Ovatko jotkut vaatimukset hyväksyttävämpiä, kuin toiset?

Anonyymi

Täällä näkee monesti moitittavan ihmisten "vaatimuksia" kumppaniehdokkaalta. Varsinkin kaikenlaisia listoja tunnutaan pitävän väärinä. Oman tulkintani mukaan vaikuttaa kuitenkin siltä, että jotkut vaatimukset ovat toisilta yksilöiltä hyväksyttävämpiä, kuin toisilta. Näyttää myös olevan niin, että jotkut vaatimukset olisivat ylipäänsä hyväksyttämpiä, kuin toiset. Mitä mieltä olette?

Ulkonäkötoiveet näyttävä esimerkiksi olevan sellainen asia, joiden hyväksyttävyys riippuu täysin toiveen esittäjästä. Toiveen esittäjän oman ulkonäön täytyy jotenkin vastata sitä toivetta, jonka hän esittää. Näin siitäkin huolimatta, että "hyvännäköinen" tarkoittaa varsin erilaisia asioita eri ihmisille. Tietyt ulkonäköön liittyvät preferenssit ovat myös kirjoitettuna biologiaamme ja niiden ohittaminen vaatii usein asian tiedostamista. Onko olemassa sellaista tilannetta, jossa olisi hyväksyttävää ns. ruman toivoa ns. hyvännäköistä kumppania?

Toiveet kumppanin taloudellisen ja sosioekonomisen aseman suhteen tuntuvat myös hyvin kiistanalaisilta. Moni tuntuu olevan sitä mieltä, että noilla ei saisi olla mitään merkitystä. Kuitenkin on tutkittu, että iso ero noissa kumppanien välillä, ei ennusta kovin hyvää parisuhteelle. Onko siis hyväksyttävämpää toivoa, että kumppani olisi lähellä itse noissa ominaisuuksissa? Entä onko toive oman tilanteen kohentumisesta kumppanin myötä aina väärin? Onko tässäkin ehkä väliä sillä, kuka toiveen esittää? Määrittääkö nykyinen asema, koska paremman tavoittelu on oikein? Onko se hyväksyttävämpää, jos nykyinen asema on riittävän huono? Onko esimerkiksi hyväksyttävämpää tulla jostakin kolmannen maailman maasta, jossa ei ole minkäänlaista sosiaaliturvaa, tavoittelemaan parempaa asemaa?

Näitä erilaisia toiveita voisi listata hyvin paljon, mutta en halua nyt heti alkuun alkaa käsitellä turhan monia ... annetaan muillekin mahdollisuus ☺

32

84

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Eniten vaikuttaa se, onko toiveen esittäjä mies vai nainen. Ainakin tällä palstalla.

      • Anonyymi

        Näinhän se vähän vaikuttaa olevan, mutta pystyykö tätä asiaa mitenkään miettimään puhtaasti teoreettiselta kannalta? Pystyykö siitä ylipäänsä kuorimaan pois esim. toiveen esittäjän sukupuolen vaikutusta? Voisko siitä jättää pois myös toiveen realismin ja todennäkösyksien pohdinnan? Voiko toive itsessään olla absoluutisesti hyväksyttävä tai ei hyväksyttävä? Enkä nyt ite tarkota oikein tai väärin yleisesti, vaan oikein tai väärin sen oman ajatusmaailman ja oman moraalin pohjalta. Onko jotain mikä on itselle aina väärä toive, vai onko kaikki perusteltavissa (laillisuuden rajoissa)?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Minun nähdäkseni ihan jokainen saa pitää ihan minkälaisia kriteerejä itse haluaa, eikä siinä pitäisi olla muilla nokan kopauttamista.. ( lain puitteissa, tietysti).

      • Anonyymi
        Wwuwuw kirjoitti:

        Minun nähdäkseni ihan jokainen saa pitää ihan minkälaisia kriteerejä itse haluaa, eikä siinä pitäisi olla muilla nokan kopauttamista.. ( lain puitteissa, tietysti).

        Eiks kuitenkin ole eri asia hyväksyä joku asia, kuin ymmärtää sitä? Mustakin jokanen saa toki toivoa vaikka marsilaista puolisoa itelleen. Mä hyväksyn, eikä oikeesta kuulu ees mulle hyväksyä tai olla hyväksymättä. Voi kuitenki olla, että en kuitenkaan kykenis ymmärtämään sitä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kun taas toisissa jutuissa menee toisin päin. Ymmärrän kyllä, mutta ei voi hyväksyä. Noi taitaa kuitenki kuulua enemmän niihin laittomiin juttuihin.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Eiks kuitenkin ole eri asia hyväksyä joku asia, kuin ymmärtää sitä? Mustakin jokanen saa toki toivoa vaikka marsilaista puolisoa itelleen. Mä hyväksyn, eikä oikeesta kuulu ees mulle hyväksyä tai olla hyväksymättä. Voi kuitenki olla, että en kuitenkaan kykenis ymmärtämään sitä.

        Näinhän se on. Esim. tuo lapsiasia on ihan ymmärrettävä toive. Menee se kumminpäin tahansa..

    • Anonyymi

      Tuosta ulkonäöstä tuli mieleeni, että oisko enemmän ok toivoa jotakin tiettyä osa-aluetta, kuin hyvää kokonaisuutta? Jos vaikka toivoo naiselta hyvät tissit TAI hyvän pepun. Tai jos toivoo tiettyä hiusten- tai silmien väriä. Tai toivoo mieheltä vahvoja käsivarsia tai hyviä rintalihaksia. Sillonhan vois ainakin kuvitella, että vaihtoehtoja jäis enempi. Oisko yhtä asiaa siis enemmän oikein toivoa, kuin vaikka kuutta?

    • Minusta vaatimukset ovat vain hyviä. Silloin ihminen on rehellinen, eikä kumpikaan tuhlaa toistensa aikaa. En ainakaan itse haluaisi kenenkään tapailevan minua säälistä.

      • Anonyymi

        Minä haluaisin tapailla sinua säälistä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Minä haluaisin tapailla sinua säälistä.

        Sitten sulla on hyvä sydän. Säälistä tapailu päättyy vaan aina huonosti uhrautujan kannalta.

      • Anonyymi
        Partakaweri kirjoitti:

        Sitten sulla on hyvä sydän. Säälistä tapailu päättyy vaan aina huonosti uhrautujan kannalta.

        Sivusta ...

        Voi kai sitä myös tapailla ihan vaan muutaman kerran. Tai vaikka kaveripohjalta. Eikö?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sivusta ...

        Voi kai sitä myös tapailla ihan vaan muutaman kerran. Tai vaikka kaveripohjalta. Eikö?

        Tottakai voi, mutta siinä vaan tuhlaa kummankin aikaa.

      • Anonyymi
        Partakaweri kirjoitti:

        Tottakai voi, mutta siinä vaan tuhlaa kummankin aikaa.

        Lisäö sivusta ...

        Riippuu varmaan siitä mitä itsekukin tahtoo. Kai kavereitakin on hyvä olla. Jos taas on kivaa, niin onko se sitten ajanhukkaa?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Lisäö sivusta ...

        Riippuu varmaan siitä mitä itsekukin tahtoo. Kai kavereitakin on hyvä olla. Jos taas on kivaa, niin onko se sitten ajanhukkaa?

        Siinä pelaa toisen tunteilla, jos ei itseä kiinnosta ja toinen lataa odotuksia.

      • Anonyymi
        Partakaweri kirjoitti:

        Siinä pelaa toisen tunteilla, jos ei itseä kiinnosta ja toinen lataa odotuksia.

        Voi sopia pelisäännöt heti eikä kuukauden päästä, sitten ei ole turhia odotuksia you know.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Voi sopia pelisäännöt heti eikä kuukauden päästä, sitten ei ole turhia odotuksia you know.

        No se kelpaisi. Nainen sanoisi: "Olet tyhmä, ruma, kaljuuntunut, nökerö nenäinen punkero, huonosti palkattu, eikä sinussa ole mitään jännää. Et tule saamaan seksiä ja meistä voi tulla korkeintaan kavereita".

    • Itse en ole valitsemassa tai vaatimassa, vaan antamalla tilanteen viedä. Sen olen kyllä huomannut, että minuun kiinnostustaan osoittava nainen kaunistuu silmissä kuin taikaiskusta. ; )

    • Anonyymi

      Tuossakin yhdessä ketjussa käydään kovasti keskustelua lapsettomat sinkut vs lapselliset sinkut. Homma lähti alunperin liikkeelle siitä, että joku koki vääräksi lapselliselta sinkulta preferoida muita lapsellisia sinkkuja. Se koettiin lapsettomien sinkkujen syrjimiseksi. Toisaalla samassa ketjussa on tulikivenkatkuisia kirjotuksia, kuinka lapsetonta sinkkua kuitenkin vain hyväksikäytettäis suhteessa lapsellisen sinkun kanssa.

      Onko siis oikein esittää toivetta toisen lapsista, että onko niitä vai eikö ole? Itse esim. toivoisin, että miehellä olisi lapsi(a). Mieluiten mahdollisimman samanikäisiä omani kanssa. Saako moista edes toivoa? Ei se toki ehdoton edellytys olisi, mutta aika kivaa kuitenkin. Ajattelen myös, että kyky sitoutua toisen lapseen on itselleni yksi kriteeri ja tämä on aika ehdoton kriteeri nyt kun lapsi on vielä pieni. Jos miehellä olisi omia lapsia, niin olettaisin hänen toivovan aivan samoin.

      Entä saisko lapseton sinkku toivoa, että toisella olisi lapsia? Olisko se heti automaattisesti jotenkin arveluttavaa ja väärin?

      • Anonyymi

        En mä ainakaan pysty ajattelemaan mitään yhdistelmää noista vääräksi. Jokasessa on varmasti hyviä puolia, sopivassa elämäntilanteessa. Lapseton-lapseton ja lapsellinen-lapsellinen pareista on kai helpoin keksiä syitä miksi noin.

        Ihan hyvin lapseton voi silti mieluiten valita lapsellisen ... jos vaikka ei voi saada omia ja toisen lapset ovat itselle ihan ok vaihtoehto, tai ei halua elää vauva-arkea. Kyllähän ihmiset valitsevat adoptionkin, vaikka ei olisi estettä saada myös omia.

        Lapsellinen-lapseton suhteessa päälimmäinen syy olisi varmaan se helppous (jota täällä tunnutaan niin halveksivan). Mikään pakkohan ei kuitenkaan ole muuttaa yhteen. Lapsellinen-lapsellinen parillahan on pahimmassa tapauksessa sellainen tilanne, että joka toinen viikko talossa ovat toisen lapset. Lapsellinen-lapseton parilla taas joka toinen viikko voi olla parisuhdeaikaa ja sen joka toisen se lapseton saa elellä vapaasti. Ihan varmasti tuo olisi monelle ihan ideaali tilanne.

        Jatkuvasti yleistyy se ettei pariskunta asu saman katon alla. Se onkin varmasti näppärin ratkaisu, etenkin jos toisella on muksuja.

    • Luulen, että kysymys on aika puhtaasti siitä, että sellaiset vaatimukset on aina hyväksyttäviä, jotka rajaavat minut valikoitujen joukkoon ja sellaiset eivät ole hyväksyttäviä, jotka rajaavat minut ulos.

      Omalla kohdalla ainakin kaikki on sinänsä hyväksyttävää silloin kun asia ei koske minua. Voin mä silti naureskella vaatimuksille silloin kun niistä puuttuu logiikka tai realiteettien hyväksyminen tai molemmat.

      • Anonyymi

        Onko juuri noin? Ymmärrän, et se harmittaa jos tulee rajatuksi ulos kiinnostavan ihmisen taholta. Jos se ulosrajaaja kuitenki on itseä kiinnostamaton ja omiin kriteereihin sopimaton, niin miks se harmittais? Täällä näkee aika paljon sitäkin, että "sä oot kyllä ihan kauhee, enkä sua huolis maksustakaan, mutta silti sun toiveet on perseestä". Tollanen on musta jotenki outoa

        Mikä muuten on lopulta loogista? Eiks olis ihan loogista rumalta ettiä kaunista kumppania, jos mikään muu ei yhtään sytytä? Musta ainaki se olis mitä loogisin syy ja oikeestaan mikään muu ei olis loogista.

        "Jos se ulosrajaaja kuitenki on itseä kiinnostamaton ja omiin kriteereihin sopimaton, niin miks se harmittais?"

        En osaa vastata miksi. Näin vaan silti näyttää olevan.

        "Mikä muuten on lopulta loogista? "

        Tämä nyt on vähän teoreettista, mutta loogisuudesta poikkeamista näen kahdella tavalla. Kumpikaan ei suoraan liity siihen, että jokin tietty vaatimus olisi epälooginen.

        1. vaatimukset ovat keskenään ristiriitaisia
        2 jokin ominaisuus on tunnistettu toisaalta vähämerkitykselliseksi mutta kuitenkin samalla se on kynnyskysymys

    • Ensinnäkin sinkkuna, toisesta sinkusta jonkun piirteen haluaminen ei ole minusta vaatimus, se on ominaisuus mitä halutaan.
      Ja minusta on tärkeää tietääkin mitä haluaa, eikä vaan se, mitä ei halua.

      Homma kääntyy automaattisesti positiivisemmaksi kaikkien kannalta.

      Esimerkki: Henkilö ei halua tupakoitsijaa tai minusta psitiivisempi henkilö haluaa tupakoimattoman.

      Luulen, että muitten ihmisten negatiivisuus näitä vaateita kohtaan riippuu ihan esitystavasta.

      Jos sanon: En halua rumaa naista tai haluan kauniin naisen, on sillä vinha ero, miten se vastaanotetaan.

      😊

    • Anonyymi

      Sitä saa vaatia mitä itsekin pystyy tarjoamaan. Toivoa voi enempääkin mutta niiden toiveiden suhteen kannattaisi pitää aika matalaa profiilia.

    • No ensinnäkin vaatimus ja toive ihan eri asia. Kyllä niitä toiveita saa olla, vaikka koskien aamupalan tekemistä...
      Voi toivoa että toinen tekisi aamupalan valmiiksi ja ihan eri asia on että vaatii toista tekemään itselleen aamupalan. Kyllä se vaatija tänä päivänä saa itse tehdä sen aamupalansa ja toivoja ehkä saa sen aamupalan silloin tällöin.
      Jos pelaa korttinsa oikein...
      Noin minun näkemykseni mukaan..

      • Anonyymi

        Tietysti vaatimus ja toive on eri asia. Kysymys kuitenkin kuuluu, että mistä nuo erottaa vaikkapa täällä. Suurin osa tuntuu tulkitsevan toiveetkin automaattisesti vaatimuksiksi.

      • Anonyymi

        Vuorostaan toinen voisi tehdä päiväpalan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tietysti vaatimus ja toive on eri asia. Kysymys kuitenkin kuuluu, että mistä nuo erottaa vaikkapa täällä. Suurin osa tuntuu tulkitsevan toiveetkin automaattisesti vaatimuksiksi.

        Tuo on niin totta. Jos täällä vaikkapa, kirjoittaa ihan muutamankin kohdan "toivemieheni"-otsakkeen alle, niin kahdessa minuutissa on kymmenen mouhaamassa kuinka kauhea vaatimuslista se on. Kuinka minun itseni täytyy olla hirveä kurppa ja tosiaan en pysty moisia vaateita itse täyttämään. Monet täällä eivät kykene erottamaan toisistaan toivetta ja vaatimusta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tietysti vaatimus ja toive on eri asia. Kysymys kuitenkin kuuluu, että mistä nuo erottaa vaikkapa täällä. Suurin osa tuntuu tulkitsevan toiveetkin automaattisesti vaatimuksiksi.

        No voihan sitä kukin päänsä sisällä haaveilla vaikka minkälaisista seksin ylipapittarista/papeista, ja näitä vaatimuksinaki esittää, vaikka treffipalstoilla tai baarien lihatiskeillä mielessään puntaroida. Eri asia on sitte, miten maailma vastaa sun huutoos, sieltä voi tulla palautus maanpinnalle, ja hienovarainen vihjaus realiteettitestaukseen. Ei näitä toiveita, vaatimuksia kai kuitenkaan yleensä sanallisesti ilmaista tuolla irl, joku eteen tuleva nyt vain näyttää muita paremmin sopivan omaan pirtaan, toisaalta kenelläkään tuskin mitään täysin eksaktia mielikuvaa. Ihmisissä kuitenkin paljon puolia, hyvät kompensoivat niitä huonompia. Nämä tarkat vaatimuslistat varmaan tän tinderkulttuurin seurausta, ei IRL käytäntö.

    • Ehkä hyväksytyin vaatimus joka tulee mieleen on saada rehellinen vastaus kysymykseen "millaista suhdetta olet etsimässä?"

      Minusta se on perusta joka selittää melko paljon noita toiveita.

    • Anonyymi

      Mikä mahtaa olla se taho, joka sanktioi ihmisiä näiden kumppanivaatimusten ja -toiveiden hyväksyttävyyden rikkomisesta?

      Kumppani on elämässä 24/7 ja todennäköisesti loppuelämän ajan. Minä en antaisi kenenkään määritellä rajoja sille, mitä kumppanilta saa toivoa ja mitä ei. Siinähän olisi suuri riski lyöttäytyä yhteen jonkun kanssa, joka ei oikeasti miellytä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      172
      1147
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      867
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      793
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      738
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      37
      561
    6. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      549
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      296
      538
    8. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      216
      500
    9. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      45
      492
    10. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      49
      487
    Aihe