Ajankohtaista toukokuu 2020

Ajankohtaista toukokuu 2020

- Korona. Lähes kaikki va-toimintakin on peruttu

-- Pidetäänkö etävuosikokouksia? Tampereella kyllä, miten muualla?

-- Protuleireistä ainakin kesäkuun 1. viikon leirit peruttu.

Virus on vakaumusten suhteen tasapuolinen ja peruutuksia on tullut aatteen laadusta riippumatta. Meitä kiinnostavia:

- Evlut seurakunnissa verotulot putoavat, irtisanomisia ym. tulossa.

- Uskonnolliset järjestöt osin talousvaikeuksissa riippuen tähänastisen tulovirtansa rakenteesta.

Kaikki muu liikahtaneekin vasta syksyllä:

- Kirkkolakia on tarkoitus muuttaa. Perustuslakivaliokunta tyrmäsi viime muutoksen, ja osa oikeusoppineista kyseli olisiko aika erottaa kirkko valtiosta.

- Opetushallitus tarkentaa ohjeitaan koulujen joulujuhlista / joulukirkoista / syyslukukauden päätöstilaisuuksista. Piti tulla jo tammikuussa.

- Kansanedustajille lähetettiin viestiä kirkon ja valtion suhteen muutostarpeesta. Viesti lienee hautautunut koronan alle. http://vapaa-ajattelijat.fi/blog/2020/03/17/viesti-kansanedustajille-valtion-suhde-kirkkoon-uusittava-kirkko-ja-valtio-komitea-koolle/

- Eduskunnan avajaisjumalanpalveluksen asema. Va-liiton edustajan piti olla kuultavana eduskunnassa, siirtyi.

- Vankilapappien palkan maksaja? https://keskustelu.suomi24.fi/t/16158210/vankilapappien-kaksoisrooli-jaamassa-historiaan

- ET-opetuksen avaaminen, "osana laajempaa kokonaisuutta" sanoi ministeri.

- Suomen kommentit YK:n ihmisoikeuskomitean kyselyyn. https://keskustelu.suomi24.fi/t/16050960/ykn-ihmisoikeuskomitea-kysyy-suomelta

- Partiolupaus muuttuu. https://keskustelu.suomi24.fi/t/15985988/partiolupaus-sopii-jatkossa-kaikille

- Maakuntavero. Veropohjan yksityiskohdilla on iso merkitys valtionkirkkojen taloudelle.

- Liity jäseneksi: http://vapaa-ajattelijat.fi/liity-jaseneksi/

Tämä lista oli "sivusta seurattavaa tai myöhemmin tulevaa" jo aiemmin:

- Ns. ympärileikkaus eli sukuelinten silpominen. Tyttöjen osalta https://keskustelu.suomi24.fi/t/16063099/kansalaisaloite-ymparileikkauksista -- odottaa eduskunnan kevätkauden alkua.

- Sotilasvakuutus / -vala: https://keskustelu.suomi24.fi/t/15679494/sotilasvakuutus---vala

- Ministerivakuutus ja -vala, tästä tavallaan oikeuskanslerin työmääräys olemassa.

- Eläinsuojelulaki uudistunee, miten rituaaliteurastus?

- Eutanasia. Kansalaisaloitteen pohjalta perustettiin työryhmä, jossa mm. Exitus ry:n edustaja.

- Sotemalli ja sen osalta kirkollisveron veropohja, työryhmän työ valmistuu vuonna 2020. Luonnoksia on tullutkin, mutta yksityiskohdat eivät niistä selviä.

- Tulossa mm. 25.7.2020 Satakunnan VA:n kesäpäivät.
9289
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 92

Vanhimmat
Aloittaja
Aloittaja

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vapaa-ajattelijain liitto esittää, että elämänkatsomustiedon opiskelu sallitaan kaikille lukiolaisille ja peruskoulun oppilaille samalla kun oppivelvollisuutta pidennetään. http://vapaa-ajattelijat.fi/blog/2020/05/06/et-vapautettava/

    Elämänkatsomustiedon kaikille valittavissa olevaksi avaamisen kustannusvaikutus on pieni. Todennäköisesti se hieman pienentää uskonnon opetusryhmiä ja suurentaa ET:n opetusryhmiä, mikä on kustannusneutraalia.
    Uskontokuntiin kuulumattomien oppilaiden määrän lisääntyessä lähivuosina on uusia ET-opetusryhmiä joka tapauksessa syntymässä niihin kouluihin, joissa opetusryhmää ei vielä ole.
    Lukiossa voi tulla tarpeita lisätä valinnaiste ET-kurssien lähiopetusta.

Jori virus on ollut lähes koko huhtikuun poissa
Tämä piti vain laskea numeerisesti viruskäyrän muodosta teollisuusmaissa, 2. derivaatta, kuolleet kuvaavat sairaanhoidon tasoa ei virusetenemistä

Talous on lähtenyt voimakkaaseen nousuun
esim. Nallen Sampo yli 40 prosenttia hiukan yli kuukaudessa ylös ylikapitalisoitu firma josta sosdemit sinun puolueesi siis omistaa valtion osakesalkun hoitajana 2 miljardia euroa

Nyt vedetään henkeä ja tehdään lisää rahaa

Kansantalous köhii rajusti vanhuksia kuolee velkaa otetaan Japanista
rikas maa ei ota matuja työttömyys noin nolla oma kansa ensin ei koronaa tai siis vähemmän kuin sossu- Ruotsissa, vaikka väkiluku on yli 10- kertainen

Koronan voittajamaa on samantapainen Taiwan jota YK sortaa eikä ota jäseneksi eikä WHO, ei mitään koronaa osasi hoitaa maailman ainoat urheilukilpailut televisioidaan englanniksi

2023 odotetaan kansantalouden asettuvan niiden arviossa jotka sijoittavat omalla rahalla eli vakavamielisten mukaan

Jori huomautus
ei kannata odottaa sossutukea ensi budjetista vapareille

Eikä hammashoitoa eikiireellisissä julkisissa

Eikä magneettikuvaan pääse jos veritulppa kolottaa jalassa, yksityiseen suoraan

On meillä varaa: humanitaarista matua tuodaan kuin ennenkin muuten ei toimeentulotuki täyty ja sossu ja vuokratalot matuista

Äänestä
  • Mihin siinä magneettikuvaa tarvitaan, veritulppa näkyy ultralla ja on hetkessä tutkittu.

    Äänestä

Toukokuussa on paras aika ilmoittaa koululle oppilaan siirtyvään uskonnon opetuskesta elämänkatsomustiedon opetukseen ensi lukuvuonna. Jos lapsi vielä kuuluu kirkkoon, hänet voi huoltajien yhteisellä päätöksellä ja 12 vuotta täyttäneen luvalla erottaa kirkosta kirjallisella ilmoituksella väestötietoviranomaiselle.

Äänestä
  • Myös lukio-opinnot elokuussa aloittavan kannattaa hoitaa itsellen valinnan vapaus katsomusaineen suorittamiseen (UE vai ET) eromalla kirkosta. ET-opintoihin saa hyvän pohjan tutustumalla vaikka jo kesällä peruskoulun ylälupokkien Kompassi-kirjasta, mutta tämä ei tietenkäään ole mitenkään välttämätöntä. Lukion ET-kirjasst ovat asia erikseen.

    Äänestä

  • Lapsiasiavaltuutetun selonteon mukaan ET-kielto rikkoo yhdenvertaisuutta ja on lapsen oikeuksien sopimuksen 2. artiklan vasstainen. Protestoi eroamalla kirkosta ja vaihtamalla ET-opetukseen.

    Äänestä

En tiedä onko hyvä ottaa pois uskonto- opetuksesta. Kasvattaako koulu uskovaiseksi?

Menetin 12- - käisenä uskoni uskontotunnilla, kauhistuin hetkeksi miten voin tietää paremmin kuin kirkkoisät

jos kotoa olisi painostettu pois olisin pannut vastaan etten joudu silmätikuksi

kävin rippikoulun kauhistuin ikäluokkani osaamattomia lukeminen ei kaikilta sujunut, pappi oli mukava hiukan sovinisti hyvä,

unohdin asian, en uskaltanut vastata uskonnon kysymyksiin yokirjoitusissa, yotenteissä tehtäväni oli jeesuksen merkitys, pärjäsin todella hyvin olin lukenut veikko ennalan hymyalibilehdet jumalattomuudesta ja tiesin

ensimmäinen tili ja kirkollisvero sitten heti ero
Samalla lopetin kaiken väittelyn uskovaisten kanssa jotka eivät äänekkäästi julista. En usko hiukkaakaan ja epäilen vapareiden kykyä opettaa minulle mitään

Siitä seuraa ihmettely, onko vapareilla yhteiskunnallinen tilaus enää

Selvä että 1930- luvulla oli kun jumalankieltäminen oli uutta

Äänestä
  • Voi olla, että peruskoulun ja lukionkin uskonnon opetus on jollain lailla edistänyt sitä, että nuori on täysi-ikäistyttyään eronnut kirkosta, mutta jos lapsi ja nuori olisi saman ajan käyttänyt elämänkatsomustiedon opiskeluun, tulos olisi nuoren aikauisen maailmankuvan ja yleissivistyksen ja ajattelutaitojen kannalta parempi. ET on taitoaine.

    1Äänestä

  • Aloittaja

    Silmätikuksi joutumisen pelko on paha juttu itsessäänkin. Sitä pahempi jos pelko on aiheellinen.

    Toisaalta nykyään ET-oppilas ei ole mikään harvinaisuus.

    Äänestä

  • jori.mantysalo kirjoitti:

    Silmätikuksi joutumisen pelko on paha juttu itsessäänkin. Sitä pahempi jos pelko on aiheellinen.

    Toisaalta nykyään ET-oppilas ei ole mikään harvinaisuus.

    Tämä harvinaisuus riippuu paikkakunnassa. Suomessa on 50 kuntaa, joissa ei ole ensimmäistäkään ET-opetusryhmää.

    Äänestä

Voita vapaasti käyttäen ei välttämättä maistu just siltä.

Äänestä

YLE pitäisi haastaa tekemään 2 tunnin A-Studio keskustelu valtion ja kirkon erottamisesta.

Äänestä
  • Aloittaja

    Voihan se olla, että 2/3-osan raja evlut kirkon jäsenyydessä osuu sopivasti koronan jälkeen. Silloin noin voisi käydäkin.

    Äänestä

  • jori.mantysalo kirjoitti:

    Voihan se olla, että 2/3-osan raja evlut kirkon jäsenyydessä osuu sopivasti koronan jälkeen. Silloin noin voisi käydäkin.

    Lisäksi+Helsinkissä+alittuu+ev.lut.+kirkon+50%+jäsenosuus.

    Äänestä

  • Kirkon ja valtion erottamiselle paras peruste on umpisynkkä ennuste kirkon jäsenosuuden kehittymisestä. Kymmenen - kahdenkymmenen vuoden päästä kirkkoon kuuluu vähemmistö suomalaisista. Tämä jos mikä on perustelu aloittaa työ kirkon ja valtion erottamiseksi.

    Äänestä

Aloittaja

Vanhat VapaaToverit
VaPaRit
Haluaako joku menettää vapautensa vapaa-ajattelijoissa? Tukea sosdem-mono/oligopoleja esimerkiksi?

Vapareiden vapauden raja on olemassa. Se on sosdem

Äänestä

Antivapari jänkkää naisten ja miesten erillistä tilastointia ja näihin lukuihin huomion kiinnittämistä vastaan. Tässä omituinen hyppy: "Vaparit kohdistavat toistuvaa huomiota naisiin. Naisten kuuluvuus kirkkoon on jatkuvasti tapetilla. Kuitenkin uskonnvapauteen sisältyy oikeus kuulua uskontokuntaan."

Kuitenkin uskonnonvapauteen sisältyy oikeis erota uskontokunnasta ja oikeus olla kuulumatta uskontokuntaan. Perusoikeuksiin puolestaan kuuluu sananvapaus, jopa epämieluisien totuuksien esille tuonnin vapaus.

1Äänestä
  • Aloittaja

    Puuttuvat vielä ketjut "Kälviäläisissä ei ole jotain vialla - -" ja "Eläkeikäisissä ei ole jotain vialla - -". Jankkaajalla on valikoivat silmälasit.

    Äänestä

  • jori.mantysalo kirjoitti:

    Puuttuvat vielä ketjut "Kälviäläisissä ei ole jotain vialla - -" ja "Eläkeikäisissä ei ole jotain vialla - -". Jankkaajalla on valikoivat silmälasit.

    Monen lapsen pääsy perheen ajatusmaailmaa vastaavaa ET-opetukseen voi toteutua niin, että toinen, vielä kirkkoon kuulluva huoltaja eroaa yhdessä lapsen kanssa kirjalllisellla ilmloituksella (johon tulee myös toisen huoltajan allekirjoitus lapseen liittyen).

    Äänestä

Koronarajoitusten lieventämisestä ilmoitettiin. Kesäkuun alusta sallitaan 50 hengen kokoontumiset.

Äänestä
  • Aloittaja

    Jep. Kirkot ja kirjastot ovat samalla viivalla kuten minusta pitääkin.

    Äänestä

  • jori.mantysalo kirjoitti:

    Jep. Kirkot ja kirjastot ovat samalla viivalla kuten minusta pitääkin.

    Hetkinen! Nyt taisi tulla kovin harkitsematon lausunto. Niputit sivistyksen kehdon ja tyhmyyden kehdon muka samalle viivalle.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Hetkinen! Nyt taisi tulla kovin harkitsematon lausunto. Niputit sivistyksen kehdon ja tyhmyyden kehdon muka samalle viivalle.

    Ei se silti ole valtion asia päättää kumpaa kansalainen pitää tärkeämpänä.

    Äänestä

Vaparien toiminnan laantuminen tulee pian näkymään kirkon ja kristillisyyden kannatuksen nousuna. Riparit täyttyvät ensi kesänä ennennäkemättömällä tavalla!

Arvelenkin vaparien kannattavan siis kaikkie rajoitusten nopeaa purkamista, vaikka se johtaisi vaparien rivien harvenemiseen.

Äänestä
  • Onko siparien täyttyminen myös toiveesi?

    Äänestä

  • Onko siparien täyttyminen myös toiveesi?

    Äänestä

Aloittaja
Aloittaja

Pro-Serremonioiden nettisivuilla on hyviä ohjeita siviilitilaisuuksien järjestämisestä nyt korona-aikaan.

Äänestä
  • Palstalla on kiinnitetty kriittistä, paheksuvaahuomiota antivaparin käyttäytymiseen, muun muassa siihen, että nimittelee siviilihautajaisia riekkumistilaisuuksiksi. Ei mitään kunnioitusta surevia omaisia eikä vainajaa kohtaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Palstalla on kiinnitetty kriittistä, paheksuvaahuomiota antivaparin käyttäytymiseen, muun muassa siihen, että nimittelee siviilihautajaisia riekkumistilaisuuksiksi. Ei mitään kunnioitusta surevia omaisia eikä vainajaa kohtaan.

    Nyt, ensimmäistä kertaa, antivaparin raivoviestissä on otsikon perässä kysymyskerkki?

    Äänestä

Opetushallituksen ohjeissa todetaan koulutuksen järjestäjän voivan päätyä siihen, että lukuvuoden ohjelmaan ei liitetä uskonnollisia tilaisuuksia ja toimituksia. Tämä mahdollisuus pitää NYT nostaa vähintäänkin suositukseksi koskemaan lukuvuotta 2020-2021.

Äänestä
Aloittaja

Tampereen VA pitää vuosikokouksena etänä kuun lopussa. Ensimmäinen kerta ikinä tämä.

Äänestä
  • Mielenkiintoista. Eikö läsnäoloa ole sallittu ollenkaan, vai onko hybridi?

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Mielenkiintoista. Eikö läsnäoloa ole sallittu ollenkaan, vai onko hybridi?

    Pakko on sallia läsnäolo, väliaikainen laki ei salli puhdasta etäkokousta.

    Meillä on myös pakko ilmoittautua ennakolta kaksi päivää aiemmin. Teoriassa siis jos tulee 10 jotka välttämättä haluavat läsnäolokokouksen on pakko perua kokous tai keksiä joku järjestely. Käytännössä ei tule.

    Äänestä

  • jori.mantysalo kirjoitti:

    Pakko on sallia läsnäolo, väliaikainen laki ei salli puhdasta etäkokousta.

    Meillä on myös pakko ilmoittautua ennakolta kaksi päivää aiemmin. Teoriassa siis jos tulee 10 jotka välttämättä haluavat läsnäolokokouksen on pakko perua kokous tai keksiä joku järjestely. Käytännössä ei tule.

    Hyvä malli tuo. Menestystä.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Hyvä malli tuo. Menestystä.

    Pianhan tuon näkee. Voi kyllä olla että into osallistua kokouksiin on heikonpuoleinen, kun varsinainen toimintakin on katkolla. Tai siis toki eroakirkosta-palvelu jauhaa ym, mutta muuten.

    Äänestä

  • Aloittaja

    jori.mantysalo kirjoitti:

    Pianhan tuon näkee. Voi kyllä olla että into osallistua kokouksiin on heikonpuoleinen, kun varsinainen toimintakin on katkolla. Tai siis toki eroakirkosta-palvelu jauhaa ym, mutta muuten.

    Eipä tämä nyt varsin montaa osallistujaa kerännyt. Onpahan hallintorutiini hoidettu. Sitäpaitsi on tällä periaatteelinen merkityksensä kuitenkin: jokaisessa jäsenelle on todellinen mahdollisuus osallistua ja kysellä hallitukselta toiminnasta, taloudesta jne.

    Äänestä

Koulujen kevät ilman "kevätkirkkoja".

Äänestä

Pitäisi alkaa ajamaan uskonnonvapauden täysremonttia aluekohtaisesti. Laaja-alaisen täysremontin tarpeessa olisi ainakin peruskoulu, päiväkoti, puolustusvoimat ja hautaustoimi. Nyt näyttää erittäin pahalta ettei istuva hallitus tule saamaan mitään aikaiseksi.

Äänestä
  • Varhaiskasvatuksen perusteet, perusopetuksen ja lukon opetussuunnitelman perusteet velvoittavat "uskonnolliseen ja katsomukselliseen sitouttamattomuuteen". Tämä perustuu ao. lakeihin, ja velvoittavan ohjeen on antanut Opetushallitus (OPH).

    Tämä pitäisi saada NYT toteutumaan oikeasti kouluissa ja päiväkodeissa. Korona antakoon sille vauhtia, kun NYT on kirkojumalanpalvelukset ja varmaankin myös seurakuntapastorien aamuhartaushetket peruutettu. Saman käytännön jatkumisesta koko lukuvuonna 2020-21 tulisi antaa vähintään vahva suositus OPH:n toimesta.

    Asiasta voidaan kuitenkin päättää jo kunnissa. Uskontoasioita koskevassa OPH:N ohjeessa sanotaan, että koilutuksen järjestäjä voi päätyä siihen, että uskonnolisia tilaisuuksia ja toimituksia ei llukuvuoteen ja toimikauteen liitetä. Tämä päätös voidaan tehdä kunnissa!
    Miten Sinun kunnassasi?

    Äänestä

  • Aito uskonnonvapaus ei edisty koska vapaa-ajattelijat eivät aja sitä. Ihmisillä / oppilailla pitää olla vapaus olla osallistumatta uskonnonharjoitukseen ilman että he joutuvat pakotettuna valitsemaan korvaavan ohjelman. Kyseinen menettely on yksiselitteisesti uskonnonvapauden vastainen, mutta silti vapaa-ajattelijoille kyseinen malli sopii, koska se aukaiseen vapaa-ajattelijoille kirkon kaltaisen ilmaisen propagandakanavan suoraan vaikuttaa oppilaisiin ja muihin ihmisryhmiin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Aito uskonnonvapaus ei edisty koska vapaa-ajattelijat eivät aja sitä. Ihmisillä / oppilailla pitää olla vapaus olla osallistumatta uskonnonharjoitukseen ilman että he joutuvat pakotettuna valitsemaan korvaavan ohjelman. Kyseinen menettely on yksiselitteisesti uskonnonvapauden vastainen, mutta silti vapaa-ajattelijoille kyseinen malli sopii, koska se aukaiseen vapaa-ajattelijoille kirkon kaltaisen ilmaisen propagandakanavan suoraan vaikuttaa oppilaisiin ja muihin ihmisryhmiin.

    Tuo ei pidä paikkaansa. Ensisijaisesti Vapaa-ajattelijain mielestä koulupäiviin ei pidä ympätä uskonnollisia tilaisuuksia lainkaan. Toissijaisesti, jos niitä kuitenkin on, osallistumisen pitää olla vapaaehtoisia.

    Vasta kolmannella sijalla on, kun viranomaisohjeissa korvaaviin tilaisuuksiin osallistuminen on sääädetty pakolliseksi. Vapaa-ajattelijat tukevat sitä, että tilaisuudet on asianmukaisesti järjstettyyjä ja njiistä tiedotetaan hyvimn.

    Äänestä

Toinen käytännön toimi on lisätä ET:n opppilasmäärää, markkinoida mahdollisuutta muuttaa katsomusaine uskonnosta ET-opetukseen. Tarkoitus on vahvitaa ET:n asemmaa kouluissa.

Samalla kampanjoidaan Opetus- ja kulttuuriministeriöötä selvittämään nopeasti ET:n avaamista sekä valmistelemaan ja tekemään siitä lakiesityksen.

Äänestä
  • Lukuvuoden vaihtuminen on paras aika siirtyä uskonnonopetuksesta elämänkatsomustiedon (ET) ryhmään! Peruskoulussa oppilas voi siirtyä lukuvuoden aikanakin uskonnosta elämänkatsomustietoon. NYT kesällä huomio kuitenkin suuntautuu lukuvuoden vaihteeseen, joka onkin paras aika katsomusaineen vaihtamiseen.

    Äänestä

Heräsi kysymys, onko kirkko kuin savijaloilla seisova jättiläinen vai valtiollisilla betonijaloilla lepäävä zeppelin?

Äänestä

Keskustelu Tavoitteet ja strategia 2020-2023 -asiakirjasta jatkuu kesään.

Äänestä

Suomen Kuvalaehdessä on kiintoisa henkilökuva ateistisesta uskontotieteilijästä.

Äänestä

Valmistellaan yhteydenotoa kuntiin. Ohjeeksi että ei kirkollisia tilaisuuksia lukuvuonna 2020-21-

Äänestä

Peruskoulun oppilaan katsomusaineen vaihtaminen uskonnosta elämänkatsomustietoon. Ilmoitus jo nyt.

Äänestä

Onko tässä nyt todellakin käymässä niin ettei Marinin hallitus kykene tekemään ensimmäistäkään lakia joka korjaisi / parantaisi uskonnonvapautta? Marinin hallituksesta uhkaa tulla huonoin hallitus ikinä mitä tulee uskonnonvapauden parantamiseen. Tilanne näyttää äärimmäisen vakavalta. Jos tämä hallituskausi tuo nolla tuloksen suhteessa uskonnonvapauden parantamiseksi, niin kehotan kaikkia hakemaan jonkun muun puolueen jota äänestää seuraavissa vaaleissa kuin yksikään nykyisistä hallituspuolueista.

Äänestä
  • Aloittaja

    Liki koko maailma on standby-tilassa koronan takia. Ei tästä voi päätellä oikein mitään -- tukossa on liki kaikki muukin lainsäädäntö.

    Äänestä

  • jori.mantysalo kirjoitti:

    Liki koko maailma on standby-tilassa koronan takia. Ei tästä voi päätellä oikein mitään -- tukossa on liki kaikki muukin lainsäädäntö.

    Höpö, höpö. Ei esimerkiksi mädättäjä puolue Vihreät laittanut kärkitavoitteidensa ajamista sivuun edes koronakriisin ajaksi, ei vaikka talous ottaa kymmeniä miljardeja velkaa ja on täysin kuralla kymmeniä vuosia eteenpäin. Täysin kaiken järjen vastaisesti satoja pakolaisia on tulossa Suomalaisten elätettäväksi touko- ja kesäkuussa. Vihreiden politiikalla rahaa riittää maailman pelastamiseen joka tilanteessa ja samaan aikaan leikataan suomalaisten hyvinvoinnista. Ei voi ymmärtää kuka mädättäväpuolue Vihreitä oikein äänestää.

    Äänestä

  • Kokoomukselta ja Peruilta ei valitettavasti ole eduskunnassa tai muualla näkynyt yhtään konkreettista aloitetta. Propagandanäytön paikka!? Antaa kuulua.

    Vasemmiston Li Andersson on päättänyt, että OKM selvittää ET:n avaamista. Ministerin juhlallisen vellvoittautumisen kehittäminen voi tulla ohjemaan oikeuskanslerin viitoittamien suuntien pohjalta.

    Äänestä

Totoukokuuhun liittyen tiedoksi, että monetuskonnottomat pitävät tästä ei-uskonnollisesta Suvilaulusta (sanat Suvivirren tekstiä mukaillen P. Vesala) ja aikovat jopa laulaakin sitä. JOtkut aikovat laulaa sitä 30.5. klo 18.00.

Jo joutui armas aika
ja suvi suloinen.
Kauniisti joka paikkaa
koristaa kukkanen.
Kaikille voimaa suopi
taas lämpö auringon,
se luonnon uudeks luopi,
sen kutsuu elohon.

Taas niityt vihannoivat
ja laiho laaksossa.
Puut metsän huminoivat
taas lehtiverhossa.
Se meille muistuttaapi
mahdollisuudesta,
ihmeitä maailmamme
hoitaa ja varjella.

Taas linnut laulujansa
visertää kauniisti.
Myös eikö maailmaansa
kansatkin kiittäisi.
Mun ääneni sä liitä
myös rauhan kuorohon,
se julmuutta ei kiitä,
vaan laupias se on.

Äänestä
  • Mitä antivaparilla on näin kauniitä sanoja vasaan? Selvätikään ei tykkää kun työntää pois löräytyksillään.

    Äänestä

Mukavaa relatorstaita kaikille!

Äänestä

Antivapari se vaan ei saa relattua.

Äänestä
Aloittaja

Ylen kysy osoitti, että uskonnollisuuden merkitys koetaan varsin pienenä. Suomalaisten keskuudessa.

Äänestä
  • Niin,+71+%+sanoin,+että+uskonnolla+ei+ole+juurikaan+merkitystä.+Siis+yli+2/3.

    Äänestä

Monimuotoista keskustelua 430 piste fi -kampanjasta. Ei suoraan liitty vapaa-ajattelijain agendaan. Mutta jokan paikan häärän evl kirkon agendaan kuuluu.

Äänestä
  • Ei tuo liity epäsuorastikaan va-liiton agendaan. Ei kai tässä keskustella esim. lahjoitusten verovähennyskelpoisuudesta uskonnolliseen/muuhun toimintaan tms.

    Kiinostaa kyllä kuulla mitä mieltä täällä va-liitto mollannut on moisesta kirkon ja valtion kytköksestä. 430-kampanjaa kun tukee -- hui kauhistus! -- myös Attac.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei tuo liity epäsuorastikaan va-liiton agendaan. Ei kai tässä keskustella esim. lahjoitusten verovähennyskelpoisuudesta uskonnolliseen/muuhun toimintaan tms.

    Kiinostaa kyllä kuulla mitä mieltä täällä va-liitto mollannut on moisesta kirkon ja valtion kytköksestä. 430-kampanjaa kun tukee -- hui kauhistus! -- myös Attac.

    Aivan, kirkon hyysääjä on tainnut nyt vaieta.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Aivan, kirkon hyysääjä on tainnut nyt vaieta.

    Olisi kyllä hauska nähdä ihmiskoe jossa hänelle ensin kerrottaisiin va-liiton ja Attacin olevan mukana jossain yhteiskampanjassa. Sitten kun hän aikansa melskaisi kerrottaisiin että se olikin oikeasti kirkko eikä va-liitto.

    Luulen ettei argumentti kääntyisi.

    Äänestä

Virheellistä tietoa lapsen kirkkoon liittämisestä ja kasftamisesta jälleen, nyt myös Helsingin Sanomissa, Savon Sanomissa ja Kotimaassa.

Äänestä
  • Virhe on oikeastaan STT:n, jonka tulisi läehttäää oikaisu kaikkiin jutun tehneisiin lehtiin. siitä onkin lähwetetty heille esitys.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Virhe on oikeastaan STT:n, jonka tulisi läehttäää oikaisu kaikkiin jutun tehneisiin lehtiin. siitä onkin lähwetetty heille esitys.

    Fb-sivun mukaan tästä tuli STT:ltä kuittaus.

    Äänestä

  • jori.mantysalo kirjoitti:

    Fb-sivun mukaan tästä tuli STT:ltä kuittaus.

    Kun vielä näkisi sen oikaisun...

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Kun vielä näkisi sen oikaisun...

    Tuskin tämä on sellainen "olennainen virhe" josta lehdet oikaisuja laittavat. Vaikka se meistä tärkeältä tuntuukin, ei se liene niin tärkeä osa jutun kokonaisuutta.

    Äänestä

  • jori.mantysalo kirjoitti:

    Tuskin tämä on sellainen "olennainen virhe" josta lehdet oikaisuja laittavat. Vaikka se meistä tärkeältä tuntuukin, ei se liene niin tärkeä osa jutun kokonaisuutta.

    Suomenmaa -lehti oli korjannut heti kun sai STT:ltä korjaavan tiedon.

    Äänestä

Aloittaja

Kirkosta eroaminen on edelleen aika vähäistä verrattuna edeltäviin vuosiin. Toisaalta niin on liittyminenkin. Koska korona, ei mietitä muuta.

Äänestä

Tällä viikolla ilmoitus katsomusaineen vaihdosta koululle.

Äänestä
Aloittaja

Antivaparimme aktiivisuus lisääntyi, oletan. En jaksa edelleenkään edes avata noita raivoketjuja.

Äänestä

Vapaa-ajattelijat ovat aktiivisia verkossa! Fb-ryhmä on aktiivinen myös.

Äänestä

Avoin kirje Suomen hallitukselle: Järjestöt ovat osa koronaratkaisua – niiden toimintaedellytykset turvattava

Koronakriisi on koetellut Suomea ja koko maailmaa ja sen vaikutukset tulevat näkymään pitkään. Pandemian aiheuttamat kriisit mittaavat yhteiskuntien kestävyyttä ja kykyä toimia vaikeissakin olosuhteissa yhteisen hyvän ja yksittäisten ihmisten hyvinvoinnin varmistamiseksi. Vahva ja dynaaminen kansalaisyhteiskunta luo ja ylläpitää vahvaa yhteenkuuluvuutta ja yhteisvastuuta silloinkin, kun yhteisen edun vuoksi joudumme tinkimään yksilöllisistä oikeuksistamme. Kansalaisjärjestöt tarjoavat kriisissä ja siitä selviämisessä toisaalta ihmisille mielekästä tekemistä, toisaalta yhteiskunnalle kriisikestävyyden kannalta olennaisia palveluita ja toimintoja.

Järjestöt ovat ja haluavat olla jatkossa vieläkin vahvemmin mukana rakentamassa ratkaisuja koronan tuomiin vaikeuksiin. Järjestöjen panos, kokemus ja osaaminen saadaan vieläkin paremmin käyttöön, kun niiden taloudelliset toimintaedellytykset turvataan ja niiden näkemyksiä kuullaan.

Toivomme maan hallitukselta:

Vuoropuhelua järjestöjen kanssa siitä, mitä voimme kriisitilanteessa tehdä yhdessä entistäkin paremmin yhteisen hyvinvoinnin varmistamiseksi.

Erityisesti budjettiriihestä ja lisätalousarvioista näkymää järjestöjen toimintaedellytysten vakaudesta. Tämä tarkoittaa Veikkauksen tuloutukseen liittyvän ongelman ratkaisua, mutta myös muiden – rahapelivoittovaroista riippumattomien – järjestöjen rahoituksen varmistamista.

Selkeitä ohjeita purkutoimien vaikutuksista erityisesti tilaisuuksien ja tapahtumien järjestämiseen. Tämä edistää toiminnan jatkuvuutta ja myös järjestöjen sekä yhdistysten rahoitusta.

Globaalia näkökulmaa: korona on maailmanlaajuinen ongelma, ja Suomen ja suomalaisten järjestöjen on sekä solidaarisuuden että oman edun kannalta järkevää toimia osana globaalia ratkaisua. Jos pandemiaa ei saada kuriin maailmalla, se uhkaa meidän kaikkien terveyttä vielä pitkään.
Allekirjoittaneet järjestöt:

Kansalaisareena ry
Kulttuuri- ja taidealan keskusjärjestö KULTA ry
SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry
Suomalaiset kehitysjärjestöt – Finnish Develompent NGOs Fingo ry
Suomen nuorisoalan kattojärjestö Allianssi ry
Suomen Olympiakomitea

Äänestä

Vapaa-ajattelijain yhdisstysten myöntämiä ET-stipendejä jaetaan tällä viikolla peruskouluissa ja lukioissa. Käytännöt vaihtelevat eri yhdistyksillä.

Äänestä

Toukokuun lopussa voi laulaa Suvilaulua.

Äänestä
  • Aijuu. Kohtahan näkee miten kirkon Suvivirsi-tempaus toimii.

    Ei ainakaan huono idea kirkolta.

    Äänestä

Aloittaja

STM asetti toimeentulotukilain uudistamista valmistelevan työryhmän. Tällä on liittymä va-liiton juttuihin sikäli, että kirkollisvero on vero ja siis lasketaan pakolliseksi menoksi tukia laskettaessa. Minusta sen pitäisi rinnastua järjestön jäsenmaksuun.

Äänestä
Aloittaja

Muutama jäsenhakemus on tullut. Lieneekö sekin merkki ajatusten siirtymisesti puoliksi muuhun kuin koronavirukseen?

Äänestä
  • Kesäkuu on humanismin kuukausi, ja 21.6. on humanismin päivä.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Kesäkuu on humanismin kuukausi, ja 21.6. on humanismin päivä.

    Mistä tuo merkkipäivä juontuu?

    Äänestä

Aloittaja

Jätetään taakse toukokuu ja amennään kunnon kesään.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

jori.mantysalo kirjoitti:

Ajankohtaista toukokuu 2020

- Korona. Lähes kaikki va-toimintakin on peruttu

-- Pidetäänkö etävuosikokouksia? Tampereella kyllä, miten muualla?

-- Protuleireistä ainakin kesäkuun 1. viikon leirit peruttu.

Virus on vakaumusten suhteen tasapuolinen ja peruutuksia on tullut aatteen laadusta riippumatta. Meitä kiinnostavia:

- Evlut seurakunnissa verotulot putoavat, irtisanomisia ym. tulossa.

- Uskonnolliset järjestöt osin talousvaikeuksissa riippuen tähänastisen tulovirtansa rakenteesta.

Kaikki muu liikahtaneekin vasta syksyllä:

- Kirkkolakia on tarkoitus muuttaa. Perustuslakivaliokunta tyrmäsi viime muutoksen, ja osa oikeusoppineista kyseli olisiko aika erottaa kirkko valtiosta.

- Opetushallitus tarkentaa ohjeitaan koulujen joulujuhlista / joulukirkoista / syyslukukauden päätöstilaisuuksista. Piti tulla jo tammikuussa.

- Kansanedustajille lähetettiin viestiä kirkon ja valtion suhteen muutostarpeesta. Viesti lienee hautautunut koronan alle. http://vapaa-ajattelijat.fi/blog/2020/03/17/viesti-kansanedustajille-valtion-suhde-kirkkoon-uusittava-kirkko-ja-valtio-komitea-koolle/

- Eduskunnan avajaisjumalanpalveluksen asema. Va-liiton edustajan piti olla kuultavana eduskunnassa, siirtyi.

- Vankilapappien palkan maksaja? https://keskustelu.suomi24.fi/t/16158210/vankilapappien-kaksoisrooli-jaamassa-historiaan

- ET-opetuksen avaaminen, "osana laajempaa kokonaisuutta" sanoi ministeri.

- Suomen kommentit YK:n ihmisoikeuskomitean kyselyyn. https://keskustelu.suomi24.fi/t/16050960/ykn-ihmisoikeuskomitea-kysyy-suomelta

- Partiolupaus muuttuu. https://keskustelu.suomi24.fi/t/15985988/partiolupaus-sopii-jatkossa-kaikille

- Maakuntavero. Veropohjan yksityiskohdilla on iso merkitys valtionkirkkojen taloudelle.

- Liity jäseneksi: http://vapaa-ajattelijat.fi/liity-jaseneksi/

Tämä lista oli "sivusta seurattavaa tai myöhemmin tulevaa" jo aiemmin:

- Ns. ympärileikkaus eli sukuelinten silpominen. Tyttöjen osalta https://keskustelu.suomi24.fi/t/16063099/kansalaisaloite-ymparileikkauksista -- odottaa eduskunnan kevätkauden alkua.

- Sotilasvakuutus / -vala: https://keskustelu.suomi24.fi/t/15679494/sotilasvakuutus---vala

- Ministerivakuutus ja -vala, tästä tavallaan oikeuskanslerin työmääräys olemassa.

- Eläinsuojelulaki uudistunee, miten rituaaliteurastus?

- Eutanasia. Kansalaisaloitteen pohjalta perustettiin työryhmä, jossa mm. Exitus ry:n edustaja.

- Sotemalli ja sen osalta kirkollisveron veropohja, työryhmän työ valmistuu vuonna 2020. Luonnoksia on tullutkin, mutta yksityiskohdat eivät niistä selviä.

- Tulossa mm. 25.7.2020 Satakunnan VA:n kesäpäivät.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu