Ortodoksinen kirkko saa vuosittain noin 2,6 miljoonaa euroa valtiontukea. Va-liitto on vastustanut tukea, mutta kysynpä nyt kääntäen: Miksi tuki tulisi säilyttää tai jopa korottaa sitä?
(Toivon, että tuen vastustajat malttavat odottaa pari päivää jotta saadaan muutama toisenlaisen kannan puolustus ensin.)
Ortodoksien valtiontuen puolustus
6
62
Vastaukset
Nostan, tämä odottaa kommentteja.
Pitääkö tulkita, että tuki voidaan poistaa? Ainakaan täällä ei näytä löytyvän mitään vasta-argumentteja.
- Anonyymi
Valtiovarainvaliokunta näyttää olevan sitä mieltä, että tukea pitää jatkaa. Sillä mennään. Onko sitten tekohengistystä vai mitä ja missä äärin...
Sehän on tavallaan suoraan laissa, vaikka toisaalta summaa ei lyödä lukkoon. Jännää on se, että lain esitöissä ei mitenkään kerrota perustelua tuelle.
- Anonyymi
jori.mantysalo kirjoitti:
Sehän on tavallaan suoraan laissa, vaikka toisaalta summaa ei lyödä lukkoon. Jännää on se, että lain esitöissä ei mitenkään kerrota perustelua tuelle.
1. Perinteet, rantautunut Suomeen leskiajalla
Ortodoksisen kirkon erityinen asema pohjautuu pitkälti historiallisiin syihin
2. Veli Venäläinen voisi liittyä asiaan jotenkin
"Ortodoksinen kirkko saa vuosittain noin 2,6 miljoonaa euroa valtiontukea. Va-liitto on vastustanut tukea, mutta kysynpä nyt kääntäen: Miksi tuki tulisi säilyttää tai jopa korottaa sitä?"
Siksi, koska Ortodoksinen kirkko tekee tärkeää humanitääristä työtä julistaessaan evankeliumia ihmisille, jotta he eivät joutuisi tuomittavaksi iankaikkiseen kadotukseen, vaan pääsisivät Jumalan valtakuntaan ja iankaikkiseen elämään.
Sen parempaan tarkoitukseen ei valtion tukea voi antaakaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1011031
Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt57979Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv61830Miehen ja naisen ystävyys
Mitä järkeä on miehen ja naisen ystävyydessä jos toinen ajattelee toisesta enemmän= on rakastunut ja toivoo yhdessä oloa144798- 65695
Naisten top-5 red flagit
1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel103561Pyydetään tiedonantoa "hyvinvointitalo"-hankkeen nykytilanteesta
ja aikataulusta. Odotetaanko uutta hallinto-oikeuden päätöstä. Hallinto-oikeushan antoi teknisenlautakunnan lupajaosto90548- 78541
- 53527
- 39518