Eikö Jumala olisi voinut suunnitella ihmiselle vähemmän eläimellisen tavan lisääntyä?
Eikö tuon hormonihuuruisen kiimassa tapahtuvan eläimellisen parittelun sijaan olisi ollut parempi lisääntymistapa joku sivistyneempi ja hienovaraisempi menetelmä missä pysyisi koko ajan järki päässä ja elimistö hallinnassa?
Huonosti suunniteltu
39
<50
Vastaukset
Hyvä avaus. Itse olisin luonut kaikille eläimille aurinkopaneelit (yksinkertaisimmillaan fotosynteesin) energian hankkimiseen niin ei tarvitsisi tappaa muita eläimiä ruoaksi.
Nykyinen lisääntyminen on myös hyvin kyseenalainen. Lisääntymisaukko ja ulostusaukko ovat hyvin lähellä toisiaan ja tämä aiheuttaa paljon hairahduksia syntiin. Olisin tehnyt lisääntymisen sellaiseksi, ettei siihen vaikuttaisi hormonit ja sukuelimet vaan esimerkiksi Pyhän Hengen ohjauksella laitettaisiin sormet (nimettömät) yhteen, joista syntyisi uusi ihmistaimi.Suuseksissä tuo viemärin ja huvipuiston läheisyys joskus häiritsee, mutta ilmeisesti jumalharhaiset eivät ole asiasta tietoisia harrastaessaan seksiä vain lisääntymistarkoituksessa kerran vuodessa.
- Anonyymi
he-ma kirjoitti:
Suuseksissä tuo viemärin ja huvipuiston läheisyys joskus häiritsee, mutta ilmeisesti jumalharhaiset eivät ole asiasta tietoisia harrastaessaan seksiä vain lisääntymistarkoituksessa kerran vuodessa.
Sitä viemäriäkin on kiva hyväillä kyllä vaikka kielellä.
he-ma kirjoitti:
Suuseksissä tuo viemärin ja huvipuiston läheisyys joskus häiritsee, mutta ilmeisesti jumalharhaiset eivät ole asiasta tietoisia harrastaessaan seksiä vain lisääntymistarkoituksessa kerran vuodessa.
Eikö ole niin, että alkionkehityksessä ns. alkusuusta kehittyy peräaukko.
kekek-kekek kirjoitti:
Eikö ole niin, että alkionkehityksessä ns. alkusuusta kehittyy peräaukko.
Deuterostomeilla eli jälkisuisilla, kuten ihmisillä, on ensimmäinen kahdesta blastulaan kehittyvästä blastoporista peräaukko, ja vasta toinen suu. Onkin hienoa, että jokainen on jossain vaiheessa elämäänsä käytännössä pelkkä persreikä.
Naturalisti kirjoitti:
Deuterostomeilla eli jälkisuisilla, kuten ihmisillä, on ensimmäinen kahdesta blastulaan kehittyvästä blastoporista peräaukko, ja vasta toinen suu. Onkin hienoa, että jokainen on jossain vaiheessa elämäänsä käytännössä pelkkä persreikä.
Eikös polttiaiseläimillä sama aukko toimi sekä suuna että ulostusaukkona?
Ihmisellähän on yhtä älytön järjestelmä hengityksessä. "Likainen" ilma tulee ulos samaa reittiä kuin raikas ilma menee sisään. Ei sekään optimaalinen ratkaisu ole.Kilgore.Trout kirjoitti:
Eikös polttiaiseläimillä sama aukko toimi sekä suuna että ulostusaukkona?
Ihmisellähän on yhtä älytön järjestelmä hengityksessä. "Likainen" ilma tulee ulos samaa reittiä kuin raikas ilma menee sisään. Ei sekään optimaalinen ratkaisu ole.Niin, polttiaiseläimillä tosiaan suu- ja persreikä ovat sama reikä, jos näin voi sanoa. En kuitenkaan tiedä, onko kyseinen rööri heillä evodevomielessä samaa rakennetta kuin esi- tai jälkisuisten aukot. Sanotaan näin, että itselläni on tältä osin aukko evoluutivisessa kehitysbiologiassa, eräiden muiden aukkojen lisäksi.
Naturalisti kirjoitti:
Niin, polttiaiseläimillä tosiaan suu- ja persreikä ovat sama reikä, jos näin voi sanoa. En kuitenkaan tiedä, onko kyseinen rööri heillä evodevomielessä samaa rakennetta kuin esi- tai jälkisuisten aukot. Sanotaan näin, että itselläni on tältä osin aukko evoluutivisessa kehitysbiologiassa, eräiden muiden aukkojen lisäksi.
Aukkoja sivistyksessä on minullakin, mutta ihan mutu-pohjalta se, että deuterostomien eli jälkisuisten ja protostomien eli alkusuisten yhteinen kantamuoto olisi ollut jokin polttiaiseläinten tapaan "yksiaukkoinen" eliö, selittäisi sen, että toisella alkionkehityksessä ensimmäinen aukko on peräaukko ja myöhemmin kehittyy erikseen suuaukko, ja alkusuisilla se menee toisin päin.
Jos niillä olisi yhteinen "kaksiaukkoinen" kantamuoto, niin on vaikea nähdä miten alkiokehitys olisi muuttunut noin radikaalisti?
Mutta tämä on vain maallikon spekulointia.
- Anonyymi
Eikö ihmisestä olisi saanut yhtään kestävempää? Teräsmiehestä olisi kannattanut ottaa mallia ihmistä suunnitellessa.
- Anonyymi
Terästäkin vahvempi valmistusmateriaali olisi voinut olla hämähäkinseitti:
https://tieku.fi/elaimet/hamahakit/hamahakinseitista-saadaan-luotiliiveja
Jos lisätään aineksiin etanan hammas, niin yhä vaan paranee:
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/201805102200934836
Olisi ehkä ollut mahdollista luoda teräsmiestäkin vahvempi ihminen, vai olisiko se sitten ollut joku hämiäinen tai araknokyborgi.
- Anonyymi
Muutenkin muista eläimistä poikkeava lisääntymistapa erottaisi ihmisen, tämän Jumalan kuvan, paremmin eläimestä. Nykytavalla mahdollisuus sekoittaa ihminen eläimeen on ilmeinen ja evoluutikoiden päässähän näin on jo päässyt käymään.
- Anonyymi
Ei eläintä kummempi ole ihminen, vaikka ylemmyyden tunnoissansa kuin rypee.
Joskus kauan sitten ajattelin että olisi hyvä jos ihminen lisääntysi itiöistä.
Itiöpesäkkeet olisi kainaloissa.- Anonyymi
Hyvältä tuntuu seksi, vaikka joka kerta ei äpärää synnykään, kun laukean!
- Anonyymi
kaiketi siinä merkkaa hyvinkin paljon se nautinto nimenomaan
minkäs teet kun se tuntuu niin hyvältä ja kun jatkaa niin se loppuhuipennus on
aivan mahtavaa se kai innoittaa rakastelemaan ja siinä sivussa nyös lisääntymään.....
- Anonyymi
Seksihän on Jeesuksen lahja ihmisille. Siksi se tuntuu niin hyvälle.
- Anonyymi
Eiköhän seksiä ollut jo ennen Jeesustasikin.
Anonyymi kirjoitti:
Eiköhän seksiä ollut jo ennen Jeesustasikin.
Ei ollut.
Siksi Mariakin on neitsyt.
Edelleen.
- Anonyymi
Kovasti sitä vaan haluttaisiin nähdä, oikein poliisivoimin, miten se VAGina oikein hyrräääää... mirrit kuumana ne kuolaa. Sen eläimellisempää käsittelyä ei lainvoima muuten saisi, vaan taitaa jäädä näkemättä.
T: Absolut Evil - Anonyymi
Huh huh mikä pelle. Hänhän onnistui täydellisesti mm. viivan suunnittelussa. Mikään ei ole niin kaunis ja puoleensavetävä.
Et taida ymmärtää näistä asioista. Jopa taivaan enkelit ovat sortuneet tuohon vastustamattomaan viettelykseen. - Anonyymi
Seksi on yksi Jumalan hyvistä lahjoista! On totta, että synti rikkoo ihmistä ja sen takia joillakin on ongelmia seksuaalisuuden alueella. Jumala voi kuitenkin korjata ihmisen ongelmat, myös seksuaalisuuteen liittyvät. Eläimeensekaantujat, pedofiilit, kuolleisiin yhtyjät, homoseksuaalit yms. mieleltään kieroutuneet voivat eheytyä. Samoin heteroseksuaali, joka harjoittaa haureutta olemalla usean kumppanin kanssa yhdynnässä, voi saada himonsa kuriin, kun pyhä henki antaa voimaa itsehillintään.
Ylistetty olkoon Jumala, jolta tulee jokainen hyvä anti ja täydellinen lahja! Ylistetty olkoon Hän, joka antaa runsain mitoin kaikkea hyvää nautinnoksemme!- Anonyymi
"pyhä henki antaa voimaa itsehillintään"
Käytäntö on osoittanut että pyhä henki vain lisää panohaluja. Lisäksi pyhä henki näyttää erityisesti pitävän seksistä alaikäisten kanssa.
Jos hyödyllisiä mutaatioita ei olisi ja jos eliölajeilla ei olisi jatkuva paine sopeutua muuttuviin olosuhteisiin (mukaanlukien esim patogeenit), niin koko suvullinen lisääntyminen olisi turhanpäiväistä energian tuhlausta eli huonoa suunnittelua.
Otetaan esimerkiksi mänty jonka isot yksilöt tuottavat joka vuosi kilotolkulla hyvin proteiinipitoista (eli "kallista") siitepölyä, josta yli 99.99% menee hukkaan eikä pääse toisen männyn emikukkaan. Jos hyödyllisiä mutaatioita ei ole ja mänty vain geneettisesti rappeutuu, niin miksi moinen satsaus? "Täydellinen" mänty voisi vain kloonata itseään siemeniinsä ja luonnonvalinta karsisi pois eniten rappeutuneet sukulinjat.
Toinen esimerkki olkoon vaikka hirvi. Puolet populaatioista käyttää kaiken energiansa lopulta vain pärjätäkseen pari viikkoa kestävässä parittelukamppailussa. Sonneja pienemmät hirvilehmät vastaavat käytännössä yksin seuraavan sukupolven tuottamisesta, kun populaatioiden suurimmille yksilöille riittää, että ne tuottavat joitakin desilitroja siemennestettä vuodessa ja saavat siirrettyä sitä mahdollisimman moneen hirvilehmään. Ja suuri osa sonneista ei koskaan pääse jatkamaan sukuaan.
Jos siis evoluutio ei toimi, niin suvullisen lisääntymisen valta-asema elokehässä on selkeä suunnitteluvirhe. Jos taas suvullinen lisääntyminen on hyvä ja toimiva ratkaisu, koska mahdollistaa hyödyllisten mutaatioiden kumuloitumisen ja geneettisen sopeutumisen, niin se osoittaa että eliöt sopeutuvat eikä niitä ole älykkäästi suunniteltu. Kreationismin kannalta tämä on loose-loose-tilanne.- Anonyymi
No, nyt säkkivitsi alkoi kummittelemaan. Pankit ja kansaneläkelaitoshan ovat jo siirtyneet siihen, ettei olisi ikävä, mutta yhteiskuntaa rakennetaan sellaiseksi valitettavasti.
Siemenellinen lisääntyminen voisi olla hyvä.
Lapset ikäänkuin kylvettäisiin kasvimaahan siemeninä. Aikuisiksi asti kasvaisivat siinä kiinni juurillaan. Ei olisi lastenhoito-ongelmiakaan. Ja näin olisi siihen saakka hyvä harventaa kelvottomia, varsinkin teini-ikäisiä ja heittää kompostiin. Aikuisiksi päästettäisiin vain mainioimmat ja kelpoisimmat.- Anonyymi
Ihmiset ovat sairaan perverssejä. Vai oletteko kuulleet kenenkään sanovan väkivaltaa likaiseksi synniksi? Aivan, sehän on ihmisille aivan fantastisen ihanaa viihdettä jota on saatava päivittäin.
Ihminen rakastaa kaikkea luonnotonta ja hyljeksii kaikkea luonnollista.- Anonyymi
En ole kuullut kutsuttavan väkivaltaa likaiseksi synniksi, mutta törkeäksi rikokseksi kyllä. Rikos on myös uskonnollisten lahkojen jäseniinsä kohdistama henkinen väkivalta hoitokokouksinee, eheyttämisineen ja karttamisineen.
- Anonyymi
Onhan nyt koeputkihedelmöityksiä ja sijaissynnyttäjiä. Jospa nyt mennään tähän suuntaan? Eivätkä ihmiset tule lisääntymään "normaalisti" tulevaisuudessa, kun homoushan on nyt tulossa muotiin.
Muut eläimet tuskin tietävät, että seksillä ja syntymällä on yhteys. On varsin kyseenalaista, tiesivätkö sitä edes varhaiset ihmiset. Tutkimukset varhaiskantaisten ihmisten keskuudessa ovat osoittaneet, että ainakaan monet eivät tienneet.
Vieläkin takapajuisissa maissa tapahtuu, että yhdynnässä olleet eivät ole tienneet tätä yhteyttä, ja ovat hämmästyneet, kun lapsi syntyy.
Seksin harjoittamisen tapa on niin miellyttävä, että siihen ryhdytään ilman tarkoitusta lisääntyä. Lapsen syntymä on seksin sivuvaikutus. Evoluutiossa on muotoutunut niin ovela mekanismi, että populaatio uudentuu automaattisesti seksin sivutuotteena. Muu mekanismi ei olisikaan kyllin luotettava,- Anonyymi
> Eikö Jumala olisi voinut suunnitella ihmiselle vähemmän eläimellisen tavan lisääntyä?
Minun tietääkseni tuo riippuu ihan itsestä. Sitä voi valita joko eläimellisen tai toisen tyylin. - Anonyymi
Eikös veikko huovinen keksinyt jotta ihminenkin olis voinut lisääntyä pölytysperiaatteella.olisko ollut konsta pylkkänen havukka aholta.
- Anonyymi
Kristitty osaa ottaa tunteensa hallintaansa koska neuvot siihen ovat olemassa ja silloin seksi puolison kanssa on ihanaa.
Evoattesateenkaariset seuraaavat hetken himojaan ja siksi tulee pettymyksiä kuten sinulle on käynyt, joten älä yleistä kokemaasi sillä viisaamapiakin on olemassa.- Anonyymi
Uskovaisuus ei viisautta tuo, vaan vie sen vähänkin pois.
Hihhulit on kaikki viettiensä viemiä.
- Anonyymi
Sinä joka pidät ihmisten lisääntymistapaa ongelmana:
Pyydä kaveriasi tekemään lisääntymistyö puolestasi, niin ei tarvitse itseään rasittaa moisen asian takia.
Sinulle hygienistä ja vaivatonta, ystäväsi kenties tekisi palveluksen mielellään. - Anonyymi
Ateisteilla on tapana väittää kristinuskon jumalaa seksikielteiseksi, mutta se ei pidä paikkaansa, että raamatun jumala suhtautuisi kielteisesti seksiin.
Sekään ei pidä paikkaansa, että jumalasta ei olisi mitään havaintoja, sillä jumala on tunnetusti tullut neitsyt Mariaan ja siitä Jeesus sai alkunsa! - Anonyymi
Oman maailmankäsitykseni mukaan Jumala loi kaikille eläimille samanlaisen, vuodenaikaan perustuvan lsiääntymiskierron, aluksi ihmiset parittelivat vain syksyllä ns "kiima-aikana", kuten hirvet. Lapset syntyivät keväällä kun luonto puhkesi kukkaan ja ruokaa oli yllin kyllin tarjolla.
Tämä ei kuitenkaan riittänyt kasvattamaan ihmis-eläinten lukumäärää niin kuin Jumala olisi halunnut, siksi hän sääti naisen hedelmöittymisen auringonkierron sijasta kuunkierron mukaan. Näin ihminen varmistettiin että kaikki lisääntymiskykyisillä naarailla tuli 12 kertaa vuodessa aika, jolloin siittämisestä alkaisi uusi elämä.
Ihminen teki kuitenkin syntiä Jumalan selän takana ja omaa etua tavoittelevilla valheilla sai aikaan hämmennystä omassa yhteisössään. Jumala antoi periksi, tämä laji saa tuhota itse itsensä. Hän langetti naaraille ajattoman kiiman, tosin tiineeksi naaras voi tulla vain tusinana kertana vuodenkierrossa.
Tästä alkoi ihmiskunnan kehityksen jättiloikka, ahneus ja oman edun tavoittelu olivat Jumalan itseltään piilottamia paheita, jotka omassa kuvassa nyt ryöpsähtivät valloilleen, syntyi sotia joissa ahneet ihmiset tappoivat toisiaan. Sama toistui myös eläinmaailmassa.
Suuressa viisaudessaan Jumala päätti antaa ihmis-eläimelle vielä yhden mahdollisuuden, heille annettiin uskonto. Eristyksissä oleville kansoille kehittyi erilaisia uskontoja, toivottomissa tilanteissa rukoiltiin, palvottiin ja uhrattin jollekin suuremmalle hallitsijalle, jotta elinolot paranisivat. Aikaa myöten eri uskontojen nimissä on edelleen vallattu, tapettu, raiskattu ja ryöstetty, koska jokainen kansa piti omaa uskoaan ainoana oikeana.
Loput voitte lukea Raamatusta, eli yhdelle heimolle annettiin vähän enemmän viisautta, jotta he voisivat johtaa ihmiskunnan valoon. Heimon uskonto levisikin hyvin mutta vielä hänen piti lähettää oma poikansa Jeesus Kristus maan päälle, ottamaan ihmisen hahmo ja opettaa heille kuinka heidän tulisi elää.
Nyt ihmis-eläimen aika on loppumassa, ihmiset ovat unohtaneet Jumalan ja hänen poikansa opetukset tai käyttävät niitä omien, ei niin ylevien päämäärien saavuttamiseksi. Jumalan nimissä edelleen ryöstetään, raiskataan, tapetaan, valehdellaan ja vallataan elintilaa. Papeiksi itseään kutsuvat, Jumalan sanaa opiskelleet henkilöt ovat maallistuneet, hekin sortuvat oman edun, nautinnon ja hyödyn tavoitteluun, joskus uskonnon, saatanalla pelottelun tai vain seurakunnan syrjimisen varjolla.
Jumala on luvannut lähettää poikansa uudelleen maan päälle, Jeesus on itse näin myös luvannut. Sitä odotamme. Samalla meille valkenee tässä maallisen roskan keskellä, millaista maailmaa Jumalamme meiltä on toivonut.
Siunausta kaikille. - Anonyymi
Jaha, että jumalako sen panemisen sitten onkin suunnitellut? parempaa se on kui tuulipölytys tai suvuton lisääntyminen, joten kiitoksia vaan kovasti.
Kyllä luihauttelu onkin mukavaa. Suosittelen sitä kaikille, talossa ja puutarhassa. - Anonyymi
"Kristitty osaa ottaa tunteensa hallintaansa koska neuvot siihen ovat olemassa ja silloin seksi puolison kanssa on ihanaa.
Evoattesateenkaariset seuraaavat hetken himojaan ja siksi tulee pettymyksiä kuten sinulle on käynyt, joten älä yleistä kokemaasi sillä viisaamapiakin on olemassa. "
Nunnat ja papit ovat hyvä esimerkki?
Sellaiset nuoret pojat pappien kanssa viattomissa leikeissä, tai muuta...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Paskakaivo Kuhmo
Moniko teki uuden saostuskaivon, joka erittelee paskan ja nesteet imeytyskenttineen maassa taloissa. Kaikkien talojen pi674312Uskotko yliluonnolliseen?
Mitä jos tämä ns. kaivattusi on loitsunut sinut? Olettekos sitä ajatelleet, niinpä. Ette todellakaan. :D903870- 503406
Mitä kuuluu?
Toivottavasti sulla oli hyvä päivä tänään. Täällä on taas ollut niin negatiivista juttua. Oli pakko tulla sanomaan sinul202646Keilahalli
Onneksi rakennettiin aikoinaan se keilahalli, se pelastaa eläinpuistoyhtiöiden sekä koko Ähtärin kaupungin talouden!242498Uskallatko katsoa pitkään silmiin
kaivattuasi, jos olette samassa tilassa? Alkaako sydän jyskyttää, jos katseet jumittuvat? Pelkäätkö ulkopuolisten huomaa562353- 432187
- 471848
- 361810
- 301616