Sitä olen ihmetellyt miksi emotionaalisesti niin köyhää musiikkia kuin Sibeliuksen sinfoniat, joista siis puuttuu emotionaalinen voima ja syvyys, levytetään niin paljon vaikka hänen nimensä olisikin tunnetumpi kuin useiden muiden unohdettujen säveltäjien joten musiikilliset ja taiteelliset kriteerit eivät ratkaise asiaa vaan puhtaasti taloudellinen voiton tavoittelu populaarin säveltäjänimen kustannuksella sillä esim. Melartinin sinfonioissa on Sibeliusta enemmän emotionaalista syvyyttä ja orkestraalista voimaa eikä Tuukkanenkaan kauaksi jää Meri sinfoniallaan joka on Sibeliuksen sinfonioita kiehtovampi teos vaikka valitettavasti sen laajaa 16 minuuttista avausosaa ei voikaan Spotifyssa tai tuubissa kuunnella joissa sinfonian aloittaa 3 ja puoli minuuttinen lyhyt ja nopeatempoinen osin pandiatoninen intermezzo joka soi kahteen kertaan.
Miksi Sibeliusta levytetään niin paljon?
19
70
Vastaukset
Sibelius osuu ja uppoaa moniin suomalaisiin. Itse en hänen musiikkiaan ole kauheasti kuunnellut.
- Anonyymi
Arvelen että monet ovat hankkineet itselleen vain tavan vuoksi Sibeliuksen musiikkia kun hän on niin tunnettu vaikka hänen sinfonioistaan ja mm. Tapiolasta puuttuu se ratkaisevin ominaisuus joka on suuren taiteen tärkein tunnusmerkki, emotionaalinen syvyys ja voima mutta sen lisäksi myös orkestraalinen voima Sibeliuksen sinfonioiden ollessa tekstuuriltaan usein varsin kamarimusiikillisia ja staattisia edustaessaan viileää klassismia.
- Anonyymi
Uskon etteivät monet ihmiset välttämättä edes tiedosta että taidemusiikki voi olla jotenkin syvällistä ja tarjota suuria emotionaalisia kokemuksia eivätkä tältä kannalta katsoen, syvyysperspektiivin näkökulmasta, osaa arvioida musiikillisia hyveitä ja kvaliteetteja vaan hankkivat Sibeliuksen musiikkia vain sen vuoksi koska ovat kuulleet sen olevan populaaria sekä säveltäjä niin kuuluisa ja sitä on halvoillakin merkeillä hyvin saatavilla tavaratalojen alelaaria myöten. Niinpä tunnen pari ihmistä joille tuli tavaksi hankkia hiukan Sibeliusta kokoelmiinsa vaikka tuskin ymmärtävät musiikista juuri mitään. Sibeliuksen nimi on hänen frigidiä musiikkiaan suurempi.
Anonyymi kirjoitti:

Jep. Luulen, että osittain tavan vuoksi Sibeliuksen musiikkia soitetaan usein esim. itsenäisyyspäivänä ja myös koska sen arvellaan jotenkin edustavan suomalaisuuden ydintä. Monet suomalaiset tietävät Sibeliuksen, jotkut jopa maailmalla, mutta sitten on myös heitä maamme kansalaisia, jotka eivät ole kuulleet esim. Melartinista tai Oskari Merikannosta (en itsekään teidä kauheasti suomalaisia klassisia säveltäjiä, mutta nuo mainitsemani ainakin tiedän Sibeliuksen lisäksi). Sibelius on monelle suomalaiselle myös se ykkönen, mitä tulee klassisiin säveltäjiin (ainakin arvelen niin).
Norppa83 kirjoitti:

Tai Melartinista nyt ainakin olen kuullut ja Merikannolta tiedän ainakin kappaleen "Kesäillan valssi".
- Anonyymi
Norppa83 kirjoitti:
Tai Melartinista nyt ainakin olen kuullut ja Merikannolta tiedän ainakin kappaleen "Kesäillan valssi".
Niin ja onhan se Melartinin häämarssina usein soitettu juhlamarssi näytelmämusiikista Prinsessa Ruusiunen tavattoman suosittu.
Kaverini kuuntelevat lähinnä populaari musiikkia ja silloinkin autoa ajaessaan mutta jostain syystä tulivat hankkineeksi pari CD:llistä Sibeliuksen musiikkia kun halvalla saivat vaikkeivat sitä käytännössä juuri kuuntelekaan mutta kun on niin tunnettu ja kuuluisa suomalainen niin pakkohan se oli. Eräs toinen oli erään kaverin faija josta en paljon osaa sanoa mitään mutta hänen poikansakin joka ei taatusti kuuntele klassista soitatti minulle faijansa Sibelius kasettia muinoin jossa itse Karajan johtaa Sibeliuksen teoksia kuten umpitylsän Tapiolan. Anonyymi kirjoitti:
Niin ja onhan se Melartinin häämarssina usein soitettu juhlamarssi näytelmämusiikista Prinsessa Ruusiunen tavattoman suosittu.
Kaverini kuuntelevat lähinnä populaari musiikkia ja silloinkin autoa ajaessaan mutta jostain syystä tulivat hankkineeksi pari CD:llistä Sibeliuksen musiikkia kun halvalla saivat vaikkeivat sitä käytännössä juuri kuuntelekaan mutta kun on niin tunnettu ja kuuluisa suomalainen niin pakkohan se oli. Eräs toinen oli erään kaverin faija josta en paljon osaa sanoa mitään mutta hänen poikansakin joka ei taatusti kuuntele klassista soitatti minulle faijansa Sibelius kasettia muinoin jossa itse Karajan johtaa Sibeliuksen teoksia kuten umpitylsän Tapiolan.Olin unohatnut Melartinin häämarssin. Tuttu kappale.
- Anonyymi
Norppa83 kirjoitti:
Olin unohatnut Melartinin häämarssin. Tuttu kappale.
Melartinin sinfonioiden uudet editiot ovat kyseistä häämarssia kuitenkin huomattavasti merkittävämpiä kuten Traumgesicht ja Marjatta legendakin ja Fantasia apocalyptica pianolle ym. mutta olemassa on vain levytykset Melartinin sinfonioiden lyhennetyistä versioista ainakin toistaiseksi elleivät sinfonioiden uudet editiot sitten jossakin vaiheessa päädy levylle kuten tarkoitus kai olisi.
Anonyymi kirjoitti:
Niin ja onhan se Melartinin häämarssina usein soitettu juhlamarssi näytelmämusiikista Prinsessa Ruusiunen tavattoman suosittu.
Kaverini kuuntelevat lähinnä populaari musiikkia ja silloinkin autoa ajaessaan mutta jostain syystä tulivat hankkineeksi pari CD:llistä Sibeliuksen musiikkia kun halvalla saivat vaikkeivat sitä käytännössä juuri kuuntelekaan mutta kun on niin tunnettu ja kuuluisa suomalainen niin pakkohan se oli. Eräs toinen oli erään kaverin faija josta en paljon osaa sanoa mitään mutta hänen poikansakin joka ei taatusti kuuntele klassista soitatti minulle faijansa Sibelius kasettia muinoin jossa itse Karajan johtaa Sibeliuksen teoksia kuten umpitylsän Tapiolan.Jep. Jotkut ostaa Cd-levyjä, kun halvalla saa ja aina edes väliä mitä musiikkia, pääasia, ettei maksa paljon ja joskus on saanut ainakin eri klassisten säveltäjien musiikkia halvalla. Itse kuuntelen eniten musiikkia Youtubesta ja joskus lainaan kirjastosta CD-levyjä ja kuuntelen yleensä sellaista musiikkia josta pidän, mutta kuuntelen myös välillä minulle entuudestaan tuntemattomampien muusikoiden/laulajien/säveltäjien musiikkia, ksoka haluan tutustua monenlaiseen musiikkiin ja monenlaisiin artisteihin ja on ajan saatossa tullut paljon uusia suosikkeja.
Nyt kuuntelen Glenn Hughesia (oli aikoinaan 1960-luvun lopullta ja 1970-luvun alussa bändissä nimeltä Trapeze ja sitten vuosina 1973-76 Deep Purplen basisti ja kakkoslaulaja David Coverdalen hoitaessa silloin päälaulajan pestiä ja myähemmin hän on tehnyt soololevyjä).- Anonyymi
Norppa83 kirjoitti:
Jep. Jotkut ostaa Cd-levyjä, kun halvalla saa ja aina edes väliä mitä musiikkia, pääasia, ettei maksa paljon ja joskus on saanut ainakin eri klassisten säveltäjien musiikkia halvalla. Itse kuuntelen eniten musiikkia Youtubesta ja joskus lainaan kirjastosta CD-levyjä ja kuuntelen yleensä sellaista musiikkia josta pidän, mutta kuuntelen myös välillä minulle entuudestaan tuntemattomampien muusikoiden/laulajien/säveltäjien musiikkia, ksoka haluan tutustua monenlaiseen musiikkiin ja monenlaisiin artisteihin ja on ajan saatossa tullut paljon uusia suosikkeja.
Nyt kuuntelen Glenn Hughesia (oli aikoinaan 1960-luvun lopullta ja 1970-luvun alussa bändissä nimeltä Trapeze ja sitten vuosina 1973-76 Deep Purplen basisti ja kakkoslaulaja David Coverdalen hoitaessa silloin päälaulajan pestiä ja myähemmin hän on tehnyt soololevyjä).Minä olen tätä nykyä jostain syystä innostunut kuuntelemaan Joseph Haydnin kiehtovaa klassismin aikakauden musiikkia ja nytkin kuuntelen hänen myöhäisiä pianotriojaan, finaalia d molli pianotriosta joka tempaa väkisin mukaansa mutta välillä kuuntelen säveltäjän oopperoita, oratorioita, messuja, pianosonaatteja, jousikvartettoja ja sinfonioita ym.
- Anonyymi
Norppa83 kirjoitti:
Jep. Jotkut ostaa Cd-levyjä, kun halvalla saa ja aina edes väliä mitä musiikkia, pääasia, ettei maksa paljon ja joskus on saanut ainakin eri klassisten säveltäjien musiikkia halvalla. Itse kuuntelen eniten musiikkia Youtubesta ja joskus lainaan kirjastosta CD-levyjä ja kuuntelen yleensä sellaista musiikkia josta pidän, mutta kuuntelen myös välillä minulle entuudestaan tuntemattomampien muusikoiden/laulajien/säveltäjien musiikkia, ksoka haluan tutustua monenlaiseen musiikkiin ja monenlaisiin artisteihin ja on ajan saatossa tullut paljon uusia suosikkeja.
Nyt kuuntelen Glenn Hughesia (oli aikoinaan 1960-luvun lopullta ja 1970-luvun alussa bändissä nimeltä Trapeze ja sitten vuosina 1973-76 Deep Purplen basisti ja kakkoslaulaja David Coverdalen hoitaessa silloin päälaulajan pestiä ja myähemmin hän on tehnyt soololevyjä).Sen kyllä ymmärrän että hankitaan klassisen musiikin CD-levyjä kun halvalla saadaan mutta siinä ollaan hakoteillä jos kaikista maailman säveltäjistä hankintalistalle valikoituu juuri Sibeliuksen stereotyyppistä kansallisromantiikkaa edustava tunkkainen musiikki kun olisi paljon parempaakin musiikkia saatavilla joka juuri kertoo siitä että miehen saama valtaisa maine ei ole missään suhteessa hänen musiikkinsa olemattoman substanssin ja emotionaalisen köyhyyden kanssa.
Anonyymi kirjoitti:
Sen kyllä ymmärrän että hankitaan klassisen musiikin CD-levyjä kun halvalla saadaan mutta siinä ollaan hakoteillä jos kaikista maailman säveltäjistä hankintalistalle valikoituu juuri Sibeliuksen stereotyyppistä kansallisromantiikkaa edustava tunkkainen musiikki kun olisi paljon parempaakin musiikkia saatavilla joka juuri kertoo siitä että miehen saama valtaisa maine ei ole missään suhteessa hänen musiikkinsa olemattoman substanssin ja emotionaalisen köyhyyden kanssa.
Mulla oli joskus Sibeliuksen levy, isä oli ostanut sen CD:n jostain ja kuuntelin sitä joskus, mutta vaikka kuinka yritin, niin ei Sibeliuksesta koskaan tullut mun suosikkia ja niin se on vielä tänäkin päivänä. Silloin harvoin, kun nykyään jotain klassista kuuntelen, niin on se yleensä jotain barokkimusiikkia tai keskiaikaista musiikkia.

Juuri niin pitääkin olla sillä Sibeliuksen staattisesta musiikista puuttuu usein rytmistä draivia jota sen sijaan Barokkimusiikissa on kosolti. Muistatko yhtään mitä Sibeliuksen musiikkia levy sisälsi jos saan udella?

En muista oliko peräti tupla-CD. Siellä oli Valse triste, muistaakseni Tuonelan joutsen, Karelia-sarajasta taisi olla jotain, Andante festivo, jotain sinfonioita, en muista oliko Finlandiakin ja paljon muuta Sippen tuotannosta.
Anonyymi kirjoitti:
Juuri niin pitääkin olla sillä Sibeliuksen staattisesta musiikista puuttuu usein rytmistä draivia jota sen sijaan Barokkimusiikissa on kosolti. Muistatko yhtään mitä Sibeliuksen musiikkia levy sisälsi jos saan udella?
Isän suosikki taisi olla Valse triste ja niin se on ollut mullakin (muuten en kauheasti Sippestä välitä, mutta mistä tiedän jos joskus veilä välitänkin, ihminen kun yleensä enemmän tai vähemmän muuttuu ajan saatossa ja myös tuntemuksetja mielipiteet eri asioista voivat olla erit eri ikäkausina, näin on käynyt joidenkin artistien/bändien/säveltäjien kohdalla, joistain joita en ennen kuunnellut on tullut nyt mun suosikkeja ja joitain vanhoja joita ennen kuuntelin on jäänyt pois tai vähemmälle kuuntelulle ja paljon uusiakin tuttavuuksia on tullut).

Minulle ei Sibelius kolahda koska hänen musiikkinsa on tyyliltään viileää anakronistista klassismia ja hyvin staattista ja josta puuttuu vielä orkestraalinen voima mutta suurimpana ja ratkaisevimpana puutteena on juuri se ettei se oli milloinkaan puhutellut minua ja vaikuttanut voimakkaasti tunteisiini, tahtoon ja affekteihin muuttamalla ja kohottamalla niitä toiseen vireeseen niinkuin monen muun säveltäjän kohdalla koska Sibeliuksen sinfonioista ja Valse Tristestä, Finlandiasta, Andante Festivosta, Tapiolasta ym. puuttuu emotionaalinen syvyys ja voima jota esim. useiden muiden postromanttisten suomalaissäveltäjien musiikista löytyy enemmän ja olenkin usein luonnehtinut Sibeliuksen musiikkia sentimentaaliseksi kitschiksi.
- Anonyymi
Norppa83 kirjoitti:
Isän suosikki taisi olla Valse triste ja niin se on ollut mullakin (muuten en kauheasti Sippestä välitä, mutta mistä tiedän jos joskus veilä välitänkin, ihminen kun yleensä enemmän tai vähemmän muuttuu ajan saatossa ja myös tuntemuksetja mielipiteet eri asioista voivat olla erit eri ikäkausina, näin on käynyt joidenkin artistien/bändien/säveltäjien kohdalla, joistain joita en ennen kuunnellut on tullut nyt mun suosikkeja ja joitain vanhoja joita ennen kuuntelin on jäänyt pois tai vähemmälle kuuntelulle ja paljon uusiakin tuttavuuksia on tullut).
Tuo oli kyllä hyvin sanottu että tuntemukset ja mielipiteet muuttuvat eri ikäkausina mutta minun Sibelius fanitukseni kuuluvat jo taaksejääneeseen nuoruuden ikäkauteen jolloin vielä nautin jotenkin hänen sinfonioistaankin kunnes vasta myöhemmin tutustuttuani mm Deliuksen musiikkiin huomasin lopulta Sibeliuksen viileän klassismin onttouden ja sen emotionaalisen tyhjyyden ja köyhyyden joka ei tyydyttänyt emotionaalisten kokemusten tarvetta kuten vaikka Delius, Melartin ja myös Tuukkanen ja muut suomalaiset historialliset säveltäjät.

En tosin tarkoita vielä aivan varhaista nuoruutta jolloin en vielä Sibeliukseen ollut tutustunut kun koin karharsiksen Mozartista ja Beethovenista mutta pikemminkin varhaista miehuutta joskus parinkymmen hujakoilla jolloin aloin kuuntelemaan Karajanin johtamia Sibeliuksen sinfonioita hankkimaltani CD:ltä kunnes sitten jossakin vaiheessa tajusin Sibeliuksen sinfonioiden onttouden ja aneemisuuden kun esim. Leevi Madetojan musiikki kolahti ja sitten tulivat vähitellen kuvaan mukaan muutkin historialliset postromanttiset, uusklassiset ja modernit suomalaiset säveltäjät kun rohkenin hankkia mm. Melartinin postromanttisten sinfonioiden lyhennetyt versiot kokoelmiini hankintaa aikani emmittyäni kun aluksi luulin jopa niiden olevan vain kansanlaulusovituksia ala käkisalmen laulut kunnes huomasin niiden olevan täysipainoista sinfonista musiikkia joka lyö Sibeliuksen frigidit anakronistista klassismia edustavat sinfoniat laudalta.
- Anonyymi
Norppa83 kirjoitti:
Isän suosikki taisi olla Valse triste ja niin se on ollut mullakin (muuten en kauheasti Sippestä välitä, mutta mistä tiedän jos joskus veilä välitänkin, ihminen kun yleensä enemmän tai vähemmän muuttuu ajan saatossa ja myös tuntemuksetja mielipiteet eri asioista voivat olla erit eri ikäkausina, näin on käynyt joidenkin artistien/bändien/säveltäjien kohdalla, joistain joita en ennen kuunnellut on tullut nyt mun suosikkeja ja joitain vanhoja joita ennen kuuntelin on jäänyt pois tai vähemmälle kuuntelulle ja paljon uusiakin tuttavuuksia on tullut).
Jos et ole koskaan erityisemmin Sibeliuksesta välittänyt mutta olet fanittanut esimerkiksi Mozartia niin uskoisin sinun pikemminkin palaavan Mozartin musiikin virkistävälle lähteelle kuin innostuvan Sibeliuksen staattisesta ja viileästä klassismista joka ei juuri tarjoa emotionaalista kosketuspintaa toisin kuin Mozart jossa emotionaalista syvyyttä on huomattavasti enemmän.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad691265- 42911
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että356744- 116690
- 53673
- 51648
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän116646Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38615- 76602
- 56584