Onneksi ei ole enää koiraa

Onneksi ei ole enää perintötaloa maalla. Joka talvi joutui rampata maalla asunnolla tarkastamassa, että lämmöt pysyy päällä ja lämmittämään asuntoa puilla, kun siellä kävi.
Aina sai pelätä, että jos öljypoltin reistaa ja sen jälkeen alkaa asunto kylmenemään ja kovilla pakkasilla menee asunnon lämpötila pakkasen puoelle ja putket jäätyy ja sen jälkeen onkin kusessa.
Muutaman kerran oli poltin sammunut ja asunnon lämpötila vain muutaman asteen plussakka.
Yhden kerran oli yhtä kylmää, kuin tänä talvena ja poltin sammunut, asunnossa -1 astetta. Lämmitys öljy oli jähmettynyt putkeen, kun oli kesälaatua, mutta autotallissa, joka normaalisti pysyy plussan puolella, kun siellä asuttiin, mutta eihän sitä tyhjänä kannata pitää 22 asteessa, vaan siinä 10 asteessa.
Lämpimäksi saatiin, vaikka tarkalla oli, ettei putket oleet jäätyneet, tosin hanasta ei tullut vettä, oli jäätynyt vesiputki, mutta illalla alkoi vettä tuleen.

Meillä ei ole koskaan ollut koiraa, vaikka muita lemmikkejä on ollut senkin edestä. Itse olen ollut aina kissaihminen.
Kun viimeisin kissa nukkui pois, en ole halunnut ottaa enää uutta lemmikkiä. Luopumisen suru on liian raskasta kantaa. En halua enää sellaista.

Laitetaan muija kusettamaan koira :)

Juu ei koiraa, vaikka ihan kivoja muuten, mutta sitois tosi paljon. Ois vähän kuin sinkkuuden perheellisyyden välimuoto. Että sais ikävät puolet molemmista. Koira kun ei ikinä kehity niin pitkälle kun lapsi, mutta sitoo senkin edestä. Äitillä oli kissa, eli 19 vuotiaaksi. ihan kiva oli käydä kattomassa. Mutta niissäkin on eroja. Tämä kissa oli niin vuorovaikutteinen, mutta nyt kun silitin yhtä toista kissaa, niin sama kuin ois tyynyä silittäny. Ei yhtään vastaanottava.