Räsänen ja ekokapinalliset Kaisaniemessa

Anonyymi

Verrataanpa 2 vaikuttajaa:

Ilmastoaktiivistiiekokapinalliset istuivat 5 t tukkimassa liikennettä edistääkseen aatettaan. Poliisi kaasutti heidät pois. Tuota sisäministeri paheksuu. Paivi paheksuu aktivisteja ja hyväksyy poliisin toiminnan. Niin minäkin.

Päivi Räsänen vastustaa homoliittoja ja yleensä homoutta yhteiskunnassa. Hän kirjoittaa homoliittoja vastaan oppaita ja lukee Raamatun homotuomioita eduskunnassa ja sanoo homokantansa radiossa ja tv ssa useissa ajanvieteohjelmissa. Paivi saa tuomion kirkon johdolta ja Setälä ja syyttajalta ja joutuu pitkiin poliisikuulusteluihin ns vihapuheen takia. Asia on kesken. Tosi uskovat uudestisyntyneet kannattavat Päivia. Syntiset vastustavat.

Näissä keisseissa on yhteistä se että molemmat yrittävät tuoda mielipiteensä esille medialle joko istumalla kadulla tai verbaalisesti raamatullisesti tai oppain. Mitä muita tapoja olisi saada näkemyksensä medialle? Päivi tuskin istuisi kadulle.

3

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Päivikin joutuisi kadulle, ellei olisi kansanedustaja. Katsotaan 2023, ketä hän enää sen jälkeen kiinnostaa.

    • Anonyymi

      Kiitos kiinnostavasta vertailusta. Molemmissa tapauksissa pieni ääriryhma haluaa tunkea oman näkemyksen läpi. Tosiuskovia on pari prosenttia ja heistä Suomen lain tulee estää homolitot. Ilmastoaktivisteja on ehkä prosentteja ja hekin haluavat ohittaa muut.

      Isossa kansassa on tehtävä kompromisseja enemmistön mukaan.

    • Anonyymi

      Jak.4:11-12 Älkää panetelko toisianne, veljet. Joka veljeään panettelee tai veljensä tuomitsee, se panettelee lakia ja tuomitsee lain; mutta jos sinä tuomitset lain, niin et ole lain noudattaja, vaan sen tuomari. Yksi on lainsäätäjä ja tuomari, hän, joka voi pelastaa ja hukuttaa; mutta kuka olet sinä, joka tuomitset lähimmäisesi? Jaak.5:9 Älkää huokailko, veljet, toisianne vastaan, ettei teitä tuomittaisi; katso, tuomari seisoo ovella.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      59
      1194
    2. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      11
      870
    3. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      75
      795
    4. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      634
    5. Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa

      Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.
      Kajaani
      83
      633
    6. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      46
      564
    7. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      33
      547
    8. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      36
      524
    9. Hurmasit sitten minut

      kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.
      Ikävä
      43
      503
    10. Tietysti olen varovainen,

      ei kaikki ole pelkkää epävarmuutta. En halua sotkea mitään, enkä aiheuttaa kenellekään hankaluuksia. Ja luulen että ehkä
      Ikävä
      40
      501
    Aihe