Sulawesin saarelta (ent. Celebes) Indonesiasta on löydetty vanhimmat tähän asti tunnetut luolamaalaukset. Australialaisen Griffithin yliopiston tutkijoiden mukaan maalaus on noin 43 900 vuotta vanha. Erityisen kiinnostavaa on, että maalauksissa esiintyy teriantrooppeja eli ihmisen ja eläimen välimuotoja. Tutkijan mukaan ne voivat olla varhaisin [tunnettu] todiste ihmisen kyvystä kuvitella asioita, joita ei ole olemassa todellisessa maailmassa, mikäli niiden hehmot ovat yhtä vanhoja kuin maalausten muut osat.
Kansakoulun ja elämäm kolun pohjalta ponnistavilla tutkijanplantukkeilla on nyt helppona tehtävänä olla yliopistotutkijoita viisaampia (jota ollessaan he voivat tyhmiksi tulla) ja selittää asiat Raamatun pohjalta toisin niin että selityksen uskovat muutkin kuin he itse. Yhteydenotto Natureen on paikallaan, sillä toisin kuin kretut kuvittelevat, tiedemaailma on aina avoin hyvin perustelluille uusille ajatuksille.
Linkki uutiseen kommentissa.
- Ilkimyksen uutispalvelu
Teriantrooppeja luolamaalauksessa
10
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Ylen uutinen:
https://yle.fi/uutiset/3-11114530
Naturessa julkaistun uutisen tiivistelmä:
https://www.nature.com/articles/s41586-019-1806-y - Anonyymi
Hmm. Olisivatkohan nuo teriantroopit nyt sitten syöjättäriä tai metsänpeikkoja? Raamattuhan ei taida kuvailla niiden olemusta eikä ulkonäköä.
Mark5:n logiikan mukaan nämä maalaukset ovat muuten oikeasti 44000 vuotta vanhoja, koska joku on ollut todistamassa paikan päällä niiden maalaamista.
- Anonyymi
"Tutkijan mukaan ne voivat olla varhaisin [tunnettu] todiste ihmisen kyvystä kuvitella asioita, joita ei ole olemassa todellisessa maailmassa, "
No siinähän olisi uskontojenkin alku: kuvitellaan asioita, joita ei ole todellisuudessa olemassa. "Sulawesin saarelta (ent. Celebes) Indonesiasta on löydetty vanhimmat tähän asti tunnetut luolamaalaukset. Australialaisen Griffithin yliopiston tutkijoiden mukaan maalaus on noin 43 900 vuotta vanha."
Yksikään Griffithin yliopiston tutkijoista ei ollut 43.900 vuotta sitten todistamassa, että maalaukset olisi silloin maalattu.
Raamatun sukuluetteloiden ja yleisen historian tietojen valossa, ihmisiä on ollut olemassa korkeintaan noin 6.000 vuotta.”Raamatun sukuluetteloiden ja yleisen historian tietojen valossa, ihmisiä on ollut olemassa korkeintaan noin 6.000 vuotta.”
Yksikään uskovainen ei ollut todistamassa, että sukuluettelot on kirjoitettu väitettynä aikana.- Anonyymi
"Yksikään Griffithin yliopiston tutkijoista ei ollut 43.900 vuotta sitten todistamassa, että maalaukset olisi silloin maalattu.
Raamatun sukuluetteloiden ja yleisen historian tietojen valossa, ihmisiä on ollut olemassa korkeintaan noin 6.000 vuotta."
Noin käy kun kansakoulun oppi unohtuu ja elämäm kolu jää yksi puoliseksi ja Raamattu sekoittaa lopunkin. Ehdotan että esität mielipiteesi myös Naturessa artikkelin julkaisseille tutkijoille - lähimmän koulun englannin maikka varmaan kääntää sen ihan pullakahvipalkalla.
Mutta eihän sinulla ole ns. munaa sellaiseen. - Anonyymi
Mark5:n ilmatiiviisti umpioitu absoluuttinen oma totuus ei petä. Aina tulee ennustettava törähdys.
- Anonyymi
"Raamatun sukuluetteloiden ja yleisen historian tietojen valossa, ihmisiä on ollut olemassa korkeintaan noin 6.000 vuotta."
Ja tuokin meni väärin. Jos Raamatun sukuluetteloita tulkitaan toisin kuin piispa Ussher, ihmiskunta on ollut olemassa noin 7 500 vuotta, ja yleinen historia osoittaa vastaansanomattomasti, että ihmiskunta on vielä paljon vanhempi, vaikka emme tiedäkään niiden ihmisten nimiä, jotka pystyttivät kivipaasia Turkissa tai sommittelivat ensimmäisen koiravaljakon Siperiassa. Ethän sinäkään tiedä kaikkien niiden nimiä, jotka ovat sinun ja Aadamin ja Eevan välissä sikäli kuin katsot olevasi sukua heille.
Häpäiset ainakin itsesi, uskontosi, Raamatun, tieteen ja mikä pahinta myös Jumalan. Muista ettei sinulla ole paljon kanttia puhua "rehellisestä" sen enempää kuin "ateistisesta" tieteestä, koska olet osoittanut moneen kertaan, ettet tiedä rehellisyydestä etkä ateismista yhtään sen enempää kuin tieteestäkään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt631247- 1071203
Miehen ja naisen ystävyys
Mitä järkeä on miehen ja naisen ystävyydessä jos toinen ajattelee toisesta enemmän= on rakastunut ja toivoo yhdessä oloa146896Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv64873- 71820
Naisten top-5 red flagit
1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel109702- 56676
Pyydetään tiedonantoa "hyvinvointitalo"-hankkeen nykytilanteesta
ja aikataulusta. Odotetaanko uutta hallinto-oikeuden päätöstä. Hallinto-oikeushan antoi teknisenlautakunnan lupajaosto103672- 43606
- 78591