Suurten ikäluokkien lapsuus/nuoruus?

Minun nuoruudessani;
Opiskelijana asuttiin sukulaisissa jos niitä löytyi opiskelupaikkakunnalta
pienessä kaksiossa riitti sängyn paikka.
Autettiin 'isäntäperhettä' missä osattiin, siivoukset, ruuanlaitto, oli yhteistyötä, ja jos jäi vapaata, niin ulkoiltiin perheen lasten kanssa.
Ahdasta oli mutta loppuun saakka päästiin.
Maksuista en tiedä vanhempani hoitivat sen puolen.

Sodan jälkeen syntyneet kuuluvat suureen ikäluokkaan. Täällä ollaan liian vanhoja.

et odottanut että kukaan vastaa??? ;-))) voi polonen

Kun olin juuri syntynyt Helsinkiä pommitettiin.
Lapsena vähän kaikesta oli pulaa, ainakin kahvi oli kortilla, taisi olla voikin.Helsingissä ei ollut paljon autoja, niitähän joutui jonottamaan vuosia, jos sattui siis varaa olemaan ostaa sellainen.
Kansakoulu oli kahdessa vuorossa, oli ilta- ja aamuvuoro, oppikouluun piti pyrkiä, jos sinne pääsi oli lukukausimaksut.
Helsingissä lapset leikkivät talojen sisäpihoilla, talvella luisteltiin , ehkä jotain Markus- sedän lastentuntia kuunneltiin, mutta telkkari tuli myöhemmin, lankapuhelin oli , mutta ei kaikilla.Asuntopula oli kova, ja ahtaasti asuttiin.
Kysymys oli kiva.

Muistaako kukaan tai onko kuullut sitä, että sotakesinä meilläkin vähittäistavarakaupat olivat päivisin muutaman tunnin kiinni ja pitivät siestaa.

Kuulun suuriin ikäluokkiin. Vastauksista päätellen suuri osa edellisistä kommentoijista on minua vanhempia ikäluokkia. Tungosta oli kaikkialla, missä suuret ikäluokat liikkuivat kouluista ja kouluunpyrkimisistä alkaen ja päätyen synnyttämisiin. On varmaan niin, että suuret ikäluokat kuolevatkin jokseenkin samoilla lukemilla, joten silloin koittaa krematorioiden ja muiden hautausalan toimijoiden taivas maan päällä, ainakin businessmielessä.

Ihmiset olivat ystävällisempiä ja muidenkin kuin omien lasten perään katsottiin. Sen aiheutti luultavasti se, että sodasta ei ihmeemin aikaa ollut. Olen kasvanut ja elänyt kaupungissa, tosin ollut myös tätini hoivissa maalla sen verran, että töitä on tullut sielläkin tehtyä. Paljon toki olisi kerrottavaa, mutta ei taida tähän kaikki mahtua. Luepa Juha Vakkurin elämänkerta Olkilinna, jossa muun ohella on aika kattava lapsuus- ja nuoruusajan kuvaus. Näyttää unohtuneen, että silloinen kansakoulun jatke, keskikoulu, oli maksullinen, lukio samoin kouluruokaa myöten. Meillä oli silloin myös poika- ja tyttökouluja yhteiskoulujen ohella.

Olen syntynyt köyhään perheeseen, josta tuli yksinhuoltajaperhe ja voin vakuuttaa, että köyhyys oli silloin paljon ankeampaa kuin nyt. Kansakoulun päätyttyä useimmat hakeutuivat ammattikouluun tai työhön, ylioppiluus ei ollut ollenkaan niin tavallista kuin nyt, eikä yliopisto-opiskelukaan. Opintolainaa sai, jos joku rikas sukulainen takasi, muuten ei. Kiusaamista oli silloin vaikka missä olosuhteissa, ei siitä maailma ole miksikään muuttunut.

Tiivistäen: tavaroista ja rahasta oli pulaa, kylpyhuoneet ja kodinkoneet olivat enempi harvinaisia kuin tavallisia. Ouhelimia ja televisioita oli harvalla. Kyläiltiin paljon ja aika tarkkaan meillä ainakin muistettiin syntymä- ja nimipäivät lahjoineen. Tavallaan Suomi oli inhimillisempi ja mielestäni myös henkisesti armeliaampi. Omasta mielestäni silloin lahjakas ja hyväjärkinen saattoi menestyä paremmin kuin nyt, jopa ilman suosijoita.

Nauraa ainakin osattiin ja iloittiin pienistäkin asioista, ja ei varmasti valitettu ruuasta.

Tällanen muisto maitokaupasta Helsingissä:
Maito ostettiin omaan kannuun, litran mitalla mitattiin isommasta tonkasta.Voi otettiin isosta köntistä, ja punnittiin esim sata grammaa, ja käärittiin voipaperiin.Leipää oli kahta lajia nim tumma reikäleipä ja vaalea ranskanleipä.
Busseissa oli rahastajat, Helsingissä vakikomento: " käytävällä eteenpäin".
Kylppäreitä ei juurikaan ollut, vaan käytiin yleisessä saunassa.

MIlloin olivat SUURET IKÄLUOKAT?

Se on liian pitkä tarina ja laaja, mutta jos päällimmäisenä ja suurimpana mainitsen että penskoja oli melkein joka tuvassa 5-6... Ja siitä eteenpäin. Ehkäsykonsteja kun oli heikosti ja nekin vähäiset lapset löysivät ja tekivät niistä ilmapalloja. Seuraavan yön aikana sai alkunsa uusi palleroinen. Jos jossain mökissä lasten tulo tyssäsi pariin niin emäntä itki että on vikoa nyt kun ei tuu vaik kuin yritettää. Ne joille tuli olisivat mielellään jo lopettaneet synnyttämisen. Lääkäri sitten kielsi ja teki terveyssyistä sterilisaation 🤔😊👩‍👩‍👦👪👨‍👨‍👦

Vielä niitä on nytkin ihan riesaksi asti,kuulemma.
47 syntyneet on kaikkein suurin ikäluokka.Silloin pirttiviljely on ollut suotuisimmillaan.
Valtiohan maksoi silloin sodan jälkeen jo näille pirtin täyttäjille sitä satolisää. Ne jotka jaksoivat puurtaa sänkyssä tai pellon pientareilla,saivat aina jokaisesta uudesta ihmisalusta hieman velkaansa anteeksi.
Vähän samaa kuin nykyisinkin .paljon lapsia paljon tukia.

Ei kyllä valtio maksanut mitään lisää.Lapsilisä taisi tulla niihin aikoihin, ja sitähän maksetaan edelleenkin.

Hindååsasta jouulujuhlista ko tultiin potkukelkalla, katseltiin taivaalta sputnikkejä.- Maitoautot kävi aamulla, ja kaikilla oli töitä.- UKK oli isä medän !

Köyhää oli ja töitä lapsillekin paljon, opin jo penenä, että autan aina missä milloinkin eniten apua tarvitaan.
Ei silloin itselleen mitään osannut vaatia.

Sodanjälkeinen aika oli ainutlaatuista. Siinä oli toivoa, yrittämistä ja välittämistä. Sellaisena sen ainakin itse koin. Kun kaikilla oli niukkaa, oltiin luonnollisella tavalla tasa-arvoisia ja kaikilla oli yhteinen, tiedostettu tai tiedostamaton, tavoite: saada maa jaloilleen, rakentaa uutta.

Varallisuus- ja luokkaerot tulivat myöhemmin, ehkä -50luvulla (?) ja näkyivät ainakin siinä vaiheessa, kun punnittiin, oliko perheen lapsilla lukupäätä ja oliko perheellä varaa laittaa lapsia oppikouluun. Jos asuttiin syrjemmällä, 12-vuotiaskin joutui jo asumaan "kortteerissa", erossa perheestään viikot, oppikoulun aloittaessaan. Ja kun lapsia oli useita, moni joutui jäämään kansakouluun, vaikka lukupäätäkin olisi ollut.

Ymmärsin, että aloittaja tahtoi tietää tuon ajan sosiaalisista suhteista, oliko ihmisillä aikaa toisilleen ? Minun kokemukseni mukaan sitä oli, vaikka työtäkin oli paljon niin aina löytyi aikaa pistäytyä naapurissa ja jutella tovi, vaikka sitten työn ohessa. Naisihmisillä oli tapana viedä "lämpimäisiä" naapuriin, jos oli leivottu ja vaihtaa kylän kuulumisia, "juoruilla, voisi joku sanoa..))
Jollakin tavalla perhe oli kyllä suljetumpi yksikkö kuin nykyisin. Kulissi pidettiin, eikä omaa pesää liattu. Ystävyyttä sellaisessa merkityksessä, että uskouduttaisiin jollekulle perheen ulkopuolella, ei juuri tunnettu aikuisten kesken - näin ainakin meillä päin (Etelä-Pohjanmaa/Keski-Suomi).
Voimisteluseurat toimivat ja jo -50-luvulla oikeisto- ja vasemmistojako näkyi niissäkin.
Niihin kyllä osallistuttiin innolla, seurakunnan pyhäkouluun mentiin vähän muiden mieliksi. -60-luvun alkaessa käynnistettiin partiotoiminta, enkä itse ollenkaan tajunnut sen ideaa.
Aikuisten ohjaamia harrastusmahdollisuuksia meille, jotka saimme aikamme kulumaan muutenkin..)) Vanhemmat näkivät toiminnan poliittisena, "pikkulotiksi" partiolaisia kutsuttiin.

Tyttöjen ja poikien seurustelu oli hyvin varovaista ja tunnustelevaa teinien, 12-16-vuotiaitten, keskuudessa, parina esiintyminen oli harvinaista. Vain yksi tyttö yli 200 oppilaan koulusta tuli raskaaksi ja joutui eroamaan oppikoulun viimeisellä luokalla.

"Eteenpäin elävän mieli" taisi olla meidän maalaistyttöjen ja -poikien tunnuspiirre. Vain hyvin harva jäi kotiseudulle - ihan jo työnmahdollisuuksien puutteen vuoksi ja kun paikkakunnalle ei ollut lukioita. lähdettiin myös lisäopintojen vuoksi.

Kuten pari kirjoittajaa jo totesi, muistoja olisi vaikka miten paljon, mutta harvoin niistä enää kukaan kiinnostuu..)) Tai no. Lapset ovat kiinnostuneita jossakin vaiheessa, mutta taitaa älypuhelin houkutella enemmän kuin mummo/vaari-ikäisen muisteleminen....

Olen synynyt -49. Mä en vissin kuulu ns.suuriin ikäluokkiin ,vai kuinka. Meitä lapsia oli 8,minä nuorin.Puutetta en ole koskaan nähnyt,,jos ei lasketa ,että opiskeluaikana elin teellä ja näkkärillä,mutta se oli vain hyvä,kun pysyin hoikkana--ihan olin tyytyväinen.
Mutta lapsuudesta puheenollen,suuri oli pirtti ,keittiö,kammareita ja kesäpyltinki vielä lisäksi.Lattioita maalattiin usein,komiat pitkät matot suunnutaisin laitettiin,kesäksi tapetoitiin.Äitienpäiväksi saatiin aina uudet mekot ja "lipposet",, mikä tarkoittaa pikku kenkiä.Koen ,että elimme todella mukavasti
Maaseudulla järven rannalla asuimme .

Kiitoksia vastauksista ja tarinoista :) Kertoilkaa lisää vaan jos tahdotte, mukava näitä on lukea.

Kaikki maksettiin itse.. 7v. Verokirjale ansiota...

"Voi kun teitä on niin paljon", huokas opettaja eka luokalla, jonne olin kävellyt 5,5 km, osittain oikotietä metsän halki polkua myöten. Osa sijoitettiin viereiseen taloon ja sitten annettiin siirto toiseen kouluun 10 km päähän, jonne kuljettiin linja-autolla. Kolmasluokkalaisen päivä alkoi 7.30 maitolaiturilta ja päättyi 16.50 samalle laiturille. Ja linja-autoon jos tuli aikuinen, monta oppilasta pomppas heti ylös - osittain arestin pelossa. Ei tullut kellekään mieleen pitää laukkua viereisellä penkillä ja vastata vapaata paikkaa kysyvälle aikuiselle: "v****!"Edellisen auto meni puoli tuntia liian aikaisin, eikä suinkaan opettaja pitänyt yhtenänäkään päivänä vähän pidempään koulua, että olisimme edes joskus päässet siihen aikaisempaan autoon - paitsi tietysti lauantaina, joka oli myös koulupäivä. Koulun jälkeen noin 10 oppilasta (9 - 13 v) odotti klo 14 - 16 bussia pelaten erilaisia pelejä, opettaja asui samassa koulussa - jo tieto siitä, että hän oli parin seinän takana, piti pojatkin kurissa. Luokassa oli noin 40 oppilasta, eikä sinne tarvinnu poliisia koskaan kutsua - opettajalla oli sen verran valtuuksia!

Niin kuin oli sen ajan vanhemmillakin - ei silloin kysytty, mitä haluaisin tänään syödä, tai minkäväriset alushousut haluaisin laittaa jalkaani - päällyshousuista puhumattakaan - niitähän oli vain yhdet - ne sai laittaa tai olla laittamatta. Monet saivat vielä selkäänsä - minä en. Äitiä oli niin paljon lapsena lyöty, että hän oli jo silloin tehnyt päätöksen, että jos hänellä on lapsia, hän ei niitä koskaan lyö, kun se on niin kamalaa. Mutta murrosiässä kun valitin syömään tullessani siitä, että aina oli samaa ruokaa, sanoi isä matalalla äänellä: "Tyttö ulos!" Siellä istuin rappusilla ja muistin, että isä on 5 v käynyt isänsä kuoltua kerjuulla isoveljensä kanssa. En valittanut sen jälkeen ruuasta.

8. luokka piti supistaa muutaman kuukauden mittaiseksi, kun kaikkien piti mahtua kirkonkylän kouluun. Koulun jälkeen 15 v piikomaan, 8 km pyörällä työmatka. Sitten rahastajan työ 17 v alkoi klo 6.00, jolloin muutin kirkolle asumaan. Sain äitiltä sukupuolivalistustakin silloin eka kerran: "Se tiijä, ettei mitään ikäviä juttuja täältä kuulu"! Muuttokuormassa ei ollut puhelinta eikä radiota. Oli sänky, kaapiksi appelsiinilaatikko johon laitettiin verho eteen ja pelikortit ja Pasianssikirja. Kavereita oli - en kokenut olevani yksin.

Läksin lähikaupunkiin ammattioppilaitokseen. Opintorahan pienuutta emme valittaneet - koska sitä ei ollut. Ei ollut myöskään työttömyyskorvausta, eikä asumistukia. Tavallista oli, että kaksi toisilleen tuntematonta asui kerrostalon yhdessä huoneessa ilman keittomahdollisuutta, juhlimismahdollisuudesta puhumattakaan. Suihkuajat oli annettu. Ei siinä kovin ollut mahdollisuutta sooloilla, mutta vähemmän taisi silloin olla nuorilla psykologin tarvetta.

Kerran marmatin, että on se kumma, kun pitää nuo karkkipaperit heittää maahan - ei me vaan heitelty. Ai niin - ei meillä ollut karkkiakaan! Nälkää en ole nähnyt - 3-lehmäisen mökin ruuat riittivät ruokaan - usein läksin "munalla kouluun" ei puhuttu kolesterolista.

Kun lapseni kävivät pienenä (40 v sitten) sukuloimassa, he huomasivat sellaisen eron, että kaupungissa kavereiden vanhemmat kysyivät, että mikä sinun nimi on. Siellä maalla kysyivät kenenkäs poika sinä olet? Ja kun vastaus miellytti, niin paikka ruokapöydässä aina järjestyi.

Maailma muuttuu - toisesta kohtaa helpommaksi ja toisesta kohtaa monimutkaisemmaksi. Yritän sopeutua.

Olikohan tämä ensimmäinen laulu jonka opin, äiti lauloi kauniilla äänellään meille lapsille. Toinen oli "Oi katsohan lintua oksalla puun"
Hyvää yötä 👼

https://m.youtube.com/watch?v=GT0vMnRvy2o#

Tapahtui vuonna 1941 ollessani viisivuotias.
Asuimme evakkoaikana äitini, seitsemäntoista ja kolmivuotiaan veljeni kanssa ison maatalon vanhassa muonamiehen hatarassa talossa, jossa veskin jäätyi talvella tuvan ämpärissä. Kamarissa oli pystyuuni jolla sai huoneen lämpimäksi.
Oli kesä ja isoveljeni oli talon mottimetsässä ja äiti lähti hakemaan tinkimaitomme maatalosta, joka oli jonkun matkan päässä. Hän joutui jättämään minut ja pikkuveljeni kahdestaan kotiin kehoittaen meitä olemaan kiltisti.
Lupasimme leikkiä kiltisti. Pikkuveljeni kiipesi tuvan isolle pöydälle, jolla oli kipsinen tytönpää, pankki. En muista tarkemmin muuta kun minä avonaisen ikkunan edessä äitiä odottelin ja pikkuveljeni hakkasi sillä aikaa rikki tuota pankkia.
Kun äiti saapui näkyville minä olin huutanut ikkunasta "äiti ollaanks myö oltu kilttii lapsii?"
"Jaha mie tulen katsomaa", vastasi äiti kertomansa mukaan. Äiti kysyi pikkuveljeltä nähtyään mitä tämä oli tehnyt, "mitä sie oot männy tekemä, miks sie sen särit?"
Pikkuveli antoi tämmöisen selityksen: MIE TAPOIN MOLOTOHVIN, MIE TAPOIN MOLOTOHVIN!!
ps. tosi on tuo sanonta, että pikkupadoillakin on korvat. Ajankohtaiset asiat oli tullut tarkkaan kuunneltua.

Vaimoni on syntynyt 1948 ja minä 1943 joten vaimo on suurta ikäluokkaa.
Noiden 4,5:n vuoden aikana, siis siitä kun alamme muistaa, tapahtui oloissamme huomattavaa kehitystä.
Minä muistan sodan jälkeisen puutteen kaikesta. Tavaraa sai "tiskin alta". Käydessäni kaupassa pikkunassikkana olivat ostokortit rahaa tärkeämpiä.
Tontilla kasvoi perunaa. Oli marjapuskia ja omenapuita. Sieniä ja marjoja kerättiin massoittain.
Haja-asutusalueen pienellä ok-tontilla, talo = keittiö ja kammari, vanhemmillani oli alkuun lampaita ja pässi. sittemmin meikäläiset hautoivat sähkölampun lämmössä, ahvilaatikossa munia kanalauman perustaksi. Sika tuli kuvaan mukaan myöhemmin. Minua riipoi hieman se, että parhaat palat myytiin mm. molemmat kinkut. Kylkiläski oli paksua.
Näistä tälläisistä vaimollani ei ole mitään muistikuvaa. Ahtaasta asumisesta kylläkin.

Perheemme ensimäinen fillari ostettiin käytettynä sukulaiselta joskus 50-luvun alkupuolella..
Minä sain romukuntoisen fillarin mennessäni oppikouluun. Matkaa noin 12km.

Minä muista kommareiden hillumisen sodan jälkeen. Vanhempani riitelivät rajusti myös politiikasta. Äitini oli demari, isäni iikolli jolla ei enää ollut puoluetta ja minua 8 vuotta vanhempi veljeni oli imaissut kommaripropagandan nahkoineen, karvoineen.

Sellainen muistiva on, että olot ja aineelliset puitteet kohenivat nopeasti. Työtä tehtiin pirukseen, aikuset vaihtovat 2:n viikon kesälomiaan vastaavan ajan rahakorvauksiin.
Radio ostettiin tuttavalta 50-luvulla ja tv tuli taloon 60-luvun alkuvuosina.

Mentyämme naimisiin 1969 ostin asuntoomme, rinamamiestalon yläkertaan, käytetyn tv:n puolen vuoden asumisen jälkeen. Käytetyn fillarin ostin jo toisesta tai kolmannesta kk palkastani.
Kaikki tuntui täysin luonnolliselta.
Onneksi myös vaimoni oli lähtöisin köyhästä työläiskodista ja olimme seurustelun ohessa sivunneet näitä arkisen elämän periaatteita.
Talouden pidosta, lasten kasvatusperiatteista, perusmoraalista ja yhteiskunnallisista asioista ei ole koskaan ollut eri näkemyksiä.
Kiinnostus urheilluun ja matkailuun, sitten kun se tuli mahdolliseksi, ovat myös yhteisiä.