koska pelastustyö alkoi jo paljon aikaisemmin.
Jotkut ajattelevat ehkä, että sehän alkoi jo kasteella, mutta oikeastaan sen juuret yltävät vieläkin kauemmas.
Jeesus kantoi kuvaannollisesti ristiä jo lapsuudesta saakka. Hän "naulasi" tunteensa ja himonsa tälle koko elämänsä. Jeesus kehottaa myös opetuslapsiaan kantamaan ristinsä/kieltämään itsensä. Monet luulevat, että risti on rangaistus tai koettelemus, mutta miksi Jeesus olisi tällaisen käskenyt ottamaan mukaan?
Golgata ei ole mitenkään vähäteltävää, mutta monesti unohtuu, että se on "vain" päätöspiste pelastustyölle.
Golgata kirsikkana kakun päällä
4
71
Vastaukset 4
Ristin kantaminen pohjautuu Iisakin uhraustarinaan. Tarinassahan Iisak joutui itse kantamaan polttopuut, joilla Aabraham poltti Iisakin tuoksuvana tuliuhrina sen jälkeen kun oli tappanut hänet. Tämä herättää kysymyksen siitä, oliko tämä Jeesuksen uhraaminen vain keksittyä vanhempien myyttien uudelleenlämmittelyä. Itse uskon, ettei Jeesusta ole lainkaan ollut olemassa historiallisena henkilönä.
Tutkijat ovat nykyään sitä mieltä, että Jeesus on ollut olemassa.
Opetuslapset tulivat siihen tulokseen, että heidän rabbinsa on juuri se kärsivä messias, joka Israelin kesken tunnettiin jo kauan ennen häntä.Ashera12 kirjoitti:
Tutkijat ovat nykyään sitä mieltä, että Jeesus on ollut olemassa.
Opetuslapset tulivat siihen tulokseen, että heidän rabbinsa on juuri se kärsivä messias, joka Israelin kesken tunnettiin jo kauan ennen häntä.” Tutkijat ovat nykyään sitä mieltä, että Jeesus on ollut olemassa.”
Kyllä, mutta tutkijoilla ei ole esittää yhtään historiallista lähdettä uskomukselleen. Paavalia pidetään historiallisena henkilönä ja lähes Jeesuksen aikalaisena, mutta ei edes Paavali tavannut ketään Jeesuksen silminnäkijää.Master-Henry kirjoitti:
” Tutkijat ovat nykyään sitä mieltä, että Jeesus on ollut olemassa.”
Kyllä, mutta tutkijoilla ei ole esittää yhtään historiallista lähdettä uskomukselleen. Paavalia pidetään historiallisena henkilönä ja lähes Jeesuksen aikalaisena, mutta ei edes Paavali tavannut ketään Jeesuksen silminnäkijää.Tutkijoilla on varmasti perustelunsa.
Kaikkien uhrien katsottiin olevan yhteydessä Iisakiin. Niinpä ovenpielissäkään ei jumala katsonut lampaan vaan Iisakin verta.
Mutta vahingollisista henkirikoksista ihmisen saattoi vapauttaa vain ylipapin kuolema. Jeesus luettiin ylimmäiseksi papiksi ja hänen kuoltuaan katsottiin, ettei uhreja tarvita.
Juutalaisilla oli monenlaisia tarinoita kärsivästä messiaasta, joka kantoi synnit silloin kun temppeliä ei ollut.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.891448Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu471003- 15876
Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.40838Pahin tapa satuttaa toista
On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.82758- 92741
kene ajoi "kolarin"?
"Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl17727- 46718
Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen
Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj27687- 68672
- 47664
- 59662
Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä
Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan97651- 12645
Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa56585Jos kaivattusi on
Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?47576Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.129557- 43544
Oliko virhe palkata näykkelis johtoon?
Kunnan asiat sekaisin eikä mikään homma toimi. Ilmeisesti samaa sekoilua muillekin suunnille. Johtaja asuu itse muualla147528Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31525