Valkonaama ei sovi tropiikkiin

10

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tropiikki onkin tarkoitettu niille alemmille roduille, jotka paremmin sopivat siellä vallitseviin alkeellisiin olosuhteisiin, ja onkin aivan kreationismin mukaista että valkoinen rotu on työntänyt sellaiset sinne.

      Tai jotenkin silleen jos JC:n ajatuskuvioita oikein muistan.

      Elokuvissa joskus huvittaa, kun vitivalkoiset eurot oleilevat muka tuntikausia Afrikan auringossa ilman mitään suojavoiteita eivätkä edes rusketu. Vaalea suomalaisnahka voisi jo puolessa tunnissa palaa niin että tarvittaisiin lääkärin apua.

      • Ruotsalaisten mielestä suomalaiset , eli itämaalaiset, olivat alempirotuisia tuossa 1930-luvun kulmilla.

        Toki tämän jälkeenkin, mutta rotuoppi oli silloin kukkeimmillaan.


      • Anonyymi
        Pappi_Heljas kirjoitti:

        Ruotsalaisten mielestä suomalaiset , eli itämaalaiset, olivat alempirotuisia tuossa 1930-luvun kulmilla.

        Toki tämän jälkeenkin, mutta rotuoppi oli silloin kukkeimmillaan.

        Eugeniikan kotimaa oli tietysti rotuennakkoluulojen luvattu maa USA, minkä kretut mielellään unohtavat.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Eugeniikan kotimaa oli tietysti rotuennakkoluulojen luvattu maa USA, minkä kretut mielellään unohtavat.

        Trump on väärä ihminen USAssa.
        Muuten USA on länd of the Frii, kuten tv-kanava :-)


    • En tiedä kuinka muuten kreationisti voisi ihmisen vaaleaihoisuuden tulkita kuin rappeutumisilmiönä.

      • Anonyymi

        JC ainakin tulkitsi khoisanien olevan ihmisistä rappeutuneimpia (en muista sanoiko hän että sen näkee lapsikin) ja piti järjettömänä ajatusta, että ensimmäiset ihmiset olisivat olleet mustia. Jokin aika sitten Yle esitti dokkarin ensimmäisestä englantilaisesta (tja), ja genetiikka muistaakseni viittasi siihen että hän näytti lähinnä nykyamerikkalaiselta sekoittuneelta afrolta.


      • Anonyymi kirjoitti:

        JC ainakin tulkitsi khoisanien olevan ihmisistä rappeutuneimpia (en muista sanoiko hän että sen näkee lapsikin) ja piti järjettömänä ajatusta, että ensimmäiset ihmiset olisivat olleet mustia. Jokin aika sitten Yle esitti dokkarin ensimmäisestä englantilaisesta (tja), ja genetiikka muistaakseni viittasi siihen että hän näytti lähinnä nykyamerikkalaiselta sekoittuneelta afrolta.

        Siniset silmät, tummanruskea iho, ja sukulaisia muualla senaikuisessa Länsi-Euroopassa. Sellainen oli se 1. britti, dokumentin muk.


      • Anonyymi

        Tattis, näin olikin. Sinisilmäisyys pääsi unohtumaan.


    • Vastaavasti kovin tummaihoisia lapsia uhkaa Suomessa riisitauti, koska heidän ihonsa ei syntetisoi kyllin tehokkaasti D-vitamiinia. Siksi täällä kasvaville tummaihoisille lapsille määrätään yleensä lääkkeeksi D-vitamiinin aktiivista muotoa.

      Vaaleaihoisilla naisilla on tropiikissa suurempi riski saada suulakihalkiosta kärsiviä lapsia, koska UV-säteily hajoittaa jotain yhdistettä, jota sikiökehityksessä tarvitaan. En nyt ehdi tarkistaa mistä kemikaalista oli kyse.

    • Ihmisen ihonvärikin on sopeutuma.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      138
      1319
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      38
      879
    3. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      30
      613
    4. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      597
    5. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      590
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      26
      558
    7. Ajatteletko ollenkaan minua

      Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott
      Ikävä
      30
      536
    8. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      24
      531
    9. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      17
      513
    10. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      16
      492
    Aihe