Viimetietoja ufoista

Anonyymi

14

149

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Koska on tullut viimeksi kunnollinen digikameralla lähietäisyydeltä päivänvalossa kuvattu video ufosta/ ufoista?

      • Anonyymi

        Mitä suurempi on tapahtumalle asetettujen erilaisten vaatimusten lukumäärä, sitä epätodennäköisemmäksi vaatimukset täyttävä tapahtuma käy. Tästä ei kuitenkaan voi päätellä että pienemmän määrän vaatimuksia täyttävät tapahtumat olisivat epätosia.


    • Anonyymi

      Totta. Ufoista on tullut niin arkipäiväisiä, ettei monikaan ufojuttu jaksa enää mietityttää. Ufoja siellä ja ufoja täällä, jokapuolella ufoja...Itsekin tavannut ufomiehistöjä unenpuolella.

      • Anonyymi

        Mielenkiintoista ja Sheldan Nidlekin kertoili ennen sairastumistaan, että ensikontakti tapahtuu myös henkilökohtaisella tasolla. Itse olen tavannut näkymättömän tason olentoja kotonani ja kokenut myös kahdesti muutaman päivän sisällä ns. unihalvauksen, jossa jokin musertava voima pitää kehoa paikallaan jonkin aikaa. Tuosta aiheesta muuten on tehty jokunen vuosi sitten dokumenttielokuvakin, jota ainakin Netflix esitti, joten ilmiö lienee ilmeisen yleinen. Sitä ei kuitenkaan aina osata tulkita oikein. Jotkut pitävät sitä demonisena hyökkäyksenä, koska pahuuden voima on aistittavissa selvästi kokemuksen aikana. Itse en kuitenkaan usko, että tarkoitus on vahingoittaa, vaan pikemminkin osoittaa konkreettisesti ja kokemuksellisesti jotain. kokijalle.


    • Anonyymi

      Ilmojen lisäksi niitä lentelee myös veden alla. Vaikka eihän näistä enää ota selvää onko nää uusia tietoja vaiko vanhoja uutisia. Samoja vanhoja tekaistuja suttuisia videoita esitetään muka uusina uutisina joka toinen päivä. Yhtään varsinaista uutta videota ei ole näkynyt. Nuokin ovat 3 - 4 vuotta vanhoja. Ihmetyttää miksi ne nyt vasta ovat olevinaan jotain sensaatiomaista. Obamakin on jo menneen talven lumia.

      https://www.express.co.uk/news/weird/1439906/UFO-Pentagon-sighting-US-Navy-submarines-aliens-mysterious-Obama-latest-news-vn

      • US Navy ja Pentagon on varsin selkeästi kertonut että materiaalia on kertynyt valtavasti vuosien varrella. Lukuisilla eri laitteilla sekä visuaalisesti.

        Tapahtumat ovat kiistattomia ja pois on suljettu esimerkiksi kiinalaisten risteilyohjusten tai dronejen mahdollisuus.

        Nämä "vuodetut" klipit on pikkiriikkinen osa, enkä usko että ne vuoti vahingossa ilman Pentagonin hyväksyntää, koska aiemmin vuotajat on laitettu poseen ja vuotojen aitous on kiistetty.

        Pentagonin huoli siis vaikuttaa olevan aito. Ainoa vaihtoehto moneen kertaan vahvistetuille ufoilmiöille olisi USA:n virittelemä salaliitto jostakin kummallisesta syystä, jossa he porukalla valehtelevat nämä tapahtumat.

        Se on varsin epätodennäköistä, koska henkilöitä, materiaalia ja yhteneviä kertomuksia on niin paljon. Harmi että Stanton Friedman ei ole enää keskuudessamme kommentoimassa.

        Niin ja kiitoksia konjakista alla -kirjoittaneelle 8) Nämä "vuodot" ja lupaukset viittaavat siihen että sieltä todellakin on tulossa lisää paljastuksia. Pikkuhiljaa se on tehtävä, että shokki minimoidaan.


    • Anonyymi

      Kyllä nyt alkaa vanha skepokin ruveta epäilemään omia kantojaan, sen verran on uutista ja kuvaa ilmiöistä joille ei löydy selitystä. Mikäli vielä kesäkuussa
      Pentagon julkistaa jotain merkittävää asian todisteeksi, niin lupaan ostaa Koukulle pullon konjakkia. Ihan siitä hyvitykseksi että olen joskus naureskellut hänen väitteilleen palstalla.

      • Anonyymi

        Eivätkö jo pentagonin julkaisemat riitä todisteeksi?


    • Anonyymi

      Onko Yhdysvaltain kongressille kesäkuussa annettava raportti salainen, osittain salainen, vaiko kokonaan julkinen?
      Veikkaan keskimmäistä, ja siinäkin vielä sitä, että kaikkein uhka-asteeltaan kovimmat osat jätetään varmasti piiloon, sillä tiedustelupalveluissa ja Pentagonissa on tunnetusti kyvykkyyttä ja halukkuutta piilottaa tietoja ja levittää väärää informaatiota mikäli ns. kansallinen turvallisuus sitä edellyttää.

    • Anonyymi

      Näissä ufo-jutuissa ollut vuosikymmeniä sama kaava salaisia on nähty, mutta ei saa kertoa tai haluta kertoa. Näkijät muka aina USA:n lentäjiä (eläkeläisiä), jotka sitoutuneet olemaan hiljaa mitä tietävät ufoista.
      Kuulemma nähty on, mutta suut pysyy supussa. Mitä hyötyä tästä käytännöstä on? Kyse on huu -haa - jutuista, joilla yritetään pitää "jännitystä" yllä. Niinkö!

      • Anonyymi

        No enpä olisi arvannut että suomalaisten ufo havaintojen näkijät olisivat USA:n lentäjiä!


      • Faktoissa pysyminen riittää antamaan vastauksen. Pilailu selityksenä USA:n avautumiselle on yksi kehnoimmista selityksistä.

        Kymmenet maat ennen USA:ta ovat avautuneet jo aiemmin.


      • Anonyymi kirjoitti:

        No enpä olisi arvannut että suomalaisten ufo havaintojen näkijät olisivat USA:n lentäjiä!

        Erinomainen kommentti! 8)


    • Anonyymi

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      96
      1545
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      54
      1053
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      403
      951
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      163
      910
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      57
      762
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      124
      737
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      678
    8. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      651
    9. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      645
    10. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      642
    Aihe