En tiedä onko tämä sivusto tehty tosissaan vai tarkoitettukin huumoriksi (aivan varmasti joku valopää tätä kuitenkin totena lukee), mutta minusta tämä sivusto on erinomainen parodia kreationistien todisteluista:
https://litteamaanpiiri.com/2016/02/28/200-todistetta-maa-ei-ole-pyoriva-pallo-osa-10200/
Järjettömillekin väitteille voi kerätä ison määrän "todisteita", vaikka niiden laatu ei minkäänlaista kriittistä tarkastelua kestäkään.
Hauska parodia!
7
191
Vastaukset
Niinpä. Uskoisin itse, että littän maan liikehdintä on lähtökohtaisesti trollausta, jonka kaikki mahdolliset kasvun sykäykset perustuvat trollaamisen feedbackiin. Samalla tuolla liikkeellä voi olla aidosti typeriä kannattajia, jotka uskovat kyseiseen asiaan, ja pyrkivät sitä levittämään.
Littäen maan vitsi siis perustunee ajatukseen, että on muka kivaa pilailla kyseistä ajatusta kumoamaan pystymättömien kustannuksella, vaikka yritys sitten jääkin heikoksi. Vaikka muutama pöljä uskoisikin tuollaiseen oikeasti, niin eihän se tarkoita sitä, että yleissivistys ja normaali ajattelu olisi yhtä heikossa tilassa useimpien keskuudessa.
Jaa mikä tässä sitten oli hauskaa? No se, että on olemassa niin tyhmiä ihmisiä, että viitsivät käyttää aikaansa moisen trollin kehittelemiseen vain luullen, että se saa tosikot raivon valtaan ja typerykset silmät kiiluen ihailemaan koko juttua.Itse uskoisin tämän uuden litteämaa aallon olevan perusteiltaan saman suuntainen kuin Lentävän Spagettihirviön uskonto. Teekkarihuumoria alunperin huuhaa uskomusten parodoimiseksi ?? Littumaan kannattajilta mopo on vaan lähtenyt käsistä, koska heihin on liittynyt liikaa aidosti vajaakuuppaisia.
- tieteenharrastaja
Huumori on perussävyltään ystävällistä , ja aika harvinaista tällä palstalla. Enemmän viljellään parodiaa, ironiaa ja irvokkuudella vitsailua. Usein tosissaan ja joskus ihan verenmaku suussa.
- FaithFlather
Voi olla myös uuden rahastuksen ensiaskeleita. Tehdään ensin itselleen nimeä ja tarpeeksi kannattajia, niin voi sitten alkaa myymään dvd:itä ja kirjoja litteän maan "todisteista".
No se oheistuotepuolihan joka tapauksessa tulee kuin itsestään, kuin luonnonlain myötä. Milläs erotat sen, että oliko koko juttu povattu niin alun perinkin?
Missä litteän Maan reuna on? Estääkö jokin tuntematon voima sinne matkustamisen?
- litteämaa
Maa on niin laaja ettei ihminen voi yltää sinne.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?591184Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,11860Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol75795- 53634
Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.83623Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs46554Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt33537Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv36524Hurmasit sitten minut
kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.43503Tietysti olen varovainen,
ei kaikki ole pelkkää epävarmuutta. En halua sotkea mitään, enkä aiheuttaa kenellekään hankaluuksia. Ja luulen että ehkä40501