Seuraako yksinäisyydestä opintojen keskeytyminen?

Anonyymi

https://yle.fi/uutiset/3-10921853

Opintojen keskeytyminen on varmasti iso onglema, jota täytyy tarkastella monipuolisesti. Kun kakkki kaverit valmistuvat, kokee itsensä varmasti jollain tavalla ulkopuoliseksi. Mutta kyllä tämäkin on tärkeä ottaa huomioon, että jatkuvalla yksinäisyydelläkin on merkitystä opiskelissa jaksamiseen.

"Ryhmä on käsitellyt muun muassa stressinhallintaa ja työnhakua. "

Stressin hallinta on kyllä ensiarvoisen tärkeetä, jos haluaa päästä tuloksiin melkein missä asiassa tahansa.

"Jatkossa on luvassa yritysvierailuja ja A-klinikalta tulee asiantuntija kertomaan päihteistä ja pelaamisesta. "

Tottakai nämäkin ovat tärkeitä, mutta sitten on niitäkin, jotka eivät käytä ollenkaan päihteitä, eivätkä ollenkaan pelaa, mutta sen sijaan katsovat tunti kausia viikossa nettipornoa. Kun on kohtuuttoman yksinäinen, sitä nykypäivänä on aivan liian helppo avata netti ja pornosivut, kun yrittää hakea hetkeksi helpotusta, mutta huomaamattaan jää koukkuun, sen jäkeen ei enää huvita etsiä oikeita naisia, eikä muukaan elämässä huvita, kun porno on koko ajan mielessä.

"Hankalinta koulunsa lopettaneiden nuorten elämässä on yleensä juuri ongelmien kasaantuminen. Omassa elämässä voi olla kriisejä tai tapahtumia, joiden vuoksi ongelmat ovat niin monimuotoisia, että takaisin kouluun on mutkallista saapua, kertoo Hemgård."

Eiköhän tämäkin palsta kerro, että kriisejä todellakin on miehillä ja yksi syy on liian pitkään jatkunut yksinäisyys.

18

<50

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      En siis yritä puhua, että porno pitäis kieltää, vaan sitä, että myös pornoriippuvuudestakin pitäisi puhua avoimemmin. Sillä on omat seurauksensa, joista voi pahimmillaan aiheutua juuri opintojen keskeytyminen.

    • Anonyymi

      Yksinäisyys masentaa eikä jaksa opiseklal sitten kun naiset ei halua tutustua eikä jutella koulussa. Itse kyllä opiskelin loppuun asti suoraan enkä keskeyttänyt mitään koska olen vahva persoona enkä luo vuta helposti. Yksinäisyys näkyy sitten myöhemmin kun ei töissäkään kukaan juttele kanssasi, varsinkin naiset eei koskaan sano huomenta niin kohta sitten ei kiinnosta enää tehdä töitä.

      • Anonyymi

        Juuri näin. Kyllä se syrjintä näkyy koulussa juuri noin, että naiset välttelevät. Kun itsekin yrittää tehdä aloitteita, osoitetaan se välittömästi juuri sillä tavalla, että vältellään. Tottakai tuo masentaa ja pahimmassa tapauksessa syö motivaatiota kaikesta muustakin opiskelusta. Tuossahan mainitaan kriiseistä. Kyllä monenlaisista kriiseistä vaan on keskusteltava. Juuri tuo jatkuva ulkopuolelle jääminen lopulta on kriisi. Koulussa kateellisena katsot, kun muut käyvät bileissä porukalla, muille jutellaan, mutta ei yksinäiselle.

      • Masennuksesta ja yksinäisyydestä voi syytellä muita, se helpottaa jossain mielessä ja antaa luvan valittaa.
        Kuitenkin se vastuu omasta elämästä on aina itsellä.

      • Anonyymi
        Kaskenpolttaja kirjoitti:

        Masennuksesta ja yksinäisyydestä voi syytellä muita, se helpottaa jossain mielessä ja antaa luvan valittaa.
        Kuitenkin se vastuu omasta elämästä on aina itsellä.

        Masennus on hyvin monimutkainen ilmiö. Siitä ei kannata alkaa tekee mitään yksinkertaisia johtopäätöksiä.

        Tuo, että vastuu omasta elämästä aina itsellä. Ok, tehdään niin, mitä olet mieltä, tarviiko Suomen ottaa sun mielestä turvapaikan hakijoita, jos jokaisen kuuluu huolehtia itse omasta elämästä?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Masennus on todellakin hyvin monimutkainen ilmiö. Masentuneen kannattaa hakea apua masennukseensa.

        Pitää ottaa, koska turvapaikan hakija on ottanut vastuun elämästään ja pyytää apua.

      • Anonyymi
        Kaskenpolttaja kirjoitti:

        Masennus on todellakin hyvin monimutkainen ilmiö. Masentuneen kannattaa hakea apua masennukseensa.

        Pitää ottaa, koska turvapaikan hakija on ottanut vastuun elämästään ja pyytää apua.

        "Pitää ottaa, koska turvapaikan hakija on ottanut vastuun elämästään ja pyytää apua."

        Noin sanoo suvaitsevainen. Mutta odotahan, jos yksinäinen kantasuomalainen pyytää apua, apua ei tule, koska yksinäisellä kantasuomalaisella ei ole kavereita. Julkisen hoidon apu on suoraan sanoen täyttä p.....kaa. Jos haluat tehokasta apua, sulla täytyy olla rahaa ja paljon. Suomessa on todella huonosti tunnistettu tämä yksinäisyyden ongelma ainakin julkisella puolella. Pelkkää nöyryytystä nöyryytyksen päälle.

        Turvapaikan hakijoilla monella on kuitenkin kavereita. Erikseen on toki ne, joilla ei ole ketään kavereita, eikä perhettä. Ne on toki heikommalla kuin yksinäinen kantasuomalainen.

        Niin ja masennuksen syy voi olla myös epäonnistuminen ihmissuhteissa. Kyllä sen on moneen kertaan huomannut, kun monta epäonnistumista sattuu elämässä vieläpä samaan aikaan.

        Mitä asialle sitten tehdä? On täysin oikeutettua myös kapinoida ja etsiä juuri syyt ja pyrkiä postamaan ne. Lakeja noudattaen tietty. Esimerkiksi Suomessa kaikilla on oikeusi äänestää sitä puoluetta, minkä itse näkee ajavan parhaiten asioita pitkällä tähtäimellä. Voit arvatakin, mikä se mulla on. Jokainen voi myös olla parhaansa mukaan politiikassa mukana.

        Nimittelet nyt väärää henkilöä.
        Olen samaa mieltä kanssasi tuosta yksinäisyydestä, masennuksesta ja meidän yhteiskuntamme tarjoamista palveluista hoitoportaassa.
        Mitä sinä olet tehnyt auttaaksesi sitä yksinäistä kantasuomalaista?

      • Anonyymi kirjoitti:

        "Pitää ottaa, koska turvapaikan hakija on ottanut vastuun elämästään ja pyytää apua."

        Noin sanoo suvaitsevainen. Mutta odotahan, jos yksinäinen kantasuomalainen pyytää apua, apua ei tule, koska yksinäisellä kantasuomalaisella ei ole kavereita. Julkisen hoidon apu on suoraan sanoen täyttä p.....kaa. Jos haluat tehokasta apua, sulla täytyy olla rahaa ja paljon. Suomessa on todella huonosti tunnistettu tämä yksinäisyyden ongelma ainakin julkisella puolella. Pelkkää nöyryytystä nöyryytyksen päälle.

        Turvapaikan hakijoilla monella on kuitenkin kavereita. Erikseen on toki ne, joilla ei ole ketään kavereita, eikä perhettä. Ne on toki heikommalla kuin yksinäinen kantasuomalainen.

        Niin ja masennuksen syy voi olla myös epäonnistuminen ihmissuhteissa. Kyllä sen on moneen kertaan huomannut, kun monta epäonnistumista sattuu elämässä vieläpä samaan aikaan.

        Mitä asialle sitten tehdä? On täysin oikeutettua myös kapinoida ja etsiä juuri syyt ja pyrkiä postamaan ne. Lakeja noudattaen tietty. Esimerkiksi Suomessa kaikilla on oikeusi äänestää sitä puoluetta, minkä itse näkee ajavan parhaiten asioita pitkällä tähtäimellä. Voit arvatakin, mikä se mulla on. Jokainen voi myös olla parhaansa mukaan politiikassa mukana.

        Yksi syy yksinäisyyteen on vuorovaikutustaitojen puute.
        Miten kauan sinulla meni tuon kommenttisi kirjoittamiseen?

        Tasan niin kauan sinulla kesti tuhota hyvä vuorovaikutustilanne oikeasti tärkeän asian äärellä.

      • Anonyymi
        Kaskenpolttaja kirjoitti:

        Yksi syy yksinäisyyteen on vuorovaikutustaitojen puute.
        Miten kauan sinulla meni tuon kommenttisi kirjoittamiseen?

        Tasan niin kauan sinulla kesti tuhota hyvä vuorovaikutustilanne oikeasti tärkeän asian äärellä.

        Tunne, että tämä viesti ei ehkä näin lyhyenä avaudu hänelle, kelle vastaat,
        kun on niin juurtunut asenne-- mitä tehdä ;) kysyy tiplomaatti

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tunne, että tämä viesti ei ehkä näin lyhyenä avaudu hänelle, kelle vastaat,
        kun on niin juurtunut asenne-- mitä tehdä ;) kysyy tiplomaatti

        Saattaapi olla näin 😊

      • Anonyymi
        Kaskenpolttaja kirjoitti:

        Yksi syy yksinäisyyteen on vuorovaikutustaitojen puute.
        Miten kauan sinulla meni tuon kommenttisi kirjoittamiseen?

        Tasan niin kauan sinulla kesti tuhota hyvä vuorovaikutustilanne oikeasti tärkeän asian äärellä.

        Vuorovaikutustaitojen puute voi olla yksi syy, mutta kuka määrittelee ainoat oikeat vuorovaikutustaidot? Sosiaaliset ongelmat koostuu hyvin monesta elementistä. Onko keskiluokkaisella valkoisella hetero naisella se ainoa oikea totuus, miten vuorovaikutus ja sosiaalinen elämä pitäisi toimia?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tunne, että tämä viesti ei ehkä näin lyhyenä avaudu hänelle, kelle vastaat,
        kun on niin juurtunut asenne-- mitä tehdä ;) kysyy tiplomaatti

        Esitä itse sitten jokin vaihtoehtoinen selitys, jos väität tietäväsi kaiken masennuksesta, syrjäytymisestä, eriarvoisuudesta tms.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vuorovaikutustaitojen puute voi olla yksi syy, mutta kuka määrittelee ainoat oikeat vuorovaikutustaidot? Sosiaaliset ongelmat koostuu hyvin monesta elementistä. Onko keskiluokkaisella valkoisella hetero naisella se ainoa oikea totuus, miten vuorovaikutus ja sosiaalinen elämä pitäisi toimia?

        En ole osallistunut tähän ketjuun aikaisemmin, mutta nyt on pakko kysyä: millä perusteella ajattelet, että keskiluokkaisella, valkoisella heteronaisella olisi valta määrätä vuorovaikutuksen ja sosiaalisen elämän normit?

        Eivätkö jokaisen luokan, rodun, seksuaalisen suuntautumisen jne. edustajat itse määrittele, millainen vuorovaikutus ja millaiset normit ovat hyväksyttäviä missäkin sosiaalisessa ryhmässä? Minun käsitykseni mukaan mainitsemasi keskiluokkainen, valkoinen heteronainen voi määritellä vuorovaikutuksen ja sosiaalisen elämän normeja vain omassa ryhmässään. Oletko samaa mieltä?

        Sitten tärkeämpi kysymys: jos et pidä niistä normeista, joita keskiluokkaiset, valkoiset heteronaiset asettavat vuorovaikutukselle ja sosiaaliselle elämällle, miksi noudattaisit sellaisia normeja? Tai miksi edes olisit tekemisissä kuvailemasi ryhmän edustajien kanssa? Jos puhutaan henkilökohtaisesta elämästä (vastakohtana esimerkiksi työelämälle), kukaan ei voi väittää, että omissa sosiaalisissa ympyröissä pitäisi noudattaa jonkin enemmistön normeja. Vai voiko?

        Sosiaalinen elämä on loppujen lopuksi paljon yksinkertaisempaa kuin moni kuvittelee: seuransa voi aina valita. Jokainen voi tehdä niin. Tiettyyn ryhmään pääsy vaatii yleensä vain sitä, että opettelee ja hyväksyy ryhmän normit ja noudattaa niitä.

    • Anonyymi

      Jos se johtuu pelkästään jonkun taistelukiväärin äänestä sekin.

      Oikeasti pidän kyllä todella paljon ainakin Abris-hahmosta, mutta en sillä tavoin että haluaisin millään tavoin häiritä häntä.

      "Taistelukiväärin ääni"... hauskoja sanontoja palstalla kyllä.

    • Anonyymi

      Yksinäisyydestä voi olla tuloksena myös opintojen nopeampi valmistuminen. Kun saa lukea tentteihin rauhassa, kun ei samassa kodissa/opiskelijaboksissa ole kukaan häiritsemässä.

      • Anonyymi

        Voi ollskin sopivasta määrästä. Mutta tuskin, jos puhutaan pitkään jatkuneesta koko elämän kestäneestä. Helppo se on niillä, jotka löytävät vaikkapa 2 vuoden välein uuden kumppanin. Toista on niillä, jotka löytävät 20 vuoden välein kumppanin, jos silloinkaan.

    • Anonyymi

      Toivottavasti opiskelijoille kerrotaan alkoholivalistuksessa miten tärkeää osaa viina näyttelee opikselijaelämässä ja kumppanin löytämisessä. Jos ei juo viinaa jää syrjään niin opiskeluporukoista että kumppaninkin löytämisestä ja edessä on yksinäisyys. Kun juo viinaa pääsee mukaan porukoihin ja löytää kumppanin eikä tarvitse olla yksin.

      t. viinamies

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      559
      1898
    2. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      91
      920
    3. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      18
      917
    4. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      816
    5. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      2
      747
    6. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      50
      739
    7. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      63
      715
    8. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      68
      705
    9. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      74
      658
    10. Moi, olen Lampunhenki

      Kerro toivomuksesi🏺
      Ikävä
      65
      543
    Aihe