Kirkkoon liittyminen vähentynyt

Kirkontilastot.fi julkaisi luvut marraskuulta. Sen perusteella liittyminen olisi viime vuodesta vähentynyt 15731 -> 15297 eli kolmisen prosenttia. Joulukuussa liittyjiä on vähänlaisesti, joten etumerkki ei tästä enää muutu.

Sinänsä muutos on hyvin pieni. Se sopii kokonaiskuvaan, jossa olemme juuri ohittaneet liittymiskäyrässä hyvin laakean tunturinhuipun ja nyt mennään rinnettä alaspäin.

8

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tammikuussa liittyvät saavat vapaamatkustusvuoden. Väärä systeemi. Tmmikuusa kirkosta erovat saavat rangaistuskirkollisveron koko vuodelta.

      • Anonyymi

        Tyhmyydestä sakotetaan;-D


      • Minusta sitoumus, jossa lupaa maksaa enintään 2 % tuloistaan järjestölle seuraavan vuoden, ei ole mitenkään kohtuuton. Aikanaan tilanne oli periaatteessa väärä, kun katumuskuukauden takia erota piti marraskuun lopulla ja osa seurakunnista saa päätöksen kirkollisverosta vasta joulukuun puolella.

        (Ja tietysti teoriassa nytkään ei ole rajaa kirkollisverolle, mutta eipä käytännössä ole vedetty missään veroa äkkiä kaksinkertaiseksi.)


      • Anonyymi
        jori.mantysalo kirjoitti:

        Minusta sitoumus, jossa lupaa maksaa enintään 2 % tuloistaan järjestölle seuraavan vuoden, ei ole mitenkään kohtuuton. Aikanaan tilanne oli periaatteessa väärä, kun katumuskuukauden takia erota piti marraskuun lopulla ja osa seurakunnista saa päätöksen kirkollisverosta vasta joulukuun puolella.

        (Ja tietysti teoriassa nytkään ei ole rajaa kirkollisverolle, mutta eipä käytännössä ole vedetty missään veroa äkkiä kaksinkertaiseksi.)

        Minusta se on väärin, ja jäsenmaksun voisi keskeyttää joko heti tai erokuukauden jälkeen. Niin se käy ammattiliitoissakin sekä työttömyyskassoissa. Alkaa heti (maksu siis) ja päättyy heti.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Minusta se on väärin, ja jäsenmaksun voisi keskeyttää joko heti tai erokuukauden jälkeen. Niin se käy ammattiliitoissakin sekä työttömyyskassoissa. Alkaa heti (maksu siis) ja päättyy heti.

        Jotenkin tuntuu hassulta lähteä tuota muuttamaan. Kerralla vaan alasajo koko kirkollisverojärjestelmälle, toki järkevän suunnitelman kanssa niin ettei joulukuussa ilmoiteta että 1.1. se loppuu.


    • "Kirkontilastot.fi julkaisi luvut marraskuulta. Sen perusteella liittyminen olisi viime vuodesta vähentynyt 15731 -> 15297 eli kolmisen prosenttia. Joulukuussa liittyjiä on vähänlaisesti, joten etumerkki ei tästä enää muutu."

      Usko Jumalaan ja kirkkoon kuuluminen ovat kaksi eri asiaa, joita ei pidä sekoittaa toisiinsa.
      I
      Kirkkoon kuuluminen voi kuitenkin olla kanava, jonka kautta ihminen saa kuulla evankeliumin ja tulla uskoon ja pelastua iankaikkiselta kadotukselta.
      Jos Vapaa-ajattelijain Liittoa kiinnostaisi humanitäärinen työ ja hyväntekeväisyys, se kannustaisi ihmisiä liittymään kirkkoon, eikä eroamaan siitä.

      • Anonyymi

        Hyväntekeväisyys kirkon jäsenyyden kautta on hyvin tehotonta, koska raha menee 90-prosenttisesti täysin muuhunn..


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyväntekeväisyys kirkon jäsenyyden kautta on hyvin tehotonta, koska raha menee 90-prosenttisesti täysin muuhunn..

        Totta. Jos arvostaa kirkon hyväntekoa, mutta ei näe muuta syytä olla jäsen kannattaa erota lja lahjoittaa säästynyt kirkollisvero vaikka sitten kirkon Yhteisvastuukeräykseen, kolehteihin tai KUA;lle, niin varmasti kymmenkertaistaa hyvänteon tukemisensa.

        Monille uskonnollisesti sitoutumattomille hyväntekeväisyysjärjestöille annettuna kirkon jäsenyydestä eroamalla säästynyt kirkollisvero on vieläkin tehokkaampaa.

        Niillä, esim, SPR, kun keräyskulujen osuus keräys/lahjoitustuotosta on huomattavasti alhaisempi kuin kirkon keräyksissä.

        Esim. kirkon Yhteisvastuukeräyksen kulungit olivat ainakin muutama vuosi sitten yli 20%, jota yleisesti pidetään liian korkeana osuutena, ja kirkko kertoikin silloin kiinnittävänsä asiaan huomiota, ja pyrkivänsä vastaisuudessa parempaan.

        En tiedä miten se on siinä tavoitteessaan onnistunut.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      59
      1194
    2. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      11
      860
    3. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      75
      795
    4. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      634
    5. Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa

      Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.
      Kajaani
      83
      623
    6. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      46
      554
    7. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      33
      537
    8. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      36
      524
    9. Hurmasit sitten minut

      kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.
      Ikävä
      43
      503
    10. Tietysti olen varovainen,

      ei kaikki ole pelkkää epävarmuutta. En halua sotkea mitään, enkä aiheuttaa kenellekään hankaluuksia. Ja luulen että ehkä
      Ikävä
      40
      501
    Aihe