Uskovat ei osaa vastata näihin millään

Anonyymi

selitäppä sit muinaisten ihmisten fossiillien apinamaiset piirteet ?? esimerkiksi kulmaharjanteet ja eteenpäin työntyvä leuka löytyy kaikilta muinaisilta ihmisiltä joiden fossiilit on ajoitettu yli 10 000 vuoden ikäisiksi

Simpanssin ja ihmisen täit geneettisesti myös lähempänä toisiaan? Sattumaako?

Miksi jumala parantaa vain sairaudet joilla on luonnollinen paranemisen mekanismi mutta ei kasvata amputoitua raajaa takas? (Salamanterit pystyvät kyllä luonnossa tekemään tämän vau) niin miksi jumala loi salamantereille tämän raajan uudelleen kasvattamisen kyvyn eikä ihmisille joiden pitäisi olla raamatun mukaan kaikkia muita eläimiä ylempänä ??

Nykyään kaikki uskovat pyörii täällä ateismi palstalla nii laitoin tänne

7

72

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Meidän uskovaisten Jumala on vain samanlainen sarjakuvahahmo kuin Aku Ankka. Siksi hän ei pysty ihmeisiin muualla kuin juutalaisten keksimissä satukertomuksissa. Hän ei pystynyt edes kirjoittamaan omaa sanaansa itse, vaikka mukamas on luonut kaiken. Itsensä hän sentään unohti luoda. Siihen tarvittiin kekseliäitä juutalaisia. He loivat Jumalan kuin tyhjästä.

    • Anonyymi

      > selitäppä sit muinaisten ihmisten fossiillien apinamaiset piirteet ?

      Miksi uskoisin tuon?

      > miksi jumala loi salamantereille tämän raajan uudelleen kasvattamisen kyvyn eikä ihmisille joiden pitäisi olla raamatun mukaan kaikkia muita eläimiä ylempänä ??

      Ehkä meillä on se kyky, mutta ei osata käyttää sitä.

      • Anonyymi

        "Miksi uskoisin tuon?"

        Usko mieluummin puhuvaan aasiin HAAAH HAAAH HAAAAA :)

        "Ehkä meillä on se kyky, mutta ei osata käyttää sitä."

        Oletko käyttänyt montakin kertaa HAAAH HAAAH HAAAA :)


    • Anonyymi

      Kongon demokraatti ja peppi pitkätossu ovat evoluution muovaamia ihmisiä olosuhteisiin.

    • Anonyymi

      "selitäppä sit muinaisten ihmisten fossiillien apinamaiset piirteet ?"

      Olleet ateisteja. Ne muistuttaa omasta mielestään apinaa nykyäänkin.

      Mitä järkeä on esim poistaa finni, jos se heti kasvaa takaisin?

    • Anonyymi

      Evoluutio on huuhaata

      • Onneksi sentään puhuva käärme, puhuva aasi ja puhuva palava pensas ovat ihan totta
        KIÄÄH KIÄÄÄÄÄH KIÄÄÄÄÄÄÄH :D


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      67
      1232
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      42
      901
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      335
      695
    4. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      51
      661
    5. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      638
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      116
      636
    7. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      101
      625
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      605
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      592
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      574
    Aihe