HALUAN löytää NAISEN isolla N:llä!??!

Mjaa

Ei mitään reaktiota. Harmillista. Ei ole näköjään mitään väliä sillä, onko nakkikastiketta tai bruchettaa.

Boring

😁

Ooooh, hoh, oolalaa!

Söisin!

Anonyymi kirjoitti:

Ooooh, hoh, oolalaa!

Söisin!

Muista juodakin

Nakkikastike on hyvää varsinkin jos siinä on sipulia.

Anonyymi kirjoitti:

Nakkikastike on hyvää varsinkin jos siinä on sipulia.

En osaa kuvitella annosta ilman sipulia.

Ehkä loimulohi?


(reps)

Anonyymi kirjoitti:

En osaa kuvitella annosta ilman sipulia.

Ehkä loimulohi?


(reps)

Ei!

Sen kylkeen tulee salaatti.


😂

Jälkiruoat ovat sipulivapaa zone, mutta ovat jotenkin marginaalisia, eivätkä siten liity aiheeseen.

😁

Anonyymi kirjoitti:

Nakkikastike on hyvää varsinkin jos siinä on sipulia.

Emmehän unohda kuitenkaan valkkaria ja ripausta tabaskoa?

Anonyymi kirjoitti:

Emmehän unohda kuitenkaan valkkaria ja ripausta tabaskoa?

Ajattele itse esmes gaspachoa ilman sipulia (Jos nyt sallitaan tällainen ruokadiivailu ilman merkittäviä lentohiilijalanjälkiä).

Ei mitään järkeä.

🤣

Sillähän on se oma säätönsä Pujiksen kanssa, että veikkaan sen riittävän Pirppikselle.

Lauruska kirjoitti:

Sillähän on se oma säätönsä Pujiksen kanssa, että veikkaan sen riittävän Pirppikselle.

Ja sitä paitsi viihdyn sinkkuna.. takana tosiaan se 25 vuoden parisuhde, joten ei minkäänlaisia intressejä alkaa sydänkäpyseksi kenellekkään...

Pikku-pirpana kirjoitti:

Ja sitä paitsi viihdyn sinkkuna.. takana tosiaan se 25 vuoden parisuhde, joten ei minkäänlaisia intressejä alkaa sydänkäpyseksi kenellekkään...

Niin mä vähän muistelin. Ei sun tarviikaan alkaa kenenkään kanssa yhtään mihinkään, jos et itse halua. Niin mäkin oon tehny.

Täällä palstalla on ollu parin päivän aikana muutenkin aikamoista draamaa, joten en ton enempää viitsinyt sun asioita alkaa kertomaan, ja mitäpä teidän keskinäiset välit Pujiksen kanssa kenellekään kuuluu ton enempää. Mutta ajattelin sen verran sanoa, ettet ole ns. vapailla markkinoilla suhdepuolella, vaikka sinkku oletkin.

Lauruska kirjoitti:

Niin mä vähän muistelin. Ei sun tarviikaan alkaa kenenkään kanssa yhtään mihinkään, jos et itse halua. Niin mäkin oon tehny.

Täällä palstalla on ollu parin päivän aikana muutenkin aikamoista draamaa, joten en ton enempää viitsinyt sun asioita alkaa kertomaan, ja mitäpä teidän keskinäiset välit Pujiksen kanssa kenellekään kuuluu ton enempää. Mutta ajattelin sen verran sanoa, ettet ole ns. vapailla markkinoilla suhdepuolella, vaikka sinkku oletkin.

Lue lisää

Niin, tuo pitää paikkansa. En ole "haku päällä".
Pujiksen kanssa lutviintunut asiat niin hyvin, että olen asianlaitaan melko tyytyväinen.

Juu, tuota palstan draamaa seurasin sivusta, en viittinyt kommentoida kun ei minuun kuulunut...

Tosin otan nyt kantaa sinun puolestasi.. teit oikein kun kivahdit välikselle.. sen jutut mennyt oikeasti luokattomuuksien puolelle jo jonkin aikaa. Minäkin olin jonkin aikaa sen hampaissa.

Kun vajaa vuosi sitten aloitin sinkkupalstailun, välis tuntui harmittomalta, mutta viimeaikaiset jutut olleet huolestuttavan törkeitä... pistää miettimään onko sillä itsellään ihan kaikki hyvin? Jos totta puhutaan, niin välis ei juuri koskaan kertonut juurikaan mitään itsestään vaan uteli ja trollasi enimmäkseen .. shaibaa...

Kuis sinä voit? Huolissani sinusta kun lukenut että sulla menee ihan vitukseltaan huonosti.
En sinua tunne, mutta olet aika iso osa palstaa ja sen henkeä. Varsinainen hengetär ja sä harvoin shaibaat. Edelleen ihailen sinua.

Pikku-pirpana kirjoitti:

Niin, tuo pitää paikkansa. En ole "haku päällä".
Pujiksen kanssa lutviintunut asiat niin hyvin, että olen asianlaitaan melko tyytyväinen.

Juu, tuota palstan draamaa seurasin sivusta, en viittinyt kommentoida kun ei minuun kuulunut...

Tosin otan nyt kantaa sinun puolestasi.. teit oikein kun kivahdit välikselle.. sen jutut mennyt oikeasti luokattomuuksien puolelle jo jonkin aikaa. Minäkin olin jonkin aikaa sen hampaissa.

Kun vajaa vuosi sitten aloitin sinkkupalstailun, välis tuntui harmittomalta, mutta viimeaikaiset jutut olleet huolestuttavan törkeitä... pistää miettimään onko sillä itsellään ihan kaikki hyvin? Jos totta puhutaan, niin välis ei juuri koskaan kertonut juurikaan mitään itsestään vaan uteli ja trollasi enimmäkseen .. shaibaa...

Kuis sinä voit? Huolissani sinusta kun lukenut että sulla menee ihan vitukseltaan huonosti.
En sinua tunne, mutta olet aika iso osa palstaa ja sen henkeä. Varsinainen hengetär ja sä harvoin shaibaat. Edelleen ihailen sinua.

Lue lisää

En voinut olla sanomatta Välikselle, kun koko aloitus oli pelkkää ilkeilyä. Muistan kun otitte Väliksen kanssa yhteen, ja seurasin sitä sivusta, niin sinua nimeltä mainitsematta olit yksi sen ekan kommentin niistä ihmisistä, joilta sen pitäisi pyytää anteeksi niin että tarkoittaa sitä. Se miten se sulta silloin anteeksi pyysi, ei ollut mun mielestä vilpitöntä.

Mähän kivahdin sille tänään uudemman kerran, ja jos oikein olen nähnyt, se ei järin sen jälkeen ole ainakaan mitään aloituksia tehnyt, tai muita kommentoinut. Mulla on sellainen tunne, että se jotenkin kuuntelee mitä sanon, ja kun kiukkusesti oon kivahtanut, on se huomannut että olen tosissani. Eihän se eilenkään enää sen jälkeen vastannut, kun käskin sen jättämään mut rauhaan.

Mähän en ketään tahallani loukkaa, ellen anna ansaittua läksytystä, ja pyrin pitämään hyvät välit kaikkien kanssa. Palstalla on nyt kaksi ihmistä, joille sanon tahallisesti loukkaavaa, jos sanon. Ja syystä.

Totesin viime viikolla ja juhannuksena ettei se mun talvesta asti sormet ristissä odottamani helteiden tuoma helpotus tänä vuonna enää pitänytkään paikkansa kuten viime kesänä, ja siten ollen iso pettymys jatkuvien helvetillisten kipujen yhteydessä, jotka lisäksi kuluttivat voimia. Sanon edelleen, onneksi saan nukuttua edes jotenkin.

Sit tuli yks muu juttu, joka vähensi sen yhden tyypin näkemisen mahdollisuudet lähes nollaan, ja jonka tajusin just ennen juhannusta. Vielä lisää ahdistusta aiheutti se, etten pystynyt yhtenäkään päivänä menemään porukoille edes päiväseltään, yhdistettynä siitä tuntemaani syyllisyyttä. Sit vikaks maanantaina kuulemani psyk.sh:n tapaamisten loppuminen syksyllä.

Ei mikään ihme että olin tiistaina rikki. Samalla tavalla kaikki kasautu mielen päälle mitä parikymppisenä, mutta tällä kertaa osasin tunnistaa jaksamisen rajan, ja estää sitä ylittymästä. Kiitos heidän kolmen, joiden kanssa silloin tiistai-iltana juttelin, pystyin purkamaan mielenkuohua ulos varsinaisesti kertomatta kuinka paska olo oli sillä hetkellä, ja sain lisäksi muuta ajateltavaa. Itkin ja kirjotin vuorotellen, ja välillä samaan aikaan. Mutta se helpotti.

Eilen sen loppu vitutus purkautu kipakkuutena, mutta en kadu sanojani enkä sitä kuinka paljon itsestäni kerralla kerroin.

Päivä kerrallaan menen, kuluttaen aikaa, mutta mieli on taas jo selkeästi parempi mitä alkuviikosta. Vuoristorataa, vailla loppua. Mutta sitä kai se jokaisen elämä on parhaimmillaan. Mäkien jyrkkyys vaan vaihtelee sen mukaan mikä on oma tilanne, ja kuinka isosta asiasta on kyse.

Huomena iltapäivällä menen kaupunkiin hakemaan kakkosrokotteen, ja käyn samalla vähän shoppailemassa kotiin lähtevää bussia odotellessa. Pientä pään tuuletusta ja tarpeeseen.

Lauruska kirjoitti:

En voinut olla sanomatta Välikselle, kun koko aloitus oli pelkkää ilkeilyä. Muistan kun otitte Väliksen kanssa yhteen, ja seurasin sitä sivusta, niin sinua nimeltä mainitsematta olit yksi sen ekan kommentin niistä ihmisistä, joilta sen pitäisi pyytää anteeksi niin että tarkoittaa sitä. Se miten se sulta silloin anteeksi pyysi, ei ollut mun mielestä vilpitöntä.

Mähän kivahdin sille tänään uudemman kerran, ja jos oikein olen nähnyt, se ei järin sen jälkeen ole ainakaan mitään aloituksia tehnyt, tai muita kommentoinut. Mulla on sellainen tunne, että se jotenkin kuuntelee mitä sanon, ja kun kiukkusesti oon kivahtanut, on se huomannut että olen tosissani. Eihän se eilenkään enää sen jälkeen vastannut, kun käskin sen jättämään mut rauhaan.

Mähän en ketään tahallani loukkaa, ellen anna ansaittua läksytystä, ja pyrin pitämään hyvät välit kaikkien kanssa. Palstalla on nyt kaksi ihmistä, joille sanon tahallisesti loukkaavaa, jos sanon. Ja syystä.

Totesin viime viikolla ja juhannuksena ettei se mun talvesta asti sormet ristissä odottamani helteiden tuoma helpotus tänä vuonna enää pitänytkään paikkansa kuten viime kesänä, ja siten ollen iso pettymys jatkuvien helvetillisten kipujen yhteydessä, jotka lisäksi kuluttivat voimia. Sanon edelleen, onneksi saan nukuttua edes jotenkin.

Sit tuli yks muu juttu, joka vähensi sen yhden tyypin näkemisen mahdollisuudet lähes nollaan, ja jonka tajusin just ennen juhannusta. Vielä lisää ahdistusta aiheutti se, etten pystynyt yhtenäkään päivänä menemään porukoille edes päiväseltään, yhdistettynä siitä tuntemaani syyllisyyttä. Sit vikaks maanantaina kuulemani psyk.sh:n tapaamisten loppuminen syksyllä.

Ei mikään ihme että olin tiistaina rikki. Samalla tavalla kaikki kasautu mielen päälle mitä parikymppisenä, mutta tällä kertaa osasin tunnistaa jaksamisen rajan, ja estää sitä ylittymästä. Kiitos heidän kolmen, joiden kanssa silloin tiistai-iltana juttelin, pystyin purkamaan mielenkuohua ulos varsinaisesti kertomatta kuinka paska olo oli sillä hetkellä, ja sain lisäksi muuta ajateltavaa. Itkin ja kirjotin vuorotellen, ja välillä samaan aikaan. Mutta se helpotti.

Eilen sen loppu vitutus purkautu kipakkuutena, mutta en kadu sanojani enkä sitä kuinka paljon itsestäni kerralla kerroin.

Päivä kerrallaan menen, kuluttaen aikaa, mutta mieli on taas jo selkeästi parempi mitä alkuviikosta. Vuoristorataa, vailla loppua. Mutta sitä kai se jokaisen elämä on parhaimmillaan. Mäkien jyrkkyys vaan vaihtelee sen mukaan mikä on oma tilanne, ja kuinka isosta asiasta on kyse.

Huomena iltapäivällä menen kaupunkiin hakemaan kakkosrokotteen, ja käyn samalla vähän shoppailemassa kotiin lähtevää bussia odotellessa. Pientä pään tuuletusta ja tarpeeseen.

Lue lisää

Joo.. mutta kuules, sä sanot asiasta, etkä kuohahtele turhista pikkuasioista. Sulla enemmän näkemystä kuin monella muulla yhteensä, noin niinkuin minun mielipiteenäni..

Mulla kanssa huomenaamulla toka piikki.. tosin sen jälkeen on pakko mennä töihin..
Toivottavasti ei tule oireita.

Toi sun nukkuminen.. sanoit että sulla ketipinor ja joku toinen unta tuova lääkitys.. mutta sulla vissiin ei ole varsinaisia unilääkkeitä .. vai?

Ite nukkunut pillereillä jo muutaman vuoden ja mulla ei esim. ketipinor auttanut paskaakaan. Aikamoisen heppoinen lääke mielestäni on.

Oliko sulla sen nukkumisen kanssa onkelma vai nukahtamisen? Itselläni ollut juuri nukahtamisen vaikeuksia koko elämäni. Ja lähes koko elämäni univaikeuksia kärsineenä tiedän tasan tarkkaan miten tärkeä se uni on.
Pisimmillään olen ollut hereillä kuusi vuorokautta ja uni tuli vasta piikillä sairaalassa.

Mutta nykyään nukun aika hyvin, lääkkeillä tosin, mutta nukun kuitenkin. Saa kroppa palautua ja hermoradat uusiutua. Ja pysyy psyyke paremmin kuosissaan kun nukkuu tarpeeksi.

Pikku-pirpana kirjoitti:

Joo.. mutta kuules, sä sanot asiasta, etkä kuohahtele turhista pikkuasioista. Sulla enemmän näkemystä kuin monella muulla yhteensä, noin niinkuin minun mielipiteenäni..

Mulla kanssa huomenaamulla toka piikki.. tosin sen jälkeen on pakko mennä töihin..
Toivottavasti ei tule oireita.

Toi sun nukkuminen.. sanoit että sulla ketipinor ja joku toinen unta tuova lääkitys.. mutta sulla vissiin ei ole varsinaisia unilääkkeitä .. vai?

Ite nukkunut pillereillä jo muutaman vuoden ja mulla ei esim. ketipinor auttanut paskaakaan. Aikamoisen heppoinen lääke mielestäni on.

Oliko sulla sen nukkumisen kanssa onkelma vai nukahtamisen? Itselläni ollut juuri nukahtamisen vaikeuksia koko elämäni. Ja lähes koko elämäni univaikeuksia kärsineenä tiedän tasan tarkkaan miten tärkeä se uni on.
Pisimmillään olen ollut hereillä kuusi vuorokautta ja uni tuli vasta piikillä sairaalassa.

Mutta nykyään nukun aika hyvin, lääkkeillä tosin, mutta nukun kuitenkin. Saa kroppa palautua ja hermoradat uusiutua. Ja pysyy psyyke paremmin kuosissaan kun nukkuu tarpeeksi.

Lue lisää

Irl on vähän eri juttu niiden kuohahteluiden kanssa, kun puhuessa ei voi enää sanojaan muuttaa sen jälkeen kun on jotain sanonut. Oikeessa elämässä mulla on pinna välillä aika lyhyt, ja saatan jonkin asian sanoa niin että se otetaan kiihtymisenä ja haasteena, tai huutona, vaikka tarkoitan sitä neutraalina. Mulla vaan nousee korkeammalle ääni kun jostain puhun tarkemmin.

Täällä pystyy miettimään paremmin mitä haluaa sanoa ja miten, ja yleensä ennen lähettämistä pyrin lukemaan kirjoittamani ainakin kertaalleen, jotta pystyy korjaamaan mahdolliset kirjoitusvirheet, ja sisällöltään epäselvät lauseet. Vaikka jää niitä välillä siitäkin huolimatta huomaamatta.

Tiedät mistä puhun kun puhun uniongelmista. Se on hyvä juttu, niin ei tarvitse nollasta aloittaa. Ei vaan. Mulla ei ole varsinaisia unilääkkeitä ollut koskaan.

Mulle on aina, siis jo lapsesta lähtien, ollut nukahtaminen ongelmana. Lapsena ja vielä teininä reagoin tulossa olevaan tapahtumaan, kuten lukuvuoden aloitus tai juhlat, joulu, jokin jännitystä aiheuttava jne, siten etten edellisenä iltana saanut unta, vaan saatoin valvoa aamuyöhön, kunnes nukahdin. Tätä ei tapahtunut joka yö, mutta aina uuden asian aattona. En saanut jännitykseltä unta.

Ensimmäisen kerran sain nukahtamislääkkeet muistaakseni viikon tai kahden kuurina joskus syksyllä 2003 opiskelemassa ollessani, kun unirytmi muistaakseni oli sekaisin, enkä saanut yrityksistä huolimatta unta, vaan pyörin sängyssä aamuyölle, ja aamulla piti herätä aikaisin kouluun. Mulla oli hieman aiemmin tähystyksessä todettu endometrioosi, mutta en muista enää oliko näillä kahdella keskenään yhteyttä.

Siitä lähtien Stilnoct kulki mukana, vaikka en sitä ennen hyppyä säännöllisesti käyttänyt, vaan pikemminkin harvakseltaan jos oli tarvetta.

Hypystä lähtien mulla on ollut joko nukahtamislääke, tai unta parantava lääke säännöllisenä lääkityksenä. Ensin oli Imovane, ja kun siitä ei ollut enää apua, tuli Tenox. Kun siitäkin loppui vaste, siirryttiin masennuslääkkeisiin.

Ensimmäisenä niistä tuli Mirtazapin, mutta koska siitä tuli enemmän haittavaikutuksia kuin oli hyötyä, lopetin sen puolen vuoden käytön jälkeen. Lihoin huomaamattani, kun ruokahalu kasvoi. Nukuin liikaa, ja olin jatkuvasti väsynyt. Saatoin viikonloppuna nukkua kumpanakin yönä jopa 15 tuntia per yö.

Sitten tuli Ketipinor, josta olen saanut hyvän vasteen ilman sivuoireita.

En ehtinyt saada painoa tippumaan kesän aikana vanhoihin lukemiin, kunnes hermokivut alkoivat syksyllä 2007. Talvella aloitin Lyrican, ja se oli sitten menoa kohti isompia vaakalukemia. Samalla sain epilepsialääke Noritrenin, jolla oli kivunlievityksen ohella kipukynnystä nostattava, ja unta parantava vaikutus. Valitettavasti itse kivunlievitykseen siitä ei ollut apua missään vaiheessa, mutta koska kahteen jälkimmäiseen siitä on ollut apua, on se siksi edelleen käytössä.

Ongelmani nukahtamisessa koskee nimenomaan iltaa. Jos yöllä herään vaikka vessaan, saan yleensä sänkyyn palattua heti unta. Välillä käy niin että että kivut ehtii pamahtaa päälle ennen uudelleen nukahtamista, ja silloin voin unohtaa nukkumisen kokonaan. Onneksi näitä kertoja on aika harvoin. Ehkä kerran pari vuodessa.

Ketipinor ja Noritren auttavat siihen, että illalla nukahdan kohtalaisen ajoissa, vaikka viime aikoina on mennyt enemmän puolen yön vaiheille, ennen varsinaista nukahtamisen aloitusta.

Tällä hetkellä ongelmana on enemmänkin unen laatu. Mulla lantion alue on jäykkä, ja havahdun hereille melkein joka kerta kun käännän kylkeä. Se juonta juurensa sairaalasta pääsyn jälkeiseen aikaan 2005, kun havahduin hereille vaihtaakseni asentoa jalassani olleen Ilizarovin takia, koska jalkani oli liian painava nostaa ilman käsillä avustamista, enkä siten pystynyt nukkuessa vaihtamaan jalan ja sitä myötä koko kropan asentoa.

Tällainen häkkyrä oli kyseessä:

https://en.m.wikipedia.org/wiki/Ilizarov_apparatus


Nukahdan heti asentoa vaihdettua uudelleen, ollen vain sekunteja hereillä. Mutta.

Selkäni ei tykkää siitä, että makaan yhdessä asennossa pitempään kuin hetken, vaan kipeytyy jolloin on pian vaihdettava asentoa. Näitä lyhyitä havahtumisia saattaa olla yön aikana kymmeniä, ja kipeytymisestä johtuen nukun levottomasti, sen vaikuttaessa unenlaatuun.

Vaikka nukahdankin illalla hyvin, kiitos lääkkeiden joita ilman valvoisin lähes aamuun (on tullut testattua), ei unesta saa riittävää lepoa, ja se on katkonaista. Vielä kun mulla on vaikea-asteinen uniapnea, joka lisäsi aiemmin omat ongelmansa (pisin hengityskatko oli mitatessa 1,34 minuuttia, ja niitä katkoja oli keskimäärin 33 kertaa tunnissa), vähensi se lepoa entisestään. Kuljin päivät pitkät sumussa. Kiitos c-papin (uniapnealaite), saan edes vähän lepoa öisin, kun niitä hengityskatkoja ei enää tule.

Sellainen tarina uni ongelmien takaa löytyy.

Lauruska kirjoitti:

Irl on vähän eri juttu niiden kuohahteluiden kanssa, kun puhuessa ei voi enää sanojaan muuttaa sen jälkeen kun on jotain sanonut. Oikeessa elämässä mulla on pinna välillä aika lyhyt, ja saatan jonkin asian sanoa niin että se otetaan kiihtymisenä ja haasteena, tai huutona, vaikka tarkoitan sitä neutraalina. Mulla vaan nousee korkeammalle ääni kun jostain puhun tarkemmin.

Täällä pystyy miettimään paremmin mitä haluaa sanoa ja miten, ja yleensä ennen lähettämistä pyrin lukemaan kirjoittamani ainakin kertaalleen, jotta pystyy korjaamaan mahdolliset kirjoitusvirheet, ja sisällöltään epäselvät lauseet. Vaikka jää niitä välillä siitäkin huolimatta huomaamatta.

Tiedät mistä puhun kun puhun uniongelmista. Se on hyvä juttu, niin ei tarvitse nollasta aloittaa. Ei vaan. Mulla ei ole varsinaisia unilääkkeitä ollut koskaan.

Mulle on aina, siis jo lapsesta lähtien, ollut nukahtaminen ongelmana. Lapsena ja vielä teininä reagoin tulossa olevaan tapahtumaan, kuten lukuvuoden aloitus tai juhlat, joulu, jokin jännitystä aiheuttava jne, siten etten edellisenä iltana saanut unta, vaan saatoin valvoa aamuyöhön, kunnes nukahdin. Tätä ei tapahtunut joka yö, mutta aina uuden asian aattona. En saanut jännitykseltä unta.

Ensimmäisen kerran sain nukahtamislääkkeet muistaakseni viikon tai kahden kuurina joskus syksyllä 2003 opiskelemassa ollessani, kun unirytmi muistaakseni oli sekaisin, enkä saanut yrityksistä huolimatta unta, vaan pyörin sängyssä aamuyölle, ja aamulla piti herätä aikaisin kouluun. Mulla oli hieman aiemmin tähystyksessä todettu endometrioosi, mutta en muista enää oliko näillä kahdella keskenään yhteyttä.

Siitä lähtien Stilnoct kulki mukana, vaikka en sitä ennen hyppyä säännöllisesti käyttänyt, vaan pikemminkin harvakseltaan jos oli tarvetta.

Hypystä lähtien mulla on ollut joko nukahtamislääke, tai unta parantava lääke säännöllisenä lääkityksenä. Ensin oli Imovane, ja kun siitä ei ollut enää apua, tuli Tenox. Kun siitäkin loppui vaste, siirryttiin masennuslääkkeisiin.

Ensimmäisenä niistä tuli Mirtazapin, mutta koska siitä tuli enemmän haittavaikutuksia kuin oli hyötyä, lopetin sen puolen vuoden käytön jälkeen. Lihoin huomaamattani, kun ruokahalu kasvoi. Nukuin liikaa, ja olin jatkuvasti väsynyt. Saatoin viikonloppuna nukkua kumpanakin yönä jopa 15 tuntia per yö.

Sitten tuli Ketipinor, josta olen saanut hyvän vasteen ilman sivuoireita.

En ehtinyt saada painoa tippumaan kesän aikana vanhoihin lukemiin, kunnes hermokivut alkoivat syksyllä 2007. Talvella aloitin Lyrican, ja se oli sitten menoa kohti isompia vaakalukemia. Samalla sain epilepsialääke Noritrenin, jolla oli kivunlievityksen ohella kipukynnystä nostattava, ja unta parantava vaikutus. Valitettavasti itse kivunlievitykseen siitä ei ollut apua missään vaiheessa, mutta koska kahteen jälkimmäiseen siitä on ollut apua, on se siksi edelleen käytössä.

Ongelmani nukahtamisessa koskee nimenomaan iltaa. Jos yöllä herään vaikka vessaan, saan yleensä sänkyyn palattua heti unta. Välillä käy niin että että kivut ehtii pamahtaa päälle ennen uudelleen nukahtamista, ja silloin voin unohtaa nukkumisen kokonaan. Onneksi näitä kertoja on aika harvoin. Ehkä kerran pari vuodessa.

Ketipinor ja Noritren auttavat siihen, että illalla nukahdan kohtalaisen ajoissa, vaikka viime aikoina on mennyt enemmän puolen yön vaiheille, ennen varsinaista nukahtamisen aloitusta.

Tällä hetkellä ongelmana on enemmänkin unen laatu. Mulla lantion alue on jäykkä, ja havahdun hereille melkein joka kerta kun käännän kylkeä. Se juonta juurensa sairaalasta pääsyn jälkeiseen aikaan 2005, kun havahduin hereille vaihtaakseni asentoa jalassani olleen Ilizarovin takia, koska jalkani oli liian painava nostaa ilman käsillä avustamista, enkä siten pystynyt nukkuessa vaihtamaan jalan ja sitä myötä koko kropan asentoa.

Tällainen häkkyrä oli kyseessä:

https://en.m.wikipedia.org/wiki/Ilizarov_apparatus


Nukahdan heti asentoa vaihdettua uudelleen, ollen vain sekunteja hereillä. Mutta.

Selkäni ei tykkää siitä, että makaan yhdessä asennossa pitempään kuin hetken, vaan kipeytyy jolloin on pian vaihdettava asentoa. Näitä lyhyitä havahtumisia saattaa olla yön aikana kymmeniä, ja kipeytymisestä johtuen nukun levottomasti, sen vaikuttaessa unenlaatuun.

Vaikka nukahdankin illalla hyvin, kiitos lääkkeiden joita ilman valvoisin lähes aamuun (on tullut testattua), ei unesta saa riittävää lepoa, ja se on katkonaista. Vielä kun mulla on vaikea-asteinen uniapnea, joka lisäsi aiemmin omat ongelmansa (pisin hengityskatko oli mitatessa 1,34 minuuttia, ja niitä katkoja oli keskimäärin 33 kertaa tunnissa), vähensi se lepoa entisestään. Kuljin päivät pitkät sumussa. Kiitos c-papin (uniapnealaite), saan edes vähän lepoa öisin, kun niitä hengityskatkoja ei enää tule.

Sellainen tarina uni ongelmien takaa löytyy.

Lue lisää

Hurja. Todellakin.

Minä ollut lapsesta asti surkea nukkumaan öisin. Penskana puuhastelin yöt huoneessani ja kun äiti sai tarpeekseen yhdessä vaiheessa, aloin vaeltelemaan ulkona öiseen aikaan. Siitä tuli loppu heti kun jäin kiinni ulos livahtamisesta yöllä. Nyt vasta aikuisena ymmärrän miten vastuuton olin. Ei 9 vuotiaan ole hyvä vaellella öisin yksin ulkona. Olisi voinut sattua vaikka ja mitä.

Oli vaan turhauttavaa maata sängyssä tekemättä mitään.. teininä valvoin yöt katsoen teveetä ja päivät nukuin jos en ollut yöllä saanut nukuttua. Työt aloitetettuani siinä 15-16 ikävuoden vaihteessa alkoi olla nukkuminen jo ongelma, sillä töihin oli mentävä olin nukkunut tai ei. Aloitin taas öiset vaeltelut kaupungilla, mutta stadissa oli sen verran levottomammat yöt, että lopetin sen. Sen sijasta aloin harrastelemaan ja puuhastelemaan kaikkea öisin. Vesivärimaalausta ja sen semmoista.

Täysi-ikäisenä meni homma ihan hanskasta.. aamulla töihin, töiden jälkeen parille, suihkuun ja parin tunnin tirsat. Siitä klubille tai yökerhoon pikkutunneille.. mahdolliset jatkot ja puoli seitsemäksi töihin. Ja sama rumba joka päivä..

Kävihän mulle lopulta niin että yhtenä perjantaina menin parin tunnin tirsoille seitsemän aikaan.. ja heräsin sunnutai iltapäivänä kolmen aikaan.. oli pikkuisen pönttö sekaisin...

Aika pahana unettomuuteni oli kun sain poikani. Täysimetin 7 kk ja öisin piti herätä 2 tunnin välein syöttämään. Se oli pahaa aikaa.. en tietty päässyt syötön jälkeen uneen ja lopulta ajoin itseni piippuun. Aloin näkemään valveunia, eli harhoja. Olin aivan loppu.

Unettomuuteni kuitenkin eskaloitui muutama vuosi sitten kun minulla oli erinäisistä syistä johtunut stressijakso. En saanut yöllä unta, enkä seuraavanakaan... ja kolmannen valvotun yön jälkeen alkoi ylivireystila. Eli iski psykoosi.
Meni neljäs, viides ja kuudes yö ettei ollut mitään toivoa ajatuksestakaan nukkumisesta.
Aivokemiat meni ihan sekaisin. Lopulta sairaalassa nukuttivat minut piikillä.
Psykoosista toipuminen kesti kolmisen viikkoa.

Siitä lähtien on ollut pillereitä käytössä nukahtamisen tueksi. Nukkuminen on todellakin tärkeää...

Tiedän että et saa viestiäni, sillä olet jo nukkumassa, toivoakseni hyvin. Ja niin minäkin menen ny nukkumaan. Hyvää yötä.

Pikku-pirpana kirjoitti:

Hurja. Todellakin.

Minä ollut lapsesta asti surkea nukkumaan öisin. Penskana puuhastelin yöt huoneessani ja kun äiti sai tarpeekseen yhdessä vaiheessa, aloin vaeltelemaan ulkona öiseen aikaan. Siitä tuli loppu heti kun jäin kiinni ulos livahtamisesta yöllä. Nyt vasta aikuisena ymmärrän miten vastuuton olin. Ei 9 vuotiaan ole hyvä vaellella öisin yksin ulkona. Olisi voinut sattua vaikka ja mitä.

Oli vaan turhauttavaa maata sängyssä tekemättä mitään.. teininä valvoin yöt katsoen teveetä ja päivät nukuin jos en ollut yöllä saanut nukuttua. Työt aloitetettuani siinä 15-16 ikävuoden vaihteessa alkoi olla nukkuminen jo ongelma, sillä töihin oli mentävä olin nukkunut tai ei. Aloitin taas öiset vaeltelut kaupungilla, mutta stadissa oli sen verran levottomammat yöt, että lopetin sen. Sen sijasta aloin harrastelemaan ja puuhastelemaan kaikkea öisin. Vesivärimaalausta ja sen semmoista.

Täysi-ikäisenä meni homma ihan hanskasta.. aamulla töihin, töiden jälkeen parille, suihkuun ja parin tunnin tirsat. Siitä klubille tai yökerhoon pikkutunneille.. mahdolliset jatkot ja puoli seitsemäksi töihin. Ja sama rumba joka päivä..

Kävihän mulle lopulta niin että yhtenä perjantaina menin parin tunnin tirsoille seitsemän aikaan.. ja heräsin sunnutai iltapäivänä kolmen aikaan.. oli pikkuisen pönttö sekaisin...

Aika pahana unettomuuteni oli kun sain poikani. Täysimetin 7 kk ja öisin piti herätä 2 tunnin välein syöttämään. Se oli pahaa aikaa.. en tietty päässyt syötön jälkeen uneen ja lopulta ajoin itseni piippuun. Aloin näkemään valveunia, eli harhoja. Olin aivan loppu.

Unettomuuteni kuitenkin eskaloitui muutama vuosi sitten kun minulla oli erinäisistä syistä johtunut stressijakso. En saanut yöllä unta, enkä seuraavanakaan... ja kolmannen valvotun yön jälkeen alkoi ylivireystila. Eli iski psykoosi.
Meni neljäs, viides ja kuudes yö ettei ollut mitään toivoa ajatuksestakaan nukkumisesta.
Aivokemiat meni ihan sekaisin. Lopulta sairaalassa nukuttivat minut piikillä.
Psykoosista toipuminen kesti kolmisen viikkoa.

Siitä lähtien on ollut pillereitä käytössä nukahtamisen tueksi. Nukkuminen on todellakin tärkeää...

Tiedän että et saa viestiäni, sillä olet jo nukkumassa, toivoakseni hyvin. Ja niin minäkin menen ny nukkumaan. Hyvää yötä.

Lue lisää

Olin itse asiassa juuri muutamaa minuuttia aiemmin sammuttanut valot ja ryhtynyt nukkumaan, ennen sun viestiä. Sain ihan hyvin nukuttua, ja havahtumisia oli vähemmän viime yönä, joten tulikin nukuttua puoli yhdeksään asti. Mutta tuokin on kaksipiippuinen juttu. Koska nukuin yön rauhallisemmin, on olotila kipeämpi tänään.

En sen kuitenkaan anna häiritä, vaan lähden neljän tunnin päästä kaupunkiin. Huomenna ehtii kipuilla. Se on sen ajan murhe. 😎

Mies saa olla kirveellä veistetty, jos asenne on kohdillaan. Tiedän sen kokemuksesta. Nykynuoriso ei vaan tajuu.