Naisetkin meitä opettakoon kuuliaisena ja mielenrauhassa!

KorjauksiaRaamattuun

Se tekstiyhtey!

Korintin tilanne on vaikea, ihmiset ja varsinkin naiset profetoivat päällekkäin jolloin Korintin seuarakunnassa syntyi valtava häly ja epäjärjestys. Paavali puuttuu tähän ja määrää korintilaiset profetoimaan kukin yksi kerrallaan. Ottakaa lisäksi huomioon että Paavali pitää profetoimista ja opettamista synonyymeinä.

Paavali naisten profetoinnista ja päälle puhumisesta:

"Jos puhutaan kielillä, vain kaksi tai enintään kolme saa puhua, kukin vuorollaan, ja jonkun on tulkittava puhetta.... Samoin profeetoista saa esiintyä vain kaksi tai kolme, ja toiset arvostelkoot. Jos joku muu läsnäolijoista saa ilmestyksen, edellisen puhujan tulee vaieta. Kaikki te voitte profetoida, kukin vuorollanne, jotta kaikki oppisivat ja saisivat rohkaisua. Profeetat pystyvät hallitsemaan henkilahjojaan, sillä Jumala ei ole epäjärjestyksen vaan rauhan Jumala. Niin kuin on laita kaikissa pyhien seurakunnissa, niin te naiset seurakunnan kokouksissa, olkaa hiljaa. Ei sillä, että heille ei annetaisi lupaa udella, vaan heidän on oltava läsnä, niin kuin järjestyskin sanoo. Jos kuitenkin on jotain mitä he haluavat ymmärtää, antakaa heidän kysyä sitä omilta puolisoiltaan kotona, häpeällistä, että nainen utelee sitä seurakunnan kokouksissa.... Kaiken on vain tapahduttava arvokkaasti ja hyvässä järjestyksessä."
1. Kor. 14:27, 29-35, 40

Kiellosta ei siis ole kyse sillä Paavali sallii naisten opettaa ja profetoida kunhan he tekevät sen säädylliseen tapaan "pääpeitettynä" (11:2–16), kuten aviossa olevia säädyllisiä naisia vaadittiin Korintin järjestyssäännöissä pukeutumaan. Naiset jotka opettivat pää paljaana aiheuttivat sen vuoksi pahennusta Korintissa, eikä Paavali halunnut kristittyjen aiheuttavan riitaa ja eripuraa.

Toinen tärkeä kohta on Paavalin ensimmäinen kirje Timoteukselle, mutta kirjeen alkuteksti ei vastaa yhtään käännöstä. Siinä Paavali sanoo että sekä nainen että mies ovat yhtä kelvollisia kaitsijan eli seurakunnan vanhimmam virkaan. Teksti joka on lähempänä alkuperäistä menisi korjattuna siis näin:

Nainen ja mies seurakunnan vanhimpina (presbyteros):

"Tahdon, että kun miehet rukoilevat, he kohottavat kätensä rukoukseen puhtain mielin, ilman vihaa ja eripuraa. Samoin tahdon, että naisten kaunistuksena on _ hyvät teot, niin kuin sopii naisille, jotka tunnustavat palvelevansa Jumalaa. Naisen tulee kuunnella opetusta (tai vaih.eh. 'opettaa'; näin siis osassa käsikirjoituksista) rauhallisin mielin ja uskollisina. Sitä en salli, että hän pomottelee miestä; naisen on elettävä rauhassa. [Mutta] Tämä sana on varma: joka pyrkii seurakunnan kaitsijan virkaan, tahtoo jaloon työhön."
1. Tim. 2:8-3:1

10

83

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Naiselta ei ole kielletty muuta tehtävän kuin seurakunnan paimenen virka 🤓

      • asi.kainen

        Oikea muotoilu:
        Naiselle ei ole kielletty muuta tehtävän, kuin <lisää tähän mielitekosi>.

      • KorjauksiaRaamattuun

        Kyllä naisilla on sallittu seurakunnan vanhimman eli kaitsijan virka:

        "Tämä sana on varma: joka pyrkii seurakunnan kaitsijan virkaan, tahtoo jaloon työhön."

        Sitä ei ole naisilta kielletty kuten voit yltä tekstistäni lukea. Tekstiyhteys ja konteksti!

      • KorjauksiaRaamattuun kirjoitti:

        Tottakai se on kielletty koska seurakunnan paimen on mies 🤓 kerro joku seurakunnan paimen Raamatussa joka on nainen.

      • KorjauksiaRaamattuun
        usko.vainen kirjoitti:

        Tottakai se on kielletty koska seurakunnan paimen on mies 🤓 kerro joku seurakunnan paimen Raamatussa joka on nainen.

        Miksi ihmeessä silppuat saksilla Paavalin kirjeitä? Lue teksti asiayhteydessä, äläkä revi sitä irti tukemaan omia ahtaita uskomuksia. Ei Raamattu ole mikään maaginen kristallipallo jota voi lukea oman mielensä mukaan. Jokainen hae on luetrava niissä raameissa, asiayhteydessä ja kontekstissa johon se on kirjoitettu. Mitä sitten Paavali puhuu timoteuksen kirjeessä? Hän sanoo että sekä MIES että NAINEN voivat olla seurakunnan vanhimpia, ja se joka pyrkii tähän kaitsijan asemaan pyrkii jaloon työhön. Paavali antaa ohjeita siitä millainen on kaitsijaksi sopiva MIES ja kaitsojaksi sopiva NAINEN. Ja nainen, jonka Paavali siis katsoo sopivaksi vanhimman asemaan, on sellainen joka ei koreile hienoissa vaatteissa ja tukkalaitteissaan, vaan tyynessä mielenrauhassa ja uskollisuudessaan opettaa (tai kuuntelee opetusta riippuen käsikirjoituksesta). Naiset eivät saa pomottaa, eivät udella profetoijan päällee, eivätkä keskeyttää. Naisten oikeana Jumalan mieleisenä koristuksena ovat hyvät teot ja tavat.

        "Miksi ihmeessä silppuat saksilla Paavalin kirjeitä?"

        Kirjaimellisesti toteutettuna tuo olisi polttamisen jälkeen toiseksi paras tapa käyttää Paavalin kirjeitä1

      • pien.neuvo
        KorjauksiaRaamattuun kirjoitti:

        Miksi ihmeessä silppuat saksilla Paavalin kirjeitä? Lue teksti asiayhteydessä, äläkä revi sitä irti tukemaan omia ahtaita uskomuksia. Ei Raamattu ole mikään maaginen kristallipallo jota voi lukea oman mielensä mukaan. Jokainen hae on luetrava niissä raameissa, asiayhteydessä ja kontekstissa johon se on kirjoitettu. Mitä sitten Paavali puhuu timoteuksen kirjeessä? Hän sanoo että sekä MIES että NAINEN voivat olla seurakunnan vanhimpia, ja se joka pyrkii tähän kaitsijan asemaan pyrkii jaloon työhön. Paavali antaa ohjeita siitä millainen on kaitsijaksi sopiva MIES ja kaitsojaksi sopiva NAINEN. Ja nainen, jonka Paavali siis katsoo sopivaksi vanhimman asemaan, on sellainen joka ei koreile hienoissa vaatteissa ja tukkalaitteissaan, vaan tyynessä mielenrauhassa ja uskollisuudessaan opettaa (tai kuuntelee opetusta riippuen käsikirjoituksesta). Naiset eivät saa pomottaa, eivät udella profetoijan päällee, eivätkä keskeyttää. Naisten oikeana Jumalan mieleisenä koristuksena ovat hyvät teot ja tavat.

        Sinun kannattaisi lukea Raamattua eikä vaahdota omia älyttömyyksiä.

    • Paavali sanoi myös jotenkin näin.

      Vaikea on kuitenkin saada parannukseen niitä, jotka jo saivat maistaa sanan leipää, mutta yhä uudelleen ristiinnaulitsevat Jumalan Pojan ja hänet näin julki häpäisevät.

    • Paavali heprealaisille 6

      (49 Mahdotonta on auttaa niitä, jotka kerran ovat päässeet valoon, maistaneet taivaan lahjaa jaa tulleet osallisiksi Pyhästä Hengestä, (5) Nauttineet Jumalan Pyhää sanaa ja kokeneet tulevan maailman voimia (6) mutta luopuneet uskostaan.

      Ei heitä voi toistamiseen johdattaa kääntymykseen - niitä, jotka nyt itse ristiinnaulitsevat Jumalan Pojan ja nostavat hänet julki häväistäväksi.

    • " Naisten oikeana Jumalan mieleisenä koristuksena ovat hyvät teot ja tavat."

      Kuinka on miesten laita, saavatko he pomottaa vaikka eivät osaisi edes lukea?

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      154
      1363
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      39
      946
    3. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      38
      695
    4. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      610
    5. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      26
      598
    6. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      597
    7. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      28
      588
    8. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      19
      570
    9. Ajatteletko ollenkaan minua

      Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott
      Ikävä
      30
      557
    10. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      17
      543
    Aihe