Alistaminen parisuhteessa?

Kyllähän tuo henkiseltä väkivallalta kuulostaa. Entinen poikaystäväni käyttäytyi samalla tavalla, syyksi selvisi se, että hän oli ihan varma että petän häntä jatkuvasti ja aina kun tilaisuus tulee (esim. vkloput vanhempieni luona, silloin kun olin yksin asunnossamme).

Hän ei kuulemma halunnut olla inhottava, mutta jatkuva epäilys ja pelko minun menettämisestä ajoi hänet "tuohon tilaan". Noh, juttuhan loppui lopuksi kun minä päätin lähteä. Yhtenä syynä oli hänen käytöksensä minua kohtaan (ei koskaan osoittanut rakkautta...) mutta syitä oli muita.

Eron jälkeen kävi ilmi, että hän rakasti minua erittäin paljon ja oli jopa suunnitellut kosimista ja halusi minut takaisin. Silloin se vaan oli liian myöhäistä... Näin pikku kommenttina.

...personaalisuushäiriö selittää miehesi käyttäytymistä. Googleta ja vedä johtopäätökset. Isäni on tuollainen tapaus, kärsittiin 13v ennen kuin mutsi suostui (!) eroon. Lastesi ja itsesi takia, suosittelen: ota ero. Äitini joutui kestämään kaikenlaista, mm. isän tyttöystävä pyysi äidiltäni rahaa, kun tyttöystävän kotiapulainen joutui joskus kaitsemaan meitäkin(isäni lapsia) tyttöystävän omien lasten ohessa. Aviolitto tuollaisen miehen kanssa vei äidin itsetunnon, häneltä kesti toipuminen 10 vuotta. Isälle sen sijaan uusien naisten saaminen ei ole ongelma, parisuhteessa eläminen ei suju. Naiset ovat tajunneet nopeasti heittää hänet ulos. Isä on yli 70, tuollainen käytös ei parane. En ole koskaan saanut isältäni mitään, en syntymäpäivälahjoja, en viikkorahaa, en mitään neuvoja enkä tukea. Surkea miehen malli. Onneksi tajusin isäni personaan jo lapsena, aikustuttuani olen tunnistanut tyypit ja kiertänyt kaukaa. Elän hyvässä suhteessa, lapsillani on mieheni puolelta hyvät isovanhemmat ja äitini on ihana isoäiti. Isästäni ei ole mihinkään, ei hän muista edes lapsieni nimiä tai ikiä. Eipä ole väliksi, hänen elämänsä pyörii hänen oman napansa alapuolella.

Niin kuulostaa tutulta. Meillä sama homma. Olo on kuin en enää olisikaan elossa tai minä en ole mitään. Oma minuus on kadonut taivaan tuuliin. Niin kauan on tämä kusipää minulle kertonut mikä minä oikeasti olen ja käytöksellään ja humioimattomuudellaan näyttänyt minulle arvoni. Nyt vasta olen tosissani alkanut ajattelemaan pois lähtemistä. Aina ennekuin ollaan päästy siihen pisteeseen että minulle riitti ja olen olut lähdössä on hän taas muuttunut oikeen enkeliksi noin pariksi viikoksi ja luvannut että kaikki muttuu ja ettei hän tarkoittanut kun on vaan ollut niin stressaavaa töissä viimeaikoina ja blaablaablaa. Ei se siitä ole mikskään muuttunut sama alistava ja haukkuva paska. Omia sanojani saa koka jana varoa ettei vaan taas sano jotain jotta helvetin protit aukeaisivat. Viimeksi eilen sain kuulla olevani huora koska uskalsin ( vihdoinkin, kun ei mitään muuta kaappiin mahtunut) huomauttaa kun hän oli jättänyt tyhjän sixpackin kuoren jääkaappiin kahdeksi päiväksi. Huora...
Olen hänen mielestään lihava ja minun pitää laihduttaa jotta kelpaisin. Eräänä aamuna kävin puntarissa ja kerroin hänelle iloisesti että olen kilon taas laihtunut johon hän vastasi " joo, vaan miten tuo sun maha saatas pois, se on niin helevetin ruma". Kannustavaa. Eipä ole mieleni tehnyt sen jäälkeen hänelle alasti näyttäytyä saatikka seksiä harrastaa. Ei sen puoleen seksiä meillä onkin harrastettu vain silloin kun hän sitä haluaa, aina kun minä teen aloitteen vastaus on ei. Viimeksi kehotti menemään sormelle. Jos minä sanon ei saan taas kulla millainen pihtari olen ja kelle oon huora käyny jakamassa ku ei muna kelpaa.

Eli ymmärrän hyvin miltä sinusta tuntuu. Mutta en ymmärrä miksi aina vaan jaksamme jatkaa. Yksinkin olisi paljon parempi elämä kuin tollaisten paskojen kanssa.

Älä alistu tuollaisen käytöksen kohteeksi.
Minä olen ollut naimisissa miehen kanssa joka alisti minua,mutta minulle riitti ja lähdin pois avioliitosta ja otin eron.
Miehesi haluaa todella nujertaa sinut ja kyllä miehet tekevät sen tietoisesti ja nauttivat kun toinen alistuu toisen tahdon vallan alle.

Onko sinulla omaa tiliä,jos ei ole niin hanki hyvä ihminen itsellesi oma tili ja sille tilillesi tulee sinun omat rahat ja sinä saat käyttää kaikkeen kivaa.Älä maksa perheen yhteisiä vaan ole itsekäs,panet kaikki laskut puoliksi ja ruuasta maksat vain puoliksi ja sinulle jää sitten loppurahoista omaan käyttöösi.

Kauheaa että miehesi nolaa sinua muiden ihmisten aikana,se mitätöi sinua.

Lähde pois avioliitosta,tänä aikana naisilla on hyvät sosiaaliturva palvelut ja et myös jää tyhjänpäälle myös rahallisestikaan.
Älä anna nujertaa itseäsi,sinä olet arvokas ihmisenä ja naisena joten älä anna sen miehesi sinua alistaa,miehesi ei ole sinun arvoisesi.
Ota lapset ja lähde tai sitten lähde yksin,lapset kärsii myös kodin henkisestä ilmapiiristä ja kyllä ne vaistoaa kun äiti on pahoilla mielin.

Oli pakko vastata tähän. Kuten joku muukin tuolla aiemmin kertoi isänsä olevan samanlainen kuin miehesi, tunnistin minäkin heti isäni tuosta.
Olin jo 23-vuotias kun äitini vasta suostui ottamaan eron isästäni (nuoremmat sisareni asuivat yhä kotona). Voin sanoa että koko perheen itsetunto oli muserrettu. Äiti kärsi kovasti, mutta me lapset varmaan vielä enemmän.

Nyt isä ei ole enää kuviossa mukana, mutta jätti jälkeensä jokaiseen meistä lapsista ikuisen pahan olon ja huonon itsetunnon. Terapiassa joudumme edelleen käymään kaikki lapset.

Haluan vain sanoa, että kyseessä on persoonalisuushäiriö, eli sairaus. Miehesi ei muutu itsestään ja hoidon kanssakin tulisi olemaan vaikeaa. Toivottavasti saat tehtyä asialle jotain, koita jaksaa. Minun koko lapsuuteni meni toivoessa että kunpa äiti ja isä eroaisivat...

...siheen kuuluu toisten alistaminen ja mitätöiminen. Hän puhuu päälle, ei huomaa toisten saavutuksia, ei kehu eikä kiitä, jos joku tekee on tehnyt jotain hienosti, narsisti mitätöi sitä kertomalla jostain toisesta tapauksesta, jonka joku muu on tehnyt - yleensä hän itse. Hän on aina äänessä, ei kuule eikä kuuntele muita. Ulospäin näyttää hyvältä, kotona on täysi h...tti. Äiti oli täysin alistettu isän metkuille, äidin itsetunto mureni. Isäni kävi lomamatkoilla, en tiedä kenen kanssa, meitä -perhettään hän ei mukaan huolinut. Äitini elätti perheen, maksoi vuokran, hoiti kodin ja miehen sotkut, pesi pyykit, puki lapset, osti ruoat laittoi ruuat. Isäni maestro, suuri taitelija, kävi joskus kääntymässä, söi kaapin tyhjäksi ja kehuskeli tekemisillään, rahaa meille ei riittänyt. Kun äiti joskus kyseli ja vaati selityksiä, isä vähätteli, oli kuuro ja häipyi taas päiväkausiksi. Kun me lapset menestyimme koulussa, isän mielestä se oli hänen ansiotaan. En koskaan ymmärtänyt, miten se olisi voinut olla, kun hän ei koskaan ollut paikalla, ei auttanut lukemaan kokeisiin, ei auttanut arjessa eikä muistanut juhlia, ei jouluja, ei syntymäpäiviä, ei äidin eikä lasten. Isä ei kuljettanut harrastuksiin, ei tehnyt meidän hyväksemme yhtään mitään. Nyt kun tyttärillä on akateemiset tutkinnot, isä kulkee maailmalla ja kehuu, mitä kaikkea hän teki meidän koulutuksemme eteen. Narsistinen persoona on mestari manipuloimaan ja taivuttamaan toiset tahtoonsa, selittämään asiat omaksi ansiokseen. Aina sitä ihmettelee, miten tässä näin kävi...olen ihmetellyt miten äiti isää niin pitkään kesti ja sieti, mutta se oli kuulemma suurta rakkautta. Minusta elämä on liian lyhyt narsistin kanssa taistelemiseen. Äitini oli liian ylpeä aloittamaan eroprosessia. 60-luvulla ei erottu. Hinta oli kova: 15 vuotta pettämistä ja huijaamista, alistamista ja noyryyttämistä.

sitä, että tänä päivänäkin löytyy naisia jotka eivät uskalla ajatella omaa/lasten etua.

Asia ei voi olla noin vaikea, jos toinen tyrannisoi -potki pellolle.

Palstaa lukiessani en yhtään ihmettele Nykästen pariskunnan saamaa huomiota.

Erotaan-ei erota-erotaan.

En voi kuin hämmästellä kirjoittamaasi. Miten siedät päivästä toiseen tälläistä käytöstä? Vai pidätkö alistumisesta..?

On parempi olla vaikka yksin kuin huonossa parisuhteessa. Sinä olet ihan yhtä arvokas kun hänkin ja sinua ei saa kohdella yhtään huonommin kuin ketään muutakaan. Muista oma arvosi ja seuraavan kerran kun joku asia ottaa päähän, sanot sen hänelle. Älä haudo sisällä niin kuin nyt.

Ja jos tämän jälkeen "helvetin portit" ovat levällään jatkuvasti niin tiedät mitä tehdä, äkkiä pakoon tollasta.

Kovin on tutun kuuluista toi sinun kertomuksesi.
Meillä oli exän kans samanlaista ja sain aina kuulla et jos olisin parempi ihminen ni olis nii paljon helpompaa.Kun sit lähdin hermoromahduksen jälkeen niin mies jäi sairaslomalle ja heittäytyi todella sairaaksi.Eipä enää tepsinyt minuun ja nyt 5 vuoden jälkeen tiedän tehneeni oikean ratkaisun kun lähdin.Itsetunto alkaa olla jo hyvä ja lopultakin löysin miehen joka kohtelee minua niin kuin rakasta tulee kohdella.Jos puhe ei auta niin tee jo ratkaisusi.Kaunista kevättä sinulle ja kaikille muillekkin saman kestäneille.

Tunnistin oman pitkän parisuhteeni kirjoituksestasi.Olemme olleet jo yli 20 -v naimisissa ja painiskelleet lähes koko ajan samojen ongelmien kanssa.Muutama kk sitten sain mieheni vihdoin tulemaan kanssani perheneuvojan pakeille.Kaikki näytti ensin tosi hyvältä.Kuvittelin, että nyt tämä homma alkaa sujua.Vaan toisin kävi.Mieheni kyllä on muuttunut tässä muutaman kk aikana.Syy siihen vaan on toinen suhde.Tämä tuli kuin pommi päälleni ja musersi mut aivan täysin.Olin ollut sinisilmäinen hölmö, kun luulin, että mieheni uusi hyväntuulisuus olisi ollut jotenkin minun ja terapian ansiota .Nyt on tilanne tosi sekava, mies on muuttanut pois kotoa, jättänyt kaiken mun niskoille hoidettavaksi.Lapset ovat onneksi jo aikuisia, mutta on paljon muutakin yhteistä.
Neuvoisin sun hakemaan ensin itselles apua tuohon "kiltin tytön leiman" poistamiseksi.Itse tein niin vajaa vuosi sitten masennuttuani viimetteen niin vakavasti, että itsekin sen tajusin.Huomaat kyllä muutoksen ja miehesikin huomaa sen.Sen jälkeen pariterapiaan niin kyllä siinä on jo eväitä jos liitto on jatkuakseen.
Kaikkea hyvää sulle!

jos sillä on joku toinen...

Suhde ei toimi eikä todennäköisesti ole toiminutkaan kuin ehkä alussa, sen verran että olet urautunut ja jäänyt suhteeseen jumiin.

Lääke: jätä se välittömästi. Jos ei onnistu heti niin ala pohjustamaan /valmistelemaan asiaa pikkuhiljaa kunnes olet valmis sen jättämään.

Nuo henkiset kuilut välillänne ovat kertakaikkiaan sitä kokoluokkaa että mitään aitoa toisen ymmärrystä ja empatiaa ei todennäköisesti ole luvassa jatkossakaan.
Vain hukkaan heitettyä aikaa ja elämää.

Olen eronnut vähänaikaa sitten poikaystävästäni, joka käytti minuun myös henkistä väkivaltaa. (alisti, määräili, uhkaili). En tiedä palaisiko hänen kanssaan yhteen enään, hän on hakenut itselleen apua ja hän vaikuttaa nyt jo erilaiselta. Hän haluaisi vielä jatkaa suhdettamme joku päivä, mutta en tiedä mitä tehdä. Sillä minullakin on tunteita häntä kohtaan vielä...

Ne miehet... Minun on sanottava- he eivät ole naisia. Useat vielä aleksityymisiä, harvat narsisteja.
Ja- ihan vain miehinäkin ilman -yymejä ja -ismia, mutta sekin pointti, kuka miestä hellii, hoitaa huomioi?
Minäkö omaa kultaa?
Miten?

Näinkö kun rakensi/remontoi kotiamme töittensä päälle?Väsymyksen-
Olinko/olenko ihan arkisesti hänelle läsnä, muistanko mikä on esimerkiksi momenttiavain? Tai mikä miehelle nyt tärkeää onkin...
Tekisinkö hiljaisuudessa ylläritreffit hänen kanssaan,ilahduttaakseni...

Kysynkö mikä missäkin pitää olla hänelle, osassa kotimme huoneista...

Hei siskot- Voi kattoa joskus noinkinpäin.

Hei nimimerkki Piipertäjä(t), en ymmärtänyt puoliakaan tekstistäsi. Esimerkiksi "Kysynkö mikä missäkin pitää olla hänelle, osassa kotimme huoneista..." MITÄ TUO LAUSE TARKOITTAA!
Viitsitkö kirjoittaa koko kommenttisi uudelleen vähän selvemmin.

Voisiko joku neuvoa minulle, että että onko järkevää palata jonain päivänä yhteen entisen poikakaverini kanssa? Vaikka hän käytti henkistä väkivaltaa, mutta hän on hakenut apua ja on nyt jo täysin erilainen..jos molemmilla on tunteita toisia kohtaan, voisiko joku sanoa, että kannattaako se