Kansalaisaloite jumalanpilkkalain kumoamisesta

12

52

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Allekirjoitettu ja pistetty jakoon.

    • Anonyymi

      Kiitos tiedosta, allekirjoitettu. Aina noin viiden tai kymmenen tuhannen kannattajan (olenkohan turhan optimistinen) välein kannattaa tehdä lehdistötiedote, sillä tavalla aiemmat aloitteet ovat saaneet tarvittavat 50 000 täyteen.

    • Anonyymi

      Todennäköisesti tällä ei ole saumoja saada kasaan läheskään vaadittavaa kannattajamäärää. Vapaa-ajattelijoita ei varsinaisesti tunneta onnistuneista julkisuuskampanjoista, ja kansalaisaloitteissa julkisuus on kaikki kaikessa, kuten tuossa ylhäällä todetaankin. Mutta ehkä jos edes jotain pientä näkyvyyttä tulisi, sekin olisi hyvä. Joskus tämä älytön laki tietysti kumotaan, tuskin kuitenkaan ihan lähivuosina.

      • Kyllähän 2009 bussikampanja ihan mukavasti onnistui. Toisaalta 2014 kansalaisaloite ei oikein, vaikka sivuvaikutuksena jäseniä tulikin lisää.

        Pohdinnassa ovat paperiset mainokset sekä tietysti jonkinlainen nettimarkkinointi.

        Vaikeaahan aloitteisiin on nimiä saada ylipäänsä. Tasa-arvoista avioliittolakia kannatti ainakin 60 % suomalaisista, ja aloitteen allekirjoitti kai jotain 4 % äänestysikäisistä. Ja tämä aivan massiivisen julkisuuden tuloksena.


      • Anonyymi
        jori.mantysalo kirjoitti:

        Kyllähän 2009 bussikampanja ihan mukavasti onnistui. Toisaalta 2014 kansalaisaloite ei oikein, vaikka sivuvaikutuksena jäseniä tulikin lisää.

        Pohdinnassa ovat paperiset mainokset sekä tietysti jonkinlainen nettimarkkinointi.

        Vaikeaahan aloitteisiin on nimiä saada ylipäänsä. Tasa-arvoista avioliittolakia kannatti ainakin 60 % suomalaisista, ja aloitteen allekirjoitti kai jotain 4 % äänestysikäisistä. Ja tämä aivan massiivisen julkisuuden tuloksena.

        Kun tarvittava 50 000 raja ylittyy, niin allekirjoittamisen motivaattori laskee. Joten on aika turha vetää isosta massasta mitään vain 4% johtopäätöksiä. Pikemminkin jokaiseen alloitteeseen oli se sitten kuinka mitätön tahansa on löydettävisstä 5,5 miljoonan populaatiosta tarvittavat allekirjoitukset, jos vaan osataan markkinoida aloitetta kansalle.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Kun tarvittava 50 000 raja ylittyy, niin allekirjoittamisen motivaattori laskee. Joten on aika turha vetää isosta massasta mitään vain 4% johtopäätöksiä. Pikemminkin jokaiseen alloitteeseen oli se sitten kuinka mitätön tahansa on löydettävisstä 5,5 miljoonan populaatiosta tarvittavat allekirjoitukset, jos vaan osataan markkinoida aloitetta kansalle.

        Totta kyllä tuokin. Toisaalta mm. pakkoruotsin poistava aloite sai vain niukasti riittävän määrän. Tosin silloin käsitteenä kansalaisaloite oli uusi.

        Vaalikoneemme perusteella 431 ehdokasta halusi kumota jumalanpilkkalain. Heille voi laittaa täsmämainoksen. Ja jos kaivaa vanhempaa vaalikonetietoa, löytyy lisää. Tuo vaan vaatii työtä käydä listaa läpi.


    • Ensimmäinen tuhat kannattajaa koossa.

    • KD ei päässyt hallitukseen, niin ehkä olisi mahikset.

    • Anonyymi

      Käykääs laittamassa nimi aloitteeseen. Se ei maksa mutta antaa.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      138
      1329
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      39
      906
    3. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      32
      644
    4. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      600
    5. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      597
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      26
      578
    7. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      25
      555
    8. Ajatteletko ollenkaan minua

      Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott
      Ikävä
      30
      547
    9. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      17
      543
    10. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      17
      523
    Aihe