitti:

        Tuohan riippuu siitä haluaako olla prostituoitu. Kaikki eivät halua.

        Useimmat eivät suuremmin hyödy "urastaan". Raha menee bilettämiseen, laukkuihin, tms aivan turhaan krääsään. Sillä ei osteta asuntoa tai hankita sijoitussalkkua. Pari vuotta bilettämistä ja miehet luovuttavat satalappusensa nuoremmille. Siksi, enemmistö naisista ei riskeeraa mainettaan muutaman satasen tähden. Hetkessä elävälle WT-naiselle 200e on iso raha, fiksummalla naiselle on mielessä 200 000e tai 2 000 000e. Yllättävän moni bilehile toki uskoo että sitten myöhemmin "otetaan" se komea menestyjä, kun sellaisia roikkuu säärissä nytkin. Mahdollisuudet tähän kuitenkin ovat 0% - helppo pano ja sitoutuminen ovat kaksi eri asiaa.

        Osa varmasti tekee ihan rahaakin prostituutiolla. Mutta se on työtä; salilla pitää käydä, syödä terveellisesti jotta näyttäisi hehkeältä. Ja sittenkin ura on useimmilla lyhyt eikä avaa ovia muihin ammatteihin.

        Henk koht ajattelen että prostituoitu on kunniallinen ammatti. Jotka tekevät sitä laadukkaasti, ovat ammattilaisia siinä missä muutkin. Satasen tai parin kinuaminen känniseltä liikemieheltä yökerhossa on puolestaan säälittävää.

        Suosittelen että mietit asiaa. Et pärjäisi edustusvaimona, kauneus on tärkeintä mutta se ei yksistään riitä. Jos kerran myyt seksiä kuitenkin, kannattaa tehdä se kunnolla. Pidä ulkonäöstäsi huolta (bilettämällä se rapistuu salamannopeasti), keskity laatuun eikä määrään, hanki luotettavia vakiasiakkaita, myy pankkikortila oman firman lukuun eikä hikisillä seteleillä jossain sedulassa. Sijoita osa rahasta tulevaisuutta varten.

        Meinasin jo heti vastaa kärkevästi mut sain sit luettuu sun juttus loppuun asti. Olihan siinä pointtejakin.
        Kaikki ei biletä ja tuhlaa rahaa ja tarvii kaikkee turhaa. Muutenki joku vois alkaa ajattelee, et miten mun ikäsellä voi olla varaa noihin juttuihin et mielummin niillä ei haluu leveillä. Kulkee ne tavarat tavallisessa veskassakin, ei niiden kantoon tarvii olla aina Vuitton'in laukkuu. Tuhlailemalla ku ei tosiaankaa jää mitään säästöön. Kuntoilen joo ja koko ajan täytyy olla tarkkana sen kaa miten on auringonpaisteessa ja muutenki osata pitää huolta ittestään. Eikä muutenkaa rasittaa ihoo liialla meikillä tms.
        En sanonukaan et mä päivystäisin jossain kapakassa tai hotlan aulassa, kun sillä tapaa ei saa hyvii pokia. Tiedän et missään tapaukses ei kannata ottaa humalaista pokaa, kun he just voi olla tosi arvaamattomia. Niin ja sen, et pokat sit käyttää aina kortsuu vaik he kuinka sanois et ei heillä oo mitään pöpöjä. Eli kyl mulla on homma jo hallussa, en oo ollu ihan alottelija enää aikaan.
        Teen muutenki hommia vaan sillo ku ite niin tykkää, ei mulla oo tarve ottaa useaa pokaa joka päivä. Kun jonkinasteista kulissii joudun kuitenkin vetää noin ulkopuolisia ajatellen. Niin ja omalla asuinalueella ei kannata tehdä hommia. Hommii voi tehdä aina toisessa kaupungissa.

        Ai nii, en oo kaipailemassa edustusvaimon paikkaa. Sellaiset jutut voi tulla sit myöhemmin, mut kukaan ei voi sanoo, et enkö vois olla sellane joskus.

        "Ai nii, en oo kaipailemassa edustusvaimon paikkaa. Sellaiset jutut voi tulla sit myöhemmin, mut kukaan ei voi sanoo, et enkö vois olla sellane joskus."

        Kyllä voi. Nuoruus ja kauneus ovat isoja valtteja, kuten tiedätkin siitä että miehet ovat valmiita maksamaan niistä. Mutta sellaiselle miehelle jolla on varaa edustusvaimoon, nuori ja kaunis nainen on vain yksi lukemattoman monista. Sen miehen raha ja status todennäköisimmin kasvavat, kun taas nuoruus ja kauneus katoaa. Pyramidissa nuori ja kaunis nainen on useimpien miesten yläpuolella, mutta pyramidin huipulla on statusmies.

        Edustusvaimoksi ei oteta ketä tahansa. Ulkonäkö on ensimmäinen seula, sitten tulevat muut alkaen älystä ja sivistyksestä, ja päättyen nuhteettomaan taustaan. Ja usko pois, kun aletaan miettiä yhteen muuttamista se tausta selviää kyllä. Varakkaat miehet ovat tottuneet siihen että 24/7 joku haluaa heidän rahansa ja että pitää koko ajan varoa ettei tee bisneksiä huonon maineen omaavien kanssa. He vaistoavat kyseenalaisen taustan kuten sinä vaistoat pokan.

      • 011100
        121212121212 kirjoitti:

        Jos he pelkäävät, että joku edustusvaimo vie heidän rahansa, niin luulisi heillä olevan sen verran älliä, että tekisivät avioehdon, joka sulkee pois sen, ettei vaimo pääse omaisuuteen käsiksi.

        Moni suhde käynnistyy myös ns. työpaikkaromanssina, esim. Häkkisen Mikan ja Donald Trumpin puolisot tapasivat miehensä työn merkeissä.

      • 121212121212
        011100 kirjoitti:

        Jos he pelkäävät, että joku edustusvaimo vie heidän rahansa, niin luulisi heillä olevan sen verran älliä, että tekisivät avioehdon, joka sulkee pois sen, ettei vaimo pääse omaisuuteen käsiksi.

        Niin monet tekevätkin. Täytyy muistaa että aika suuri osa miehensä rahat vieneistä oli vaimoja ennen kuin mies rikastui. Usein on myös niin että rikkaat miehet viivyttävät naimisiin menoa todella pitkään, kunnes ovat varmoja naisen aikeista. Ei todellakaan kahdessa vuodessa naimisiin tms.

        Asia erikseen on rakastajattaret, joita tosin ei Suomessa pidetä niin yleisesti kuin Venäjällä. Siellä rakastajattarelle annetaan yleensä "kk-rahaa" n. 3 000 - 4 000e auto käyttöön. Kun ikää alkaa olla liiaksi yli 20, tyttö vaihtuu nuorempaan. Miehen omaisuuteen ei luonnollisesti pääse ollenkaan käsiksi. Raha voi kuulostaa paljolta, mutta diili toimii miehen ehdoilla.

      • 121212121212

        ...ja luonnollisesti oligarkkien rakastajattaret ovat missien/mallien tasoa, JA sen lisäksi älykkäitä/edustavia. "Kk-rahalla" tyypillisesti rahoitetaan opintoja yliopistossa tms.

        Eli tuosta vain ei tässäkään tapauksessa rikkaiden kukkarolle pääse.

    • ätmi25

      Ostaisin vain suomalaisilta naisilta. Hullu se on joka siitä naisille sanoo että on ostanut.

      • perusasiaaaa

        Fiksusti ajateltu. Vielä kun katsoo että ne suomalaiset on myös täyspäisiä ja huolehtii tautien ehkäisystä niin hyvä.

    • yhky

      On. Enkä hyväksyisi tuollaista miestä. Miehen arvomaailma olisi ihan eri kuin omani, kun tuollaista toimintaa harrastaisi, jotenka suhde ei tulisi toimimaan. Ja muutenkin inhottaisi koskea koko mieheen.

      • Pillujen--asiantuntija

        Mutta olethan sinäkin koskenut varmaan johonkin jännämieheen. Miltä miehestä tuntuisi kun saa tietää että olet jakanut itseäsi jollekkin paskalle miehelle. Ei naiset mitään puhtaita ole.

      • Arvomaailmaasi ei siis kuulu että miehellä saa olla mahdollisuus saada seksiä edes maksamalla?

    • Pillujen--asiantuntija

      Luin jutun että suomessa on noin 800 naista jotka myy seksiä vakituisesti. Jos ätmejä on vaikka 300 000 niin moni ätmi jää ilman seksiä kun ei 800 naista voi hoidella kaikkia ätmejä. Ja sitten vielä monet varatut miehet panee maksullisia. Jotkut tekee sitä satunnaisesti mutta vain komeiden ja varakkaisen miesten kanssa.

    • voihelv

      Tyhmä kysymys aloittajalta kun se on suunnattu naisille. Nainen ei voi tajuta miehen tilannetta kun ei saa seksiä. Jo senkin takia että vain murto osa naisista haluaa seksiä ja sillekin pienelle osalle sitä on tarjolla yli oman tarpeen. Miehille sitä ei ole tarjolla, kuin harvoille ja siksi siitä on tehty kaupallista. Vai onko joku kuullut naisille myytävän seksiä?

      • Aki.Palstamäki

        Kyllä naisetkin voivat maksaa seksistä, olen itsekin nuorena saanut yhdeltä itseäni vanhemmalta rouvashenkilöltä rahaa yhteisistä öistä.

        En tosin ollut mikään maksullinen mies ja touhu käynnistyi ihan amatööripohjalta, mutta ilmeisesti rouva ymmärsi että ensimmäinen yö saattoi olla myös viimeinen ja ojensi minulle lähtiessäni muutaman setelin esittäen toiveen että tapaisimme jatkossakin samoissa merkeissä. Tapailimme hetken aikaa, mutta touhu päättyi kyllä sitten siihen että jäimme kiinni rysän päältä rouvan kotona.

    • atm-poikuustallella

      Miksi maksaa seksistä kun ilmankin voi elää. Ja naiset voisi mennä oikeisiin töihin eikä jakaa sitä pillua.

    • Oikeastihan naiset hyväksyvät kaupallisissa käynnit pelimiehiltä ja valkoritareilta, näkeehän sen täällä palstallakin kun on käyyneistään kertoneet. Sen sijaan me jotka emme harrasta maksullisia saamme aiheetonta vihaa ja henkilöhyökkäyksiä niskaamme ihan mielipiteidemme vuoksi.

      • 876

        Ketkä valkoritarit ja pelimiehet ovat käyneet maksullisilla?

      • 5454545454

        "Sen sijaan me jotka emme harrasta maksullisia saamme aiheetonta vihaa ja henkilöhyökkäyksiä niskaamme ihan mielipiteidemme vuoksi."

        Kuka teitä tarkalleen ottaen on vihannut ja milloin?

    • maksullistakinseksia

      Olisiko mahdollista laillista prostituutio, tehdä siitä ihan tavallinen ammatti muiden joukossa? Olisi yksinyrittäjiä ja työnantajia työnantajavelvoitteineen. Kaikki ihmiskauppa olisi tietenkin laitonta, kuten nykyäänkin.

      Seksuaaliset tarpeet eivät välttämättä aina liity rakkaudentunteisiin. Kysyn myös, miksi seksuaalisuutta pitäisi rajoittaa nykyisessä hyvin liberaalissa yhteiskunnassamme? Jos parisuhteessa - tai polyamorisessa suhteessa - joku ei ole tyytyväinen seksuaalisesti, hän turhautuu eikä siitäkään seuraa hyvää loppuviimein.

      Jospa me ihmiset oppisimme keskustelemaan näistä asioista, ja hakemaan yhdessä ratkaisuja epätyydyttäviin tilanteisiin esim. just parisuhteissa. Ei tarvitsisi salailla, joka se jo nakertaa ihmissuhteita. Olisiko aika oppia kehittymään egoistisesta mustasukkaisuduesta kohti Stingin mukaisesti "if you love somebody, set them free"?

      • Pillujen--asiantuntija

        Jotkut horot kyllä maksaa verojakin siitä panemisesta kun tienaavat rahaa. Saavat vähennyksiä myös verottajalta. Yks horo kertoi tienaavansa 80 tonnia vuodessa.

    • pitkäänilman

      Jos on ollut hyvin toimivassa parisuhteessa lähes kymmenen (10) vuotta ilman seksiä - koska nainen ei ole yhtään kiinnostunut seksistä - voisiko mies alkaa vähitellen kuitenkin joskus jostain muualta käydä saamassa kosketusta, hellyyttä ja intiimiä kanssakäymistä?

    • luonnollinenelämä

      Tasa-arvo, toisten kunnioittaminen, rehellisyys ja luotettavuus ovat tärkeitä asioita! Tärkeää on myös, että ihminen saisi toteuttaa itseään myös seksuaalisesti. Jos parisuhde toimii muuten, mutta esim. toinen haluaisi seksiosastolle jotain lisää - tai ylipäätään kaipaa enemmän kuin toinen -, niin voisi olla kaikille hyvä päästä jonkinlaisiin ratkaisuihin? "Femakoiden" äärimmäinen "seksifasismi" on törkeää vallankäytön yritystä - seksuaaliset tarpeet ja vietit ovat ihmisillä (naisilla ja miehillä) erilaisia. Esim. ehkäpä evoluution vaikutusta nuoret naiset kiinteine ihanine kehoineen nyt vain sattuvat herättämään suuria haluja suurimmassa osassa miehiä. Muistetaan myös, että seksi ei (ainakaan suurimmalle osalle miehistä) ole sama asia kuin rakkaus ja rakastelu.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuollut teini Kajaanissa

      Kuulemma sellaista huhua liikkeessä?
      Kajaani
      8
      1645
    2. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      167
      1078
    3. Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.

      Vaimon viesti on paljastanut totuuden.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      261
      936
    4. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      69
      809
    5. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      63
      778
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      75
      741
    7. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      22
      676
    8. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      69
      651
    9. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      138
      647
    10. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      42
      609
    11. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      588
    12. Mitä sä haluat vanhus?

      🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      59
      583
    13. Mies, kumman ottaisit mieluummin

      176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
      Sinkut
      111
      556
    14. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      55
      538
    15. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

      Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
      Ikävä
      42
      524
    16. Kauan mökötetään toisillemme?

      Loppuelämäkö? Vai oisko jo pussailutreffit?
      Ikävä
      48
      509
    17. Eikö olisi mukavaa

      Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
      Ikävä
      38
      509
    18. Anteeksi mies

      En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
      Ikävä
      40
      503
    19. Kerro mies tarinasi

      Miksi kaikki meni niinkuin meni? Haluaisin vieläkin ymmärtää. Tuskin saan vastausta häneltä, koska etsin aavikolta juuri
      Ikävä
      20
      488
    20. Laittaisit viestin suoraan!!

      Haluaisin...
      Ikävä
      30
      483
    Aihe