Olette jotkut idiootteja!

Tunnennaiset

Täällä usein huutelevat eräät miehet "totuuksia" naisista, heidän pariutumisestaan ja ajatusmaailmastaan siihen liittyen. Kyllä kirjoitatte sontaa. Teillä ei ole minkäänlaista tajua siitä millaisia naiset ovat. Oikeasti. En käsitä kuinka jotkut perus totuudet ovat aivan hämärän peitossa ja jotenkin jääneet huomaamatta näiltä miehiltä.

Ensinnäkin. Kuvailette naiset itseriittoisiksi ja laskelmoiviksi, kylmiksi "ytm":ien etsijöiksi, joille ei kelpaa mikään vähempi! Naurettavaa sontaa. Katsokaas me naiset olemme jotakin ihan muuta kuin te ehkä olisitte naisina, tai teidän pettynyt maailmankuvanne.

Tietoisku: Naiset ovat erilaisia, he ovat persoonia, riippumatta ulkonäöstä. Heissä ihan oikeasti on sisällä ajatteleva, tunteva sielu joka ajattelee paljon erilaisia asioita. Heillä on haavansa, kokemuksensa, vaikeutensa. Heillä on unelmia, hyvin erilaisia. Heillä on hyvin erilaisia ajatuksia siitä, millaisen kumppanin he haluaisivat. Naiset ovat ihmisiä eivätkä aivottomia, pelkkää pariutumista ajattelevia lihakimpaleita. Nainen on jotakin muutakin kuin ulkonäkö. Yllättääkö? Varmasti.

Jos ajattelemme yleistävästi, niin miten voittekaan ohittaa sellaisen faktan, että naiset ovat kautta historian olleet niitä herkkiä, tunteellisia, empaattisia ja helliä, joille rakkaus merkitsee eniten maailmassa? Luuletteko todella, että nainen on kylmän laskelmoiva? Varsinkin kutsumassanne "parhaassa iässä" eli hyvin nuorena. Ehei. Nuori nainen on yleensä epävarma itsestään, eikä oikein vielä tiedä kuinka elämää haluaisi tai pitäisi elää. Hän vielä hakee itseään ja opettelee. Hän on usein herkkä, vaikka antaisikin itsestään viileämmän vaikutelman. Nuoret naiset usein esittävät itsevarmaa, hyvin harva on oikeasti itsevarma siinä missä vanhemmat. Hän on altis vaikutteille ja saattaa ajautua tekemään asioita joita ei oikeasti haluaisi. Häntä on helppo manipuloida tunnetasolla verrattuna vanhempiin. Useimmat suomalaiset naiset samalla tapaa kuin miehetkin ovat jollain tasolla rikkinäisiä ja huonoitsetuntoisia, useallakaan ei kotitausta ole ehjä.

Nuori nainen ei etsi "adonista" tai "ytm":ää. Hän unelmoi yleisesti ottaen kiltistä, söpöstä, kohteliaasta ja romanttisesta nuorukaisesta joka jakaa samankaltaisen ajatusmaailman ja omaa samoja kiinnostuksen kohteita. Hän ajattelee henkistä yhteyttä eikä ajattele koko ajan seksiä tai ulkonäköä. Toki kaikki ovat omalla tavallaan itsekkäitä eikä kuka tahansa kelpaa jos ei kiinnosta. Entä "jännämiehet"? No, sanoisin että useat nuoret naiset pitävät ajatuksesta, että elämä on seikkailua. Ettei se olisi tylsää istumista kotona. Että mies olisi rohkea ja kenen kanssa voisi tehdä kaikenlaista yllättävää. Tämä ei kuitenkaan mitenkään tarkoita miestä joka on epäluotettava naistenkaataja ja hilluu baareissa ja on aggressiivinen. Kaikki naiset maailmassa haluavat turvallisen miehen! Se on fakta! Ja kukapa ei joskus olisi unelmoinut tyttönä jostakin julkkiksesta. Olisipa ihana tunne että se ihana suosittu maailmantähti valitsisi juuri MINUT.. Se on kuitenkin vain päiväuni, eikä mikään realistinen odotus.

Miten sitten käytännössä tapahtuu? Useimmiten nuoret naiset ihastuvat luokkansa poikiin ja opiskelupaikoilla opiskelukavereihinsa jotka jakavat samankaltaisen elämäntyylin. Ihan yhtä lailla kuin jotkut kiinnostuvat puheliaimmista miehistä, jotkut ovat päätä pahkaa ihastuneita niihin hiljaisimpiin nurkassa istuviin. Jo melko nuorina naiset yleensä tajuavat, että hyvin yllättäviinkin miehiin voi ihastua ja rakastua. Sellaisiin jotka eivät ole kuten olisi itse kuvitellut. Tunteet eivät katso sitä kuka on ytm vaan sitä kuka se ihminen on kokonaisuudessa. Kukaan nuori nainen ei rakastu statuksen vuoksi. He ovat niitä jotka puhtaimmillaan haluavat aitoa rakkautta! Joskus nuoret naiset lankeavat näihin naistenkaatajiin, mutta se on yleensä siksi, kun he saavat nämä naiset puhuttua ympäri kuvittelemaan, että he ovat jotakin spesiaalia, ja naiset siis tässä yksinkertaisesti vain hakevat rakkautta ja hyväksyntää, onko siinä jotakin pahaa? Satunnaiset baarisekoilut ovat täysin eri asia ja alkoholin vaikutuksen alaisina naiset voivat ajautua ihan kenen tahansa kanssa sänkyyn.

Kun seurustellaan niin se on yleensä niiden kanssa ketkä löytyvät samoista piireistä. Sitten parisuhteissa onkin oma opetteleminen. Sen sijaan että naiset muka nenää nyrpistäen eivät kelpuuta kuin parasta, he hellyydessä ja tunteidensa sanelemana valitsevat suhteeseen hyvin epätäydellisiä miehiä, ja syvässä empatiassaan kestävät hyvin paskoja miehiä ja heidän huonoa kohteluaan kauemmin kuin olisi kohtuullista. Usein myös siksi koska eivät ymmärrä vielä että ansaitsisivat parempaa. Kaikki ansaitsevat suhteen jossa on hyvä olla. Tällä ei ole yksinkertaisesti mitään tekemistä "ytm":mien tai "atm":mien tai "jännämiesten" valinnan kanssa! Ainoa asia millä on väliä, on se, sopiiko juuri tämä persoona elämään juuri minun persoonani kanssa tätä elämän polkua.

Tällaisia ovat nuoret naiset.

28

823

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Totuuss

      Hohhoijaa. Naiset ei osaa ajatella. Naiset rakastuu jännämieheen sekunneissa ja sitten onkin nainen kohta haudassa. Naiset on toki persoonia mutta aina samanlaisia, se komea mies on naisten mielestä aina hyvä kumppani , ei hakkaa eikä petä.

      • Aloittajan

        Taas osoitus täysin ymmärtämättömästä kuvitelmasta naisista.

    • .. Noh, Siinäpä sitä Naiseutta tuli valutettua RuudunTäydeltä AimoAnnos.. Ja jooh.. Joillakin Varpisti suunnilleen jotain tännepäin ja joillakin taas jotain ihan muuta ja kaikkea tuolta väliltä jne.. ;P

      .. ItseTuntemus on kaiken A&Ö.. Ja Itsekkyyden ja ItsePetoksen vaikutuksen tunnistaminen myös itsessä.. Jos/kun tämä on hallussa, niin sitten ehkä UlostettavaData on Aitoa&Rehellistä RaakaDataa.. Riippuen ihan siitä, että haluaako Datan antaja olla rehellinen myös muille.. ;P

      • Apnainen

        Harvemmin nuorilta ihmisiltä kannattaa odottaa kovinkaan suurta itsetuntemusta saati ihmistuntemusta. Asiat opetellaan elämän kuluessa, ja itseensä tutustuminen kestää koko loppuelämän.

        Monet eivät joudu koskaan ajattelemaan tällaisia sinkkumaailman kysymyksiä, koska silloin ihan nuorena ei ikinä mietitä jotain "markkina-arvo" -juttuja, ja suuri osa pariutuu heti parinkympin alkupuolella, pysyvästikin, ja elävät siis parisuhteen todellisuutta koko elämänsä.

        Muuten, kaikki ihmiset ovat itsekkäitä. Jokainen toivoo "sitä oikeaa". Parinvalinnassa sattuu virheitä. Mitä itsepetosta siinä on? Mitä epärehellistä siinä mahdollisesti on?

      • 12121212121212
        Apnainen kirjoitti:

        On yksi lysti miettivätkö naiset markkina-arvoteoriaa. Olennaista on että he noudattavat sitä.

      • Apnainen kirjoitti:

        Harvemmin nuorilta ihmisiltä kannattaa odottaa kovinkaan suurta itsetuntemusta saati ihmistuntemusta. Asiat opetellaan elämän kuluessa, ja itseensä tutustuminen kestää koko loppuelämän.

        Monet eivät joudu koskaan ajattelemaan tällaisia sinkkumaailman kysymyksiä, koska silloin ihan nuorena ei ikinä mietitä jotain "markkina-arvo" -juttuja, ja suuri osa pariutuu heti parinkympin alkupuolella, pysyvästikin, ja elävät siis parisuhteen todellisuutta koko elämänsä.

        Muuten, kaikki ihmiset ovat itsekkäitä. Jokainen toivoo "sitä oikeaa". Parinvalinnassa sattuu virheitä. Mitä itsepetosta siinä on? Mitä epärehellistä siinä mahdollisesti on?

        .. Puhuin niiden vaikutuksen tunnistamisesta.. Ja tietyt KäytösMallit eivät ole mitään "virheitä", vaan "vain" KäytösMalleja, jotka kuuluvat kyseisen Yksilön Persoonaan/Luonteeseen ja/tai ovat "syntyneet", koska Psyyke on muuttunut enemmän tai vähemmän sen sellaiseksi omien Toimien/Tekojen seurauksesta.. ;P.. Toki UlkoPuolisetkin "voimat" vaikuttavat Yksilöön enemmän tai vähemmän.. Toisiin enemmän ja toisiin vähemmän.. ;P

    • 12121212121212

      Eli tiivistettynä:
      - nuoriin naisiin ja tyttöihin vetoaa ulkonäkö ja status, ellei tietoisesti niin alitajuisesti
      - nuoret naiset ja tytöt pitävät jännittävistä miehistä
      - jo nuorina naiset ovat narsisteja joille ratkaisevaa on että juuri _he_ tulevat valituksi muiden naisten suosiman miehen toimesta
      - humalassa nuoret naiset harrastavat irtosuhteita pelimiesten kanssa

      • Bbbnnmmm

        Niin tuohan oli siis tiivistelmä sinun teeseistäsi, ei aloittajan kirjoituksesta.

      • Aloittajan

        Tahallaan ymmärretty ohi kirjoitukseni. Yritetään oikein vääntää sieltä jotain mikä sopisi omaan kieroon ajattelumalliin. Mutta huonosti onnistuen. Hyvä on, selitän, että menisi kalloon paremmin jos kyse oli tosiaan aidosta väärinymmärryksestä.

        Väite: Nuoriin naisiin vetoaa ulkonäkö ja status, ellei tietoisesti niin alitajuisesti.

        Todellinen tarkoitus: Ulkonäkö ja "status" voi olla unelmissa ihanne ja päiväuni, esimerkiksi julkkiksen ihailu, mutta kuten sanoin, sillä ei ole todellisuuden kanssa mitään tekemistä, ja useimmat sen tiedostavat erittäin hyvin. Kyse siis ei ole realistisesta odotuksesta, tai kriteereistä miestä kohtaan, jota etsitään kumppaniksi. Jos halutaankin hyvännäköistä/söpöä, niin se on asia, joka on erittäin vaihteleva ja toisarvoinen. Naisen mielestä söpö voi olla monella tapaa. Ja kun tyttö tykkää pojasta, niin ulkonäkö on sen myötä myös aina söpö, oli millainen tahansa. Nuoret harvoin ajattelevat rahaa, koska he ovat tekemisissä opiskelutovereiden kanssa, jotka ovat kaikki jotakuinkin samalla viivalla. Naiselle merkitsee eniten se mitä mies on sisäisesti, ja miten mies saa naisen tuntemaan. Kuten kerroin, naiset usein yllättyvät siitä kuinka erilaisiin ja yllättäviin, eli ihannetta päinvastaisiin he usein ihastuvat.

        Väite: Nuoret naiset ja tytöt pitävät jännittävistä miehistä.

        Todellinen tarkoitus: Nuoret naiset ja tytöt pitävät jännittävästä elämästä, ja ihan samalla tavoin kuin miehet ja pojat. Tämä tarkoittaa lähinnä mielekästä elämää joka ei ole tylsää kotona istumista ja samaa rutiinia päivästä ja vuodesta toiseen. Nuoret haluavat kokea asioita. Mikä sen parempaa kuin kumppani jonka kanssa saada hienoja kokemuksia.

        Väite: Jo nuorina naiset ovat narsisteja jotka haluavat tulla valituksi muiden suosimien poikien joukosta.

        Todellinen tarkoitus: Tässä taas tietynlainen fantasia, päiväuni, joka usein voi liittyä saavuttamattomaan julkkikseen. Tässä on kyseessä jokaisen naisen luonnollinen halu olla erityinen jollekin, ja mikä hienompaa, jollekin jota itse ihailee suunnattomasti. Huom, itse ihailee, eikä sen takia että muut ihailee. Tässä ei taaskaan ole todellisuuden valintojen kanssa tekemistä.

        Väite: Humalassa naiset harrastavat irtosuhteita pelimiesten kanssa.

        Todellinen tarkoitus: Humalassa naiset harrastavat irtosuhteita usein ajattelemattomasti ja vastoin järkeä. Yleensä niiden kanssa ketkä sattuvat paikalla olemaan, kuinkas muuten. Kuitenkin usein baarissa naiset eivät ole seksin perässä, vaan haluavat vain pitää hauskaa, tai nähdä omaa ihastustaan. Usein naiset katuvat jos päätyvät humalassa sänkyyn pelimiehen kanssa. Tällä ei ole parisuhteiden kanssa tekemistä.

      • 12121212121212
        Aloittajan kirjoitti:

        "Naiselle merkitsee eniten se mitä mies on sisäisesti, ja miten mies saa naisen tuntemaan."

        Ja siinä olennaista on ulkonäkö. Turhaa väitellä kun asiaa on tieteellisesti tutkittu.
        - pitkät miehet koetaan älykkäämmiksi
        - leveäharteiset koetaan kyvykkäämmiksi
        - jykeväleukaiset koetaan luotettavammiksi
        - matalaääniset koetaan hauskemmiksi
        Jne.

        "Nuoret naiset ja tytöt pitävät jännittävästä elämästä, ja ihan samalla tavoin kuin miehet ja pojat. Tämä tarkoittaa lähinnä mielekästä elämää joka ei ole tylsää kotona istumista ja samaa rutiinia päivästä ja vuodesta toiseen. Nuoret haluavat kokea asioita. Mikä sen parempaa kuin kumppani jonka kanssa saada hienoja kokemuksia."

        Kuten olen kirjoittanut: 1. Juoksut 2. Vakiintuminen 3. Menot. Eri elämänvaiheisiin haluttaisiin eri tyyppinen mies. 1. vaiheessa sytyttää pelimies.

        "Tässä on kyseessä jokaisen naisen luonnollinen halu olla erityinen jollekin, ja mikä hienompaa, jollekin jota itse ihailee suunnattomasti. Huom, itse ihailee, eikä sen takia että muut ihailee."

        On myös tutkimuksissa osoitettu että naiset ensisijaisesti ihailevat miehiä joita muut ihailevat. Jopa naisten esivalintaa tärkeämpää on miehen asema miesten sosiaalisessa hierarkiassa.

        "Todellinen tarkoitus: Humalassa naiset harrastavat irtosuhteita usein ajattelemattomasti ja vastoin järkeä. Yleensä niiden kanssa ketkä sattuvat paikalla olemaan, kuinkas muuten."

        Ei, vaan pelkästään niiden muutamien pelimiesten kanssa jotka höyläävät läpi puolet koulun tytöistä. Muiden kanssa ei irtoseksiä harrasteta.

      • .. Tässäkin taas tämä asia, joka Toistuu&Toistuu SielläSunTäällä FeministisessäAgendassa.. Eli PerheElämän ja PitkienParisuhteiden, sekä ElämänKumppanuuksien jne. DemoniSointi yms.. Ja tiettyjen toimintatapojen ja käytösmallinen suosiminen, sekä niihin kannustaminen jne.. ;P

        .. Mut joo.. Ehkä Femmarit on Oikeassa ja kyllä varmaan naiset naisen tuntee.. Siis Sellaisen KeskiMääräisen "normaalin" naisen.. Musta tälläisen/tälläisten naisten VastinPari(t) miehissä on Just PeliMiehet, AuerVaarat jne.. ;P

        .. Kyky Rakkauteen&Sitoutumiseen on Just samaa luokkaa.. Ja KäytösMallit jne. On Just Saman- ja/tai VastavanKaltaisia.. ;P

        .. SummaSummaRum.. Jooh, jos et ole tuollainen Jantteri, niin eipä niitä vaihtoehtoja oikeastaan kauheasti ole, jos ei sitten Törmää Johonkin Oikeaan YksiSarviseen.. Se vain, että niistäkin monet luultavammin paljastuu vain TekoSellaisiksi.. Aika hankala yhtälö.. RiskiAnalyysi Indikaattori Hälyyttää PurppuranPunaisena.. ;D

    • kaisanoasaa

      Aika skeidaa aloittajan kuolaa valuvasta suusta tulee. Jos naiset osais ajatella niin naiset ei sietäis yhtään pettämistä ja väkivaltaa miehiltä. Valitettavasti sadat tuhannet miehet ovat yksinäisiä koska naiset ei ole suvaitsevaisia.

      • Bbnnnnmmm

        Osaavatko miehet sitten sun mielestäsi keskimäärin kovinkin paljon ajatella, kun pettävät ja ovat väkivaltaisia naisia ja toisiaan kohtaan?

      • eiprklll
        Bbnnnnmmm kirjoitti:

        Osaavatko miehet sitten sun mielestäsi keskimäärin kovinkin paljon ajatella, kun pettävät ja ovat väkivaltaisia naisia ja toisiaan kohtaan?

        Etkö nyt ymmärrä tätä hommaa?
        Ne sadat tuhannet miehet jotka on yksin eivät pettäisi ja hakkaisi koska ovat kilttejä ja kunnollisia. Ne eivät tee sitä nytkään koska ei niillä ole naisia ja vaikka olisi ei ne sitä tekisi koska kilttejä ja kunnollisia.
        Haukut kysymykselläsi taas niitä viattomia kunnollisia miehiä jotka ei noin tekisi etkä erota että ne paljon puhutut pelimiehet ja ytmit tekee tuota, mutta et osaa erotella tai näe niitä ajattelultasi tuossa mielentilassasi.

    • sad-but-true

      Ei palstalla ole idiootteja. Idiootit saa naisia mutta palstalaiset on naisettomia vaikka ovat reilusti yli 30 vuotiaita.

    • Onnibus

      Melko kehnoa lähteä täältä väittelemään sitä miten täällä alkoi rikollisuus joskus aikoinaan. Kehno suorittaja kopioi kissfm chatin luojia.

    • crux

      Aloittajan "totuus" oli taas toiseen ääripäähän vedetty yleistys joka pitää varmaan yhtä huonosti paikkaansa kuin kritiikin kohteena olevat kirjoitukset. Usein se totuus löytyy jostain puolivälistä.

      Sen verran pitää kuitenkin sanoa että toki on aina joukko nuoria naisia jotka pariutuvat fiksusti ja helposti. Varmaan aina vain pienenevä joukko, mutta kuitenkin. Me hieman vanhemmat emme kuitenkaan pääse siitä enää hyötymään vaan joudumme etsimään epätoivoisesti seuraa niistä naisista joilta tämä pariutuminen ei ole koskaan onnistunut kunnolla. Sieltä sitä kritiikkiä kumpuaa ja usein ihan syystäkin.

    • Kyllä aloittaja tuossa minusta osuu ihan asian ytimeen:

      "Jos ajattelemme yleistävästi, niin miten voittekaan ohittaa sellaisen faktan, että naiset ovat kautta historian olleet niitä herkkiä, tunteellisia, empaattisia ja helliä, joille rakkaus merkitsee eniten maailmassa? Luuletteko todella, että nainen on kylmän laskelmoiva?"

      Niin saatana, täysin samaa mieltä,naiset on ollet kautta historian juurikin tuollaisia mutta nyt yhdessä sukupolvessa feminismin, monikultuurisuuden pakkosyötön ja kaiken muun vuoksi niistä on tullut juurikin noita kylmän laskelmoivia, pelkän seksin ilman tunteita vietävissä olevia elukoita. Jännämiehet, ulkkikset etz. kyllä edelleenkin saavat nauttia täysin rinnoin naisen hyvyydestä, hellyydestä ja emppatiasta mutta meille tavallisille miehille ne näyttäytyy kylmän laskelmoivina koneina ilman tunteita.

    • ihanpilallakaikki

      "naiset" ovat pinnallisia, mielenterveyshäiriöisiä, heikkoitsetuntoisia, rahanahneita vitunkantotelineitä.

    • Hyvä kirjoitus. Täällä on todella harhaisia ja yksinkertaistavia näkemyksiä naisista. Naiskuva perustuu monella johonkin Seiska- ja Como-lehtien juttuihin, jotka oikeasti on tehty vain klikkejä keräämään.

      • Etkö raasu ymmärrä että 2000-luvun nainen on seiska- ja como -como nainen? Luulisi sun lukeneisuudella hoksanneen tuollaiset seikat. Sulla kun on ylimääräistä aikaa filosofiointiin niin suosittelen lukemaan Vihavaista, tarkkanäköinen mies joka tuntuu ymmärtävän mihin tämä yhteiskunta on menossa, se ei ole mediaseksikästä mutta totta:

        http://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/tvihavainen_barbaria-68830

        "Vihavainen parjaa halpahintaviihdettä ja kulutusturhuutta. On riemastuttavaa lukea kunnon pilkkatekstiä tämän hetken realitysuosikeista ja ns. median suoltamasta matalaotsaisesta ajanvietteestä. Tässä saippuaoopperateollisuus saa kyytiä. Ne ovat tasapäistämisen työkaluja, jotka vähentävät halujamme kiinnittää huomiotamme ehkä paljon tärkeämpiin yhteiskunnallisiin kehitystrendeihin. Onko maailman kutistuttava myös tällä tavalla?"

        Lisää asiaa:

        https://www.suomenuutiset.fi/historiantutkija-varoittaa-pohjoismaisen-hyvinvointivaltion-aika-ohi-kansalaisten-keskinainen-luottamus-murenee/

      • Harmaaritari kirjoitti:

        Etkö raasu ymmärrä että 2000-luvun nainen on seiska- ja como -como nainen? Luulisi sun lukeneisuudella hoksanneen tuollaiset seikat. Sulla kun on ylimääräistä aikaa filosofiointiin niin suosittelen lukemaan Vihavaista, tarkkanäköinen mies joka tuntuu ymmärtävän mihin tämä yhteiskunta on menossa, se ei ole mediaseksikästä mutta totta:

        http://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/tvihavainen_barbaria-68830

        "Vihavainen parjaa halpahintaviihdettä ja kulutusturhuutta. On riemastuttavaa lukea kunnon pilkkatekstiä tämän hetken realitysuosikeista ja ns. median suoltamasta matalaotsaisesta ajanvietteestä. Tässä saippuaoopperateollisuus saa kyytiä. Ne ovat tasapäistämisen työkaluja, jotka vähentävät halujamme kiinnittää huomiotamme ehkä paljon tärkeämpiin yhteiskunnallisiin kehitystrendeihin. Onko maailman kutistuttava myös tällä tavalla?"

        Lisää asiaa:

        https://www.suomenuutiset.fi/historiantutkija-varoittaa-pohjoismaisen-hyvinvointivaltion-aika-ohi-kansalaisten-keskinainen-luottamus-murenee/

        Vihavainen on taantumuksellinen hörhö.

    • Kummasti ne mielisairaat miehet vaan vetävät ainakin nykynaisia puoleensa. Jos täällä joku muuta väittää, niin ei tiedä naisista yhtään mitään. Jokainen täysjärkinen ihminen tietää että kaduilla kännissä uhoava öykkäri tekee itsestään pellen mutta miksi ainakin osa naisista ei sitä tajua? Naiset näkevät tuon kännissä uhoavan tyypin sankarina. Sama mies pyörittää useita naisia, eikä välitä yksilöstä yhtään mitään, ja annas olla kun tulee tuon miehen ja naisen välille joku riita, niin naisella on silmä mustana tai pahempaakin.
      Sen sanon nyt että pysykää naiset kaukana suomalaisista miehistä. Miksi kaikki miehet eivät voisi olla sellaisia kuin Usain Bolt? Fyysisesti seksikäs mies jolla on positiivinen elämän asenne, eikä ole paskamainen muita ihmisiä kohtaan. Valkoisella miehellä on vielä pieni munakin.

    • kaisanoasaa

      Naiset nai ylempitasoisia kuten toimitusjohtajia ja satoja tuhansia tienaavia jääkiekkoilijoita ja julkkiksiakin.

    Ketjusta on poistettu 28 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä on sun mielestä suurin kusetus maailmassa?

      Mikä on sun mielestä suurin kusetus maailmassa?
      Ikävä
      261
      19601
    2. Voima biisejä, mikä antaa hyvää mieltä ja vomaannuttaa

      Mikä antaa voimaa ja hyvää mieltä, jos tuntuu hankalalta ja vaikealta, voima biisi tai biisejä?
      Ikävä
      46
      2084
    3. Kysy jotain kaivatultasi

      Tämä ketju on sitä varten.
      Ikävä
      195
      1523
    4. Huomenna sähkö maksaa jo yli 60 snt/kWh. Milloin ALV putoaa?

      Kysynkin persuilta, että milloin aiotte pudottaa sähkön arvonlisäveron kuten Marinin hallitus teki sähkön hinnan noustes
      Maailman menoa
      137
      1430
    5. Varmaan koet, ettet ole tehnyt mitään väärää

      Mutta olet sinä tehnyt.
      Ikävä
      28
      1209
    6. Mitä ajattelet hänestä

      Millaisena pidät kaivattuasi?
      Ikävä
      122
      968
    7. Huomioon ottaminen

      Oletko osannut ottaa kaivattusi tai hänen (mahdolliset) tunteet huomioon? Oletko sivuuttanut ne tarkoituksella tai vahin
      Ikävä
      30
      922
    8. Sinkkusiskoni pliis kertokaa

      Sinkkunaisena haluaisin joskus normaalia läheisyyttä ja yhdessäoloa, ilman velvoitteita. Olen vapaa ja lapseton, eikä ex
      Sinkut
      82
      799
    9. Nainen, se on sellainen juttu että kun sä vain nautit

      Niin me miehet tehdään ne työt että sä voisit nauttia. Kato siinä ku sä meet mukamas töihin suojatyöpaikkaas lämpimään t
      Ikävä
      82
      756
    10. Voitko väittää

      Ettet flirttaillut tai ainakin yrittänyt osoittaa kiinnostusta?
      Ikävä
      75
      678
    Aihe