Ok kasvissyöjät, nyt tuli kehitetyä uusi kasvisruoka ruokalistallemme.

Anonyymi

Tein ohrarieskoja. Paiston jälkeen peitin ne ensin voipaperilla ja sitt tekstiili pyyhkeellä. Peittelyt siksi et rieskat jäävät pehmeiksi ja taipuvasiksi.
K-kaupasta ainakin voi ostaa valmiita rieskoja n.15 cm halkaisijaltaan,pussitettuna.

Pastoin kaalia suikaleina ja keltasipulia suunnilleen yhtäpaljon, lisäsin joukkon avomaankurkkua, josta poistin siemenet; lohkomalla ensin kurkun neljään osaan.
Lisäsin joukkoon hieman vettä ja suolaa sekä pastepussista; herne,porkkana,
kukkakali, vihreäpapu 250g valmiin sekoituksen.
(lämmin salaati, käy lisukkeeksi melkein mihin ruokaan hyvänsä.)

Rakensin näistä aineksista tacon, kasvisfeta juustolla täydennettynä.
Ruokajuomaksi 2½ dl kauramaitoa tai iso mukilinen teetä.
Maistuis varmaan sullekin, itse ainakin olen tyytyväinen lounaani makuun.

Mutt tänä iltana mä vielä paistan ja kypsytän lihaliemessä rusakon palasia, porkkanan kera, ruskistan jauhoja ja lisään kattilaan. Huomenna mulla on riistalihaa ja keitetty peruna lautasella tuorekurkkua sekä tomaattia lohkoina.

Sain Nikkeltä serkultani, yhden viimevuotisen jäniksen, se oli ns. ylijäämää; koska syyskuussa alkaa uus metsästyskausi. =)
Jos jäniksen maku on kärsinyt pitkästä pakastuskaudesta. pitää siitä poistaa luut ja Poju hoitaa kyllä lihan tuhoamisen, riisin kera, eikä se tosiaankaan olis pahoillaan.

Itse tuskin tänä vuonna osallistun metsästykseen, suvun miehet ovat luvanneet hoitaa sen puolen, eli riistan hankinnan myös mulle.

ex-trolllika

11

<50

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Rieska
      kurkku
      herne
      porkkana
      vesi
      suola
      juusto
      riistaliha
      peruna

      Nuo maistuis mulle

      • Anonyymi

        Joo, mä muistan kyllä... sipuli ja kaali jäävät rannalle ruikuttamaan. Tuosta kasvisfetastakaan en menis takuuseen ett maistuis sulle!
        Kyllä aito lampaanmaidosta tehty feta on paljon maistuvampaa, ainakin minun suussani.
        Kasvisfeta maistuu ainakin minun suussani tunkaiselle, maistoin sitä ihan paljaaltaan... enpä tee niin toisten. Tuossa tacossa se kyllä hävisi muiden makujen ansiosta... kenties sipulin ja kaalin ansiosta. =)))

        Ootko sä päiväkahveilla tähän aikaan päivästä, kun varmaan maanviljelijällä on töitä tähän aikaan vuodesta, arvelisin.

        Meillä asukkailla on päiväkahvin aika parhaillaan ja mä kipitän tästä rapsalle ja vuoronvaihdon jälkeen vapaalle...
        Päivänjatkoja sulle ja muille palstalaisille!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Nyt olin kahvilla, aiemmin oli nettiasiaa, ja samalla vilkaisin tänne

      • pujotteIija kirjoitti:

        Nyt olin kahvilla, aiemmin oli nettiasiaa, ja samalla vilkaisin tänne

        Kohta pitääkin varmaan mennä lypsämään kaurat, että saadaan kauramaitoa.

      • scrg kirjoitti:

        Kohta pitääkin varmaan mennä lypsämään kaurat, että saadaan kauramaitoa.

        Taitaa mennä syyskuulle

      • Anonyymi
        scrg kirjoitti:

        Kohta pitääkin varmaan mennä lypsämään kaurat, että saadaan kauramaitoa.

        Heh heh, mä en ole puhdas kasvissyöjä, pikemminkin sekalaista sapuskaa syön.
        Harvemmin nautaa, mutt menee sekin lihakeitossa tai jauhelihapihvissä.
        Tartarpihvi, veitsellä tehtynä ja oikeilla lisukkeilla... napakymppi!

        Tuota kasvisruoka puolta harrastan lähinnä liiketaloudellisista syistä, moni nainen syö nykyään sitä, siksi se on enenevässä suhteessa meilläkin tarjolla.

        Minulla itselläni on usein puolilautasellista kasvispuolista ravintoa ja täydennän sitä kalalla, ja kanalla/broilerilla usein sekä riistalla... mulle ne ainakin sopivat.
        Ruis- ohra- tai kauraleipää unohtamatta ja 1½ dl piimää tai maitoa, jos jälkkärinä ei ole rahkaa, jossain muodossa. Rahka/marjapiirakkaa ja kahvia esim.

        Kun ruokalautanen ei ole pesovatin kokoinen, vaan ns. talriikki niin saa syödä lähes mitä vaan... eikä mun lihoaminen ole ainakaan syömistä kiinni.

        Minä olen puhdas sekakäyttäjä eli sekäsyöjä ja tämä kaura-asia rupesi nyt puhututtamaan kovastikin niin kuin nyt joku asia toisinaan saattaa puhututtaa. Kaura on oivallista ravintoa ja jopa niin oivallista, että jos pitäisi valita yksi asia, siis vain yksi kasvi tai eläin mitä pitäisi aikansa syödä pelkästään, niin kaura voisi olla se valinta. Kaurapuuroa aamuksi, kaurapuuroa lounaaksi ja illaksi ja jos vielä vähän hiukoisi, niin vielä vähän kauraryynejä sittenkin. Koska kuitenkaan ei näin tarvitse valita, niin kauran ohella tulee syötyä muitakin kasveja ja eläimiä.

        Hauskaksi homma muuttuu kun noudatetaan vegaaniruokavaliota ja eritoten silloin kun kuitenkin yritetään syödä kuin sekaravintoa, mutta pelkästään kasveista valmistettuna. Maidon sijaan juodaan "kauramaitoa", possun ja naudan sijasta syödään nyhdettyä kauraa, hernettä, soijaa ja härkäpapua.. Mutta mitä jää jäljelle siitä kaurasta, josta on nyhdetty pihvilihat ja maidot ja jäätelöt? Jonkinlaista markkinoinnillista neroutta siihen tarvitaan, jotta tämäkin "jäte" saadaan maksimaalisella BKT:n kasvatuksella hyödynnettyä. Kelpaako se ihmisravinnoksi? Kelpaako rehuksi? Polttoaineeksi nyt ainakin?

    • No on sinulla herkut, maistuisi todellakin.
      Jänöjussia valmistettuna lautasella, sitä kaipaan kyllä, kun ei isä ole enää näillä metsästysmailla.

    • Ootko sä julmari aatellu, että kasviksissa on pienenpieniä otuksia, sööttejä ja herttaisia luppanoita. Kun kasvannaisii pyörittelee pannulla, ensteks otuksille tulee kuuma, sit niitä kamaloittaa ja lopuks ne potkasee tyhjää. Verta hyytävää. Ei sillee saa tehdä.

      • Jep...Siellähän ne kasvikset pyörivät konteissa ennen pakkaamista.
        Siellä on jos mitä ötökkää, hiiriä jne.. Kasvissyönti ei koskaan ole pelkkää kasvissyöntiä, vaan myöskin hyönteissyöntiä. Ei kai kellään ole ruokamyrkytys oireita niin paljon ku kasvissyöjillä...
        -Itse vältän kasviksia...En ole koskaan elämässä kärsinyt ruokamyrkytyksestä.
        Hedelmät ja juurekset toki kuuluvat ruokavalioon.

      • Anonyymi
        blade83 kirjoitti:

        Jep...Siellähän ne kasvikset pyörivät konteissa ennen pakkaamista.
        Siellä on jos mitä ötökkää, hiiriä jne.. Kasvissyönti ei koskaan ole pelkkää kasvissyöntiä, vaan myöskin hyönteissyöntiä. Ei kai kellään ole ruokamyrkytys oireita niin paljon ku kasvissyöjillä...
        -Itse vältän kasviksia...En ole koskaan elämässä kärsinyt ruokamyrkytyksestä.
        Hedelmät ja juurekset toki kuuluvat ruokavalioon.

        Ei mekään muuten kasviksii syölä, mut herkkukorppuu me kyl lounastetaan teen kans. 👻

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      96
      1565
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      54
      1053
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      403
      971
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      164
      913
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      57
      772
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      124
      737
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      688
    8. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      651
    9. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      645
    10. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      642
    Aihe