Kun tässä on tehty jo yksi ylipainoon liittyvä aloitus, niin voisin tehdä toisenkin joka liippaa aihetta.
Nimittäin, kävin mäkkärillä syömässä roskaruokaa. Otin bic mac-aterian. Ruoka oli hyvää, mutta olo on taas hyvin raskas, maha on turpeana ja olo on vähän huono. Sitä sattuu toisinaan, ja olen huomannut että se liittyy mäkkärin ranskalaisiin perunoihin. Elimistöni ei oikein sulata niitä. Bataattivaihtoehto sopi minulle paaremmin, mutta niitä ei enää saa.
Onko muilla samoja ongelmia?
Elimistö hylkii ranskalaisia perunoita
55
67
Vastaukset
Mä söin keitettyjä.herneenpalkoja..(raaoille on allerginen) ja laitoin voita päälle.(tai jotain margariinia). NAM!
Rasvainen ruoka ja pikaruoka on rasvaista, aiheuttaa raskaan olon. Vaikka se on hyvää, se ei ole elimistölle ihanteellista.
Saman olen huomannut lihan kohdalla. Hyvin pian syömisen jälkeen tulee raskas olo ja alkaa nukuttaa aivan armottomasti.
On aivan selkeä ero olossa rasvaisen ruuan jälkeen versus kasvissapuska. Ja siinä vatsan pullottamisessa.Ranskalaiset (mäkkärin) on mulle ihan täyttä myrkkyä. Nehän ei ole leikattu perunoista, vaan tehty jotenkin perunajauheesta. Prosessi lienee liian teollinen minun pienelle masulleni.
Poliisin_poika kirjoitti:
Ranskalaiset (mäkkärin) on mulle ihan täyttä myrkkyä. Nehän ei ole leikattu perunoista, vaan tehty jotenkin perunajauheesta. Prosessi lienee liian teollinen minun pienelle masulleni.
Mitä enemmän prosessoitu, sen hankalampi elimistölle. Ja toki olemme siinäkin yksilöitä.
Pidä huolta pienestä masustasi.Kaskenpolttaja kirjoitti:
Mitä enemmän prosessoitu, sen hankalampi elimistölle. Ja toki olemme siinäkin yksilöitä.
Pidä huolta pienestä masustasi.Kun ikää tulee, niin huomaa että sallittujen aineiden lista lyhenee.
Pian menee alas vain friteeratut kanankoivet kossun kanssa.Poliisin_poika kirjoitti:
Kun ikää tulee, niin huomaa että sallittujen aineiden lista lyhenee.
Pian menee alas vain friteeratut kanankoivet kossun kanssa.On se vähän niinkin. Tosin rasva ei ole kovin hyvä, rasvassa uittaminen siis. Ja kossustakin voi olla montaa mieltä :) Ainakin jos ajattelee elimistön , sen terveen elimistön kannalta.
Kaskenpolttaja kirjoitti:
On se vähän niinkin. Tosin rasva ei ole kovin hyvä, rasvassa uittaminen siis. Ja kossustakin voi olla montaa mieltä :) Ainakin jos ajattelee elimistön , sen terveen elimistön kannalta.
Toisaalta, jos rasvan korvaa vedellä, niin touhu menee keittämiseksi.
En kuitenkaan syö hirveästi friteerattuja ruokia, ja kossuakin juon vain kohtuudella.Poliisin_poika kirjoitti:
Toisaalta, jos rasvan korvaa vedellä, niin touhu menee keittämiseksi.
En kuitenkaan syö hirveästi friteerattuja ruokia, ja kossuakin juon vain kohtuudella.Se on totta, että vedessä liottaminen on jo keittämistä ja maku siis aivan erilainen. Kaikessahan se oleellinen juttu on määrä, toki laatukin. Mitä vaan voi syödä kohtuudella.
On, tosin en voi syödä sitä hamppariakaan. Vatta menee sekaisin jahka pötsiin ehtii.
Mitään perunalastuja, valmisruokia...en pysty syömään tulematta kipeeks..salaatit on poikkeus.Poliisin_poika kirjoitti:
Hamppari on hyvää kun harvoin syö, mutta nuo ranskalaiset tekee sairaaksi.
Maku on ihan hyvä, mutta oireet kamalat.
Paskapuhetta
Nurmeksen keskustassa (?) tilasin grilliltä ranskalaiset 38 asteen pakkasessa, ja kun pääsin pintakerroksen läpi, loput olivat jo jäässä.
Valitin grillipirulle, että hän myy pakasteruokaa tiskin yli.
(Naurua)Eikö ollunna omin kätösin leikattuja perunasuikeroita öljyssä uppokeitettynä?
Voivoi, tulit huijatuksi.Mjoo
Just nää rantaspedet nussuttavat jotain huoneenlämpöistä keräkaalia valitsemansa vuokratilkun laidalla ja pitävät pientä puputtavaa ääntä.
Toista se on saatana tosielämässä.
(Hihitystä)Poliisin_poika kirjoitti:
Eikö ollunna omin kätösin leikattuja perunasuikeroita öljyssä uppokeitettynä?
Voivoi, tulit huijatuksi.Noin siis Nurmeksessa.
Funeau kirjoitti:
Ime parsaa.
(Hirn)Pidän parsasta.
Parsakeitto on hyvä alkuruoka (sopii myös krapulaan), ja hyvää myös grillattuna lisukkeena kalan, kanan tai lihan kanssa.Poliisin_poika kirjoitti:
Pidän parsasta.
Parsakeitto on hyvä alkuruoka (sopii myös krapulaan), ja hyvää myös grillattuna lisukkeena kalan, kanan tai lihan kanssa.Mjaa
No sittenhän sä voit mennä vetämään päästä täyteen - vaikka heti - ja huomenna upottaa pääs einesparsavanukkaaseen.
Ihan miten vaan.
(Naurua)Funeau kirjoitti:
Mjaa
No sittenhän sä voit mennä vetämään päästä täyteen - vaikka heti - ja huomenna upottaa pääs einesparsavanukkaaseen.
Ihan miten vaan.
(Naurua)Kuulepas kossi.
Einesparsakeitto on tarkoitettu junteille, ei minunkaltaisilleni kulinaristeille.Funeau kirjoitti:
Mjaa
No sittenhän sä voit mennä vetämään päästä täyteen - vaikka heti - ja huomenna upottaa pääs einesparsavanukkaaseen.
Ihan miten vaan.
(Naurua)On sen nyt vittu kun hemmojen masut on niin pipit, ettei enää ranskalaiset putoa.
Ihme vellihousuja.
(Reps)Funeau kirjoitti:
On sen nyt vittu kun hemmojen masut on niin pipit, ettei enää ranskalaiset putoa.
Ihme vellihousuja.
(Reps)Kaikki on nyt taas hyvin, mutta pari tuntia sitten oksetti.
Funeau kirjoitti:
On sen nyt vittu kun hemmojen masut on niin pipit, ettei enää ranskalaiset putoa.
Ihme vellihousuja.
(Reps)Uuu
Söin kuule juuri Mäkkärissä ranskalaisen. Ihan kuule siitä pöydältä löysin.
Hain ketsua lisukkeeksi.
Ai siis kauheaa!
(Hirn)Funeau kirjoitti:
Uuu
Söin kuule juuri Mäkkärissä ranskalaisen. Ihan kuule siitä pöydältä löysin.
Hain ketsua lisukkeeksi.
Ai siis kauheaa!
(Hirn)Mamma!
Nyt masua vääntää.
(Hihitystä)Funeau kirjoitti:
Mamma!
Nyt masua vääntää.
(Hihitystä)Voin jo kuvitella Instan sisällyksen formatisoituvan silmissä.
(Hirn)Funeau kirjoitti:
Voin jo kuvitella Instan sisällyksen formatisoituvan silmissä.
(Hirn)Ei kun sisälmyksen.
(Reps)
Noh
Mun elimistö ei kestä grillimaustetta vanhuuden vaiva tullut.- Anonyymi
Pari vuotta ilman burgereita, raneja, pizzaa, pullaa, vaaleta leipää ja makeisia. Pari kertaa maistanut näitä tämän aikana ja vatsa oireilee saman tien. Ei sinänsä mitään väliä koska en enää palaa entiseen.
- Anonyymi
Mä en oo koskaan oikein tykännyt sipseistä, ranskalaisista ym. Nuorempana pystyin, nykyisin en enää syömään esim.koko bic mac ateriaa. Mua alkaa närästää rasvainen ruoka helposti, leivät ja pullat turvottaa eli kiva homma sinällään painon vuoksi, mutta muutoin aina ei.
Ei ole ollut mitään ongelmia koskaan mäkkärin ranskalaisten kanssa. Ja mä olen syönyt niitä aika monessa paikassa.
Poliisin_poika kirjoitti:
Nurmeksessahan myydään jäisiä pakasteranskalaisia.
Siistii
Sä ymmärsit pränkin.
(Naurua)Poliisin_poika kirjoitti:
Nurmeksessahan myydään jäisiä pakasteranskalaisia.
Mahtaako Nurmeksessa edes olla McDonaldsia? McRuokaa yleensä tarjoillaan myös sisätiloissa ja näin ollen ranskalaiset pysyvät vähintään haaleina, yleensä jopa kuumina, koska asiakasvirtaa riittää.
Hyvän ravintolan tunnistaa kuuleemma menusta, jossa ei ole liikaa vaihtoehtoja. Useimmissa mäkkäreissä nykyisin oleva tilausnäyttötaulu on hyvä tapa varmistaa että vaihtoehtoja ei ole liikaa. Kannattaa kääntyä kannoillaan, jos sieltä paljastuu jotain epäilytttävää.
Tuo pahvitaskuun pakattu n. 90 kpl ranskalaisasetelma on yleensä hyvä valinta niinä päivinä kun ehkä muuten joutuisi elämään vieläkin pahemmin miinuskaloreilla.
Ja onhan siinäkin valintaa, ottaako hampurilaiseksi mcfeastin vai quarterpounderin vai kenties jotain vieläkin eksoottisempaa. Bigmac ei ole minun juttuni.
- Anonyymi
Yhyy yhyy, vatta meni rikki kun söin bicmac-ranskalaiset, yhyy. V...u teitä 2000-luvun neitimiehiä. Miten te poloiset pärjäisitte jos syttyisi sota tai tulisi joku älytön luonnonkatastrofi? No ette v..u mitenkään kun noin kovaa on jo pelkkä pikurasiallinen ranskalaisia. Kuule joskus nälkävuosina olis olleet tyytyväisiä kun ois saaneet bicmac-ranskalaisia pettuleivän sijaan s..na. Koskela Suomesta söi rautaa ja paskansi kettinkiä ja te kehtaatte vitistä jostain parista ranskalaissiivusta. V..u mikä häpeä.
-harmis-- Anonyymi
Poliisin_poika kirjoitti:
Arvasin että olet vanhempi kuin minä.
Luen toki itseni 50-lukulaista miestyyppiä edustavaksi ja teidät neitimiehet 2000-luvun miehiksi :) Minä olen syönyt tänään omenaa, donitsin, ruisleipää &juustoa & makkaraa, perunoita, oivariinia ja korpelan lihapullia, juonut lisäksi litran kahvia ja yhtään ei ota vattaan s...na.
-harmis- Anonyymi kirjoitti:
Luen toki itseni 50-lukulaista miestyyppiä edustavaksi ja teidät neitimiehet 2000-luvun miehiksi :) Minä olen syönyt tänään omenaa, donitsin, ruisleipää &juustoa & makkaraa, perunoita, oivariinia ja korpelan lihapullia, juonut lisäksi litran kahvia ja yhtään ei ota vattaan s...na.
-harmis-Aamiaiseksi söin kaurapuuroa, 2 paistettua munaa, muutaman ohukaisen ja 2 kupillista kahvia.
Lounaaksi 2 lautasellista siskonmakkarakeittoa ja päälle kahvit.
Välipalaksi 2 luumua, lettuja ja kahvin.
Päivälliseksi bic mac-aterian.
Iltapalaksi kanan rintafileen, fetajuustoa, tomaattia ja kurkkua.
Voin ihan hyvin, vain ranskikset oksetti.- Anonyymi
Poliisin_poika kirjoitti:
Aamiaiseksi söin kaurapuuroa, 2 paistettua munaa, muutaman ohukaisen ja 2 kupillista kahvia.
Lounaaksi 2 lautasellista siskonmakkarakeittoa ja päälle kahvit.
Välipalaksi 2 luumua, lettuja ja kahvin.
Päivälliseksi bic mac-aterian.
Iltapalaksi kanan rintafileen, fetajuustoa, tomaattia ja kurkkua.
Voin ihan hyvin, vain ranskikset oksetti.Eihän tuossa ole yhtään kuituja, ei ihme ettei vatsa kestä.
-Harmis- Anonyymi kirjoitti:
Eihän tuossa ole yhtään kuituja, ei ihme ettei vatsa kestä.
-Harmis-Kaurapuurossa on kuitua.
Siskonmakkarakeitossa porkkanaa, lanttua, varsiselleriä....kai noissa jotakin kuituja on.- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eihän tuossa ole yhtään kuituja, ei ihme ettei vatsa kestä.
-Harmis-Kaurapuurossa, luumuissa ja kasviksissa on kuitua.
Anonyymi kirjoitti:
Kaurapuurossa, luumuissa ja kasviksissa on kuitua.
Harmiksen mielestä hk:n blöössä on enemmän kuitua.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaurapuurossa, luumuissa ja kasviksissa on kuitua.
Joo mutta jos vähän vaan aamulla närppii puuron seassa kuitua ei se koko päiväksi riitä. Luumuissa ja kasviksissa ei juurikaan ole varmaan, ainakaan niin paljoa että saantisuositukset täyttyisi. Tuossa:
https://www.is.fi/terveys/art-2000005630097.html
-harmis- Anonyymi kirjoitti:
Luen toki itseni 50-lukulaista miestyyppiä edustavaksi ja teidät neitimiehet 2000-luvun miehiksi :) Minä olen syönyt tänään omenaa, donitsin, ruisleipää &juustoa & makkaraa, perunoita, oivariinia ja korpelan lihapullia, juonut lisäksi litran kahvia ja yhtään ei ota vattaan s...na.
-harmis-Ei varmaankaan ota vattaan...mutta jonnekin muualle taitaa ottaa :)
Hyvä ruoka, parempi mieli...jätä ne donitsit pois. Tana!! :)Anonyymi kirjoitti:
Joo mutta jos vähän vaan aamulla närppii puuron seassa kuitua ei se koko päiväksi riitä. Luumuissa ja kasviksissa ei juurikaan ole varmaan, ainakaan niin paljoa että saantisuositukset täyttyisi. Tuossa:
https://www.is.fi/terveys/art-2000005630097.html
-harmis-Voi sentään, kun niissä kasviksissa taitaa juuri olla sitä kuitua enemmän kuin makkarassa ja donitseissa :) ja kaurapuurossa, sen tiesi Markus-setäkin jo ammoisina aikoina :)
- Anonyymi
Kaskenpolttaja kirjoitti:
Ei varmaankaan ota vattaan...mutta jonnekin muualle taitaa ottaa :)
Hyvä ruoka, parempi mieli...jätä ne donitsit pois. Tana!! :)Ne on niitä ihan pieniä, tuli helppouden takia otettua aamukahvin seuraks. Pertsahan se makkaraa keitossa olis syönyt, en minä. Minä muutaman korpelan pienen lihapullan perunoiden seuraks otin. Kyllä se vaan niin on että terve vatsa vaatii leivän kuituja, jos vihanneksilla hedelmillä niitä pitää syödä tosi paljon.
-harmis- Anonyymi kirjoitti:
Ne on niitä ihan pieniä, tuli helppouden takia otettua aamukahvin seuraks. Pertsahan se makkaraa keitossa olis syönyt, en minä. Minä muutaman korpelan pienen lihapullan perunoiden seuraks otin. Kyllä se vaan niin on että terve vatsa vaatii leivän kuituja, jos vihanneksilla hedelmillä niitä pitää syödä tosi paljon.
-harmis-Kaurapuurosta taitaa tulla päivän kuituannos.
Unohdin myös listaltani pähkinät, syön niitä kourallisen joka päivä.- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ne on niitä ihan pieniä, tuli helppouden takia otettua aamukahvin seuraks. Pertsahan se makkaraa keitossa olis syönyt, en minä. Minä muutaman korpelan pienen lihapullan perunoiden seuraks otin. Kyllä se vaan niin on että terve vatsa vaatii leivän kuituja, jos vihanneksilla hedelmillä niitä pitää syödä tosi paljon.
-harmis-Kuinka monta palaa leipää syöt päivässä?
Anonyymi kirjoitti:
Ne on niitä ihan pieniä, tuli helppouden takia otettua aamukahvin seuraks. Pertsahan se makkaraa keitossa olis syönyt, en minä. Minä muutaman korpelan pienen lihapullan perunoiden seuraks otin. Kyllä se vaan niin on että terve vatsa vaatii leivän kuituja, jos vihanneksilla hedelmillä niitä pitää syödä tosi paljon.
-harmis-Sanoit kuitenkin syöneesi makkaraa :)
Donitseissa on kyllä kuitua , kun syö sen paketinkin. Tiedätkö, että puurossa on niitä leivän kuituja? Kasviksia puoli kiloa päivässä, etkö sinä kuuntele ravitsemussuosituksia?- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuinka monta palaa leipää syöt päivässä?
Varmaan jotain 6 palaa tullu tänään syötyä, se on oikeastaan vähemmän kuin yleensä kun oli niitä pikkudonitseja, niitä tais mennä 2.
Mulla ei oo vatsa koskaan kipeänä. Yleensä syön vain yhden lämpimän aterian päivässä. Ei ole ylipainoa vaikka jotain 4kiloa kestäis ehkä pudottaakin.
-harmis- - Anonyymi
Kaskenpolttaja kirjoitti:
Sanoit kuitenkin syöneesi makkaraa :)
Donitseissa on kyllä kuitua , kun syö sen paketinkin. Tiedätkö, että puurossa on niitä leivän kuituja? Kasviksia puoli kiloa päivässä, etkö sinä kuuntele ravitsemussuosituksia?Ei kun joo, leivän päällä ja se oli vaan lauantaimakkaraa niin sehän on jauhoo oikeestaan. pitkästä aikaa halusin maistaa miltä maistuu, no ei oikeeestaan yhtään miltään.
-harmis- - Anonyymi
Kaskenpolttaja kirjoitti:
Sanoit kuitenkin syöneesi makkaraa :)
Donitseissa on kyllä kuitua , kun syö sen paketinkin. Tiedätkö, että puurossa on niitä leivän kuituja? Kasviksia puoli kiloa päivässä, etkö sinä kuuntele ravitsemussuosituksia?En miksi pitäisi kun on huippukunnossa muutenkin :) No kolesterolia varmaan on kun leivän kanssa väkisin tulee rasvaa oivariinissa ja juustossa jonkin verran. Mitä sitten? ei haittaa kun en ajatellut elää 100-vuotiaaksi.
-harmis- Anonyymi kirjoitti:
En miksi pitäisi kun on huippukunnossa muutenkin :) No kolesterolia varmaan on kun leivän kanssa väkisin tulee rasvaa oivariinissa ja juustossa jonkin verran. Mitä sitten? ei haittaa kun en ajatellut elää 100-vuotiaaksi.
-harmis-Ei minua haittaa lainkaan se mitä sinä syöt. Lauantaimakkara on hyvää välillä, juusto on hyvää aina . Elämä on nauttimista varten sen aikaa kuin sitä kestää.
Hyvät yöt ravitsemusasiantuntijoille.
- Anonyymi
Se pitää täysin paikkansa. Hamppariaterian jäljet säilyvät kehossa useita päiviä (eikä tehden hyvää elimistölle).
Tässä:
https://www.iltalehti.fi/elintavat/a/d71eebf1-1dcd-464a-89e7-6f5d61b63981
Muutama luettava:
https://www.iltalehti.fi/elintavat/a/2015092520415459
Lisää tietoa:
https://www.voice.fi/terveys-ja-hyvinvointi/a-81666
Jos kehonsa haluaa tulehdustilaan ja äärimmäisen rasituksen alle.- Anonyymi
Ei meinaa mitään kunhan ei vedä päivästä toiseen huonolla ruokavaliolla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei meinaa mitään kunhan ei vedä päivästä toiseen huonolla ruokavaliolla.
Moni elää niillä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt631257- 1071203
Miehen ja naisen ystävyys
Mitä järkeä on miehen ja naisen ystävyydessä jos toinen ajattelee toisesta enemmän= on rakastunut ja toivoo yhdessä oloa146906Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv64873- 75858
Naisten top-5 red flagit
1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel109722- 58721
Pyydetään tiedonantoa "hyvinvointitalo"-hankkeen nykytilanteesta
ja aikataulusta. Odotetaanko uutta hallinto-oikeuden päätöstä. Hallinto-oikeushan antoi teknisenlautakunnan lupajaosto103682- 43616
- 78601