Mitä söit illallisena tänään... tai iltapalana?

trollli

Illallisena oli kalakeittoa ja krutonkeja, klo 16. Me kaks aikuista syötiin kalakeittoa; kuin ei oltaisi huomattukaan pienten poikien empimistä.

Lopulta mä ilmoitin ett keitto on varmaan jo jäähtynyt tarpeeksi, otatte nyt rapean leipäpalasen siitä leipälautaseltanne ja syötte niitä keiton kanssa. On muuten aikuisten ruokaa, ...mutt tällä kertaa tekin saatte nyt syödä tätä. Osui ja uppos... jo alkoi (aikuisten) ruoka maistumaan!

Kahdeksan aikaan tein lämpimät voileivät, leivänsiivulle juustoa ja pieneks silputtua kinkkua, ananasrengas ja pikkasen juustomurusia viel . Paistoin ne uunissa ja jäähdytin niitä tovin aikaa, kunnes kutsuin pienet miehet syömään iltapalaa, isänsä kanssa. Juotavaksi oli punaista ruusunmarja teetä, jota minäkin join. Taidan tehdä kaks lämmintä juustolla kuorrutettua leipää, yks aikuinen ja pienet miehet, kun söivät kaikki iltapalaksi laittamani leivät... mä jäin sovinnolla paitsioon ...kun voin aina tehdä uusia leipiä itselleni.

Mä lähden katsomaan leffaa, yhden miehen kainaloon... olkkarin puolelle kohta kun olen syönyt.
Pikku miehet ovat nukkumassa jo omassa makkarissaan ... ja masut täynnä ilmeisesti.

44

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Toivottavasti saat omia lapsia.

      • vikurivarsa.kesytetty

        Trollikka vaikuttaa rakastuneelta.

    • onnellisesti.liitoissa

      Palstanaiset ovat alkaneet pariutua.

      • purjehtivat.suhteeseen

        Naisille tulee kiire kun ikää tulee, ketkä seuraavaksi?

      • pesäää
        purjehtivat.suhteeseen kirjoitti:

        Naisille tulee kiire kun ikää tulee, ketkä seuraavaksi?

        Palstanaisilla pesänrakennusvietti kun kevät tulee.

    • 2 tossuviineriä ja puolen litran Mountain Dewn

    • Hodareita ja jälkiruuaksi jäätelöä. Illalla tacoja. On aika kamala ähky :D

    • Pari ruisleipäviipaletta juustolla ja metulla. "mä jäin sovinnolla paitsioon ...kun voin aina tehdä uusia leipiä itselleni.", tuo vähän kalskahti korvaan, kunhan et nyt vaan liikaakin ottais passaajan roolia? Hyvähän se toki on mutta se isompi mies siellä saattaa oleutua siihen että sinä hoidat kaiken huoltopuolella niin muista tehdä niinkin että välillä sinä leikit lasten kanssa ja tulet valmiiseen pöytään sitten kun isompi mies kutsuu.

      • Trollilla on onni että sattui olemaan pojat.

        Tytöt voisivat kynsiä trollilta silmät päästä.

      • 3.14 kirjoitti:

        Trollilla on onni että sattui olemaan pojat.

        Tytöt voisivat kynsiä trollilta silmät päästä.

        Kyllä minä luulen että tytöt vois olla helpompia tavallaan. No nuo ilmeisesti aika pieniä niin ne helposti tottuu uuteen ihmiseen että sikäli varmaan helppoa. nuo pienet varmaan kyllä trolllissakin saa vauvakumeen aikaiseksi, kohta ei jää juustoleipiin edes tarpeita itselle kun on muut ruokkinut.

      • Harmaaritari kirjoitti:

        Trollihan voi olla jo raskaana, kuka tietää. Vaikuttaa onnelliselta, se on kiva nähdä pitkän kiukuttelun jälkeen.

      • trollli

        Huomenta! Älkääs nyt äijät viittikö, kyllä mä vasta olen seurustelu asteella ja mennyt hieman pitemmälle, mutt ei asuta edes yhdessä vielä. Mulla ei ole mitään kiirettä mennä tämän pidemmälle, katsotaan nyt ensin miten romanssi etenee... ja miten todella sovitaan yhteen.
        Mä ainakin elän vuotta 2019, joten ehkäisy on jo keksitty... enkä raskaaksi hankkiudu ihan sattuman varaisesti, niin ett sen arvailun saatte kuopata tähän kohtaan.

        Pojat ovat pieniä, kuten Harmis arvelikin... noin 7v. ja noin 3v. ihania jannuja, nukkuvat vielä huoneessaan. Mä tein pannaritaikinan, joka on nyt turpoomassa ja kohta panen sen uuniin paistumaan, saavat pojat pannaria omenahillolla ja kaakaon aamiaiseksi. Meillä aikuisilla on pannarin lisäksi varmaan kahvia... katsotaan nyt mitä tuo mies haluaa juoda.

        Pöntölle terveisiä, kyllä mä olin itse fileroinut sen kirjolohen ja poistanut siitä kaikki ruodot; pinseteillä viimeisetkin! Lapset vaan eivät ole oikein kalaan tottuneet kuulemma isänsä mukaan, juuri siksi ett siinä saattaa olla ruotoja. Jollei noita nassikoita opeta lapsena syömään kalaa, alkaa olla aikuisena hiukan takkuista sen asian kanssa ehkä.

        Joten nostin sen kissan jo pöydälle; tosin kalakeitto on AIKUISTEN ruokaa, mutt jos tämän kerran nyt annettaisiin poikienkin syödä AIKUISTEN ruokaa. Pieni vedätys... pienille miehille ja se veti tyhjentämään lautasen kummaltakin typö tyhjäksi.
        Pojilla on jo vanhemmat... ei mulla ole aikomuskaan äidiksi kiilata, kunhan tullaan tutuiksi (poikien kanssa) ja kavereiksi keskenämme, niin ainakin mä olen jo siihen tyytyväinen.

        Pannari uunissa ja mies alkaa keittämään sitä kahvia ja kattamaan pöytää valmiksi. Mä lähden suihkuun nyt ja isäntä saa herättää pojat jos eivät kohtapuoliin ole jo heränneet aamiaiselle.
        Se on moikka nyt, mukavaa sunnuntai päivää kaikille palstalaisille... tasapuolisesti!

      • trollli kirjoitti:

        Joo, no kyllä varmaan kannattaa vähän aikaa katsella mutta ei loputtomiin kun sulla itseasiassa vaikka ei mitänä tulipalokiirettä niin jos omia lapsia haluat se kiire saattaa tulla sitten jossain vaiheessa. Sun kannattaa nostaa kissa pöydälle tuossa lapsiasiassakin, kun hepulla jo pari omaa lasta on niin sillä saattaa olla helpommin lapsiluku jo täynnä -aatokset kuin lapsettomalla miehellä niin se kannattaa selvittää. En muuten mainitsisi mutta tunnen yhden naisen joka juuri tuollaisen lapsia jo saaneen miehen kanssa oli asunut kymmenkunta vuotta, sitten se mies jotenkin sekosi tai masentui ja viimein piti erota. Nyt se nainen jotain 35 ja sinkku, hänellä ainakin ja kiire kun pitäisi mies löytää ja ehtiä lapset tekemään jos aikoo. Voihan se olla ettei aiokaan mutta pointti on se ettei kannata jäädä ainakaan kovin moneksi vuodeksi arpomaan jos ihan erilaiset tavoitteet tulevaisuuden suhteen.

        Ihan tässä muutaman päivän sisällä törmäsin artikkeliin jossa valaistiin tuota naisten hedelmällisyysasiaa. En ole varma olisiko linkki artikkeliin ollut peräti tällä palstalla?

        Niin tai näin, mutta teksti oli aika karutonta. 35 vuotta alkaa olemaan naiselle takaraja lasten hankinnassa, sen jälkeen hedelmällisyys laskee hyvin dramaattisesti. Jo 40 vuoden kohdalla 75 %:illa naisista hedelmöittyminen on jo lähes lottovoittoa vastaava onnenpotku, tai vaatii ulkopuolista apua (ei postimiestä vaan hedelmöityshoitoja).

        Vaikka nykyään kirjoitellaan yli 40 vuotiaista naisista jotka synnyttävät, niin artikkelin mukaan jutuissa jätetään johdonmukaisesti kertomatta että kyseessä on vieras munasolu tai vaihtoehtoisesta oma, mutta nuorempana otettu ja pakastettu munasolu.

        Trollikan kannattaisi jo nyt käväistä hedelmällisyystutkimuksissa, sillä ei sekään ole kirkossa kuulutettu että hän pystyisi enää edes tällä hetkellä hedelmöittymään luonnollisesti. Aikaa ei ole väldesti yhtään hukattavaksi asti,

        no joo, onhan se hankalampaa. Hedelmöityshoitojen kautta varmaan onnistuu vähän vanhempanakin mutta kun se ei ole edes siitä pelkästä teknisestä onnistumisesta kiinni vaan myös siitä että jos kovin pitkälle lykkää niin sitten saattaa olla jo ikää siinä vaiheessa kun lapset parikymppisiä, vaikka ne siinä vaiheessa tavallaan jo aikuisia silti ne varmaan vaatii huomiota niin jaksaako sitä sitten enää niin hyvin niiden kanssa varsinkin kun nykyajan kasvatusmetodeilla taitaa tulla niin avuttomia "aikuisia" että ne vaatii varmaan jatkuvaa huolenpitoa ainakin kolmekymppisiksi asti. Tavallaan harmi kun me nyt trollikan iloisen mukavassa ketjussa näitä tämmöisiä ruoditaan mutta hyvä hänen nämä varmaan on ottaa esille ja jos ei asit ratkea vaihtaa sitten miestä semmoiseen jolla lapsihaaveita. Trollikka varmaan kun olisi mainio äiti, näkeehän sen tästäkin avauksesta, niin sääli olisi jos ei omia lapsia saisi.

        Näistä jutuista on hyvä puhua avoimesti, varsinkin kun media on luonut harhan siitä että naiset voivat lisääntyä neljänkympin jälkeenkin. Osa lisääntyy, mutta vieraalla munasolulla. Lapsi on geneettisesti oman ukon ja naapurissa asuvan ja yliopistoa käyvän herkkupeppu-Lissun joka on halunnut omalta osaltaan antaa nuoruuteen kuuluvan hedelmällisyyden lahjan jollekin ikänaiselle. Sinäänsä kaunista, mutta tarviiko tuossakaan käyttää sivullisen kohtua?

        Olen hivenen yllättynyt siitä kuinka hyvä elämänkumppani tuo trollikka voikaan olla, olen itse pitänyt häntä räjähdysherkkänä ruutitynnyrinä joka on parhaimmillaan vanhanapiikana jossakin laitakaupungin hämyisessä yksiössä.

        No kyllä minä olen aina trollikassa arvostanut juurikikn noita äitiominaisuuksia, ilman mitään epäilyjä uskon että trollikka kasvattaisi niin hyviä lapsia kuin se vain suinkin on mahdollista. Miehen osasta en sitten oikein tiedä, kieltämättä tuo räjähdysherkkyys on semmoinen juttu että siinä pitää olla oikeanlainen mies. Uskoisin kyllä myös niinkin että perhe-elämä tasoittaa trolllikasta isoimmat särmät ja jos ne kuohahdukset sitten enimmäkseen littyy siihen kun ukko toi prismasta vääränlaista ruokakermaa niin jos se on hyvä mies se mukisematta ne kestää ja seuraavalla kerralla kyllä muistaa valita oikein.

      • 40plussynnyttänyt
        3.14 kirjoitti:

        Ihan tässä muutaman päivän sisällä törmäsin artikkeliin jossa valaistiin tuota naisten hedelmällisyysasiaa. En ole varma olisiko linkki artikkeliin ollut peräti tällä palstalla?

        Niin tai näin, mutta teksti oli aika karutonta. 35 vuotta alkaa olemaan naiselle takaraja lasten hankinnassa, sen jälkeen hedelmällisyys laskee hyvin dramaattisesti. Jo 40 vuoden kohdalla 75 %:illa naisista hedelmöittyminen on jo lähes lottovoittoa vastaava onnenpotku, tai vaatii ulkopuolista apua (ei postimiestä vaan hedelmöityshoitoja).

        Vaikka nykyään kirjoitellaan yli 40 vuotiaista naisista jotka synnyttävät, niin artikkelin mukaan jutuissa jätetään johdonmukaisesti kertomatta että kyseessä on vieras munasolu tai vaihtoehtoisesta oma, mutta nuorempana otettu ja pakastettu munasolu.

        Trollikan kannattaisi jo nyt käväistä hedelmällisyystutkimuksissa, sillä ei sekään ole kirkossa kuulutettu että hän pystyisi enää edes tällä hetkellä hedelmöittymään luonnollisesti. Aikaa ei ole väldesti yhtään hukattavaksi asti,

        Korjaisin sikäli, vaikka puhut asiaa, että juuri esikoisen saaminen 35 iässä on vaikeaa. Ne, ketkä lapsia jo ennestään on hankkineet tulevat paljon helpommin myöhemminkin raskaaksi. Monilapsisissa perheissä äiti on usein saanut kuopuksen yli 40 vuotiaana.

      • trollli
        Harmaaritari kirjoitti:

        No kyllä minä olen aina trollikassa arvostanut juurikikn noita äitiominaisuuksia, ilman mitään epäilyjä uskon että trollikka kasvattaisi niin hyviä lapsia kuin se vain suinkin on mahdollista. Miehen osasta en sitten oikein tiedä, kieltämättä tuo räjähdysherkkyys on semmoinen juttu että siinä pitää olla oikeanlainen mies. Uskoisin kyllä myös niinkin että perhe-elämä tasoittaa trolllikasta isoimmat särmät ja jos ne kuohahdukset sitten enimmäkseen littyy siihen kun ukko toi prismasta vääränlaista ruokakermaa niin jos se on hyvä mies se mukisematta ne kestää ja seuraavalla kerralla kyllä muistaa valita oikein.

        Isä ja muksut ulkona varmaan puistossa keinumassa, uskoisin ainakin, kun nuorimmainen sinne kovasti hinkui... ja on siellä se karusellikin. Mulla perunat kiehumassa-> pottumuusiin ja jauhelihataikina tehtynä lindströmin pihvejä varten, paistan ne heti kun ulkoilijat kotiutuvat.
        Parsakaalia ja vihreit`herneit pakasteesta on lisäks mikrotettuna, kaali puolkypsäks ja herneet sulatettuna. Kasteketta en tee, muusi menee sellaisenaan tai ketsupilla jos kastiketta kaipaavat.

        Mä vastasin kerran etten ainoastaan antanut, vaan myös otin! Tarkoitin sillä kyllä sitä; ett otin vastaan tarjotun sormuksen ja kosiskelun... jos se sitten joskus johtaa niiden muksujen hankintaan: niin mulle on luvattu ainakin kaks käyntiä synnytysosastolle...
        Pitäiskö tuo nyt oikein paperille präntätä ja hankkia viel pari todistajaakin; tuolle kyseiselle paprulle ett näin on puhuttu keskenämme!
        Jaahas, hissi pysähtyi tähän kerrokseen... moikka!

        Joo, ehdottomasti jos saat sopparin paperille ilman muuta kannattaa ottaa ja merkitä siihen raskaat sanktiot jos imenee venkoilua asian suhteen :D Muuten olen sitä mieltä että taidat hemmotella nuo ihan pilalle koko porukan, höllää vähän, ne luulee että toi on uus normi ja alkavat kitisemään sitten jos sua joskus vähän lasiskotuttaa :)

      • trollli kirjoitti:

        Isä ja muksut ulkona varmaan puistossa keinumassa, uskoisin ainakin, kun nuorimmainen sinne kovasti hinkui... ja on siellä se karusellikin. Mulla perunat kiehumassa-> pottumuusiin ja jauhelihataikina tehtynä lindströmin pihvejä varten, paistan ne heti kun ulkoilijat kotiutuvat.
        Parsakaalia ja vihreit`herneit pakasteesta on lisäks mikrotettuna, kaali puolkypsäks ja herneet sulatettuna. Kasteketta en tee, muusi menee sellaisenaan tai ketsupilla jos kastiketta kaipaavat.

        Mä vastasin kerran etten ainoastaan antanut, vaan myös otin! Tarkoitin sillä kyllä sitä; ett otin vastaan tarjotun sormuksen ja kosiskelun... jos se sitten joskus johtaa niiden muksujen hankintaan: niin mulle on luvattu ainakin kaks käyntiä synnytysosastolle...
        Pitäiskö tuo nyt oikein paperille präntätä ja hankkia viel pari todistajaakin; tuolle kyseiselle paprulle ett näin on puhuttu keskenämme!
        Jaahas, hissi pysähtyi tähän kerrokseen... moikka!

        "Mulla perunat kiehumassa-> pottumuusiin ja jauhelihataikina tehtynä lindströmin pihvejä varten, paistan ne heti kun ulkoilijat kotiutuvat.
        Parsakaalia ja vihreit`herneit pakasteesta on lisäks mikrotettuna, kaali puolkypsäks ja herneet sulatettuna."

        Parsaa ja herneitä 7 ja 3 vuotiaille pojille?

        Ne vinkuu pian äitinsä luokse, eihän lapset syö tuollaista.

      • herneet

        Herneistä taitaa kyllä lapset tykätä.

      • herneet kirjoitti:

        Herneistä taitaa kyllä lapset tykätä.

        Ei sentäs.

      • herneet
        3.14 kirjoitti:

        Ei sentäs.

        Kyllä ne itselleni ainakin tuon ikäisenä maistui.

      • herneet kirjoitti:

        Kyllä ne itselleni ainakin tuon ikäisenä maistui.

        Tottahan toki. Herneet ja parsakaali on kaikkien pikkupoikien herkkua.

      • herneet
        3.14 kirjoitti:

        Tottahan toki. Herneet ja parsakaali on kaikkien pikkupoikien herkkua.

        No ei varmasti parsakaali. Puhuin vain herneistä. Mutta lapsihan oppii tykkäämään mistä vaan jos aikuiset opettaa eikä itse nyrpistele ruoille. Jos pentu ei syö niin pentu on huonosti opetettu.

        Onko sulla lapsia?

        Alle 3-vuotiaana lapsi on melkolailla kaikkiruokainen, mutta sitten tulee vuosien pätkä kun tuntuu ettei mikään kelpaa.

        Vasta siinä kymmenen vuoden korvilla alkaa taas oikea ruoka maistumaan.

      • trollli
        3.14 kirjoitti:

        Onko sulla lapsia?

        Alle 3-vuotiaana lapsi on melkolailla kaikkiruokainen, mutta sitten tulee vuosien pätkä kun tuntuu ettei mikään kelpaa.

        Vasta siinä kymmenen vuoden korvilla alkaa taas oikea ruoka maistumaan.

        Saattaa olla niin kuin te sanotte, jotkut syö,toiset taas ei... mitä nyt olen sisarusteni muksuja seurannut. Siks mulla ain on monenlaista tarjottavaa, kun suku tulee syömään.
        Noi lapset nyt ovat käyneet isänsä kanssa ruokalassakin syömässä... ja herneet olivat heistäkin; ihan huippu hyvää syötävää!
        Parsakaalin palaset taas maistui ainakin mulle ja poikien isälle... niin maistoivat pojatkin sitä, mutt ei se niin herkkua näyttänyt tosiaankaan olevan. Molemmilta jäi murusia lautaselle, ehkä kypsempi versio ois maistunut paremmin, kun nyt siinä oli purutuntuma vielä jäljellä.

        Mies on viemässä poikia takaisin heidän kotiinsa, exä ilmoitti ett seitsemältä on poikien oltava takaisin kotona. Vie kuulemma itse pojat tarhaan ja kouluun... voi ilmeisesti jo paremmin.

        Kyllä me ihan suunniteltiin se aamupäiväinen juttu yhdessä; mies vei muksut ulos ulkoileen ja hiukan riehumaan, sitt vielä keinumaan. Mä tein ruuan valmiiks, syötiin ja jannut väsähtivät sen jälkeen täysin. Ei ehtinyt mies edes unisatuja kertoa, lähes kahden tunnin päikkärit pojat ottivat.
        Eli oli kahden keskinäistäkin aikaa keskellä päivää, "nuorison nukkuessa" toisessa makkarissa.
        Mä puolestani nukuin, kun pojat olivat heränneet.

        Keittiössä oli astianpesukone käynnissä, sellainen ihan pieni joka mahtuu tiskipöydälle ja vie tehokasta tilaa. Kaiken kukkuraks se on tehoton kapistus... joutais kierrätykseen!
        Tunnin verran ainakin; hurisi sihisi ja pihisi kuulemma keittiössä. Ne tiskit ois pessyt käsin alle 10 minutissa vähemmällä vedellä ja ilman sähkön kulutusta. Mutt mä en ehtinyt, kun nukahdin.

        Näkyilee vast ens viikolla, ehkä.

        Ei se ole vitsi kun puhutaan lapsista jotka syö vain eineslihapullia, nakkeja ja kalapuikkoja. Jostakin syystä lapsilla on kehitysvaihe jolloin "roskaruoka" maistuu paremmalle kuin oikea ruoka.

    • En voi lukea.

      Vauvakuume tai perheily voi tarttua. Siirryn seuraavaan aiheeseen.

      Eihän keitossa ollut ruotoja?

      Kuulostat jo äidiltä, siitä se lähtee : )

      • Niin, en jaksa syödä nyt mitään.

        Pitäisi kallistua petiin.

    • Trollille onnea ja menestystä. Vaikuttaa hyvältä meiningiltä. Tuli itsellenikin vauvakuume mutta eiköhän se tuossa haihdu kun katselen ajokortistani syntymäajan.

      Mitä iltapalaan tulee niin nyt on ennen nukkumaanmenoa pari kuppia kahvia. Aiemmin tuossa tein puuroa ja ruisleipää niin palautui hiihtolenkiltä.

    • wanhaämmä

      Jotain moskaa taisin mättää, kuivaa ruisleipää ja aurajuustoa keiton kanssa. Harmitti koko illan, kun olin mielestäni ostanut perunapiirakoita. Puolet niistä olikin karjalanpiirakoita :( Olivat sekoittaneet ne kaupassa. Hyvin olivat saman näköisiä puolen metrin päästä..

    • terwyweryr

      Mä paistoin voissa rasistin aivot. Oli niin pienet ettei siitä tullut täyteen niin piti syödä kolmet lisää.

    • Eläkeukko_Oulusta

      Pakastimesta aamusella otin sulamaan joskus mennä vuonna Lidlistä -30 % laputetun maksalaatikon. Sen söin illalla suoraan rasiasta. Maistui jotenkin sahanpurulle, mutta ei mennyt maha sekaisin. Muutama vähiten nahistunut luumutomaatti lisäksi.

    • pitsaanaamaan

      Pitsa tuli yöllä vedettyä, opera auralla ja ekstrajuustolla.

      • eiköäivällävoi

        Miksi yöllä

      • pitsaanaamaan
        eiköäivällävoi kirjoitti:

        Miksi yöllä

        Kuppilassa notkuilun jälkeen.

    • pitääsyödä

      Kyllä sitä syödä pitää.

    • josjaksaa

      Pitäs jaksaa raahautua kauppaan että voisi tänäänkin jotain syödä.

    • Banana

      Tänään iltapalana kaksi banaania.

    • Litran jogurttipurkki ois tässä illan aikana tarkoitus tyhjentää, kolmasosan juuri söin

    • N.A.M

      Jaa, mulla oli "ruokalistalla" 1 kpl HuoranMurikoita ja krutonkien sijasta kortonkeja, tosin niitä ei syöty vaan MMMmmmmmmm.

    • Eräskysyy

      Mitäs Peris syö yleensä? Kiinnostaa tietää. Onko terveellinen ruokavalio?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      54
      5339
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3447
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1572
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      193
      1484
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1066
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      25
      1003
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      897
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      826
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      788
    10. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      779
    Aihe