Ovatko naiset miehiä älykkäämpiä?

Mitä mieltä olette asiasta?

Omasta mielestäni miehet ovat älykkäämpiä. Historian älykkäimmät ihmiset ovat suurimmaksia osaksi miehiä. Miehet ovat keksineet melkeen kaiken. Älykkäin ihminen ikinä on William James Sidis ( mies ). Mensan jäsenistä on 1/3 naisia, 2/3 miehiä.
1313415
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 131

Vanhimmat

Älykkyys ja suoritustaso jollain elämän alueella ovat kaksi eri asiaa, mutta naiset menestyvät kuitenkin opiskelussa miehiä paremmin keskimäärin. Naiset ovat vaatimattomampia eivätkä pidä kovaa ääntä menestyksestään. Kaiken kaikkiaan naisten ja miesten älykkyydessä ei liene määrällisiä, vaan laadullisia eroja. Miesten älykkyyden hajonta on tosin suurempaa eli tosi huonoja ja tosi hyviä on enemmän. Keskimäärin sekä naisten että miesten ÄO lienee kuitenkin sama.

Äänestä
  • Joku voisi väittää, että naiset menestyvät opiskelussa miehiä paremmin, sillä järjestelmä on muovattu tyttöjen tarpeiden mukaiseksi ja ihmislajilla on luontainen tarve taata naispuolisten yksilöiden hyvinvointi jättäen miespuoliset yksilöt vähemmälle huomiolle. Ilmiö on evolutiivinen.

    Äänestä

  • Windows tylsitää ja alkoi tympiin windows 10 leikkiminen
    Laitoin tilalle toimivan Ubuntun.

    Äänestä

  • Itseasiassa+keskimäärin+miesten+älykkyysosamäärä+on+suurempi+koska+miesten+aivot+ovat+14%+isommat+kuin+naisten

    Äänestä

mensan jäsenyydestä voisin arvata, että se kiinnostaa enemmän miehiä. Joten älykkyyden mittarina se on huono ja muutenkin mensa-älykkyys on yliarvostettua.

Äänestä
  • Ehkä se kiinnostaa enemmän miehiä, koska miehet ovat älykkäämpiä?

    Äänestä

Keskimäärin+yhtä+älykkäitä,+mutta+miehistä+löytyy+kaikkein+älykkäimmät+yksilöt.+Ihmisistä+n.+99+%+on+tyhmiä,+jos+älykkäältä+kysytään.+Älykkyys+tietysti+suhteellinen+ja+hyvin+kompleksinen+asia.+Testeissä+on+omat+ongelmansa,+mm.+harjoittelu+ja+vireystila.+Ei+kannata+olla+likinäköinen+-+myös+tyhmyydestä+on+hyötyä+yhteiskunnalle.+Tytöt+on+tunnollisempia,+niin+tämä+alistava+ja+nöyryyttävä+tasapaistävä+koulujärjestelmä+sopii+heille+paremmin.

Äänestä

Miesten ja naisten aivoissa on eroja, jotka korostavat eri lahjakkuuslajeja. Riippuu paljon älykkyyden määritelmästä, mikä on vastaus kysymykseen. Miesten aivot soveltuvat paremmin syvälliseen ongelmanratkaisuun, ja siksi esim. luonnontieteiden huipulla miehillä on yliedustus.

Äänestä

Kysymyksesi+on+tietysti+poliittisesti+epäkorrekti.Mutta+jos+tarkastellaan+vain+faktoja,+98+%+viimeisen+100+vuoden+aikana+(jolloin+naiset+ovat+voineet+opiskella),+tieteen+nobelisteista+on+ollut+miehiä.+Matematiikan+ja+sovellutun+matematiikan+huippuosaajista+samalla+ajanjaksolla+on+ollut+miehiä+99%:sti.En+väitä+että+miehet+keskimäärin+ovat+älykkäämpiä+kuin+naiset,+sanon+vain+sen+faktan,+että+huippuälykkyys+eli+nerous+on+miehinen+ominaisuus.Ei+muuta.

Äänestä
  • Miehillä on naisia voimakkaampi kilpailuvietti.
    Kilpailuvietti ja esiintymishalu vääristää nimekkäitä tilastoja.
    Miehet eivät ole naisia älykkäämpiä.

    Naiset ovat miehiä älykkäämpiä.
    Sen huomaa jo taaperoissa. Tyttöjä ei tarvitse komentaa samalla tavalla kuin poikia.
    Tytöt tajuavat nopeammin, että milloin pitää totella tai käy huonosti. Tytöt alkavat itse pukeutumaan nuorempina.
    Sen huomaa jo kouluikäisissä. Tytöt oppivat asiat nopeammin ja kykenevät myös keskittymään tehtäviin paremmin, juuri älykkyyden takia.
    Sen huomaa jo nuorissa aikuisissa. Jopa nuoret naiset ajavat vähemmän kolareita kuin nuoret miehet. Älykkyyttä on ennakoiva ajotapa sekä muiden huomioiminen mm. liikenteessä.

    Miehet johtavat tilastoja rikollisuudessa.
    Kaikissa rikostilastoissa! Siis kaikissa, ympäristö-, talous-, väkivalta- ja seksuaalirikoksissa jne.
    Rikollisuus ja ahneus ovat miehinen ominaisuus, jota ei esiinny älykkäillä ihmisillä.
    Älykkään ihmisen ei tarvitse riistää toista. Hän keksii muitakin keinoja. Elantonsa saa ansaittua rehellisestikin.

    Mies ei sovellu johtajaksi. Miehen tehtävä on puolustaa ei johtaa.
    Nainen sopii paljon paremmin johtajaksi. Johtajuus ei ole pullistelua ja ahneutta.
    Todellinen johtaja tajuaa jättää asemansa, jos menettää miehistönsä. Se on häpeällistä!
    Nämä nykyjohtajat irtisanovat työntekijänsä ja siitä hyvästä ilkeevät nostaa itselleen korkeita bonuksia. Irvokas toiminta ei ole älykkyyden merkki! Kasvava ja hyvin voiva "miehistö" on hyvän ja älykkään johtajan merkki.

    Miehet ovat riistäneet itselleen johtajuuden röyhkeydellä eivät älykkyydellä.
    Nyt on taas transut palkintopallilla.
    Sama juttu oli muutama sata vuotta sitten, jolloin naiset eivät saaneet nousta teatterin lavalle, joten miehet esittivät naisten roolit.
    Se ei ole älykkyyden merkki vaan röyhkeyden merkki.

    Joten miehet, toimikaa puolustajina, siinä pärjäätte paremmin kuin johtajina.
    Kuunnelkaa naisia, silloin viisastutte myös itse.

    Vai miten on? Kumpaa lapsi usein kysyy ensin? Isää vai äitiä?
    Yleensä äitiä, koska äiti hoksaa ongelman ja ratkaisee sen yleensä isää nopeammin.

    Äänestä

  • Huono, älytön vastaus, mikä vain todistaa naisellisen typeryyden.

    Vastauksesi on täynnä ala-arvoista kateudesta johtuvaa aggressiivista kostonhimoisuutta. Ei edes alkeellista viittausta faktoihin.

    Miksi edes tulit älykkyyspalstalle - tänne ei latvastalahoja löysäpäitä kaivata.

    Äänestä

  • Check_it_out_now kirjoitti:

    Miehillä on naisia voimakkaampi kilpailuvietti.

    Ei voi kun nauraa sun kommentille hah :D
    Annat huonon kuvan naisten älykkyydestä.

    Äänestä

  • EiLöysilleLehmille kirjoitti:

    Huono, älytön vastaus, mikä vain todistaa naisellisen typeryyden.

    Vastauksesi on täynnä ala-arvoista kateudesta johtuvaa aggressiivista kostonhimoisuutta. Ei edes alkeellista viittausta faktoihin.

    Miksi edes tulit älykkyyspalstalle - tänne ei latvastalahoja löysäpäitä kaivata.

    Hienosti komppasit, että miehinen ominaisuus on julkea typerä käytös.
    Häpeäksi olet tosimiehille!
    Taidat olla oikeasti olla pikkulikka, joka maksimoi junttien häpeän :)

    Äänestä

  • 24152162 kirjoitti:

    Ei voi kun nauraa sun kommentille hah :D
    Annat huonon kuvan naisten älykkyydestä.

    Hienosti komppasit, että miehinen ominaisuus on julkea typerä käytös.
    Häpeäksi olet tosimiehille!
    Taidat olla oikeasti olla pikkulikka, joka maksimoi junttien häpeän :)

    Äänestä

  • Trump on toistuvasti osuvasti todennut että naiset ovat vähän hölmöjä.

    Täytynee olla samoilla linjoilla. Mutta makuasioitahan nämä ovat - kuka nyt faktoista välittää, ei ainakaan eräät naiset.

    Äänestä

  • Check_it_out_now kirjoitti:

    Miehillä on naisia voimakkaampi kilpailuvietti.
    Kilpailuvietti ja esiintymishalu vääristää nimekkäitä tilastoja.
    Miehet eivät ole naisia älykkäämpiä.

    Naiset ovat miehiä älykkäämpiä.
    Sen huomaa jo taaperoissa. Tyttöjä ei tarvitse komentaa samalla tavalla kuin poikia.
    Tytöt tajuavat nopeammin, että milloin pitää totella tai käy huonosti. Tytöt alkavat itse pukeutumaan nuorempina.
    Sen huomaa jo kouluikäisissä. Tytöt oppivat asiat nopeammin ja kykenevät myös keskittymään tehtäviin paremmin, juuri älykkyyden takia.
    Sen huomaa jo nuorissa aikuisissa. Jopa nuoret naiset ajavat vähemmän kolareita kuin nuoret miehet. Älykkyyttä on ennakoiva ajotapa sekä muiden huomioiminen mm. liikenteessä.

    Miehet johtavat tilastoja rikollisuudessa.
    Kaikissa rikostilastoissa! Siis kaikissa, ympäristö-, talous-, väkivalta- ja seksuaalirikoksissa jne.
    Rikollisuus ja ahneus ovat miehinen ominaisuus, jota ei esiinny älykkäillä ihmisillä.
    Älykkään ihmisen ei tarvitse riistää toista. Hän keksii muitakin keinoja. Elantonsa saa ansaittua rehellisestikin.

    Mies ei sovellu johtajaksi. Miehen tehtävä on puolustaa ei johtaa.
    Nainen sopii paljon paremmin johtajaksi. Johtajuus ei ole pullistelua ja ahneutta.
    Todellinen johtaja tajuaa jättää asemansa, jos menettää miehistönsä. Se on häpeällistä!
    Nämä nykyjohtajat irtisanovat työntekijänsä ja siitä hyvästä ilkeevät nostaa itselleen korkeita bonuksia. Irvokas toiminta ei ole älykkyyden merkki! Kasvava ja hyvin voiva "miehistö" on hyvän ja älykkään johtajan merkki.

    Miehet ovat riistäneet itselleen johtajuuden röyhkeydellä eivät älykkyydellä.
    Nyt on taas transut palkintopallilla.
    Sama juttu oli muutama sata vuotta sitten, jolloin naiset eivät saaneet nousta teatterin lavalle, joten miehet esittivät naisten roolit.
    Se ei ole älykkyyden merkki vaan röyhkeyden merkki.

    Joten miehet, toimikaa puolustajina, siinä pärjäätte paremmin kuin johtajina.
    Kuunnelkaa naisia, silloin viisastutte myös itse.

    Vai miten on? Kumpaa lapsi usein kysyy ensin? Isää vai äitiä?
    Yleensä äitiä, koska äiti hoksaa ongelman ja ratkaisee sen yleensä isää nopeammin.

    "Mies ei sovellu johtajaksi."

    Ei kyllä sovellu kaikki naisetkaan... mulla on ollut tähänastisen urani aikana 5 naista esimiehenä ja vain yksi heistä on ollut hyvä esimies. Naisjohtajilla on usein hirveä pätemisen tarve ja heikko itsetunto... siitä ei yleensä hyvää seuraa...

    Äänestä

  • Huippujohtajista arvostetuin on Steve Jobs, joka ei ole nainen, vaan mies. Hankala tyyppi kuin mikä, mutta nero visionäärisuudessään eli kyvyssä nähdä tulevaisuuteen.

    Myös Bill Gates on huippujohtaja, joka saa liian vähän arvostusta, että pyrkii yksinkertaiseen esitysmuotoon. Yksinkertainen ja myös helppo esitysmuoto on tosiasiassa syvällisyyttä.

    Hieno poliittinen johtaja on mielestäni W. Churchill, kaikinpuolin keskimääräisen yläpuolella.

    Äänestä

  • Trump_tietää_totuuden kirjoitti:

    Trump on toistuvasti osuvasti todennut että naiset ovat vähän hölmöjä.

    Täytynee olla samoilla linjoilla. Mutta makuasioitahan nämä ovat - kuka nyt faktoista välittää, ei ainakaan eräät naiset.

    Trump on totta tosiaan loistava esimerkki miehisestä älykkyydestä

    Äänestä

  • Trumpilla on korkeampi IQ kuin sulla (luulisin) ja Einsteinilla (tosiasia). Einstein on synonyymi nerolle.

    Siis mitä vikaa Trumpissa on - onko vika hänen korkea IQ vai mikä.

    Yritin aikaisemmin tarjota älykkäänä Eisteineja, se ei kelvannut. Sitten yritin tarjota Trumpeja, se ei kelvannut.

    Millaisen älykkään ihmisen siis pitäisi olla täsmällisesti ottaen?

    Äänestä

  • MitäÄlyOn kirjoitti:

    Trumpilla on korkeampi IQ kuin sulla (luulisin) ja Einsteinilla (tosiasia). Einstein on synonyymi nerolle.

    Jos Trump on jonkun mielestä älykäs, niin minkäs sille voi. turha kiistellä.
    mun mielestä Trump on miespuolinen bimbo blondi.

    Äänestä

  • 24152162 kirjoitti:

    Ei voi kun nauraa sun kommentille hah :D
    Annat huonon kuvan naisten älykkyydestä.

    Älykkyyshän on ongelmanratkaisukykyä. Miehille se on luontaisempaa kuin naisille.
    Tämä on tullut usein ilmi jo minunkin parisuhteessa, mutta ystäviltä olen kuullut ihan samaa
    Esimerkki.
    Nainen valittaa että häntä harmittaa joku asia. Mies ehdottaa eri vaihtoehtoja mitä voi tehdä että harmin aiheuttajasta päästään eroon.
    Nainen ei edes halua että asia hoidetaan kuntoon, vaan hän haluaa tukea ja kuuntelijaa ja ystävää joka märehtii hänen kanssaan sitä murhetta, mutta ei edes halua itse, eikä varsinkaan halua että joku muu ratkaisee ongelman niin ettei enää tarvitsisi märehtiä tai murehtia.

    Nainen haluaa vain vatvoa asiaa, mies haluaa hoitaa sen pois. Miehelle se on luontaista se älykkyyden hyödyntäminen ja siksi mies on yleensä kehittyneempi älykkyydessä.

    Äänestä

  • mielipdekysymys kirjoitti:

    Jos Trump on jonkun mielestä älykäs, niin minkäs sille voi. turha kiistellä.
    mun mielestä Trump on miespuolinen bimbo blondi.

    Trump on erittäin älykäs.
    Suomalaiset saavat tietonsa vasemmiston hallussa olevista medioista, mitkä taasen kopioi Trump uutiset liberaali vassari globalisti malman mediasta. Kuten CNN, BBC, NYT, MSNBC ja muistakin BS uutiskanavista.
    Trump ei ole mariotte nukke pankkiirien ja muiden talutusnuorassa ja sen takia varjo hallitus vihaa häntä ja on määrännyt median uutisoimaan häntä vastaan.
    Biden olisi otollinen nukke presidentti USAn varjo hallitukselle.

    Äänestä

  • ”huippuälykkyys eli nerous on miehinen ominaisuus”

    ei lisättävää😂😂😂😂😂😂😂😂

    Äänestä

  • Check_it_out_now kirjoitti:

    Miehillä on naisia voimakkaampi kilpailuvietti.
    Kilpailuvietti ja esiintymishalu vääristää nimekkäitä tilastoja.
    Miehet eivät ole naisia älykkäämpiä.

    Naiset ovat miehiä älykkäämpiä.
    Sen huomaa jo taaperoissa. Tyttöjä ei tarvitse komentaa samalla tavalla kuin poikia.
    Tytöt tajuavat nopeammin, että milloin pitää totella tai käy huonosti. Tytöt alkavat itse pukeutumaan nuorempina.
    Sen huomaa jo kouluikäisissä. Tytöt oppivat asiat nopeammin ja kykenevät myös keskittymään tehtäviin paremmin, juuri älykkyyden takia.
    Sen huomaa jo nuorissa aikuisissa. Jopa nuoret naiset ajavat vähemmän kolareita kuin nuoret miehet. Älykkyyttä on ennakoiva ajotapa sekä muiden huomioiminen mm. liikenteessä.

    Miehet johtavat tilastoja rikollisuudessa.
    Kaikissa rikostilastoissa! Siis kaikissa, ympäristö-, talous-, väkivalta- ja seksuaalirikoksissa jne.
    Rikollisuus ja ahneus ovat miehinen ominaisuus, jota ei esiinny älykkäillä ihmisillä.
    Älykkään ihmisen ei tarvitse riistää toista. Hän keksii muitakin keinoja. Elantonsa saa ansaittua rehellisestikin.

    Mies ei sovellu johtajaksi. Miehen tehtävä on puolustaa ei johtaa.
    Nainen sopii paljon paremmin johtajaksi. Johtajuus ei ole pullistelua ja ahneutta.
    Todellinen johtaja tajuaa jättää asemansa, jos menettää miehistönsä. Se on häpeällistä!
    Nämä nykyjohtajat irtisanovat työntekijänsä ja siitä hyvästä ilkeevät nostaa itselleen korkeita bonuksia. Irvokas toiminta ei ole älykkyyden merkki! Kasvava ja hyvin voiva "miehistö" on hyvän ja älykkään johtajan merkki.

    Miehet ovat riistäneet itselleen johtajuuden röyhkeydellä eivät älykkyydellä.
    Nyt on taas transut palkintopallilla.
    Sama juttu oli muutama sata vuotta sitten, jolloin naiset eivät saaneet nousta teatterin lavalle, joten miehet esittivät naisten roolit.
    Se ei ole älykkyyden merkki vaan röyhkeyden merkki.

    Joten miehet, toimikaa puolustajina, siinä pärjäätte paremmin kuin johtajina.
    Kuunnelkaa naisia, silloin viisastutte myös itse.

    Vai miten on? Kumpaa lapsi usein kysyy ensin? Isää vai äitiä?
    Yleensä äitiä, koska äiti hoksaa ongelman ja ratkaisee sen yleensä isää nopeammin.

    Minulla on kaksi tytärtä joilla sama isä ja äiti
    ja minä olen se äiti.
    Tyttäret ovat ihan erillaisia luonteeltaan
    eka on käynyt lukion ja yliopiston ja töissä
    nuorempi ei meinaa innostua koulusta
    lainkaan, epäilen jotakin opimisvaikeutta
    mutta jostain syystä en ole saanut häntä
    tutkimuksiin, terapiaan ym.josta olen
    surullinen. Olen pyytänyt, mutta sitä ei ole uskottu ja toteutettu🤔
    Lapsi on kaunis, mutta huolimaton ,sulkeutunut usein ,piirtää arpisia otuksia joiden silmistä valuu veri ym.
    Jos sanoo väärän sanan tai asian tulee räjähdys.
    Haluaisin auttaa mutta hän kieltäytyy kaikesta🤔😥
    haluaisin kulla hänen mietteet ,mutta en onnistu,saan vaan räjähdyksiä aikaan.
    Lapset voi olla uskomattoman erillaisia.
    Se mikä toimii toisella ei taas toisella.

    Äänestä

  • älynystyrä kirjoitti:

    Trump on totta tosiaan loistava esimerkki miehisestä älykkyydestä

    Hahaha jep :D

    Äänestä

  • MitäÄlyOn kirjoitti:

    Trumpilla on korkeampi IQ kuin sulla (luulisin) ja Einsteinilla (tosiasia). Einstein on synonyymi nerolle.

    Siis mitä vikaa Trumpissa on - onko vika hänen korkea IQ vai mikä.

    Yritin aikaisemmin tarjota älykkäänä Eisteineja, se ei kelvannut. Sitten yritin tarjota Trumpeja, se ei kelvannut.

    Millaisen älykkään ihmisen siis pitäisi olla täsmällisesti ottaen?

    trump älykäskö no joo enpä tiiä ...... vähän taipumuksia samaan kuin putinilla, mut aika näyttää tuleeko hänestä samanlainen hullu. Hullut kun ei ole älykkäitä, koska jos äly menee hulluuteen niin se on jo tyhmyyttä. Onhan trumpissa merkillä ollut tiettyjä piirteitä jotka ei kaukana hulluudestakaan. Eikä hänen harjoittama äärioikeistolainen talouslinja palvele omaa maataan vaan fiksumpaa talouspolitiikkaa on joko maltillisempi oikeistolinja, keskustan talouslinja ja tilanteessa jossa rahaa on enempi niin silloin toimii paremmin sosiaalidemokraattien talouslinja, mutta nämä äärimmäisyyksiin menevät talouslinjat on vieneet yleensä kansakunnat kohti tuhoa kun ylimieliset kusipäät haluaa kirjaimellisesti tuhota heikot ja muut jotka heitä vastaan. Pidän tällaisia ihmisiä supertyhminä. Eräs älykäs tyyppi joka kävi samaa koulua mun kanssa , sanoi että liian iso osa maailman älykkäiksi todetuista johtajista ja jopa yritysmaailman useat johtajat(vaikka tienanneet isoja summia) ovat loppupelissä varsin yksinkertaisia ihmisiä ja kusipäitä

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Älykkyyshän on ongelmanratkaisukykyä. Miehille se on luontaisempaa kuin naisille.
    Tämä on tullut usein ilmi jo minunkin parisuhteessa, mutta ystäviltä olen kuullut ihan samaa
    Esimerkki.
    Nainen valittaa että häntä harmittaa joku asia. Mies ehdottaa eri vaihtoehtoja mitä voi tehdä että harmin aiheuttajasta päästään eroon.
    Nainen ei edes halua että asia hoidetaan kuntoon, vaan hän haluaa tukea ja kuuntelijaa ja ystävää joka märehtii hänen kanssaan sitä murhetta, mutta ei edes halua itse, eikä varsinkaan halua että joku muu ratkaisee ongelman niin ettei enää tarvitsisi märehtiä tai murehtia.

    Nainen haluaa vain vatvoa asiaa, mies haluaa hoitaa sen pois. Miehelle se on luontaista se älykkyyden hyödyntäminen ja siksi mies on yleensä kehittyneempi älykkyydessä.

    mutta monissa korkeissa asemissa on paljon naisia ja monet naiset on yliopistoilla yliedustettuina.

    Äänestä

"Naiset ovat miehiä älykkäämpiä.
Sen huomaa jo taaperoissa. Tyttöjä ei tarvitse komentaa samalla tavalla kuin poikia.
Tytöt tajuavat nopeammin, että milloin pitää totella tai käy huonosti. Tytöt alkavat itse pukeutumaan nuorempina."

Niin ja apinalapset ovat vuoden iässä paljon kehittyneempiä käytännön asioiden osaamisessa kuin ihmislapset. Mutta se ei tee niistä ihmisiä älykkäämpiä.

Äänestä
  • Einsteinilla oli muuten hidas kognitiivinen kehitys. On totta että apinatlapset kehittyvät nopeammin, mutta se ei tee apinoista mielestäni älykkäämpiä kuin Einsteineista eli neroista.

    Apinat eivät ole koskaan keksineet mitään merkittävää.

    1Äänestä

  • cogitocossuscorpus kirjoitti:

    Einsteinilla oli muuten hidas kognitiivinen kehitys. On totta että apinatlapset kehittyvät nopeammin, mutta se ei tee apinoista mielestäni älykkäämpiä kuin Einsteineista eli neroista.

    Apinat eivät ole koskaan keksineet mitään merkittävää.

    Oikein hyviä esimerkkejä siitä, että pojut on todellakin aivan pihalla.
    Pörhistely ei ole älkykkyyden merkki vaan keskustelukyky.
    Tällä palstalla ei ole nähty kuin yksi fiksu kirjoitus ja sitä täällä herjataan kaikkein eniten.

    Täällä mainitut miesjohtajat ovat kaikkea muuta kuin älykkäitä.
    He ovat röyhkimyksiä, jotka ottavat muiden kunnian itselleen vain röyhkeydellä ja uhkailulla.
    En viitsi sanoa julki yhtään naisjohtajaa, koska tämä runkkarilauma ei osaa arvostaa hyvää ja taidokasta johtamista. Eiväthän he siitä mitään ymmärrä. Sapelien kalistelu on näden vajukkien mielestä juohtajuutta parhaillaan.

    Enää en tule tälle saitille, koska tässä taas nähtiin, että wannabet eli tämän päivän zombiet ovat vallanneet törkeillä puheillaan kaiken peruskansan keskustelukanavat. Onneksi älykkäille on oikeat keskustelupaikat niin ei tavitse lukea wannabe-älkykköjen huumehorinoita.

    Äänestä

  • MiEHET OVAT PALJON ÄLYKKÄÄMPIÄ KAIKKI NAISET ON TYHMIÄ TOSI TOSI TYHMIÄ

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    MiEHET OVAT PALJON ÄLYKKÄÄMPIÄ KAIKKI NAISET ON TYHMIÄ TOSI TOSI TYHMIÄ

    tarkoitat siiderivalaita

    Äänestä

  • cogitocossuscorpus kirjoitti:

    Einsteinilla oli muuten hidas kognitiivinen kehitys. On totta että apinatlapset kehittyvät nopeammin, mutta se ei tee apinoista mielestäni älykkäämpiä kuin Einsteineista eli neroista.

    Apinat eivät ole koskaan keksineet mitään merkittävää.

    Apinat on eri tavalla älykkäitä kuin ihmiset
    apinat selviävät luonnossa ja osaavat käyttää
    kotiviidakon kasveja myös lääkkeenä ja
    Apinoilla kieli laumassaan
    mutta jos apinavauvan ottaa laumasta
    niin kieli ei ollut sama
    Katsoin dokumentti ohjelman.
    Myös koira ymmärtää ihmistä, mutta ihminen
    ei koiraa.

    Äänestä

"Mensan+jäsenistä+on+1/3+naisia,+2/3+miehiä"Ai+jaa,+mut+...Naisten+aitajuoksussa+100+%+olympiavoitoista+on+mennyt+naisille.Otitko+selville,+että+kuinka+monta+miestä+on+käynyt+testeissä?+Entä+naista?Kuinka+monta+prosenttia+testatuista+miehistä+tuli+Mensan+jäseniksi?+Entä+naisista?Kun+vastaat+näihin+kysymyksiin+niin+saat+realistisemman+kuvan.

Äänestä
  • Kerrotko, miten saadaan selville Mensan testeissä käyneiden lukumäärä.

    Äänestä

Maa pyörii 465 metriä sekunnissa tiettyyn suuntaan. Miten kukaan voi edes olettaa, että lentokone, joka lentää vastakkaiseen suuntaan pystyisi laskeutumaan 465 metriä sekunnissa eri suuntaan liikkuvalle alustalle?

Seuratkaa Jeesusta.

Äänestä
  • Ovatko kaikki Jeesuksen stalkkaajat yhtä tyhmiä kuin sinä?

    Äänestä

  • Jee_sukset kirjoitti:

    Ovatko kaikki Jeesuksen stalkkaajat yhtä tyhmiä kuin sinä?

    osta jeesukset ei maksa paljoa

    Äänestä

Luultavasti miesten älykkyyden hajonta on suurempi kuin naisilla. Sen takia älykkäimmät ihmiset ovat suurimmaksi osaksi miehiä. Mutta miesten ja naisten keskiverto älykkyysosamäärä on suunnilleen sama.

Äänestä
  • Naiset eivät ole niin älykkäitä, että olisivat ottaneet selvää, mitä keskiverto tarkoittaa.

    Äänestä

  • Kaikkien ominaisuuksien hajonta on miehillä suurempi kuin naisilla. Osoitettu fakta. Neroja ja idiootteja on miehissä enemmän kuin naisissa.

    Äänestä

  • Näin_se_vain_on kirjoitti:

    Kaikkien ominaisuuksien hajonta on miehillä suurempi kuin naisilla. Osoitettu fakta. Neroja ja idiootteja on miehissä enemmän kuin naisissa.

    Niinpä... otan osaa!

    Äänestä

Mielestäni naiset ovat miehiä älykkäämpiä sillä kaikki onnistuu meiltä vain niin paljon paremmin... Esimerkiksi matikassa ja kemiassa naiset ovat miehiä parempia. Myös ajaminen on naisille selkeästi helpompaa, jos vain katsoo tilastoja siitä että kuinka vähän naiset joutuvat kolareihin verrattuna miehiin.

Äänestä
  • Ei se ihan noin mene. Pitkä matikan ylioppilaskirjoituksissa naiset saavat muistaakseni hieman parempia arvosanoja, mutta heidän määränsä on paljon vähempi. Vain matikkaa osaavat tytöistä valitsevat pitkän, pojista puolestaan myös yleishuonot oppilaat. Kemiassa muistaakseni pojat saavat parempia arvosanoja. Sekin johtuu siitä, että kemian valitsee vain siitä todella innostuneet pojat.

    Äänestä

  • "kolareihin"
    Tunnetusti ihmiset pitävät keskimäärin itseään keskimääräistä taitavampina autonohjaajina (tarkoituksellinen sanavalinta). Törmäyksien välttämisessä on hyötyä ennakoivasta älykkyydestä. Eräs tapa ennakoivan älykkyyden arviointiin on esitetty tuolla.
    https://keskustelu.suomi24.fi/t/14859427/alykkaat-eivat-tormaile

    Äänestä

  • Eieieieieieieiei naisilta ei mikään onnistu paremmin kun miehiltä mää opin lukeen kolmevuotiaana ja mun isosisko vasta kaheksan

    Lisäksi isosiskoni ei osaa yhtään matikkaa hän on saanut joka vuosi kuutosen matikasta ja minä ysin tai kympin lisäksi lanskin neljä vuotiaana laskuja joita hän ei osaa vielä 15 vuotiaana

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eieieieieieieiei naisilta ei mikään onnistu paremmin kun miehiltä mää opin lukeen kolmevuotiaana ja mun isosisko vasta kaheksan

    Lisäksi isosiskoni ei osaa yhtään matikkaa hän on saanut joka vuosi kuutosen matikasta ja minä ysin tai kympin lisäksi lanskin neljä vuotiaana laskuja joita hän ei osaa vielä 15 vuotiaana

    Se että sinulla on tyhmänpuoleinen ja hitaasti oppiva perhe ei varmasti tarkoita että kaikki naiset olisivat,eikö niin?;)

    Äänestä

  • Päteeköhän tuo naisten pienempi todennäköisyys ajaa kolari jos onnettomuuksien lukumäärä suhteutetaan ajettuihin kilometreihin.

    Vielä jos jätetään alle 25 v. kakarat pois laskuista, saattaa totuus tulla vielä paremmin esiin.
    Testosteronipojat on onnettomia tunareita, sen myönnän.

    Äänestä

  • Jotkut miehet ovat hyviä koti isejä
    ja äitimäisiä miehiä.
    On myös miesmäisiä naisia
    Mutta joku sanoi että vahvimmat naiset
    ovat melkein yhtävahvoja kuin heikoimmat
    miehet.
    Jos äly ja voima ja komeus sattuvat yhteen
    mieheen niin , kaikki on sattumaa.
    älykäs voi olla vähemmilläkin voimilla ja
    komeudella.
    Sama koskee naisia.
    Kaikki on sattumaa.
    Nykyään ei saisi jyrkästi luokitella sukupuolia
    Joku mies voi olla hyvä äiti ym.

    Äänestä

Kaikki miehet on sikoja! Siat on tyhmiä. MOT.

Äänestä
  • Kumpiakin on moneen.
    On sikamiehiä, mutta on fiksujakin miehiä
    ja naisia.

    Äänestä

Ainakin suomessa politiikan naisistuminen on johtanut järkeä vailla oleviin mutu-päätöksiin kuten rajojen avaaminen kaikenmaailman roskasakille...

Äänestä
  • Rajat ja raajat auki...

    Äänestä

naiset aikojen saatossa saavuttaneet paljon, ja kehittyneet älykkämmiiksi.

mutta en yleistäisi, ehkä sanoisin niin, että niitä älykkäitä löytyy, ihmisistä. kummastakin sukupuolista.

Äänestä
  • Niin kauan kuin fyysinen olotila on kunnossa on kaikki kunnossa.
    - einstein :D

    Äänestä

  • Ei ei ei, puudutusaine tarvittaessa ja positiivisuus, sillä pärjää pitkälle.

    Äänestä

On olemassa naisia jotka ovat älykkäämpiä kuin jotkut miehet. Margaret Thatcher on hyvä esimerkki naisesta joka valitsi idiootteja halltukseensa että pääsi näyttelemään älykästä.

Äänestä

Jos naiset ovat niin älykkäitä, miksi nerot ovat lähes poikkeuksetta miehiä?

Äänestä
  • Koska+miehillä+hajonta+on+suurempi.+Naiset+ovat+lähempänä+keskiarvoa.+95%+vangeista+on+miehiä.

    Äänestä

  • okaro kirjoitti:

    Koska+miehillä+hajonta+on+suurempi.+Naiset+ovat+lähempänä+keskiarvoa.+95%+vangeista+on+miehiä.

    Naiset joutuvat äideiksi, herkemmin
    ja energia menee koti asioihin ym.

    Äänestä

Misogynia pitää naisten älykkyyden hyvin "kurissa" myöskin yleinen asenne että älykäs nainen on epäviehättävä vaarallinen,vähemmän haluttu.

Äänestä

Tunneäly on naisilla korkeampi, koska vieraissakäynti on vain rakastumista, mutta jos mies tekee saman niin on totaalinen sika.

Äänestä
  • Onko se paneminen pakko vetää mukaan joka asiaan?? Tietkin,olethan penisotus..

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onko se paneminen pakko vetää mukaan joka asiaan?? Tietkin,olethan penisotus..

    Naisen logiikka iski näköjään jälleen palstalle.
    Onhan se tietenkin aivan eri asia jos nainen käy silloin tällöin astuttamassa itsensä kuin se, että mies käy bordellissa. Bordellissa kuluu perheen talousrahat mutta nainen senkun tienaa jokaisella varvilla.

    Mitä helvettiä sä selität..ei kannata jatkaa joo lol

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mitä helvettiä sä selität..ei kannata jatkaa joo lol

    Varmaan mies voisi osoittaa älykkyytensä rupeamalla tienaamaan perheelle rahaa gigolona. Tai sitten rupeamalla hmmm... enpä taida jatkaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onko se paneminen pakko vetää mukaan joka asiaan?? Tietkin,olethan penisotus..

    Itse vedit panemisen mukaan tähän. Eihän vieraissakäynti välttämättä tarkoita seksiä. Kas kun nainen on niin tunneälykäs niin aloittaa henkisellä pettämisellä. Mutta sieltähän se tuli taas. Mies ei ollut tällä kertaa sika vaan penisotus.

    Äänestä

Maailma pyöriikin epäuskolla.

Äänestä

Paras älykkyyden mittari on aivojen koko. Naisilla on pienet aivot verrattuna miehiin ja tämän vuoksi nerot ovat miehiä, ei naisia. Naisten luontainen aivokasiteetti on aivan liian pieni suuriin älyllisiin saavutuksiin.

Äänestä
  • Naisillapa on munat sarjassa kun miehillä ne ovat rinnan. Paitsi kaapeliojankaivajalla jolla ne ovat peräkkäin.
    Wanha viidakon sähkömiehen sanonta.

    Äänestä

  • lol..voi tätä älykkyyden määrää täällä. varsinaisia neroja : p

    Äänestä

  • Hyvä kun huomasit. Tuo on varmaan vaatinut jonkinasteista älykkyytttä.

    Äänestä

  • Niin pitkään kun miehet ovat täysin p*llun vietävissä kannattaa ne löpinät älykkyydestä unohtaa. Suuri osa miehistä on kuin alhaisia elukoita ja tekevät mitä vaan saadakseen tuheroa. Siinä teidän älykkyys : p (ja ennen kuin joku itkee ei,vaikka pieni osa naisista juokseekin munan perässä suurin osa pystyy blokkaamaan himonsa eikä vaikuta esim työhön etc. miehet eivät tähän pysty koska p*llup*llu)

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niin pitkään kun miehet ovat täysin p*llun vietävissä kannattaa ne löpinät älykkyydestä unohtaa. Suuri osa miehistä on kuin alhaisia elukoita ja tekevät mitä vaan saadakseen tuheroa. Siinä teidän älykkyys : p (ja ennen kuin joku itkee ei,vaikka pieni osa naisista juokseekin munan perässä suurin osa pystyy blokkaamaan himonsa eikä vaikuta esim työhön etc. miehet eivät tähän pysty koska p*llup*llu)

    Tuossa on selvästi havaittavissa naisen älykkyys. Rahaa täytyy olla todella runsaasti näkyvillä ennekuin tuhero luovutetaan lainaan. Jos rahaa ei enää näy, otetaan jonosta seuraava riittävän hyvin maksava asiakas palveltavaksi..

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuossa on selvästi havaittavissa naisen älykkyys. Rahaa täytyy olla todella runsaasti näkyvillä ennekuin tuhero luovutetaan lainaan. Jos rahaa ei enää näy, otetaan jonosta seuraava riittävän hyvin maksava asiakas palveltavaksi..

    En pidä vihjailuistasi että joka ikinen nainen olisi prostituoitu? Mitä helvettiä..minä ja kukaan muu nainen jota tunnen ei ole koskaan käyttäytynyt noin. Kannattaa varmaan hakea niitä naiskokemuksia oikeasta elämästä eikä uskoa mitä katkerat vässykkä miehet palstoilla lässyttävät tai vaihtaa sitä kaveripiiriä,jos hengailet kyseisten naisten parissa.

    Naisen älykkyys tuli todistetuksi jälleen kerran.

    Äänestä

  • Nerojen aivojen kokoa tutkittiin 1800-luvulla ja 1700-luvulla paljon ja huomattiin, että neroilla on suuret aivot keskimäärin. Paras älykkyyden mittari onkin aivojen koko, sillä koolla on oikeasti väliä, kuten tiedämme. Siksi miehet ovatkin marsista ja naiset vain venuksesta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Nerojen aivojen kokoa tutkittiin 1800-luvulla ja 1700-luvulla paljon ja huomattiin, että neroilla on suuret aivot keskimäärin. Paras älykkyyden mittari onkin aivojen koko, sillä koolla on oikeasti väliä, kuten tiedämme. Siksi miehet ovatkin marsista ja naiset vain venuksesta.

    Aivojen koolla ei ole väliä jos ne suoltavat pelkkää pas*aa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Aivojen koolla ei ole väliä jos ne suoltavat pelkkää pas*aa.

    Asia selvä. Jos aivot suoltavat jotain muutakin kuin pa*aa, niin sitten aivojen koolla on väliä.
    Tuo selittääkin miesten ja naisten älykkyyden eron.

    Äänestä

  • Oletko varma että aivot on suuremmat
    Jos luut ovat vaan paksumpia.
    Ei ole todistettu että pään koko vaikuttaisi
    paljoa asiaan , vaan hemosolujen ja reittien
    tiheys.
    Ja aivojen eheys ettei ole kalloaan pahasti
    täräyttänyt.
    Tai pilannut alkoholilla ym.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Nerojen aivojen kokoa tutkittiin 1800-luvulla ja 1700-luvulla paljon ja huomattiin, että neroilla on suuret aivot keskimäärin. Paras älykkyyden mittari onkin aivojen koko, sillä koolla on oikeasti väliä, kuten tiedämme. Siksi miehet ovatkin marsista ja naiset vain venuksesta.

    Olen nähnyt suuripäisiä vammaisia ehkä
    heidän älynsä on erillaista tai
    Suuri pää ei aina takaa älyä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    En pidä vihjailuistasi että joka ikinen nainen olisi prostituoitu? Mitä helvettiä..minä ja kukaan muu nainen jota tunnen ei ole koskaan käyttäytynyt noin. Kannattaa varmaan hakea niitä naiskokemuksia oikeasta elämästä eikä uskoa mitä katkerat vässykkä miehet palstoilla lässyttävät tai vaihtaa sitä kaveripiiriä,jos hengailet kyseisten naisten parissa.

    prostituitu on huume riippuvainen uhkailtu,
    pakotettu, yleensä huumeet tuhonneet
    aivojen kehityksen uhriksi joutunut
    resu sielu.
    Jota kylmäveriset julmat miehet käyvät
    naimassa eivätkä ymmärrä että miten
    raskasta ja kivuliasta se on jatkuvana.
    Sika miehet eivät auta uhria , vaan rääkävät
    henki riepua joka on aivonsa huumeilla pilannut.
    Hän on kuiten jonkun lapsi jota omaiset surevat.
    Käyttäjät pitäisi rangaista kovilla sakoilla.
    Ja uhrit hoitaa vaikka aivot olisi kuolleet.
    Koska he ovat ihmisiä.
    Pelasta mielummin kuin , lisäät tuskaa,
    vaikka aivot puuttuisi.
    Ja huumeet pois lapsilta ja koulujen pihoilta
    ja läheltä kokonaan.
    Huumekoirat partioon joka paikkaan.

    Eikä vaan sakoilla, vaan linnaan huumeen
    tuottajat ja jos sekään ei tehoa niin
    Nirri pois niin kuin amerikassa
    Kaikki muut on uhreja jotka pitää pelastaa.
    Vammaisetkin hoidetaan ja huumeet vammauttaa lapsen aivot ja hän jää
    lapsen tasolle jos sortuu tai joutuu käyttämään huumeita.

    Äänestä

  • Tällä logiigalla elefantti on sua älykäämpi, käy koulut ja tule sitten tänne pätemään asiasta jota tiedät. On totta että miesten aivot ovat isommat, ja näin ollen myös äo mutta naisilla on parempi muisti. Joissain tutkimuksissa kylläkin väitetään naisten olevan älykäämpiä ja joissain että älykyyseroa ei ole. Joten kuka tietää...

    Äänestä

Naisten älykkyyden mittaamiseen ei ole vielä kehitetty luotettavaa ja turvallista menetelmää.
Siksi on turvauduttava karkeisiin arviohin mahdollisimman kaukaa.

Äänestä

Mietin tätä Heinzin dilemman kautta. Naiset juuttuvat usein tasolle 3, siinä missä miehet juuttuvat tasolle 4. Eli miehet kehittyvät vähän pitemmälle, vaikka keskimäärin kummatkaan eivät loista.

Äänestä

Miesten ja naisten älykkyyseroilla ei ole merkitystä. Miehet ovat dominoivampia, olivatpa he älykkäämpiä tai eivät. Olisi yhtä merkityksetöntä kysyä, ovatko leijonat tyhmempiä kuin seeprat, koska leijonat kuitenkin elävät seeproja syömällä. Joko dominoiva osapuoli on älykkäämpi, tai sitten siitä älystä ei ole paljon hyötyä.

Äänestä
  • Älä sekoita ihmisiä ja eläimiä, inhimillisyys, älykäimmät eivät ole olleet aina niitä vahvimpia, tuo mitä selitit ei liity mitenkään älykyyteen, se on vallanhalua

    Äänestä

Kokonaisuutena kyllä tietysti miehet ovat älykkäämpiä. Toki tietysti on harvoja poikkeuksia.

Äänestä
  • Miten niin tietysti. Perustelut tulee laittaa mukaan jos esittää väittämän. Vai onko oma lehmä ojassa?

    Äänestä

  • Jos se älykkyys on vain erillaista sen mukaan
    minkä verran kukin on nainen tai mies
    Jotkut miehet vain muuten haluavat olla
    naisia.
    Se on eri asia kuin mitä hekilö olisi kromosomien mukaan nainen mutta miehen
    kalut.
    Ei tämä niin yksinkertainen asia ehkä ole!
    😅🤣🤣😂😅😅

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos se älykkyys on vain erillaista sen mukaan
    minkä verran kukin on nainen tai mies
    Jotkut miehet vain muuten haluavat olla
    naisia.
    Se on eri asia kuin mitä hekilö olisi kromosomien mukaan nainen mutta miehen
    kalut.
    Ei tämä niin yksinkertainen asia ehkä ole!
    😅🤣🤣😂😅😅

    Ja mikä se tapaus oli missä kalat muutti
    Sukupuolta, kala muutui vanhempana
    uroksesta naaraaksi🤣
    Ja etanat ovat kaksineuvoisia, eivätkä
    parittele!
    Olen nähnyt parrakkaan naisen joka
    oli selvästi nainen.
    Ja naismaisen miehen 🤔
    Ei kannata miettiä onko nainen tai mies
    älykkäämpi.
    Se on sattumaa kummallekkin.

    Äänestä

Jos naisille antaa samanlaiset olosuhteet ja tilaisuudet jotka miehillä usein on yliopisto uraan esim niin naiset kyllä pårjäävät aivan yhtä hyvin yliopiston tutkimuspiireissä.Esim tohtoreita,väitelleitä siis, lääketieteellisessä on nykyään enemmän kai naispuolisia jollen aivan väärässä ole.Tutkinusuralle pääsy kuitenkin vaatii esim ilmeisesti myös hyviä itsekehumislahjoja että niitä miehillä kai tunnetusti on helpommin ja enemmän kuin naisilla että tohtoreiden alalleen työllistymisessä taitaa olla jonkun verran kuoppia..?.Mutta jos on oikein hyvä ja ahkera alallaan niin ehkä pääsee tutkijaksikin..Kaikista korkeimmalla tai korkealla älylllä varustellut eivät kuitenkaan kaikki ole tutkijoita että monet ovat eri alojen taiteilijoitakin tai esim.keksijöitä,yrityksen johtajia yms..Mutta sukupuolten välisiä älykkyyseroja tuskin on kovin suuria olemassa varsinkin kun älyä on niin monenlaisia eri tyyppejä; on tunneälyä,kirjallista älyä,tilallista älyä,musiikillista älyä yms eri tyyppejä ja niiden tasoja on hyvin vaikea laskea,mitata Mensan koetyyppi mittaa vaan muutamia älyn määrän tyyppejä ei läheskään niitä kaikkia...

Äänestä
  • Jos on hyvä voimistelussa, se on kehoälyä. Jos on kätevä käsistään, se on käsiälyä. Formulakuskilla on autoälyä. Nykäsellä oli mäkiälyä. Litmasella jalkapalloälyä. Jne.

    Äänestä

En nyt sanoisi naisia ainakaan miehiä älykkäimmäksi. Johtuen siitä , että kouluikäisenä tuli nähtyä teinityttöjen yleisimmät maut poikien suhteen ja valtaosalla ne pysyvätkin hyvin tyypillisinä ennalta arvattavina huokaus. Kaikki ajattelevat vain vehkeillänsä se ja menestys tai pelkkä vehje kaikki muu on toissijaista.

Äänestä
  • Teinipojat olivat varmaan sitten joitain älyn ruumiillistuma?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Teinipojat olivat varmaan sitten joitain älyn ruumiillistuma?

    *Ruumiillistumia

    Äänestä

  • Joo mites se teinipoisien käytäytyminen siellä yläasteella, nuorina nyt vaan ollaan tietämättömiä. Vaikkakin naiset kehittyvätä miehiä nopeammin

    Äänestä

Eivät miehet älykkäämpiä ole, vaan parempia pitämään itsestään meteliä. Naiset ovat vaatimattomampia. Sitä ei pidä erehtyä luulemaan älykkyyden puutteeksi.

Äänestä

Eivät miehet älykkäämpiä ole, vaan osaavat pitää enemmän meteliä itsestään kuin naiset. Naiset ovat vaatimattomampia. Tätä ei pidä erehtyä luulemaan älykkyyden puutteeksi. Testosteroni tekee miehistä itsevarmempia, ja vähemmälläkin älyllä varustetut miehet kuvittelevat helposti olevansa paljon keskimääräistä korkeammalla tasolla älyllisesti.

Äänestä

Ovatko miehet älykkäämpiä? Mielestäni...
Älykkyys on sana, jota ei ole määritelty tarkasti. Mahdotonta se toki olisikin.
Siispä se, ovatko miehet älykkäämpiä kuin naiset, on tosiaankin makuasia. Vertailija voi painottaa mitä tahansa ominaisuutta, ja tehdä sen mukaan päätöksen.

Äänestä

Naiset ovat kielellisesti lahjakkaampia kuin miehet, miehet matemaattisesti. Ei pidä ajatella, että vain loogis-matemaattinen lahjakkuus on kaiken mitta, ymmärtäkää jo että lahjakkuutta on montaa lajia.

Äänestä
  • Silti+parhaat+klassikkokirjat+(kaunokirjallisuus)+ovat+miesten+kirjoittamia.+Sitä+paitsi+matematiikka+on+myös+kieli+-+se+on+tieteellinen+täsmäkieli.Keskovertoihminen+ei+ole+älykäs+-+ei+pidä+vertailla+keskivertoihmisiä+toisiinsa.++Keskivertoihminen+on+tyhmä+kuin+saapas+sukupuolesta+riippumatta.Mutta+älykkäistä+ihmisistä+suurin+on+miehiä.+Tieteen+nobelisteista+98%+on+miehiä.+Tieteellisistä+keksinnöistä+99+%+on+miesten+tekemiä,+jne.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Silti+parhaat+klassikkokirjat+(kaunokirjallisuus)+ovat+miesten+kirjoittamia.+Sitä+paitsi+matematiikka+on+myös+kieli+-+se+on+tieteellinen+täsmäkieli.Keskovertoihminen+ei+ole+älykäs+-+ei+pidä+vertailla+keskivertoihmisiä+toisiinsa.++Keskivertoihminen+on+tyhmä+kuin+saapas+sukupuolesta+riippumatta.Mutta+älykkäistä+ihmisistä+suurin+on+miehiä.+Tieteen+nobelisteista+98%+on+miehiä.+Tieteellisistä+keksinnöistä+99+%+on+miesten+tekemiä,+jne.

    Tuo johtuu vain ja ainoastaan siitä, että jotkut huippulahjakkuudet, kuten esimerkiksi Sofia Belorf ja Martina Aitolehti, eivät ole vielä päättäneet päästää valloilleen älykkyyttään Seiskassa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Silti+parhaat+klassikkokirjat+(kaunokirjallisuus)+ovat+miesten+kirjoittamia.+Sitä+paitsi+matematiikka+on+myös+kieli+-+se+on+tieteellinen+täsmäkieli.Keskovertoihminen+ei+ole+älykäs+-+ei+pidä+vertailla+keskivertoihmisiä+toisiinsa.++Keskivertoihminen+on+tyhmä+kuin+saapas+sukupuolesta+riippumatta.Mutta+älykkäistä+ihmisistä+suurin+on+miehiä.+Tieteen+nobelisteista+98%+on+miehiä.+Tieteellisistä+keksinnöistä+99+%+on+miesten+tekemiä,+jne.

    On otettava huomioon, että naisilla ei ole todellakaan ollut samaa mahdollisuutta käyttää kykyjään ja kehittää itseään kuin miehillä. Vaikka matematiikka olisi kieli, niin silti matemaattista ja kielellistä lahjakkuutta ohjaavat aivan eri aivojen osat, vaikka olisivatkin jossain määrin yhteydessä toisiinsa. Turha siis takertua tuohon pelkkään sanaan "kieli". Miehillä on ollut rutkasti enemmän mahdollisuuksia kehittää itseään, varsinkin entisaikoina, kun taas naisia on kannustettu aivan toisenlaisiin hommiin. Sekin muodostuu lopulta itseään toteuttavaksi tekijäksi, jos naisista ajatellaan jatkuvasti tietyllä tavalla, eikä pidetä heille suotavanakaan ominaisuutena kehittää tai ilmaista itseään älyllisesti.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Silti+parhaat+klassikkokirjat+(kaunokirjallisuus)+ovat+miesten+kirjoittamia.+Sitä+paitsi+matematiikka+on+myös+kieli+-+se+on+tieteellinen+täsmäkieli.Keskovertoihminen+ei+ole+älykäs+-+ei+pidä+vertailla+keskivertoihmisiä+toisiinsa.++Keskivertoihminen+on+tyhmä+kuin+saapas+sukupuolesta+riippumatta.Mutta+älykkäistä+ihmisistä+suurin+on+miehiä.+Tieteen+nobelisteista+98%+on+miehiä.+Tieteellisistä+keksinnöistä+99+%+on+miesten+tekemiä,+jne.

    Kyllä niitä klassikkokirjallisuuden huippuja löytyy naisistakin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Silti+parhaat+klassikkokirjat+(kaunokirjallisuus)+ovat+miesten+kirjoittamia.+Sitä+paitsi+matematiikka+on+myös+kieli+-+se+on+tieteellinen+täsmäkieli.Keskovertoihminen+ei+ole+älykäs+-+ei+pidä+vertailla+keskivertoihmisiä+toisiinsa.++Keskivertoihminen+on+tyhmä+kuin+saapas+sukupuolesta+riippumatta.Mutta+älykkäistä+ihmisistä+suurin+on+miehiä.+Tieteen+nobelisteista+98%+on+miehiä.+Tieteellisistä+keksinnöistä+99+%+on+miesten+tekemiä,+jne.

    Noista matemaattisesti huippulahjakkaista miehistä moni voi olla kielellisesti aivan keskitasoa, tai ei paljonkaan ylitse.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Silti+parhaat+klassikkokirjat+(kaunokirjallisuus)+ovat+miesten+kirjoittamia.+Sitä+paitsi+matematiikka+on+myös+kieli+-+se+on+tieteellinen+täsmäkieli.Keskovertoihminen+ei+ole+älykäs+-+ei+pidä+vertailla+keskivertoihmisiä+toisiinsa.++Keskivertoihminen+on+tyhmä+kuin+saapas+sukupuolesta+riippumatta.Mutta+älykkäistä+ihmisistä+suurin+on+miehiä.+Tieteen+nobelisteista+98%+on+miehiä.+Tieteellisistä+keksinnöistä+99+%+on+miesten+tekemiä,+jne.

    Naiset pääsi kouluihin n.100v, ja sitten puhutaan siitä miksi naiset eivät ole keksineet mitään, miehille kouluun pääsy oli aina auki. Moni nainen on keksinyt vaikka mitä mutta nobelit menivät miehille, esimerkkejä löytyy valtavasti, kannattaa googlettaa. Naiset jäävät myös usein jälkeen urakehityksessä lapsien myötä. En nyt väitä että toinen sukupuoli olisi älykäämpi, sillä niin monet tutkimukset näyttävät eri tuloksia.

    Äänestä

Et kuulosta kovin (tai lainkaan) älykkäältä. Kuulostat siltä, että epätoivoisesti toivoisit miesten olevan älykkäämpiä.

Äänestä

Shakira sillä pään koolla on merkitystä.

Äänestä

Naisilla on lapset ehkä isovanhemmat ja koti hoidettavana ja
vähemmän omaa aikaa
Mieskin voi olla tyhmä tai nainen viisas

Äänestä

Ei siinä paljoa eroa ole. Naisten älykkyys profiili on tasaisempi kun taas miehistä löytyy enemmän sekä huippuälykkäitä että heikkolahjaisia. Naiset ovat keskimäärin kielellisesti lahjakkaampia kuin miehet.

Äänestä

Naiset ovat niin älykkäitä että he eivät yritäkään kilpailla älyllään miesten kanssa.
Paljon helpompaa on esitetellä tissejä ja jumalattoman suurta ahteria somessa ja Iltalehdessä ja kilpailla niillä muiden naisten kanssa.
Sitten voikin höpöttää jostain lasikatosta ja metoosta.

Äänestä

Viisaassa kirjassa ( https://www.bod.fi/s?k=soupfvjlkd1c ) sanotaan:

"On evoluutioteorian vastaista, että jälkeläisten selviytymismahdollisuuksien maksimoimiseksi luonto olisi muokannut naisen ja miehen erilaisiksi vain fyysisesti, mutta olisi jättänyt selviytymisen kannalta äärimmäisen tärkeät aivot samanlaisiksi."
Tuohon on helppo uskoa vaikka lainaus on ko kirjan fiktiivisestä osasta. Jos ymmärtää evoluution ymmärtää tuon faktan ilman tietteellisiä tutkimuksia.
Edellisestä ei kuitenkaan pidä vetää muuta johtopäätöstä, kuin että keskimääainen mies ja keskimääräinen nainen käytävät aivojaan eri tavalla.
Eli kysymys on mitä älykkyyden osa-aluetta halutaan tuoda esille.

Äänestä
  • "Eli kysymys on mitä älykkyyden osa-aluetta halutaan tuoda esille."

    Nainen tavallisesti tuo sen älykkäimmän eli parhaimman puolensa eli hanurinsa näytteille. Sillä voi ihan heiluttelemalla tienata rahaa. Kohtalaisen hyvä liikeidea. Eikä paljon tarvitse lasikatoista välittää.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Eli kysymys on mitä älykkyyden osa-aluetta halutaan tuoda esille."

    Nainen tavallisesti tuo sen älykkäimmän eli parhaimman puolensa eli hanurinsa näytteille. Sillä voi ihan heiluttelemalla tienata rahaa. Kohtalaisen hyvä liikeidea. Eikä paljon tarvitse lasikatoista välittää.

    No onhan olemassa niin naisia kuin miehiäkin joka lähtöön, mutta jos jätetään nuo erikoistapaukset sikseen, sillä koulussa minulle opetettiin, että matematiikan tehtävästä sai 0 pistettä jos ratkaisi sen erikoistapauksen avulla.

    Olen tarkastellut tätä maailmaa jo yli 70 vuota ja noita mainitsemiasi naisiakin joskus tavannut. Mutta valtaosa tapaamistani naisista on ollut vastuullisia perheestään, ja kunniastaan kiinnipitäviä ihmisiä. Ei heidän naiseutensa määrity älykkyyden vaan viisauden kautta. (Jos et tiedä eroa, niin se menee jotenkin niin, että älykäs selviää ongelmasta, jonka viisas osaa välttää).

    Teenpä sinulle toisen lainauksen tähän tuosta mainitsemastani kirjasta, jossa mustan huumorin kautta katsellaan tulevaisuutta ja maailman menoa. Siellä nuo mainitsemasi "naiset" järjestäytyvät ja kaappaavat vallan läntisessä maailmassa. Ilmastonmuutoksen myötä maailma menee sekaisin ja heille tulee tilaisuus vallata Capitol- kukkula Qanon tyyppisen herätysliikken avulla.
    Vielä viime kesänä mustan huumorin ystävää kovasti nauratti, muta kullä Trumpin tempaukset hyydytti hymyn mustan huumorin ystävältäkin. Melkoisia "orwellilaisia" näkijötä nuo kirjan tekijät.
    Nuo "naiset" ryhtyvät sitten maailman valtauksen uuden "feministisen manifestin " avulla; "kaikki maailman naiset liiittykää yhteen"! Meno on fasistista eikä miehiä tarvita!

    Tässä lainaus: "Manifestissa kritisoitiin vanhaa käsitystä feminismistä. Tähän saakka oli pyritty rikkomaan erilaisia lasikattoja siten, että naisia oli painostettu aikaisemmin miesten hallitsemiin tehtäviin. Näin siitäkin huolimatta, että naisten luontaiset edellytykset olisivat olleet kyseiseen tehtävään sopimattomat ja siten kyseisen tehtävän suorittaminen olisi pitkän päälle liian raskasta ja naista alistavaa.
    Koska patriarkaatin instituutiot olivat syntyneet miesten ehdoilla, vain niillä naisilla, jotka olivat syntymänsä kautta saaneet miehen XY-tyypin aivot, oli tosiasiallisia edellytyksiä menestyä työelämässä. Näin 1900-luvun feministinen liike oli itse asiassa lisännyt naisten sortoa. Sen suuren naisenemmistön, joka syntymässään oli saanut sellaiset geenit ja hormonit, jotka kehittäisivät hänelle XX-tyypin aivot, oli alistuttava elämään miesten luomassa arvomaailmassa."
    Ja maailmanvalloitus alkaa. Tietenkin luontoäiti on luomut myös "viisaan naisen", joka sitten yhdessä "älykkään miehen" kanssa , käy taistoon tuota pahuutta vastaan!

    Kirjan tekijät varoittavat, että tosikkojen ei kannata vaivautua lukemaan, ja voin sanoa, että kirjan lukeminen vaati myös hieman älykkyyttä.

    Turhan pitkien litanioiden kirjoittaminen ei osoita suurta älykkyyttä koska älykkäillä on muutakin tekemistä kuin lukea niiitä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Turhan pitkien litanioiden kirjoittaminen ei osoita suurta älykkyyttä koska älykkäillä on muutakin tekemistä kuin lukea niiitä.

    Älykkyydestäsi en osaa sanoa mitään, mutta tosikko olet, joten älä suinsurminkaan yritä ymmärtää mustaa huumoria.

    Älykkyys ja huumorintajuisuus ani harvoin pesivät smoissa aivoissa, mutta tuo yllätävä kombinaatio löytyy tuon kirjan tekijöiden joukosta!

    Äänestä

Tiesittekö+että+miehen+aivot+ovat+keskimäärin+5%+tilavammat+kuin+naisen+aivot+ja+miehen+isoaivokuorella+on+peräti+17+prosenttia+(!)+enemmän+aivosoluja.+Voitte+googlata+nämä+hauskat+tilastolliset+faktat+halutessanne.Eivätköhän+tilastot+puhu+puolestaan+ja+asia+on+kuin+miltä+se+näyttää.

Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuolla selvitetään se, kuinka isot ovat naisen aivot ja missä ne sijaitsevat:

    https://www.is.fi/menaiset/tyyli/art-2000007942662.html

    Minusta näyttää siltä että naisen aivot ja niiden kapasiteetti on huomattavasti suurempi kuin miehillä.

    No ainakin kauniimmat ovat nuo "naisen aivot",

    Noiden aivojen muoto kertoo ,että evoluutio on kehittänyt naisen alapään toimimaan rasvavarastona seuraavan sukupolven elämän turvaamiseksi.
    Samasta syystä luonto on kehittänyt naisen yläpään aivot erilaisiksi kuin miehen aivot, koska jälkeläisten selviytymidmahdollisuudet ovat ainoa pakote evoluutiossa,joka vie kehitystä eteenpäin.
    On sitten kovasti makuasia, mitä ominaisuutta kulloinkin tässä ajassa pidetään tärkeänä. Minuun ainakin tekee suuren vakuutuksen nuo kuvan aivot!

    Äänestä

Kun katsoo nykyhallituksen naisten touhuja, niin voi hyvällä syyllä vastata, että EI.

Äänestä
  • angela merkel teki hyvää talouspoliitiikkaa saksassa pitkällä aikajanalla. Ja on paljon monia muitaki naisia jotka osanneet taloutta hoitaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00129 kirjoitti:

    angela merkel teki hyvää talouspoliitiikkaa saksassa pitkällä aikajanalla. Ja on paljon monia muitaki naisia jotka osanneet taloutta hoitaa.

    tarkoitan nyt siis koko maailman historian aikakautta

    Äänestä

Se, että historian suuret älyköt ovat enimmäkseen miehiä, johtuu varmaan siitä että naisia on pidetty käytännössä palvelijoina kodeissaan, ei opiskelumahdollisuuksia yms, tehtävänä lasten ja kodin hoito. Tietenkään tämä ei koskenut kaikkia naisia, mutta se selittää paljon.

Äänestä
  • kyllä noin se menee muun muassa

    Äänestä

  • Naisen älykkyys putoaa aina puoleen sen hetkisestä tasosta kun nainen synnyttää lapsen eikä lähtötasokaan ole kovinkaan kummoinen. Sen vuoksi naiset onkin syytä pitää keittiössä kytkettynä hellaan kolmen metrin pituisella kettingillä jos ei ole jatkuvaa valvontaa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

34wnainen kirjoitti:

Mitä mieltä olette asiasta?

Omasta mielestäni miehet ovat älykkäämpiä. Historian älykkäimmät ihmiset ovat suurimmaksia osaksi miehiä. Miehet ovat keksineet melkeen kaiken. Älykkäin ihminen ikinä on William James Sidis ( mies ). Mensan jäsenistä on 1/3 naisia, 2/3 miehiä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu