Jumala ei usko, että hänellä on Jumala. Hän siis kieltää Jumalan. Hänelle ei kelpaa Jumalaksi Allah tai Zeus tai Aton. Hänelle kelpaisi Jumalaksi vain Jumala, mutta hän ei usko sellaista olevan. Siksi hän ei voi olla muuta kuin ateisti.
Vastaukset 18
- näin.on.näppylät
Myös Jumalan Jumala on sitä mieltä, ettei hänellä ole Jumalaa. Lisäksi Jumalan Jumalan Jumala kiistää oman Jumalansa olemassaolon. Näin ollen Jumalat kieltävät Jumalan jo kolmannessa polvessa.
- isä.teidän
Jumala tässä hei!
Mulla ei ole Jumalaa tai jopa Jumalan Jumalaa. Ainakaan en myönnä! - PolvetonJumala
Pöh!
Eihän jumalilla ole edes mitään polvia, koska jumalilla ei ole mitään tarvetta kumarrella kenellekään! - näin.on.näppylät
PolvetonJumala kirjoitti:
Pöh!
Eihän jumalilla ole edes mitään polvia, koska jumalilla ei ole mitään tarvetta kumarrella kenellekään!Jumala loi vedenpaisumuksen polveensa, joten Jumalalla täytyy olla polvi. Sitä vastoin hänen poikansa polvi on ihmeparantunut, eikä siinä ole lainkaan vettä. Voimme näin todeta, että pojasta on polvi parantunut.
Jumala ei oikeastaan ole teisti eikä ateisti, koska hän tietää että hän on olemassa. Hänen ei tarvitse siksi uskoa hänen olemassaoloon. Ateistit ja teistit on ihmisiä jotka uskovat tai ei usko Jumalaan, mutta Jumala tietää että hän on olemassa.
- RealististaElämää
Ongelmaksi nousee se, että olematon ei voi tietää olevansa olemassa.
"Ongelmaksi nousee se, että olematon ei voi tietää olevansa olemassa. "
Ongelmaksi nousee se, että ateisti ei voi tietää, että Jumalaa ei ole, koska hän ei voi tietää, mitä on siellä, mistä hänellä ei ole tietoa.- LuovuuttaOlevaisuuteen
Entäs mistä jumala tietää olevansa jumala, eikä esim. ihan tavalline Teppo Virtanen? Ei kai se itse voi tietää sitäkään, että se ei o ihan normaalia et huitasemalla kädellään voi luoda planeetan jonnekin päin avaruutta? Sille se on ihan normaalia. Ja pari kertaa jumalalla on ollu niin paha tärypora-krapula, et loi sen aamupäivän aikana kuus uutta galaksia ihan vahingossa!
- SePieniEro
Mark5 kirjoitti:
"Ongelmaksi nousee se, että olematon ei voi tietää olevansa olemassa. "
Ongelmaksi nousee se, että ateisti ei voi tietää, että Jumalaa ei ole, koska hän ei voi tietää, mitä on siellä, mistä hänellä ei ole tietoa.Ja uskovaisen ongelma on se, että hän luulee että olemassaolemattomia asioita on olemassa, vaikka hänellä ei ole sellaisista mitään tietoa.
- varmaa.faktaa
"Jumala ei oikeastaan ole teisti eikä ateisti, koska hän tietää että hän on olemassa. Hänen ei tarvitse siksi uskoa hänen olemassaoloon."
Et ymmärtänyt asian pointia. Kirjoitin: "Jumala ei usko, että hänellä on Jumala." Jumalalla itsellään ei siis ole Jumalaa, koska hän ei usko Jumalaan. Siksi hän kieltää oman Jumalansa, jota ei tietenkään edes ole. Aivan niin kuin Jumalaa itseäänkään ei ole.
Niin siis jos jumala olisi olemassa.
- varmaa.faktaa
Aivan. Tärkeä pointti!
"Niin siis jos jumala olisi olemassa. "
Tiedon puute estää ateistia tietämästä, että Jumala on olemassa.- Mark.luuvitonen
Terveyden puute estää hihhulia tietämästä, että Jumala on harhaa.
- 12___13
"Hänelle kelpaisi Jumalaksi vain Jumala, mutta hän ei usko sellaista olevan."
Väität siis, ettei Jumala usko itseensä? Naurettavaa. :D- varmaa.faktaa
Olet naurettavan tyhmä, koska et tajua pointtia. Jos Jumalalla olisi Jumala, hän ei uskoisi itseensä vaan kyseiseen Jumalaan. Mutta koska hän ei usko hänellä olevan Jumalaa, hän kieltää Jumalansa ja on näin ollen ateisti. Toisaalta voisihan Jumala uskoa ihan sinun mieliksesi Zeukseen. Rukoile ja kerro toiveesi.
- KazuKa
Jumala ei ole ateisti.
Tämä uskoo että, toisia jumalia on olemassa, koska tämä tietää, että niitä on.
Tämä esimerkiksi kieltää palvomasta toisia jumalia ja tämä jopa tuomitsi Egyptin jumalat.
2. Mooseksen kirja 12
12 Sinä yönä minä kuljen läpi Egyptin ja surmaan Egyptin jokaisen esikoisen, niin ihmisten kuin eläintenkin. Minä, Herra, annan tuomioni kohdata kaikkia Egyptin jumalia.
Jopa psalmeissa Jumala on "suurin jumalien joukossa".
Psalmit 8
6 Kuule minun rukoukseni, Herra, ota vastaan avunpyyntöni.
7 Sinua minä hädässäni huudan, ja sinä vastaat minulle. [Ps. 50:15]
8 Ei ole vertaistasi jumalien joukossa, ei ole vertaa sinun teoillesi, Herra. [2. Moos. 15:11 ]
Psalmit 97
7 Häpeän saavat kuvien palvojat, turhaan he kerskuvat kivijumalillaan. Herran edessä kumartuvat maahan kaikki jumalat. [Jes. 42:17]
Psalmit 135
5 Herra on suuri, minä tiedän sen, meidän Herramme on suurempi kuin mikään muu jumala.- valehtelijaonheikko
Mistä nämä kaikki jumalat ovat tulleet, tietenkin erilaisten ihmisten päistä.
Ateistin päästä ei jumalaa synny, sillä ateisti vihaa valehtelua.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu561304- 21935
- 68772
- 64758
Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa69718- 47714
Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.131655Humalassa autolla ajo.
Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.10612Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31595Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i12587Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45538Jäljitelmä Birginit
Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �125527- 4522
- 75516
Hyvää yötä hurmuri
Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä24493- 36455
Pitäisikö seksille asettaa huvivero?
(ja jos hankkisi todistuksen sen harrastamisesta velvollisuudesta tai lisääntymistarkoituksessa, saisi siitä vapautuksen113454- 16451
- 83442
- 36437