Laki ei vanhurskauta ihmistä.
1. Joh. 3:7
Lapsukaiset, älköön kukaan saako teitä eksyttää. Se, joka vanhurskauden tekee, on vanhurskas, niinkuin hän on vanhurskas.
Lakihenkiset valehtelevat noudattavansa Mooseksen Kymmenen käskyä rikkomatta lakia.
Toora ja laki EIVÄT vanhurskauta
149
1083
Vastaukset
- tuomiolainalaisille
LAIN ALAISET SYNTIÄ TEHNEET JOUTUVAT TUOMIOLLE LAIN MUKAAN
Room. 2
"kaikki, jotka lain alaisina ovat syntiä tehneet, ne lain mukaan tuomitaan" - Eksyttäjille
Missä Jeesus sanoo että laki vanhurskauttaa?
- Kirjakääröt
Room.2:13 Biblia (1776) Sillä ei ne ole Jumalan edessä vanhurskaat, jotka lain kuulevat, mutta ne, jotka lain töillänsä täyttävät, ne pitää vanhurskaaksi tuleman.
Laki ei vanhurskauta. Tuo on totta. Me pelastumme yksin armosta, uskomalla Jeesukseen. Paavali tietää että eksyttäjät tulevat vääntämään hänen sanojaan kieroon ja myös Pietari varoittaa samasta asiasta. Siksi Paavali kysyykin, että teemmekö siis lain mitättömäksi vetoamalla uskoon, ja vastaa että pois se, me vahvistamme lain (Room. 3:31). Paavali kysyy, että miten siis on, saammeko armon alla uudessa liitossa tehdä syntiä ja vastaa että emme tietenkään saa (Room. 6:15). Meidän siis uudessa liitossa armon alla on noudatettava lakia, koska emme saa tehdä syntiä.
Laki ei ole armoa vastaan. Laki Raamatun mukaan kirkastaa Kristusta.- nettikristitylle
Sotket lain, vanhurskauden ja Jumalan Armon eksyttävästi yhdeksi sekametelikeitoksi.
Tämä on kristitty.netin eksytystä.
Tee parannus jos pystyt. nettikristitylle kirjoitti:
Sotket lain, vanhurskauden ja Jumalan Armon eksyttävästi yhdeksi sekametelikeitoksi.
Tämä on kristitty.netin eksytystä.
Tee parannus jos pystyt.En sotke yhtään mitään. Me pelastumme yksin armosta. Mutta armon alla emme saa tehdä syntiä ja rikkoa Jumalan pyhää lakia. Tässä ei ole mitään ristiriitaa.
nettikristitylle kirjoitti:
Sotket lain, vanhurskauden ja Jumalan Armon eksyttävästi yhdeksi sekametelikeitoksi.
Tämä on kristitty.netin eksytystä.
Tee parannus jos pystyt.Jeesus sanoi mene, äläkä enää tee syntiä. Kerro missä kohtaa Raamattua meille annetaan armon alla uudessa liitossa lupa tehdä syntiä ja rikkoa ainuttakaan Jumalan pyhän lain käskyä?
- vvvyyhhi
Kristitty.net kirjoitti:
Jeesus sanoi mene, äläkä enää tee syntiä. Kerro missä kohtaa Raamattua meille annetaan armon alla uudessa liitossa lupa tehdä syntiä ja rikkoa ainuttakaan Jumalan pyhän lain käskyä?
Synnin tekeminen ja lain noudattaminen ovat eri asioita. Vaikuttaa siltä, lain noudattamisestakin voi tulla joillekin synti niinkuin Jeesuksen ajan fariseuksille ja nykyajan adventisteille.
- uskolakiintooraan
Sano missä kohtaa Raamatussa sanotaan että laki pelastaa ja vanhurskauttaa?
Vääristät Jumalan vanhurskauden.
Uskosi on helisevä vaski koska siinä ei ole lähimmäisen rakkautta. - Laskuntulos
Kristitty.net kirjoitti:
En sotke yhtään mitään. Me pelastumme yksin armosta. Mutta armon alla emme saa tehdä syntiä ja rikkoa Jumalan pyhää lakia. Tässä ei ole mitään ristiriitaa.
Kristitty.netin "sydämessä" on toora, joka käskee kivittämään kristityt. Hänellä on vanhan liiton laki.
Uudessa Testamentissa Jeesus käskee kääntämään toisen posken, jos joku lyö toiselle.
Paavali kiittää seurakuntalaisia siitä että he eivät tehneet vastarintaa, kun jumalattomat veivät heidän omaisuutensa!
Tästä näemme, että uudessa liitossa on uusi laki. - kysynpävaa
vvvyyhhi kirjoitti:
Synnin tekeminen ja lain noudattaminen ovat eri asioita. Vaikuttaa siltä, lain noudattamisestakin voi tulla joillekin synti niinkuin Jeesuksen ajan fariseuksille ja nykyajan adventisteille.
Ovatko sinun mielestä kaikki advarit samanlaisia montako advaria muuten tunnet ?
- sfe
vvvyyhhi kirjoitti:
Synnin tekeminen ja lain noudattaminen ovat eri asioita. Vaikuttaa siltä, lain noudattamisestakin voi tulla joillekin synti niinkuin Jeesuksen ajan fariseuksille ja nykyajan adventisteille.
>>Synnin tekeminen ja lain noudattaminen ovat eri asioita. <<
Tämä on emävalhe. Mooseksen lain rikkominen on aina syntiä ja siten Jumalan tahdon vastainen teko. Tämä on opetettu Jumalan Sanassa hyvin selvästi.
Room 7:7 Mitä meidän on siis sanottava? Onko laki syntiä? Ei toki.
1 Jh 3:4 Jokainen, joka tekee syntiä, syyllistyy laittomuuteen, sillä synti merkitsee Jumalan lain rikkomista. - tosiaankin
Minkä ihmeen takia ette sitten noudata tooraa! Miksi toraistit ovat kaksimielisiä!
Lakia paasataan muille, mutta itse ei sitä noudateta! - näinymmärtänyt
Kristitty.net kirjoitti:
En sotke yhtään mitään. Me pelastumme yksin armosta. Mutta armon alla emme saa tehdä syntiä ja rikkoa Jumalan pyhää lakia. Tässä ei ole mitään ristiriitaa.
Kristitty.net on mielestäni ymmärtänyt Room.2:13 oikean suuntaisesti. Vastaava ankara kohta löytyy Kirjeestä hebrealaisille 10:26. Itse olen vielä uskoni uudistumisen jälkeen langennut käyttämään päihteitä (tietenkin tahallinen synti). "Hebrealaiskirjeen" kohdan perusteella ja tulkiten sen kirjaimellisesti, kuten sen aluksi ymmärsin, tuli mieleeni ettei armo enää kuuluisi minulle, vaan "tuomion odotus". Ahdistuneena olen kysellyt neuvoa kokeneemmilta uskovilta tästä asiasta. Jos uskoon tulleet eivät enää t a h a l l i s t e n syntien jälkeen saisi armoa Jeesuksen Kristuksen veren kautta, niin kuinka moni mahtaisi enää pelastua? Selitykseksi on tarjottu lähinnä ihmisen luopumista uskosta tai uskonelämän totaalista näivettymistä, missä ei syntiä vastaan taistelulla ole paljoakaan merkitystä.Moni ymmärtää tämän kohdan varmaan syvemmin ja tarkalleen oikealla tavalla. Itse uskon tässä tarkoitettavan sitä, miten Jumala todella vihaa syntiä ja miten tärkeää meidän on sitä vastaan taisteltava ja toisaalta elämään lähellä Kristusta, Hengessä, niin emme lihan himoja toteuttaisi, kuten Paavali tästä opettaa.
- näinymmärtänyt
Eikö synnin tekeminen ole Jumalan/Jeesuksen Kristuksen lain rikkomista. Raja, mikä on syntiä ja mikä ei, mahtaako juurikaan olla epäselvä, milloin Jumalan tahdon rikomme. Lepopäivän pyhittäminen tai kymmenysten antaminen taitavat olla niitä asioita, joissa kiistellään. Jos esim. kymmenysten antaminen tapahtuu "pakosta", se oikeastaan menettää merkityksensä antaako niitä ollenkaan, koska iloista antajaa Jumala rakastaa...silloin voi antaa Jumalalle vaikka enemmänkin.
Mitkä lait olisivat vielä sellaisia, joista vallitsee epäselvyys. Eikö Jeesus usein korostanut, että sydämen asenteen ollessa väärä Jumalan edessä teemme syntiä...siis rikomme jotakin Jumalan lakia. Esim. rakkaudettomuutta ei erikseen mainita synniksi, mutta varmaa ymmärrämme, milloin itse tai toiset siihen lankeavat yms. - näinkinlakitoteutuu
Rakkaus Jumalaa ja lähimmäisiin (Hengen hedelmät, jotka tuonnempana mainitaan..Pyhä Henki vaikutttaa ne...myös oma ymmärryksemme Jumalan tahdosta). Se saa aikaan tekoja, jotka eivät ole laista lähteviä tekoja, mutta rakkauden lain niissä toteutamme.. Todistamme ihmisille Kristuksesta heidän pelastumisekseen, autamme uskovia ja uskosta osattomia heidän ollessa vaikeuksissa (sairaana, vankeudessa, nälässä, puutteessa, rukoillessamme ja viettäessämme aikaa meille rakkaan Herramme Jeesuksen Kristuksen/Jumalan Isän, Pyhässsä Hengessä ylistämme ja kiitämme Häntä, pyydämme apua itsellemme, neuvoa oikeaan toimimiseen, tuomme myös toisten rukousaiheet ja uskosta vielä osattomat Jumalan eteen. Tutkimme Raamatusta oppiaksemme tuntemaan Jumalaa ja Hänen tahtoaan liittyen omaan ja toisten elämään yms. Tämä kaikki toimiminen lähtee toimimaan, koska olemme Kristuksen omat, Jumalan lapsia. Laki ei pakottamalla saa meitä mitään tekemään, mutta Jumalan yhteydessä Hänen ominaan Hän laittaa meidät toimimaan ja halun toimia.
- 8.9.2018.SananValkeus
tosiaankin kirjoitti:
Minkä ihmeen takia ette sitten noudata tooraa! Miksi toraistit ovat kaksimielisiä!
Lakia paasataan muille, mutta itse ei sitä noudateta!Erinomaisesti sanot
tosiaankin kommentissasi. 8.9.2018 10:27
Minkä ihmeen takia ette sitten noudata tooraa! Miksi toraistit ovat kaksimielisiä!
Lakia paasataan muille, mutta itse ei sitä noudateta!
Eli todennäköisesti et haluakaan noudattaa Jumalantahtoa, eli lakia armon alla, ja kun näin teet - paasaat toisten kanssa sitten siitä laista muille, jotka HENGEN avulla Herra täyttää tahtoaan sydämessä.
Suomeksi luet Jumalan SAnan edessä tuomiota itsellesi.
Laittomuus - se on aivan kirjoituksiin kirjoitettu, se kylmentää rakkauden Herran tahtoon. Laittomuus on synnin tekoa, mutta lain päämäärä on rakkaus.
Se vain on HUOMATTAVA, että se onkin Jumalantyö meissä, ei oma työ ja voima.
Ettekö te jo sitä itse tajua ja huomaa!??????
Eli olette pahasti hakoteillä tulkinnoissanne.
Kukaan ei ole lakia täyttämässä omassa tahdossaan eli voimassaan. Sen voitte jo unohtaa. Siinä laissa näemme sen, että tuo on Jumalan tie elämään ja kas, HÄn itse sanoi antavansa voiman tuolle tielle, eli kyse onkin Pyhän Hengen voimasta käytävästä tiestä.
Siksi emme esitäkään, että ominvoimin ollaan tiellä, ei.
Vaan seuraamme Sapatin Herraa, koska Hän on Uusi Adam. Hän ristillä maksoi niin kalliin hinnan, jota PH.nki kirkastaa, että pitäisikö sitten ehdointahtoin tehdä sitä syntiä, että armo suuremmaksi tulisi????? Pois se, vaan Jumalan Voimasta ja Jumalan armosta tehköön Hän tahtomisen meissä, tässä ja nyt hetkessä.
Onko se teille niin vaikeaa ymmärtää??????? Ettekö tunne kirjoituksia?
Miksi siis eksytte, onko perinnäisopilla niin suuri jalansija, että silmävoide ja öljy puuttuu??? - rauhamaassa
Tarviiko uskovan ihan joka asiassa ajatella, mitä Jeesus on asiasta mieltä? Minun mielestäni ei tarvitse! Elä ja anna nyt herranjumala elää!!
- Jobinpostia
2Kor.5:10 Sillä kaikkien meidän pitää ilmestyvän Kristuksen tuomioistuimen eteen, että kukin saisi sen mukaan, kuin hän ruumiissa ollessaan on tehnyt, joko hyvää tai pahaa. Room.14:10 Ps.89:35 En minä liittoani riko, enkä muuta sitä, mikä on minun huuliltani lähtenyt.
- EivätPelastu
Miten kristitty.net todistaa olevansa uudestisyntynyt joka on Jumalan teko?
Uudestisyntymättömät eivät pelastu vaikka vetoavat lakiin ja tooraan.
Krisritty.net vihaa kristittyjä syyttäen heitä.- mietihän.sitäkin
älä sie vääristele asioita... Teidät kummatkin tuomitsee Herra.
Sanooko Hän, että en tunne teitä laittomuuden ihmiset? Kyllä. Kyllä Hän tuomiollaan sanoo, vaikka kuinka yrittää selittää eläneensä "herra, herra huulillaan"!
Ehkä se herrottelu on perinnäisopillista ja siksi taivaassa jää nimi tuntemattomaksi.
- sdfgs
Asia ei ole näin yksinkertainen. Yksi lailla ei voi vanhan liiton juutalainen vanhurskauttaa itsenään, koska kaikkien tulee uskoa Jeesukseen Kristukseen, mutta Raamattu myös säätää, ettei kukaan uskova voi olla vanhurskas, jos usko ei näy lain tekoina. Uskova ei ole vanhurskas, jos ei samalla noudata lakia. Jeesus ei armahda niitä, jotka eivät tee parannusta laittomuudesta. Jeesus tuomitsee helvettiin jokaisen helluntailaisen, joka tekee laittomuutta.
Room 2:13 Ei Jumala hyväksy vanhurskaiksi niitä, jotka vain kuulevat lain sanoja, vaan vanhurskaiksi julistetaan ne, jotka myös noudattavat lakia.
Jaak 2: 24 Näette siis, että ihminen osoittautuu vanhurskaaksi tekojen, ei yksistään uskon perusteella.
Mt 7:21. Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.
22. Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
23. Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.
Jaak 2:26 Niin kuin ruumis ilman henkeä on kuollut, niin on uskokin kuollut ilman tekoja.- tosiasia
Laki ei vanhurskauta vaikka kuinka yrittäisit tehdä parannuksen tekoja yms.
- Usko.Toivonen
Jaakob ei puhu sanaakaan lain teoista.
Jaakob kirjoittaa laupeudesta, laupeuden teoista, jotka usko saa aikaan.
Ja Jeesuksen omat ovat perillisiä lupauksen mukaan, ei lain tekojen kautta.
10. Sillä joka pitää koko lain, mutta rikkoo yhtä kohtaa vastaan, se on syypää kaikissa kohdin.
11. Sillä hän, joka on sanonut: "Älä tee huorin", on myös sanonut: "Älä tapa"; jos et teekään huorin, mutta tapat, olet lainrikkoja.
12. Puhukaa niin ja tehkää niin kuin ne, jotka vapauden laki on tuomitseva.
13. Sillä tuomio on laupeudeton sille, joka ei ole laupeutta tehnyt; laupeudelle tuomio koituu kerskaukseksi.
( Jaak. 2. )
17. Minä tarkoitan tätä: Jumalan ennen vahvistamaa testamenttia ei neljänsadan kolmenkymmenen vuoden perästä tullut laki voi kumota, niin että se tekisi lupauksen mitättömäksi.
18. Sillä jos perintö tulisi laista, niin se ei enää tulisikaan lupauksesta. Mutta Aabrahamille Jumala on sen lahjoittanut lupauksen kautta.
19. Mitä varten sitten on laki? Se on rikkomusten tähden jäljestäpäin lisätty olemaan siihen asti, kunnes oli tuleva se siemen, jolle lupaus oli annettu; ja se säädettiin enkelien kautta, välimiehen kädellä.
20. Välimies taas ei ole yhtä varten; mutta Jumala on yksi.
21. Onko sitten laki vastoin Jumalan lupauksia? Pois se! Sillä jos olisi annettu laki, joka voisi eläväksi tehdä, niin vanhurskaus todella tulisi laista.
-
29. Mutta jos te olette Kristuksen omat, niin te siis olette Aabrahamin siementä, perillisiä lupauksen mukaan.
( Gal. 3. )
Ja Herra Jeesus tuntee omansa, perilliset lupauksen mukaan. - sdfgs
Usko.Toivonen kirjoitti:

Ja Herra Jeesus tuntee omansa, perilliset lupauksen mukaan.Jaakob puhui nimenomaan lain teoista.
Jaak 2:9 Mutta jos te erottelette ihmisiä, te teette syntiä, ja LAKI osoittaa teidät rikkojiksi.
Jaak 2: 24 Näette siis, että ihminen osoittautuu vanhurskaaksi tekojen, ei yksistään uskon perusteella.
Jeesus puhui lain teoista. Ilman lain tekoja uskovat ei voi olla vanhurskas, mutta yksin lain teoilla ei voi myöskään tulla vanhurskaaksi. Vanhurskaus vaatii sekä lain tekoja että uskoa Jeesukseen Kristukseen. Rahab noudatti Mooseksen lakia, koska hän uskoi Israelin Jumalaan, kuten laki käskee tekemään.
Raamatun tulkintaohjeita ei voi keksiä omasta päästä, kuten sinä Usko.Toivonen teet. Pitää etsiä vastaus Raamatun muista jakeista, jos ei siltä sivulta löydy. Roomalaiskirje sanoo, että ilman lain tekoja kukaan uskova ei ole vanhurskas.
Room 2:13 Ei Jumala hyväksy vanhurskaiksi niitä, jotka vain kuulevat lain sanoja, vaan vanhurskaiksi julistetaan ne, jotka myös noudattavat lakia. - Usko.Toivonen
No ei vainenkaan puhu lain teoista positiivisessa mielessä, vaan osoittaa sen, että jos epäonnistut yhdessäkin kohdassa lain osalta, niin epäonnistut koko lain osalta.
10. Sillä joka pitää koko lain, mutta rikkoo yhtä kohtaa vastaan, se on syypää kaikissa kohdin.
( Jaak. 2. )
Ja jos luet edelleen, niin uskon vaikuttamista teoista on kysymys.
23. ja niin toteutui Raamatun sana: "Aabraham uskoi Jumalaa, ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi", ja häntä sanottiin Jumalan ystäväksi.
24. Te näette, että ihminen tulee vanhurskaaksi teoista eikä ainoastaan uskosta.
25. Eikö samoin myös portto Raahab tullut vanhurskaaksi teoista, kun hän otti lähettiläät luokseen ja päästi heidät toista tietä pois?
26. Sillä niinkuin ruumis ilman henkeä on kuollut, niin myös usko ilman tekoja on kuollut.
( Jaak. 2. )
Ota huomioon, että Mooseksen lakia ei edes ollut Aabrahamin aikaan.
17. Minä tarkoitan tätä: Jumalan ennen vahvistamaa testamenttia ei neljänsadan kolmenkymmenen vuoden perästä tullut laki voi kumota, niin että se tekisi lupauksen mitättömäksi.
18. Sillä jos perintö tulisi laista, niin se ei enää tulisikaan lupauksesta. Mutta Aabrahamille Jumala on sen lahjoittanut lupauksen kautta.
( Gal. 3. )
Ja perintö ei tule laista, vaan lupauksesta.
Kristus lunasti lain kirouksesta.
13. Kristus on lunastanut meidät lain kirouksesta, kun hän tuli kiroukseksi meidän edestämme - sillä kirjoitettu on: "Kirottu on jokainen, joka on puuhun ripustettu" -
( Gal. 3. )
Laupeudesta Jaakob kirjoittaa.
12. Puhukaa niin ja tehkää niin kuin ne, jotka vapauden laki on tuomitseva.
13. Sillä tuomio on laupeudeton sille, joka ei ole laupeutta tehnyt; laupeudelle tuomio koituu kerskaukseksi.
( Jaak. 2. )
Ja joka kerskaa:
17. Mutta joka kerskaa, hänen kerskauksenaan olkoon Herra.
18. Sillä ei se ole koetuksen kestävä, joka itse itseään suosittelee, vaan se, jota Herra suosittelee.
( 2. Kor. 10. ) - sdf

( 2. Kor. 10. )Sinä Usko.Toivonen julistat sellaista harhaoppia, jota voisi verrata Jehovan todistajien harhaoppiin tai katolisen kirkon katekismukseen tai kirjanoppineitten perinnäissääntöihin tai antikristuksen laittomuuden harhaoppiin.
Jos sinulle siteeraa selvää Jeesuksen käskyä, niin alat väittämään vastaan Raamattua vääristellen. Tässä on jakeet, joiden perusteella tuomio viimeisenä päivänä tapahtuu. Moni helluntailainen, joka huusi Jeesukseen nimeä, tuomittiin tuliseen järveen laittomuuden tekijänä. Mooseksen lain noudattaja tulee tuomitsemaan viimeisenä päivänä Mooseksen lain kieltäjän. Tämä on Jumalan Sanaa, jota et voi kumota millään jakeella Raamatusta eikä millään muullakaan perusteella.
Mt 7:21. Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.
22. Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
23. Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.
Mt 5: 19 Sitä, joka jättää laista pois yhdenkin käskyn, vaikkapa kaikkein vähäisimmän, ja siten opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa vähäisimmäksi. Mutta sitä, joka noudattaa lakia ja niin opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa suureksi. 20 Minä sanon teille: ellette te noudata Jumalan tahtoa paljon paremmin kuin lainopettajat ja fariseukset, te ette pääse taivasten valtakuntaan.
Room 2:12 Ne, jotka ovat tehneet syntiä lakia tuntematta, myös tuhoutuvat laista riippumatta. Ne taas, jotka ovat lain tuntien tehneet syntiä, myös tuomitaan lain nojalla. 13 Ei Jumala hyväksy vanhurskaiksi niitä, jotka vain kuulevat lain sanoja, vaan vanhurskaiksi julistetaan ne, jotka myös noudattavat lakia.
-----
27 Ulkonaisesti ympärileikkaamaton, joka noudattaa lain käskyjä, on tuomitseva sinut, joka lain kirjaimesta ja ympärileikkauksesta huolimatta rikot lakia. sdf kirjoitti:
Sinä Usko.Toivonen julistat sellaista harhaoppia, jota voisi verrata Jehovan todistajien harhaoppiin tai katolisen kirkon katekismukseen tai kirjanoppineitten perinnäissääntöihin tai antikristuksen laittomuuden harhaoppiin.
Jos sinulle siteeraa selvää Jeesuksen käskyä, niin alat väittämään vastaan Raamattua vääristellen. Tässä on jakeet, joiden perusteella tuomio viimeisenä päivänä tapahtuu. Moni helluntailainen, joka huusi Jeesukseen nimeä, tuomittiin tuliseen järveen laittomuuden tekijänä. Mooseksen lain noudattaja tulee tuomitsemaan viimeisenä päivänä Mooseksen lain kieltäjän. Tämä on Jumalan Sanaa, jota et voi kumota millään jakeella Raamatusta eikä millään muullakaan perusteella.
Mt 7:21. Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.
22. Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
23. Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.
Mt 5: 19 Sitä, joka jättää laista pois yhdenkin käskyn, vaikkapa kaikkein vähäisimmän, ja siten opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa vähäisimmäksi. Mutta sitä, joka noudattaa lakia ja niin opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa suureksi. 20 Minä sanon teille: ellette te noudata Jumalan tahtoa paljon paremmin kuin lainopettajat ja fariseukset, te ette pääse taivasten valtakuntaan.
Room 2:12 Ne, jotka ovat tehneet syntiä lakia tuntematta, myös tuhoutuvat laista riippumatta. Ne taas, jotka ovat lain tuntien tehneet syntiä, myös tuomitaan lain nojalla. 13 Ei Jumala hyväksy vanhurskaiksi niitä, jotka vain kuulevat lain sanoja, vaan vanhurskaiksi julistetaan ne, jotka myös noudattavat lakia.
-----
27 Ulkonaisesti ympärileikkaamaton, joka noudattaa lain käskyjä, on tuomitseva sinut, joka lain kirjaimesta ja ympärileikkauksesta huolimatta rikot lakia.>>Sinä Usko.Toivonen julistat sellaista harhaoppia, jota voisi verrata Jehovan todistajien harhaoppiin tai katolisen kirkon katekismukseen tai kirjanoppineitten perinnäissääntöihin tai antikristuksen laittomuuden harhaoppiin.<<
"Usko.Toivonen" julistaa Raamatun sanan mukaista raitista evankeliumia rakkaudessa totuuteen.
Ja tätä Herran Jeesuksen Kristuksen evankeliumia, jota "U.T" julistaa, sinä "sdf" kutsut harhaopiksi!- sdfr
Saviseutulainen kirjoitti:
>>Sinä Usko.Toivonen julistat sellaista harhaoppia, jota voisi verrata Jehovan todistajien harhaoppiin tai katolisen kirkon katekismukseen tai kirjanoppineitten perinnäissääntöihin tai antikristuksen laittomuuden harhaoppiin.<<
"Usko.Toivonen" julistaa Raamatun sanan mukaista raitista evankeliumia rakkaudessa totuuteen.
Ja tätä Herran Jeesuksen Kristuksen evankeliumia, jota "U.T" julistaa, sinä "sdf" kutsut harhaopiksi!Uusi testamentti vaatii noudattamaan Mooseksen lakia. Tätä sinä et pysty mitenkään kumoamaan, koska se on Jumalan Sanaa:
Mt 23: 1 Sitten Jeesus puhui väkijoukolle ja opetuslapsilleen: 2 "Mooseksen istuin on nyt lainopettajien ja fariseusten hallussa. 3 Tehkää siis niin kuin he sanovat ja noudattakaa heidän opetustaan. Älkää kuitenkaan ottako oppia heidän teoistaan, sillä he puhuvat yhtä ja tekevät toista.
Mt 7:21. Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.
22. Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
23. Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.
Mt 5:19 Sitä, joka jättää laista pois yhdenkin käskyn, vaikkapa kaikkein vähäisimmän, ja siten opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa vähäisimmäksi. Mutta sitä, joka noudattaa lakia ja niin opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa suureksi. 20 Minä sanon teille: ellette te noudata Jumalan tahtoa paljon paremmin kuin lainopettajat ja fariseukset, te ette pääse taivasten valtakuntaan.
Room 2:12 Ne, jotka ovat tehneet syntiä lakia tuntematta, myös tuhoutuvat laista riippumatta. Ne taas, jotka ovat lain tuntien tehneet syntiä, myös tuomitaan lain nojalla. 13 Ei Jumala hyväksy vanhurskaiksi niitä, jotka vain kuulevat lain sanoja, vaan vanhurskaiksi julistetaan ne, jotka myös noudattavat lakia.
-----
27 Ulkonaisesti ympärileikkaamaton, joka noudattaa lain käskyjä, on tuomitseva sinut, joka lain kirjaimesta ja ympärileikkauksesta huolimatta rikot lakia. - Usko.Toivonen
Pakanauskovat ovat perillisiä lupauksen mukaan, ei lain kautta.
17. Minä tarkoitan tätä: Jumalan ennen vahvistamaa testamenttia ei neljänsadan kolmenkymmenen vuoden perästä tullut laki voi kumota, niin että se tekisi lupauksen mitättömäksi.
18. Sillä jos perintö tulisi laista, niin se ei enää tulisikaan lupauksesta. Mutta Aabrahamille Jumala on sen lahjoittanut lupauksen kautta.
-
29. Mutta jos te olette Kristuksen omat, niin te siis olette Aabrahamin siementä, perillisiä lupauksen mukaan.
( Gal. 3. )
Lakiin perustavat eivät ole Kristuksen omia, sillä he pyrkivät vanhurskauteen tekojensa kautta. Pystyttämään omaa vanhurskauttaan.
10. Sillä kaikki, jotka perustautuvat lain tekoihin, ovat kirouksen alaisia; sillä kirjoitettu on: "Kirottu olkoon jokainen, joka ei pysy kaikessa, mikä on kirjoitettuna lain kirjassa, niin että hän sen tekee".
11. Ja selvää on, ettei kukaan tule vanhurskaaksi Jumalan edessä lain kautta, koska "vanhurskas on elävä uskosta".
12. Mutta laki ei perustaudu uskoon, vaan: "Joka ne täyttää, on niistä elävä".
( Gal. 3. )
2. Sillä minä todistan heistä, että heillä on kiivaus Jumalan puolesta, mutta ei taidon mukaan;
3. sillä kun he eivät tunne Jumalan vanhurskautta, vaan koettavat pystyttää omaa vanhurskauttaan, eivät he ole alistuneet Jumalan vanhurskauden alle.
4. Sillä Kristus on lain loppu, vanhurskaudeksi jokaiselle, joka uskoo.
( Room. 10. ) - bdw

( Room. 10. )Mutta pakanauskovat tullaa tuomitsemaan sen perusteella noudattivatko he Mooseksen lakia vai ei. Tämä on Jumalan Sanaa:
1 Kr 7: 19 On yhdentekevää, onko ihminen ympärileikattu vai ei; tärkeää on Jumalan käskyjen noudattaminen.
Room 2:12 Ne, jotka ovat tehneet syntiä lakia tuntematta, myös tuhoutuvat laista riippumatta. Ne taas, jotka ovat lain tuntien tehneet syntiä, myös tuomitaan lain nojalla. 13 Ei Jumala hyväksy vanhurskaiksi niitä, jotka vain kuulevat lain sanoja, vaan vanhurskaiksi julistetaan ne, jotka myös noudattavat lakia.
----
27 Ulkonaisesti ympärileikkaamaton, joka noudattaa lain käskyjä, on tuomitseva sinut, joka lain kirjaimesta ja ympärileikkauksesta huolimatta rikot lakia.
Mt 7:21. Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.
22. Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
23. Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'. - Usko.Toivonen
Tässä on Herran Jeesuksen ilmoitus mitä tapahtuu viimeisellä tuomiolla:
41. Sitten hän myös sanoo vasemmalla puolellaan oleville: 'Menkää pois minun tyköäni, te kirotut, siihen iankaikkiseen tuleen, joka on valmistettu perkeleelle ja hänen enkeleillensä.
42. Sillä minun oli nälkä, ja te ette antaneet minulle syödä; minun oli jano, ja te ette antaneet minulle juoda;
43. minä olin outo, ja te ette ottaneet minua huoneeseenne; minä olin alaston, ja te ette vaatettaneet minua; sairaana ja vankeudessa, ja te ette käyneet minua katsomassa.'
44. Silloin hekin vastaavat sanoen: 'Herra, milloin me näimme sinut nälkäisenä tai janoisena tai outona tai alastonna tai sairaana tai vankeudessa, emmekä sinua palvelleet?'
45. Silloin hän vastaa heille ja sanoo: 'Totisesti minä sanon teille: kaiken, minkä olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle'.
46. Ja nämä menevät pois iankaikkiseen rangaistukseen, mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään."
( Matt. 25. )
Tässä on kuvaus, minkä vuoksi Herra sanoo : "Menkää pois minun tyköäni".
Onko tässä joukossa niitä, jotka perustavat lakiin? - ELO

Onko tässä joukossa niitä, jotka perustavat lakiin?Aivan, he eivät noudattaneet Mooseksen lakia, joten heidät tuomittiin kadotukseen. Tämä tulee esille myös Matt 7:23 jakeesta:
Matt 7:23 Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.
- OutoTapaus
Miksi kristitty.net et ole töissä vaan yhteiskunnan elättinä ja kristittyjen syyttäjänä 24/7?
Mihin kristilliseen seurakuntaan kuulut?- sdfs
Onkohan hän maanviljelijä??? En tiedä. Tämä on arvaukseni, koska asuu muistaakseni Ryttylän maaseudulla ja julkaisee kuvia aitan vieristä.
En ole täällä 247, kuten jokainen voi profiilistani tarkistaa. Käyn täällä nykyää tasan kerran päivässä enkä koskaa sapattina. En kuulu mihinkään kristilliseen seurakuntaan vaan erääseen messiaaniseen seurakuntaan.
- Laskuntulos
Kristitty.net kirjoitti:
En ole täällä 247, kuten jokainen voi profiilistani tarkistaa. Käyn täällä nykyää tasan kerran päivässä enkä koskaa sapattina. En kuulu mihinkään kristilliseen seurakuntaan vaan erääseen messiaaniseen seurakuntaan.
Kristitty.net kuuluu kuvitteelliseen messiaaniseen seurakuntaan.
Kivittävätkö muutkin seurakuntasi jäsenet kristityt? Laskuntulos kirjoitti:
Kristitty.net kuuluu kuvitteelliseen messiaaniseen seurakuntaan.
Kivittävätkö muutkin seurakuntasi jäsenet kristityt?Kuulun oikeaan ja elävään messiaaniseen seurakuntaan.
Kuten olen miljoona kertaa sanonut, kuolemantuomion langettaminen on yksin oikeuslaitoksen tehtävä, joten minä en kivitä ketään. Se ei ole minun tehtäväni.
Sitäpaitsi Paavalin mukaan ulkopuolisten tuomitseminen kuuluu Jumalalle, joten me emme tuomitse ja kivitä kristittyjä.- Laskuntulos
Kristitty.net kirjoitti:
Kuulun oikeaan ja elävään messiaaniseen seurakuntaan.
Kuten olen miljoona kertaa sanonut, kuolemantuomion langettaminen on yksin oikeuslaitoksen tehtävä, joten minä en kivitä ketään. Se ei ole minun tehtäväni.
Sitäpaitsi Paavalin mukaan ulkopuolisten tuomitseminen kuuluu Jumalalle, joten me emme tuomitse ja kivitä kristittyjä.Sinähän tuomitset tällä keskustelupalstalla kristittyjä 24/7.
Onko sinun seurakunnassasi kahta jäsentä, joilla olisi sama oppi?
Onko seurakunnassasi vanhimmisto? Laskuntulos kirjoitti:
Sinähän tuomitset tällä keskustelupalstalla kristittyjä 24/7.
Onko sinun seurakunnassasi kahta jäsentä, joilla olisi sama oppi?
Onko seurakunnassasi vanhimmisto?En tuomitse, vaan nuhtelen. Tämä on keskustelufoorumi, jossa kuuluukin olla asioista eri mieltä.
Onko missään kristillisessä seurakunnassa ykseyttä? Miksi kristityt ovat jakaantuneet tuhansiin eri kuppikuntiin?
- kartanäitä
SOTKETAAN lain teot ja hengen hedelmät.
- eipä näiltä lakimiehiltä löydy lähimmäisen rakkautta
- lakimiehet ovat yksinäisiä susia- dfe
Sinä sekoitat asiat väärin päin. Lain noudattaminen on nimenomaan Hengen hedelmää. Kaikki Hengen hedelmät ovat lain mukaisia.
Gal 5:22 Hengen hedelmää taas ovat rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, 23 lempeys ja itsehillintä. Näitä vastaan ei ole laki. - Usko.Toivonen
Saulus oli opetettu noudattamaan tarkasti isien lakia ja mikä oli sen hedelmä?
3. "Minä olen juutalainen, syntynyt Kilikian Tarsossa, mutta kasvatettu tässä kaupungissa ja Gamalielin jalkojen juuressa opetettu tarkkaan noudattamaan isien lakia; ja minä kiivailin Jumalan puolesta, niinkuin te kaikki tänä päivänä kiivailette.
4. Ja minä vainosin tätä tietä aina kuolemaan asti, sitoen ja heittäen vankeuteen sekä miehiä että naisia,
5. niinkuin myös ylimmäinen pappi voi minusta todistaa, ja kaikki vanhimmat. Minä sain heiltä myös kirjeitä veljille Damaskoon, ja minä matkustin sinne tuodakseni nekin, jotka siellä olivat, sidottuina Jerusalemiin rangaistaviksi.
6. Niin tapahtui, kun minä matkalla ollessani lähestyin Damaskoa, että keskipäivän aikaan yhtäkkiä taivaasta leimahti suuri valo minun ympärilläni;
7. ja minä kaaduin maahan ja kuulin äänen sanovan minulle: 'Saul, Saul, miksi vainoat minua?'
8. Niin minä vastasin: 'Kuka olet, herra?' Ja hän sanoi minulle: 'Minä olen Jeesus Nasaretilainen, jota sinä vainoat'.
( Apt. 22. )
Eli ei se taida olla niin kuin esität "dfe". - sdf

Eli ei se taida olla niin kuin esität "dfe".Pakanauskovat tullaan tuomitsemaan joka tapauksessa sen perusteella, noudattivatko he Mooseksen lakia vai ei. Tämä on Jumalan Sanaa Uudesta testamentista koskien uutta liittoa:
1 Kr 7: 19 On yhdentekevää, onko ihminen ympärileikattu vai ei; tärkeää on Jumalan käskyjen noudattaminen.
Room 2:12 Ne, jotka ovat tehneet syntiä lakia tuntematta, myös tuhoutuvat laista riippumatta. Ne taas, jotka ovat lain tuntien tehneet syntiä, myös tuomitaan lain nojalla. 13 Ei Jumala hyväksy vanhurskaiksi niitä, jotka vain kuulevat lain sanoja, vaan vanhurskaiksi julistetaan ne, jotka myös noudattavat lakia.
----
27 Ulkonaisesti ympärileikkaamaton, joka noudattaa lain käskyjä, on tuomitseva sinut, joka lain kirjaimesta ja ympärileikkauksesta huolimatta rikot lakia.
Koska sinä Usko.Toivonen kiellät toistuvasti Mooseksen lain ja tahallaan rikot lakia vastaan, sinulla ei ole enää Kristuksen uhria syntiesi sovitukseksi. Mooseksen lain tahallinen rikkominen uskossa Kristukseen on Jeesuksen Armon Hengen häpäisemistä ja uhrin halpana pitämistä.
Hep 10: 26 Jos me näet teemme syntiä ehdoin tahdoin, senkin jälkeen, kun olemme oppineet tuntemaan totuuden, ei ole enää mitään uhria syntiemme sovitukseksi. 27 Ei ole muuta kuin kauhea tuomion odotus ja ahnas tuli, joka nielee Jumalaa uhmaavat. 28 Jos joku kieltää Mooseksen lain, hänet tuomitaan säälittä kuolemaan; siihen riittää kahden tai kolmen todistajan sana. 29 Kuinka paljon ankaramman rangaistuksen ansaitseekaan mielestänne se, joka polkee jalkoihinsa Jumalan Pojan, pitää epäpyhänä liiton verta, jolla hänet itsensä on pyhitetty, ja häpäisee armon Henkeä!
1 Jh 3:4 Jokainen, joka tekee syntiä, syyllistyy laittomuuteen, sillä synti merkitsee Jumalan lain rikkomista.
Mt 7:21. Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.
22. Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
23. Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'. - Usko.Toivonen
Katsos, "sdf ", kun ei ole sellaista lakia, josta ihminen voisi vanhurskaaksi tulla.
21. Onko sitten laki vastoin Jumalan lupauksia? Pois se! Sillä jos olisi annettu laki, joka voisi eläväksi tehdä, niin vanhurskaus todella tulisi laista.
" Sillä jos olisi annettu laki, joka voisi eläväksi tehdä, niin vanhurskaus todella tulisi laista. ", mutta ei sellaista lakia ole.
Voiko laki kumota Jumalan lupauksen? Vastaus on: Ei voi.
17. Minä tarkoitan tätä: Jumalan ennen vahvistamaa testamenttia ei neljänsadan kolmenkymmenen vuoden perästä tullut laki voi kumota, niin että se tekisi lupauksen mitättömäksi.
18. Sillä jos perintö tulisi laista, niin se ei enää tulisikaan lupauksesta. Mutta Aabrahamille Jumala on sen lahjoittanut lupauksen kautta.
Pakanauskovat ovat perillisiä Jumalan lupauksen mukaan, ei lain kautta.
29. Mutta jos te olette Kristuksen omat, niin te siis olette Aabrahamin siementä, perillisiä lupauksen mukaan.
( Gal. 3. )
Huomaa, mitä tässä sanotaan, Kristuksen omat eivät ole perillisiä laista, vaan lupauksesta, jota laki ei voi kumota, lupaus on siis suurempi, kuin laki.
Saulus noudatti lakia kirjaimellisesti, miksi hän siis lain noudattajana tuhosi Jeesuksen omia, vainosi Kristusta?
Vastaus: Sydämensä päällä oli peite Moosesta luettaessa. - dfs

Vastaus: Sydämensä päällä oli peite Moosesta luettaessa.Kuten edellä olen sanonut, niin jokainen tullaan tuomitsemaan viimeisenä päivänä sen mukaan noudattiko Mooseksen lakia. Tätä sinä et pysty kumoamaan, koska se on Jumalan Sanaa. Sen mukaan sinutkin tuomitaan. Sinut tulee tuomitsemaan sellainen henkilö, joka noudatti Mooseksen lakia uskossa Jeesukseen Kristukseen.
Room 2:12 Ne, jotka ovat tehneet syntiä lakia tuntematta, myös tuhoutuvat laista riippumatta. Ne taas, jotka ovat lain tuntien tehneet syntiä, myös tuomitaan lain nojalla.
---
27 Ulkonaisesti ympärileikkaamaton, joka noudattaa lain käskyjä, on tuomitseva sinut, joka lain kirjaimesta ja ympärileikkauksesta huolimatta rikot lakia. - Usko.Toivonen
No, ole hyvä ja osoita, missä kohden se tulee ilmi tuossa Herran Jeesuksen antamassa kuvauksessa viimeisestä tuomiosta.
31. Mutta kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan ja kaikki enkelit hänen kanssaan, silloin hän istuu kirkkautensa valtaistuimelle.
32. Ja hänen eteensä kootaan kaikki kansat, ja hän erottaa toiset toisista, niinkuin paimen erottaa lampaat vuohista.
33. Ja hän asettaa lampaat oikealle puolelleen, mutta vuohet vasemmalle.
34. Silloin Kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: 'Tulkaa, minun Isäni siunatut, ja omistakaa se valtakunta, joka on ollut teille valmistettuna maailman perustamisesta asti.
35. Sillä minun oli nälkä, ja te annoitte minulle syödä; minun oli jano, ja te annoitte minulle juoda; minä olin outo, ja te otitte minut huoneeseenne;
36. minä olin alaston, ja te vaatetitte minut; minä sairastin, ja te kävitte minua katsomassa; minä olin vankeudessa, ja te tulitte minun tyköni.'
37. Silloin vanhurskaat vastaavat hänelle sanoen: 'Herra, milloin me näimme sinut nälkäisenä ja ruokimme sinua, tai janoisena ja annoimme sinulle juoda?
38. Ja milloin me näimme sinut outona ja otimme sinut huoneeseemme, tai alastonna ja vaatetimme sinut?
39. Ja milloin me näimme sinun sairastavan tai olevan vankeudessa ja tulimme sinun tykösi?'
40. Niin Kuningas vastaa ja sanoo heille: 'Totisesti minä sanon teille: kaikki, mitä olette tehneet yhdelle näistä minun vähimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle'.
41. Sitten hän myös sanoo vasemmalla puolellaan oleville: 'Menkää pois minun tyköäni, te kirotut, siihen iankaikkiseen tuleen, joka on valmistettu perkeleelle ja hänen enkeleillensä.
42. Sillä minun oli nälkä, ja te ette antaneet minulle syödä; minun oli jano, ja te ette antaneet minulle juoda;
43. minä olin outo, ja te ette ottaneet minua huoneeseenne; minä olin alaston, ja te ette vaatettaneet minua; sairaana ja vankeudessa, ja te ette käyneet minua katsomassa.'
44. Silloin hekin vastaavat sanoen: 'Herra, milloin me näimme sinut nälkäisenä tai janoisena tai outona tai alastonna tai sairaana tai vankeudessa, emmekä sinua palvelleet?'
45. Silloin hän vastaa heille ja sanoo: 'Totisesti minä sanon teille: kaiken, minkä olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle'.
46. Ja nämä menevät pois iankaikkiseen rangaistukseen, mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään."
( Matt. 25. )
Mikä on niiden ansio, joille Herra sanoo ;"Tulkaa"?
Ja mikä heiltä puuttuu, joille Herra sanoo : "Menkää pois"? - Herran_palvelija

Ja mikä heiltä puuttuu, joille Herra sanoo : "Menkää pois"?Sinä olet uppiniskainen Jumalan vastustaja. Sinä et ole Jeesuksen ystävät. Sinulle Herra sanoo, mene pois, koska sinä olet tehnyt tahallaan laittomuutta ja siten häpäissyt Jeesuksen Armon Hengen ja sovintoveren.
- Usko.Toivonen
Mitä mieltä olet "Herran_palvelija"?
Onko noiden ansio joille Herra viimeisellä tuomiolla sanoo: "Tulkaa", heidän omien lain tekojen vuoksi?
Vai onko tuo ansio ne hyvät teot, mitkä eivät ole heistä itsestään kumpuavia, vaan Jumalan armosta, edeltäpäin valmistettuja hyviä tekoja?
8. Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta - se on Jumalan lahja -
9. ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi.
10. Sillä me olemme hänen tekonsa, luodut Kristuksessa Jeesuksessa hyviä töitä varten, jotka Jumala on edeltäpäin valmistanut, että me niissä vaeltaisimme.
( Ef. 2. )
Voitko siis kerskata itsestäsi, suositella itseäsi lain tekojesi ansiosta?
18. Sillä ei se ole koetuksen kestävä, joka itse itseään suosittelee, vaan se, jota Herra suosittelee.
( 2. Kor. 10.) - fgs

( 2. Kor. 10.)Sinä et pysty mitenkään kumoamaan sitä totuutta, että Mooseksen lakia noudattanut Jeesukseen uskova tuomitsee sen Jeesukseen uskonsa tunnustaneen, joka rikkoi lakia vastaan ja kielsi Mooseksen lain. Tämä on Jumalan Sanaa. Tämä riittää vastaukseksi sinulle.
Room 2:12 Ne, jotka ovat tehneet syntiä lakia tuntematta, myös tuhoutuvat laista riippumatta. Ne taas, jotka ovat lain tuntien tehneet syntiä, myös tuomitaan lain nojalla.
---
27 Ulkonaisesti ympärileikkaamaton, joka noudattaa lain käskyjä, on tuomitseva sinut, joka lain kirjaimesta ja ympärileikkauksesta huolimatta rikot lakia. - Usko.Toivonen
Tuo Matteus 25. kuvaus viimeisestä tuomiosta onkin Herran Jeesuksen antama tuomio ja siis varmasti oikea tuomio.
31. Mutta kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan ja kaikki enkelit hänen kanssaan, silloin hän istuu kirkkautensa valtaistuimelle.
32. Ja hänen eteensä kootaan kaikki kansat, ja hän erottaa toiset toisista, niinkuin paimen erottaa lampaat vuohista.
33. Ja hän asettaa lampaat oikealle puolelleen, mutta vuohet vasemmalle.
34. Silloin Kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: 'Tulkaa, minun Isäni siunatut, ja omistakaa se valtakunta, joka on ollut teille valmistettuna maailman perustamisesta asti.
35. Sillä minun oli nälkä, ja te annoitte minulle syödä; minun oli jano, ja te annoitte minulle juoda; minä olin outo, ja te otitte minut huoneeseenne;
36. minä olin alaston, ja te vaatetitte minut; minä sairastin, ja te kävitte minua katsomassa; minä olin vankeudessa, ja te tulitte minun tyköni.'
Onko noiden ansio joille Herra viimeisellä tuomiolla sanoo: "Tulkaa", heidän omien lain tekojen vuoksi?
Vai onko tuo ansio ne hyvät teot, mitkä eivät ole heistä itsestään kumpuavia, vaan Jumalan armosta, edeltäpäin valmistettuja hyviä tekoja uusina luomuksisna Herrassa Jeesuksesaa Kristuksessa?
8. Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta - se on Jumalan lahja -
9. ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi.
10. Sillä me olemme hänen tekonsa, luodut Kristuksessa Jeesuksessa hyviä töitä varten, jotka Jumala on edeltäpäin valmistanut, että me niissä vaeltaisimme.
( Ef. 2. )
Kuinka kommentoit tätä oikeudenmukaista viimeistä tuomiota? - Laskuntulos
dfe kirjoitti:
Sinä sekoitat asiat väärin päin. Lain noudattaminen on nimenomaan Hengen hedelmää. Kaikki Hengen hedelmät ovat lain mukaisia.
Gal 5:22 Hengen hedelmää taas ovat rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, 23 lempeys ja itsehillintä. Näitä vastaan ei ole laki.Tälläistä toraistit ovat (hah.hah,hah)!
"rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, lempeys ja itsehillintä"
- Kirjakääröt
Ps.82:1 Jumala seisoo jumalien kokouksessa, hän on tuomari jumalien keskellä. (Jumalien seassa) Biblia (1776)
- Kirjakääröt
Joh.8:11 Biblia (1776) Hän sanoi: Herra, ei kukaan. Niin Jesus sanoi: en minä myös sinua tuomitse: mene ja älä silleen syntiä tee.
- rfffffffffffrrf
Mooseksen lait ovat juutalaisille ja kristityille on kymmenen käskyä ja Apostolien teoissa mainitut käskyt ns. Noan lait. Huom. Jumala on yksi eikä kolme.
- fgw
Mooseksen lait ovat niin juutalaisille kuin pakanoille. Jeesus ei kumonnut yhtään käskyä laista eikä rajannut ketään sen ulkopuolelle, vaan käski lähetyskäskyssään opettaa lain kaikille kansoille. Jokainen pakanuskoa tullaan tuomitsemaan sen mukaan, noudattiko Mooseksen lakia vai ei.
Mt 23: 1 Sitten Jeesus puhui väkijoukolle ja opetuslapsilleen: 2 "Mooseksen istuin on nyt lainopettajien ja fariseusten hallussa. 3 Tehkää siis niin kuin he sanovat ja noudattakaa heidän opetustaan. Älkää kuitenkaan ottako oppia heidän teoistaan, sillä he puhuvat yhtä ja tekevät toista.
1 Kr 7: 19 On yhdentekevää, onko ihminen ympärileikattu vai ei; tärkeää on Jumalan käskyjen noudattaminen.
Room 2:12 Ne, jotka ovat tehneet syntiä lakia tuntematta, myös tuhoutuvat laista riippumatta. Ne taas, jotka ovat lain tuntien tehneet syntiä, myös tuomitaan lain nojalla. 13 Ei Jumala hyväksy vanhurskaiksi niitä, jotka vain kuulevat lain sanoja, vaan vanhurskaiksi julistetaan ne, jotka myös noudattavat lakia.
----
27 Ulkonaisesti ympärileikkaamaton, joka noudattaa lain käskyjä, on tuomitseva sinut, joka lain kirjaimesta ja ympärileikkauksesta huolimatta rikot lakia. "Mooseksen lait ovat juutalaisille ja kristityille on kymmenen käskyä ja Apostolien teoissa mainitut käskyt ns. Noan lait."
Todella ristiriitaista. Kymmenen käskyä on Mooseksen laista joten on täysin absurdia väittää, että Mooseksen laki on vain juutalaisille. Jos kymmenen käskyä on kristityille, ilmeisesti pyhität sapatin, koska neljännessä käskyssä käsketään pyhittää sapatinpäivä?
Annas tulla luku ja jae, missä kohtaa Raamattua annetaan ns. Nooan lait?
Kristitty Net kirjoitti >> En sotke yhtään mitään. Me pelastumme yksin armosta. Mutta armon alla emme saa tehdä syntiä ja rikkoa Jumalan pyhää lakia. Tässä ei ole mitään ristiriitaa. << Ei siinä olekkaan ristiriita. Koska se vasta on armollista saada Rakkaus Jumalalta että saa Rakastaa vihollisen ja niin myös sen kautta me noudatamme koko Lain !! Toora taas opettaa surma vihollinen joka ei Toora noudattaa !!
- antitoraisti
fgw , sinä olet rikkonut tooraa vastaan ja muuttanut lakia. Eikö laissa ole kirjoitettu lukemattomia kertoja: Puhu israelilaisille? "opettaaksenne israelilaisille kaikki ne käskyt, jotka Herra on heille Mooseksen kautta puhunut."
Mooses sanoi vielä: Ja onko toista suurta kansaa, jolla on niin vanhurskaat käskyt ja säädökset, kuin on koko tämä laki, jonka minä tänä päivänä teille annan?
Missä kohtaa Moosesta käsketääån opettaa lakia pakanakansoille, laitahan jae?- dfg
Kukaan pakana ei pelastu, jos hän ei anna itseään oksastettavan Israelin jaloon öljypuuhun, jota johtaa juutalaisten kuningas Jeesus Kristus. Jeesus ei tullut kumoamaan lakia ja profeettoja vaan noudattamaan niitä ja antoi käskyn opettaa sen myös kaikille kansoille.
1 Kr 7: 19 On yhdentekevää, onko ihminen ympärileikattu vai ei; tärkeää on Jumalan käskyjen noudattaminen.
Room 2:27 Ulkonaisesti ympärileikkaamaton, joka noudattaa lain käskyjä, on tuomitseva sinut, joka lain kirjaimesta ja ympärileikkauksesta huolimatta rikot lakia.
Jes 56:6. Ja muukalaiset, jotka ovat liittyneet Herraan, palvellakseen häntä ja rakastaakseen Herran nimeä, ollakseen hänen palvelijoitansa, kaikki, jotka pitävät sapatin eivätkä sitä riko ja pysyvät minun liitossani,
7. ne minä tuon pyhälle vuorelleni ja ilahutan heitä rukoushuoneessani, ja heidän polttouhrinsa ja teurasuhrinsa ovat otolliset minun alttarillani, sillä minun huoneeni on kutsuttava kaikkien kansojen rukoushuoneeksi.
Sen takia Pietari kehottaa myös pakanoita pyhittäytymään noudattamalla Mooseksen lakia samalla tavalla, miten Jumala oli käskenyt Israelin kansaa noudattamaan sitä.
1 Pt 1:14 Olkaa kuuliaisia lapsia älkääkä taipuko noudattamaan himoja, joiden vallassa ennen, tietämättömyytenne aikana, elitte. 15 Niin kuin hän, joka teidät on kutsunut, on pyhä, niin tulkaa tekin pyhiksi kaikessa mitä teette. 16 Onhan kirjoitettu: "Olkaa pyhät, sillä minä olen pyhä." 17 Ja jos kerran te rukoillessanne kutsutte Isäksi häntä, joka puolueettomasti tuomitsee kunkin hänen tekojensa mukaan, niin eläkää jumalanpelossa tämä muukalaisuutenne aika. 18 Tiedättehän, ettei teitä ole lunastettu isiltä perimästänne tyhjänpäiväisestä elämästä millään katoavalla tavaralla, hopealla tai kullalla, 19 vaan Kristuksen, tuon virheettömän ja tahrattoman karitsan, kalliilla verellä.
3 Ms 19: 1 Herra sanoi Moosekselle: 2 "Sano Israelin kansalle: Olkaa pyhät, sillä minä, Herra, teidän Jumalanne, olen pyhä. --- 37 Sen tähden noudattakaa kaikkia minun lakejani ja käskyjäni ja täyttäkää ne. Minä olen Herra."
Ilman pyhitystä noudattamalla lakia uskossa Jeesukseen Kristukseen ei ole pelastusta.
Hep 12:14 pyrkikää pyhitykseen, sillä ilman sitä ei kukaan ole näkevä Herraa. - Usko.Toivonen
Tuo Matteus 25. kuvaus viimeisestä tuomiosta onkin Herran Jeesuksen antama tuomio ja siis varmasti oikea tuomio.
31. Mutta kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan ja kaikki enkelit hänen kanssaan, silloin hän istuu kirkkautensa valtaistuimelle.
32. Ja hänen eteensä kootaan kaikki kansat, ja hän erottaa toiset toisista, niinkuin paimen erottaa lampaat vuohista.
33. Ja hän asettaa lampaat oikealle puolelleen, mutta vuohet vasemmalle.
34. Silloin Kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: 'Tulkaa, minun Isäni siunatut, ja omistakaa se valtakunta, joka on ollut teille valmistettuna maailman perustamisesta asti.
35. Sillä minun oli nälkä, ja te annoitte minulle syödä; minun oli jano, ja te annoitte minulle juoda; minä olin outo, ja te otitte minut huoneeseenne;
36. minä olin alaston, ja te vaatetitte minut; minä sairastin, ja te kävitte minua katsomassa; minä olin vankeudessa, ja te tulitte minun tyköni.'
Onko noiden ansio joille Herra viimeisellä tuomiolla sanoo: "Tulkaa", heidän omien lain tekojen vuoksi?
Vai onko tuo ansio ne hyvät teot, mitkä eivät ole heistä itsestään kumpuavia, vaan Jumalan armosta, edeltäpäin valmistettuja hyviä tekoja uusina luomuksisna Herrassa Jeesuksesaa Kristuksessa?
8. Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta - se on Jumalan lahja -
9. ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi.
10. Sillä me olemme hänen tekonsa, luodut Kristuksessa Jeesuksessa hyviä töitä varten, jotka Jumala on edeltäpäin valmistanut, että me niissä vaeltaisimme.
( Ef. 2. )
Kuinka kommentoit tätä oikeudenmukaista viimeistä tuomiota, "dfg "? - srdf

Kuinka kommentoit tätä oikeudenmukaista viimeistä tuomiota, "dfg "?Sinä et saa armoa, koska et ole tehnyt parannusta lain rikkomisesta. Asia on näin yksinkertainen. Mooseksen lain kieltäminen ja tahallinen lain rikkominen ovat Jeesuksen Armon Hengen häpäisemistä, jolloin menettää armon.
Ap.t 3:19. Tehkää siis parannus ja kääntykää, että teidän syntinne pyyhittäisiin pois,
20. että virvoituksen ajat tulisivat Herran kasvoista ja hän lähettäisi hänet, joka on teille edeltämäärätty, Kristuksen Jeesuksen.
Room 6: 14 Synti ei enää ole teidän herranne, sillä te ette ole lain vaan armon alaisia. 15 Miten siis on? Saammeko tehdä syntiä, koska emme elä lain vaan armon alaisina? Emme toki! 16 Tehän tiedätte, että jos antaudutte orjina tottelemaan jotakuta, olette juuri sen orjia, jota tottelette. Te joko palvelette syntiä, mikä johtaa kuolemantuomioon, tai olette kuuliaisia Jumalalle, mikä johtaa vapauttavaan tuomioon.
1 Jh 3:4 Jokainen, joka tekee syntiä, syyllistyy laittomuuteen, sillä synti merkitsee Jumalan lain rikkomista. - Usko.Toivonen
Niin, tuossa Matt. 25. kohdassa on kuvaus viimeisestä tuomiosta ja siinä Herra Jeesus sanoo osalle tuomiolla olevista "tulkaa", mutta toiselle osalle "menkää pois".
Ja tekstissä ovat ne Herran sanat, millä Hän perustelee tuomionsa.
Löydätkö siis tekstistä sen, mikä luetaan niiden ansioksi, joille Herra sanoo "tulkaa"?
ja päinvastoin, miksi Herra sanoo toisille "menkää pois"?
Joko olisi aika vastata?
- kamalaaa
dfg kirjoitit ja valheen tässä sinun satusi. "Sen takia Pietari kehottaa myös pakanoita pyhittäytymään noudattamalla Mooseksen lakia samalla tavalla, miten Jumala oli käskenyt Israelin kansaa noudattamaan sitä".
Missä kohtaa Sanassa on näin kirjoitettu?
Pietarista on kirjoitettu: 'ennenkuin Jaakobin luota oli tullut muutamia miehiä, oli hän syönyt yhdessä pakanain kanssa'. Mooseksen laki kielsi juutalaisia seurustelemasta pakanain kanssa. Pietari ei toiminut Mooseksen lain mukaan. Eikä myöskään kehoittanut pakanoita juutalaisten tavoille, vaan Pietari oli yksi niistä vanhimmista, jotka kirjoittivat pakanauskoville: vaan heille kirjoitettakoon, että heidän pitää karttaman epäjumalien saastuttamaa ja haureutta ja lihaa, josta ei veri ole laskettu, sekä verta.- dfg
En yleensä viitsisi enää vastata sinun jumalattomiin valheisiin, mutta annetaan nyt vastine muiden takia. Pietari siteerasi kirjeessään suoraan 3. Ms 19. lukua, jossa määritellään, mitä on pyhittyminen. Eli Pietari käskee olemaan pyhät ja siteeraa suoraan Mooseksen kirjaa, joka käskee noudattamaan lakia. Heprealaiskirjeen mukaan ilman pyhitystä ei ole pelastusta. Kirje jopa sanoo suoraan, että Mooseksen lain kieltäminen uskossa Jeesukseen on Jeesuksen Armon Hengen häpäisemistä, jolloin ei ole enää uhria syntien sovitukseksi.
1 Pt 1:14 Olkaa kuuliaisia lapsia älkääkä taipuko noudattamaan himoja, joiden vallassa ennen, tietämättömyytenne aikana, elitte. 15 Niin kuin hän, joka teidät on kutsunut, on pyhä, niin tulkaa tekin pyhiksi kaikessa mitä teette. 16 Onhan kirjoitettu: "OLKAA PYHÄT, SILLÄ MINÄ OLEN PYHÄ." 17 Ja jos kerran te rukoillessanne kutsutte Isäksi häntä, joka puolueettomasti tuomitsee kunkin hänen tekojensa mukaan, niin eläkää jumalanpelossa tämä muukalaisuutenne aika. 18 Tiedättehän, ettei teitä ole lunastettu isiltä perimästänne tyhjänpäiväisestä elämästä millään katoavalla tavaralla, hopealla tai kullalla, 19 vaan Kristuksen, tuon virheettömän ja tahrattoman karitsan, kalliilla verellä.
3 Ms 19: 1 Herra sanoi Moosekselle: 2 "Sano Israelin kansalle: OLKAA PYHÄT, SILLÄ MINÄ, HERRA, TEIDÄN JUMALANNE, OLEN PYHÄ. --- 37 Sen tähden noudattakaa kaikkia minun lakejani ja käskyjäni ja täyttäkää ne. Minä olen Herra." - Usko.Toivonen
Jumalan seurakunta on Kristuksessa pyhitetty, koostuu Jeesuksen pyhistä.
2. Korintossa olevalle Jumalan seurakunnalle, Kristuksessa Jeesuksessa pyhitetyille, jotka ovat kutsutut ja pyhät, ynnä kaikille, jotka avuksi huutavat meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimeä kaikissa paikkakunnissa, niin omissaan kuin meidänkin.
( 1. Kor. 1. )
Jeesuksen pyhät ovat perillisiä lupauksen mukaan, ei lain kautta pyhitettyjä.
17. Minä tarkoitan tätä: Jumalan ennen vahvistamaa testamenttia ei neljänsadan kolmenkymmenen vuoden perästä tullut laki voi kumota, niin että se tekisi lupauksen mitättömäksi.
18. Sillä jos perintö tulisi laista, niin se ei enää tulisikaan lupauksesta. Mutta Aabrahamille Jumala on sen lahjoittanut lupauksen kautta.
-
29. Mutta jos te olette Kristuksen omat, niin te siis olette Aabrahamin siementä, perillisiä lupauksen mukaan.
( Gal. 3. )
21. En minä tee mitättömäksi Jumalan armoa, sillä jos vanhurskaus on saatavissa lain kautta, silloinhan Kristus on turhaan kuollut.
( Gal. 2. )
Laki ei siis tee ketään pyhäksi, vanhurskaaksi. - dfg

Laki ei siis tee ketään pyhäksi, vanhurskaaksi.Jumalan seurakunnan pyhittää Kristus, jos alkaa noudattaa lakia. Muuten ei ole pyhitystä.
Jh 15:13 Suurempaa rakkautta ei kukaan voi osoittaa, kuin että antaa henkensä ystäviensä puolesta. 14 Te olette ystäviäni, kun teette sen minkä käsken teidän tehdä.
Jh 10:35: eikä pyhiä kirjoituksia voi tehdä tyhjäksi.
Room 7:12 Laki itse on silti pyhä, ja käsky on pyhä, oikea ja hyvä. - dogmatiks
Usko.Toivonen kirjoitti:
Jumalan seurakunta on Kristuksessa pyhitetty, koostuu Jeesuksen pyhistä.
2. Korintossa olevalle Jumalan seurakunnalle, Kristuksessa Jeesuksessa pyhitetyille, jotka ovat kutsutut ja pyhät, ynnä kaikille, jotka avuksi huutavat meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimeä kaikissa paikkakunnissa, niin omissaan kuin meidänkin.
( 1. Kor. 1. )
Jeesuksen pyhät ovat perillisiä lupauksen mukaan, ei lain kautta pyhitettyjä.
17. Minä tarkoitan tätä: Jumalan ennen vahvistamaa testamenttia ei neljänsadan kolmenkymmenen vuoden perästä tullut laki voi kumota, niin että se tekisi lupauksen mitättömäksi.
18. Sillä jos perintö tulisi laista, niin se ei enää tulisikaan lupauksesta. Mutta Aabrahamille Jumala on sen lahjoittanut lupauksen kautta.
-
29. Mutta jos te olette Kristuksen omat, niin te siis olette Aabrahamin siementä, perillisiä lupauksen mukaan.
( Gal. 3. )
21. En minä tee mitättömäksi Jumalan armoa, sillä jos vanhurskaus on saatavissa lain kautta, silloinhan Kristus on turhaan kuollut.
( Gal. 2. )
Laki ei siis tee ketään pyhäksi, vanhurskaaksi.Jeesus pyhittää ne, jotka alistuvat Jeesuksen tahtoon ja alkavan noudattaa lakia.
"sillä mies on vaimonsa pää, niin kuin Kristus on seurakunnan pää; onhan hän seurakunnan, oman ruumiinsa, pelastaja. Niin kuin seurakunta alistuu Kristuksen tahtoon, niin myös vaimon tulee kaikessa alistua miehensä tahtoon. Miehet, rakastakaa vaimoanne niin kuin Kristuskin rakasti seurakuntaa ja antoi henkensä sen puolesta pyhittääkseen sen. Hän pesi sen puhtaaksi vedellä ja sanalla voidakseen asettaa sen eteensä kirkkaana, pyhänä ja moitteettomana, vailla tahraa, ryppyä tai virhettä." (Ef 5:23-27)
Jeesuksen tahto on, että kaikki noudattaisivat Mooseksen lakia. Hän käski opettaa tämän asian kaikille kansoille lähetyskäskyssään. Jeesus mainitsee lain noudattamisen pelastuksen ehdoksi. Ilman lain noudattamista ei siis ole pyhitystä. Pyhä elämä tarkoittaa lain noudattamista, miten toimi myös Herramme Jeesus Kristus.
"Sitä, joka jättää laista pois yhdenkin käskyn, vaikkapa kaikkein vähäisimmän, ja siten opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa vähäisimmäksi. Mutta sitä, joka noudattaa lakia ja niin opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa suureksi. Minä sanon teille: ellette te noudata Jumalan tahtoa paljon paremmin kuin lainopettajat ja fariseukset, te ette pääse taivasten valtakuntaan. " (Matt 5:19,20)
"Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'. " (Matt 7:23) - Usko.Toivonen
Lainaat tuossa kohden aina väärin Herran Jeesuksen antamaa uutta käskyä, mitä ei Mooseksen laissa ole.
Herra Jeesus puhuu tuossa opetuslapsilleen pitkän jäähyväispuheensa ja on jo 13. luvussa antanut heille täysin uuden käskyn, mihin Hän viittaa uudelleen 15. luvussa vielä kaksi kertaa, korostaen käskyn tärkeyttä.
Näin:
34. Uuden käskyn minä annan teille, että rakastatte toisianne, niinkuin minä olen teitä rakastanut - että tekin niin rakastatte toisianne.
35. Siitä kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos teillä on keskinäinen rakkaus." ( Joh. 13. )
12. Tämä on minun käskyni, että te rakastatte toisianne, niinkuin minä olen teitä rakastanut.
13. Sen suurempaa rakkautta ei ole kenelläkään, kuin että hän antaa henkensä ystäväinsä edestä.
14. Te olette minun ystäväni, jos teette, mitä minä käsken teidän tehdä.
-
17. Sen käskyn minä teille annan, että rakastatte toisianne.
( Joh. 15. )
Kuten voimme lukea, tuo tekstilainauksesi kodistuu tuohon täysin uuteen käskyyn.
Ja todellakin alkuseurakunnan alusta voimme nähdä sen käytännössä.
44. Ja kaikki, jotka uskoivat, olivat yhdessä ja pitivät kaikkea yhteisenä,
45. ja he myivät maansa ja tavaransa ja jakelivat kaikille, sen mukaan kuin kukin tarvitsi.
46. Ja he olivat alati, joka päivä, yksimielisesti pyhäkössä ja mursivat kodeissa leipää ja nauttivat ruokansa riemulla ja sydämen yksinkertaisuudella,
47. kiittäen Jumalaa ja ollen kaiken kansan suosiossa. Ja Herra lisäsi heidän yhteyteensä joka päivä niitä, jotka saivat pelastuksen. ( Apt. 2. )
32. Ja uskovaisten suuressa joukossa oli yksi sydän ja yksi sielu; eikä kenkään heistä sanonut omaksensa mitään siitä, mitä hänellä oli, vaan kaikki oli heillä yhteistä.
33. Ja apostolit todistivat suurella voimalla Herran Jeesuksen ylösnousemuksesta, ja suuri armo oli heillä kaikilla.
( Apt. 4. )
Suuresta armosta osalllisiksi tulleet olivat toisiaan kohtaan armahtavaisia,
rakastivat toisiaan.
Lain kautta ei kukaan tule vanhurskaaksi, vain armosta uskon kautta.
Ja Jeesuksen pyhittämät, Jeesuksen pyhät, Jeesuksen omat, ovat perillisiä, Jumalan lapsia, lupauksen mukaan.
17. Minä tarkoitan tätä: Jumalan ennen vahvistamaa testamenttia ei neljänsadan kolmenkymmenen vuoden perästä tullut laki voi kumota, niin että se tekisi lupauksen mitättömäksi.
18. Sillä jos perintö tulisi laista, niin se ei enää tulisikaan lupauksesta. Mutta Aabrahamille Jumala on sen lahjoittanut lupauksen kautta.
-
29. Mutta jos te olette Kristuksen omat, niin te siis olette Aabrahamin siementä, perillisiä lupauksen mukaan.
( Gal. 3. )
Jos siis olet Jeesuksen oma, olet perillinen upauksen mukaan, et lain kautta.
Eli et voi lailla kumota lupausta. - dfg

Eli et voi lailla kumota lupausta.>>Lainaat tuossa kohden aina väärin Herran Jeesuksen antamaa uutta käskyä, mitä ei Mooseksen laissa ole.<<
Väitteesi ei pidä ihan paikkansa. Rakkauden kaksoiskäsky on Mooseksen laissa. Se on tietenkin uutta, että sitä tulee noudattaa Jeesuksen antaman esimerkin mukaan, mikä ei muuta itse asiaa. Sinä olet monta kertaa näsäviisastellut tämän asian kanssa ja jatka omien harhaoppiesi ja Raamatun vääristelyn jankkaamista.
Laki ja lupaus eivät ole ristiriidassa keskenään, kuten Paavali sanoo. Se ei ole edelleenkään mihinkään muuttunut, eikä muutu, että Mooseksen lakia noudattanut kristitty tulee viimeisenä päivänä tuomitsemaan sen kristityn, joka rikkoi lakia vastaan. Sinut Usko.Toivonen siis tuomitsee Mooseksen lakia noudattanut kristitty. Tämä on Jumalan Sanaa, mitä et ole pystynyt kumoamaan, etkä pysty sitä tekemään vastedeskään.
Room 2:12 Ne, jotka ovat tehneet syntiä lakia tuntematta, myös tuhoutuvat laista riippumatta. Ne taas, jotka ovat lain tuntien tehneet syntiä, myös tuomitaan lain nojalla.
-----
27 Ulkonaisesti ympärileikkaamaton, joka noudattaa lain käskyjä, on tuomitseva sinut, joka lain kirjaimesta ja ympärileikkauksesta huolimatta rikot lakia. - Usko.Toivonen
Uusi käsky on uusi käsky, eikä siinä ole kysymys Mooseksen lain käskystä.
34. Uuden käskyn minä annan teille, että rakastatte toisianne, niinkuin minä olen teitä rakastanut - että tekin niin rakastatte toisianne.
35. Siitä kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos teillä on keskinäinen rakkaus." ( Joh. 13. )
Tämähän on selkeästi aivan uusi käsky, Jeesuksen todistajia varten.
Jotka alkavat pian tuon jälkeen julistamaan armon evankeliumia Herrasta Jeesuksesta.
Ja tuo keskinäinen rakkaus on juuri opetuslastensa tuntomerkki.
Kun sanot:
>> Laki ja lupaus eivät ole ristiriidassa keskenään, kuten Paavali sanoo >>
Niin katsotaanpa mitä Paavali sanoo.
16. mutta koska tiedämme, ettei ihminen tule vanhurskaaksi lain teoista, vaan uskon kautta Jeesukseen Kristukseen, niin olemme mekin uskoneet Kristukseen Jeesukseen tullaksemme vanhurskaiksi uskosta Kristukseen eikä lain teoista, koska ei mikään liha tule vanhurskaaksi lain teoista.
( Gal. 2. )
17. Minä tarkoitan tätä: Jumalan ennen vahvistamaa testamenttia ei neljänsadan kolmenkymmenen vuoden perästä tullut laki voi kumota, niin että se tekisi lupauksen mitättömäksi.
18. Sillä jos perintö tulisi laista, niin se ei enää tulisikaan lupauksesta. Mutta Aabrahamille Jumala on sen lahjoittanut lupauksen kautta.
-
29. Mutta jos te olette Kristuksen omat, niin te siis olette Aabrahamin siementä, perillisiä lupauksen mukaan.
( Gal. 3. )
Paavali ei osoita ketään vastaavasti Kristuksen omiksi lain kautta tulleen.
On siis selvä ristiriita opissasi Paavalin kirjoituksiin.
Sinun oppisi mukaan lupauksen kumoaa laki, mutta ei Paavalin mukaan.
14. Sillä jos ne, jotka pitäytyvät lakiin, ovat perillisiä, niin usko on tyhjäksi tehty ja lupaus käynyt mitättömäksi.
( Room. 4. ) - dfg

( Room. 4. )>>>> Laki ja lupaus eivät ole ristiriidassa keskenään, kuten Paavali sanoo >>
Niin katsotaanpa mitä Paavali sanoo.>>
Jätit olennaisen siteeraamatta. Laki ja lupaukset eivät ole ristiriidassa keskenään. Hohhoijaa, mikä eksyttäjä sinäkin olet.
Gal 3:21 Onko laki siis ristiriidassa Jumalan lupausten kanssa? Ei toki!
Se ei ole edelleenkään mihinkään muuttunut, eikä muutu, että Mooseksen lakia noudattanut kristitty tulee viimeisenä päivänä tuomitsemaan sen kristityn, joka rikkoi lakia vastaan. Tämä on Jumalan Sanaa, mitä et ole pystynyt kumoamaan, etkä pysty sitä tekemään vastedeskään.
Room 2:12 Ne, jotka ovat tehneet syntiä lakia tuntematta, myös tuhoutuvat laista riippumatta. Ne taas, jotka ovat lain tuntien tehneet syntiä, myös tuomitaan lain nojalla.
-----
27 Ulkonaisesti ympärileikkaamaton, joka noudattaa lain käskyjä, on tuomitseva sinut, joka lain kirjaimesta ja ympärileikkauksesta huolimatta rikot lakia. - Usko.Toivonen
Niin, ja mitä siinä oikeasti sanotaan "dfg", tuossa Gal. 3:21?
Katsotaanpa:
21. Onko sitten laki vastoin Jumalan lupauksia? Pois se! Sillä jos olisi annettu laki, joka voisi eläväksi tehdä, niin vanhurskaus todella tulisi laista.
Ei ole siis olemassa lakia, joka voisi tehdä eläväksi, eli Raamattu ei puhu perillisistä lain lapsina, vaan perilliset ovat lupauksen lapsia.
Ja vain lupauksen lapset ovat Jeesuksen pyhiä, Jeesuksen omia.
Lakia ei siis voi tuoda lupauksen rinnalle.
Siinä on se ristiriita, jos joku nostaa lain lupauksen rinnalle.
Ja tuo Roomalaiskirjeen tulkintasi on omaa oppiasi, mikä ei ole tuon kohdan ilmoitus, vaan tapasi mukaan, opistasi käsin vääristät tuossakin asiayhteyttä silppuamalla tekstiä.
Tuon kohdan sanoma on, että omaatuntoaan noudattava pakana osoittaa elämällään ( tuomitsee ) juutalaisen lainrikkojaksi.
Kaikki voivat siis nähdä tämän pakanan elävän oikein ja ympärileikatut näkevät hänen hyvän vaelluksen Jumalan edessä ja siten tulevat tuomituiksi lainrikkojiksi ihmisten silmissä.
Siinä ei ole kysymys, mistään rangaistustuomiosta. - gsw

Siinä ei ole kysymys, mistään rangaistustuomiosta.Siitä huolimatta Jeesus Kristus vaatii kaikkia noudattamaan lakia sen ehtona, että hän armahtaisi.
Se ei ole mihinkään muuttunut, että pelastus vaatii yhtä aikaa sekä uskoa että lain noudattamista. Lakia noudattanut kristitty tulee tuomitsemaan sen, joka rikkoi lakia vastaan. Et ole pystynyt tätä totuutta mitenkään kumoamaan etkä pystykään vastedeskään, koska tämä on Jumalan Sanaa, jota ei voi kumota. Sinun oppisi siitä, että kenenkään ei tarvitse noudattaa lakia on Perkeleestä.
Room 2:12 Ne, jotka ovat tehneet syntiä lakia tuntematta, myös tuhoutuvat laista riippumatta. Ne taas, jotka ovat lain tuntien tehneet syntiä, myös tuomitaan lain nojalla.
13 Ei Jumala hyväksy vanhurskaiksi niitä, jotka vain kuulevat lain sanoja, vaan vanhurskaiksi julistetaan ne, jotka myös noudattavat lakia.
Jaak 2: 24 Näette siis, että ihminen osoittautuu vanhurskaaksi tekojen, ei yksistään uskon perusteella.
Mt 7:21. Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.
22. Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
23. Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.
Room 2:27 Ulkonaisesti ympärileikkaamaton, joka noudattaa lain käskyjä, on tuomitseva sinut, joka lain kirjaimesta ja ympärileikkauksesta huolimatta rikot lakia.
Jaak 2:26 Niin kuin ruumis ilman henkeä on kuollut, niin on uskokin kuollut ilman tekoja. - Usko.Toivonen
Tästä on jo monta kertaa ollut puhe.
Lain kautta ei kukaan tule vanhurskaaksi, vaikka se mahdollisuus onkin olemassa.
10. Sillä joka pitää koko lain, mutta rikkoo yhtä kohtaa vastaan, se on syypää kaikissa kohdin.
( Jaak. 2. )
Lakitie on siis ihmiselle mahdoton tie, jos lakitien kautta voisi tulla vanhurskaaksi, niin Jumalan ei olisi tarvinnut lähettää ainokaista Poikaansa maan päälle pelastaamaan maailman.
21. En minä tee mitättömäksi Jumalan armoa, sillä jos vanhurskaus on saatavissa lain kautta, silloinhan Kristus on turhaan kuollut.
( Gal. 3. )
Jumalan armo Jeesuksessa Kristuksessa on ainoa tie, uskon kautta Herraan Jeesukseen, pelastua. Uskon kautta ihminen vanhurskautetaan Jumalan lahjana.
4. mutta Jumala, joka on laupeudesta rikas, suuren rakkautensa tähden, jolla hän on meitä rakastanut,
5. on tehnyt meidät, jotka olimme kuolleet rikoksiimme, eläviksi Kristuksen kanssa - armosta te olette pelastetut -
6. ja yhdessä hänen kanssaan herättänyt ja yhdessä hänen kanssaan asettanut meidät taivaallisiin Kristuksessa Jeesuksessa,
7. osoittaakseen tulevina maailmanaikoina armonsa ylenpalttista runsautta, hyvyydessään meitä kohtaan Kristuksessa Jeesuksessa.
8. Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta - se on Jumalan lahja -
9. ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi.
10. Sillä me olemme hänen tekonsa, luodut Kristuksessa Jeesuksessa hyviä töitä varten, jotka Jumala on edeltäpäin valmistanut, että me niissä vaeltaisimme.
( Ef. 2. )
Elämä on siis Kristus, ei meidän omat saavutukset.
18. Mutta kaikki on Jumalasta, joka on sovittanut meidät itsensä kanssa Kristuksen kautta ja antanut meille sovituksen viran.
19. Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan.
20. Kristuksen puolesta me siis olemme lähettiläinä, ja Jumala kehoittaa meidän kauttamme. Me pyydämme Kristuksen puolesta: antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa.
21. Sen, joka ei synnistä tiennyt, hän meidän tähtemme teki synniksi, että me hänessä tulisimme Jumalan vanhurskaudeksi.
1. Hänen työtovereinaan me myös kehoitamme teitä vastaanottamaan Jumalan armon niin, ettei se jää turhaksi.
( 2. Kor. 5:18 - 2. Kor. 6:1 )
Vielä sen verran, että en minä ole Jumalan lain noudattamista vastaan, vaan oppeja, joissa laki nostetaan lupauksen rinnalle tai jopa yli lupauksen.
Elämää ei ole ellei ihminen käänny Herran Jeesuksen puoleen synnin tunnossa ja turvaudu Herraan Jeesukseen Kristukseen.
Siitähän Raamatun mukaan uskovat voitiin tunnistaa, kun heitä vainottiin Sauluksen toimesta.
13. Mutta Ananias vastasi: "Herra, minä olen monelta kuullut siitä miehestä, kuinka paljon pahaa hän on tehnyt sinun pyhillesi Jerusalemissa;
14. ja täälläkin hänellä on ylipapeilta valtuus vangita kaikki, jotka sinun nimeäsi avuksi huutavat".
( Apt. 9. )
Niitä vainottiin ( ja monissa maissa yhä vainotaan ) , jotka huutavat avuksensa Herraa Jeesusta.
Vainoja ei ollut lain nimessä, vaan siinä yhdessä ja ainoassa nimessä, mikä on ihmiskuntaa varten annettu, jossa pelastua. - gsw

Vainoja ei ollut lain nimessä, vaan siinä yhdessä ja ainoassa nimessä, mikä on ihmiskuntaa varten annettu, jossa pelastua.Sinun harhaoppisi siitä, että kenenkään ei tarvitse noudattaa lakia on Perkeleestä.
Tässä on Jumalan Sanaa, jota et voi kumota. Koska niin teet, sinä olet matkalla tuliseen järveen, kuten Jumalan Sanassa on selvästi säädetty.
Mt 23: 1 Sitten Jeesus puhui väkijoukolle ja opetuslapsilleen: 2 "Mooseksen istuin on nyt lainopettajien ja fariseusten hallussa. 3 Tehkää siis niin kuin he sanovat ja noudattakaa heidän opetustaan. Älkää kuitenkaan ottako oppia heidän teoistaan, sillä he puhuvat yhtä ja tekevät toista.
Mt 5:19 Sitä, joka jättää laista pois yhdenkin käskyn, vaikkapa kaikkein vähäisimmän, ja siten opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa vähäisimmäksi. Mutta sitä, joka noudattaa lakia ja niin opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa suureksi. 20 Minä sanon teille: ellette te noudata Jumalan tahtoa paljon paremmin kuin lainopettajat ja fariseukset, te ette pääse taivasten valtakuntaan.
Room 2:13 Ei Jumala hyväksy vanhurskaiksi niitä, jotka vain kuulevat lain sanoja, vaan vanhurskaiksi julistetaan ne, jotka myös noudattavat lakia.
Jaak 2: 24 Näette siis, että ihminen osoittautuu vanhurskaaksi tekojen, ei yksistään uskon perusteella.
Room 2:27 Ulkonaisesti ympärileikkaamaton, joka noudattaa lain käskyjä, on tuomitseva sinut, joka lain kirjaimesta ja ympärileikkauksesta huolimatta rikot lakia. - Usko.Toivonen
Enpä sellaista koskaan sanonut, ettäon lupa tehdä syntiä, en todellakaan.
Ja nuo tekstit ovat Jumalan sanaa, Raamatun ilmoitusta.
Joten kunnioitusta Raamatun ilmoitusta kohtaan.
Ja jos ennätät, niin lukisitko sen viimeisen tuomion kuvauksen Matteus 25. ja vastaisit esittämiini kysymyksiin. - gsw
Usko.Toivonen kirjoitti:
Enpä sellaista koskaan sanonut, ettäon lupa tehdä syntiä, en todellakaan.
Ja nuo tekstit ovat Jumalan sanaa, Raamatun ilmoitusta.
Joten kunnioitusta Raamatun ilmoitusta kohtaan.
Ja jos ennätät, niin lukisitko sen viimeisen tuomion kuvauksen Matteus 25. ja vastaisit esittämiini kysymyksiin.Olen lukenut jumalattomat harhaoppisi monta kertaa. Sinun harhaoppisi siitä, ettei lakia tarvitse noudattaa voidakseen saada armoa, on Perkeleestä.
Mooseksen lain noudattaminen on edellytys sille, että saa armoa uskossa Jeesukseen Kristukseen. Jumalan Sanan mukaan pitää yhtä aikaa sekä uskoa Jeesukseen Kristukseen että noudattaa lakia, jolloin saa armoa. Tämä on Jumalan Sanaa:
Ap.t 3:19. Tehkää siis parannus ja kääntykää, että teidän syntinne pyyhittäisiin pois,
20. että virvoituksen ajat tulisivat Herran kasvoista ja hän lähettäisi hänet, joka on teille edeltämäärätty, Kristuksen Jeesuksen.
Room 6: 14 Synti ei enää ole teidän herranne, sillä te ette ole lain vaan armon alaisia. 15 Miten siis on? Saammeko tehdä syntiä, koska emme elä lain vaan armon alaisina? Emme toki! 16 Tehän tiedätte, että jos antaudutte orjina tottelemaan jotakuta, olette juuri sen orjia, jota tottelette. Te joko palvelette syntiä, mikä johtaa kuolemantuomioon, tai olette kuuliaisia Jumalalle, mikä johtaa vapauttavaan tuomioon.
1 Jh 3:4. Jokainen, joka tekee synnin, tekee myös laittomuuden; ja synti on laittomuus.
Room 2:13 Ei Jumala hyväksy vanhurskaiksi niitä, jotka vain kuulevat lain sanoja, vaan vanhurskaiksi julistetaan ne, jotka myös noudattavat lakia.
Jaak 2: 24 Näette siis, että ihminen osoittautuu vanhurskaaksi tekojen, ei yksistään uskon perusteella.
Ilm 14: 12 Tässä kysytään pyhiltä kestävyyttä, niiltä jotka noudattavat Jumalan käskyjä ja uskovat Jeesukseen." - Usko.Toivonen
No noudatatko sinä itse julistamaasi Mooseksen lakia viimesitä piirtoa, myöten.
Ainakin keskustelujen perusteella, kun otettiin esille vaikka tottelettoman pojan kivittäminen kuoliaaksi Mooseksen laissa, niin jopa alkoi pois selittäminen.
Ja muutenkin, Raamatun ilmoitusta olet joutunut pimittämään, oman oppisi tueksi, sehän on tullut monta kertaa näkyviin kommenteistasi.
Jumalaton harhaoppi ei ole Raamatun ilmoitus Jumaan armosta, jota ei voi kukaan ansaita omilla teoillaan, ei millään teoilla voi ansaita armahdusta.
Mikä on armahdus? Onko armahdus sitä, että lain täydellisesti viimeistä piirtoa myöten täyttävä saa armon? No, ei ole niin.
Mihin tarvitaan Vapahtajaa? Mihin sinä tarvitset armoa?
Ja Raamatun ilmoitus on myös selkeä, että Jeesuksen omat, Jeesuksessa pyhitetyt, ovat kaikki lupauksen perillisiä, eivät lain kautta perilliset.
Jeesuksen omien perusta on Jeesus Kristus, eivät he perusta lakiin.
Lakiin perustavat eivät ole Jeesuksen omia, koska he eivät tarvitse Herraa Jeesusta syntiensä vapahtajana.
Paavali sanoi: Elämä on minulle Kristus.
21. Sillä elämä on minulle Kristus, ja kuolema on voitto.
( Fil. 1. )
Onko Kristus sinulle elämä, vai onko laki sinun toivosi elämäksi?
Miksi muuten tuo kysymykseni liittyen Matt. 25. viimeinen tuomio kohtaan on niin noin kiusallinen, että et pysty sitä kommentoimaan?
- uusivoima
dfg, hohhoijaa, mikä eksyttäjä sinäkin olet. Olet varmaan satoja kertoja laittanut samat kopiodut kommentit palstalle. Eikö mikään riitä sinulle? Vai luuletko muuttavasi Jumalan ilmoituksen toistamalla samoja vääristeltyjä Raamatun jakeita.
Ilmoitus ei ole vain yksittäinen Raamatun lause, vaan kokonaisuus. Jumalan Sana on kirjoitettu täyteen: minä näin valtaistuimella-istuvan oikeassa kädessä kirjakäärön, sisältä ja päältä täyteen kirjoitetun, seitsemällä sinetillä suljetun.- dfg
Uusivoima, antitoraisti, kamiinakuumaksi jne.
Sinä olet heikkovoimainen antikristuksen kultin seuraaja ja et usko Raamattua, joten turha on kanssasi enempää väitellä.
- uusivoima
dfg, katsotaan, valehtelitko taas, ja jatkatko toisella nikillä. Sinun sanasihan ovat olleet vain tyhjää jaaritusta.
Mistä muuten tiedät jotain minun voimaistani?
Minun turvasi on ikiaikojen Jumala, minua kannattavat iankaikkiset käsivarret.- dfg
Kuka sinua uskoisi? Ei kukaan! Sinä et edes usko Raamattua.
- uusivoima
dfg,kirjoitit, että turha väitellä ja kuitenkin jatkuu ja jatkuu, jatkuu... Voi hyvällä syyllä sanoa: Kuka sinua uskoisi? Ei kukaan! Sinä et edes usko Raamattua!
- antitoraisti
gsw , taas vaihdoit nikkiä, j.l? ja jatkat saman harhamyllysi pyöritystä. Sinä höykkää valheinesi Jumalaa vastaan.
Uuden Liiton sanoma on: Joka uskoo Poikaan, sillä on iankaikkinen elämä; mutta joka ei ole kuuliainen Pojalle, se ei ole elämää näkevä, vaan Jumalan viha pysyy hänen päällänsä.
Mutta sinun harhojesi mukaan tässä lukeekin: Joka uskoon Poikaan ja noudattaa Mooseksen lakia...mutta joka ei ole kuuliainen Moosekselle, se ei ole elämä näkevä...
Sinä olet lisännyt Sanan ilmoitukseen antikristillistä oppia. - Tämä_on_Jumalan_Sanaa
Aloitus on kuin opetusta korvasyyhyyn. Katsotaan, miten lain noudattaminen vaikuttaa ihmisen vanhurskauteen.
Vanhan liiton juutalaiset noudattavat Mooseksen lakia, mutta eivät halua uskoa Jeesukseen Kristukseen, vaikka laki niin käskee tekemään. Tämän takia heidän lain noudattamisensa ei vanhurskauta heitä, koska he eivät usko Jeesukseen.
Olla lain alla tai vanhurskauttaa itsensä lain teoilla ovat Paavali käyttämiä termejä, jotka liittyvät nimenomaan vanhan liiton juutalaisiin. Galatalaiskirje on se kirje Raamatussa, joka käsittelee erityisesti sitä, että juutalaiset luopuivat uskosta Jeesukseen Kristukseen ja ajattelivat voivansa vanhurskauttaa itsensä pelkillä lain teoilla.
Uuden liiton aikana ei ole hävinnyt mihinkään vaatimus noudattaa lakia, mutta vanhurskaus edellyttää lainkuulaisuuden lisäksi uskoa Jeesukseen Kristukseen. Sen takia kukaan ei voi olla vanhurskas, jos ei noudata Mooseksen lakia, kuten Jeesus itse teki ja käski muutkin tekemään samalla tavalla. Näin ollen argumentti, ettei lain teoilla voi tulla vanhurskaaksi, ei kumoa lakia eikä poista sitä tosiasiaa, että rikkomalla lakia vastaan uskova menettää vanhurskautensa. Huomatkaa myös, että Paavali nimenomaan kirjoittaa, ettei Jumalan hyväksy vanhurskaaksi, jos ei noudata lakia.
Room 3:31 Kumoammeko me siis lain vetoamalla uskoon? Emme suinkaan, me päinvastoin vahvistamme sen mitä laki sanoo.
Room 2:13 Ei Jumala hyväksy vanhurskaiksi niitä, jotka vain kuulevat lain sanoja, vaan vanhurskaiksi julistetaan ne, jotka myös noudattavat lakia.
Jaak 2: 24 Näette siis, että ihminen osoittautuu vanhurskaaksi tekojen, ei yksistään uskon perusteella.
Mt 7:21. Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.
22. Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
23. Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.
Jaak 2:26 Niin kuin ruumis ilman henkeä on kuollut, niin on uskokin kuollut ilman tekoja.
Tätä ei kirkot halua edes ymmärtää, koska kirkot kuten myös helluntaiseurakunnat palvelevat laittomuuden ihmistä antikristusta ja ovat mukaan rajussa eksytyksessä, jottei uskovat pelastuisi. Niin siinä käy, jos ei noudata Mooseksen lakia uskossa Jeesukseen Kristukseen. Jumalan Sana on tässä asiassa hyvin selvä. - antitoraisti
Tämä_on_Jumalan_Sanaa, sinun jumlalasi ei ole Raamatun ilmoittama Jumala, vaan sinun jumalasi on valheen isä.
Osaatko edes lukea? Jeesus sanoi itsestään: Minä olen tullut valkeudeksi maailmaan, ettei yksikään, joka minuun uskoo, jäisi pimeyteen. Onko Mooses myös maailman valkeus? Osaatko vastata? Puhuuko Jeesus tässä Sanan paikassa Mooseksesta? - fgs
Hellareilla näyttää olevan sellainen viha juutalaisuutta vastaan, että puurot ja vellit menevät kaula alla sekaisiin.
Jeesus ja Mooses eivät olet toistensa vihollisia. Jeesus tuli jatkamaan työtä siitä, mihin Mooses jäi. Jeesus noudatti Mooseksen lakia ja käski muutkin sitä noudattamaan. Jeesus itse sanoo, ettei häneen voi uskoa, jos ei usko Moosesta. Tämä on Jumalan Sanaa.
Jh 5:46 Jos te uskoisitte Moosesta, uskoisitte myös minua -- juuri minusta hän on kirjoittanut. 47 Mutta kun te ette usko hänen kirjoituksiaan, kuinka voisitte uskoa minun puhettani!"
Lk 16:29 Abraham vastasi: 'Heillä on Mooses ja profeetat. Kuulkoot heitä.'
Mt 5:17 "Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan. En minä ole tullut kumoamaan, vaan toteuttamaan. 18 Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut.
Mt 17:3 Samassa heille ilmestyivät Mooses ja Elia, jotka keskustelivat Jeesuksen kanssa.
Mk. 1:44 "Katso, ettet puhu tästä kenellekään mitään. Mene vain näyttämään itsesi papille ja anna puhdistumisestasi se uhri, jonka Mooses on määrännyt, todisteeksi heille."
Ilm 15: 2 Minä näin kuin kristallisen meren, joka välkehti tulta. Tuon kristallimeren rannalla seisoivat pedosta voiton saaneet, ne, jotka eivät olleet kumartaneet sen kuvaa eivätkä ottaneet merkkiä, jossa on sen nimen luku. Heillä oli käsissään Jumalan harput, 3 ja he lauloivat Mooseksen, Jumalan palvelijan, ja Karitsan laulua:
-- Suuret ja ihmeelliset ovat sinun tekosi,
Herra Jumala, Kaikkivaltias!
Oikeat ja todet ovat sinun tiesi,
sinä kansojen kuningas!
4 Kuka ei sinua pelkäisi, Herra, kuka ei ylistäisi nimeäsi? Sinä yksin olet pyhä. Kaikki kansat tulevat eteesi ja kumartavat sinua, sillä sinun oikeat tuomiosi ovat tulleet julki. - kenellekellotsoivat
fgs , onko kuoleman laki sama kuin Elämän Hengen laki? Osaatko vastata?
Meinaat siis että Jeesus oli Moosesken palvelija?
Vanhan liiton kirjoitukset ovat kuva ja varjo Uudesta Liitosta. Sano nyt menivätkö Mooses ja Joosua yhdessä Jordanin yli? - fgs
Varoitan sellaisista hellareista, jotka tahallaan vääristelevät toisten sanomisia. Erät riivattu hellari väitti, että olisin sanonut Jeesuksen olevan Mooseksen palvelija. Tämä oli valhe ja pelkää ilkikurisuutta. Minä nimenomaan siteerasin Raamatusta kohtaa, jossa sanotaan, että Mooses on Jeesuksen Kristuksen palvelija eikä päin vastoin: "Heillä oli käsissään Jumalan harput, ja he lauloivat Mooseksen, Jumalan palvelijan, ja Karitsan laulua"
- kenellekellotsoivat
fgs,,sinähän täälä kirjoittelet antikristuksen oppeja ja väität että Jeesus kuoli turhaan sillä edelleen pitää täyttää Mooseksen laki viimeiseen pirtoon.
Sinä yrität mitätöidä Jumalan Sanan keskeisimmän ilmoituksen.
Sinä nimenomaan väität, että Jeesus oli Mooseksen palveljia, Vai etkö ymmärrä itse edes sitä mitä kirjoitat?
Kirjoitit: Jeesus tuli jatkamaan työtä siitä, mihin Mooses jäi. Jeesus noudatti Mooseksen lakia ja käski muutkin sitä noudattamaan. Jeesus itse sanoo, ettei häneen voi uskoa, jos ei usko Moosesta.
Sinun sanomasi on, että Jeesus oli kuin kuka tahansa vanhan liiton profeetta. joka samalla tavalla kuin muutkin profeetat kehoittivat pysymään Mooseksen laissa.
Et osaa ilmeisesti vastata, onko Elämän Hengen laki sama kuoleman laki? - fgs
Tällä palstalla on eräs riivattu hellari, joka raivon vallassa vääristelee niin toisten sanomisia kuin Raamattua. Voi olla hyvin hämmentävää lukea hänen vihaisia vuodatuksia, kun ne ovat niin sekavia, ristiriitaisia eikä väitteille löydy faktoja. Hän siis keksii satuja mollatakseen toista ja myös Jumalan Sanaa.
Mikä oli Jeesuksen suhde Moosekseen? Katsotaan Raamatusta. Mooses ennusti, että Jumala lähettää hänen kaltaisen profeetan, jota kaikkien tulee uskoa. Kyse oli Messias profetiasta, mutta tietenkin on niin, ettei Jeesus ole tasaveroinen Mooseksen kanssa, koska Mooses on Jeesuksen Kristuksen palvelija ja Jeesus on Jumalan Poika, jolla on kaikki valta niin maassa kuin taivaassa. Tämä asia on ilmoitettu selvästi Ilmestyskirjassa: "Heillä oli käsissään Jumalan harput, ja he lauloivat Mooseksen, Jumalan palvelijan, ja Karitsan laulua"
5 Ms 18:18 Siksi minä annan heidän omien jälkeläistensä joukosta nousta profeetan, joka on sinun kaltaisesi; minä panen sanani hänen suuhunsa, ja profeetta puhuu kaiken, minkä minä hänen puhuttavakseen annan. 19 Jos joku ei kuuntele niitä sanoja, jotka hän minun nimissäni puhuu, minä itse vaadin tilille sen miehen.
Jeesus ei tullut kumoamaan Mooseksen lakia ja profeettojen kirjoja, vaan noudattamaan niitä. Jeesus oli myös VT:n Messias profetioiden täyttymys ja lopputulos, joten tietenkin Jeesus jatkoi siitä, mitä Mooses ennusti Pyhässä Hengessä. Jeesus sanoi selvästi, että hän haluaa kaikkien noudattavan Mooseksen lakia. Tämä on Jumalan Sanaa.
Mt 23: 1 Sitten Jeesus puhui väkijoukolle ja opetuslapsilleen: 2 "Mooseksen istuin on nyt lainopettajien ja fariseusten hallussa. 3 Tehkää siis niin kuin he sanovat ja noudattakaa heidän opetustaan. Älkää kuitenkaan ottako oppia heidän teoistaan, sillä he puhuvat yhtä ja tekevät toista.
Jos joku raamatunopettaja noudattaa lakia ja opettaa muutkin sitä noudattamaan, niin Jeesus sanoo häntä suureksi. Mutta jos joku raamatunopettaja tai some-kirjoittaja kumoaa yhdenkin kohdan laista ja niin opettaa netissä tai muualla, niin hänet tiputetaan pohjalla helvetin tuleen. Jeesus ei ole Mooseksen lakia vastaan, vaan vaatii kaikkia noudattamaan sitä ja opettamaan sen muillekin.
Mt 5:17 "Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan. En minä ole tullut kumoamaan, vaan toteuttamaan. 18 Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut. 19 Sitä, joka jättää laista pois yhdenkin käskyn, vaikkapa kaikkein vähäisimmän, ja siten opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa vähäisimmäksi. Mutta sitä, joka noudattaa lakia ja niin opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa suureksi. 20 Minä sanon teille: ellette te noudata Jumalan tahtoa paljon paremmin kuin lainopettajat ja fariseukset, te ette pääse taivasten valtakuntaan. - Irenaus
Toraistien väite siitä, että pelastumme yksin armosta emmekä ole lain alla mutta että meidän tulee noudattaa lakia, sillä muuten menetämme pelastuksemme, kuulostaa minusta samalta kuin jos menisin ruokakauppaan ostamaan omenoita, ja myyjä sanoisi, etteivät omenat maksa mitään - riittää, että siirrän taskustani kaksi euroa hänen käteensä, niin hän siirtää omenapussin minun käteeni. Kun kieltä aletaan käyttää toraistien tavoin, sanojen merkitys murenee olemattomiin. Ja juuri tästä syystä keskustelu heidän kanssan on mahdotonta: yhtä hyödytöntä ja hämmentävää kuin kauppiaan kanssa, joka myy "ilmaisia" omenoita.
- sdf
Messiaaniset opettavat, että jokaisen on uskottava Jeesukseen Kristukseen ja noudatettavat Mooseksen lakia, koska Jeesus niin käski ja sellaisen esimerkin antoi. Jos joku erehtyy joskus, niin tunnustamalla synnit ja tekemällä parannuksen saa armoa. Mutta armon alla ei saa olla välinpitämätön lain käskyistä. Jos joku kokonaan kieltää Mooseksen lain tai tahallaan rikkoo sitä koko ajan, niin silloin ei saa armoa. Esittämääni asiaan löytyy paljon Raamatullisia perusteita. Laitetaan muutama:
Jh 15:10 Jos noudatatte käskyjäni, te pysytte minun rakkaudessani, niin kuin minä olen noudattanut Isäni käskyjä ja pysyn hänen rakkaudessaan. ----- 13 Suurempaa rakkautta ei kukaan voi osoittaa, kuin että antaa henkensä ystäviensä puolesta. 14 Te olette ystäviäni, kun teette sen minkä käsken teidän tehdä.
Mt 7:21. Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.
22. Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
23. Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.
Mt 23: 1 Sitten Jeesus puhui väkijoukolle ja opetuslapsilleen: 2 "Mooseksen istuin on nyt lainopettajien ja fariseusten hallussa. 3 Tehkää siis niin kuin he sanovat ja noudattakaa heidän opetustaan. Älkää kuitenkaan ottako oppia heidän teoistaan, sillä he puhuvat yhtä ja tekevät toista.
Mt 5:19 Sitä, joka jättää laista pois yhdenkin käskyn, vaikkapa kaikkein vähäisimmän, ja siten opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa vähäisimmäksi. Mutta sitä, joka noudattaa lakia ja niin opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa suureksi. 20 Minä sanon teille: ellette te noudata Jumalan tahtoa paljon paremmin kuin lainopettajat ja fariseukset, te ette pääse taivasten valtakuntaan.
Room 6: 14 Synti ei enää ole teidän herranne, sillä te ette ole lain vaan armon alaisia. 15 Miten siis on? Saammeko tehdä syntiä, koska emme elä lain vaan armon alaisina? Emme toki! 16 Tehän tiedätte, että jos antaudutte orjina tottelemaan jotakuta, olette juuri sen orjia, jota tottelette. Te joko palvelette syntiä, mikä johtaa kuolemantuomioon, tai olette kuuliaisia Jumalalle, mikä johtaa vapauttavaan tuomioon.
1 Jh 3:4 Jokainen, joka tekee syntiä, syyllistyy laittomuuteen, sillä synti merkitsee Jumalan lain rikkomista.
Ilm 14:12 Tässä kysytään pyhiltä kestävyyttä, niiltä jotka noudattavat Jumalan käskyjä ja uskovat Jeesukseen."
- kamalaaa
sdf, sinun oppisi on vain sinun oma uskontosi, ei sen enempää.
Mooseksen laissa lukee: älä sääli äläkä armahda häntä äläkä salaa hänen rikostansa, vaan tapa hänet: oma kätesi kohotkoon ensimmäisenä häntä vastaan surmatakseen hänet, ja sitten koko kansan käsi.
Sinä olet itse itsesi tuominnut ja itsellesi kirjoitit: Sitä, joka jättää laista pois yhdenkin käskyn, vaikkapa kaikkein vähäisimmän, ja siten opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa vähäisimmäksi.
Olet muuttanut Mooseksen lakia ja näin ollen olet lain rikkoja. - antitoraisti
dgd, et edes lainannut Mooseksen lakia, vaikka siitä vaahtoat. Lisäksi kirjoitat omia oletuksia ja valheita.
Vanhan Liiton aikaan eli pyhiä, jotka jo edeltä olivat panneet toivonsa Kristukseen.
Jeremian kohta on osa uuden liiton profetiaa.
Mosesen laki kuului:
Älä sääli häntä: henki hengestä, silmä silmästä, hammas hampaasta, käsi kädestä, jalka jalasta."
Armo oli kielletty. - dfg
Antikristusta antitoraistia vaivaa taas riivaajahenki. Hän väittää, ettei ole mainittu Mooseksen laissa olevaa armoa. Toistan tässä on edellä lainaamani Mooseksen lakia, jossa Jumala kertoo armostaan niille, jotka tekevät parannuksen.
5 Mooseksen kirja 30:1 "Kun olette kokeneet siunauksen ja kirouksen, jotka annoin teidän valittavaksenne, te alatte miettiä tätä kaikkea niiden kansojen keskellä, joiden sekaan Herra, teidän Jumalanne, on teidät hajottanut. 2 Silloin te ja teidän lapsenne palaatte Herran, Jumalanne, luo ja tottelette häntä koko sydämestänne ja koko sielustanne sekä noudatatte kaikkia hänen käskyjään, jotka minä teille nyt annan, 3 ja Herra on teille armollinen ja kääntää teidän kohtalonne.
Toora tulee sanasta opetus ja Jeesus sanoi Psalmien kirjan kuuluvan myös lakiin, kun hän siteerasi Psalmi 82:ta Johanneksen evankeliumissa. Juutalaiset tarkoittivat lailla Mooseksen kirjoja ja usein myös kaikkia Jumalan käskyjä. Tämän takia Jeesus sanoo psalmien kuuluvan lakiin.
Jh 10:34 Jeesus vastasi: "Eikö teidän laissanne sanota: 'Minä sanoin: te olette jumalia.'? 35 Niitä, jotka saivat Jumalan ilmoituksen, sanotaan siis jumaliksi, eikä pyhiä kirjoituksia voi tehdä tyhjäksi.
Ps. 82:6 Kuulkaa! Vaikka olette jumalia, kaikki tyynni Korkeimman poikia,
Sana 'jumalia' tulee hepreankielisestä sanasta Elohim, joka voi tarkoittaa myös mm. tuomaria.- käyttäkää.järkeä
Elohim ei kylläkään tarkoita tuomaria! Luuletko todella että juutalaiset olisivat käyttäneet Jumalan nimeä tuomareita puhutellessaan: "Herra Jumala, minä haluaisin sanoa puolustuksekseni seuraavaa...."
Psalmi 82 on runoutta ja kuvakieltä: vaikka israelin tuomarit olisivat jumalia, niin hekin tulevat tuomituiksi, elleivät ole oikeamielisiä. - dogmatiks
käyttäkää.järkeä kirjoitti:
Elohim ei kylläkään tarkoita tuomaria! Luuletko todella että juutalaiset olisivat käyttäneet Jumalan nimeä tuomareita puhutellessaan: "Herra Jumala, minä haluaisin sanoa puolustuksekseni seuraavaa...."
Psalmi 82 on runoutta ja kuvakieltä: vaikka israelin tuomarit olisivat jumalia, niin hekin tulevat tuomituiksi, elleivät ole oikeamielisiä.VT käyttää nimeä Elohim tavallisesti Jumalasta, mutta eräissä asiayhteyksissä se tarkoittaa mm. tuomari. Jumala ei tehnyt Mooseksesta Jumalaa faaraolle vaan tuomarin faaraolle.
Eräs nettiartikkeli kommentoi asiaa näin: "Jumala sanoi asettavansa Mooseksen jumalaksi (elohimiksi) faaraolle (2.Moos.7:1, KK-33). Mutta Jumala ei tietenkään tarkoittanut tekevänsä itsensä rinnalle toisen Jumalan, sillä "Jumala"-sana voi olla myös viittaus tuomariin (Strong H430). Eli, vaikka jakeessa 2.Moos.7:1 käytetään sanaa "elohim" ja se on käännetty "jumalaksi", niin asiayhteys paljastaa että Jumala halusi tehdä (ja tekikin), Mooseksesta tuomarin faaraolle. Tuomiot tulivat esille kymmenen vitsauksen muodossa...
Lisäksi on hyvä mainita jälleen kerran, että Mestarimme kutsui "jumaliksi" kaikkia heitä, joille Jumalan sana tuli (Joh.10:35). Hän sanoi että se on niin totta kuin ikinä olla ja voi, koska "Raamattu ei voi raueta tyhjiin". Mutta, koska Jeesus itsekin paljasti että on olemassa ainoastaan yksi Jumala (Mark.12:29), ja väitti että ainoastaan hänen Isänsä on Jumala (Joh.17:3, Joh.5:44), niin Jeesus ei tietenkään tarkoittanut että he ovat kirjaimellisesti "jumalia". Sen sijaan hän tarkoitti, että ne joille Jumalan sana tuli, he ovat "mahtavia" ja "voimallisia", sillä sitä tuo "Jumala"-sana tarkoittaa kirjaimellisesti. Sen tietää ei ainoastaan etymologiasta, vaan myös esimerkiksi kreikka-englanti- ja heprea-englanti sanakirjoista joissa ilmenee sanojen (el, elohim ja theos) moninaiset merkitykset, sekä miten nuo sanat on käännetty eri käännöksissä."
Suomalaisessa Raamatussa ei ole kaikkia jakeita käännetty oikein. Esim. tässä käännöksessä on virhe:
"Mutta jos orja vakuuttaa: 'Minä rakastan isäntääni, vaimoani ja lapsiani enkä halua vapaaksi', niin isäntä vieköön hänet Jumalan eteen ja asettakoon hänet sitten ovea tai ovenpieltä vasten ja lävistäköön hänen korvalehtensä naskalilla, ja hän jääköön ainiaaksi isäntänsä orjaksi." (2 Moos 21:5,6)
Isännän ei tietenkään pidä viedä palvelijaansa Jumalan (Elohimin) luokse, vaan oikea käännös on tuomarin luokse kuten Kuningas Jaakon käännös sen oikein kääntää:
"Then his master shall bring him unto the judges; he shall also bring him to the door, or unto the door post; and his master shall bore his ear through with an aul; and he shall serve him for ever." - Usko.Toivonen
"dfg" kirjoittaa:
>> Hän väittää, ettei ole mainittu Mooseksen laissa olevaa armoa. >>
Entäpä armoistuin, kuinka on armoistuimen laita?
2. Ja Herra sanoi Moosekselle: "Sano veljellesi Aaronille: älköön hän joka aika menkö pyhimpään, esiripun sisäpuolelle, armoistuimen eteen, joka on arkin päällä, ettei hän kuolisi; sillä minä ilmestyn pilvessä armoistuimen kohdalla.
13. Ja hän pankoon suitsukkeen tulen päälle Herran eteen, niin että suitsutus pilvenä peittää lain arkin päällä olevan armoistuimen, ettei hän kuolisi.
14. Ja hän ottakoon mullikan verta ja pirskoittakoon sitä sormellansa armoistuimen etupuolelle; ja armoistuimen eteen hän pirskoittakoon sormellansa verta seitsemän kertaa.
15. Sitten hän teurastakoon kansan syntiuhrikauriin ja vieköön sen verta esiripun sisäpuolelle ja tehköön sen verellä, niinkuin hän teki mullikan verellä: pirskoittakoon sitä armoistuimelle ja armoistuimen eteen.
16. Ja näin hän toimittakoon pyhäkölle sovituksen israelilaisten saastaisuudesta ja heidän rikoksistaan, olivatpa heidän syntinsä minkälaiset tahansa; näin hän tehköön myös ilmestysmajalle, joka on heidän tykönänsä, keskellä heidän saastaisuuttansa.
17. Älköön yhtään ihmistä olko ilmestysmajassa, kun hän tulee toimittamaan sovitusta pyhimmässä, siihen saakka kunnes hän sieltä lähtee ja on toimittanut itsellensä ja perheellensä ja koko Israelin seurakunnalle sovituksen.
18. Sitten hän lähteköön sieltä alttarin ääreen, joka on Herran edessä, ja toimittakoon sille sovituksen; ja hän ottakoon mullikan verta ja kauriin verta ja sivelköön sitä alttarin sarviin yltympäri.
19. Ja hän pirskoittakoon sormellansa sen päälle verta seitsemän kertaa ja puhdistakoon ja pyhittäköön sen israelilaisten saastaisuudesta.
20. Ja kun hän on loppuun toimittanut pyhäkön ja ilmestysmajan ja alttarin sovittamisen, tuokoon hän sen elävän kauriin.
21. Ja Aaron laskekoon molemmat kätensä elävän kauriin pään päälle ja tunnustakoon siinä kaikki israelilaisten pahat teot ja kaikki heidän rikkomuksensa, olipa heillä mitä syntejä tahansa, ja pankoon ne kauriin pään päälle ja lähettäköön sen, sitä varten varatun miehen viemänä, erämaahan.
22. Näin kauris kantakoon kaikki heidän pahat tekonsa autioon seutuun; ja kauris päästettäköön erämaahan.
(3. Moos. 16. )
Kuinka siis on Mooseksen lain kohdalta armoistuin, kuinka Moosesta lain mukaan mennään tänään armoistuimen äärelle? - dfg

Kuinka siis on Mooseksen lain kohdalta armoistuin, kuinka Moosesta lain mukaan mennään tänään armoistuimen äärelle?Mooseksen laissa nimetään Jumalan valtaistuin armonistuimeksi, koska VT opettaa Jumalan olevan armollinen niille, jotka tekevät parannuksen. Jumala on ankara vain niille, jotka eivät kadu lain rikkomista ja jatkavat laittomuuden tekemistä. Tässä pari jaetta VT:stä, jotka osoittavat, että Mooseksen laissa ja profeettojen kirjoissa opetetaan Jumalan olevan armollinen:
Sananl 28:13 Joka rikkomuksensa salaa, ei menesty, joka ne tunnustaa ja hylkää, saa armon.
2 Sam 12:13 Silloin Daavid sanoi Natanille: "Olen tehnyt syntiä Herraa vastaan." Natan vastasi: "Herra vapauttaa nyt sinut tästä synnistä, eikä sinun tarvitse kuolla.
Jer 31:34 Minä annan anteeksi heidän rikoksensa enkä enää muista heidän syntejään."
Ps. 78:38 Mutta Jumala on laupias, ei hän tuhoa syntistä, vaan armahtaa. Kerta kerran jälkeen hän hillitsi vihansa eikä antanut kiivaudelleen valtaa.
Ps 116:5 Herra on oikeamielinen ja laupias, meidän Jumalamme on armollinen.
Ps. 145:9 Herra on hyvä kaikille, hän armahtaa kaikkia luotujaan.
5 Mooseksen kirja 30:1 "Kun olette kokeneet siunauksen ja kirouksen, jotka annoin teidän valittavaksenne, te alatte miettiä tätä kaikkea niiden kansojen keskellä, joiden sekaan Herra, teidän Jumalanne, on teidät hajottanut. 2 Silloin te ja teidän lapsenne palaatte Herran, Jumalanne, luo ja tottelette häntä koko sydämestänne ja koko sielustanne sekä noudatatte kaikkia hänen käskyjään, jotka minä teille nyt annan, 3 ja Herra on teille armollinen ja kääntää teidän kohtalonne. - Usko.Toivonen
Niin, tuossa kohdassahan puhutaan kultaisesta armoistuimesta, mikä on arkin päällä fyysisesti.
Ja palvelusta suorittava menee Mooseksen lain mukaan ohjeita noudattaen armoistuimen äärelle, verta mukanaan.
Kuinka palvelusta suorittava siis menisi taivaaseen palvelustaan suorittamaan?
Ja tuon palveluksen kautta kansan kaikki synnit armahdetaan, kauris kantaa ne erämaahan.
Vastaahan nyt oikeasti kysymykseeni, kuinka te Mooseksen lain alla olevat hoidatte tämän asian nykyhetkessä? - dfg
Usko.Toivonen kirjoitti:
Niin, tuossa kohdassahan puhutaan kultaisesta armoistuimesta, mikä on arkin päällä fyysisesti.
Ja palvelusta suorittava menee Mooseksen lain mukaan ohjeita noudattaen armoistuimen äärelle, verta mukanaan.
Kuinka palvelusta suorittava siis menisi taivaaseen palvelustaan suorittamaan?
Ja tuon palveluksen kautta kansan kaikki synnit armahdetaan, kauris kantaa ne erämaahan.
Vastaahan nyt oikeasti kysymykseeni, kuinka te Mooseksen lain alla olevat hoidatte tämän asian nykyhetkessä?Golgatan sovintoveri pesee ne puhtaaksi, jotka tekevät parannuksen Herran Jeesuksen Kristuksen nimessä. Lainkuuliaiseksi uudestisyntynyt saa armoa, mutta laittomuudessa pysyvä tuomitaan kadotukseen. Tämäkin löytyy VT:stä.
Ap.t 3:19. Tehkää siis parannus ja kääntykää, että teidän syntinne pyyhittäisiin pois,
20. että virvoituksen ajat tulisivat Herran kasvoista ja hän lähettäisi hänet, joka on teille edeltämäärätty, Kristuksen Jeesuksen.
Jer 31:31 "Tulee aika", sanoo Herra, "jolloin minä teen uuden liiton Israelin kansan ja Juudan kansan kanssa. 32 Tämä liitto ei ole samanlainen kuin se, jonka tein heidän isiensä kanssa silloin kun tartuin heidän käteensä ja vein heidät pois Egyptin maasta. Sen liiton he rikkoivat, vaikka minä olin ottanut heidät omakseni, sanoo Herra.
33 "Tämän liiton minä teen Israelin kansan kanssa tulevina päivinä, sanoo Herra: Minä panen lakini heidän sisimpäänsä, kirjoitan sen heidän sydämeensä. Minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani. 34 Silloin ei kukaan enää opeta toista, veli ei opeta veljeään sanoen: 'Oppikaa tuntemaan Herra!' Sillä kaikki, pienimmästä suurimpaan, tuntevat minut, sanoo Herra. Minä annan anteeksi heidän rikoksensa enkä enää muista heidän syntejään."
Ps 40:7 Teurasuhria ja ruokauhria sinä et halua,
polttouhria ja syntiuhria sinä et pyydä,
mutta sinä teit minulle kuulevat korvat.
8 Siksi minä sanoin:
"Nyt olen tullut, Herra.
Kirjaan on kirjoitettu,
mitä minun pitää tehdä.
9 Jumalani, minä täytän mielelläni tahtosi,
sinun lakisi on minun sydämessäni." - Usko.Toivonen
Kuinka tuo Jeremian profetia on toteutunut Moosesta edelleen lukevien osalta.
Kuinka moni on sydämestään kääntynyt Herran Jeesuksen puoleen, jotta peite heidän sydämensä päältä olisi otettu pois.
Moosesta luettaessahan se pysyy poisottamatta sydämen päällä.
Mooseksen lain mukainen armoistuin ei siis ole käytössä tällä hetkellä? Usko.Toivonen kirjoitti:
Kuinka tuo Jeremian profetia on toteutunut Moosesta edelleen lukevien osalta.
Kuinka moni on sydämestään kääntynyt Herran Jeesuksen puoleen, jotta peite heidän sydämensä päältä olisi otettu pois.
Moosesta luettaessahan se pysyy poisottamatta sydämen päällä.
Mooseksen lain mukainen armoistuin ei siis ole käytössä tällä hetkellä?Kuinka monta kertaa sinulle pitää selittää, että Raamatussa ei sanota, että Moosesta luettaessa uskovan sydän peittyy. Mooseksen kirjat kuuluvat Raamattuun ja ovat pyhää Jumalan sanaa. Uskovan sydän ei peity kun hän lukee Moosesta, vaan Mooses julistaa meille Kristuksesta. Jeesus itse sanoo:
"Sillä jos te Moosesta uskoisitte, niin te uskoisitte minua; sillä minusta hän on kirjoittanut." (Joh. 5:46)
Paavali kirjoittaa Timoteukselle:
"Jokainen kirjoitus, joka on syntynyt Jumalan Hengen vaikutuksesta, on myös hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi, kasvatukseksi vanhurskaudessa," (2. Tim. 3:16)
Kirjoitukset jotka Timoteus tunsi lapsuudestaan saakka olivat Vanhan testamentin kirjoitukset. Raamattu siis sanoo, että jokain Vanhan testamentin kirjoitus on hyödyllinen opetukseksi jne.
Vääristelet Jumalan sanaa kuin Saatana. Sinun mukaan uskovan sydän peittyy kun hän lukee Moosesta, vaikka juuri Mooses julistaa meille Kristuksesta.
Raamatussa sanotaan, että niillä juutalaisilla, jotka kieltävät Kristuksen, on peity sydämen päällä Moosesta luettaessa. Siinä ei sanota, että uskovan sydän peittyy kun hän lukee Moosesta. Miten olet itse toiminut, oletko leikannut Mooseksen kirjat irti Raamatustasi, ettei vaan sydämesi peittyisi?
Ja Jeremia sanoo, että uudessa liitossa Toora kirjoitetaan meidän sydämiimme (Jer. 31:33). Tämä on Jumalan sana.- sdf
Usko.Toivonen kirjoitti:
Kuinka tuo Jeremian profetia on toteutunut Moosesta edelleen lukevien osalta.
Kuinka moni on sydämestään kääntynyt Herran Jeesuksen puoleen, jotta peite heidän sydämensä päältä olisi otettu pois.
Moosesta luettaessahan se pysyy poisottamatta sydämen päällä.
Mooseksen lain mukainen armoistuin ei siis ole käytössä tällä hetkellä?>>Kuinka moni on sydämestään kääntynyt Herran Jeesuksen puoleen, jotta peite heidän sydämensä päältä olisi otettu pois. Moosesta luettaessahan se pysyy poisottamatta sydämen päällä.<<
Sinä kirjoitat ihan kummallista soopaa nettiin koko ajan. Jeesus Kristus itse opetti Jeremian kirjaa synagogassa ja usein siteerasi Mooseksen lakia. Sen lisäksi hän antoi käskyjä parantuneille sanoen, että tee kuten Mooses on käskenyt. Ei kai nyt Jeesuksen silmillä ole sen takia jotain peitteitä. Kyllä se on niin, että Usko.Toivosen oma pää on peitteen alla pimeydessä.
Lk 4:16 Jeesus tuli Nasaretiin, missä hän oli kasvanut, ja meni sapattina tapansa mukaan synagogaan. Hän nousi lukemaan, 17 ja hänelle ojennettiin profeetta Jesajan kirja. Hän avasi kirjakäärön ja löysi sen kohdan, jossa sanotaan: 18 -- Herran henki on minun ylläni, sillä hän on voidellut minut.
Mk 1:44 "Katso, ettet puhu tästä kenellekään mitään. Mene vain näyttämään itsesi papille ja anna puhdistumisestasi se uhri, jonka Mooses on määrännyt, todisteeksi heille."
Jh 10:34 Jeesus vastasi: "Eikö teidän laissanne sanota: 'Minä sanoin: te olette jumalia.'? 35 Niitä, jotka saivat Jumalan ilmoituksen, sanotaan siis jumaliksi, eikä pyhiä kirjoituksia voi tehdä tyhjäksi. - asda
>>Kristitty.net Usko.Toivosesta: "Vääristelet Jumalan sanaa kuin Saatana."<<
Juuri niin !!! Usko.Toivonen on Saatanan kätyri, jossa on sisällä valheen henki. - Usko.Toivonen
Kuinka paljon nimi Jeesus on synagoogissa esillä?
Kirjoitan Raamatun ilmoituksen pohjalta, jossa asiantuntijana on Paavali.
14. Mutta heidän mielensä paatuivat, sillä vielä tänäkin päivänä sama peite, vanhan liiton kirjoituksia luettaessa, pysyy poisottamatta, sillä vasta Kristuksessa se katoaa.
15. Vielä tänäkin päivänä, kun Moosesta luetaan, on peite heidän sydämensä päällä;
16. mutta kun heidän sydämensä kääntyy Herran tykö, otetaan peite pois.
( 2. Kor. 3. )
Tästä käy selväksi, että Moosesta luettaessa ei tapahdu Herran Jeesuksen puoleen sydämestään kääntymistä, ja tämän todisteena on se, että siellä missä Moosesta luetaan, siellä ei julisteta evankeliumia Herrasta Jeesuksesta.
Ja nyt on keskustelu armonistuimesta Mooseksen lain mukaan.
Jos Toora on sydämessä, niin missä on Tooran mukaan armonistuin tänään? - dfs
Usko.Toivonen kirjoitti:
Kuinka paljon nimi Jeesus on synagoogissa esillä?
Kirjoitan Raamatun ilmoituksen pohjalta, jossa asiantuntijana on Paavali.
14. Mutta heidän mielensä paatuivat, sillä vielä tänäkin päivänä sama peite, vanhan liiton kirjoituksia luettaessa, pysyy poisottamatta, sillä vasta Kristuksessa se katoaa.
15. Vielä tänäkin päivänä, kun Moosesta luetaan, on peite heidän sydämensä päällä;
16. mutta kun heidän sydämensä kääntyy Herran tykö, otetaan peite pois.
( 2. Kor. 3. )
Tästä käy selväksi, että Moosesta luettaessa ei tapahdu Herran Jeesuksen puoleen sydämestään kääntymistä, ja tämän todisteena on se, että siellä missä Moosesta luetaan, siellä ei julisteta evankeliumia Herrasta Jeesuksesta.
Ja nyt on keskustelu armonistuimesta Mooseksen lain mukaan.
Jos Toora on sydämessä, niin missä on Tooran mukaan armonistuin tänään?Väännät Paavalia kieroon kuin Perkele.
Peite on niiden sydämen päällä, jotka eivät ymmärrä Mooseksen laista, että Jeesus oli juuri se lain ennustama Messias. Niin oli eräiden juutalaisten laita. Sitä tarkoittaa Paavali myös Galatalaiskirjeessään. - Usko.Toivonen
No kerrohan "dfs", että missä tänä päivänä luetaan Moosesta ja missä ei vielä tänä päivänäkään julisteta evankeliumia Herrasta Jeesuksesta?
Mitä se osittaa? Eikö juuri sitä, että Raamatun ilmoitus Paavalin kautta pitää paikkaansa.
Onko siis Moosesta luettaessa armoistuin kateissa?
Tämän keskustelunosan aihe on armoistuin Mooseksen lain mukaan ja miksi pillastuitte kysymyksistäni?
Vastatkkahan nyt vaan esittämiini kysymyksiin. - kysynvaintaas
Jos laki ja toora olisi sama asia. niin miten tämän tulkitsee:
Room.2:13. sillä eivät lain kuulijat ole vanhurskaita Jumalan edessä, vaan lain noudattajat vanhurskautetaan.
14. Sillä kun pakanat, joilla ei lakia ole, luonnostansa tekevät, mitä laki vaatii, niin he, vaikka heillä ei lakia ole, ovat itse itsellensä laki
15. ja osoittavat, että lain teot ovat kirjoitetut heidän sydämiinsä, kun heidän omatuntonsa myötä-todistaa ja heidän ajatuksensa keskenään syyttävät tai myös puolustavat heitä -
Ensiksi pakanoilla ei ole tietoa toorasta.
Toiseksi lain teot ovat kirjoitetut heidän sydämiinsä.
Kolmanneksi heidän omatuntonsa on heille laki.
Neljänneksi pakanat vanhurskautetaan koska he toimivat omantuntonsa mukaan.
Toisin sanoen pakanat voivat pelastua tietämättä mitään tooran säännöistä.
Miten heidän sydämiinsä on toora kirjoitettu, ilman että he tuntevat tooraa?
Vai eikö olekaan tarpeen tietää kaikkia tooran sääntöjä? Riittääkö siis että tekee miten parhaaksi näkee? - Usko.Toivonen
Mooseksen lain mukaista armon istuinta ei siis tällä hetkellä ole.
Onko siis niin, että Mooseksen lakiin perustavalla ei ole tällä hetkellä mahdollisuutta armoon?
Silloin jäljelle jää vain vauvasta alkaen Mooseksen lain täydellinen noudattaminen lain viimeistä piirtoa myöten.
Riittääkö sekään? Usko.Toivonen kirjoitti:
Kuinka paljon nimi Jeesus on synagoogissa esillä?
Kirjoitan Raamatun ilmoituksen pohjalta, jossa asiantuntijana on Paavali.
14. Mutta heidän mielensä paatuivat, sillä vielä tänäkin päivänä sama peite, vanhan liiton kirjoituksia luettaessa, pysyy poisottamatta, sillä vasta Kristuksessa se katoaa.
15. Vielä tänäkin päivänä, kun Moosesta luetaan, on peite heidän sydämensä päällä;
16. mutta kun heidän sydämensä kääntyy Herran tykö, otetaan peite pois.
( 2. Kor. 3. )
Tästä käy selväksi, että Moosesta luettaessa ei tapahdu Herran Jeesuksen puoleen sydämestään kääntymistä, ja tämän todisteena on se, että siellä missä Moosesta luetaan, siellä ei julisteta evankeliumia Herrasta Jeesuksesta.
Ja nyt on keskustelu armonistuimesta Mooseksen lain mukaan.
Jos Toora on sydämessä, niin missä on Tooran mukaan armonistuin tänään?"Tästä käy selväksi, että Moosesta luettaessa ei tapahdu Herran Jeesuksen puoleen sydämestään kääntymistä, ja tämän todisteena on se, että siellä missä Moosesta luetaan, siellä ei julisteta evankeliumia Herrasta Jeesuksesta."
Täyttä soopaa. Jeesus itse sanoo, että Mooses on kirjoittanut hänestä. Mooses siis julistaa Kristusta. Paavali kirjoittaa Timoteukselle, että jokainen Vanhan testamentin pyhä kirjoitus on hyödyllinen nuhteeksi, opetukseksi jne. ja tekevät sinut viisaaksi niin että Pelastut uskomalla Jeesukseen Kristukseen.
Mooses julistaa Kristusta. Oletko nyt vakaasti sitä mieltä, että kristityn ei tule lukea Mooseksen kirjoja? Miten olet itse toiminut, oletko repinyt Mooseksen kirjat irti Raamatustasi, nehän eivät julista Kristuksesta sinun mukaasi?- Usko.Toivonen
No, annappas tulla kommenttisi tueksi "k,n" tilastotietoja, kuinka paljon synaagooga seurakuntien jäsenistä on kääntynyt Herran Jeesuksen puoleen sydämestään ja alkaneet julistamaan evankeliumia Herrasta Jeesuksesta?
Kuinka moni synagoogaseurakuntalainen siis tunnustaa Jeesuksen Herrakseen, huutaa avukseen Herranaan Jeesusta Kristusta.
- kaksi_ropoa
Pietari kirjoitti Paavalista: niinkuin hän tekee kaikissa kirjeissään, kun hän niissä puhuu näistä asioista, vaikka niissä tosin on yhtä ja toista vaikeatajuista, jota tietämättömät ja vakaantumattomat vääntävät kieroon niinkuin muitakin kirjoituksia, omaksi kadotuksekseen.
Paavalin mukaan pakanoille ei ole Mooseksen lakia. Mooseksen laki annettiin vain juutalaisille noudatettavaksi Luvatussa Maassa.
Pakanuskovien sydämiin krjoitetaan Elämän Hengen laki, ei Mooseksen lakia, josta
käytetään myös sanontaa, synnin ja kuoleman laki.
Mooseksen lain kuulijat eivätkä lailla melskaajat pelastu lain kautta, vaan joka ikistä käskyä pitää myös noudattaa. Joka rikkoo yhtä kohtaa vastaan, on syypää kaikissa kohdin.- Tämä_on_Jumalan_Sanaa
1 Jh 3:4 JOKAINEN, joka tekee syntiä, syyllistyy laittomuuteen, sillä synti merkitsee Jumalan lain
1 Jh 3:8 Joka tekee syntiä, on Paholaisesta, sillä Paholainen on tehnyt syntiä alusta asti.
Hep 10: 26 Jos me näet teemme syntiä ehdoin tahdoin, senkin jälkeen, kun olemme oppineet tuntemaan totuuden, ei ole enää mitään uhria syntiemme sovitukseksi. 27 Ei ole muuta kuin kauhea tuomion odotus ja ahnas tuli, joka nielee Jumalaa uhmaavat. 28 Jos joku kieltää Mooseksen lain, hänet tuomitaan säälittä kuolemaan; siihen riittää kahden tai kolmen todistajan sana.
1 Kr 7: 19 On yhdentekevää, onko ihminen ympärileikattu vai ei; tärkeää on Jumalan käskyjen noudattaminen.
Room 2:12 Ne, jotka ovat tehneet syntiä lakia tuntematta, myös tuhoutuvat laista riippumatta. Ne taas, jotka ovat lain tuntien tehneet syntiä, myös tuomitaan lain nojalla.
---
27 Ulkonaisesti ympärileikkaamaton, joka noudattaa lain käskyjä, on tuomitseva sinut, joka lain kirjaimesta ja ympärileikkauksesta huolimatta rikot lakia. - Usko.Toivonen
Mutta missä viitaus armoon?
Miksi jätit sen tuolta tekstilainaiuksesta pois?
Tai en oikeastaan ihmettele yhtään, jos kirjoittaja on Mooseksen lain alainen. - sdf
Usko.Toivonen kirjoitti:
Mutta missä viitaus armoon?
Miksi jätit sen tuolta tekstilainaiuksesta pois?
Tai en oikeastaan ihmettele yhtään, jos kirjoittaja on Mooseksen lain alainen.Sinun opetuksesi siitä, ettei armon alla tarvitse noudattaa lakia, on Perkeleestä.
Armo ei anna oikeutta jatkaa elämistä laittomuudessa, mutta antaa mahdollisuuden tehdä parannus laittomuudesta.
Room 6: 14 Synti ei enää ole teidän herranne, sillä te ette ole lain vaan armon alaisia. 15 Miten siis on? Saammeko tehdä syntiä, koska emme elä lain vaan armon alaisina? Emme toki! 16 Tehän tiedätte, että jos antaudutte orjina tottelemaan jotakuta, olette juuri sen orjia, jota tottelette. Te joko palvelette syntiä, mikä johtaa kuolemantuomioon, tai olette kuuliaisia Jumalalle, mikä johtaa vapauttavaan tuomioon.
1 Jh 3:4 Jokainen, joka tekee syntiä, syyllistyy laittomuuteen, sillä synti merkitsee Jumalan lain rikkomista.
1 Pt 1: 14 Olkaa kuuliaisia lapsia älkääkä taipuko noudattamaan himoja, joiden vallassa ennen, tietämättömyytenne aikana, elitte. 15 Niin kuin hän, joka teidät on kutsunut, on pyhä, niin tulkaa tekin pyhiksi kaikessa mitä teette. 16 Onhan kirjoitettu: "Olkaa pyhät, sillä minä olen pyhä." 17 Ja jos kerran te rukoillessanne kutsutte Isäksi häntä, joka puolueettomasti tuomitsee kunkin hänen tekojensa mukaan, niin eläkää jumalanpelossa tämä muukalaisuutenne aika. 18 Tiedättehän, ettei teitä ole lunastettu isiltä perimästänne tyhjänpäiväisestä elämästä millään katoavalla tavaralla, hopealla tai kullalla, 19 vaan Kristuksen, tuon virheettömän ja tahrattoman karitsan, kalliilla verellä.
3 Ms 19: 2 "Sano Israelin kansalle: Olkaa pyhät, sillä minä, Herra, teidän Jumalanne, olen pyhä. 3 "Jokainen teistä kunnioittakoon äitiään ja isäänsä. Pitäkää kunniassa sapatti ja määräykset, jotka olen siitä antanut. Minä olen Herra, teidän Jumalanne. 4 Älkää kääntykö seuraamaan epäjumalia älkääkä valako itsellenne jumalankuvia. Minä olen Herra, teidän Jumalanne. ----- 37 Sen tähden noudattakaa kaikkia minun lakejani ja käskyjäni ja täyttäkää ne. Minä olen Herra." - Usko.Toivonen
Kysyin tuossa edellä, miisä armo näkyy tekstissäsi?
Olithan sen pimittänyt tekstilainauksestasi ( Hep. 10. ).
Ja olen kysynyt, mutta vastaamaan et ole kyennyt.
Mooseksen lain mukaista armon istuinta ei siis tällä hetkellä ole.
Onko siis niin, että Mooseksen lakiin perustavalla ei ole tällä hetkellä mahdollisuutta armoon?
Silloin jäljelle jää vain vauvasta alkaen Mooseksen lain täydellinen noudattaminen lain viimeistä piirtoa myöten.
Riittääkö sekään? - sdf

Riittääkö sekään?Sinä opetat, että armon alla ei tarvitse noudattaa lakia. Se on Perkeleestä, kuten sinäkin ole Perkeleestä. Et usko Jumalan Sanaa, kuten ei usko Perkelekään.
Mt 5: 19 Sitä, joka jättää laista pois yhdenkin käskyn, vaikkapa kaikkein vähäisimmän, ja siten opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa vähäisimmäksi. Mutta sitä, joka noudattaa lakia ja niin opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa suureksi. 20 Minä sanon teille: ellette te noudata Jumalan tahtoa paljon paremmin kuin lainopettajat ja fariseukset, te ette pääse taivasten valtakuntaan.
Room 2:12 Ne, jotka ovat tehneet syntiä lakia tuntematta, myös tuhoutuvat laista riippumatta. Ne taas, jotka ovat lain tuntien tehneet syntiä, myös tuomitaan lain nojalla. 13 Ei Jumala hyväksy vanhurskaiksi niitä, jotka vain kuulevat lain sanoja, vaan vanhurskaiksi julistetaan ne, jotka myös noudattavat lakia.
-----
27 Ulkonaisesti ympärileikkaamaton, joka noudattaa lain käskyjä, on tuomitseva sinut, joka lain kirjaimesta ja ympärileikkauksesta huolimatta rikot lakia. - Usko.Toivonen
Siis Mooseksen lakia, koska se ei sellaisenaan ole pakanauskovien osalta voimassa.
Mutta yritähän jo vastata kysymyksiini armoistuimesta Mooseksen lain alta katsottuna.
Mooseksen lain mukaista armon istuinta ei siis tällä hetkellä ole.
( 3. Moos. 16. )
Onko siis niin, että Mooseksen lakiin perustavalla ei ole tällä hetkellä mahdollisuutta armoon?
Silloin jäljelle jää vain vauvasta alkaen Mooseksen lain täydellinen noudattaminen lain viimeistä piirtoa myöten.
Riittääkö sekään? Usko.Toivonen kirjoitti:
Siis Mooseksen lakia, koska se ei sellaisenaan ole pakanauskovien osalta voimassa.
Mutta yritähän jo vastata kysymyksiini armoistuimesta Mooseksen lain alta katsottuna.
Mooseksen lain mukaista armon istuinta ei siis tällä hetkellä ole.
( 3. Moos. 16. )
Onko siis niin, että Mooseksen lakiin perustavalla ei ole tällä hetkellä mahdollisuutta armoon?
Silloin jäljelle jää vain vauvasta alkaen Mooseksen lain täydellinen noudattaminen lain viimeistä piirtoa myöten.
Riittääkö sekään?Kerro missä kohtaa Raamattua sanotaan, että Mooseksen laki sellaisenaan ei ole pakanauskovien osalta voimassa.
Armoistuinta ei enää ole eikä sitä tarvita. Pelastus on yksin armosta, Messiaan Jeesuksen kautta.
Me emme noudata Mooseksen lakia jotta pelastuisimme, vaan koska meidät on pelastettu. Jeesus sanoi että mene, äläkä enää tee syntiä, ja me noudatamme lakia jotta emme tekisi syntiä. Mistään muusta siinä ei ole kyse.- chsq
Usko.Toivonen kirjoitti:
Siis Mooseksen lakia, koska se ei sellaisenaan ole pakanauskovien osalta voimassa.
Mutta yritähän jo vastata kysymyksiini armoistuimesta Mooseksen lain alta katsottuna.
Mooseksen lain mukaista armon istuinta ei siis tällä hetkellä ole.
( 3. Moos. 16. )
Onko siis niin, että Mooseksen lakiin perustavalla ei ole tällä hetkellä mahdollisuutta armoon?
Silloin jäljelle jää vain vauvasta alkaen Mooseksen lain täydellinen noudattaminen lain viimeistä piirtoa myöten.
Riittääkö sekään?>>Siis Mooseksen lakia, koska se ei sellaisenaan ole pakanauskovien osalta voimassa.<<
Tässä on toinen valheesi. Ehkä ei kannata enempää tuhlata aikaa sinun levittämien valheiden oikaisemiseen, mutta tässä muutama jae, joka todistaa väittämäsi valheeksi.
Paavali sanoi korinttilaisille pakanoille, että laki koskee niin pakanoita kuin juutalaisia.
1 Kr 7: 19 On yhdentekevää, onko ihminen ympärileikattu vai ei; tärkeää on Jumalan käskyjen noudattaminen.
Roomalaisille pakanoilla Paavali sanoi, ettei usko kumoa lakia vaan vahvistaa sen, jolloin Mooseksen lakia noudattanut Jeesuksen uskova on vanhurskas, joka tuomitsee sen Jeesuksen uskon, joka ei noudattanut lakia. Tämä on Jumalan Sanaa ja näin tapahtuu viimeisellä tuomiolla.
Room 2:12 Ne, jotka ovat tehneet syntiä lakia tuntematta, myös tuhoutuvat laista riippumatta. Ne taas, jotka ovat lain tuntien tehneet syntiä, myös tuomitaan lain nojalla. 13 Ei Jumala hyväksy vanhurskaiksi niitä, jotka vain kuulevat lain sanoja, vaan vanhurskaiksi julistetaan ne, jotka myös noudattavat lakia.
----
27 Ulkonaisesti ympärileikkaamaton, joka noudattaa lain käskyjä, on tuomitseva sinut, joka lain kirjaimesta ja ympärileikkauksesta huolimatta rikot lakia.
Jeesus käski noudattamaa Mooseksen lakia ja opettamaan sen kaikille kansoille. Hän ei rajannut pakanoita ulkopuolelle eikä antanut heille erivapauksia. Jeesus sanoi, että hän valtakunnassa ne ovat suuria, jotka noudattavat lakia ja niin opettavat koskien myös pakanoita. Ne pakanat, jotka kumoavat lakia ja niin opettavat tuomitaan pohjalle helvettiin. Tämä on Jumalan Sanaa.
Mt 23: 1 Sitten Jeesus puhui väkijoukolle ja opetuslapsilleen: 2 "Mooseksen istuin on nyt lainopettajien ja fariseusten hallussa. 3 Tehkää siis niin kuin he sanovat ja noudattakaa heidän opetustaan. Älkää kuitenkaan ottako oppia heidän teoistaan, sillä he puhuvat yhtä ja tekevät toista.
Mt 7:21. Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.
22. Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
23. Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.
Mt 5:19 Sitä, joka jättää laista pois yhdenkin käskyn, vaikkapa kaikkein vähäisimmän, ja siten opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa vähäisimmäksi. Mutta sitä, joka noudattaa lakia ja niin opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa suureksi. 20 Minä sanon teille: ellette te noudata Jumalan tahtoa paljon paremmin kuin lainopettajat ja fariseukset, te ette pääse taivasten valtakuntaan.
Moni on yrittänyt vääristellä apostolien kokouksen kumonneen pakanoilta lain, jolloin saisi vapaasti varastaa ja murhata. Kyse ei ollut siitä, vaan pitääkö pakan ottaa Mooseksen lain tarkoittama ympärileikkaus, kun hän liittyy seurakuntaan. Apostolit eivät sitä vaatineet, koska laki määrää ympärileikkauksen vain Abrahamin jälkeläisille. Sen sijaan he vaativat heti neljän Mooseksen lain käskyn noudattamista, eivätkä halunneet enempää häiritä heitä, koska pakanat olivat sapattipäivisin opiskelemassa lakia synagogassa, mikä käy selvästi esille Biblia käännöksestä:
19 Sentähden minä päätän, ettemme niitä häiritsisi, jotka pakanoista Jumalan tykö kääntyvät;
20 Vaan kirjoittaisimme heille, että he välttäisivät epäjumalain saastaisuutta, ja salavuoteutta, ja läkähtynyttä ja verta.
21 Sillä Moseksella on muinaiselta jokaisessa kaupungissa niitä, jotka häntä saarnaavat, koska se joka sabbatina synagogassa luetaan.
Paavali oli läsnä tässä kokouksessa ja tiesi, mitä siellä päätettiin. Paavali ei sen jälkeen julistanut lakia kumotuksi vaan vaati pakan Timoteusta noudattamaan Mooseksen lakia, koska se kuuluu Jeesuksen evankeliumin vaatimuksiin.
1 Tim 1:8 Me tiedämme, että laki on hyvä, jos sitä käytetään lain tarkoituksen mukaisesti. 9 Eihän lakia ole säädetty kunnon ihmisten takia, vaan lain ja järjestyksen rikkojien, jumalattomien ja syntisten, rienaajien ja pyhänhäpäisijöiden, isän- ja äidinmurhaajien, tappajien, 10 siveettömien, miesten kanssa makaavien miesten, ihmisten sieppaajien, valehtelijoiden, valapattojen ja ylipäänsä kaikkien sellaisten takia, jotka toimivat vastoin tervettä oppia. 11 Näin sanoo iäti ylistettävän Jumalan kirkkautta julistava evankeliumi, joka on minulle uskottu. - Usko.Toivonen
Ehkä se on sinun oppisi mukaan valhetta, mutta mitä tekemistä sillä on totuuden kanssa.
Vaaditte Mooseksen lain noudattamista, jotta voisi pelastua, mutta juuri on tuotu esille, että Mooseksen lain mukaista armoistuinta ei enää ole.
Joten kuinka te saatte syntinne anteeksi armoistuimen puuttumisen vuoksi?
Vai oletteko montakin kaurista armoistuimen luota lähettäneet kantamaan syntinne erämaahan.
22. Näin kauris kantakoon kaikki heidän pahat tekonsa autioon seutuun; ja kauris päästettäköön erämaahan.
(3. Moos. 16. )
Teille Mooseksen lain alle asuttuneilla ei näin ollen ole enää armoistuinta Mooseksen lain mukaan.
Mutta eihän kukaan teitä estä elämään juutalaisuudessa, minun ei tarvitse kääntyä juutalaisuuteen.
Ja selvyyden vuoksi minulla ei ole yhtään mitään juutalaisia vastaan.
Mikähän vaikeus teillä on vastata kysymykseeni?
Kaikkea muuta kyllä suolletaan, mutta ei edes yritystä vastata, kuinka on armoistuimen ja sitä kautta armon laita Mooseksen lain osalta tällä hetkellä? - sdf
Usko.Toivonen kirjoitti:
Ehkä se on sinun oppisi mukaan valhetta, mutta mitä tekemistä sillä on totuuden kanssa.
Vaaditte Mooseksen lain noudattamista, jotta voisi pelastua, mutta juuri on tuotu esille, että Mooseksen lain mukaista armoistuinta ei enää ole.
Joten kuinka te saatte syntinne anteeksi armoistuimen puuttumisen vuoksi?
Vai oletteko montakin kaurista armoistuimen luota lähettäneet kantamaan syntinne erämaahan.
22. Näin kauris kantakoon kaikki heidän pahat tekonsa autioon seutuun; ja kauris päästettäköön erämaahan.
(3. Moos. 16. )
Teille Mooseksen lain alle asuttuneilla ei näin ollen ole enää armoistuinta Mooseksen lain mukaan.
Mutta eihän kukaan teitä estä elämään juutalaisuudessa, minun ei tarvitse kääntyä juutalaisuuteen.
Ja selvyyden vuoksi minulla ei ole yhtään mitään juutalaisia vastaan.
Mikähän vaikeus teillä on vastata kysymykseeni?
Kaikkea muuta kyllä suolletaan, mutta ei edes yritystä vastata, kuinka on armoistuimen ja sitä kautta armon laita Mooseksen lain osalta tällä hetkellä?>>Vaaditte Mooseksen lain noudattamista, jotta voisi pelastua, mutta juuri on tuotu esille, että Mooseksen lain mukaista armoistuinta ei enää ole.<<
Taas vääristelet sanomisiamme. Me opetamme, että jokaisen on uskottava Jeesukseen Kristukseen, joka on käskenyt kaikkia noudattamaan lakia, muuten tuomitaan helvettiin. Jeesus tarjoaa laittomuutta tehneille mahdollisuutta tehdä parannus lain rikkomisesta ja saada synnit anteeksi Golgatan veren ansiosta, mutta jos ei tee parannuta, ei saa armoa ja tuomitaan helvettiin. Tämä on täysin Raamatun mukainen asia.
Ap.t 3:19. Tehkää siis parannus ja kääntykää, että teidän syntinne pyyhittäisiin pois,
20. että virvoituksen ajat tulisivat Herran kasvoista ja hän lähettäisi hänet, joka on teille edeltämäärätty, Kristuksen Jeesuksen
Ilm 14:12 Tässä kysytään pyhiltä kestävyyttä, niiltä jotka noudattavat Jumalan käskyjä ja uskovat Jeesukseen." - Usko.Toivonen
Kuinka siis Mooseksen lain noudattaminen auttaa, jos Mooseksen lain mukaista armoistuinta ei ole?
- antitoraisti
sdf, sinä kirjoitit valheen, tässä valheesi: opetamme, että jokaisen on uskottava Jeesukseen Kristukseen, joka on käskenyt kaikkia noudattamaan lakia, muuten tuomitaan helvettiin.
Jeesus ei käskenyt koko maailan noudattaa Mooseksen lakia, vaan ainoastaan juutalaisten ja vain ainoastaan silloin kuin juutalaiset olivat vanhan liiton alaisuudessa. Mooseksen laissa ei ole käskyä mennä saarnaamaan tooraa kaikille luoduille.
Mooseksen laki loi juutalaiisuuden, niin toki juutalaiset saavat säilyttää omat tapansa, mutta lain noudattamisessa ei ole mitään helvetin tulesta pelastavaa.
Sinun opetuksesi oli vain sinun opetuksesi, eikä sinun opetuksesi ole Jumalan Sanaa, vaan eksyttäjän ja pilkkaajan ja maailman ihmisen sokeutta. - sdf
Tässä todisteet siitä, että Jeesus käski opettaa mm. Mooseksen lain kaikille kansoille.
Jeesus sanoi opetuslapsilleen ja häntä seuraavalle yleisölle, että noudattakaa Mooseksen lakia. Lopuksi Jeesus sanoi opetuslapsilleen, että opettakaa kaikille kansoille se, mitä hän oli opettanut heille. Tämä tietenkin tarkoittaa sitä, että lähetyskäsky kehottaa opettamaan myös Mooseksen lain kaikille kansoille. Katsotaan ko. kohdat Raamatusta asian vahvistukseksi.
Mt 23: 1 Sitten Jeesus puhui väkijoukolle ja opetuslapsilleen: 2 "Mooseksen istuin on nyt lainopettajien ja fariseusten hallussa. 3 Tehkää siis niin kuin he sanovat ja noudattakaa heidän opetustaan. Älkää kuitenkaan ottako oppia heidän teoistaan, sillä he puhuvat yhtä ja tekevät toista.
Mt 28: 19 Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: ------- 20 ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti."
Paavali ilmoitti noudattavansa juutalaisten lakia. Paavali sanoi filippiläisille pakanoille, että tehkää tekin, kuten hän on antanut esimerkkiä. Tässä ei ole mitään ihmeellistä, sillä Paavali kehotti pakana Timoteusta noudattamaan lakia, koska se kuuluu evankeliumin vaatimuksiin.
Ap.t 25:8. sillä Paavali torjui syytökset ja sanoi: "Minä en ole mitään rikkonut juutalaisten lakia enkä pyhäkköä enkä keisaria vastaan".
Fil 3:17 Noudattakaa minun antamaani esimerkkiä, veljet, ja ottakaa oppia niistä, jotka elävät meidän tavallamme.
1 Tim 1:8 Me tiedämme, että laki on hyvä, jos sitä käytetään lain tarkoituksen mukaisesti. 9 Eihän lakia ole säädetty kunnon ihmisten takia, vaan lain ja järjestyksen rikkojien, jumalattomien ja syntisten, rienaajien ja pyhänhäpäisijöiden, isän- ja äidinmurhaajien, tappajien, 10 siveettömien, miesten kanssa makaavien miesten, ihmisten sieppaajien, valehtelijoiden, valapattojen ja ylipäänsä kaikkien sellaisten takia, jotka toimivat vastoin tervettä oppia. 11 Näin sanoo iäti ylistettävän Jumalan kirkkautta julistava evankeliumi, joka on minulle uskottu.
Tähän opetukseen tulee vastaansanomaton todiste siitä, että Paavali kehottaa niin pakanoita ja juutalaisia noudattamaan lakia. Hän jopa sanoo, että Mooseksen lakia noudattanut kristitty, tulee tuomitsemaan sen kristityn, joka ei noudattanut lakia. Asia on todistettu todistettu Jumalan Sanalla, että pakanoiden on noudatettava Mooseksen lakia, muuten he eivät saa armoa vaan tuomitaan helvettiin:
1 Kr 7: 19 On yhdentekevää, onko ihminen ympärileikattu vai ei; tärkeää on Jumalan käskyjen noudattaminen.
Room 2:12 Ne, jotka ovat tehneet syntiä lakia tuntematta, myös tuhoutuvat laista riippumatta. Ne taas, jotka ovat lain tuntien tehneet syntiä, myös tuomitaan lain nojalla.
----
27 Ulkonaisesti ympärileikkaamaton, joka noudattaa lain käskyjä, on tuomitseva sinut, joka lain kirjaimesta ja ympärileikkauksesta huolimatta rikot lakia.- Usko.Toivonen
Synagoogista luetaan Moosesta tänä päivänäkin ja se peite sydämen päällä pysyy pois ottamatta.
Mutta missähän "sdf" julistaa Mooseksen lain opetusta? Ryttylässäkö?
En ole kuullut kenenkään opettavan Mooseksen lakia Suomessa, kristillisissä tilaisuuksissa?
Evankeliumia Herrasta Jeesuksesta olen kylläkin kuullut. Usko.Toivonen kirjoitti:
Synagoogista luetaan Moosesta tänä päivänäkin ja se peite sydämen päällä pysyy pois ottamatta.
Mutta missähän "sdf" julistaa Mooseksen lain opetusta? Ryttylässäkö?
En ole kuullut kenenkään opettavan Mooseksen lakia Suomessa, kristillisissä tilaisuuksissa?
Evankeliumia Herrasta Jeesuksesta olen kylläkin kuullut.Se on kristillisten seurakuntien häpeä, jos he eivät saarnaa Moosesta. Jeesus sanoi, että Mooses on kirjoittanut hänestä (Joh. 5:46) ja Paavali aloitti saarnaamisen aina Mooseksen laista. Koska Mooses julistaa Kristuksesta.
Miksi et ole vielä kertaakaan vastannut tähän, oletko leikannut Mooseksen kirjat irti Raamatustasi, ettei vaan sydämesi peittyisi?- Usko.Toivonen
Kyllä vanha testamentti on opetuksissa esillä, mutta ei Mooseksen laki, mitä synagoogissa opetaan.
Enpä ole huomannut aiemmin kysymystäsi Mooseksen kirjoista.
Ei minun tarvitse leikata irti yhtään mitään Raamatusta, mutta Mooseksen lakia kaikkinen sävyineen en sieltä etsi, koska esim. armoistuin, mikä on sen lain kannalta oleellinen, sitä ei ole enää Mooseksen lain mukaisena. - tätä.kyselen
Kristitty.net kirjoitti:
Se on kristillisten seurakuntien häpeä, jos he eivät saarnaa Moosesta. Jeesus sanoi, että Mooses on kirjoittanut hänestä (Joh. 5:46) ja Paavali aloitti saarnaamisen aina Mooseksen laista. Koska Mooses julistaa Kristuksesta.
Miksi et ole vielä kertaakaan vastannut tähän, oletko leikannut Mooseksen kirjat irti Raamatustasi, ettei vaan sydämesi peittyisi?Kirjoitatko useilla eri nimimerkeillä ?
Usko.Toivonen kirjoitti:
Kyllä vanha testamentti on opetuksissa esillä, mutta ei Mooseksen laki, mitä synagoogissa opetaan.
Enpä ole huomannut aiemmin kysymystäsi Mooseksen kirjoista.
Ei minun tarvitse leikata irti yhtään mitään Raamatusta, mutta Mooseksen lakia kaikkinen sävyineen en sieltä etsi, koska esim. armoistuin, mikä on sen lain kannalta oleellinen, sitä ei ole enää Mooseksen lain mukaisena.Jos sinun mukaasi sydän peittyy kun luet Moosesta, miksi et leikkaa Mooseksen kirjoja irti Raamatustasi? Jos Mooseksen laki on kumottu, mikse et leikkaisi sitä irti Raamatustasi?
- Usko.Toivonen
Tai kääntäen, mikset sinä "k.n" ottaisi Raamatustasi vain Mooseksen lain kohdat ja heittäisit kaiken muun pois.
Mutta ymmärtänet, että ajatuksesi Raamatun silpomisesta ei ole oikein hyvä. Usko.Toivonen kirjoitti:
Tai kääntäen, mikset sinä "k.n" ottaisi Raamatustasi vain Mooseksen lain kohdat ja heittäisit kaiken muun pois.
Mutta ymmärtänet, että ajatuksesi Raamatun silpomisesta ei ole oikein hyvä.Et osaa vastata yksinkertaiseen kysymykseen. Jos kerran Mooseksen kirjat eivät julista Kristuksesta, miksi et leikkaisi niitä pois? Mutta kuten olen miljoonaan kertaan täällä sanonut, Jeesus itse sanoo, että Mooses julistaa hänestä (Joh. 5:46). Joten Mooseksen kirjat ovat tarpeelliset ja Paavalin mukaan ne voivat tehdä meidät viisaaksi, niin että pelastumme uskon kautta, joka meillä on Kristuksessa (2. Tim. 3:15-16).
Minä en tietenkään leikkaa yhtään mitään Raamatustani, koska koko Raamattu on Jumalan sanaa. Mutta jos helluntailaisten mielestä laki on kumottu, mikä estää teitä leikkaamasta Mooseksen kirjoja irti Raamatusta?- Usko.Toivonen
Mooseksen kirjoissa nimi Jeesus ei esiinny, vai esiintyykö?
Apostolit alkoivat julistamaan Jeesus-nimessä, ja se yritettiin isien lakien oppineiden toimesta.
Jeesuksen nimeä avukseen huutavat yritettiin tuhota, ikään kuin "poista paha keskuudestasi", eli aivan hirveää toimintaa Mooseksen lain puitteissa.
Jeesuksen pyhiä kiduttamalla yritettiin saada heitä luopumaan Herrasta Jeesuksesta.
13. Mutta Ananias vastasi: "Herra, minä olen monelta kuullut siitä miehestä, kuinka paljon pahaa hän on tehnyt sinun pyhillesi Jerusalemissa;
14. ja täälläkin hänellä on ylipapeilta valtuus vangita kaikki, jotka sinun nimeäsi avuksi huutavat".
( Apt. 9. )
Kaikki siis Jeesuksen nimen tähden, mitä nimeä ei Mooseksen laissa esiinny.
- kamalaaa
Kristitty.net ja sdf te yllytätte julkisesti rikokseen.
Joka yllyttää toista tappamaan, on tuomittava samaan rangaistukseen kuin tekijä!
Näin sanoo Suomen laki:
5 § (13.6.2003/515)
Yllytys
Joka tahallaan taivuttaa toisen tahalliseen rikokseen tai sen rangaistavaan yritykseen, tuomitaan yllytyksestä rikokseen kuten tekijä.
Joka siis kehoittaa ihmistä noudattamaan joka ikistä Mooseksen lain määräystä, voidaan tuomita yllyttämisestä tappamaan!- havainnon.tehnyt
Tuli vaan mieleen, että kirjoittaako kristitty.net useilla eri nimimerkeillä. Samanlaisuus havaittavissa useissa eri vastauksissa.
- sdf
Olet kamlaaa itse syyllistynyt rikoslaissa mainittuun rikokseen. Sinä olet loukannut Kristitty.netin kunniaa väittämällä valheellisesti, että hän kehottaa toisia ihmisiä tappamaan ja on syyllistynyt rikokseen. Kamalaaa, sinun oma kommenttisi on rikos.
Käsitykseni mukaan Kristitty.net on aina sanonut, että Raamatun mukaan ei rikosta saa rangaista verekseltään, vaan tuomarin on tutkittavat tarkoin rikos ja viranomaiset toimeenpanevat kuolemantuomion. Jos viranomaiset eivät sellaista nykyään tee, emme voi asialle mitään. Kristty.netillä on perustuslain mukaan uskonnon- ja sanavapaus ilmaista mielipiteensä kristinuskon opeista. - kansalaisoikeudet
Perustuslain
11 §
Uskonnon ja omantunnon vapaus
Jokaisella on uskonnon ja omantunnon vapaus.
Uskonnon ja omantunnon vapauteen sisältyy oikeus tunnustaa ja harjoittaa uskontoa, oikeus ilmaista vakaumus ja oikeus kuulua tai olla kuulumatta uskonnolliseen yhdyskuntaan...
12 §
Sananvapaus ja julkisuus
Jokaisella on sananvapaus. Sananvapauteen sisältyy oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä... - HYVÄ.HYVÄ
kansalaisoikeudet kirjoitti:
Perustuslain
11 §
Uskonnon ja omantunnon vapaus
Jokaisella on uskonnon ja omantunnon vapaus.
Uskonnon ja omantunnon vapauteen sisältyy oikeus tunnustaa ja harjoittaa uskontoa, oikeus ilmaista vakaumus ja oikeus kuulua tai olla kuulumatta uskonnolliseen yhdyskuntaan...
12 §
Sananvapaus ja julkisuus
Jokaisella on sananvapaus. Sananvapauteen sisältyy oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä...Jokaisella sananvapaus.
sdf kirjoitti:
Olet kamlaaa itse syyllistynyt rikoslaissa mainittuun rikokseen. Sinä olet loukannut Kristitty.netin kunniaa väittämällä valheellisesti, että hän kehottaa toisia ihmisiä tappamaan ja on syyllistynyt rikokseen. Kamalaaa, sinun oma kommenttisi on rikos.
Käsitykseni mukaan Kristitty.net on aina sanonut, että Raamatun mukaan ei rikosta saa rangaista verekseltään, vaan tuomarin on tutkittavat tarkoin rikos ja viranomaiset toimeenpanevat kuolemantuomion. Jos viranomaiset eivät sellaista nykyään tee, emme voi asialle mitään. Kristty.netillä on perustuslain mukaan uskonnon- ja sanavapaus ilmaista mielipiteensä kristinuskon opeista.Olen about miljoona kertaa täällä sanonut, että kuolemantuomion langettaminen on yksin oikeuslaitoksen tehtävä ja korostanut, että kukaan ei saa ottaa lakia omiin käsiinsä ja verekseltään tappaa ketään. Joten minua ei voida syyttää mistään rikoksesta. Se että kannatan kuolemantuomiota tietyistä synneistä ei ole rikos.
havainnon.tehnyt kirjoitti:
Tuli vaan mieleen, että kirjoittaako kristitty.net useilla eri nimimerkeillä. Samanlaisuus havaittavissa useissa eri vastauksissa.
"Tuli vaan mieleen, että kirjoittaako kristitty.net useilla eri nimimerkeillä."
En.- kansalaisoikeudet
Kristitty.net kirjoitti:
Olen about miljoona kertaa täällä sanonut, että kuolemantuomion langettaminen on yksin oikeuslaitoksen tehtävä ja korostanut, että kukaan ei saa ottaa lakia omiin käsiinsä ja verekseltään tappaa ketään. Joten minua ei voida syyttää mistään rikoksesta. Se että kannatan kuolemantuomiota tietyistä synneistä ei ole rikos.
>>Olen about miljoona kertaa täällä sanonut, että kuolemantuomion langettaminen on yksin oikeuslaitoksen tehtävä ja korostanut, että kukaan ei saa ottaa lakia omiin käsiinsä ja verekseltään tappaa ketään. Joten minua ei voida syyttää mistään rikoksesta. Se että kannatan kuolemantuomiota tietyistä synneistä ei ole rikos. <<
Tästä on eduskunnan oikeusasiamiehen ennakkopäätös. Jokaisella on perustuslain mukaan uskonnon- ja sananvapaus ilmaista mielipiteensä kristinuskon opeista.
Perustuslain
11 §
Uskonnon ja omantunnon vapaus
Jokaisella on uskonnon ja omantunnon vapaus.
Uskonnon ja omantunnon vapauteen sisältyy oikeus tunnustaa ja harjoittaa uskontoa, oikeus ilmaista vakaumus ja oikeus kuulua tai olla kuulumatta uskonnolliseen yhdyskuntaan...
12 §
Sananvapaus ja julkisuus
Jokaisella on sananvapaus. Sananvapauteen sisältyy oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä...
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 58761
Naisten top-5 red flagit
1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel110759- 43626
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla206551- 40516
- 50504
- 22496
- 70496
Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k82463Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai36450