Rooman tasavallassa ajateltiin, että miehen parhaat nuoruusvuodet alkavat 40.ikävuoden jälkeen

Anonyymi

Rooman tasavallassa ei juuri nuoruutta ihannoitu, vaan sellaista pidettiin lähinnä naismaisena, kuninkaille ja alistetuille kreikkalaisille tyypillisenä piirteenä. Senaatissa nuorten miesten paikka oli yleensä olla lähinnä vanhempien senaattorien kuunteluoppilaina ja lisäksi esim. konsulin eli Rooman korkeimman virkamiehen paikka oli suljettu alle 40-vuotiailta.

Roomalaiset eivät myöskään hävenneet ikääntymisen merkkejä, kuten ryppyjä, roikkuvia kaksoisleukoja tai kaljuuntuvaa päälakea, vaan mahtimiehet kaiverruttivat itseään esittäviin monumentteihin tuontapaiset ulkonäköpiirteet.

21

700

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      No juu, ja toisaalta ei.

      Rooma oli täynnä ulkonäön suhteen turhamaisia ihmisiä, miehiä ja naisia. Molempia sukupuolia arvosteltiin ja ulkonäön repsahduksista tehtiin pilkkaa ja naurettiin. Se oli illallisten suurinta hupia, kun runomitalla v-ttuiltiin toinen toisilleen.

      Lueskelkaa vaikka Martialista, saatavilla on mm. asiaan perehtymättömällekin helppotajuinen kokoelma, jossa on selitykset mukana (jos tulee jotain erikoista selitettävää).

      Roomassa ihannoitiin ja suorastaan palvottiin kauniita kehoja. Nin, ja aikuisiksi miehiksi katsottiin pojat joille alkoi kasvaa pippelikarvoja.

      • Hyvin on kyllä sitten antiikin Roomassa aikoinaan sitten ajateltu, sillä näinhän se asia just on.

        Tällä palstalla kun se on vaan joku ätmien oma pakkomielle siitä, että ne parhaat nuoruusvuodet olisivat muka joskus yläasteiässä ja parikymppisenä, vaikka siinä iässä ei ole miehellä vielä nuoruusvuodet päässeet kunnolla edes alkamaankaan.

        Onhan se miehen elämä kaikin puolin palkon parempaa ja onnellisempaa sitten, kun sitä rahaa ja varallisuutta on kertynyt ja työelämässäkin on tullut oltua enemmän kun jollain vasta-alkajalla. Eikä varsinkaan tarvitse asua enää vanhempien nurkissa, kuten joskus teini-ikäisenä. Että en kyllä vaan näe yhtäkään ainoaa syytä, että miten se teini-ikä voisi muka olla miehille millään tavalla parempaa, kun ne neljänkympin jälkeiset ikävuodet.

      • Anonyymi

        Siihen aikaan ihmisen keskimääräinen elinikä oli 30 vuotta.

      • Anonyymi

        Martialis eli kyllä keisarikunnan, ei tasavallan aikana.

      • Anonyymi
        DarkFear kirjoitti:

        Hyvin on kyllä sitten antiikin Roomassa aikoinaan sitten ajateltu, sillä näinhän se asia just on.

        Tällä palstalla kun se on vaan joku ätmien oma pakkomielle siitä, että ne parhaat nuoruusvuodet olisivat muka joskus yläasteiässä ja parikymppisenä, vaikka siinä iässä ei ole miehellä vielä nuoruusvuodet päässeet kunnolla edes alkamaankaan.

        Onhan se miehen elämä kaikin puolin palkon parempaa ja onnellisempaa sitten, kun sitä rahaa ja varallisuutta on kertynyt ja työelämässäkin on tullut oltua enemmän kun jollain vasta-alkajalla. Eikä varsinkaan tarvitse asua enää vanhempien nurkissa, kuten joskus teini-ikäisenä. Että en kyllä vaan näe yhtäkään ainoaa syytä, että miten se teini-ikä voisi muka olla miehille millään tavalla parempaa, kun ne neljänkympin jälkeiset ikävuodet.

        Sinä et näe sitä, koska et ollut nuorenakaan normaali mies. Normaalin kehityskaaren läpikäyvät miehet nauttivat kyllä nuoruutensa päivistä täysin rinnoin.

        Ja nuoruusvuodet tosiaan ovat kouluajoista päälle parikymppiseksi. Sitten alkaa aikuisuus.

        Älä viitsi yleistää omia harhojasi koskemaan kaikkia miehiä. Suurin osa ihmisistä tiedostaa tarkasti, mihin kohtaan elämää ne nuoruusvuodet sijoittuvat. Normaalilla miehellä ne parhaat nuoruusvuodet osuu juuri siihen ajankohtaan, missä ne normaalisti ihmisellä ovat: 15-25 ikävuosien välille.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kyllähän mä ihan normaali nuori mies olen, että sun on ihan turha siitä mitään valehdella saatana!!!!!

        Ei kyllä vielä reilu parikymppiset todellakaan ole mitään aikuisia, vaikka nyt täysi-ikäisiä ikänsä puolesta ovatkin. Kyllä siinä iässä sitä ollaan vielä hyvin nuoria ja lähes jopa teini-ikäisiä.

        Enkä kyllä näe yhtäkään syytä, että millä tavalla ne nuoruusvuodet voisivat muka olla mitenkään parempia joskus alaikäisenä tai parikymppisenä, kun vaikka joskus kolme-neljäkymppisenä.

        Kuten tossa jo sanoinkin sen, että onhan se omillaan asuminen, oma vapaus, työssäkäynti ja omista asioista päättäminen paljon mielekkäämpää, kun että asuisi vielä vanhempien nurkissa, joutuisi käymään koulussa ja olisi monin tavoin riippuvainen vanhemmistaan.

    • Anonyymi

      Vanha kurppa. Parasta ennen päivä mennyt. Käyttää voi, mutta maku voi olla hapan.

    • Antiikin Kreikassa ja Roomassa poikarakkaus kukoisti.. Siksi niillä patsaillakin on niin pienet vehkeet.

      • Ei näkynyt vitjamunia.. 😮

      • Antiikin Kreikassa pieni vehje oli ihanne. Iso kaluisia pidettiin tyhminä.

      • Partakaweri kirjoitti:

        Antiikin Kreikassa pieni vehje oli ihanne. Iso kaluisia pidettiin tyhminä.

        Ei ainakaan naisten osalta.. 😄

        No, pederastia oli tavallista..

      • Wwuwuw kirjoitti:

        Ei ainakaan naisten osalta.. 😄

        No, pederastia oli tavallista..

        Ihan kiva, että kasvatusoppia on tännepäin päivitetty. 😬

    • Anonyymi

      Eihän ne eläneetkään kuin 30-vuotiaiksi, tai vähän alle.

      • Anonyymi

        moni eli 15-vuotiaaksi, tai vähän alle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        moni eli 15-vuotiaaksi, tai vähän alle.

        Keskimääräinen elinikä oli 30 vuotta, daa.

      • Anonyymi

        Suuri lapsikuolleisuushan sitä keskimääräistä elinikää laski merkittävästi. Ei se sitä silti tarkoita, että 30 vuotta olisi ollut jotenkin yleinen eliniän pituus.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suuri lapsikuolleisuushan sitä keskimääräistä elinikää laski merkittävästi. Ei se sitä silti tarkoita, että 30 vuotta olisi ollut jotenkin yleinen eliniän pituus.

        "Ihmisen keskimääräinen elinikä on jatkuvasti kasvanut. Kivikauden ihmisen arvellaan eläneen keskimäärin 20 vuotta. Antiikin kreikkalaisten ja roomalaisten elinikä tunnetaan hautalöydösten perusteella kohtalaisen hyvin ja se näyttää olleen hieman alle 30 vuotta. 1700-luvun lopussa Euroopan asukkaat elivät keskimäärin 35–40 vuotta, 1900-luvun alussa jo noin 50 vuotta. Sen jälkeen kehittyneiden maiden elinajanajanodote on nopeasti kasvanut, mutta monissa kehitysmaissa se on edelleen alle 55 vuotta."

        https://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk01025

        "Vuonna 1751 vastasyntyneen miesten elinajanodote oli noin 35 vuotta ja naisten hieman alle 40 vuotta"

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suuri lapsikuolleisuushan sitä keskimääräistä elinikää laski merkittävästi. Ei se sitä silti tarkoita, että 30 vuotta olisi ollut jotenkin yleinen eliniän pituus.

        Ihmisen elinajanodote oli alle 40.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihmisen elinajanodote oli alle 40.

        Nimenomaan. Elinajanodote tarkoittaa nimenomaan epäsymmetrisen jakauman keskiarvoa, ei todennäköisintä tai yleisintä kuolinikää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Ihmisen keskimääräinen elinikä on jatkuvasti kasvanut. Kivikauden ihmisen arvellaan eläneen keskimäärin 20 vuotta. Antiikin kreikkalaisten ja roomalaisten elinikä tunnetaan hautalöydösten perusteella kohtalaisen hyvin ja se näyttää olleen hieman alle 30 vuotta. 1700-luvun lopussa Euroopan asukkaat elivät keskimäärin 35–40 vuotta, 1900-luvun alussa jo noin 50 vuotta. Sen jälkeen kehittyneiden maiden elinajanajanodote on nopeasti kasvanut, mutta monissa kehitysmaissa se on edelleen alle 55 vuotta."

        https://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk01025

        "On myös tärkeää huomata, että elinajanodote on epäsymmetrisen jakauman keskiarvo, eikä siis vastaa yleisintä tai todennäköisintä kuolinikää."

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Elinajanodote

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      559
      1898
    2. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      91
      920
    3. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      18
      917
    4. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      816
    5. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      2
      747
    6. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      50
      739
    7. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      63
      715
    8. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      68
      705
    9. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      74
      658
    10. Moi, olen Lampunhenki

      Kerro toivomuksesi🏺
      Ikävä
      65
      543
    Aihe