Henkilöstöjohtajan oikaisuvaatimus kaupunginhallitukselle

Kaupunginhallituksen esityslistalta 21.12. ollut virkasuhteen irtisanomista (henkilöstöpäällikkö) koskeva oikaisuvaatimus poistui esittelijän toimesta. Nettiin vuotaneen oikaisuvaatimuksen perusteella kyseessä näyttäisi olleen aivan samankaltainen muuksi naamioitu henkilöperusteinen irtisanominen ja yt-neuvotteluvelvollisuuden laiminlyönti kuin hallinto-oikeuden kumoaman tuntiopettajan irtisanomisen tapauksessa. Oliko kaupunginjohtajan tarkoitus pistää potkuja yleensä jakeleva henkilöstöpäällikkö maistamaan omaa lääkettään? Vai onko henkilöstöpäällikön irtisanominen peruttu, kun huomattiin että noin ei voi tehdä ja siksi esitys poistettiin esityslistalta?
1504544
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 150

Vanhimmat

Milloin osaamattomat kepulit heivataan pihalle? Ammattitaidottomuus, ylimielisyys ja sähläämine on kepulien tunnusmerkki.

Äänestä
  • Tämä kepuvihaaja ei ainakaan ehdi töihin ( = joutilas ) ko se on joka sivulle kirjoottamassa jatkuvasti.
    Hänen kannataisi ryhtyä kunnallisvaaliin ehokkaaksi ja panostaa jot tulis valituksi. Näin hän voisi panna kaupunkin asiat kuntoon.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tämä kepuvihaaja ei ainakaan ehdi töihin ( = joutilas ) ko se on joka sivulle kirjoottamassa jatkuvasti.

    KEPU ON YHTEISKUNNAN SYÖPÄDEMONI!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tämä kepuvihaaja ei ainakaan ehdi töihin ( = joutilas ) ko se on joka sivulle kirjoottamassa jatkuvasti.
    Hänen kannataisi ryhtyä kunnallisvaaliin ehokkaaksi ja panostaa jot tulis valituksi. Näin hän voisi panna kaupunkin asiat kuntoon.

    Meitä on niin paljon ja eriaikoihin töissä niin joudamma tänne ainakin joku kertomaan tosiasioita kepun tekemisistä.
    Niin se vain on että meitä on paljon ja kepulaisia pelottaa että pakkovalta loppuu kemijärvellä

    Äänestä

Ilman kepua ei olisi myöskään kallista biosellutehdashanketta Kemijärvellä.
Olisiko kaikki paremmin, jos HuuHaaheikki ei olisi pyörittänyt Kepun paikallisena nokkamiehenä Koilliskairan ihmisiä selluhurmokseen, joka on nyt tullut Kemijärvelle ja lähikunnille hintoihinsa, ihan kohtuuttomasti kymmenen vuoden ajan.
Sama tiimi potki Aulikin puheenjohtajuudesta ja samaa juonnetta se on tuo "henkilöstöpäällikön" alasajo.

Äänestä

Hallitus ei ala tekemään laittomia päätöksiä, luulisin näin tässä käyneen.

Äänestä
  • Onkohan hallituksen päätökset ja ratkaisut olleet tähänkään mennessä kaiken katsannon kestäviä.????
    Kunnanhallitus sen puheenjohtaja on kunnanjohtajankin pomo. He ovat Kemijärvellä ei - järvessä. Ja ovat kohta melko "lirissä". Siitä pitävät kohta lakimiehet näyttävästi huolen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onkohan hallituksen päätökset ja ratkaisut olleet tähänkään mennessä kaiken katsannon kestäviä.????
    Kunnanhallitus sen puheenjohtaja on kunnanjohtajankin pomo. He ovat Kemijärvellä ei - järvessä. Ja ovat kohta melko "lirissä". Siitä pitävät kohta lakimiehet näyttävästi huolen.

    Kaikki pyörii aivan kohtuutomasti olemattoman biosellun ympärillä. Nämä kostoloparit ja kaikenlaiset käryyttämiset ovat kohta liian arkea.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kaikki pyörii aivan kohtuutomasti olemattoman biosellun ympärillä. Nämä kostoloparit ja kaikenlaiset käryyttämiset ovat kohta liian arkea.

    ehkä tehdas tulee

    Äänestä

Näyttäisi näin sivusta seuranneena ja asiasta tietämättömänä että siellä olisi piru irti.

Näin yleisellä tasolla voin sanoa ettei kannattaisi päästää tulta irti siinä saattaa palaa niin omat kuin toistenkin kynnet. Voihan olla hyväkin näin vaalien alla että kunnon kulotus olisi tarpeen.

Äänestä
  • Keskustapuolueessahan on aina ollut eripuraisuutta ihmisillä kun on se pätemisen tarve ja oman kilven kiilloitus. Saattaapa kyseessä olla joskus oma etukin.

    Eihän se kummaa ole jos kuntatasolla on eripuraa kun sitä on valtioneuvostossakin, esim Hoskonen.
    Jos ollaan hallitusneuvotteluissa sovitaan yhteisestä linjasta ja tehdään hallitussopimus.
    Kaikkea omija linjauksia ei saa kukaan jokainen joutuu joustamaan. Kepu sai maakuntansa ja paljon muuta. Ilmastotavoitteiden vuoksi joutuu turpeentuotantoa laskemaan, tämä on Vihreille tärkeätä.
    Sovituista asioista pitää pitää kiinni eikä siellä jonkun Hoskosen pidä lähteä vetämään omaa linjaa ja näin kalastamaan ääniään.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Keskustapuolueessahan on aina ollut eripuraisuutta ihmisillä kun on se pätemisen tarve ja oman kilven kiilloitus. Saattaapa kyseessä olla joskus oma etukin.

    Eihän se kummaa ole jos kuntatasolla on eripuraa kun sitä on valtioneuvostossakin, esim Hoskonen.
    Jos ollaan hallitusneuvotteluissa sovitaan yhteisestä linjasta ja tehdään hallitussopimus.
    Kaikkea omija linjauksia ei saa kukaan jokainen joutuu joustamaan. Kepu sai maakuntansa ja paljon muuta. Ilmastotavoitteiden vuoksi joutuu turpeentuotantoa laskemaan, tämä on Vihreille tärkeätä.
    Sovituista asioista pitää pitää kiinni eikä siellä jonkun Hoskosen pidä lähteä vetämään omaa linjaa ja näin kalastamaan ääniään.

    Hyvää Joulua Persuille ja Kepulaisille! Koittakaa miettiä muita asioita nyt.

    Silti saa puhua, jos haluaa. Enhän ole mikään turpa-tukkoon demari!

    Äänestä

Olisiko tästä oikeustapauksesta apua irtisanotulle oikaisuvaatimusta tehdessään?

Korkein hallinto-oikeus piti voimassa Itä-Suomen hallinto-oikeuden päätöksen, jolla kumottiin Kouvolan kaupungin ylläpitämän Kouvolan seudun ammattiopiston päätös ammatillisten aineiden lehtorin irtisanomisesta.

KHO:n mukaan Kouvolan kaupunki oli laiminlyönyt uudelleensijoitusvelvoitettaan, kun taloudellisista ja tuotannollisista syistä irtisanotun opettajan osaamista ei ollut selvitetty eikä hänelle ollut tarjottu osaamista vastaavia tehtäviä ennen irtisanomispäätöstä.

Uudelleensijoitus- ja koulutusvelvollisuus tarkoittaa sitä, että työnantajan tulee aktiivisesti selvittää vaihtoehtoja viranhaltijan irtisanomisen välttämiseksi. Kaupunki ei ollut esittänyt mitään konkreettista selvitystä siitä, että opettajalle olisi tarjottu hänen osaamistaan vastaavia tehtäviä ennen irtisanomispäätöstä. Työnantajalla oli ollut irtisanomisaikana haettavana useita sellaisia virkoja tai tehtäviä, joiden kelpoisuusvaatimukset irtisanottu lehtori olisi täyttänyt.

Uudelleensijoittamisvelvollisuus irtisanomisaikana ei KHO:n mukaan täyttynyt pelkästään ilmoittamalla irtisanotuille henkilöille sähköpostitse Kuntarekry-järjestelmässä avoimiksi tulleista tehtävistä.

KHO:n päätöstä pidetään merkittävänä ennakkoratkaisuna, koska se korostaa työnantajan aktiivista uudelleensijoittamisvelvollisuutta irtisanomisuhan alla olevien osalta.

Äänestä
  • <----- tuossa hyvää --->
    KHO:n päätöstä pidetään merkittävänä ennakkoratkaisuna, koska se korostaa työnantajan aktiivista uudelleensijoittamisvelvollisuutta irtisanomisuhan alla olevien osalta.

    ei varmaan ole oltu aktiivisia, olisi voitu laittaa vaikka vararehtoriksi, ei ne nykyisetkään ole kovin hääppösiä, niin kuin joku sanonut, ei eroteta edes pätevää epäpätevästä

    https://keskustelu.suomi24.fi/t/16564607/kemijarven-koulut---epapatevyytta

    Äänestä

  • Lopettakaa riita ja sopikaa!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Lopettakaa riita ja sopikaa!

    KEPU ON VALEHTELIJOIDEN KULTTI!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kannattaa huomata, ettei kaikki ole oikaisuvaatimuksen hylkäämisen takana.
    Oikeudentajua siis löytyy joltakin.
    Irtisanominen kyllä kumoutuu.
    http://paatokset.kemijarvi.fi/cgi/DREQUEST.PHP?page=meetingitem&id=20212203-4

    Ihan samaan tapaan kuin tämä kumoutui:
    http://paatokset.kemijarvi.fi/kuulutus/6374059553145462181.1604991530068.PDF

    että virkamies viittii sepustaa kaikenlaista ja että lautakunta menee vielä sen taakse,
    voi kysyä mikä se tuollainen lautakunta on,
    http://paatokset.kemijarvi.fi/cgi/DREQUEST.PHP?page=meetingitem&id=20191994-18

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    että virkamies viittii sepustaa kaikenlaista ja että lautakunta menee vielä sen taakse,
    voi kysyä mikä se tuollainen lautakunta on,
    http://paatokset.kemijarvi.fi/cgi/DREQUEST.PHP?page=meetingitem&id=20191994-18

    Esitän, että koko turha valtuusto lopetetaan ja puolueet, koska ovat vain riitelyä ja kuntapolitiikan asia 3 VALLAN KOKOUS
    Ei enää vaaleja, vain kolme valtaa, siis kolme ihmistä, jotka on yhdessä se kokous. Se on kaupunginvaltuuston tilalla ja heillä on ylin toimivalta kaikkiin päätöksiin. Virkamiehet heidän alaisia.

    Edustajat valitaan luokka kokouksissa yhteiskuntaluokista, ei vaaleilla, vain kokouksessa, jossa on kolme yhteiskuntaluokan parhaimmisto ja he valitsevat keskuudestaan sopivimman: 1 Työläiset 2 Pienyrittäjät 3 Kulttuuri-älymystö

    3 VALLAN KOKOUS käsittelee kaikki asiat ja voi asettaa työryhmiä, puheenjohtaja vaihtuu 6 kk välein että valta ei mene "päähän". kokouksen alussa on juhlallinen seremonia, jossa kaksi muuta kumartavat puheenjohtajan edessä maahan asti, mutta 6 kk välein vaihtuu puheenjohtaja. sen sijaan edustajat on koko ajan samat, ei ole mitään vaaleja. Luokkakokous valitsee ja kausi on elinikäinen paitsi jos kuolee tai eroaa. Saa erota ilman mitään syytä, mutta erottaa ei voi paitsi jos tekee rikoksen. Kaikki vaalit kielletty ja puolueita ei ole, nämä kolme ovat itsenäisiä. Tämä on hyvä idea.

    Valitaan kaupungille viisas kuningas. Sen jälkeen poliittiset jutut voidaan poistaa kun niitä ei enää tarvita.

    kyllä P voittaa, viedään vaikka EUhun!
    Korkein oikeus kyllä panee pisteen Kemijärven touhuille,
    kaikki virantäytöt pitäisi tutkia!

    Äänestä

Kannattaa lukea se kaupungin vastine ja ajatuksella. Virka lakkautetaan satavarmasti eikä hallinto-oikeus voi mitään ja tuskin edes kovasti yrittää.

Äänestä

Kiintoisaa nähdä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan, nyjyisyyden ja menneisyyden kai jo tiedämme!

Äänestä

Miksipä pidettäisiin virkoja auki kun hommat on saatu toimimaan vähemmälläkin väellä. Selkeä peruste ja pulinat pois.

Äänestä

Hupaisan kova paikka Kempan ansiottomille mölöille kun nainen on liian pätevä ja etevä.

Äänestä
  • Toivottavasti kaikki viran- ja toimenhaltijat maksavat verot Kemijärvelle. Maksavatko ?
    Puheenjohtajat ( kh, kv ) osaavat varmaan vastata

    Äänestä

Milloin te typerykset lakkaatte äänestämästä kepulaisia? Asiat eivät muutu ennen sitä. Kepu on yhteiskunnan syöpä.

Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Voi voi kun koko Suomessa tunnetulla monologimiehellä on taas ollut säpinää itsensä kanssa. Minkä takia jaksat jauhaa Kemijärven asioita, vaikka itse asut Pirkanmaalla?

    Ymmärrän toki että hyväveliverkoston jäsenet pyrkivät kyseenalaistamaan asiallisen arvostelun ja kunnan viranhaltijoiden lainvastaisen toiminnan esiin tuomisen, mutta tuskin yksikään pirkanmaalainen on OAJ:n uutisessa viitatun Lapin käräjäoikeuden tuomion taustalla.

    Mutta tämän ylettömän nettikirjoittelun takana kyllä

    Jos joku on ärsyyntynyt näihin jatkuviin palstaa tukkiviin monologeihin, kannattaa käydä lukemassa Rautavaaran ja Yleistä Pohjois-Savosta palstojen ketjuja. Huomattavia yhtäläisyyksiä näiden päästöjen ahkerimmilla kirjoittelijoilla. Toki osansa hänestä ovat saaneet myös monet muut kunnat.

    Ihan asiallista keskusteluahan täällä on,
    huomaa,
    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Vain 2 - siis muut täyttä asiaa!

    Kyse olikin kyllästymisestä lopoymattomiin monologeihin. Edellä on kerrottu mitä kannattaa vilkaista. Ei tämä
    kyseinen kommentoija noin paljon älähtäisi, ellei kyseessä olisi täysosuma, Jostain syystä hän ei tahdo teidän tietävän kuka hän on.

    Oothan huomannut, että täällä pitää keskustella itse asiasta eikä ruveta miettimään kuka on minkin tekstin kirjoittaja? Älyä kehiin!

    Ihmetystä herättääkin noin vahva reaktio, jolla pyritään estelemään Rautavaaraan liittyvien sivujen katsominen kemijärveläisiltä. Se jos mikä on outoa ja herättää epäilyksiä siitä, että jollakulla olisi jotain piiloteltavaa.

    Eikö nämä julkisuuteen saatetut jutut ole selviä? Eikö ne ole kirjoitettu oikeusistuimien tekemien päätösten pohjalta? Rautavaarat eivät kiinnosta, nyt puhutaan Kemijärven asioista. Eikä meillä ole aikaa selata koko maan kirjoitteluja läpi.
    Pitääkö vielä enemään vääntää paksusta rautalangasta?
    https://yle.fi/uutiset/3-11872700
    https://www.oaj.fi/ajankohtaista/uutiset-ja-tiedotteet/2020/hallinto--oikeus-kumosi-kemijarven-paatoksen-patevan-opettajan-irtisanomisesta/
    https://www.oaj.fi/ajankohtaista/uutiset-ja-tiedotteet/2021/kemijarven-kaupungille-tuomio-yt-lain-rikkomisesta/

    Sammaa mieltä täällä!

    Varmaan joutuu odottelemaan kauan että seuraava linkkisivu avautuu mutta kannattaa odottaa:
    https://www.facebook.com/photo?fbid=10223955726656448&set=a.10215282265145331

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eikö nämä julkisuuteen saatetut jutut ole selviä? Eikö ne ole kirjoitettu oikeusistuimien tekemien päätösten pohjalta? Rautavaarat eivät kiinnosta, nyt puhutaan Kemijärven asioista. Eikä meillä ole aikaa selata koko maan kirjoitteluja läpi.
    Pitääkö vielä enemään vääntää paksusta rautalangasta?
    https://yle.fi/uutiset/3-11872700
    https://www.oaj.fi/ajankohtaista/uutiset-ja-tiedotteet/2020/hallinto--oikeus-kumosi-kemijarven-paatoksen-patevan-opettajan-irtisanomisesta/
    https://www.oaj.fi/ajankohtaista/uutiset-ja-tiedotteet/2021/kemijarven-kaupungille-tuomio-yt-lain-rikkomisesta/

    Se koira älähtää johon kalikka kalahtaa

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Täällä yritetään nyt todella kovasti estää ketään näkemästä vinkkiä Rautavaaran kuntaa koskevien ketjujen lukemisesta. Yritys siihen on niin kova, että väkisinkin herää epäilys siitä että jollakulla paljon tälle palstalle kirjoittavalla on nyt jotain salattavaa. Ehkäpä se, että sieltä saattaisi paljastua hänen henkilöllisyytensä...?

    Kirjoita mitä kirjoitat, mutta mennään asiaan, kaikkea ei kannata kuulla eikä nähdä,
    mutta henkilöstöjohtajan kannattaa seurata kaltoin kohdellun esimerkkiä
    https://yle.fi/uutiset/3-11872700
    https://www.oaj.fi/ajankohtaista/uutiset-ja-tiedotteet/2020/hallinto--oikeus-kumosi-kemijarven-paatoksen-patevan-opettajan-irtisanomisesta/
    https://www.oaj.fi/ajankohtaista/uutiset-ja-tiedotteet/2021/kemijarven-kaupungille-tuomio-yt-lain-rikkomisesta/
    ja tukea täältäkin ja vahvaa, tosi vahvaa
    https://www.oaj.fi/ajankohtaista/uutiset-ja-tiedotteet/2020/korkein-hallinto-oikeus-kouvola-irtisanoi-laittomasti/
    Totuus ei pala tulessakaan!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Täällä yritetään nyt todella kovasti estää ketään näkemästä vinkkiä Rautavaaran kuntaa koskevien ketjujen lukemisesta. Yritys siihen on niin kova, että väkisinkin herää epäilys siitä että jollakulla paljon tälle palstalle kirjoittavalla on nyt jotain salattavaa. Ehkäpä se, että sieltä saattaisi paljastua hänen henkilöllisyytensä...?

    Liekö kirjoittajan henkilöllisyydellä merkitystä, mutta kovin oudolta väitteesi näkemisen estämisestä vaikuttaa: https://keskustelu.suomi24.fi/t/16400636/vain-14-abiturienttia#comment-107667075
    onnea valitsemallesi tielle

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Fiksut ihmiset osaavat päätellä ihan itse, kiinnostaako asia heitä vai ei.

    Kaupunki on menetellyt väärin ja tässä on turha asiaa muuksi muuttaa, vihjaamalla johonkin kirjoittajaan tai hakea apua Rautavaaralta tai lähteä ihan seikkailemaan Pirkanmaalle. Ollaan Kemijärvellä ja hävetään täällä!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kaupunki on menetellyt väärin ja tässä on turha asiaa muuksi muuttaa, vihjaamalla johonkin kirjoittajaan tai hakea apua Rautavaaralta tai lähteä ihan seikkailemaan Pirkanmaalle. Ollaan Kemijärvellä ja hävetään täällä!

    Se koira älähtää johon kalikka kalahtaa, sanoo vanha sananlasku. Näkyy pitävän paikkansa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Se koira älähtää johon kalikka kalahtaa, sanoo vanha sananlasku. Näkyy pitävän paikkansa.

    Älähtäköön, kuka nyt mistäkin syystä!

    Tosi asia on vain, vaikka se kuinka koskee jotakuta, että epäpäteviä on suosittu!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Älähtäköön, kuka nyt mistäkin syystä!

    Tosi asia on vain, vaikka se kuinka koskee jotakuta, että epäpäteviä on suosittu!

    Henkilöstöpäällikkö on pätevämpi kuin irtisanojat.

    Äänestä

laittomaksi päätöstä haettaessa pitää muistaa perustella että itse hallitus oli nippa nappa kokemassa päätöksen laittomaksi

http://paatokset.kemijarvi.fi/cgi/DREQUEST.PHP?page=meetingitem&id=20212203-4

minua itseäni on naurattanut se kun todetaan:
Oikaisuvaatimus tulee hylätä perusteettomana, koska:
1. virkasuhteen irtisanomiselle on lainmukaiset perusteet,

Totta valituksella tutkitaan onko perusteet laillisia vai laittomia, kuka muu se alkaa omassa asiassa kuin Kemijärvi tuomaroimaan itse itseään

Äänestä

Ei Kemijärvelle kannata kenenkään tulla töihin. Ihan hirveä paikkakunta ja sikamaista kohtelua.

Äänestä

Kemijärvi on persiestä ei tänne kukhan jää jos vain pois pääseepi

Äänestä

Kallaan koulukin myytiin maattomille joukoille euron hintaan. Kukas valopää sen sai aikaan ja mitkä jauhot sillä oli pussissa?

Äänestä

Uskokaa tai älkää, Paula voittaa!

Äänestä
  • Paula voittaa. Juhana ja muut lisäksi.
    Uuno Atte saa kovasti nenilleen.kun saa loparit.kun ei osannut hoitaa hommiaan. Erotusvaliokunta on jo koolla.
    Vaalitulos sen kohta vahvistaa.
    Atelle kenkää!!!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Paula voittaa. Juhana ja muut lisäksi.

    Näin tulee käymään.
    HuuHaa on kertonut
    Atelle.että älyää olla piilossa..jos joku kysyy. Firma on mennyt. Kunnan rahat kulutettu.

    Äänestäkää Massaliikettä, älkääkä turhasta valittajia, vain siten onnentunne jatkuu

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Paula voittaa. Juhana ja muut lisäksi.
    Uuno Atte saa kovasti nenilleen.kun saa loparit.kun ei osannut hoitaa hommiaan. Erotusvaliokunta on jo koolla.
    Vaalitulos sen kohta vahvistaa.
    Atelle kenkää!!!

    Eiks juuri kaupunkinjohtaja Atte tällä viikolla saanu 1000 € / kk palkankorotuksen yksimielisellä kaupunkinhallituksen päätöksellä ?
    Eiks se korosta sitä että mies on hoitanu hommansa tosi hyvin ?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Äänestäkää Massaliikettä, älkääkä turhasta valittajia, vain siten onnentunne jatkuu

    Koska Massaliike on oman listan värkännyt vaaleihin ?

    Äänestä

Kovin on rajua anonyymiä kielenkäyttöä. Sanktiot voivat iskeä somekirjoitteluunkin. Henkilöt kyllä saadaan selville.

Käräjillä tulee ikävä äitiä ja kymmentä käskyä.

Äänestä

Asiaa! Asiaa!

Äänestä

Kuumaa bratwurstia lämpimän sämpylän välliin ja päälle majoneesit, uuhoijoOoijjoOoih 😆

Äänestä
  • Tässähän alkoi hiukomaan. Pitäisikö ensin kuitenkin nauttia parista munkista ennen hotdogia.

    Äänestä

Ei saa kiinni, kun vain osaa vähän näppäillä.

Äänestä

Hivenen hankala nähdä, miten 3 yllä olevaa viestiä liittyvät tähän keskusteluketjuun. Julkista anteeksipyyntöä tuskin on odotettavissa, ei vaikka oikeusistuimissa kaupunki häviäisi.

Äänestä
  • Me kaikki ihmiskunnan satunnaiset yksilöt olemme vain kuuden kädenpuristuksen tai kuuden linkin päässä toisistamme. Internetissä käyttäjien keskimääräinen etäisyys toisistaan on noin 10 linkkiä. Eläinlajit puolestaan ovat ravintoketjussa kahden yhteyden päässä ja solun molekyylit kolmen reaktion päässä toisistaan. World wide webin valtavasta koosta huolimatta sen kaikki asiakirjat ovat keskimäärin 19 klikkauksen päässä toisistaan.

    Verkostot osoittavat, että elämme pienessä maailmassa, jossa kaikki kytkeytyy kaikkeen. Yhteiskunta on kuuden miljardin solmun verkosto.

    Verkostoja, verkkoja, linkkejä ja solmuiksi kutsuttavia toimijoita on kaikkialla ja kaikissa mittakaavoissa: atomiryppäistä koko planeettaa koskeviin kommunikaatiojärjestelmiin ja epidemioiden leviämistapahtumiin. Monimutkaisissa systeemeissä erilaiset vuorovaikutukset muodostavat verkostoja.

    Tieteiden välistä yhteistyötä vaativien verkostojen ja kompleksisuuden eli monimutkaisuuden teorioiden ymmärtämistä ja niiden universaalien lainalaisuuksien löytämistä pidetäänkin alkaneen vuosisadan kiehtovana haasteena.

    Äänestä

Paula kyllä löytää paikkansa. Johan lauletaankin: Kuka pelkää Paulaa? Miehellä on kaiken lisäksi kuninkaan etunimi!

Äänestä

Miten kävi kuka voitti?

Äänestä
  • Missä mennään? Kertokaa jos tiedätte! Halutaan pysyä kartalla.

    Äänestä

Tuleva kansanedustaja?

Äänestä

Eilsessä Lapin Kansassa juttua ilmeisesti tästä asiasta, kaupunki hävisi jutun! Kuka maksaa?

Äänestä
  • Kepulaiset tunarit! 🖕😡

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kepulaiset tunarit! 🖕😡

    Eiköhän vastuussa olevat viranhaltijat taas hae valituslupaa KHO:sta...eiväthän he ole omasta mielestään mitenkään ole jäävejä tälläkään kertaa.

    Hallinto-oikeus on velvoittanut Kemijärven viipymättä julkaisemaan päätöksen yleisessä tietoverkossa, mutta kaupungin sähköiselle ilmoitustaululle oleva linkki tällä hetkellä syystä tai toisesta ei toimi

    "Hallitus ei ala tekemään laittomia päätöksiä, luulisin näin tässä käyneen". (2021) No katsotaan mitä hallitus tällä kertaa päättää. Onneksi vaalitkin tulossa.

    Mitä mieltä KD tästä?

    Nimimerkki "Käsimerkki"

    Äänestä

Paljonko tämä tulee maksamaan kaupungille?

Äänestä
  • Hintalappu riippuu kaupungin toimenpiteistä tästä eteenpäin, kaupunki saattaa olla jo maksanut jotakin välttääkseen oikeudenkäynnin yt-neuvottelurikkomuksesta käräjäoikeudessa - sellaisista asioista ei ilmoitella kaupungin ilmoitustaululla tai päättävien elinten esityslistoilla eikä pöytäkirjoissa. Sen sijaan hallinto-oikeudellisessa prosessissa tarkastellaan irtisanomisen lainmukaisuutta eikä sovittelu vastaavalla tavalla ole mahdollista.

    Vahingonkorvauslain nojalla joka sentti voidaan periä lainvastaista teosta vastuussa olevalta viranhaltijalta, jos Kemijärven kaupungin luottamushenkilöt niin päättävät - eli kaupungin päättävä elimet (ensin asia vireille valtuussa ja sitten kaupunginhallitus päättää nostaa vahingonkorvauskanteen) päättävät laitetaanko tässäkin taas tahallisesta lainvastaisesta teosta syntyneet kustannukset veronmaksajien maksettavaksi.

    Nähtäväksi jää ovatko Kemijärven kaupungin jatkotoimet tässä tapauksessa yhtä älyttömiä kuin laittomasti irtisanotun opettajan tapauksessa, jossa Kemijärvelle maksettavaa on tullut tähän mennessä jo reilusti yli 200 000 euron ja jatkoa seuraa...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hintalappu riippuu kaupungin toimenpiteistä tästä eteenpäin, kaupunki saattaa olla jo maksanut jotakin välttääkseen oikeudenkäynnin yt-neuvottelurikkomuksesta käräjäoikeudessa - sellaisista asioista ei ilmoitella kaupungin ilmoitustaululla tai päättävien elinten esityslistoilla eikä pöytäkirjoissa. Sen sijaan hallinto-oikeudellisessa prosessissa tarkastellaan irtisanomisen lainmukaisuutta eikä sovittelu vastaavalla tavalla ole mahdollista.

    Tuskin vielä on maksettu mitään. Korvaussummat tulee kokonaisuudessaan voimaan, kun päätös on saanut lainvoiman.
    Maksuun menee palkat ja oikeudenkäyntikulut.

    Entäpä jos kulissien takana on virkamiehiä pompottanut joku metsäneuvoja, valvomotyöntekijä tai muu eläkeläinen, jolla on auktoriteettia lammasmaisten valtuutettujen johdossa? Virkamies kai silloinkin on ainoa syyllinen?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuskin vielä on maksettu mitään. Korvaussummat tulee kokonaisuudessaan voimaan, kun päätös on saanut lainvoiman.
    Maksuun menee palkat ja oikeudenkäyntikulut.

    Riita-asiat asiat käsitellään käräjäoikeudessa - ei hallinto-oikeudessa. Kaupungin oikeudellinen avustaja on jo viime syksynä esittänyt riita-asiassa sovintoa,..jos sovintoa ei syntynyt, saamma lukea tiedotusvälineistä myöhemmin käräjäoikeuden tuomiosta - sovinnosta ei tarvitse tiedottaa kenellekään.

    Hallinto-oikeuden päätös koskee täysin eri asiaa, eli itse irtisanomisen lainmukaisuutta.

    Äänestä

Tarkastuslautakunta valvoo jämerästi laillisuutta, ainakin pitäisi...

Äänestä
  • Jahah..missä Biorehvia koskeva erityistilintarkastus sit viipyy ? Pj. A.Sirviö älä viivyttele .Vai onko jotkut panneet sullekkin jarrut päälle tässä asiassa ?
    Sinun ei tarvi kuunnelle neuvoja heiltä jos oot asiaosaaja .

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jahah..missä Biorehvia koskeva erityistilintarkastus sit viipyy ? Pj. A.Sirviö älä viivyttele .Vai onko jotkut panneet sullekkin jarrut päälle tässä asiassa ?
    Sinun ei tarvi kuunnelle neuvoja heiltä jos oot asiaosaaja .

    henkilöstöpäällikkö voitti

    kiitos Jumalan

    eläköön oikeus ja oikeudenmukaisuus

    https://paatoksetd10.kemijarvi.fi/kuulutus/6379615275182810911.1660545136447.PDF

    Äänestä

Atte pihalle niin kuin olisi jo! 🤬

Äänestä
  • Vähintäänkin osittain varhennetulle!!!

    Äänestä

  • entä narki lahti?

    Äänestä

  • ATTE ULOS JA HETI! TUOLLAINEN SUHMUROINTI EI OLE HYVÄKSYTTÄVÄÄ! 🤬

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ATTE ULOS JA HETI! TUOLLAINEN SUHMUROINTI EI OLE HYVÄKSYTTÄVÄÄ! 🤬

    Kunta hakkaa jopa metsää saadakseen tuloja ja tollot tuhlaa enemmän laittomiin irtisanomisiin. Millähän perusteella tämän kunnanjohtajan palkkaa korotettiin?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kunta hakkaa jopa metsää saadakseen tuloja ja tollot tuhlaa enemmän laittomiin irtisanomisiin. Millähän perusteella tämän kunnanjohtajan palkkaa korotettiin?

    No mutta mitä jos persut alkaa riidellä?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No mutta mitä jos persut alkaa riidellä?

    Kunnon rähinä päälle ja kepulien ajo siperiaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kunnon rähinä päälle ja kepulien ajo siperiaan.

    Persut monet huutaa ja puhuu ilkiästi.

    Äänestä

No niin.... Virka perustetaan uudelleen...

Äänestä

hullua menoa...
kuka laittaa stopin!
eikö kukaan?

Äänestä

  • Olipa kauhea kiire ajaa Alatalo ulos päätöksenteosta ja ensin antaa lopputili virasta.
    Järki-ihmisiä ei suvaita tollojen sekaan ?

    Äänestä

Onko tämä se sama mikä oli Lapin Kansassa

Äänestä

Siinähän sitten henkilöstöpäällikkö, kaupungin johto ja alaiset luovat suhteita uudelleen.

Ahdistaako jossain?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Kaupunginhallituksen esityslistalta 21.12. ollut virkasuhteen irtisanomista (henkilöstöpäällikkö) koskeva oikaisuvaatimus poistui esittelijän toimesta. Nettiin vuotaneen oikaisuvaatimuksen perusteella kyseessä näyttäisi olleen aivan samankaltainen muuksi naamioitu henkilöperusteinen irtisanominen ja yt-neuvotteluvelvollisuuden laiminlyönti kuin hallinto-oikeuden kumoaman tuntiopettajan irtisanomisen tapauksessa. Oliko kaupunginjohtajan tarkoitus pistää potkuja yleensä jakeleva henkilöstöpäällikkö maistamaan omaa lääkettään? Vai onko henkilöstöpäällikön irtisanominen peruttu, kun huomattiin että noin ei voi tehdä ja siksi esitys poistettiin esityslistalta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu