Jouko Pihoon liittyviä ennen julkaisemattomia unia ja profetioita
Aloitan uuden kirjoitussarjan, jossa julkaisen päivittäin yhden minuun liittyvän unen tai profetian, mitä en ole julkistanut aikaisemmin. Koen, että nyt on niiden aika. Eli on parempi kirjoittaa uskottavuuden takia asioista etukäteen eikä sanoa jälkikäteen, että olihan tuostakin tapahtumasta minulla tietoa jo vuosia sitten.
Olen aristellut vuosien ajan joidenkin sanomien esiintuomista, koska niissä on sellaisia profetioita, joita minun itsenikin on ollut ja on vieläkin vaikea uskoa todeksi.
Mutta tapahtukoon Jumalan tahto. Jumala voi joka tapauksessa ottaa kenet tahansa, jopa minut, joka pitäisi monien mielestä passittaa mielisairaalaan, ja asettaa hänet sellaiseen asemaan ja tehtävään kuin hän haluaa.
Julkistan tänään ensimmäisenä 26.8.2007 myös Niilo Yli-Vainioon liittyvän uneni, jonka olen laittanut joillekin foorumeille, mutta en esim. tällä FB-sivulleni.
Sen jälkeen on vuorossa sellaisia sanomia, joita en ole koskaan julkistanut missään. Kun olin edesmenneen Perttu Häkkisen radio-ohjelmassa haastateltavana joulukuussa 2015 profetioista, niin päätin, että en uskalla tuoda silloin esiin tiettyjä minuun liittyviä sanomia, mutta teen sen siis nyt.
Meni syteen tai saveen, mutta tulkoot ne profetiat nyt julki.
Sanottakoon vielä sekin, että nämä mainitut profetiat ja monet muut puhuttelevat sanomat ovat luettavissa myös muutaman kuukauden kuluttua valmistuvassa Profetioita 3 –kirjassani.
Jouko Pihoon liittyviä ennen julkaisemattomia unia ja profetioita
6
163
Vastaukset
- Anonyymi
Oksettavaa itsensä nostamista!
Jouko Piho tahtoo olla Minä, Minä, MInä... mutta ei ole ensimmäinen joka on kaatunut omiin saappaisiinsa. Jouko voi touhuta toki itsekseen ja kuvitella olevansa Jumalan profeetta? Mutta jos olisi - se pyhitys ja muu näkyisi ja olisi näkynyt jo...- Anonyymi
Hyvin sanottu. Pihviä pitää olla.
Kiviäkin kiinnostaa kajahtaneen hihhulin horinat :D
- Anonyymi
Sairasta itsensä nostattamista. Sille on nimikin: Messias-syndrooma. Näee itsensä niin erikoisena, että tunkee itseään kuin mitäkin.... julkiselle palstalle.
Eikö raamattu sano, että se ei ole koetuksen kestävä, joka itse itseään suosittelee?
Eikö piho jo ala tajuta, että hänellä on muutaman fanin joukko, jotka ovat samalla tavalla sokeutuneet? Muut näkevät tarpeeksi selvästi, että julkisuuden kipeä, realiteetit hukassa oleva. Suhteellisuustaju päin....
Mutta - antaa olla. Lyököön päätään seinään. . . eikä Herra enää häntä ojenna.
Se aika oli ja meni...
JK. Mitähän se taas keksii? Ehkä poliittista ryntäystä? Kun ei suomen johtajaksi ole kanttia, eikä presidentiksikään - ja raittiina Raamatun mukaisena profeettana häntä ei kukaan tervehenkinen uskova voi enää pitää. No, satujen sepittäjäksi... - Anonyymi
23:12 Mutta joka itsensä ylentää, se alennetaan; ja joka itsensä alentaa, se ylennetään.
- Anonyymi
Niksuuko päässä Jouko-pojalla? Pätkiikö yhteys? Onko perseet varmasti olalla?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
VVM Riikka Purra ministerin asemassaan valehteli ja rikkoi perustuslakia.
Valtiovarainministeri Riikka Purra (PS) kiisti Ylen ykkösaamussa luvanneensa ennen vaaleja, ettei pienituloisilta leikat12022009Me, Suomen kansa, vaadimme Riikka Purran eroa ministerin tehtävästä
Riikka Purra on toistuvalla valehtelullaan osoittanut olevansa epärehellinen henkilö. Perustuslain kohdassa 60 § edell1837568Purra ennen vaaleja: "pienituloisten etuuksista leikkaaminen ei meille käy"
"...perussuomalaisten ero muun muassa kokoomukseen, joka haluaa leikata pienituloisten etuuksista, se ei meille käy."984127Toksinen persuvasemmisto
Kun toksiset ihmiset eivät kykene hallitsemaan sinua, saamaan sinua näkemään asiat niin kuin he haluaa, toimimaan niin k273049Tikkunenällä on kovat luulot itsestään
Mut ei tarjottavana muuta kuin katkeruutta, ilkeyttä ja ilkeä luonne hyih.. oikea miesten nielijä Onneksi kaivatullani252818Rikkaiden ja yritysten veroaleen ei ole varaa
Ei pieni Suomi pysty elättämään vanhenevaa väestöä nykyisellä veroasteella. Ainakin 5-prosenttiyksikköä pitää kokonaisve772759Hotelli Kainuu konkurssiin
Vasta laajenivat Eskobarilla ja nyt näin https://www.kainuunsanomat.fi/artikkeli/hotelli-kainuu-hakeutunut-konkurssiin1072722"Minua ei kiinnosta opiskelu eikä töissä käyminen"
Voiko lausunnosta päätellä lainkaan mikä puolue saattaisi ajaa tuollaisen kansalaisen elämäntavan mahdollistamista? htt1102241Mitä Purra oikeasti sanoi ennen vaaleja...
...pienituloisten leikkaamisesta? Tässä se on. "Esimerkiksi se, mistä aiotaan leikata, perussuomalaisten ero muun muass1312215Huomentaaaa
Hyvää huomenta.... Tiiätkö kuinka vaikeata susta on ottaa mitään selvää ja ymmärtää yhtään mitään? Mukavaa päivää... sil382072