Kävin eilen taas Lidlissä. Ennen sisäänmenoa tiedustelin hetken autossa, ettei vain kukaan tuttavani näkisi minun käyvän Lidlissä. Kun tie oli varmistettu, hiivin sisälle tuohon syrjäytyneiden ja kakkosluokan kansalaisten valintaan.
Heti sisälle päästyäni huomioni kiinnittyi mieheen, joka oli rengastettu. En säälinyt häntä, koska hän oli varmastikin ihan itse työntänyt munaansa tuohon akkaan. Lähinnä pohdin vain, että siitä sai typerä kyrvän heiluttelija.
Mies noukki nöyränä tuotteita ostoskärryyn, joita hänen holhoonjansa osoitteli. Olisi tehnyt mieli jäädä pidemmäksi aikaa katselemaan tuota ammattitaidolla toteutettua nöyryyttämistä, mutta minulla oli kiire päästä pois tuosta turmion näyttämöstä.
Poimin kylmäaltaasta kanasuikaleita ja hyllyistä fetajuustoa sekä ananaspaloja. Kotona tein maailman parasta kanakastiketta, jonka resepti löytyy kun googlaa tuolla nimellä ohjeen. Mieelni jäi tuosta orjasta hänen vaivautunut pyyntö saada ottaa muutama olut hyllystä. Pyyntö evättiin täysin.
Tuolloin mietin miten minua kohdeltaisiin, jos joutuisin parisuhteeseen, eli vastaavaan tilanteeseen. Pystyin kuvittelemaan sen rääkymisen ja päällekäymisen, jos tulisi kännissä kotiin. Se lähinnä vain nauratti, koska en ole sellaisessa tilanteessa.
Pariskunta Lidlissä
63
848
Vastaukset
- realismi.masentaa
Tuo on elämän realismia, jota ei kannata parisuhdefantasioissa eläville ätmeille kertoa. Voisivat tajuta, ettei se parisuhde välttämättä mitään onnea tuo tullessaan.
- lidltesti
"Mies noukki nöyränä tuotteita ostoskärryyn, joita hänen holhoonjansa osoitteli. " :D Naurahdin ääneen.
Useimmat miehet tyytyy siihen mitä jää pelimiesten panoringeistä yli, kun ei muutakaan saa. Mitään elämää suurempaa on turha edes odottaa. - hyvä.puoti
Tutkimusten mukaan Lidl on lapsiperheiden suosiossa, ei siis syrjäytyneiden.
- päivitetty.tieto
Nykyään syrjäytyneet ja maahanmuuttajat käyvät ostoksilla Prismassa klo 22jälkeen kun saa 60 prosentin alennuksen poistotuotteista
- ö-ö-ö
päivitetty.tieto kirjoitti:
Nykyään syrjäytyneet ja maahanmuuttajat käyvät ostoksilla Prismassa klo 22jälkeen kun saa 60 prosentin alennuksen poistotuotteista
Missä päin Prisma noin pitkään on auki?
- Useiseuse
Helsingin kannelmäessä 24 h 7 päivää viikossa prisma auki
Sinne Lidliin kun ei pitäs mennä.
- goodbye
Suksi akka vit.uun.
goodbye kirjoitti:
Suksi akka vit.uun.
En millään ehtisi nyt...
Vähän silitän sinua olkapäästä :)
Noin ei käy Prismassa.
- NahjusMies
Se oli mun kundikaveri.
- voi.mies.parka
"Mieelni jäi tuosta orjasta hänen vaivautunut pyyntö saada ottaa muutama olut hyllystä. Pyyntö evättiin täysin."
Edes mitättömän pieniä elämän nautintoja ei nainen aisurille suo.- B.Virtanen
Ei tietenkään. Aisurin rooli ja osa tuollaisessa suhteessa on vinguttaa pankkikorttia.
- 56jwrjw5ry6jtjhwrtj
Oikeastihan satuileva ätminkäinen antaisi mitä vaan jos pääsisi samaan asemaan.
- pitkätukka-68
»Mies noukki nöyränä tuotteita ostoskärryyn, joita hänen holhoonjansa osoitteli.»
Miksi se holhooja niitä ostoskärryjä osoitteli?
Kun mun lapseni äiti aikoinaan tuli tiineeksi, siitä seurasi sellainen hyvä puoli, että ostaessani sixpackin duunin jälkeen, sain juoda kuusi olutta entisen kolmen sijaan.
Rengastettu en tosin silloin ollut. - ei.aisuriksi
Ei pidä suostua aisuriksi ja elättäjäksi jämänaiselle.
- mielipide------
Lidli on paras kauppa ei mikään kartelli paska kuin s ja k ryhmät.
Sinne vaan hakemaan perusruokaa ja loput prismasta jos kaikkea ei löydy saman katon alta.
Säästöä tulee ja samalla ei vituta kun ei maksa eliitille lisää bonuksia.- lidlinkävijä
Tämä!
- ei.ikinä.sinne
Saksalaista kuraa. En uskaltais juoda niitä ”kivennäisvesiä” Ruhrin teollisuusalueilta ym shaibaa. Se, mikä on halpaa, ei ole koskaan laadukasta.
- oikeasti
ei.ikinä.sinne kirjoitti:
Saksalaista kuraa. En uskaltais juoda niitä ”kivennäisvesiä” Ruhrin teollisuusalueilta ym shaibaa. Se, mikä on halpaa, ei ole koskaan laadukasta.
Lidl on yli kymmenen kertaa suurempi liikevaihdoltaan kuin S-ryhmä, joten se ostaa tuotteensa paljon halvemmalla sisään kuin suomalaiset "kauppajätit".
Lidl pystyy myymään saman tuotteen halvemmalla kuin S-ryhmä, tehden silti saman voiton. Mikään tutkimus ei tue väitettä siitä että Lidlin valikoima olisi laadultaan huonompi kuin muilla, päinvastoin, se on hinta-laatusuhteeltaan parempi. - suomalaista
oikeasti kirjoitti:
Lidl on yli kymmenen kertaa suurempi liikevaihdoltaan kuin S-ryhmä, joten se ostaa tuotteensa paljon halvemmalla sisään kuin suomalaiset "kauppajätit".
Lidl pystyy myymään saman tuotteen halvemmalla kuin S-ryhmä, tehden silti saman voiton. Mikään tutkimus ei tue väitettä siitä että Lidlin valikoima olisi laadultaan huonompi kuin muilla, päinvastoin, se on hinta-laatusuhteeltaan parempi.Kotimaisuusaste on perseestä. Ja katsopa tiedotteita ja takaisinvetoja. No jokainen päättää itse, mitä kitusiinsa vetää. Onneksi.
Ostan sitä, mikä tulee läheltä.
Ostakaa te muut salmonellakanaa ja vaikka eksoottista krokotiilinlihaa tai antibioottinautaa. Huh huh. - oikeasti
suomalaista kirjoitti:
Kotimaisuusaste on perseestä. Ja katsopa tiedotteita ja takaisinvetoja. No jokainen päättää itse, mitä kitusiinsa vetää. Onneksi.
Ostan sitä, mikä tulee läheltä.
Ostakaa te muut salmonellakanaa ja vaikka eksoottista krokotiilinlihaa tai antibioottinautaa. Huh huh.Olen keskittänyt kaikki ruokaostokset Lidliin noin kahdeksan vuoden ajan, ja sinä aikana en ole ostanut ensimmäistäkään tuotetta jossa olisi ilmennyt vikaa tai se olisi kuulunut takaisinvedettäviin tuotteisiin/tuote-eriin.
En sanoisi että Lidlissä olisi huonoa tavaraa, pidän sitä laadukkaampana kuin S- ja K-ryhmän kaupat, ja nimenomaan hinta-laatu-suhteeltaan. - vapaavalinta
Niin, sä maksat vain saksalaiselle eliitille niitä bonuksia. Yhtä paljon Lidlin omistajat nettoavat, kuin kotimaistenkin firmojen omistajat.
On se kateus kova käyttövoima: mielummin rahat Saksaan, kuin Suomeen. - kantsii.lukea
oikeasti kirjoitti:
Olen keskittänyt kaikki ruokaostokset Lidliin noin kahdeksan vuoden ajan, ja sinä aikana en ole ostanut ensimmäistäkään tuotetta jossa olisi ilmennyt vikaa tai se olisi kuulunut takaisinvedettäviin tuotteisiin/tuote-eriin.
En sanoisi että Lidlissä olisi huonoa tavaraa, pidän sitä laadukkaampana kuin S- ja K-ryhmän kaupat, ja nimenomaan hinta-laatu-suhteeltaan.Just tän päivän maikkarin uutisissa jonkun energiapatukan tms poisveto. Lidlistä.
- halvalla.hyvää
vapaavalinta kirjoitti:
Niin, sä maksat vain saksalaiselle eliitille niitä bonuksia. Yhtä paljon Lidlin omistajat nettoavat, kuin kotimaistenkin firmojen omistajat.
On se kateus kova käyttövoima: mielummin rahat Saksaan, kuin Suomeen.Minä saan ruokani halvemmalla, en ymmärrä mitä kateutta siihen liittyy?
Lidl on laadukas kauppa ja halpa, se riittää mulle. - mites.muut
kantsii.lukea kirjoitti:
Just tän päivän maikkarin uutisissa jonkun energiapatukan tms poisveto. Lidlistä.
Onpa vakavaa.
Valmistajan erehdys, ei Lidlin. Muut kaupat jatkavat myyntiä? - ei.oo.mun.kauppa
mites.muut kirjoitti:
Onpa vakavaa.
Valmistajan erehdys, ei Lidlin. Muut kaupat jatkavat myyntiä?Tahtoo vaan olla aika usein niin rupee olemaan. Ja pääosin eri tuotteitahan tuo myy kuin suomalaiset.
No joo. Ostele sinä sieltä. - muutama.esimerkki
mites.muut kirjoitti:
Onpa vakavaa.
Valmistajan erehdys, ei Lidlin. Muut kaupat jatkavat myyntiä?Esimerkkejä
https://www.mtv.fi/lifestyle/makuja/artikkeli/otitko-taman-tuotteen-lidl-vetaa-myynnista-tomaattimurskaa-saattaa-sisaltaa-muovin-palasia/7017380#gs.l=0CRb8
ja sitten https://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/lidl/6976598#gs.JmVUR3M
Ihan elävästä elämästä
https://www.mtv.fi/lifestyle/makuja/artikkeli/ostitko-naita-valipalapatukoita-lidl-poisti-eran-myynnista-allergiavaara/7092474#gs.gE7yq64
Ja viimeisimpänä tämän päiväinen.
Hirveästi innostaa.. - rahat.suomeen
vapaavalinta kirjoitti:
Niin, sä maksat vain saksalaiselle eliitille niitä bonuksia. Yhtä paljon Lidlin omistajat nettoavat, kuin kotimaistenkin firmojen omistajat.
On se kateus kova käyttövoima: mielummin rahat Saksaan, kuin Suomeen.Just näin. Raha voisi jäädä Suomeen.
- arvot.kuntoon
halvalla.hyvää kirjoitti:
Minä saan ruokani halvemmalla, en ymmärrä mitä kateutta siihen liittyy?
Lidl on laadukas kauppa ja halpa, se riittää mulle.Halpa, mutta eikö terveellisyys, lähiruoka ja puhtaus ole tärkeää?
Jokaisella on näköjään arvonsa... - ostakee.ostakee
muutama.esimerkki kirjoitti:
Esimerkkejä
https://www.mtv.fi/lifestyle/makuja/artikkeli/otitko-taman-tuotteen-lidl-vetaa-myynnista-tomaattimurskaa-saattaa-sisaltaa-muovin-palasia/7017380#gs.l=0CRb8
ja sitten https://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/lidl/6976598#gs.JmVUR3M
Ihan elävästä elämästä
https://www.mtv.fi/lifestyle/makuja/artikkeli/ostitko-naita-valipalapatukoita-lidl-poisti-eran-myynnista-allergiavaara/7092474#gs.gE7yq64
Ja viimeisimpänä tämän päiväinen.
Hirveästi innostaa..Sitten Lidlin salmonellajuttu
https://yle.fi/uutiset/3-5605172
nam nam broilerivarrasta, mutta onhan se HALPAA, nam!
Yh... :( - rehellisyyttä
muutama.esimerkki kirjoitti:
Esimerkkejä
https://www.mtv.fi/lifestyle/makuja/artikkeli/otitko-taman-tuotteen-lidl-vetaa-myynnista-tomaattimurskaa-saattaa-sisaltaa-muovin-palasia/7017380#gs.l=0CRb8
ja sitten https://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/lidl/6976598#gs.JmVUR3M
Ihan elävästä elämästä
https://www.mtv.fi/lifestyle/makuja/artikkeli/ostitko-naita-valipalapatukoita-lidl-poisti-eran-myynnista-allergiavaara/7092474#gs.gE7yq64
Ja viimeisimpänä tämän päiväinen.
Hirveästi innostaa..Sattuuhan noita.
https://www.mtv.fi/lifestyle/makuja/artikkeli/ostitko-tata-jauhelihaa-valmistaja-vetaa-myynnista-jauhelihatuotteita-puutteita-pakkausmerkinnoissa/6963690#gs.vCRcMHw
https://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/nyt-myos-s-ryhma-vetaa-maissipakasteita-myynnista-lidlin-ja-k-ryhman-tavoin-unkarissa-tehtaalla-havaittu-listeriaa/6977220#gs.ltxwe4s
https://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/listeriavaara-laajenee-k-ryhma-vetaa-myynnista-maissi-ja-herne-maissi-paprika-pakasteita/6976850#gs.DjfRqEo
https://www.mtv.fi/lifestyle/makuja/artikkeli/snellmanin-lohipastassa-mahdollisesti-teravia-muovin-ja-metallinpaloja-vetaa-myynnista/6957216#gs.UEBow1s
Sinuna lopettaisin luomasta mielikuvaa siitä että Lidl möisi huonompaa ruokaa, sillä sehän ei pidä paikkaansa. - syö.syö
rehellisyyttä kirjoitti:
Sattuuhan noita.
https://www.mtv.fi/lifestyle/makuja/artikkeli/ostitko-tata-jauhelihaa-valmistaja-vetaa-myynnista-jauhelihatuotteita-puutteita-pakkausmerkinnoissa/6963690#gs.vCRcMHw
https://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/nyt-myos-s-ryhma-vetaa-maissipakasteita-myynnista-lidlin-ja-k-ryhman-tavoin-unkarissa-tehtaalla-havaittu-listeriaa/6977220#gs.ltxwe4s
https://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/listeriavaara-laajenee-k-ryhma-vetaa-myynnista-maissi-ja-herne-maissi-paprika-pakasteita/6976850#gs.DjfRqEo
https://www.mtv.fi/lifestyle/makuja/artikkeli/snellmanin-lohipastassa-mahdollisesti-teravia-muovin-ja-metallinpaloja-vetaa-myynnista/6957216#gs.UEBow1s
Sinuna lopettaisin luomasta mielikuvaa siitä että Lidl möisi huonompaa ruokaa, sillä sehän ei pidä paikkaansa.Eniten siitä uutisointia on ollut. Kotimaisissa tuotteissa on tiukempi valvonta. Kaukaa kun tulee, mistä tiedät, mitäpä tuonne on pakattu ja kauanko siinä lojunut.
Mutta mitäpä siitä. Sinähän sitä syöt. - oman.maan.mustikka
syö.syö kirjoitti:
Eniten siitä uutisointia on ollut. Kotimaisissa tuotteissa on tiukempi valvonta. Kaukaa kun tulee, mistä tiedät, mitäpä tuonne on pakattu ja kauanko siinä lojunut.
Mutta mitäpä siitä. Sinähän sitä syöt.Suomessa eläimen lihassa on esim. tiukka antibioottivalvonta.
Brassihärkää en lähtis ostelemaan.
Ja onhan se naurettavaa, että muka kengurua pitäisi Suomessa syödä kun hirviä on metsät täynnä. - rehellisyyttä
ostakee.ostakee kirjoitti:
Sitten Lidlin salmonellajuttu
https://yle.fi/uutiset/3-5605172
nam nam broilerivarrasta, mutta onhan se HALPAA, nam!
Yh... :(Osataan meilläkin.
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000001696482.html
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000001745766.html
https://www.s-kanava.fi/web/s-ryhma/uutinen/takaisinveto-rainbow-sipulisilli-ja-matjessilli/4675145_384136
https://www.iltalehti.fi/ruoka/2013082817417203_ru.shtml
https://www.myllynparas.fi/tiedotteet/kuluttajatiedotteet/takaisinveto-lettu-ja-vohvelijauho
Esimerkkejä löytyy satamäärin. - ei.kandee.valehdella
oman.maan.mustikka kirjoitti:
Suomessa eläimen lihassa on esim. tiukka antibioottivalvonta.
Brassihärkää en lähtis ostelemaan.
Ja onhan se naurettavaa, että muka kengurua pitäisi Suomessa syödä kun hirviä on metsät täynnä.Suomessa on Eu:n elintarvikelainsäädäntö.
- tuontikamaa
rehellisyyttä kirjoitti:
Osataan meilläkin.
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000001696482.html
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000001745766.html
https://www.s-kanava.fi/web/s-ryhma/uutinen/takaisinveto-rainbow-sipulisilli-ja-matjessilli/4675145_384136
https://www.iltalehti.fi/ruoka/2013082817417203_ru.shtml
https://www.myllynparas.fi/tiedotteet/kuluttajatiedotteet/takaisinveto-lettu-ja-vohvelijauho
Esimerkkejä löytyy satamäärin.Suurin osa "kurasta" ei ole kotimaisista raaka-aineista.
Eniten sotkua löytyy tuodusta. Tutustu vaikka. - hygienia
ei.kandee.valehdella kirjoitti:
Suomessa on Eu:n elintarvikelainsäädäntö.
Suomi noudattaa, mutta noudattaako e-Eurooppa.
Suomi noudattaa millilleen. Kreikassa jo toinen juttu. Tutustu.
Kun ruoka tulee läheltä, tietää, mitä keho vetää.
Itse saatte valita. - epäinhimillistäjalaitont
ei.kandee.valehdella kirjoitti:
Suomessa on Eu:n elintarvikelainsäädäntö.
Syötkö mielelläsi sähköpiiskattua puolalaista hevosta?
- kotimaan.kaupat
syö.syö kirjoitti:
Eniten siitä uutisointia on ollut. Kotimaisissa tuotteissa on tiukempi valvonta. Kaukaa kun tulee, mistä tiedät, mitäpä tuonne on pakattu ja kauanko siinä lojunut.
Mutta mitäpä siitä. Sinähän sitä syöt.Löytyy niitä takaisinvetoja kotimaisista kaupoistakin.
https://www.evira.fi/elintarvikkeet/takaisinvedot/takaisinvedot_arkisto/kasvispakaste-pois-myynnista-varotoimenpiteena/
https://www.evira.fi/elintarvikkeet/takaisinvedot/2015/kurpitsansiemenissa-huono-hygieeninen-laatu/
https://www.s-kanava.fi/web/s-ryhma/uutinen/takaisinveto-rainbow-smoothie-hedelma-ananas-mango-papaija-pakaste/1657509_384136
https://www.hatala.fi/fi/uutiset.html
https://yle.fi/uutiset/3-9236767
https://yle.fi/uutiset/3-10130206
Sattuu sitä muillekin. - vähän.realismia
hygienia kirjoitti:
Suomi noudattaa, mutta noudattaako e-Eurooppa.
Suomi noudattaa millilleen. Kreikassa jo toinen juttu. Tutustu.
Kun ruoka tulee läheltä, tietää, mitä keho vetää.
Itse saatte valita.Suomi ei ole ruuan suhteen omavarainen, meillä kulutetaan paljon tuontielintarvikkeita.
Suomi ei ole edes mikään kulinarian mallimaa, ruokiamme pidetään ulkomailla karseina mössöinä. Luotan enemmän vaikkapa ranskalaisiin, italialaisiin tai kreikkalaisiin siinä mikä on hyvää. - annan.arvon
vähän.realismia kirjoitti:
Suomi ei ole ruuan suhteen omavarainen, meillä kulutetaan paljon tuontielintarvikkeita.
Suomi ei ole edes mikään kulinarian mallimaa, ruokiamme pidetään ulkomailla karseina mössöinä. Luotan enemmän vaikkapa ranskalaisiin, italialaisiin tai kreikkalaisiin siinä mikä on hyvää.Oma on asiasi.
https://www.mtv.fi/lifestyle/makuja/artikkeli/maailmalla-hehkutetaan-suomalaista-ruokakulttuuria-keittiomestari-kiinnostus-ei-ole-koskaan-ollut-nain-suurta/7068704#gs.vk2admo
Mutta raaka-aineet meillä on parhaat.
http://ruoka.ts.fi/jutut/puhdas-suomalainen-ruoka-kiinnostaa-kiinassa/
Muutamia esimerkkejä
https://op.media/chydenius/vastuullisuus/suomalaisen-ruoan-tarina-pellolta-poytaan-kiinnostaa-maailmalla-25717e7b02f84feab26256217f61e67f
Pitäis antaa vähän enemmän arvoa
https://www.mtv.fi/lifestyle/makuja/artikkeli/suomalainen-keittio-tunnetaan-nyt-myos-perussa-ainutlaatuisilla-ruokafestivaaleilla-tarjolla-makuja-mummujen-ruokapoydista/7076014#gs.b04mdco
Pysykää ajan tasalla ja olkaa ylpeitä, että meillä on täällä tällaista. - tarkkana.siellä
kotimaan.kaupat kirjoitti:
Löytyy niitä takaisinvetoja kotimaisista kaupoistakin.
https://www.evira.fi/elintarvikkeet/takaisinvedot/takaisinvedot_arkisto/kasvispakaste-pois-myynnista-varotoimenpiteena/
https://www.evira.fi/elintarvikkeet/takaisinvedot/2015/kurpitsansiemenissa-huono-hygieeninen-laatu/
https://www.s-kanava.fi/web/s-ryhma/uutinen/takaisinveto-rainbow-smoothie-hedelma-ananas-mango-papaija-pakaste/1657509_384136
https://www.hatala.fi/fi/uutiset.html
https://yle.fi/uutiset/3-9236767
https://yle.fi/uutiset/3-10130206
Sattuu sitä muillekin.Ja suurin osa näistä EI OLE kotimaista alkuperää
(vai milloin papaijat ovat alkaneet kasvaa täällä). - valintasi.tehnyt
vähän.realismia kirjoitti:
Suomi ei ole ruuan suhteen omavarainen, meillä kulutetaan paljon tuontielintarvikkeita.
Suomi ei ole edes mikään kulinarian mallimaa, ruokiamme pidetään ulkomailla karseina mössöinä. Luotan enemmän vaikkapa ranskalaisiin, italialaisiin tai kreikkalaisiin siinä mikä on hyvää.Mene sitten vaikka Brasiliaan syömään "puhdasta" hormonihärkää, joka jo pakatessa on mätää.
Kun kiinnostaa noin. Ole hyvä vaan. - sabotaasia
vähän.realismia kirjoitti:
Suomi ei ole ruuan suhteen omavarainen, meillä kulutetaan paljon tuontielintarvikkeita.
Suomi ei ole edes mikään kulinarian mallimaa, ruokiamme pidetään ulkomailla karseina mössöinä. Luotan enemmän vaikkapa ranskalaisiin, italialaisiin tai kreikkalaisiin siinä mikä on hyvää.Sitten vielä tämä:
https://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/pelottava-mansikkasabotaasi-syvenee-nyt-neuloja-loydetty-banaanista-ja-omenasta/7078000#gs.=crV2vM
Saatat syödä mitä vaan. - mätä.liha
valintasi.tehnyt kirjoitti:
Mene sitten vaikka Brasiliaan syömään "puhdasta" hormonihärkää, joka jo pakatessa on mätää.
Kun kiinnostaa noin. Ole hyvä vaan.Tässä ihan pikku muistutus
https://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/brasilian-lihaskandaali-suomeen-tullut-alkuvuodesta-20-000-kiloa-madantynytta-lihaa-evira-vahvistaa/
Maistuuko?
Ja missähän sitä olisi mahtanut olla, tuliko mahdollisesti syötyä?
Kyllä luulisi kiinnostuksen kotimaista raaka-ainetta kohtaan lisääntyvän. - unelma.tehdas
sabotaasia kirjoitti:
Sitten vielä tämä:
https://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/pelottava-mansikkasabotaasi-syvenee-nyt-neuloja-loydetty-banaanista-ja-omenasta/7078000#gs.=crV2vM
Saatat syödä mitä vaan.Suomeenkin on tunkeutunut kymmeniä tuhansia potentiaalisia sabotaareja ja jotkut haluavat niitä vielä lisää.
- realismia
tarkkana.siellä kirjoitti:
Ja suurin osa näistä EI OLE kotimaista alkuperää
(vai milloin papaijat ovat alkaneet kasvaa täällä).Suomi ei ole ruuan suhteen omavarainen, me tuomme sitä paljon ulkomailta.
Mulle on yksi hailee mistä ostan ulkomaisen ruokani, en vain maksa siitä niitä hintoja mitä S- ja K-ryhmä veloittavat. Maksan laadukkaasta ruuastani 2 senttiä enemmän kuin kotimainen pultsari prisman halvimmistä öö-luokan lenkeistä ja muusta mätöstä, se on kohtuullista.
Lidl myy 2000 tuotetta, S-ryhmä 25 000. On päivänselvää, että 10 kertaa S-ryhmää suurempi Lidl ostaa jokaista noista 2000 tuotteestaan vähintään 10 kertaa suuremman määrän kuin S-ryhmä, ja se näkyy sisäänostohinnoissa. Etu siirtyy myös kuluttajan kukkaroon.
Lidl voi myydä A-luokan makkaraa samalla hinnalla kuin prisma halvinta öö-luokan lenkkiä. - suuruuden.etu
mätä.liha kirjoitti:
Tässä ihan pikku muistutus
https://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/brasilian-lihaskandaali-suomeen-tullut-alkuvuodesta-20-000-kiloa-madantynytta-lihaa-evira-vahvistaa/
Maistuuko?
Ja missähän sitä olisi mahtanut olla, tuliko mahdollisesti syötyä?
Kyllä luulisi kiinnostuksen kotimaista raaka-ainetta kohtaan lisääntyvän.Suomalaiset ostajat ovat pieniä tekijöitä ostomarkkinoilla, heille dumpataan herkemmin pilaantuneet erät. Iso ostaja on tärkeämpi, sille toimitetaan aina laadukkaampaa tavaraa jotta asiakassuhde säilyisi.
- alkutaipaleella
annan.arvon kirjoitti:
Oma on asiasi.
https://www.mtv.fi/lifestyle/makuja/artikkeli/maailmalla-hehkutetaan-suomalaista-ruokakulttuuria-keittiomestari-kiinnostus-ei-ole-koskaan-ollut-nain-suurta/7068704#gs.vk2admo
Mutta raaka-aineet meillä on parhaat.
http://ruoka.ts.fi/jutut/puhdas-suomalainen-ruoka-kiinnostaa-kiinassa/
Muutamia esimerkkejä
https://op.media/chydenius/vastuullisuus/suomalaisen-ruoan-tarina-pellolta-poytaan-kiinnostaa-maailmalla-25717e7b02f84feab26256217f61e67f
Pitäis antaa vähän enemmän arvoa
https://www.mtv.fi/lifestyle/makuja/artikkeli/suomalainen-keittio-tunnetaan-nyt-myos-perussa-ainutlaatuisilla-ruokafestivaaleilla-tarjolla-makuja-mummujen-ruokapoydista/7076014#gs.b04mdco
Pysykää ajan tasalla ja olkaa ylpeitä, että meillä on täällä tällaista.Vaikka suomalainen ruoka elää kukoistuskauttaan, niin siinä kategoriassa olemme edelleen kehitysmaa.
- pitkätukka-68
Suomeen pitäis saada toinenkin ulkomainen ketju, joka kilpailis Litkun kanssa. Vaikkapa ICA. Ehkä sit hinnat laskis oikeasti.
- maista.kotimaista
Kyse ei ole enää kilpailun puutteesta, vaan asiakkaiden ostokäyttäytymisestä. Hypermarketit ja asiakkaat jotka haluavat tukea kotimaista kauppaketjua pitävät huolen korkeista hinnoista, ICA ei muuttaisi tilannetta mihinkään suuntaan.
Lidl päihittää kilpailijansa myymäläkohtaisessa myynnissä kun verrataan keskenään saman myymäläkoon kauppoja tiheään asutuilla alueilla. S- ja K-ryhmä keräävät jättiosan myynnistään hypermarketeilla joita Lidlillä ei ole, myös haja-asutusalueet ovat Lidlin toimialueen ulkopuolella.
Sä näit pariskunnan Lidlis
Mä kuristin eilen hanhen
Sä teit jotain hyvii ruokii
Ne oli niiku kaikki nuokii
Sä näit pariskunnan Lidlis
Kai ne oli jotku Lasse ja Paula
Mut mä vannon, mä vannon
Jos teillä olis yks ja vain yks kaula- Naisasialooser11
Itsekin olen nähnyt Lidilissä vastaavaa. Eräs vanha kaverini oli ostoksilla ruman naisensa ja kahden kakaransa kanssa. Muutenkin kaupoissa näkee miehillä uskomattoman rumia naisia.
Mikä saa miehen tyytymään rumaan naiseen?- rationaalinen.valinta
Ovat tulleet siihen tulokseen, että ruma nainen on omaa kättä parempi vaihtoehto.
- berrrrmudankolmio
Esimerkiksi tiukka pillu,,ja loistava suihinottotaito..Myös halukkuus ja into seksiin.
Tosipuheessa,,eipä sillä naamalla niin väliä olekkaan.. - ihan.oikeasti
rationaalinen.valinta kirjoitti:
Ovat tulleet siihen tulokseen, että ruma nainen on omaa kättä parempi vaihtoehto.
Oma käsi on parempi
- surullinentyttölaulu
Joku Dingon kappale oli: Nahkatakkinen Tyttö - Hän yksin työntää lastenvaunujaan, valuneet maskarat kasvoillaan, hän on: NAHKATAKKINEN TYTTÖ, nahkatakkinen tyttö joka nai maahanmuuttajan, nahkatakkinen tyttö, joka nai helvetin.
Joo no itsekin olen kaki kertaa nähnyt kaupassa mieleenpainuvan tilanteen kun äkäinen vaimoihminen huutaa ja tiuskii miehelleen ja alistettu aisuri nolona hiipii hartiat kumarassa, ja kas, molemmilla kerroilla kauppa on ollut lidl. Ehkä se on niin että alistavat naiset tykkää käydä lidlissä kun siellä näkee myös "oikeita" miehiä ja aisurin ei auta kuin alistua. itsellä kyllä noissa kun nähnyt sen kyykytyksen on kyllä tullut mieleen että mikä ihme niitä aisureita pitää kimpassa niiden akkojen kanssa kun olivat niin vastenmielisen näköisiäkin ainakin ne mitä minä olen nähnyt.
- john.d.high
Sitä naamaako koko ajan katselet? Minä mieluummin pyöreetä pyllyä,joka vatkaa "mehut" irti..
john.d.high kirjoitti:
Sitä naamaako koko ajan katselet? Minä mieluummin pyöreetä pyllyä,joka vatkaa "mehut" irti..
No niillä naisilla kyllä oli sitä pyllyä reilusti niin kuin muutakin, tiedä sitten vatkaamisesta mutta suu kyllä kävi. Molemmilla kerroilla nainen solvasi miestä törkeästi, sillä tavalla että itse en kuuntelisi hetkeäkään, sääliksi kävi aisureita.
.. Juuri Tuollaista Toimintaa TodMonessa Suomalaisessa Kunnassa Aina On.. ;D
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi miehet kohtelevat mua huonosti
Oon nyt tapaillut kolmea ihmistä. Ensimmäisen kanssa nähtiin kolme kertaa, ja meidän oli tarkoitus mennä leffaan tiettyn1963776Minä haluun vaa oikeesti kuulla
Että sulla on kaikki hyvin. Ihan oikeasti haluan. Ehkä meitä ei sit ollu tarkotettu yhteen, mut oot mulle äärettömän tär611428Ajattelen sinua
aamuin, päivin, illoin. Toisinaan en yölläkään saa nukutuksi, kun pyörit mielessäni. Olemme molemmat aikuisia, etkä tiet461187- 511015
Pariisin olympialaisissa miesnyrkkeilijä löi naisnyrkkeilijän 46 sekunnissa keskeytyskuntoon
Algerian kohunyrkkeilijä nousi kehään – vastustaja luovutti hetkessä ja murtui itkuun https://www.is.fi/urheilu/art-2000100994- 62960
- 69903
- 67885
Tänään (1.8) on maailman ylikulutuspäivä
Vuonna 1970 maailman ylikulutuspäivä oli joulukuun 23. päivä. Vuosituhannen alussa vuonna 2000 se osui lokakuun 4. päivä83842Melko hyvin tunnen jo hänet
Hän ei ole sopiva. Jotain hyvää tässä palstan seuraamisessa on ollut. Omien ajatusten ja tunteiden jäsentämisen lisäksi69837