on sitä mieltä, että ei se haittaa jos pakolaiset/turvikset elävät täällä ikänsä veronmaksajien rahoilla tekemättä mitään?
Sitten he sanovat, että kyllähän suomalaisiakin elää pummina. Eli se oikeuttaa heidän mielestään sitten sen, että uussuomalaisetkin voivat elää pummina.
Tuo perustelu ei kestä päivänvaloa, ei voida verrata sossun varassa elävää suomalaista, sellaiseen joka tulee tänne toiselta puolelta maapalloa. Vain sen tähden että saa ilmaisen elatuksen, jota hänen maassaan on mahdotonta saada. Ja saa kaiken lisäksi sellaisen huolenpidon osakseen, josta köyhä suomalainen voi vaan uneksia.
Mistähän johtuu että osa ihmisistä
11
225
Vastaukset
- MikäsSiinä
Mitä väliä sillä on mistä se avuntarvitsija tulee? En minäkään haluaisi elättää toisia, mutta kun en voi mitään. Koetan silti olla enempiä riekkumatta.
Jos saisin päättää vapaasti niin kohta Suomessa ei olisi ainuttakaan aikuisikäistä joutenkulkijaa, eläkeläisiä lukuunottamatta. Maahan saisi tulla jos tulisi töihin ja noudattaisi lakia, - lähteä saisi, vaikkei menisikään töihin.
Matkustella saisi niin paljon kuin mieli tekee, mutta vain omalla kustannuksella. Väki tervehtyisi kummasti kun juopottelulle pistettäisiin tiukat rajat ja tupakka kiellettäisiin kokonaan, myös nuuska.
Moni huomaisi, että töissä on paljon mukavampaa kuin työlaitoksessa.- rajansa.kaikella
Lieksaan tulleet maahanmuuttajamiehet juopottelevat ja tupakoivat jokainen. Tavat kuuluvat kulttuuriin. Kannatan rajojen asettamiseta juopottelulle ja tupakoinnille. Sen pitäisi koskea myös maahanmuuttajia.
- taas.rahakeräys.sodallle
Muistakaa että ette laita siihen lipaskeräykseen rahaa, koska osaa ne sotia ilman meidän avustuksiakin!
- shdhfhhdhd
SPR:lle en anna koskaan mitään, sitä kun ei tiedä mihin rahat lopulta päätyy. SPR:n johtoporukka on muuten kovapalkkaista väkeä, eli kannattaa olla suojatyöpaikassa.
Vaikka väitin, että lepo on paras lääke sairaalle;) Niin eihän tässä malta ihan täysin levätä.
Olen aloittajan kanssa pitkälti samaa mieltä. Kommentoikaa toki, niin kykyjeni mukaan vastaan tarpeen vaatiessa.
MikäsSiinä ajatukset ovat selkeän epäristiriitaisia korostaen kohtaa ” mutta kun en voi mitään”. Kyllä voi, jos tahtoo ja haluaa. Hegemonia on taas eri asia;)- MikäsSiinä
” mutta kun en voi mitään”. Kiitos, se oli hyvin sanottu. Tuo epäristiriitainenhan tarkoittaa ristiriidatonta eli helposti ymmärrettävää - esimerkiksi. Sellaiseen ilmaisuun olen (useimmiten) pyrkinyt, vaikka joskus käytän ehkä tarpeettoman pitkiä lauserakenteita..
Jätän nyt sanomatta miltä tuo sinun kommenttisi vaikuttaa - noin kokonaisuutena.
Kehuistasi huolimatta muistutan samalla, että sinunkin olisi aika lopettaa se muitten kustannuksella eläminen.
No niin. Onko minulla nyt rasistin leima otsassa? Lisäkysymyksen heitän; mitä tarkoittaa se, että autoin hyväntahtoisesti hymyillen somalian täällä olevaa kansalaista Lieksassa tänä päivänä. Autoin häntä hänen ongelmassaan, kuten hyvän "partiolaisen" kuuluukin tehdä.
Ihmiset ovat ihmisiä. Asiat ja asioiden hoito riitelevät keskenään! Ei nyt muta vaikka olisikin paljon sanottavaa monille eri osapuolille!Ja painakaa muuten vaikka mutaanne sananne, jos ei parempaan pysty! Silloin ollaan niin hiljaa. Niin hiljaa. Ja jos ei osaa olla hiljaa, hiljentäjiä löytyy;)
- rhghfhfh
No mikä hätä sillä oli?
Oliko "hyvät tädit" jättäny somalin pulaan? Pelkkä kielellisen epäymmärryksen ja toisaalla olevan kautta tulevan teknologisen käyttöesineen harmittava johdonmukaisuuden puutteellinen ymmärrys, mutta vain hänen taholtaan. Osittain autoin häntä myös hyväntahtoisella elekielellä. Saattoipa olla, että katsoimme luottamusta silmiin yli kansainvälisten rajojen;)
PS. Tulee jos tulee;)
- haettaahan.tuo
Ei kai tuo haittaa, ainakaan niitä jotka elävät samalla tavalla maksamatta lainkaan veroja.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1811508
No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall1951136Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä431101Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad38765- 14700
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä30691Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver21680- 37673
Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .19621Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46617