Sulautumisesta

Itämaisten uskontojen peruskuvio on, että ajatellaan ihmisen emanoituneen eli virranneen pois täydellisyydestä, ykseydestä tai jumalasta, ja saaneen erillisen minätietoisuutensa kiteytyessään ihmiseksi.

Pelastuksena nähdään niin täydellinen sulautuminen takaisin, että minätietoisuus lopullisesti katoaa ja jäljelle jää vain alkuprinsiippi. Jos tutkii länsimaisiakin uskontoja ja mystisiä filosofioita, ei tällainen hurmoksellinen sulautumisen tunne suinkaan ole vieras.

Ihminen voi kuvitella vain, mitä aivot tuottavat. Meillä on siis aivoissa valmiit mekanismit, jotka vain odottavat käyttöönottoa.

Sulautumisen tunne näkyy myös voimakkaana seksissä ja rakkaudessa. Se ei selvästikään ole 'totta' siinä mielessä, että niin todella tapahtuisi, mutta se on 'totta' siinä mielessä, että aivomme tuottavat sellaisen tunteen. Tunne on ihana.

Kun on yhdynnässä rakkaansa kanssa, voi tuntea täydellisen sulautumisen. Sen voi tuntea myös muunlaisessa seksissä, vastavuoroisessa sukupuolielinten hyväilyssä eli pettingissä tai vuorottaisessa haaveiluttamisessa, josta olen aikaisemmin kirjoittanut.

Kaikki eivät voi tuntea sulautumista yhtä voimakkaasti ja yhtä ihanana, koska aivojen nämä hermoradat toimivat heikosti, mutta tuskin on montakaan, jotka eivät tuntisi sitä ollenkaan. 🌹👀

10

110

    Vastaukset 10

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tuollasta tunnetta toista kohtaan voi tuntea ilman seksiäkin. Se on jotain henkisen energian kohtaamista ja sulautumista.

      • Tai sielujen yhteen sulamista, sielujen kuten henkistä olemusta usein kuvataan.

      • PALSTANVALTAAJA kirjoitti:

        Tai sielujen yhteen sulamista, sielujen kuten henkistä olemusta usein kuvataan.

        Ihmiselle on ominaista myös maaginen ajattelu: joku on yhteydessä toisen kanssa, koska toinen edustaa toista. Esimerkiksi ikoni edustaessaan taivaallista maailmaa on yhteydessä siihen. Siten ikoni on ikkuna taivaaseen ja rukoilu tapahtuu ikonin edessä.

        Samoin naisen sukupuolielimet eivät pelkästään edusta vain kokonaista naista, vaan vieläpä naispuolista ihmiskuntaa, kaikkea naisellista. Vastaavasti nainen on kuin vain yksi, ja lopulta koko naiskunta kuin, yhdet sukupuolielimet. Hurmioituessaan naisen elimistä, näkee koko naiseuden yhtenä suunnattomana ja täydellisenä vittuna, ja tuntiessaan kuinka sulautuu ja uppoaa siihen, tuntee sulautuvansa kaikkeen naiselliseen.

        Ei ole enää yksilöitä, on vain yksi. Tässä tulemme nyt siihen, kun oma rakas hyväilee miehen siitintä, mies ajattelee kaikkia mahdollisia naisia tekemättä enää eroa oman ja vieraan välillä. Se on sulautumista kaikkeen naiselliseen.

        Vastaavasti tietysti, kun mies haaveiluttaa naista, nainen samalla tavalla sulautuu kaikkeen miehiseen.

        Nämä kokee tunne-elämässä niin ihanana, ettei sanoja ole sitä ilmaisemaan. Tällaiset ajatukset syntyivät jo ennen, kuin rationaalinen ajattelu asettui niitä särkemään. Edelleen niihin tarvittavat hermoradat ja toiminnot löytyvät aivoistamme.

        Iskusana on, pars pro toto, osa edustaa kokonaisuutta. Sulautumalla edustajaan sulautuu edustettavaan. 🌹👀

      • kynä..mi kirjoitti:

        Minulla on epäilys, että lahkolaiset hurmoskokemukset muistuttavat läheisesti seksuaalisen sulautumisen kokemuksia. Siksi ne ovat niin ihania. Munkit ja nunnat ovat myös käyttäneet suoraa seksisanastoa kuvatessaan hengellisiä kokemuksia. 🌹👀

    • Sulautumisen kokemukseen hakeutuminen on aika yleistä.
      Itse pystyn sulautumaan jopa elottomaan materiaan. Laittamalla käteni pöydälle, pöydästä tulee osa minua.
      Yllätyin kun eräällä toisella naisella oli samanlaisia pöytäkokemuksia.

      Myös käyttämäni käsite "ihon kuuntelu käsillä" on sulautumista.

      • Muistaakseni materiaan ja ympäristöön sulautumista oli myös zeniläisessä jousiammunnassa.

      • >>...eräällä toisella naisella...>> Tarkoittaako tämä sitä, että oletkin nainen? Ennen käyttämäsi nicki Carl-Gustaf oli yksiselitteisesti maskuliini, nykyinen Gattino voi italiassa olla yksikössä kumpi tahansa.

      • kynä..mi kirjoitti:

        >>...eräällä toisella naisella...>> Tarkoittaako tämä sitä, että oletkin nainen? Ennen käyttämäsi nicki Carl-Gustaf oli yksiselitteisesti maskuliini, nykyinen Gattino voi italiassa olla yksikössä kumpi tahansa.

        Mies olen, huomasin huolimattoman kielenkäytön myös itse, mutta luotin siihen, että minut ymmärretään oikein. Aina ei jaksa viilata.

        Oletan myös että Gattinon oletusarvo on maskuliini, koska on olemassa sana Gattina femiinille.

      • Gattino kirjoitti:

        Ei siis ole syytä korjata entistä arviotani.

    • Suuri ongelma on, että mystisiin kokemuksiin ja seksuaaliseen sulautumiseen tarvittavat hermoradat saavat buustia myös huumeista, samalla kun tunteet ovat erittäin miellyttäviä. Siksi ne, joilla on geneettinen taipumus jäädä koukkuun, myös jäävät. Meikäläisessä väestössä koukkuun jääviä on noin 10 % kokeilijoista.

      Seuraukset ovat traagiset. 🌹👀

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 165
      2160
    2. Naisten liian suuret vaatimukset?

      Palstalla näkee usein vlituksia siitä, että naisilla on miehille liian suuria vaatimuksia. Haluankin nyt mielenkiinnosta
      Sinkut
      407
      1578
    3. Johanna Tukiainen oli seonut ja hyökännyt ystävänsä kimppuun.

      Ollut suora lähetys ja repinyt hiuksista ystäväänsä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      178
      1122
    4. Olen Aito Narsisti

      Kysykää mitä haluatte liittyen tähän aiheeseen. Joitain kokemuksiani asiaan liittyen voin harkintani mukaan jakaa.
      Sinkut
      279
      764
    5. PÄIVÄN KYSYMYS

      Haluatko SINÄ afkaani-muslimin ministeriksi?
      Kajaani
      273
      668
    6. 33
      651
    7. Outo liikkuja

      Tämä tyyppi josta kirjoitettiin Ähtärin Ilmoitustaululla. Joka yritti varastaa auton meijeritieltä. Hän liikkui koulut
      Ähtäri
      12
      651
    8. Mara puhuu narsuista

      Eikö toi ämmä itse ole suurin sellainen?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      191
      593
    9. Iso käsi pormestarille hyvin hoidetusta työstä

      Puolangan kunta on siistinyt Paljakan rinteitä kesän aikana – yksi keskeneräinen lakiasia hidastaa vielä rinnekeskuksen
      Puolanka
      22
      557
    10. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      92
      548
    Aihe