Kaikki väitteet havaitusta evoluutiosta ovat olleet epigeneettisiä muutoksia tai informaatiokatoa

1. Italian seinäliskon nopeat muutokset morfologiassa ja käytöksessä. Epigenetiikkaa.
2. Kolmipiikin nopea adaptoituminen ja merkittävät morfologiset muutokset. Epigenetiikkaa.
3. Bakteerin jättäminen vähälle ravinnolle aiheutti sen siimahännän kasvun yhden viikonlopun aikana. Ei uutta informaatiota, vaan olemassaolevan informaation häviämistä.
4. Kaikki ihmisen ominaisuuksissa tapahtuneet muutokset. Pituus, kallon muoto, hedelmällisyys, energia-aineenvaihdunta jne. Epigenetiikkaa.
5. Tutkimukset kalojen, lintujen, sammakkoeläinten adaptoitumisesta. Epigenetiikkaa.
6. Kirjoahventen nopea adaptoituminen ja biodiversiteetin kasvu ilman DNA-sekvenssimuutoksia. Epigenetiikkaa.
7. Darwininsirkkujen nopea adaptoituminen ravintotyypin mukaan ja sitä seurannut lajiutuminen. Epigenetiikkaa.
8. Sokeiden luolakalojen silmien menetys ja niiden nopea ilmaantuminen takaisin.
9. Lenskin 30 vuotta kestänyt bakteerikoe. 60'000 sukupolvea bakteereita, eikä ainuttakaan informaatiota lisäävää mutaatiota.

Evoluutiota ei ole koskaan havaittu tapahtuvan vaikka luonnossa on miljoonia eliölajeja. Geneettiselle rappeutumiselle löytyy tuhansia esimerkkejä. Evoluutioteoria on ateistien ylläpitämä pseudotieteellinen satu. Älkää eksykö, hyvät ihmiset.

19

353

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Buubu

      Harhainen typerys vauhdissa. Ei kannata lukea tieteellisiä artikkeleita jos niistä ei ymmärrä mitään.

    • Tarvitsemme_viitteen

      Missä viipyy linkki omalle hihhulipropagandasivustollesi, jolla perustelet näkemyksiäsi?

    • KaikOnMänsy

      Kerro, mistä kambrin meren lajista norsu ja lehtokurppa ovat epigeneettisesti varioituneet.

      Juttusi on täysin päätöntä, Viimeinenkin yritys tieteellisyyteen on kadonnut ja pelkkä uskonnollinen paatos on jäljellä. Et ole enää edes vitsi.

    • Evoluution kannalta periytyvän ilmiasumuutoksen molekyylitason mekaniikka on yhdentekevä.

    • Ewokki
      • Höpöhöpö. Geenit eivät sanele fenotyyppiä eikä ns. body plan:ia. DNA:ta kyllä käytetään proteiinien rakentamiseen, mutta epigeneettiset tekijät ja mekanismit hoitavat ohjauksen ja ajoituksen.

        Kysymys: Linkkaamassasi esimerkissä, poistivatko tutkijat myös histonit ja niiden markkerit?

        Nyt suosittelen, että alat etsiä tietoa hakusanoilla: hox gene regulation histone

      • Ewokki
        RaamattuOnTotuus kirjoitti:

        Höpöhöpö. Geenit eivät sanele fenotyyppiä eikä ns. body plan:ia. DNA:ta kyllä käytetään proteiinien rakentamiseen, mutta epigeneettiset tekijät ja mekanismit hoitavat ohjauksen ja ajoituksen.

        Kysymys: Linkkaamassasi esimerkissä, poistivatko tutkijat myös histonit ja niiden markkerit?

        Nyt suosittelen, että alat etsiä tietoa hakusanoilla: hox gene regulation histone

        ”Höpöhöpö.”

        On aina hienoa kuulla hyvin perusteltua vasta-argumentaatiotasi.

        ”Geenit eivät sanele fenotyyppiä eikä ns. body plan:ia.”

        Eivät sanele, mutta ovat merkittävä vaikuttava tekijä kuten sanoin. Puolet lapsen DNA:sta on isältä lähtöisin ja voit ihan itsekin havaita, moten merkittävä vaikutus isän perimällä on lapsen ulkonäköön.

      • RaamattuOnTotuus kirjoitti:

        Noin kumoutuu kiusallinen fakta huuhaan tieltä kun rot sanoo höpöhöpö. Vahva todistus kera linkin huuhaa sivulle.

      • Ewokki kirjoitti:

        ”Höpöhöpö.”

        On aina hienoa kuulla hyvin perusteltua vasta-argumentaatiotasi.

        ”Geenit eivät sanele fenotyyppiä eikä ns. body plan:ia.”

        Eivät sanele, mutta ovat merkittävä vaikuttava tekijä kuten sanoin. Puolet lapsen DNA:sta on isältä lähtöisin ja voit ihan itsekin havaita, moten merkittävä vaikutus isän perimällä on lapsen ulkonäköön.

        Tomin lapsi on mustaihoinen ja siitä tämä vimma tähän päättömään jankkaamiseen...

      • Nytvaanvenataan
        RaamattuOnTotuus kirjoitti:

        https://www.independentsciencenews.org/health/goodbye-golden-rice-gm-trait-leads-to-drastic-yield-loss/

        Luepa tuosta miten käy, kun ihminen lähtee sorkkimaan tarkasti suunniteltuja ja säädeltyjä kasvien biologisia mekanismeja. Tuloksena aineenvaihdunnallinen romahtaminen. Kiitos, kun otit tuon puheeksi. Saan siitä taas loistavan artikkelin blogiini.

        Mahtaa olla tämä Rot-heppuli jännän äärellä,kun on vuosikausia kaatanut evon jopa useita kertoja päivässä.
        Pakkohan tuon mullistavan totuuden on pikkuhiljaa murtaa evoluutiouskovaisten tiedemiesten vaikenemisen muuria.
        Milloin löytyy se ensimmäinen edes hiukan rehellisyyteen taipuvainen evolutionisti,joka astuu esiin ja tunnustaa olleensa täysin väärillä jäljillä tutkimuksissaan,ja hukanneensa aikaansa ja yhteiskunnan varoja?
        Täytyyhän noissa tuhansissa korkeasti koulutetuissa fiksuissa ihmisissä olla edes muutama moraalisesti (lähes) oivallinen?
        Lisäksi hän,joka ensimmäisenä kerkiää ,paitsi julistaa,myös tieteellisesti osoittaa evo-opin olevan pelkkä uskomus voi odottaa olevansa ehdolla jopa Nobel-palkinnolle.
        Että aikamoisen järistyksen on vaatimaton peruskoulunopettaja saattanut liikkeeseen...

      • Tomi.on.totuus
        RaamattuOnTotuus kirjoitti:

        https://www.independentsciencenews.org/health/goodbye-golden-rice-gm-trait-leads-to-drastic-yield-loss/

        Luepa tuosta miten käy, kun ihminen lähtee sorkkimaan tarkasti suunniteltuja ja säädeltyjä kasvien biologisia mekanismeja. Tuloksena aineenvaihdunnallinen romahtaminen. Kiitos, kun otit tuon puheeksi. Saan siitä taas loistavan artikkelin blogiini.

        Siitä vain, jännän äärellä miten tuonkin artikkelin väännät niin että se tukisi ideologiaasi. Geenit vaikuttava fenotyyppiin, sitähän sinä tässä koitat todistaa?

        Samalla voisit kertoa mitä syömällä sapiens tulee neaderthaliksi?

      • kjhkjhkhkjkhk
        RaamattuOnTotuus kirjoitti:

        https://www.independentsciencenews.org/health/goodbye-golden-rice-gm-trait-leads-to-drastic-yield-loss/

        Luepa tuosta miten käy, kun ihminen lähtee sorkkimaan tarkasti suunniteltuja ja säädeltyjä kasvien biologisia mekanismeja. Tuloksena aineenvaihdunnallinen romahtaminen. Kiitos, kun otit tuon puheeksi. Saan siitä taas loistavan artikkelin blogiini.

        " Tuloksena aineenvaihdunnallinen romahtaminen. "

        Kerro, missä kohtaa tutkimusta puhuttiin aineenvaihdunnallisesta romahtamisesta. Minä löysin vain mainintoja aineenvaihdunnallisista häiriöistä.

      • kjhkjhkhkjkhk kirjoitti:

        " Tuloksena aineenvaihdunnallinen romahtaminen. "

        Kerro, missä kohtaa tutkimusta puhuttiin aineenvaihdunnallisesta romahtamisesta. Minä löysin vain mainintoja aineenvaihdunnallisista häiriöistä.

        Saivartelua, häiriö tai romahtaminen. Merkityksetön yksityiskohta. Eiks näin ROT?

    • Kun kerran näköjään haaskaan kauniin sunnuntaipäivän tähän hölmöön foorumiin, joo, oma vikani, niin kerro, ap, mitä tarkoitat sillä että dna VAIN ohjaa proteiinien muodostamisen?
      Mikä on tämä dnata vain sivutuotteena käyttämä suurenmoinen hypoteesi.

      Eihän epigenetismi (?) voi valita geenejä joita ei solussa ole, eli se ohjaa mahdollisesti tai osittain mitkä geenit valikoituvat valtavasta genomista, mutta genomi eli perimä muodostuu edelleen dnasta...

      • "Eihän epigenetismi (?) voi valita geenejä joita ei solussa ole,"

        Nyanssi joka ei haittaa peruskoulun opettajan fundamentalistista missiota.

      • RotOnJC
        ravenlored kirjoitti:

        "Eihän epigenetismi (?) voi valita geenejä joita ei solussa ole,"

        Nyanssi joka ei haittaa peruskoulun opettajan fundamentalistista missiota.

        Eikös se tämä multinikki aina totea että yksityiskohdat eivät ole merkityksellisiä .... eikun se multinikkeilijä olikin JC ... Vai ...

    • jhgjgjhjhj

      "Kaikki väitteet havaitusta evoluutiosta ovat olleet epigeneettisiä muutoksia tai informaatiokatoa "

      Väärin. Evoluutioteorian sovellutusta käytetään kemiassa nobelin arvoisesti tuottamaan uuttaa informaatiota.
      Sen sijaan kaikki väitteet luomisesta ovat pelkkää uskonnollista satuilua.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Missä kokoomuksen naiset?

      Hähmäistä ukkotarinaa kuultu koko viikonloppu. Kukaan ei ole kokoomuksessa edes yrittänyt pitää naisten puolta. Jopa
      Maailman menoa
      93
      3641
    2. Finland is now Petter place

      Audin B-ryhmän ralliautolla saatiin kansa voimaan hyvin. Kiitos kokoomus huumoripläjäyksestä.
      Maailman menoa
      29
      2403
    3. Ilman Stadia Suomessa ei olisi kunnon lihajalosteita

      HK, Helsingin makkaratehdas, Votkin, mitä näitä nyt onkaan. Böndellä ei ole kunnollisia jalostajia.
      Maailman menoa
      142
      2049
    4. Toivon että kuulut elämääni

      Mutta aika näyttää miten läheisesti. Lupaan kertoa jossain sivulauseessa, kun muutan paikkaa.
      Ikävä
      34
      901
    5. Mikä on kaunein

      Ja hellyttävin hetki irl kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      44
      841
    6. En unohda sua

      En vaan unohda sua. Eikä se näköjään ole tarkoituskaan. Rakastan sua sitten omalla tavalla kauempaa kun mikään muu ei on
      Ikävä
      30
      820
    7. Mahdatko ymmärtää sitä

      Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen
      Ikävä
      61
      805
    8. Jorma Lind kuollut

      Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet
      Maailman menoa
      5
      789
    9. Kullan kemiallinen merkki on au

      Ei välttämättä. Mikä sun kullan merkki on?
      Ikävä
      40
      707
    10. Kyllä nainenkin voi ottaa yhteyttä

      Ja on ihan kiva jos ottaa yhteyttä mieheen. Minä ainakin olisin onnessani jos nainen ottaisi yhteyttä. mies
      Ikävä
      89
      695
    Aihe