Laitan tämän kuvan uudelleen ja syvennyn hieman sen sisältöön.
http://ozonedepletiontheory.info/Images/sun-earth-planck.jpg
Huomautan alkuun, että kyseessä ei ole mikään Aku-ankka - linkki tai valikoitu poiminta, esitetyt arvot löytyvät lukuisina, sekä graafisena että taulukoituna.
Ilmastotieteen osaamiseni on lähes olematonta, fysiikkaa tunnen vain auttavasti, mutta em. tieto herättää joitain ristiriitaisia mietteitä.
Kun albedo jätetään pois, näyttäisi että happi olisi suurin säteilyn absorboija, siksi että UV alueen teho on pidempiaaltoisia suurempi.
Nykyisen käsityksen mukaan prosessi ei ole aivan ortodoksista absorptiota, vaan UV-säteily ajoittaa happimolekyylin ja atomit yhtyvät satunnaisesti myös 3-atomiseksi, eli otsoniksi, joka sekin hajoaa ja palautuu 2-atomiseksi hapeksi takaisin.
Tuo vie UV-säteilyn tehon, eli säteilyä suojaava kaasu ei olekaan otsoni, vaan happi, ja otsoni on vain tilapäisesti prosessissa syntyvä lisä.
Teoriaa tukee se että otsonin esiintyminen ja pitoisuus eivät ole muuttuneet vaikka freonit kiellettiin, eikä "otsoniaukoilla" ole ollut mitään vaikutusta maahan saapuvaan UV-säteilyyn, auringon säteilyteho on ollut edelleen ainoa vaikuttaja.
Tämä upottaa ilmeisesti myös otaksuman että stratosfäärin aleneva lämpötila suhteessa alailmakehään, johtuisi otsonin määrästä.
Ilmastomuutoksen ydinväittämä on, että hiilidioksidi sitoo lämpösäteilyä !
Esillä olevan perusteella asia on kiistaton, myös muut ns kasvihuonekaasut, eli typpeä lukuun ottamatta lähes kaikki muutkin sitä tekevät.
Hapen lisäksi seuraavaksi tehokkain on vesihöyry, sitten hiilidioksidi ja loput ovat sekä olemattoman pitoisuutensa että suppean aaltoalueensa vuoksi merkitykseltään marginaalisia.
Planckin teorian mukaan fotonin energia riippuu säteilyn taajuudesta, ja kun auringosta tulevan tehokkain osa osuu 400...700 nm alueelle, ja maasta säteilevän n10 µm alueelle, ulossäteilyteho olisi 15...20 osa tulevasta, energian siirtymiseen sitten vaikuttaa myös että tehoa tulee vain yhdeltä suunnalta, mutta lähtee joka suuntaan ja ennen kaikkea lämpötilaero lähteen ja kohteen välillä.
Noilla seikoilla ei kokonaisuuteen ole suurtakaan merkitystä, maan pinnalta suoraan ulos säteilyn osuus on n 6 %, loppu sitoutuu ilmakehän kaasuihin ennen ulossäteilyä.
Linkin kuvassa on valkeina ne aaltoalueet jotka pääsevät esteettä tai suurimmaksi osin ilmakehän läpi, ja harmaat ovat eri kaasujen absorptiota ja myös kuinka suuri osa aaltoalueesta absorboituu ilmakehään.
Hiilidioksidin osalta tilanne on se, että se absorboi samoja taajuuksia kuin vesihöyrykin, ja ennen kaikkea, ne aaltoalueet, joita hiilidioksidi absorboi, absorboituvat 100 % sti !
Mikä osuus kokonaisabsorptiossa on hiilidioksidin, ei ole tärkeää, kysymys on että mitä hiilidioksidin lisäys vaikuttaa säteilyn" karkaamiseen", eihän hiilidioksidin spektri yllä niihin ja oma on jo kokonaan hallussa.
Ilmaston muutokseen, tai ihmisen osaan siitä, en pysty vastaamaan, enkä siksi ota edes kantaa, mutta hiilidioksidin syyttäminen ei näillä tiedoin vastaa tunnettua tietoa, tai joillakin on jotain vielä julkaisematonta.
Ristiriita tiedottamisessa on toinen häiritsevä seikka, kauhuskenaarioissa näytetään piipuista purkautuvaa paksua savua ja kerrotaan kuinka maailmaa uhkaa hallitsematon lämmön nousu, ellei tällaista saastuttamista lopeteta ? ?
- Hiilidioksidi ja muutkin kasvihuonekaasut ovat näkymättömiä, paksu savu sisältää hiukkasia, jotka lisäävät albedoa ja voimistavat pilvimuodostusta, eli viilentävät ilmakehää, mutta näyttävän näköisiä kuvat kyllä ovat ja varmaan tehoavatkin.
Anteeksi monisanainen lörpöttely, mutta toivottavasti pohjaa keskustelulle.
Väillä vähän asiaa
25
<50
Vastaukset
Aloittajan kaavio on lähteestä Cosmoscon, joka vaikuttaa vähintäänkin epäilyttävältä.
Edelleen: mikään kaaviossa ei tue väitettä, että happi absorboisi.
Kolmanneksi: yleensä näkemissäni spektrikuvioissa ikkuna on 15:n mikrometrin kohdalla. Tuossa kuviossa se on kymmenen mikrometrin kohdalla.- Edellinen
Jos pidät tietoja epäluotettavina, voit hakea samat useista musta lähteistä.
https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/7/7c/Atmospheric_Transmission.png
Hapen ja sironnan osuutta UV-säteilyyn voit tulkita mielesi mukaan, se ei varsinaisesti liity tuohon ongelmaan hiilidioksidin osuudesta.
- pakotekaava
"kysymys on että mitä hiilidioksidin lisäys vaikuttaa säteilyn" karkaamiseen"
Vastaus sisältyy tiedeyhteisön käyttämään pakotekaavaan
dP = 5.3 ln (C/C0) [W/m2]
C on hiilidioksidin pitoisuus ja C0 on referenssipitoisuus. dP on säteilypakote eli tehotasapainon muutos tropopaussin kohdalla. Kun auringosta tuleva teho pysyy ennallaan ja "karkaava" teho pienenee CO2-lisäyksen takia, niin dP on positiivinen.
dP on sovitettu kolmella eri (state of the art) tietokoneohjelmalla lasketuista tuloksista. Spektridata tietysti sisältyy ohjelmien syöttötietoihin.
Ei tuon kaavan tulosta mututuntumalta pysty kumoamaan. Olisikin melkoinen sensaatio, jos joku osoittaisi, että CO2-lisäyksen dP on nolla tai jopa negatiivinen, kuten täälläkin usein näkee väitettävän.- jatkoa
Kun C tuplaantuu, niin dP=3.7 W/m2. Auringosta ilmakehään ja maahan tulevaan keskimääräiseen tehoon 238 W/m2 verrattuna häiriövaikutus on 1.5 %.
Seuraava kysymys on, että miten keskilämpötila reagoi tuollaiseen häiriöön. Tehtyjen tietokonelaskelmien mukaan todennäköisin vaikutus lämpötilaan uudessa tasapainotilassa on 3.5 C. Tällöin on otettu huomioon myös kerrannaisvaikutukset, joista tärkein on lämpenemisestä seuraava vesihöyryn vahvistava vaikutus. Se noin tuplaa hiilidioksidin suoran vaikutuksen. - jatkuu
jatkoa kirjoitti:
Kun C tuplaantuu, niin dP=3.7 W/m2. Auringosta ilmakehään ja maahan tulevaan keskimääräiseen tehoon 238 W/m2 verrattuna häiriövaikutus on 1.5 %.
Seuraava kysymys on, että miten keskilämpötila reagoi tuollaiseen häiriöön. Tehtyjen tietokonelaskelmien mukaan todennäköisin vaikutus lämpötilaan uudessa tasapainotilassa on 3.5 C. Tällöin on otettu huomioon myös kerrannaisvaikutukset, joista tärkein on lämpenemisestä seuraava vesihöyryn vahvistava vaikutus. Se noin tuplaa hiilidioksidin suoran vaikutuksen.Melko suuri helpotus tähän "tuskaan" jo saataisiin, jos joku pystyisi osoittamaan, että vesihöyryn kerrannaisvaikutus onkin nolla tai jopa vastakkaissuuntainen.
Absoluuttinen kosteushan ratkaisee. Miten käy suhteellisen kosteuden, kun lämpötila hieman nousee. Muistelen joskus lukeneeni, että suhteellinen kosteus on ollut laskevalla trendillä nyt lämpenemisen aikaan. - vaikutus.pilvisyyteen
Pilvisyyden vaikutuksen huomioiminen ei myöskään ole ihan helppoa. Jonkun meteorologin muistan todeneen, että pilvisyyden nettovaikutus on jäähdyttävä.
Jos CO2-pitoisuuden nousun aiheuttama häiriö lisää pilvisyyttä, niin tämä puolestaan vaimentaa häiriön vaikutusta. - summary
Loppujen lopuksi vesi (pilvet, kosteus) on tässä suurin epävarmuuden aiheuttaja. CO2 absorptiohan on laboratoriomittausten perusteella hyvin tunnettu asia.
- Mikä-oli-pointti
Kaava on varmaan täysin pätevä -
"Kun auringosta tuleva teho pysyy ennallaan ja "karkaava" teho pienenee CO2-lisäyksen takia, niin dP on positiivinen."
- tällä ehdolla.
Avauksen anti, oli osoitus siitä, että kaavan ehto ei täyty, koska hiilidioksidin lisäys ei vähennä "karkaavaa " säteilyä, sillä jo olemassa oleva määrä vesihöyryn kanssa riittää absorboimaan kaiken hiilidioksidin spektrin alueella olevan säteilyn, lisäksi kaava olettaa että vain hiilidioksidi absorboi spektrinsä mukaisia taajuuksia.
Vesihöyry on lisäksi siitä ongelmallinen, että on vaikea arvioida, tarvitaanko tähän 100 % absorbointiin lainkaan hiilidioksidia, tai kuinka paljon sitä tai vesihöyryä.
Mielestäni on edesvastuutonta ryhtyä mittaviin maailmanlaajuisiin toimiin noin ylimalkaisten arvioiden ja jatkuvaa korjaustermien lisäilyä vaativien mallinnusten perusteella. - hiilidioksidilla-rooli
Mikä-oli-pointti kirjoitti:
Kaava on varmaan täysin pätevä -
"Kun auringosta tuleva teho pysyy ennallaan ja "karkaava" teho pienenee CO2-lisäyksen takia, niin dP on positiivinen."
- tällä ehdolla.
Avauksen anti, oli osoitus siitä, että kaavan ehto ei täyty, koska hiilidioksidin lisäys ei vähennä "karkaavaa " säteilyä, sillä jo olemassa oleva määrä vesihöyryn kanssa riittää absorboimaan kaiken hiilidioksidin spektrin alueella olevan säteilyn, lisäksi kaava olettaa että vain hiilidioksidi absorboi spektrinsä mukaisia taajuuksia.
Vesihöyry on lisäksi siitä ongelmallinen, että on vaikea arvioida, tarvitaanko tähän 100 % absorbointiin lainkaan hiilidioksidia, tai kuinka paljon sitä tai vesihöyryä.
Mielestäni on edesvastuutonta ryhtyä mittaviin maailmanlaajuisiin toimiin noin ylimalkaisten arvioiden ja jatkuvaa korjaustermien lisäilyä vaativien mallinnusten perusteella.Tuo ei pidä paikkaansa: "koska hiilidioksidin lisäys ei vähennä "karkaavaa " säteilyä, sillä jo olemassa oleva määrä vesihöyryn kanssa riittää absorboimaan kaiken hiilidioksidin spektrin alueella olevan säteilyn"
Hiilidioksidilla on pitkäaaltoisen infrapunasäteilyn kohdalla erittäin voimakkaita eli saturoituneita absorptiokaistoja, joilla ilmakehän vesihöyryn aiheuttama kokonaisabsorptio on joko varsin vähäistä (4.3µm) tai merkittävää mutta ei saturoitunutta (14.9µm).
Kun hiilidioksidin määrä kasvaa niin ilmakehä absorboi enemmän Maapallon pinnasta ulospäin lähtevää pitkäaaltoista infrapunasäteilyä aallonpituuksien 4.3µm ja 14.9µm ympäristössä. - Juu-u-
hiilidioksidilla-rooli kirjoitti:
Tuo ei pidä paikkaansa: "koska hiilidioksidin lisäys ei vähennä "karkaavaa " säteilyä, sillä jo olemassa oleva määrä vesihöyryn kanssa riittää absorboimaan kaiken hiilidioksidin spektrin alueella olevan säteilyn"
Hiilidioksidilla on pitkäaaltoisen infrapunasäteilyn kohdalla erittäin voimakkaita eli saturoituneita absorptiokaistoja, joilla ilmakehän vesihöyryn aiheuttama kokonaisabsorptio on joko varsin vähäistä (4.3µm) tai merkittävää mutta ei saturoitunutta (14.9µm).
Kun hiilidioksidin määrä kasvaa niin ilmakehä absorboi enemmän Maapallon pinnasta ulospäin lähtevää pitkäaaltoista infrapunasäteilyä aallonpituuksien 4.3µm ja 14.9µm ympäristössä.4.3 kohdalla vesihöyryn osuus on vähäinen, mutta noiden taulukoiden mukaan alue on 100% absorboitunutta ?
- piikinhelmatnousevat
Juu-u- kirjoitti:
4.3 kohdalla vesihöyryn osuus on vähäinen, mutta noiden taulukoiden mukaan alue on 100% absorboitunutta ?
Juuri näin. Sen ilmakehän läpi 4.3µm kohdalla mitatun 100% absorption aiheuttaa ilmakehän hiilidioksidipitoisuus. Pieneltä näyttävä 0.04% eli 400 ppm riittää ilmakehän paksuuden matkalla tuottamaan saturoituneen absorption.
Kasvihuonekaasujen absorptiopiikit eivät ole suorakaiteisen tolpan muotoisia. Absorptiopiikillä on keskikohdasta (maksimista) aallonpituuksissa ylös- tai alaspäin siirryttäessä helmat, joiden kohdalla absorptio on merkittävää mutta vähäisempää kuin huipun kohdalla. Kun kyseisen kaasun pitoisuus lisääntyy niin myös nuo helmat nousevat näkyville eli saturoituneen absorption alue aallonpituusasteikolla katsottuna levenee. Tuo koskee paitsi hiilidioksidia niin myös vesihöyryä ja kaikkia muitakin kaasuja. - Saattaa-olla
piikinhelmatnousevat kirjoitti:
Juuri näin. Sen ilmakehän läpi 4.3µm kohdalla mitatun 100% absorption aiheuttaa ilmakehän hiilidioksidipitoisuus. Pieneltä näyttävä 0.04% eli 400 ppm riittää ilmakehän paksuuden matkalla tuottamaan saturoituneen absorption.
Kasvihuonekaasujen absorptiopiikit eivät ole suorakaiteisen tolpan muotoisia. Absorptiopiikillä on keskikohdasta (maksimista) aallonpituuksissa ylös- tai alaspäin siirryttäessä helmat, joiden kohdalla absorptio on merkittävää mutta vähäisempää kuin huipun kohdalla. Kun kyseisen kaasun pitoisuus lisääntyy niin myös nuo helmat nousevat näkyville eli saturoituneen absorption alue aallonpituusasteikolla katsottuna levenee. Tuo koskee paitsi hiilidioksidia niin myös vesihöyryä ja kaikkia muitakin kaasuja.Olen ymmärtänyt että absorptiokuvioiden muoto johtuu ympäristön oskillaatiosta, ei absorptioalueen heikkoudesta reuna-alueilla.
Olisiko sinulla esittää jotain vahvistusta olettamuksesi tueksi. - helmat-esille
Saattaa-olla kirjoitti:
Olen ymmärtänyt että absorptiokuvioiden muoto johtuu ympäristön oskillaatiosta, ei absorptioalueen heikkoudesta reuna-alueilla.
Olisiko sinulla esittää jotain vahvistusta olettamuksesi tueksi.Absorptiokuvio muodostuu tiheästä joukosta toisiaan lähellä olevia kapeita absorptioviivoja, jotka levenevät molekyylien välisten törmäysten vuoksi yhtenäisemmäksi muodoksi. Siirryttäessä kauemmas kaikkein voimakkaimmasta yksittäisestä viivasta pienenevät yksittäisten viivojen voimakkuudet joka sitten näkyy yhtenäisen muodon helmoina.
Eri kaasujen absorptiospektrit löytyvät HITRAN - tietokannasta. Vaikkapa sci-hubin puolelta voit käydä katsomassa matalassa paineessa mitattua hiilidioksidin absorptiospektriä artikkelista 10.1016/j.jms.2003.11.001 jossa näet miten yksittäisten viivojen intensiteetti pienenee siirryttäessä huipusta kauemmas. Spektrit eivät ole tolppamaisia vaan niillä on helmat. - spektriviivanmuoto
helmat-esille kirjoitti:
Absorptiokuvio muodostuu tiheästä joukosta toisiaan lähellä olevia kapeita absorptioviivoja, jotka levenevät molekyylien välisten törmäysten vuoksi yhtenäisemmäksi muodoksi. Siirryttäessä kauemmas kaikkein voimakkaimmasta yksittäisestä viivasta pienenevät yksittäisten viivojen voimakkuudet joka sitten näkyy yhtenäisen muodon helmoina.
Eri kaasujen absorptiospektrit löytyvät HITRAN - tietokannasta. Vaikkapa sci-hubin puolelta voit käydä katsomassa matalassa paineessa mitattua hiilidioksidin absorptiospektriä artikkelista 10.1016/j.jms.2003.11.001 jossa näet miten yksittäisten viivojen intensiteetti pienenee siirryttäessä huipusta kauemmas. Spektrit eivät ole tolppamaisia vaan niillä on helmat.Häiriintymättömien molekyylien viivat ovat Lorentz - profiilin muotoisia. Kun siihen lisätään lämpöliikkeen ja törmäysten aiheuttaman Doppler - siirtymän vaikutus niin saadaan aikaan Voigt - profiili.
Asia on selitetty wikipedian spektriviivoja käsittelevällä sivulla urly piste fi kauttaviiva 1at4
Sivun alaosassa on kirjallisuusviitteet, joista voi halutessaan tarkistaa sivulla esitettyjen tietojen paikkansapitävyyden.
- antialarmisti
Taas täällä on harottu lillukanvarsia, kun on väitelty alkuperäisten teorioiden pohjalta. Puhutaan "karkaavasta " säteilystä tai lämmöstä, ja että täytyy pidättää sitä lämpöä. Sehän se alkuperäinen teoria on. Entäpä sitten jos asia onkin toisinpäin.
Entäpä sitten, jos ilmakehä ei sidokkaan lämpöä maan päälle, vaan nimenomaan poistaa sitä. Silloin noiden lillukanvarsien merkitys muuttuu. Minun ajatteluni kääntyi tähän suuntaan, kun sain tietää auringosta tuleven energian kokonaismäärän.
Jos puhutaan wateista neliömetrille, voi vielä kuvitella, että on tarve pidättää lämpöä maan päälle. Kun puhutaan kokonaismäärästä,tulee järkevälle ihmiselle epäilys, että onko pidättäminen lainkaan tarpeen. Ei se ole. Alailmakehästä lämpöä säteilee avaruuteen vain 6 %. Se on täällä mainittu moneen kertaan. Mitä tapahtuu sille muulle lämmölle. Se on se oleellinen kysymys.
Kaikki nuo teoreettiset väittämät perustuu sille ajatukselle, että on tarpeen estää lämmön karkaaminen avaruuteen silloin kun aurinko ei lämmitä. Sitä on sitten yritetty selittää, miksi lämpö ei karkaa avaruuteen. Kaikki teoriat pyörii tuon ajatuksen ympärillä. ja sen ympärillä, että happi ja typpi ei lainkaan pysty absorboimaan lämpöä.
Minä olen tuon väittämän hapesta ja typestä kyseenalaistanut jo kauan sitten, ja saamani ammatiilinen opetus ja työkokemus on todistanut, että olen oikeassa. Sitä, mitä todellisuudessa tapahtuu, ei pysty teoreettisilla väittämillä kumoamaan. Happi ja typpi absorgoi voimakkaasti lämpöä. Siitä varoitetaan koulutuksessa.
Toinen mitä ei teoreettisilla väittämillä voi kumota, on auringosta tuleva valtava energiamäärä. Sitä tulee päiväpuolelle joka hetki 90 000 000 000 megawatin teholla. Jos on järjissään, tajuaa, ettei siitä mitään kannata sitoa tänne maan päälle. Sehän on ehtymätön energialähde, joka paahtaa koko ajan armottomasti.
Se on 56 250 000 Olkiluoto kolmosta. Se energiamäärä on aivan valtava, ja sitä tulee jatkuvasti. Se on 1 350 000 000 megawattituntia vuorokaudessa. Se on 1 350 000 000 000 kilowattituntia vuorokaudessa. Mihin saadaan se valtava määrä energiaa uppoamaan, ettei täällä paistu elävältä.
Alkuperäisen teorian oletusten siis täytyy olla vääriä. Ei ole mitään tarvetta sitoa auringosta tulevaa energiaa maan päälle. Onkin valtava tarve poistaa sitä. Tämä ei vaan joidenkin kalloon mahdu millään.
Ei se hiilidioksidi estä lämmön karkaamista avaruuteen, joten sen pitoisuudella ei ole merkitystä. Todellisuudessa hiilidioksidi omalta osaltaan EDISTÄÄ lämmön karkaamista avaruuteen.
Tämä kaikki sai minut tutkimaan miten se kaikki lämpö saadaan sinne avaruuteen. Kun sinne se on saatava. Löysin maan ilmakehän lämmönsäätöjärjestelmän. Kyllä se poistaa kaiken lämmön avaruuteen. Sen kokonaisuuden ymmärtäminen on vaan pirun vaikeaa.
Minulle se kyllä oli helppo nakki, kun tiesin kaasujejn todelliset ominaisuudet, ja olen tottuynut ajattelemaan kolmiulotteisesti ja suhteellisesti. Sellaisille, joilla on vain kasa vanhoija teorioita, se on mahdotonta. Kaikki riippuu siitä, pystyykö hahmottamaan kolmiulotteisesti ja ymmärtämään syy- seuraussuhteet.
Se lämmönsäätöjärjestelmä on todella monimutkainen kolmiulotteinen kokonaisuus, johon kuuluu myös maapallon valtameret ja avaruus ympärillämme. Kyllä ne miljardit megavatit sinne avaruuteen päätyy, ja siinä samalla menee myös ihmiskunnan tuotokset ja maapallon tuotokset.
Siinä prosessissa on pääosassa happi, typpi ja vesihöyry. Muilla kaasuilla ei juurikaan ole merkitystä. Näin sen takia, että ilmakehä ei todellakaan ehkäise lämmön poistumista avaruuteen vaan nimenomaan poistaa sitä avaruuteen jatkuvasti.
Nämä, jotka täällä kirjoittaa noita muutaman rivin jankutuksia, kun eivät parempaan pysty, kuvittelee tietysti, että tämä on vain toiveajattelua. Kyllä tämä on aivan arkitodellisuutta sellaiselle, joka pystyy ymmärtämään suuria monimutkaisia kokonaisuuksia. Meitä on vaan kovin vähän.
Ilmasto on paljon helpompi geissi kuin SOTE. Ilmastossa toimii luonnolait, jotka pysyy vakiona. SOTE:ssa toimii ihmiset, jotka on arvaamattomia. Siinä minä en näe muuta kuin epävarmuustekjöitä. Aivan liikaa muuttujia. Voi mennä koko hyvä järjestelmä sekaisin. Olisi pitänyt paikata vanhaa.
Hallitus kuvittelee ymmärtävänsä sekä SOTE:n että ilmaston, mutta ei ymmärrä kummastakaan yhtään mitään. Ainoa poliitikko,joka tuntuu jotain ymmärtävän ilmastoasiassa, on Halla-aho. mutta hänkin ymmärtää vain sen, että jos teoria on totta. katastrofi ei ole estettävissä.
Sama oivallus sai minut perehtymään ilmastoasiaan, ja tajusin, että sitä katastrofia ei edes ole tulossa. Olkaamme rauhallisella mielellä. Ilmasto kyllä hoitaa itse itsensä. Niin määrää luonnonlait, jotka on muutumattomat. Ei niitä voi kuitenkaan ymmärtää ne, jotka pystyy kirjoittamaan vain muutaman rivin solvauksia. - pakote
Edellä esitetty hiilidioksidin säteilypakotekaava sisältää spektrivaikutukset. Ketjussa ei ole tullut esiin faktoja, joiden perusteella kaava olisi osoitettu virheelliseksi. Jos jollakin tällaisia faktoja on pöytälaatikossaan, on syytä ottaa välittömästi yhteyttä esim. Ilmatieteen laitokseen, jotta koko AGW:n kulmakiven virheet saadaan korjattua.
- Mitä-Tarkoitat
Kuinka niin kaava pitäisi todistaa vääräksi ?
Sehän on matemaattinen kuvaus oletetulle tapahtumalle, ei mikään faktoista johdettu kaava.
Se taas, miten oletettu tapahtuma edes voitaisi osoittaa vääräksi, kuuluu tähän sarjaan "ei voida todistaa että jumala ei olisi olemassa".
Varmaa ainakin on, että kyseinen kaava vaatii runsaasti korjaustermejä, jo pelkkä oletus, että ilmakehän lämpöpakote riippuisi ainoastaan hiilidioksidin pitoisuussuhteesta, on täysin mahdoton. - ootellessa
Mitä-Tarkoitat kirjoitti:
Kuinka niin kaava pitäisi todistaa vääräksi ?
Sehän on matemaattinen kuvaus oletetulle tapahtumalle, ei mikään faktoista johdettu kaava.
Se taas, miten oletettu tapahtuma edes voitaisi osoittaa vääräksi, kuuluu tähän sarjaan "ei voida todistaa että jumala ei olisi olemassa".
Varmaa ainakin on, että kyseinen kaava vaatii runsaasti korjaustermejä, jo pelkkä oletus, että ilmakehän lämpöpakote riippuisi ainoastaan hiilidioksidin pitoisuussuhteesta, on täysin mahdoton.Kaava kuvaa pelkästään CO2-lisäyksen vaikutusta, kun kaikki muu pysyy ennallaan.
Jos väitetään, että CO2 lisääminen ilmakehään ei aiheuta lämpenemistä, niin silloin tuo kaava on väärin. Mutta se pitää osoittaa, mutustelu ei riitä. - antialarmisti
Mitä-Tarkoitat kirjoitti:
Kuinka niin kaava pitäisi todistaa vääräksi ?
Sehän on matemaattinen kuvaus oletetulle tapahtumalle, ei mikään faktoista johdettu kaava.
Se taas, miten oletettu tapahtuma edes voitaisi osoittaa vääräksi, kuuluu tähän sarjaan "ei voida todistaa että jumala ei olisi olemassa".
Varmaa ainakin on, että kyseinen kaava vaatii runsaasti korjaustermejä, jo pelkkä oletus, että ilmakehän lämpöpakote riippuisi ainoastaan hiilidioksidin pitoisuussuhteesta, on täysin mahdoton.Olet aivan oikeassa, koska se lämpöpakote vaikuttaa kaikkiin ilmakehän kaasuihin siinä suhteessa kuin niitä ilmassa on. Ilmastotiede ei vaan suostu sitä uskomaan, vaikka siitä on tieteelliset todisteet. Ilmastotieteen näkemyksille taas ei ole tieteellisiä todisteita. Ne on kaikki teoreettisia väittämiä.
Se, että muilla olisi velvollisuus todistaa ne vääriksi, on todellakin saman luokan vaatimus kuin todistaa, että jumalaa ei ole olemassa. Minä muuten uskon, että jumalia on useita. Raamatun mukaan niitä on melkoinen joukko.
Minä en kuitenkaan kyseenalaista ilamasto-oppia uskonnollisista syistä. Minä kyseenalaistan sen takia, että minulle on teollisessa koulutuksessa opetettu todellinen tieteellinen totuus, joka toimii myös käytännössä niinkuin väitetään. Minulle usko jumalaan ja luottamus tieteeseen ei ole ristiriita,
Molemmilla on paikkansa elämässä. Uskontoja minä sensijaan vieroksun, koska ne on pääsääntöisesti ihmisten luomia oppirakennelmia. Kritiikin pitää kuulua sekä uskontoon. että tieteeseen. Molempien pitää kehittyä. Jos kritiikki estetään, kehitys loppuu ja alkaa taantuminen.
Minä olen jumalaltani saanut paljon myös tieteelistä tietoa. Uskon, että kaikki tulevatkin tieteelliset keksinnöt on jo olemassa. Tarvitaan vain joku. joka pystyy ne vastaanottamaan. Minulla on muutamia varastossa odottamassa sitä, että maailma on valmis ne vastaanottamaan.
Taitaa kyllä mennä minun mukana hautaan, koska maailman kehityksen on pysäyttänyt usko ilmastonmuutosoppiin. Taantuminen alkoi vuosituhannan vaihtuessa, ja on tullut yhä pahemmaksi.
Minä uskon, että tulevaisuus on valoisa, kunhan saadaan tämä taantumus selätettyä. Todella paljon hyviää ja tarpeellisia keksintöjä on syntynyt viimme vuosina. Biopolttoaineetkin on hyvä asia, kunhan niiden valmistuksessa ei syyllistytä tekopyhään hurskasteluun. Siihen on valitettavasti syyllistytty palmuöljyn osalta ja osittain myös setanolin osalta. - jatkoa
ootellessa kirjoitti:
Kaava kuvaa pelkästään CO2-lisäyksen vaikutusta, kun kaikki muu pysyy ennallaan.
Jos väitetään, että CO2 lisääminen ilmakehään ei aiheuta lämpenemistä, niin silloin tuo kaava on väärin. Mutta se pitää osoittaa, mutustelu ei riitä.Asia ja kaavan logaritminen muoto tunnettiin koehavaintoihin perustuen jo Svanten aikaan. Ilmiö on mallinnettu moderneilla tietokoneohjelmilla, joihin sisältyy mm. spektriasioiden tietämys. Niiden tulosten perusteella on päädytty siihen, että logaritminen muoto voidaan säilyttää ja vakiokerroin on tarkennettu.
- sivuhuomautus
jatkoa kirjoitti:
Asia ja kaavan logaritminen muoto tunnettiin koehavaintoihin perustuen jo Svanten aikaan. Ilmiö on mallinnettu moderneilla tietokoneohjelmilla, joihin sisältyy mm. spektriasioiden tietämys. Niiden tulosten perusteella on päädytty siihen, että logaritminen muoto voidaan säilyttää ja vakiokerroin on tarkennettu.
Svante oli huolissaan jääkaudesta ja nälänhädästä.
- Aivan-Niin
jatkoa kirjoitti:
Asia ja kaavan logaritminen muoto tunnettiin koehavaintoihin perustuen jo Svanten aikaan. Ilmiö on mallinnettu moderneilla tietokoneohjelmilla, joihin sisältyy mm. spektriasioiden tietämys. Niiden tulosten perusteella on päädytty siihen, että logaritminen muoto voidaan säilyttää ja vakiokerroin on tarkennettu.
Kaava on edelleenkin vain kuvaus tietokonemallinnuksesta, johon on syötetty enemmän tai vähemmän arvionvaraisia parametreja.
Svanten aikana ei ollut juuri mitään tietoa, teoriakin perustui arvailuihin, jotka Svante itsekin myöhemmin perui.
Niin kauan kuun teoria ei ole tieteellisesti todettavissa tai todistettavissa, niin pidättäydytään pitämään sitä toistaiseksi vain yhdeksi mahdolliseksi teoriaksi muiden joukossa, riippumatta mitä jotkut tahot pyrkivät vakuuttamaan. - denialistimatkustaa
sivuhuomautus kirjoitti:
Svante oli huolissaan jääkaudesta ja nälänhädästä.
ja denialistit ovat huolissaan elintasostaan,diisseliautostaan,etelänmatkoistaan,kesämökistään ja luxuselämästään.Mikäs niistä on murehtiessa,lihapatojen ääressä.Denialisteja ei kiinnosta pätkääkään tulevien sukupolvien elinmahdollisuudet.Melkoisen itserakasta porukkaa.
Denialistien motto"helvettiin olla matkalla mutta pääasia että ensimmäisessä luokassa.." - rltoiy
denialistimatkustaa kirjoitti:
ja denialistit ovat huolissaan elintasostaan,diisseliautostaan,etelänmatkoistaan,kesämökistään ja luxuselämästään.Mikäs niistä on murehtiessa,lihapatojen ääressä.Denialisteja ei kiinnosta pätkääkään tulevien sukupolvien elinmahdollisuudet.Melkoisen itserakasta porukkaa.
Denialistien motto"helvettiin olla matkalla mutta pääasia että ensimmäisessä luokassa.."On se hassua. Alarmisti uskoo vaikka ei näe (katastrofia), mutta denialisti ei usko vaikka näkee (lämpenemisen).
- hohhoijjaaaa
rltoiy kirjoitti:
On se hassua. Alarmisti uskoo vaikka ei näe (katastrofia), mutta denialisti ei usko vaikka näkee (lämpenemisen).
Minkä ihmeen lämpenemisen?
Missä sellainen esiintyy?
Ei ole kukaan pystynyt osoittamaan lukuisista pyynnöistä huolimatta.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.2605502- 1252353
Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi2582099Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill641864- 1801700
Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1891562- 551443
- 641385
Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.751331- 1191191