Jos MR-sopimusta ei olisi tehty ei

Britannia-mokaili

Britanniakaan olisi julistanut sotaa Saksalle 3.9.39 vaan olisi jäänyt puolueettomana odotteleen Saksan ja N-liiton sodan alkamista mihin se koko ajan tähtäsikin. MR-sopimus näytti B:lle kuinka pieleen sen laskelmat olivat menneet eikä sille jäänyt muuta mahkua kuin noudattaa sopimusta Puolan kanssa ja lähteä sotaan Saksaa vastaan. Ilmeni, että toivottua sotaa Saksan ja N-liiton välillä ei tulekaan. Saksahan oli saamassa lisävoimaa neukun toimitusten ansiosta joten kahdesta uudesta liittolaisesta edes toinen haluttiin nujertaa.

B laski että kunhan Saksa ja neukku ovat riittävästi toisiaan repineet niin sitten se katsoo tapansa mukaan kumpiko on heikommalla ja lähtee sen puolelle kuten se oli tehnyt jo 500 v ajan mannermaan asioita ohjaillessaan.

MR-sopimus oli häkellyttävä ja perustui ilmeisesti sekä Saksan että neukun saamiin tiedustelutietoihin B:n suunnitelmista eikä B:n suunnitelman haluttu toteutuvan.

Tämä on se asia miksi vieläkin sekä B:n että Churchillin omat arkistot on salattuja lähes 100 v sodan jälkeen. Olisi kai vieläkin liian noloa paljastaa koko maailmalle mitä B juoni ja miten pieleen se teki laskelmansa.

19

500

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jos Iso-Britannia olisi todella toivonut sodan syttyvän vain Saksan ja Neuvostoliiton kesken niin se ei olisi julistanut sotaa Saksalle koskaan. Sillä lännen sodanjulistus vei Hitlerin huomion pois idästä ja säästi NL:n sodalta. Ilman lännestä julistettua sodanjulistusta Hitler olisi todennäköisesti hyökännyt Venäjälle paljon aikaisemmin kuin mitä sitten tapahtui.

      Jokaisella valtiolla on oikeus itse päättä arkistonsa salassapidosta ja/tai avaamisesta. Ei Venäjäkään ole avannut Stalinin ja Molotovin henkilökohtaisia arkistoja, ehkä siksi että sisältävät Venäjälle arkkoja tietoja talvisodan taustasta.

      • tätähän.se.aina

        -----Jokaisella valtiolla on oikeus itse päättä arkistonsa salassapidosta ja/tai avaamisesta.----

        Niinhän se on mutta salaamiseen on aina syynsä, vai mitä. Mikä muu voi Britannialla olla syynä kuin ikävien nolouksien paljastuminen, kuten muillakin. Siis se, että kaikki ei ole ihan sitä mitä ulospäin on kerrottu.


      • USA.haluttiin.mukaan

        "Jos Iso-Britannia olisi todella toivonut sodan syttyvän vain Saksan ja Neuvostoliiton kesken niin se ei olisi julistanut sotaa Saksalle koskaan."

        Se oli Englannilta pikaistuksissa tehty paniikkireaktio kun kaikki alkoi mennä totaalisesti pieleen. Kuvitteli myös Ranskan voivat pidätellä Saksaa jotta se itse voisi tulla myöhemmin mukaan yhdessä USAn kanssa. Uskoi, että se on riittävä vastavoima neukulle yhdessä USAn ja Ranskan kanssa.

        Unohdetaan liian usein se, että Englantihan teki töitä USAn saamiseksi mukaan ja heti kesällä -40 USA alkoikin valtavat asekaupat Englannin kanssa.


      • Briteillä-on

        tietysti ollut ankaria kiistoja Chamberlainin vaihtaessa maaliskuussa -39 yhtäkkiä lepyttelyn tiukkaan linjaan ja aina sodalla uhkaamiseen.

        Vastustajia on riittänyt molemmissa suunnissa.
        Lisäksi on todennäköisesti petytty NL:n kanssa käytyihin neuvotteluihin, varsinkin MR sopimuksen tultua tietoon. Britit pelasivat itsensä hankalaan tilanteeseen eli sotaan ilman resursseja sen käymiseen.

        Eräs viite riidoista voi olla, että poliittisessa paitsiossa ollut Churchill nimitettiin sodan syttyessä yhtäkkiä meriministeriksi. Oliko se kädenojennus tiukalle linjalle?

        Chamberlainhan menetti täysin uskottavuutensa vasta 10.5. 40.


      • Merkki.Erkki

        BRITANNIA OLI NATSIMIELINEN AINA MR-SOPIMUKSEEN SAAKKA.

        Hallitseva luokka oli puoliavoimesti Hitlerin linjalla. Hitlerkin oli perustanut politiikkansa Münhenin ym. perusteella että siihen Britannia ja Saksa jakasivat vanhan mantereen.

        http://i.dailymail.co.uk/i/pix/2016/02/25/16/318D09DC00000578-0-The_Duke_of_Windsor_meeting_Adolf_Hitler_which_features_in_a_pho-a-47_1456419156154.jpg

        https://www.youtube.com/watch?v=kkjJYzaCC_8

        http://www.thedailybeast.com/how-british-high-society-fell-in-love-with-the-nazis



        Vain Venäjän nousu Hitleriä vastaan pelasti maailman...


    • Avaus-on-pötyä

      Britit olivat taanneet Puolan rajat. Se asia ei muuttunut MR-sopimuksella miksikään, vaikka sopimus tietysti yllätti kaikki.
      Saksan hyökkäys olisi ilman muuta johtanut sodanjulistukseen, kuten nytkin kävi.

      Avaus on muutenkin tavanomaista brittikaunaista valehtelua.
      Iso-Britannia asettui päättävästi Hitleriä vastaan tämän vallattua Tsekkoslovakian vastoin sopimusta.

      "Britanniakaan olisi julistanut sotaa Saksalle 3.9.39 vaan olisi jäänyt puolueettomana odotteleen Saksan ja N-liiton sodan alkamista mihin se koko ajan tähtäsikin."

      Britithän olivat nimenomaan sitoutuneet Puolan puolelle.

      "B laski että kunhan Saksa ja neukku ovat riittävästi toisiaan repineet niin sitten se katsoo tapansa mukaan kumpiko on heikommalla ja lähtee sen puolelle kuten se oli tehnyt jo 500 v ajan mannermaan asioita ohjaillessaan."

      Mistä olet nuo "laskut" löytänyt? Britithän julistivat sodan Saksalle ja torjuivat sen ilmahyökkäykset sekä lähtivät epäröimättä NL:n puolelle sen ollessa tappiolla.

      "MR-sopimus oli häkellyttävä ja perustui ilmeisesti sekä Saksan että neukun saamiin tiedustelutietoihin B:n suunnitelmista eikä B:n suunnitelman haluttu toteutuvan."

      MR-sopimus perustui nimenomaan Hitlerin yritykseen välttää kahden rintaman sota, mitä kenraalit pelkäsivät.

      • tuttua-juttua

        .....sekä lähtivät epäröimättä NL:n puolelle sen ollessa tappiolla.....

        Niinhän Britannia on aina tehnyt sekoillessaan mannermaan asioihin. Sillai estänyt mitään suurvaltaa nousemasta toisten yläpuolelle.


      • Noinkohan-on

        NL ei siis ollut Euroopan mahtavin valtio 1945 jälkeen?


    • historioitsija

      Jos MR-sopimus olisi jäänyt tekemättä, Hitler ei olisi uskaltanut hyökätä mihinkään, vaan Euroopassa olisi vallinnut vuosisatainen rauha ja onni. Suomellakin olisi Karjala.

      • -----Jos MR-sopimus olisi jäänyt tekemättä, Hitler ei olisi uskaltanut hyökätä mihinkään---

        Tuommoinen väite perustuu taas kerran totaaliseen tietämättömyyteen. Hitler oli päättänyt hyökätä Puolaan jo 26.8. mutta saatuaan Moskovasta tietoja, joiden mukaan neukun kanssa voisi tehdä molempia osapuolia hyödyttävän sopimuksen suostui lykkäämään hyökkäystä 1.9. saakka.

        Sota olisi alkanut oli sopimusta tai ei.


      • historioitsija
        Anni_Huttila kirjoitti:

        -----Jos MR-sopimus olisi jäänyt tekemättä, Hitler ei olisi uskaltanut hyökätä mihinkään---

        Tuommoinen väite perustuu taas kerran totaaliseen tietämättömyyteen. Hitler oli päättänyt hyökätä Puolaan jo 26.8. mutta saatuaan Moskovasta tietoja, joiden mukaan neukun kanssa voisi tehdä molempia osapuolia hyödyttävän sopimuksen suostui lykkäämään hyökkäystä 1.9. saakka.

        Sota olisi alkanut oli sopimusta tai ei.

        Sota ei olisi alkanut. Et tiedä, että Hitler aikoi tehdä itsemurhan jo vuonna 1932, kun näytti siltä, että hänestä ei tulekaan valtakunnankansleria. On selvää, että ilman MR-sopimusta Hitler olisi mennyt työhuoneeseensa ja ampunut Parabellumillaan päänsä mäsäksi. Näin rauha ja onni olisi vallinnut maailmassa aina siihen saakka, kunnes Trump olisi tullut USA:n presidentiksi.


      • 4tatg
        historioitsija kirjoitti:

        Sota ei olisi alkanut. Et tiedä, että Hitler aikoi tehdä itsemurhan jo vuonna 1932, kun näytti siltä, että hänestä ei tulekaan valtakunnankansleria. On selvää, että ilman MR-sopimusta Hitler olisi mennyt työhuoneeseensa ja ampunut Parabellumillaan päänsä mäsäksi. Näin rauha ja onni olisi vallinnut maailmassa aina siihen saakka, kunnes Trump olisi tullut USA:n presidentiksi.

        Niin tai jos olisi ampunut itseään päähän jo silloin kun Geli Raubal tappoi itsensä. Hitlerhän olisi voinut sen tehdä mutta kaverit vahtivat jäbää yötä päivää.


    • EurooppaTuhonPartaalla

      Vuodesta 1936 saakka juutalaiset pankkiirit ja suurliikemiehet tehostivat Britanniassa toimiansa joilla nostatettiin Saksan vastaista mielialaa. Oli käynyt ilmi ettei Saksan eristäminen ja kiristäminen ulkomaankaupalla ( erityisesti elintarvikkella) onnistunut, vaan Saksa oli tehnyt taloudellisen ihmeen vain 3 vuodessa.
      Todellinen syy vihata Hitleriä oli hänen lupauksensa että koko Euroopan juutalaiset ajetaan pois maanosasta. Juutalaiset vähitellen saivat Englannin poilitiikan haltuunsa, kiristämällä ja lahjomalla, mm. Churchill oli täysin heidän marionettinsa. Tästä syystä Englanti uskotteli Puolalle että mihinkään Saksan ehdotuksiin mm. Juna ja tie yhteydestä Itä-preussiin ei pidä suostua. Englanti tahtoi sotaa koska Englannin pankkiirijuutalaiset tahtoivat sitä.
      http://magneettimedia.com/ensimmaisen-ja-toisen-maailmansodan-synnyttajat-ja-muita-havaintoja/

    • Tietenkin koska sakun ja neukun sotaa ei tullutkaan niin englanti hyökkäsi uuden koalition vahvempaa eli sakua vastaan pakkaa sekottamaan. Selvää vanhan kaavan toistoa. Kun kuvitteli, että sodan jälkeen neukkua on helpompi hallita ja pomottaa kuin sakua. Tulikin tilanne missä vanhat kaavat eivät päteneet ja Englanti itse ja koko Imperiumi romahti USAn ja neukun jälkeen B-kategoriaan vaikka tarkoitus oli nousta Euroopan valtiaaksi.

      1930-luvun pelailulla kaivoi oman hautansa, niin käy ahneelle.

    • Anonyymi

      ----Jokaisella valtiolla on oikeus itse päättä arkistonsa salassapidosta ja/tai avaamisesta-------

      Onko joku kiistänyt ? Mutta oikeus salata ja syy salata ovat kaksi eri asiaa. Ymmärrätkö?

    • Anonyymi

      Mitäköhän Britannia juoninee nytkin tällä JEFF-sopimuksella. Ei tiedä hyvää Suomelle sekään.

    • Anonyymi

      Suurin piirtein noin Stalin ajatteli tyttärensä mukaan.

    • Anonyymi

      Olisi pitänyt tehdä Molotov - Drip-and-drop -sopimus niin maailmansodalta olisi vältytty.

    • Anonyymi

      Silloin juonitteli Britannia, nyt juonii USA. Niin lyö USAkin kirveensä kiveen. Nyt olisi Euroopalla näytön paikka mutta ei se siihen kykene eikä haluakaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      98
      4466
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3313
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2370
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1378
    5. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      34
      1143
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      37
      1086
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      13
      1054
    8. 158
      1007
    9. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      934
    10. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      872
    Aihe