Tyhjä tyhjiö ei ole olematon

Anonyymi

Universumin alkuun johtaneita syitä ja tekijöitä on pohdittu kautta aikojen: nyt viimeisinä päivinä myös tieteellisissä keskusteluissa, jotka ovat kuitenkin luonteeltaan uskonnollisia (väitteet perustuvat uskomuksiin eivätkä tieteellisen tutkimuksen tuloksiin).

On arveltu, että universumi olisi syntynyt tyhjiöenergian väreilyn tuloksena tai sen jälkeen. Tätä kvanttifluktuaatiota olisi tapahtunut tilassa, jota ei ole olemassa, koska siinä syntyvilla virtuaalihiukkasilla ei ole massaa, joten ne eivät tarvitse myöskään tilaa syntyäkseen ja kadotakseen heti pian syntymisensä jälkeen.

Kosmologien tyjjiö ei ole siten olematon: se on tosi olevaista tyhjiöenergian väreilyä, jonka tuloksena syntyy ja katoaa virtuaalihiukkasia. Tämä edellyttää tietysti ajan kulumista, sillä mitään ei voi tapahtua, ellei aikaa ole olemassa. Niinpä väitteet, joiden mukaan aika, avaruus ja materia saivat syntynsä alkuräjähdyksessä, eivät voi pitää paikkaansa. Aikaa on täytynyt olla jo ennen alkuräjähdystä.

Voidaan tietysti kysyä sitä, onko virtuaalihiukkasia olemassa ja tapahtuiko tyhjiöenergian väreilyä ennen universumin tilan (avaruuden) syntymistä vai ei?

Koska virtuaalihiukkasilla ei ole massaa, niin ovatko ne olemassa vai eivät? Ne eivät myöskään tarvitse tilaa, joten ovatko ne olemassa vai eivät? Onko spekulaatio virtuaalihiukkasista ja tyhjiöenergian väreilystä tuulesta temmattua tai taikurin hatusta nostettua peräkkäin aseteltuja sanoja, joilla ei ole mitään totuuspohjaa?

Ihmisen on mahdotonta rakentaa täydellistä tyhjiötä, sillä me elämme universumissa, joka on tilaa (avaruutta). On mahdotonta siirtyä pois tilasta (avaruudesta) ja jäljitellä oletettua tyhjiöenergian väreilyä, jonka tuloksena tai jälkeen universumin arvellaan syntyneen. Tätä oletusta on siten mahdoton todistaa muuten kuin teoreettisesti asettamalla sanoja peräkkäin.

Tiedemiesten oletukset universumin syntyyn johtaneista syistä ja tekijöistä ovat puhtaasti proosaa ja ihmisen mielikuvituksen tulosta. Niillä ei ole mitään tekemistä kovan tieteen kanssa. Ne oletukset ovat fiktiota ja luonteeltaan uskonnollisia, kun niiden tarkoitus on sulkea pois luoja tai luojat universumin ja elämän synnyn takana vaikuttavana tekijänä.

19

64

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Monilla hiukkasia ei ole massaa...
      Nämä spekulaatiot tutkijoiden, esim hiukkasfyysikoiden "tarkoituksesta" tutkimuksillaan, uskonnollisen ihmisen vinkkelistä ovat niiin tylsiä ( ja ennalta-arvattavia). Jos ei ole koskaan kokenut älyllistä uteliaisuutta niin sitten ei, kaikilla ei ole sitä lahjaa. Ja jos mieluummin pysyttelee uskonasioiden puolella niin ei se mitään. Ei kuitenkaan kannattaisi spekuloida vaikuttimista joista ei yksinkertaisesti tiedä mitään... ;)

      • edit
        monilla hiukkasilla


      • Anonyymi

        Minä en tiedä kuin yhden.


    • Anonyymi

      Tyhjiöön ilmestyy energiaton ja massaton hiukkanen joka hajoaa eli annihiloituu itsekseen. Sen olemassaoloa ei voi todeta jos se ei vuorovaikuta muiden hiukkasten kanssa. Vaikka siinä tyhjiössä "välähtelisi" näitä hiukkasia ei aikaa olisi olemassa sillä sitä ei voisi mitata.
      Siis vaikka aika oikeasti olisi olemassa niin sitä ei voisi todistaa tai mitata mitenkään. ei tiedä että paljonko kello on. siispä sitä ei ole.

      • Anonyymi

        Kyökkifilosofiasi ei tunnut oikein uskottavalta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyökkifilosofiasi ei tunnut oikein uskottavalta.

        Mielipide ilman perusteluja ei ole mielipide. Mielipide jää uskomukseksi, jolla ei ole mitään pohjaa. Kyökkiäsi ei ole edes olemassa. Filosofoinnista puhumattakaan. Selittelet puhdasta hölynpölyä. Maailmankaikkeudesta on kadoksissa enää 95 prosenttia. Onea etsinnälle.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mielipide ilman perusteluja ei ole mielipide. Mielipide jää uskomukseksi, jolla ei ole mitään pohjaa. Kyökkiäsi ei ole edes olemassa. Filosofoinnista puhumattakaan. Selittelet puhdasta hölynpölyä. Maailmankaikkeudesta on kadoksissa enää 95 prosenttia. Onea etsinnälle.

        Maailmankaikkeudesta on kadoksissa todennäköisesti yksi ainoa erittäin heikosti vuorovaikuttava massallinen hiukkanen ja tyhjiöenergian matemaattinen mallintaminen. En pitäisi tuota kovin suurena puutteena, varsinkin kun sekä pimeän aineen että pimeän energian vaikutus tunnetaan.

        Onea, onea, onea vaan. Perunamaa.


      • Anonyymi

        "Siis vaikka aika oikeasti olisi olemassa niin sitä ei voisi todistaa tai mitata mitenkään. ei tiedä että paljonko kello on. siispä sitä ei ole."

        En tajua...aikaa ei voi mitata ilman mittaria, joten aikaa ei ole?


      • Anonyymi kirjoitti:

        Maailmankaikkeudesta on kadoksissa todennäköisesti yksi ainoa erittäin heikosti vuorovaikuttava massallinen hiukkanen ja tyhjiöenergian matemaattinen mallintaminen. En pitäisi tuota kovin suurena puutteena, varsinkin kun sekä pimeän aineen että pimeän energian vaikutus tunnetaan.

        Onea, onea, onea vaan. Perunamaa.

        "Maailmankaikkeudesta on kadoksissa todennäköisesti yksi ainoa erittäin heikosti vuorovaikuttava massallinen hiukkanen ja tyhjiöenergian matemaattinen mallintaminen. "

        Niin kauan kuin ihmiseltä on kadoksissa Jumala, häneltä on kadoksissa totuus ja sen mukana kaikki.


      • Anonyymi
        Mark5 kirjoitti:

        "Maailmankaikkeudesta on kadoksissa todennäköisesti yksi ainoa erittäin heikosti vuorovaikuttava massallinen hiukkanen ja tyhjiöenergian matemaattinen mallintaminen. "

        Niin kauan kuin ihmiseltä on kadoksissa Jumala, häneltä on kadoksissa totuus ja sen mukana kaikki.

        Siinä tapauksessa sinä olet kadottanut Jumalan.

        Ilmainen vihje: Jumala ei näy peilissäsi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siinä tapauksessa sinä olet kadottanut Jumalan.

        Ilmainen vihje: Jumala ei näy peilissäsi.

        Ei, se näkyy vain Mark V Hurskaan peiissä.l


      • Anonyymi kirjoitti:

        Siinä tapauksessa sinä olet kadottanut Jumalan.

        Ilmainen vihje: Jumala ei näy peilissäsi.

        "Ilmainen vihje: Jumala ei näy peilissäsi."

        Mutta todiste Jumalasta näkyy!


    • Anonyymi

      Totuus: taustavibraation vertikaalinen liike reagoi nollatilan kanssa, luoden paineen, joka työnsi säikeiden seinämiä toisistaan poispäin. Tapahtuma oli eksponentiaalinen, jossa lopulta äärimmilleen venyneet säikeet hajosivat äärettömän pieniin osiin. Kun tapahtuma saavutti lakipisteensä, silloin vastavoima, eli nollatila, pakotti itsensä takaisin alkutilaa kohti, mutta koska säikeet olivat hajonneet hiukkasiksi, nollatilasta tuli epävakaa, luoden uuden paineen, koska hajallaan olleet hiukkaset vaativat alkuperäistä suuremman tilan. Myös tyhjää tilaa muodostui, koska säikeiden seinämät eivät liittyneet enää toisiinsa tasaisesti. Yhä tiiviimmäksi puristuva nollatilaan pyrkivä voima purkautui lopulta valtavaksi shokkiaalloksi, jossa hiukkasten väleihin muodostunut kasaanpuristunut tyhjiö alkoi laajeta suunnattomalla nopeudella. Silmän räpäyksessä se loi avaruuden, jonka laajenemisvoima repi hiukkasia kaikkiin suuntiin. Yhtäaikaisesti tapahtunut valtava voima aiheutti yksittäisen hiukkasen "jakautumisen" yhtä aikaa joka puolelle, joka "lisäsi" materian määrää eksponentiaalisesti. Tämä on varsinainen alkuräjähdys. Jokainen alkuhiukkanen on siten lukuisten alkuhiukkasista syntyneiden virtuaalihiukkasten "äiti", jotka "etsii jakautunutta itseään". Annihilaatiota ei tapahdu, vaan virtuaalihiukkasten palaaminen alkuperäiseen tilaansa. Tätä tapahtuu vähäisessä määrin kaikkialla aineessa, mutta eniten keskittymissä, joita kutsutaan mustiksi aukoiksi. Musta aukko on käytännössä se nollatila, jossa kaikkeus oli ennen anomaliaa. Lopulta kaikki palaa takaisin nollatilaan, eli "mustaksi aukoksi". Huomasin että LSDn vaikutus alkaa hiipua. Täytyy kohta nuolasta uusi lappu. Palaan kohta....

      • Anonyymi

        Yritätkö jäljitellä Krevokin hullusinaatioita vai onko tämä ihan oma mallisi


    • Anonyymi

      Geggiskö se siellä taas?

      • Anonyymi

        Siltähän tämä vaikuttaa:

        "Universumin alkuun johtaneita syitä ja tekijöitä on pohdittu kautta aikojen: nyt viimeisinä päivinä myös tieteellisissä keskusteluissa, jotka ovat kuitenkin luonteeltaan uskonnollisia (väitteet perustuvat uskomuksiin eivätkä tieteellisen tutkimuksen tuloksiin)."


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siltähän tämä vaikuttaa:

        "Universumin alkuun johtaneita syitä ja tekijöitä on pohdittu kautta aikojen: nyt viimeisinä päivinä myös tieteellisissä keskusteluissa, jotka ovat kuitenkin luonteeltaan uskonnollisia (väitteet perustuvat uskomuksiin eivätkä tieteellisen tutkimuksen tuloksiin)."

        Tieteelliset spekulatiiviset keskustelut eivät ole uskonnollisia, elleivät uskovat ota uskontoa niissä esille.

        Kosmologian tutkimustulokset perustuvat havaintoihin ja laskelmiin.


    • "Kosmologian tutkimustulokset perustuvat havaintoihin ja laskelmiin."

      Ja niiden perusteella tiedämme, että Jumala on olemassa ja Hän on universumin luoja.

      • Anonyymi

        Sinä et pysty niiden perusteella tuota tietämään. Kosmologien yhteinen käsitys on toinen.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin kaikkeen sinä ihastuit hänessä

      Mikä oli se asia mikä vei jalat altasi? ❤️ Oliko jotain erityistä tilannetta vai tunne? Kenties monen sattuman summa? Ai
      Ikävä
      97
      9469
    2. Persut: haluamme lisää veroja!

      Lisää lisää veroja huutaa persukuoro. Veroila Suomi nousuun! "Uusi matkailuvero eli matkailijamaksu peritään esimerki
      Maailman menoa
      75
      4924
    3. Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.

      https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.
      Maailman menoa
      50
      4619
    4. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      8
      2388
    5. Numero josta kaivattusi tulee mieleen

      Onko jokin numero joka yhdistää teidät jotenkin? Älä laita puhelinnumeroa.
      Ikävä
      100
      1586
    6. Miksi pitäisit enemmän

      Minusta kuin siitä toisesta?
      Ikävä
      44
      1424
    7. Jorman paluu sodasta Lieksaan oli katkera

      Jorma Karhunen astui Lieksan asemalle. Aurinko paistoi, mutta Jorman maailma oli sumuinen. Takana oli se helvetti, jota
      Lieksa
      54
      1340
    8. Tämmönen höpsö

      Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress
      Suhteet
      44
      1286
    9. Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet

      🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.
      Ikävä
      47
      1269
    10. Heräsin taas sinä mielessä

      Miten voi haluta toista näin paljon? 😳 Kyllä meillä on muutenkin hyvä yhteys. Ehkä se tekee myös tästä niin voimakkaan?
      Ikävä
      64
      1262
    Aihe