"Ilmastolakko" jota nyt koululaiset on pantu agitoimaan. Tää on karvanpierun ylimenevä juttu, eihän nuo vähän yli vaahtosammuttajan kokoiset naperot vielä ymmärrä asiasta mitään ja varsinkaan kun ihmisenaiheuttamasta ilmastonmuutoksesta ei ole sen ensimmäistäkään todistetta. No onhan se sentään hyvä se että kouluissa ei nykään ole enää erikseen tyttöjä ja poikia niin tää on kaikkien yhteinen juttu.
Vooi voi voi
36
<50
Vastaukset
- antidenialisti
Tuohan se hirveä asia onkin, että harhaan johdetut aikuiset johtaa harhaan lapsetkin, ja Kohta kaikki tasapuolisesti sitten potee ilmastoahdistusta. Toteutuuhan siinä tasa-arvo, mutta missä on aikuisten vastuuntunto, ettei yhtään oteta selvää tosiasioista, eikä oteta niitä edes vastaan.
Odotan sydän kylmänä, koska aletaan vaatia sairaaloiden. laboratorioiden ja teollisuuslaitosten sulkemista, kun niissä joudutaan kuitenkin rikkomaan ilmastotieteen ja alarmistien harhakuvitelmia vastaan.
Mahdottomin väite oil, kun vihreä professpri vaitti telkkarissa, että dityppiohsiduuli on 300 kertaa vahvempi kasvihuonekaasu kuin hiilidioksidi. Millä perusteella muka. Nykyään korkekoulun käyneetkin on aivan sekaisian.
Dityppioksiduulia käytetään sairaaloissa. Niin käytetään myös nestehappea ja nestemäistä hiilidioksidia. Kyllä siellä kaasut tunnetaan. Sairaaloissa käytetään myös nestetyppeä.
Meneekö tämä mielipuolinen hulluus niin pitkälle, että niitä jotka tietää totuuden aletaan tappamaan. Sellaista ehdoteltiin jo yhdessä keskustelussa. On syntymässä hengenvaarallinen populaatio harhaopin seurauksena.
Ketkä loppujen lopuksi vedetään seurauksista vastuuseen vai vedetäänkö ketään. Valitettavasti joudun veikkaamaan jälkimmäistä vaihtoehtoa. Eihän näistä suurista kansainvälisistä mokista yleensä ketään saa vastuuseen,
Touhu lähestyy jo sitä, mitä oli sata vuotta sitten uskonlahkossa nimeltä Kartanolaiset. Yrittivät murhata Kokkolan nimismiehen, joka oli heidän rikollisia touhujaan vastaan. Onneksi epäonnistuivat. Veneeseen laitettu pommi ei räjähtänyt.
Kun ideologiassa alkaa ilmetä kiihkouskonnollisia piirteita, ollaan vaarallisella tiellä, kun ideologiassa ei kuitenkaan ole usknnon moraalisia velvoitteita. Ei ne kyllä toimi kaikissa uskonsuunnissakaan.
Nyt viimeistään olisi syytä painaa jarrua, koska CO2 taso tulee väistämättä nousemaan. Sille ei Suomi ja Euroopppa eikä edes USA mahda mitään, kun kehittyvät maat on päässeet kehtyksen kelkkaan mukaan.- mikäihme
on dityppioksiduuli?? Ainoa täällä paniikissa oleva on tämä i-kriitikko. Rauhoitu.
Koululaisethan voisivat mennä koulukuljetuslakkoon ja kulkea koulumatkat kävellen, polkupyörällä tai hiihtäen.
Eikö tämä olisi hieno pääavaus ja esimerkkinä kaikille?- cirruskerosiiano
Hyvä idea! mutta tämähän ei taas käy, ilmastonmuutosagenda kun ei saa aiheuttaa työttömyyttä.
- antidenialisti
Aivan kannatettava ajatus muuten, mutta monilla koulumatka on aika pitkä nykyään.. Minä jouduin aikanaan 1960 luvulla käyttämään jalkoja, suksia polkupyörää linja-autoa ja taksia eri vaiheissa.
Koulumatkat oli 3 km ja 20 km..
- cirruskerosiiano
Gretalle eli idean tytölle 16 v . on nyt ehdolla Noebelin rauhanpalkinnon saajaksi.
Hieno homma, sota Agv ilmastonmuutosta vastaan on alkanut toden teolla. - aatteenpalo
Kiinan kulttuurivallankumouksessa nuoriso ja opiskelijat yllytettiin tuomitsemaan vanhempiaan rikollisina ja siinä he osoittivatkin kiitettävää intoa.
Manipulointi on aina helpointa kun se kohdistetaan mahdollisimman nuoriin.- sellaistasekommunismion
Näin myös DDR:ssä, josta tämä ilmastovouhotus on perujaan.
Ilmiantajia palkittiin runsainmitoin. - cirruskerosiiano
Tämäkin nyt sattumalta vaalien alla. Ilmastonmuutoksesta on tullut politiikan loputon pelinappula ja nyt nappulajoukoin.
- olenrobotti
Niin... aivopesu toimii parhaiten kun sen aloittaa tarpeeksi aikaisin, näin tulevat sukupolvet eivät osaa kyseenalaistaa järjettömiä veroja joita tehdään ilmaston muutoksen nimissä.
Näin varmistetaan että rahavirta ei pääse ehtymään.
Siis juurisyy tässäkin on raha... ei mikään muu.
Bisnes on bisnes...
- denutdinosauruksia
Nuoret ymmärtävät tilanteen vakavuuden.Vanhat denialistit änkyröivät vastaan..
- antidenialisti
Nuoret USKOO kun heille on jatkuvasti USKOTELTU. Se että uskotellaan jotakin, mitä ei tule tapahtumaan on huijausta. Te valheellisesti leimaavat myös USKOTTE tietävänne. Ikinä ei sille USKOLLE tule mitään m,uuta perustelua kuin tuo denialistihaukku.
Näissä asioissa ei ole yhtään mitään mekitystä sillä mihin USKOO ja mitä uskoo tietävänsä. Näissä asioissa ratkaisee loppupeleissä tieteellinen tieto. Ilmasto ei tule koskaan toimimaan niinkuin ihmiset uskoo sen toimivan. Ilmasto tulee aina toimimaan siinä vallitsevien luonnonlakien mukaas.
Jos haluat tietää muutakin kin oman uskosi´, niin selvitä itsellesi ilmastossa vallitsevat luonnonlait. Ne kun tulee joka tapaiksessa jyräämään sinun uskosi. Minä selvitin juuri ne itselleni. Ei niitä niin klauhean monta ole. - cirruskerosiiano
MIten niin? mitä vakavaa on tapahtunut ? Kaikki ICCP ennusteet ovat tähän mennessä menneet täysin pieleen eli uskottavuus onjo nollan asteella.
- antidenialisti
cirruskerosiiano kirjoitti:
MIten niin? mitä vakavaa on tapahtunut ? Kaikki ICCP ennusteet ovat tähän mennessä menneet täysin pieleen eli uskottavuus onjo nollan asteella.
Tämähän se on ongelman ydin, että suurin osa kansasta ei ymmärrä, mitä tarkoittaa ENNUSTE. Kuvitellaan, että se on joku varma tieteellinen fakta. Sitähän se ei missään tapauksessa ole. Todellisuudessa se on paras mahdollinen arvaus, mihin ennusteen antanut porukka on pystynyt.
Minäkin voisin arvata vaikka mitä, ja laittaa arvauksen ajankohdan niin kauas tulevaisuuteen etten varmasti joudu vastuuseen. Minäpä arvaan, että ilmasto jäähtyy seuraavan 50 vuoden aikann 0,7 astetta.
Todennäköisyys, että arvaukseni osuu oikeaan, on täsmälleen yhtä suuri kuin IPCCn ennusteen. Todennäköiosyys, että minä osun oikeaan, on jopa suurempi. Siitä huolimatta, minä esitän sen arvauksena enkä tulevana todellisuutena
- Miki-66
Koululaiset saisivat laittaa talvipakkasilla pipon päähänsä ja sukat jalkaan niin huomaisivat ettei ilmasto mihinkään muuttunut ole.
- voiko
enää pienemmästä avaimenreiästä tarkkailla maailmaa?
- pikkulastenloruja
voiko kirjoitti:
enää pienemmästä avaimenreiästä tarkkailla maailmaa?
Kyllä voi.Pienempää perspektiiviä tuskin onkaaan kuin denialismi..
- pilitiikkaavaan
Poliitikot, YLE ja vihreät käyttävät sairasta lasta politikoinnin ja vaalipolpuloinnin välineenä. Etovaa ja kuvottavaa! Ei näillä uutisoinnilla ole mitään tekemistä ympäristön kanssa.
- antialarmisti
Kyllä sitä sairasta lastakin voi käyttää, mutta nimeomaan noiden tahojen syyllistämiseen. Nyt jo tiedetään, että lapsiakin sairastuu sen hirveän pelottelun seurauksena, Siitä oli ollut radiossa jo viimme vuonna. Sen seurauksena sairastuu kyllä kaiken ikäisiä, mutta lasten sairastuminen on aivan uusi ilmiö.
Tietysti nuo tahot voi väittää, että ilmastonmuutosuhka sairastuttaa. Tuollainen väite osoittaa kuitenkin todella vaarallista tietämättömyyttä siitä, miten toimii ihmisen psyyken ja fysiikan vuorovaiklutus. Tuosta vuorovaiklutukseata jotakin ymmärtää vain lähinnä lääketieteen edustajat. Ymmärtää paljonkin, mutta sen ymmärryksen soveltaminen käytännön toimintaan on vaikeaa.
Suurin osa muusta kansasta on siitä täysin tietämätön, mutta yhtä kaikki toimii se heissäkin. Ei tieto tuosta asiasta aiheuta niitä reaktioita. Todellisuudessa juuri tietämättömyys pahentaa niitä, ja ehkäisee paranemista.
Yhä suurempi osa kansasta sairastuu ilmastoahdistukseen, jota nimitetään monilla muillakin nimillä. Uskon, että sisäilmaongelma ja lisääntyneet suolistovaivatkin on ilmastoahdistusta. On jopa käynyt ilmi, että Helsingissä on toimittajia, jotka haluaakin aiheuttaa ahdistusta ihmisille.
Minä pidän tuollaista ajattelua rikollisena. Lääketieteen etiikan mukaan on rikos aiheuttaa sauirauksia. Jos lääkäri tai hoitaja niin tekisi, joutuisi raastupaan vastaamaan teoistaan.
Kuitenkin tässä maailmassa on ryhmiä, jotka ei koskaan joudu vastuuseen teoistaan ja niiden aiheuttamasta vahingosta. Nuo ryhmät on nyt aivan pitelemättömiä. Siitä voi olla tälle maalle todella hirveät seuraukset.
Lääketieteen ja teollisuuden asiantuntijoiden pitäisi nyt vihdoinkin herätä. Edessä voi siitä huolimatta olla paha kaaos. Se on pikkuhiljaa kehittynyt pahemmaksi ja pahemmaksi, kun ei ole ymmärretty seurausten aiheuttajaa.
On typeryyttään ja itsekkyyttään aiheutettu suurelle joukolle ihmisiä sotapsykoosin kaltainen tila. Se syntyy, kun on vuodesta toiseen päällä joku uhka, jota ei vääse mihinkään pakoon. Tämä uhka on nyt vielä vahingollisempi ihmisten hyvinvoinnille kuin sota.
Sodatkin loppuu aikanaan, mutta tämän uhkan on ennustettu kestävän vuosisatoja sittenkin, vaikka koko ihmiskunta tekisi kaikkensa sen torjumiseksi. Ihmiskunta on siis ennusteen mukaan täydellisessä umpikujassa. Sellaisesta painolastista ei välttämättä selviä edes fatalistit ja psykopaatit pitkän päälle.
Meillä on kuitenkin täydelliset mahdollisuudet selviytyä. Täytyy vaan suostua uskomaan niihin mahdollisuuksiin. Mahdollisuudet on meiltä pimitetty erittäin järjestelmällisesti. Juuri se erittäin järjestelmällinen mahdollisuuksiaen pimittä'minen, minua todella kummastuttaa.
Niiden todellisten mahdollisuuksien pimittäminen on ollut todella järjestelmällistä. Olen niistä lähettänyt postia kaikille mahdollisille tahoille. Seurauksena pelkkä vaikeneminen ja sama rumba on jatkunut.
Joka ikinen mahdollisuus, joka on tuotu lulkisuuteen on todellisuudessa mahdottomuus. Kaikki ne esitykset ja päätökset todista aivan täydellistä suhteellisuudentajun ja todellisuudentajun puuttumista.
Minun esittämät taas on realismia. Sille ei kukaan mahda mitään, vaikka presidenttiä myöten ollaan eri mieltä. Minun vaihtoehto tuntuu olevan kauhukuviin uskoville kaikista kauhein kauhukuva. Minun vaihtoehtoni tulee kuitenkin voittamaan, koska muuta todellista vaihtoehtoa ei ole olemassa.
Jäitä hattuun, ja odotetaan mitä tuleman pitää. Ne selviytyy. jotka ei panikoi. Parinkymmenen vuoden päästä selviytyneet joutuu toteamaan, että katastrofia ei tullutkaan. Ennustajat olikin vain halpamaisia pelkureita povareita. Rohkea rokan syö.
Uskominen on aivan hyvä asia, kunhan se suuntautuu oikein. Väärin suuntautumut usko on tuhoisa. Elämänusko ja tulevaisuudenusko on hyvä asia. Kauhukuviin uskominen on tuhoisaa. - vaalittulossa
antialarmisti kirjoitti:

Uskominen on aivan hyvä asia, kunhan se suuntautuu oikein. Väärin suuntautumut usko on tuhoisa. Elämänusko ja tulevaisuudenusko on hyvä asia. Kauhukuviin uskominen on tuhoisaa.Taas kilometritolkulla perussuomalaista vaalipropagandaa..
Lapsenlapsi kysyy parinkymmenen vuoden kuluttua:
"Mitä sinä ukki teit, kun oli vielä aikaa torjua ilmastonmuutos?"
"Mökelsin denialistina Suomi24-palstalla", vastaa denialistiukki.- en-syö-sirkkoja
Ymmärrät varmaan Jöns ,että Suomessa emme edes pysty tekemään mitään ilmastolle emmekä todennäköisesti edes koko maailmassa.
Lapsille pitäisi tähdentää sitä ,että väestö kasvaa niin nopeasti ja väestö vaurastuu niin nopeasti , että emme pysty selviytymään resurssipulasta mitenkään tällä menolla.
Ydinsodan ja pandemian uhka on paljon suurempi kuin ilmastonmuutoksen.
- onhansemahdollista
Just katselen ilmastomielenosoitus-lähetystä. Lapset olisivat tietysti valmiina luopumaan autoista, mutta eivät tietenkään tietokoneista, kun ne ovat kivoja. Palvelinfarmit yms. tietotekniikka aiheuttaa valtavat päästöt. Haastankin kaikki koululaiset yhden vuoden tietokoneen ja kännykän käyttölakkoon. Silloin he todella itsekin osallistuisivat päästöjen vähentämiseen ja antaisivat päättäjille esimerkin, että ilmastoteot ovat mahdollisia.
- antialarmisti
Sehän tässä on se hirveä tekopyhyys, johon jo lapsetkin opetetaan. Vaaditaan muita luopumaan, jotta ei tarvitsisi itse luopua. Minä en vaadi ketään luopumaan mistään, koska se toistaiseksi ei ole tarpeen. Ilmastonmuutosuhkaa ei ole olemassa, ja muihin asioihin kyllä löydetään ratkaisut ennenpitkää, ellei uskonnot estä.
Kiinnitit huomion mielenkiintoiseen asiaan Suomeen on rakennettu ja suunnitteilla palvelinkeskuksia niin paljon, että ne veisi koko Olkiluoto kolmosen tehon. Minä suunnittelin palvelinkeskusta jo 1983 vuonna. Arvasin mihin kehitys on menossa.
Jos olisin saanut yhden toisen asian toteutumaan, se keskus olisi todennäköisesti joskus myöhemmin tullut. Netti syntyi 1989 vuonna. Olin siis ajatuksineni 6 vuotta edellä. Tänne on toteutettu palveliskeskus aivan samalla tavalla. kuin minä suunnittelin. Se on kallion sisässä.
Tämä vaan sen takia kun alarmistit uskoo, että minä olen joku taantumuksen takapihan heppu. Todellisuudessa olen ollut aina aikaani edellä. Joskus olen ollut jopa vuosikymmeniä aikaani edellä. Nyt minä olen tässä ilmastoasiassa 150 vuotta aikaani edellä. Uskon, että ilmastotiede ennenpitkää seuraa perässä. - nytdenialistinaurattaa
antialarmisti kirjoitti:
Sehän tässä on se hirveä tekopyhyys, johon jo lapsetkin opetetaan. Vaaditaan muita luopumaan, jotta ei tarvitsisi itse luopua. Minä en vaadi ketään luopumaan mistään, koska se toistaiseksi ei ole tarpeen. Ilmastonmuutosuhkaa ei ole olemassa, ja muihin asioihin kyllä löydetään ratkaisut ennenpitkää, ellei uskonnot estä.
Kiinnitit huomion mielenkiintoiseen asiaan Suomeen on rakennettu ja suunnitteilla palvelinkeskuksia niin paljon, että ne veisi koko Olkiluoto kolmosen tehon. Minä suunnittelin palvelinkeskusta jo 1983 vuonna. Arvasin mihin kehitys on menossa.
Jos olisin saanut yhden toisen asian toteutumaan, se keskus olisi todennäköisesti joskus myöhemmin tullut. Netti syntyi 1989 vuonna. Olin siis ajatuksineni 6 vuotta edellä. Tänne on toteutettu palveliskeskus aivan samalla tavalla. kuin minä suunnittelin. Se on kallion sisässä.
Tämä vaan sen takia kun alarmistit uskoo, että minä olen joku taantumuksen takapihan heppu. Todellisuudessa olen ollut aina aikaani edellä. Joskus olen ollut jopa vuosikymmeniä aikaani edellä. Nyt minä olen tässä ilmastoasiassa 150 vuotta aikaani edellä. Uskon, että ilmastotiede ennenpitkää seuraa perässä.Vai olet 150 vuotta edellä aikaa ilmastofysiikassa!Etkä sinä ressukka edes ymmärrä sähkömagneettista säteilyä joka on jo yläasteen fysiikassa..:)Ja jos ei ymmärrä sähkömagneettista säteilyä niin ei voi ymmärtää ilmaston lämpenemistä.Piste.
Oletko edelleen sitä mieltä että
-lämpösäteily ei ole sähkömagneettista säteilyä
-ja että lämpösäteily ei voi edetä avaruuden tyhjiössä? - antialarmisti
nytdenialistinaurattaa kirjoitti:
Vai olet 150 vuotta edellä aikaa ilmastofysiikassa!Etkä sinä ressukka edes ymmärrä sähkömagneettista säteilyä joka on jo yläasteen fysiikassa..:)Ja jos ei ymmärrä sähkömagneettista säteilyä niin ei voi ymmärtää ilmaston lämpenemistä.Piste.
Oletko edelleen sitä mieltä että
-lämpösäteily ei ole sähkömagneettista säteilyä
-ja että lämpösäteily ei voi edetä avaruuden tyhjiössä?Sinä nyt sekoitat tietämisen ja ymmärtämisen. Sähkömagneettisen säteilyn olen tiennyt jo monia vuosikymmeniä. Sitähän on hyvin monenlaista. Sen, että auringoista tuleva sähkömagneettnen säteily ja lämpösäteily on eri asioita ymmärsin vasta reilu kuunausi sitten. Tietäminen ja ymmärtäminen on siis kaksi eri asiaa.
Tietoa voi soveltaa oikein vasta sitten kun ymmärtää sen tiedon. Tuossa mitä sinä nimität ymmärtämiseksi on kysymys tietämisestä. Olen täällä selittänyt asian moneen kertaan, mutta kun sinä et ymmärrä. Siinä ummärtämisessä ei oppikirjat auta.
Minun ymmärrykseni avasi yksi pieni juttu. Kun täällä nyt on väitelty siitä säteilystä, katsoin Wikipediasta, mitä siellä sanotaan. Mielenkiintoni herätti se minkälaista ILMAISUA Wikipediassa käytettiin. Sinä ilmeisesti uskot, että auringosta tulee infrapunasäteilyä.
Wikiperia kuitenkin kertoo, että auringosta tulöee sähkömagneettsta säteilyä, josta osa tulee INFRAPUNAN ALUEELLA..Se on aivan eri asia kuin infrapunasätelily elikkä lämpösäteily. Siihen infrapuna eli lämpösäteilyyn minä olen tutustunut käytännön tyossä jo 1970-luvun alussa.
Todellisuudessa se on tuttu jo aivan lapsuudesta. Silloin ei vaan tullut ajatelleeksi, mistä on kysymys lämmityslaitteissa. Ei silloin tullut ajatelleeksi myöskään sitä, mitä sieltä auringoista tulee. Se oli vaan lämpöä. Ei tullut ajatelleeksi, että auringosta lämpö tulee erilaisessa muodossa kuin pönttöuunin kyljestä tai leivinuunista.
Auringosta tilee sitä sähkämagnssttista säteilyä, joka maassa muuttuu lämpöenergiaksi eli infrapunaenergiaksi. Se lämpöenergia säteilee aina lämpimästä kylmään. Maan ilmakehä säteilee sen sitten avaruuteen noin 10 km korkeudesta.
Koko juttu on siis paljon monimutkaisempi kuin sinä luulet. Olen edelleen sitä mieltä että sähkömagneettinen säteily ja lämpösäteilu on erri asia. Taatusti se uunin kylki tai valutappale ei lähetä radioaaltoja.
Sähkömaghneettinen säteily on radioaaltoja tai radioaaltojen kaltaista energiaa. Se kaikki on aaltomaisesti etenbevää energiaa. Aaallon pituus sitten ratkaisee, mikä sen vaikutuis maassa on. Ultravioletti muuttaa happea otsoniksi ja osa siitä tulee maahan asti.
Näkyvä valo läpäisee hyvin ilmakehän. Infrapuna-alueen säteily taas tuottaa lämpöä törmätessään aineen atomeihin. Selkiintyikö yhtään.
Tuo 150 vuotta tarkoitti ilmastitieteen opin ikää. Minä taas oivalsin jo 1960-luvun lopulla, ettei sen perusteet voi pitää paikkaansa. Vasta 2018 tammikuussa paneuduin selvittämään, mitä tuolla yläilmpoissa oikeasti tapahtyy. Aiemmin ei ollut tarvetta,
Minun tietoni on hyvin monesta lähteestä. Jo vuosikymmeniä sitten luin jostakin fyysikon selityksen siitä, miten kaasut absorboi auringosta tulevaa säteilyä. Riippuu kaasuatomin koosta mitä aaltoaluetta mikäkin kaasu absorboi. Atomin koon täytyy korreloida oikein aaltopituuden kanssa.
Lämpösäteily ei etene juurikaa avaruudessa. Se häipyy avaruuden kylmyyteen. Suurienerginen sähkömagneettinen säteily etenee avaruudessa pitkälle niinkuin radioaallot. Riippu lähteen tehosta kuinka pitkällä. Aurinko on todella voimakas lähetin. Siellähän riehuu käsittämättömän suuret voimat jatkuvasti. - SelvitäItsellesiEnsin
antialarmisti kirjoitti:
Sinä nyt sekoitat tietämisen ja ymmärtämisen. Sähkömagneettisen säteilyn olen tiennyt jo monia vuosikymmeniä. Sitähän on hyvin monenlaista. Sen, että auringoista tuleva sähkömagneettnen säteily ja lämpösäteily on eri asioita ymmärsin vasta reilu kuunausi sitten. Tietäminen ja ymmärtäminen on siis kaksi eri asiaa.
Tietoa voi soveltaa oikein vasta sitten kun ymmärtää sen tiedon. Tuossa mitä sinä nimität ymmärtämiseksi on kysymys tietämisestä. Olen täällä selittänyt asian moneen kertaan, mutta kun sinä et ymmärrä. Siinä ummärtämisessä ei oppikirjat auta.
Minun ymmärrykseni avasi yksi pieni juttu. Kun täällä nyt on väitelty siitä säteilystä, katsoin Wikipediasta, mitä siellä sanotaan. Mielenkiintoni herätti se minkälaista ILMAISUA Wikipediassa käytettiin. Sinä ilmeisesti uskot, että auringosta tulee infrapunasäteilyä.
Wikiperia kuitenkin kertoo, että auringosta tulöee sähkömagneettsta säteilyä, josta osa tulee INFRAPUNAN ALUEELLA..Se on aivan eri asia kuin infrapunasätelily elikkä lämpösäteily. Siihen infrapuna eli lämpösäteilyyn minä olen tutustunut käytännön tyossä jo 1970-luvun alussa.
Todellisuudessa se on tuttu jo aivan lapsuudesta. Silloin ei vaan tullut ajatelleeksi, mistä on kysymys lämmityslaitteissa. Ei silloin tullut ajatelleeksi myöskään sitä, mitä sieltä auringoista tulee. Se oli vaan lämpöä. Ei tullut ajatelleeksi, että auringosta lämpö tulee erilaisessa muodossa kuin pönttöuunin kyljestä tai leivinuunista.
Auringosta tilee sitä sähkämagnssttista säteilyä, joka maassa muuttuu lämpöenergiaksi eli infrapunaenergiaksi. Se lämpöenergia säteilee aina lämpimästä kylmään. Maan ilmakehä säteilee sen sitten avaruuteen noin 10 km korkeudesta.
Koko juttu on siis paljon monimutkaisempi kuin sinä luulet. Olen edelleen sitä mieltä että sähkömagneettinen säteily ja lämpösäteilu on erri asia. Taatusti se uunin kylki tai valutappale ei lähetä radioaaltoja.
Sähkömaghneettinen säteily on radioaaltoja tai radioaaltojen kaltaista energiaa. Se kaikki on aaltomaisesti etenbevää energiaa. Aaallon pituus sitten ratkaisee, mikä sen vaikutuis maassa on. Ultravioletti muuttaa happea otsoniksi ja osa siitä tulee maahan asti.
Näkyvä valo läpäisee hyvin ilmakehän. Infrapuna-alueen säteily taas tuottaa lämpöä törmätessään aineen atomeihin. Selkiintyikö yhtään.
Tuo 150 vuotta tarkoitti ilmastitieteen opin ikää. Minä taas oivalsin jo 1960-luvun lopulla, ettei sen perusteet voi pitää paikkaansa. Vasta 2018 tammikuussa paneuduin selvittämään, mitä tuolla yläilmpoissa oikeasti tapahtyy. Aiemmin ei ollut tarvetta,
Minun tietoni on hyvin monesta lähteestä. Jo vuosikymmeniä sitten luin jostakin fyysikon selityksen siitä, miten kaasut absorboi auringosta tulevaa säteilyä. Riippuu kaasuatomin koosta mitä aaltoaluetta mikäkin kaasu absorboi. Atomin koon täytyy korreloida oikein aaltopituuden kanssa.
Lämpösäteily ei etene juurikaa avaruudessa. Se häipyy avaruuden kylmyyteen. Suurienerginen sähkömagneettinen säteily etenee avaruudessa pitkälle niinkuin radioaallot. Riippu lähteen tehosta kuinka pitkällä. Aurinko on todella voimakas lähetin. Siellähän riehuu käsittämättömän suuret voimat jatkuvasti.Kun kerran olet saanut päähäsi että sähkömagneettisen säteilyn infrapuna-alue ei mielestäsi ole lämpösäteilyä, niin mitä se uskomasi " lämpösäteily ", jota olet kertonut jopa havainneesi, oikeastaan on ja kuinka se etenee ?
Jos välittäjä ei ole fotoni, niin mikä ilmiö sitä sinun "lämpösäteilyäsi" siirtää. - antialarmisti
SelvitäItsellesiEnsin kirjoitti:
Kun kerran olet saanut päähäsi että sähkömagneettisen säteilyn infrapuna-alue ei mielestäsi ole lämpösäteilyä, niin mitä se uskomasi " lämpösäteily ", jota olet kertonut jopa havainneesi, oikeastaan on ja kuinka se etenee ?
Jos välittäjä ei ole fotoni, niin mikä ilmiö sitä sinun "lämpösäteilyäsi" siirtää.Kyllä sitä lämpösäteilyä Wikipediakin nimittää sähkömagneettiseksi säteilyklsi. Minä perustan kantani käytännön kokemukseen. Lämpösäteilyn vaikutukset on selvästi erilaiset kuin auringosta tulevan. Auringosta tuleva säteily tulee läpi tyhjiön yli 140 miljoonaa kilometria ja törmää maahan tuottaen lämpöä.
Lämpösäteilyn vaikutus ulottuu vaan lyhyen matkan päähän ilmakehässä. Lämpösäteily absorboituu ilmaan tai veteen. Muutos kaasujen atomeissa on samanlainen molemmissa tapauksissa, elikkä niihin sitoutuu energiaa
Kun mistään ei saa valmiita vastauksia. niitä joutuu itse järkeilemään. Kun menin viimeiseen työpaikkaani, kysyin työkaverilta neuvoa. Vastaus oli, että ei ole valmiita vastauksia. Niinpä ne vastaukset täytyi löytää aina itse.
Kokemus vaan todistaa, että sähkömagneettisessa säteilyssä ja lämpösäteilyssä on kysymys erilaisesta tavasta siirtää energiaa. Jotta lämpöä siirtyy ilmaan kuumasta kappaleesta, kappaleen ympärille tulee ilmakierto, joka tuo lämmenneen ilman tilalle viileämpää ilmaa. Tähän ilmiöön perustuu keskuslämmitys.
Auringosta tuleva säteily ei tällaista ilmakiertoa tarvitse, mutta sekin energia kyllä saa ilman kiertämään. En minä toistaiseksi pysty tätä tämän paremmin selittämään. Kun fotoneista puhutaan, tarkoitetaan näkyvää valoa. Asiasta olisi mukava keskustella jonku huippufyysikon kanssa.
Voisin hettää vielä, että auringosta tuleva säteily ei emissoidu ilmakehässä, mutta lämpö sekä absirboituu että emissoituu. - Ymmärrän
antialarmisti kirjoitti:
Kyllä sitä lämpösäteilyä Wikipediakin nimittää sähkömagneettiseksi säteilyklsi. Minä perustan kantani käytännön kokemukseen. Lämpösäteilyn vaikutukset on selvästi erilaiset kuin auringosta tulevan. Auringosta tuleva säteily tulee läpi tyhjiön yli 140 miljoonaa kilometria ja törmää maahan tuottaen lämpöä.
Lämpösäteilyn vaikutus ulottuu vaan lyhyen matkan päähän ilmakehässä. Lämpösäteily absorboituu ilmaan tai veteen. Muutos kaasujen atomeissa on samanlainen molemmissa tapauksissa, elikkä niihin sitoutuu energiaa
Kun mistään ei saa valmiita vastauksia. niitä joutuu itse järkeilemään. Kun menin viimeiseen työpaikkaani, kysyin työkaverilta neuvoa. Vastaus oli, että ei ole valmiita vastauksia. Niinpä ne vastaukset täytyi löytää aina itse.
Kokemus vaan todistaa, että sähkömagneettisessa säteilyssä ja lämpösäteilyssä on kysymys erilaisesta tavasta siirtää energiaa. Jotta lämpöä siirtyy ilmaan kuumasta kappaleesta, kappaleen ympärille tulee ilmakierto, joka tuo lämmenneen ilman tilalle viileämpää ilmaa. Tähän ilmiöön perustuu keskuslämmitys.
Auringosta tuleva säteily ei tällaista ilmakiertoa tarvitse, mutta sekin energia kyllä saa ilman kiertämään. En minä toistaiseksi pysty tätä tämän paremmin selittämään. Kun fotoneista puhutaan, tarkoitetaan näkyvää valoa. Asiasta olisi mukava keskustella jonku huippufyysikon kanssa.
Voisin hettää vielä, että auringosta tuleva säteily ei emissoidu ilmakehässä, mutta lämpö sekä absirboituu että emissoituu.Näin oletinkin.
Olet täysin omien kuvitelmiesi varassa, edes alkeelliset perusteet nimityksistä alkaen ovat täysin sekaisin. - antialarmisti
antialarmisti kirjoitti:
Kyllä sitä lämpösäteilyä Wikipediakin nimittää sähkömagneettiseksi säteilyklsi. Minä perustan kantani käytännön kokemukseen. Lämpösäteilyn vaikutukset on selvästi erilaiset kuin auringosta tulevan. Auringosta tuleva säteily tulee läpi tyhjiön yli 140 miljoonaa kilometria ja törmää maahan tuottaen lämpöä.
Lämpösäteilyn vaikutus ulottuu vaan lyhyen matkan päähän ilmakehässä. Lämpösäteily absorboituu ilmaan tai veteen. Muutos kaasujen atomeissa on samanlainen molemmissa tapauksissa, elikkä niihin sitoutuu energiaa
Kun mistään ei saa valmiita vastauksia. niitä joutuu itse järkeilemään. Kun menin viimeiseen työpaikkaani, kysyin työkaverilta neuvoa. Vastaus oli, että ei ole valmiita vastauksia. Niinpä ne vastaukset täytyi löytää aina itse.
Kokemus vaan todistaa, että sähkömagneettisessa säteilyssä ja lämpösäteilyssä on kysymys erilaisesta tavasta siirtää energiaa. Jotta lämpöä siirtyy ilmaan kuumasta kappaleesta, kappaleen ympärille tulee ilmakierto, joka tuo lämmenneen ilman tilalle viileämpää ilmaa. Tähän ilmiöön perustuu keskuslämmitys.
Auringosta tuleva säteily ei tällaista ilmakiertoa tarvitse, mutta sekin energia kyllä saa ilman kiertämään. En minä toistaiseksi pysty tätä tämän paremmin selittämään. Kun fotoneista puhutaan, tarkoitetaan näkyvää valoa. Asiasta olisi mukava keskustella jonku huippufyysikon kanssa.
Voisin hettää vielä, että auringosta tuleva säteily ei emissoidu ilmakehässä, mutta lämpö sekä absirboituu että emissoituu.Sen verran voisin vielä lisätä, että auringosta tulevan säteilyn ja lämmön välillä yksisuuntainen syy seuraussuhde. Lämmön ja kylmän välillä on myös yksisuuntainen syy seuraussuhde.
- antialarmisti
Ymmärrän kirjoitti:
Näin oletinkin.
Olet täysin omien kuvitelmiesi varassa, edes alkeelliset perusteet nimityksistä alkaen ovat täysin sekaisin.Elä sinä vain siinä menneisyydessä. Tulevaisuuden historia tulee todistamaan tuliko se ilmastonmuutos hiilidioskidin aiheuttamana vai ei. Jotku haluaa kauhulla odottaa sitä tulevaisuutta, ja pelottelee lapsetkin.
Jotku muut etsii jotakin uutta. Minulla ei ole koskaan ollut vara sitoutua vanhaan. Olen etsinyt uutta ja myös löytänyt. Sinun mielestäsi se joka on löytänyt uutta, on omien kuvitelmien varassa. Oletko sinä aivan ikäloppu, kun ajattelet tuolla tavalla. Kalkkiksethan noin ajattelee.
Minun kuvitelmat on varsin usein toteutuneet. vaikka en olekaan niitä itse päässyt toteuttamaan. Suurin niistä on tämä www. Kuvittelin tämän olevan tulossa jo 6 vuotta ennen kuin se tuli. Varauduin siihen suunnitellessani taloa.
Suunnittelin talon sisäisen verkon ennenkuin niitä oli olemassa. Jossain laitoksissa niitä kyllä oli. Jotku elää menneisyydessä ja jotku elää tulevaisuudessa. Edelläkävijät on erikseen. - Keorke
antialarmisti kirjoitti:
Elä sinä vain siinä menneisyydessä. Tulevaisuuden historia tulee todistamaan tuliko se ilmastonmuutos hiilidioskidin aiheuttamana vai ei. Jotku haluaa kauhulla odottaa sitä tulevaisuutta, ja pelottelee lapsetkin.
Jotku muut etsii jotakin uutta. Minulla ei ole koskaan ollut vara sitoutua vanhaan. Olen etsinyt uutta ja myös löytänyt. Sinun mielestäsi se joka on löytänyt uutta, on omien kuvitelmien varassa. Oletko sinä aivan ikäloppu, kun ajattelet tuolla tavalla. Kalkkiksethan noin ajattelee.
Minun kuvitelmat on varsin usein toteutuneet. vaikka en olekaan niitä itse päässyt toteuttamaan. Suurin niistä on tämä www. Kuvittelin tämän olevan tulossa jo 6 vuotta ennen kuin se tuli. Varauduin siihen suunnitellessani taloa.
Suunnittelin talon sisäisen verkon ennenkuin niitä oli olemassa. Jossain laitoksissa niitä kyllä oli. Jotku elää menneisyydessä ja jotku elää tulevaisuudessa. Edelläkävijät on erikseen.Pro - Ymmärrän /SelvitäItsellesiEnsin -
En ole tässä yhteydessä ottanut kantaa ilmastonmuutokseen, joten olet taas kuvitelmiesi varassa.
Silmäilin hieman aikaisempia kirjoituksiasi ja totean että kysymykseni oli turha.
Vastauksesi kaikkiin asioihin on sama, mistään et tiedä mitään, mutta keskeisin kirjoituksiesi sisältö on aina sama -MINÄ-, jokaisessa viestissäsi sisältö keskittyy sivuun asiasta teemaan, kyllä minä ja minä tiedän ja minä, minä.
En tunne riittävästi lääketiedettä, mutta veikkaan että vähintään 9/10 ammattilaisesta kykenee jo kirjoitustesi perusteella laatimaan vakuuttavan diagnoosin ongelmiisi liittyvistä neurooseista.
- denullemekkopäälle
Antipösilö tai denialisti tai mikälienee näyttää luikkineen karkuun kun häneltä kysyttiin seisooko hän edelleen sanojensa takana.Raukka pakeni piiloon äidinhelmoihin .Sinulle esitettiin kaksi kysymystä,miten on?Joko varaamme kukallista hamekangasta sinulle?
- antialarmisti
Alarmistipösilö veti taas kerran väärän tulkinnan . Tuskinpa sinä kuitenkaan mitään ymmärrät minun jutuista. Siihen ei yhdeksän kympin älyttyysosamäärä riitä. Jos minä keskustelen . niin keskustelen mieluummin insinööri ja tohtoritason kanssa. Nämä kommentit ei siis ole keskustelua.
- niinturhaa
Ei ilmastonmuutos hörhön päätä voi kääntää se pitäisi jo tällä palstalla tajuta, ihan sama jos menisi kirkonjumalanpalvelukseen ja alkaisi kertoa että jumalaa ei ole olemassa. Ilmastonmuutos huijausta voi hyvin verrata uskontoon, johonkin hyvin fanaattiseen sellaiseen, johon kuuluu anarkismi ja terrorismi.
Jostain ihmeen syystä kun viherhippi tekee terroristisen teon, öljyn porauslauttojen häirintä , jukisten rakennusten seinille kiipeily, lakkoilu jne... tekoa lieventävänä katsotaan jos se tehdään ilmastonmuutoksen vuoksi.
Täysinjärjetöntä.- antialarmisti
Täysin järjetöntä on touhu. Järjettömyydenkin vielä ymmärtäisi. mutta sitä on mahdotonta ymmärtää, että järjettömät ehdottomasti torjuu alkeellisimmankin tieteellisen faktan, jota sovelletaan miljoonassa paikassa maailmassa.
Ihminen, joka uskonsa tähden tuollaisen tiedon torjuu, on aivan yhtä järjetön kuin ne, jotka edelleen uskoo, että maa on pannukakku, jota kuu ja aurinko kiertää. Onhan niitä sellaisiakin, jotka uskonsa tähden uskoo, että kuulennot on trikki, joka on kuvattu jossain maan autiomaassa.
Sitten täällä on niitä, jotka automaattisesti kieltää kaikki uudet oivallukset uskonsa tähden, ja uskoo vain vanhaan tietoon niinkuin nimenomaan se, että tieto on vanhaa, todistaisi, että se on totta. Aivan sama piirre kuin uskonnoissa.
Uskonnotkin luottaa nimenomaan vanhaan tietoon. Minulle on jopa sanottu, että mihinkään sellaiseen, mitä ei ole raamatyssa, ei saa uskoa. Minä en siis saisi uskoa mihinkään, mikä on tätä nykytodellisuutta.
Ei siellä ole edes minun ammatteja mainittu puhumattakaan että olisi opetusta niihin. Silloin niitä ei ollut vielä edes olemassa. Ihminen joka luottaa nimenomaan vanhaan tietoon on päästään sekaisin. Sikäli kun vanha tieto on totta, sen joutuu soveltamaan nykyaikaan.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.2625582- 1282366
Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi2582109Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill641874- 1801700
Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1911571- 551453
- 641395
Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.751331- 1191201