Totuus brittien Saksan pommituksista

Brittikaunainen valehtelija:"Minkähän takia Englanti uhrasi niinkin paljon kuin
70 000 ilmavoimien sotilasta hyödyttömään sotatoimeen eli Saksan kaupunkien siviiliväestön massamurhaamiseen elävältä polttamalla ?"

1. Lohduttakoon avaajaa edes se,että muiden sodan osapuolien pommitusuhrit olivat sentään valmiiksi kuolleita.
Hänen mukaansa.

" Oliko Churchillillä joku visio vai oliko vain muuten kivaa tapattaa niin paljon omia ja vieraita ?"

2. Britannia oli menettänyt Saksan terroripommituksissa mm. Lontoosen ja Coventryyn kaikkiaan noin
50 000 ihmistä ja mittaamattomat talous- ja kulttuuriarvot.

3. Pommitusvoimien komentaja Arthur Harris katseli katolta Saksan pommittajien toimeenpanemaa Lontoon yöllistä tuhoa ja vannoi kostoa. Hän myös johti sen toimeenpanoa.

4. Pommitukset tuhosivat Saksan liikenneyhteyksiä kaaokseen asti,teollisuutta, sähkövoiman tuotantoa jne.sekä pakottivat vetämään itärintamalta ja muualtakin hävittäjiä ja ilmatorjuntaa kotialueen puolustukseen. Siinä oli lopulta eri tavoin mukana noin miljoona ihmistä.Tämä kaikki oli pois muualta.
Ja se tuntui.

5. Lisäksi mm. viranomaistoiminta häiriintyi esimerkiksi arkistojen tuhoutuessa.. Myös kansan aluksi hyvin voitonvarma mieliala laski pommitusten jatkuessa ja valtakunnan johtoa alettiin pilkata. Rintamasotilailla oli pysyvä huoli kotiväestä ja yhteyksiä oli vaikea pitää mm. evakuointien takia.

6.Periaatteessa ilmahälytykset keskeyttivät kaiken muun paitsi torjuntatoimet. Väestö istui pommisuojissa yökaudet. Vaikutukset voi vain arvoida.
1031523
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 103

Vanhimmat

"2. Britannia oli menettänyt Saksan terroripommituksissa mm. Lontoosen ja Coventryyn kaikkiaan noin 50 000 ihmistä ja mittaamattomat talous- ja kulttuuriarvot."

Lontooseen tai Coventryyn ei kohdiostettu lainkaaan mitään terroripommituksia. Saksalaiset ryhtyivät pommittaaan sotilaallisia kohteita kostoksi sille, että britit olivat koko kesän iskeneet terroristisesti siviilialueille. Varsinainen siviilialueen pommitus tehtiin vasta paljon myöhemmin, enimmäkseen V-aseilla. Kulttuuriaarteita ei haluttu pommittaa, toisin kuin brittibarbaarit

"3. Pommitusvoimien komentaja Arthur Harris katseli katolta Saksan pommittajien toimeenpanemaa Lontoon yöllistä tuhoa ja vannoi kostoa. Hän myös johti sen toimeenpanoa."
Tyypillistä juutalaistyylistä brittivalehtelua jossa kaikki musta tulee valkoiseksi ja päinvastoin. Harris ei päättänyt asioista. Britannian pommitusstrategiat oli päätetty jo ennen sotaa. Sodan aikanakin jopa ilmoitettiin, että kaikesta oli päätetty jo eukäteen ja viedään läpi kko ajan kaikin kytettävissä olevin voimin

"4. Pommitukset tuhosivat Saksan liikenneyhteyksiä kaaokseen asti,teollisuutta, sähkövoiman tuotantoa jne.sekä pakottivat vetämään itärintamalta ja muualtakin hävittäjiä ja ilmatorjuntaa kotialueen puolustukseen. Siinä oli lopulta eri tavoin mukana noin miljoona ihmistä.Tämä kaikki oli pois muualta."
Liikenneyhteyksien sijaan keskityttiin murhaamaan ihmisiä. Jos kaikki tarmo olisi kohdistettu teollisuuteen, likkenteeseen ja avainkohteisiin, sota olisi loppunut nipeammin.

"5. Lisäksi mm. viranomaistoiminta häiriintyi esimerkiksi arkistojen tuhoutuessa.. Myös kansan aluksi hyvin voitonvarma mieliala laski pommitusten jatkuessa ja valtakunnan johtoa alettiin pilkata. Rintamasotilailla oli pysyvä huoli kotiväestä ja yhteyksiä oli vaikea pitää mm. evakuointien takia."

Tosiasiassa sikamainen kansanmurhaaminen ja barbaarinen kukttuurin tuhoaminen sai vastarinnan jäykistymään ja kestämään loppuuns aakka

Äänestä
  • Tuo valehtelu menee tökeryydessään jo normaalin brittikaunankin yli.

    Saksan valtava ilmainvaasio tähtäsi nimenomaan Britannian pakottamiseen polvilleen terroripommituksilla. Lontoon ja Coventryn ym.pommitukset liittyivät siihen.

    Kaikki oli valmistelua maihinnousulle Englantiin,mihin sakut lopulta brittien sinnikkään vastarinnan takia eivät uskaltaneet ryhtyä,vaan Hitler kääntyi itään lyödäkseen liittolaisensa NL:n massiivisella yllätyshyökkäyksellä.
    Maavoimiinsa hän luotti erehtyen siinäkin.

    1Äänestä

  • Oho. Nyt taisi lävähtää pskaa suun ja pään täydeltä. Lontoo ja Coventry _nimenomaan_ olivat terroripommituksia, kuten ennen niitä olivat olleet Rotterdam, Varsova ja Guernica. Koko Saksan ilma-ase oli harjoitettu tähän siviiliväestön murhaamiseen. Siitä tuli sittemmin seuraus kuten Hampuri 1943. Sitä saa mitä tilaa...

    Äänestä

  • OLIKO BERLIINI STALINISTIEN PÄÄMAJA ENNEN kuin Saksat yhdistyi uudestaan siis kun neukkulan miehitti saksaa puolaa. Kai ne Puolan kaasut tuli ja Saksan silloin neuvoliitosta eikö niin.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Tuo valehtelu menee tökeryydessään jo normaalin brittikaunankin yli.

    Saksan valtava ilmainvaasio tähtäsi nimenomaan Britannian pakottamiseen polvilleen terroripommituksilla. Lontoon ja Coventryn ym.pommitukset liittyivät siihen.

    Kaikki oli valmistelua maihinnousulle Englantiin,mihin sakut lopulta brittien sinnikkään vastarinnan takia eivät uskaltaneet ryhtyä,vaan Hitler kääntyi itään lyödäkseen liittolaisensa NL:n massiivisella yllätyshyökkäyksellä.
    Maavoimiinsa hän luotti erehtyen siinäkin.

    EI KUULKAA STALINISTIT HYÖKKÄSI PUOLAAN KAASUJEN KANSSA 1930-42

    Äänestä

  • Maisteri_69 kirjoitti:

    Oho. Nyt taisi lävähtää pskaa suun ja pään täydeltä. Lontoo ja Coventry _nimenomaan_ olivat terroripommituksia, kuten ennen niitä olivat olleet Rotterdam, Varsova ja Guernica. Koko Saksan ilma-ase oli harjoitettu tähän siviiliväestön murhaamiseen. Siitä tuli sittemmin seuraus kuten Hampuri 1943. Sitä saa mitä tilaa...

    Mitä luulette kun islamistit miehittää ja kurdit alueita niistä syntyy ETTE KAI IHAN TYHMIÄ OLE.

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Mitä luulette kun islamistit miehittää ja kurdit alueita niistä syntyy ETTE KAI IHAN TYHMIÄ OLE.

    Israelin temppeli vuorilla on moskeijat faarao miehittää turkkia SULTTAANIT ja itpukrainaa etelä venäjää tataarit.

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Israelin temppeli vuorilla on moskeijat faarao miehittää turkkia SULTTAANIT ja itpukrainaa etelä venäjää tataarit.

    Rikolliset miehittää Unkaria ja juutalaiset odessaa. Stalinistit miehitti viroa ja itäsaksaa. Te vaan jalat levällään kivet kourassa syytätte naisia ja kristittyjä teidän synneistä.

    Äänestä

  • Minkä takia TEMPPELIVUORELLA on moskeijat KOSKA YHWH JAHVE VIHAA PAHOJA TEKOJA

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Tuo valehtelu menee tökeryydessään jo normaalin brittikaunankin yli.

    Saksan valtava ilmainvaasio tähtäsi nimenomaan Britannian pakottamiseen polvilleen terroripommituksilla. Lontoon ja Coventryn ym.pommitukset liittyivät siihen.

    Kaikki oli valmistelua maihinnousulle Englantiin,mihin sakut lopulta brittien sinnikkään vastarinnan takia eivät uskaltaneet ryhtyä,vaan Hitler kääntyi itään lyödäkseen liittolaisensa NL:n massiivisella yllätyshyökkäyksellä.
    Maavoimiinsa hän luotti erehtyen siinäkin.

    MINKÄ TAKIA TEIDÄN AIVOT TOIMII VÄÄRIN PÄIN KUIN KIRJAIMETKIN. NURIN PÄIN.

    Äänestä

  • Maisteri_69 kirjoitti:

    Oho. Nyt taisi lävähtää pskaa suun ja pään täydeltä. Lontoo ja Coventry _nimenomaan_ olivat terroripommituksia, kuten ennen niitä olivat olleet Rotterdam, Varsova ja Guernica. Koko Saksan ilma-ase oli harjoitettu tähän siviiliväestön murhaamiseen. Siitä tuli sittemmin seuraus kuten Hampuri 1943. Sitä saa mitä tilaa...

    Berliini on edelleen Stalinin päämaja.

    Äänestä

"1. Lohduttakoon avaajaa edes se,että muiden sodan osapuolien pommitusuhrit olivat sentään valmiiksi kuolleita."

Muut kuin saksalaisuhrit olivat japanilaisia ja niit tuli pääosa basta v. 1945

Äänestä
  • Hölynpölyä.

    Saksa terrorisoi ilmasta ensin Puolaa,sitten mm.Belgiaa,Hollantia ja Ranskaa.

    Voimmakkain ilmaterrori kohdistui Britanniaan,mutta torjuttiin. Se harmittaa brittikaunaisia valehtelijoita vieläkin.

    1Äänestä

  • Siis hullut syyttää aina syyttömiä harhojensa takia. NYTKIN VAIKKA TEMPPELIVUORELLA ON MUSLIMIEN MOSKEIJAT JUDET SYYTTÄÄ KRISTITTYJÄ 😛😛😛😛😛😛😛😛😛😛😛😛😛😛😛😳😳😳😳😳

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Hölynpölyä.

    Saksa terrorisoi ilmasta ensin Puolaa,sitten mm.Belgiaa,Hollantia ja Ranskaa.

    Voimmakkain ilmaterrori kohdistui Britanniaan,mutta torjuttiin. Se harmittaa brittikaunaisia valehtelijoita vieläkin.

    STALINISTIT HYÖKKÄSI PUOLAAN MIKÄ VUOSI SE NYT OLIKAAN OLI KAASUT MUKANA.

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    STALINISTIT HYÖKKÄSI PUOLAAN MIKÄ VUOSI SE NYT OLIKAAN OLI KAASUT MUKANA.

    Eikö Saksan Puolan kaasut ollut Neuvostoliitosta.

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Eikö Saksan Puolan kaasut ollut Neuvostoliitosta.

    Taikakaasut Venäjältä kaikki kuolee. Mutta mitäpä sitä ei tekisi rahan takia sanoo stalinistit.

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Taikakaasut Venäjältä kaikki kuolee. Mutta mitäpä sitä ei tekisi rahan takia sanoo stalinistit.

    Eikö turkki Iranin rajalla kaasutellut kurdeja sinappikaasuilla Sopii kysyy mistä nää saa näitä kaasuja.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Hölynpölyä.

    Saksa terrorisoi ilmasta ensin Puolaa,sitten mm.Belgiaa,Hollantia ja Ranskaa.

    Voimmakkain ilmaterrori kohdistui Britanniaan,mutta torjuttiin. Se harmittaa brittikaunaisia valehtelijoita vieläkin.

    STALINISTIT HYÖKKÄSI PUOLAAN

    Äänestä

#Britit tekivät hyveen välttämättömyydestä ottamalla käyttöön "aluepommituksen" strategian, koska yksinkertaisesti eivät pystyneet osumaan pistemaaliin.#

Tavanomaista valetta.
Britit nimenomaan erikoistuvat myös pistemaaleihin, pommittamalla mm. voimalaitoksia, patoja ja tuhoamalla Peenemûnden rakettitutkimusaseman sekä raskas vesitehtaan ja taistelulaiva Tirpitzin Norjassa.

Jenkit valehtelivat tietoisesti väittämällä osuvansa NORDEN-tähtäimellään "kurkkupurkkiin 9 km korkeudesta".
Siihen uskovat vain brittikaunaiset valehtelijat.Jenkkien oli vaikea osua edes maalikaupunkiin. Siksi kohteina oli useimmin suurkaupungit,eikä suinkaan teollisuusalueet,vaan keskusta.Tosin tuotantolaitoksia, keskusvarastoja, rautatieasemia, virastoja,liikekeskuksia,sairaaloita, kouluja jne oli myös keskusta-alueilla.
Kerran tosin ei löydetty edes maalikaupunkia, oli sen verran pieni, vaan tuhottiin kokonaan toinen. Virhe toki korjattiin.
Myöhemmin jenkit oppivat suunnistamaan brittien yöpommitusten savujen avulla ja pudottivat lastinsa kaupunkeihin jopa 20x20 km hajonnalla. Keskimäärin 3
% pommeista osui maalialueelle.Se heidän tarkkuuspommituksistaan.

Äänestä
  • Brittien pistemaalit : Tirpiz, Pato-operaatio 1 kpl, Rakettien laukaisualustat/tutkimus ja kylän tuhoaminen, Koulu Tanskassa (piti osua Gestapon rakennukseen)..
    Näistä on "messuttu & kohkattu" ja näistä "sankaritöistä" on kirjoja, sarjiksia,"dokkareita" ja elokuvia väkisin väsätty, tarkoituksena harhauttaa keskustelu pois terroripommituksista !
    USA tosin on vieläkin suurempi sotarikollinen pommitusten ja muunkin suhteen.

    Äänestä

  • Vastoin brittikaunaisten valehtelijoiden väitteitä, RAF:n ykköstehtävä oli oman maan suojaaminen.

    Muut tulivat sodan kulun perusteella.
    Kun Saksa yritti terroripommituksin tuhota maan toimintakyvyn, vastattiin samalla tavalla.
    Sodassa on sodan lait.
    Brittien syyllistämistä harrastavat samat piirit,jotka kaikin keinoin pyrkivät valkopesemään NL-Venäjää.

    Todettakoon,että jenkkien pommit murskasivat Saksaa vielä brittejäkin suuremmin voimin,vaikka heidän maahansa ei pudonnut yhtään pommia.

    Tietääkseni myös jenkkien uhrit olivat elossa ennen kuolemaansa,vaikka palstalla väitetään ainoastaan brittipommien tappaneen eläviä ihmisiä.

    1Äänestä

  • Natsi-Venäjä on nykyäänkin hyvin tuottelias raunioiden ja murhattujen tuottaja.

    1Äänestä

  • Hölynpölyn toisto ei muuta historian kulkua.

    Ehkä se helpottaa brittikaunaisten valehtelijoiden oloa?

    Kenties joku Kremlissä panee merkille ankankaran yrityksen lännen mustamaalaamiseksi?

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Hölynpölyn toisto ei muuta historian kulkua.

    Ehkä se helpottaa brittikaunaisten valehtelijoiden oloa?

    Kenties joku Kremlissä panee merkille ankankaran yrityksen lännen mustamaalaamiseksi?

    "Hölynpölyn toisto ei muuta historian kulkua."

    No miksi sinä sitten teet sitä?

    Aluepommituksista on olemassa General Directive No.5 (S.46368/111. D.C.A.S, etkä sinä sitä pysty typerillä Kremlin horinoillasi muuttamaan;)

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    "Hölynpölyn toisto ei muuta historian kulkua."

    No miksi sinä sitten teet sitä?

    Aluepommituksista on olemassa General Directive No.5 (S.46368/111. D.C.A.S, etkä sinä sitä pysty typerillä Kremlin horinoillasi muuttamaan;)

    Turha valehdella.
    Oion ne kuitenkin historian tosiasioilla.
    Kremlin asialla olette te länttä mustamaalaavat putleristit.

    Turha vedota direktiiveihin,kun vääristelette tapahtumia ja brittien pommitusten tuloksia.
    Eivät sotahistorian tosiasiat teidän valeillanne miksikään muutu.vaikka niitä vuodesta toiseen toistelette.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    "Turha vedota direktiiveihin,kun vääristelette tapahtumia ja brittien pommitusten tuloksia."

    Mitähän muka on vääristelty?
    Tuohon kysymykseen et osaa vastata!

    Direktiivin tavoitteena oli "kohdistaa hyökkäykset vihollisen siviiliväestön ja erityisesti teollisuustyöntekijöiden moraaliin. Berliinin tapauksessa häiritseviä hyökkäyksiä hyökkäyspelon ylläpitämiseksi ja ARP - toimenpiteiden määräämiseksi"

    https://military-history.fandom.com/wiki/Area_bombing_directive

    "Eivät sotahistorian tosiasiat teidän valeillanne miksikään muutu.vaikka niitä vuodesta toiseen toistelette."

    Tuossa on se ongelma, että sinun mielikuvituksesi tuotteet eivät ole niitä tosiasioita.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Heh. Hassua miten vuosikymmenten jälkeen joku jaksaa jaanata RAF:n pommituksista. Bomber Command iski osana totaalista sotaa niihin maaleihin mihin pystyi. Meni tehtaita ja infraa mutta myös siviilejä "pesuveden mukana". Totta kai, ja kuka oli puhtaampi?

    Kummallista ja demonisen tekopyhää, ettei huomio ala keskittyä Kremlin sodanjohtoon ja presidentti Putainiin, joka nimenomaan pommittaa siviilejä tappaakseen naisia ja lapsia: jos ei suoraan päähän ohjuksella niin yrittämällä tappaa veden puutteeseen ja pakkaseen.

    Olisiko aika katsoa vähän tähän päivään, vaikka ei olisikaan parhaalla historian osaamisella tai pääkopan pahnoilla siunattu?

    Mitäs tekopyhää on historiassa?
    On totta, että Putininkin toimet johtuu ainakin osittain toisen maailmansodan tapahtumista, mutta miten se muka estää varhaisempien asioiden käsittelemistä?

    Tämä nimenomaan on historia palsta, ja ajankohtaisille aiheille on omat fooruminsa.

    Äänestä

  • Maisteri_69 kirjoitti:

    Heh. Hassua miten vuosikymmenten jälkeen joku jaksaa jaanata RAF:n pommituksista. Bomber Command iski osana totaalista sotaa niihin maaleihin mihin pystyi. Meni tehtaita ja infraa mutta myös siviilejä "pesuveden mukana". Totta kai, ja kuka oli puhtaampi?

    Kummallista ja demonisen tekopyhää, ettei huomio ala keskittyä Kremlin sodanjohtoon ja presidentti Putainiin, joka nimenomaan pommittaa siviilejä tappaakseen naisia ja lapsia: jos ei suoraan päähän ohjuksella niin yrittämällä tappaa veden puutteeseen ja pakkaseen.

    Olisiko aika katsoa vähän tähän päivään, vaikka ei olisikaan parhaalla historian osaamisella tai pääkopan pahnoilla siunattu?

    -----Meni tehtaita ja infraa mutta myös siviilejä "pesuveden mukana".-----

    Hirveän tekopyhää valehtelua. Britin tavoite ja kohde oli nimenomaan Saksan kaupunkien siviiliväestö. Mitä meni teollisuusrakennuksia tms. niin ne olivat oheisvahinkoja, eivät tavoite.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    "Hirveän tekopyhää valehtelua. Britin tavoite ja kohde oli nimenomaan Saksan kaupunkien siviiliväestö. Mitä meni teollisuusrakennuksia tms. niin ne olivat oheisvahinkoja, eivät tavoite."

    Oikeastaan, jos ns. aluepommitusdirektiiviä katsotaan tarkemmin niin tuokaan ei pidä ihan tiukasti tulkiten paikkaansa. Direktiivi osoittaa teollisuustyöntekijöiden moraalin hyökkäyskohteeksi, mutta ei välttämättä edes sano että nuo olisi tarpeen fyysisesti eliminoida ja epäilemättä asumusinfrastruktuurin tuho olisi aika iso isku moraalille jo sinänsä.

    Toiseksi, teollisuusrakennukset eivät pudonneet tavoitteista mihinkään. Direktiivissä oli mukana lista valikoiduista kohdekaupungeista Ruhrin (Köln, Dusseldorf jne.) alueella, jotka oli nimenomaan valittu niiden sotateollisen infrastruktuurin vuoksi. Varmemmaksi vakuudeksi mukana oli jopa yksityiskohtainen luettelo teollisuusinfrastruktuurin kohteista noissa noilla paikkakunnilla, jossa olivat mukana tunnistetut öljyjalostamot, muuntaja-asemat ja hiilivoimalat.

    ///MeAgaln

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Brittikaunaisten valehtelijoiden toistelema hölynpöly on paras todiste Britannian taistelun tehosta.
    Se oli ainoa maa,joka taisteli natseja vastaan sodan alusta loppuun.

    Joitakin se pännii vieläkin.
    Niin pitääkin.

    1Äänestä

  • AI ETTÄ NEUKUT HYÖKKÄSI LÄNTEEN LENIN STALIN JOUKOT. ITÄSAKSA ON STALINISTIEN TOVERIEN PÄÄMAJA VIELÄKIN. PUNAINEN MERI EGYPTISTÄ AHNEUS SYNTI. LUVATTU MAA ON KATSOKAAS MOSKEIJA.

    Äänestä

  • Aika turhaan ne tappoi kyllä saksalaisia sen paremmin kuin muitakaan Lenin ja Stalin levitti kuolemaa myös Mussolini ja siksi ketään yksittäistä ylijohtajaa ei saisi ollakaan vaan yhdessä päättää miettiä sillä jos yksi alkaa aukoa päätään siitä seuraa tuhoa.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Vastoin brittikaunaisten valehtelijoiden väitteitä, RAF:n ykköstehtävä oli oman maan suojaaminen.

    Muut tulivat sodan kulun perusteella.
    Kun Saksa yritti terroripommituksin tuhota maan toimintakyvyn, vastattiin samalla tavalla.
    Sodassa on sodan lait.
    Brittien syyllistämistä harrastavat samat piirit,jotka kaikin keinoin pyrkivät valkopesemään NL-Venäjää.

    Todettakoon,että jenkkien pommit murskasivat Saksaa vielä brittejäkin suuremmin voimin,vaikka heidän maahansa ei pudonnut yhtään pommia.

    Tietääkseni myös jenkkien uhrit olivat elossa ennen kuolemaansa,vaikka palstalla väitetään ainoastaan brittipommien tappaneen eläviä ihmisiä.

    EDELLEEN STALINISTIT HYÖKKÄSI SIIS SAKSAAN MISSÄ ON TOVERIEN YKSK PÄÄMAJA BERLIINISSÄ. NO MISTÄ NE KAASUT SINNE TULI SILLOIN JA PULLAAN KUN NE HYÖKKÄSI. NYTKIN NE VETÄÄ KAASUJA JOKA PAIKKAAN PUTKIA . OLETTEKO PELKKIÄ VÄÄRENTÄJIÄ .

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Vastoin brittikaunaisten valehtelijoiden väitteitä, RAF:n ykköstehtävä oli oman maan suojaaminen.

    Muut tulivat sodan kulun perusteella.
    Kun Saksa yritti terroripommituksin tuhota maan toimintakyvyn, vastattiin samalla tavalla.
    Sodassa on sodan lait.
    Brittien syyllistämistä harrastavat samat piirit,jotka kaikin keinoin pyrkivät valkopesemään NL-Venäjää.

    Todettakoon,että jenkkien pommit murskasivat Saksaa vielä brittejäkin suuremmin voimin,vaikka heidän maahansa ei pudonnut yhtään pommia.

    Tietääkseni myös jenkkien uhrit olivat elossa ennen kuolemaansa,vaikka palstalla väitetään ainoastaan brittipommien tappaneen eläviä ihmisiä.

    Tehän tiedätte kun on erikielisiä tulee väärin käsityksiä mutta rikolliset on aina laitettu työsiirtoloihin missä siis vangit tekee työtä sen ajan kuin rikoksen vaatima rangaistusaika on loppunut.

    Äänestä

  • Brittien kaivostyöläiset asui ja nukkui samoissa parakki asunnoissa kuin tiilitehtaiden että rivitaloja tietty alue työsuhde asuntoina ja tehtaan portin päällä luki texti ihan samoin kuin Saksassa ja muissa maissa työ oli palkkatyötä.Edelleen samoin kun menet tehtaalle siellä on vartijat aitaus turvallisuuden takia.Taitaa teillä kaikilla olla kärjessä vikaa kuulkaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    -----Meni tehtaita ja infraa mutta myös siviilejä "pesuveden mukana".-----

    Hirveän tekopyhää valehtelua. Britin tavoite ja kohde oli nimenomaan Saksan kaupunkien siviiliväestö. Mitä meni teollisuusrakennuksia tms. niin ne olivat oheisvahinkoja, eivät tavoite.

    No ei huolta muslimit miehittää niin Israelissa arabiaa kuin englantia. Moskeijat.

    Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    Brittien kaivostyöläiset asui ja nukkui samoissa parakki asunnoissa kuin tiilitehtaiden että rivitaloja tietty alue työsuhde asuntoina ja tehtaan portin päällä luki texti ihan samoin kuin Saksassa ja muissa maissa työ oli palkkatyötä.Edelleen samoin kun menet tehtaalle siellä on vartijat aitaus turvallisuuden takia.Taitaa teillä kaikilla olla kärjessä vikaa kuulkaa.

    JÄRJESSÄ.

    Äänestä

  • Anonyymi00040 kirjoitti:

    JÄRJESSÄ.

    Ukrainalaiset juutalaiset on maalannut venäjän panssarivaunun kylkeen hakaristin .....KUOLEMAN JÄLKEEN JOKAINEN IHMINEN JOUTUU TILILLE VAIN OMISTA RIKOKSISTAAN EI MUIDEN.

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    Ukrainalaiset juutalaiset on maalannut venäjän panssarivaunun kylkeen hakaristin .....KUOLEMAN JÄLKEEN JOKAINEN IHMINEN JOUTUU TILILLE VAIN OMISTA RIKOKSISTAAN EI MUIDEN.

    Ootteko katsonut ton Danny dokumentin miten sen isä isä istuu hakaristi lentokoneessa.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Brittien pistemaalit : Tirpiz, Pato-operaatio 1 kpl, Rakettien laukaisualustat/tutkimus ja kylän tuhoaminen, Koulu Tanskassa (piti osua Gestapon rakennukseen)..
    Näistä on "messuttu & kohkattu" ja näistä "sankaritöistä" on kirjoja, sarjiksia,"dokkareita" ja elokuvia väkisin väsätty, tarkoituksena harhauttaa keskustelu pois terroripommituksista !
    USA tosin on vieläkin suurempi sotarikollinen pommitusten ja muunkin suhteen.

    Joku perkeleen eripari jalkapuoli Arthur kuulkaa löi ihmisiä päähän niin se kuoli itse yhtä äkkiä JAHVE YHWH LÖI SITÄ

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    -----Meni tehtaita ja infraa mutta myös siviilejä "pesuveden mukana".-----

    Hirveän tekopyhää valehtelua. Britin tavoite ja kohde oli nimenomaan Saksan kaupunkien siviiliväestö. Mitä meni teollisuusrakennuksia tms. niin ne olivat oheisvahinkoja, eivät tavoite.

    Olet väärässä, mutta muuta tuskin saattoi odottaakaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Vastoin brittikaunaisten valehtelijoiden väitteitä, RAF:n ykköstehtävä oli oman maan suojaaminen.

    Muut tulivat sodan kulun perusteella.
    Kun Saksa yritti terroripommituksin tuhota maan toimintakyvyn, vastattiin samalla tavalla.
    Sodassa on sodan lait.
    Brittien syyllistämistä harrastavat samat piirit,jotka kaikin keinoin pyrkivät valkopesemään NL-Venäjää.

    Todettakoon,että jenkkien pommit murskasivat Saksaa vielä brittejäkin suuremmin voimin,vaikka heidän maahansa ei pudonnut yhtään pommia.

    Tietääkseni myös jenkkien uhrit olivat elossa ennen kuolemaansa,vaikka palstalla väitetään ainoastaan brittipommien tappaneen eläviä ihmisiä.

    "Vastoin brittikaunaisten valehtelijoiden väitteitä, RAF:n ykköstehtävä oli oman maan suojaaminen."

    Ja taas valehtelet!

    RAF: n ensisijainen tehtävä oli Saksaan kohdistettavat strategiset pommitukset.

    The main role of the RAF during the Second World War was a strategic bombing campaign against Germany

    https://www.rafbf.org/news-and-stories/raf-history/about-raf

    Äänestä

Ranskalaisia kuoli enemmän liittoutuneiden pommituksissa, kuin mitä brittejä saksalaisten pommituksissa.

Äänestä
  • Ranskassa käytiin raskaita maataisteluja,joita tuettiin suurin ilmavoimin,myös pommituksin.
    Siviiliväestöä ei juuri evakuoitu. Se ei myöskään lähtenyt pakoon,kuten saksalaisia.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Ranskassa käytiin raskaita maataisteluja,joita tuettiin suurin ilmavoimin,myös pommituksin.
    Siviiliväestöä ei juuri evakuoitu. Se ei myöskään lähtenyt pakoon,kuten saksalaisia.

    Ranskan kaupunkeja pommitettiin varoittamatta soraläjiksi asukkaineen. Näin suljettiin taistelualueelle johtavat tiet tiilimurskalla, ettei Saksa saa tuotua reservejään taisteluun.

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Ranskan kaupunkeja pommitettiin varoittamatta soraläjiksi asukkaineen. Näin suljettiin taistelualueelle johtavat tiet tiilimurskalla, ettei Saksa saa tuotua reservejään taisteluun.

    "Ranskan kaupunkeja pommitettiin varoittamatta soraläjiksi asukkaineen. "

    No, se nyt ei pidä ihan paikkaansa. Esimerkiksi Normandiassa lentolehtisiä pudotettiin todellisiin ja mahdollisiin kohteisiin. Lisäksi varsinkin taktiset pommitusvoimat hyödynsivät pienempiä muodostelmia rajoittaakseen siviilivahinkoja. Paljon vapaampi suhtautuminen koski Ranskan rautatieverkostoa AR B:n yhteysalueella, mutta toisaalta se olikin siirtynyt pääosin Saksan sotilaskuljetuksiin.

    "Näin suljettiin taistelualueelle johtavat tiet tiilimurskalla, ettei Saksa saa tuotua reservejään taisteluun."

    Pääosa häirintäkampanjasta oli keskittynyt Seinen ympäristöön, koska se tarjosi luonnostaan hyödynnettävän pullonkaulan. Se ei todellisuudessa "estänyt" saksalaisia sellaisenaan siirtämästä reservejä, mutta se hidasti prosessia ja haaskasi resursseja korjaustöihin.

    "Ranskalaisia kuoli enemmän liittoutuneiden pommituksissa, kuin mitä brittejä saksalaisten pommituksissa."

    Ja enemmän ranskalaisia kuoli Saksan järjestämissä etnisissä puhdistuksissa kuin pommituksissa. Kaikki riippuu käytetystä viitekehyksestä.

    ///MeAgaln

    Äänestä

  • VOIKO JOKU SELITTÄÅ MIKSI RANSKASSA OLI SOTA JA MIKSEI SIELLÄ KAASUTETTU KETÄÄN KOSKA EI OLLUT NEUVOSTOLIITON KAASUJA EIKÄ KAIVOKSIA.

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Ranskan kaupunkeja pommitettiin varoittamatta soraläjiksi asukkaineen. Näin suljettiin taistelualueelle johtavat tiet tiilimurskalla, ettei Saksa saa tuotua reservejään taisteluun.

    Espanjassa on sitten niitä arabimiehitys alueita ja niitä on sotilaina siellä tulossa loistavat ajat !

    Äänestä

  • Anonyymi00044 kirjoitti:

    Espanjassa on sitten niitä arabimiehitys alueita ja niitä on sotilaina siellä tulossa loistavat ajat !

    Terveisin iranilaiset toverit Berliinistä kaasuputkella ja hiilikaivoksella. Kyllä punainen tähti opettaa ja vihreä ja keltainen.

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Ranskan kaupunkeja pommitettiin varoittamatta soraläjiksi asukkaineen. Näin suljettiin taistelualueelle johtavat tiet tiilimurskalla, ettei Saksa saa tuotua reservejään taisteluun.

    AI TAPETTIIN RANSKALAISIA ETTEI SAKSALAISET PÄÄSE ......JUST JOO.

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Ranskan kaupunkeja pommitettiin varoittamatta soraläjiksi asukkaineen. Näin suljettiin taistelualueelle johtavat tiet tiilimurskalla, ettei Saksa saa tuotua reservejään taisteluun.

    MIETI NYT EDES HETKI TÄTÄ. RANSKALAISIA TAPETTIIN JOTTA SAATIIN TIILIMURSKAA TIELLE ETTEI SAKSA SAA TUOTUA JOUKKOJA RANSKAN KAUPUNKEIHIN SIIS RANSKALAISIA TAPETTIIN ETTEI SAKSALAISET PÄÄSE RANSKAAN JUMALAUTA JOS NYT JONKUN PÄÄSSÄ EDES YKSI OSA TOIMII .

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Ranskan kaupunkeja pommitettiin varoittamatta soraläjiksi asukkaineen. Näin suljettiin taistelualueelle johtavat tiet tiilimurskalla, ettei Saksa saa tuotua reservejään taisteluun.

    SIIS EDELLEEN RANSKALAISET TAPETTIIN ETTEI SAKSALAISET PÄÄSE RANSKAAN RANSKALAISET TAPETTIIN ETTEI SAKSALAISET PÄÄSE RANSKAAN ONKO TÄMÄ JOKU SYNNIN TUNNUSTUS NYT.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    "Ranskan kaupunkeja pommitettiin varoittamatta soraläjiksi asukkaineen. "

    No, se nyt ei pidä ihan paikkaansa. Esimerkiksi Normandiassa lentolehtisiä pudotettiin todellisiin ja mahdollisiin kohteisiin. Lisäksi varsinkin taktiset pommitusvoimat hyödynsivät pienempiä muodostelmia rajoittaakseen siviilivahinkoja. Paljon vapaampi suhtautuminen koski Ranskan rautatieverkostoa AR B:n yhteysalueella, mutta toisaalta se olikin siirtynyt pääosin Saksan sotilaskuljetuksiin.

    "Näin suljettiin taistelualueelle johtavat tiet tiilimurskalla, ettei Saksa saa tuotua reservejään taisteluun."

    Pääosa häirintäkampanjasta oli keskittynyt Seinen ympäristöön, koska se tarjosi luonnostaan hyödynnettävän pullonkaulan. Se ei todellisuudessa "estänyt" saksalaisia sellaisenaan siirtämästä reservejä, mutta se hidasti prosessia ja haaskasi resursseja korjaustöihin.

    "Ranskalaisia kuoli enemmän liittoutuneiden pommituksissa, kuin mitä brittejä saksalaisten pommituksissa."

    Ja enemmän ranskalaisia kuoli Saksan järjestämissä etnisissä puhdistuksissa kuin pommituksissa. Kaikki riippuu käytetystä viitekehyksestä.

    ///MeAgaln

    KERTOKAAS SYNTISET KENEN KAASUJA BERLIINISSÄ KÄYTETTIIN TOVERIEN PÄÄMAJASSA.

    Äänestä

Edelleenkin on todistamatta,että vain brittien pommit surmasivat eläviä siviilejä,mutta ei muiden.
Ilmeisestj jenkkien ja ryssien uhrit kuolivat ihan muuten vain?
Esimerkiksi Helsingin suurpomituksissa helmikuussa 1944?

Äänestä

-----Se ei todellisuudessa "estänyt" saksalaisia sellaisenaan siirtämästä reservejä, mutta se hidasti prosessia ja haaskasi resursseja korjaustöihin.------

Ei tietenkään estänyt, kyllä sakut saivat tiiliromun pois. Mutta aikaa se vei yleensä sen verran, että reservien päästessä kaupungin läpi oli taistelu jo ohi.

Äänestä
  • "Ei tietenkään estänyt, kyllä sakut saivat tiiliromun pois."

    Kuten juuri huomautin sinulle, avain ei ollut mikään tiilimurska vaan teräsmurska. Keskeiset pullonkaulat olivat sillat jokiväylillä, varsinkin Seinellä. Toisena tulivat ratapihat ja niiden kalusto, joihin Saksan armeijoiden yhteysalueet oli suoraan sidottu.

    "Mutta aikaa se vei yleensä sen verran, että reservien päästessä kaupungin läpi oli taistelu jo ohi."

    Asia on vähän tai oikeastaan paljonkin monimutkaisempi. Muut asiat sitoivat Saksan reservejä alas myös, kuten mahdollisuus maihinnousuille eri puolilla Ranskaa ja ainainen kuljetuskaluston puute. Jälkimmäinen tavallaan osaksi juontui pommituksista, koska ajoneuvoja vedettiin divisioonilta yhteysalueelle auttamaan korjauksissa ja korvaamaan rautateiden menetystä.

    Saksalaiset olivat melko tehokkaita reitittämään joukkonsa ohi pommitusvaurioiden ja se oli enemmänkin "hidas palaminen", joka kulutti heidän joukkonsa voimat, kuin mikään yhden ratkaisutaistelun kääntänyt hopealuoti.

    ///MeAgaln

    Äänestä

"Anteeksi vain unohduksesi mutta teräsmurskasta et ole aiemmin puhunut mitään joten äläpä lisäile olemattomia."

Sinua auttaisi, jos aloittaisit lukemalla oikeaa ketjua ;)

Minä: Pääosa häirintäkampanjasta oli keskittynyt Seinen ympäristöön, koska se tarjosi luonnostaan hyödynnettävän pullonkaulan. Se ei todellisuudessa "estänyt" saksalaisia sellaisenaan siirtämästä reservejä, mutta se hidasti prosessia ja haaskasi resursseja korjaustöihin.

Eli silloista oli siis kysymys...

"Koetat taas sekottaa alkamalla puhua ihan eri asiaa."

Ei, se vain johtuu siitä ettet tunne asiaa, josta yrität väitellä ;)

"Rintamilla oli ja on aina takana paikalliset reservit..."

Päinvastoin, juuri sen reservin puute hajotti AR B:n voimia Normandiassa. Jo ennen maihinnousupäivää, osa 7. A:n ns. liikkuvasta reservistä oli siirretty eteen, koska armeijalla ei yksinkertaisesti ollut riittävästi jalkaväkeä miehittämään rannikkolinjaa. Taistelujen oikeasti alettua, tilanne vain paheni entisestään. Länsiarmeijan johto ja Hitler olivat haluttomia irroittamaan liikkuvia divisioonia riskialttiilta sektoreilta, joten saksalaiset pian huomasivat käyttävänsä ps-divisioonia, joiden oli tarkoitus olla reservi vastaoffensiiviin, palokuntina pitämässä kasassa heikentyneiden jv-divisioonien rintamaa.

Tämä olikin juuri avain saksalaisten rintaman katastrofaaliselle luhistumiselle. Ei niinkään ylikorostettujen panssarivaunujen puute, vaan hupeneva jalkaväki.

"... eivätkä ne liity juurikaan ratapihoihin ja Seineen kaiken vähiten. "

Päinvastoin, ne ovat nimenomaan sidottu yhteen. Tuo on pahin virhearvio, jonka voisit tehdä. Tilanne oli niin hankala, että kesä-heinäkuun vaihteessa saksalaiset kampasivat yhteen "liikkuvia" taisteluryhmiä Normandiaa varten jo muiden sektoreiden rannikkopuolustusdivisoonista. Se kertoo hieman siitä liikkuvuusongelmasta, joka vaivasi koko armeijaa.

"Maihinnousujen pelolla ei ollut mitään tekemistä paikallisten reservien suhteen ja käytölle."

Tuon minä oikeastaan käsittelinkin jo. "Paikalliset reservit" eivät useimmilla lohkoilla olleet edes lähellä operatiivista valmiutta ja edes parhaassa kunnossa ollut 15. A ei ollut valmiina. 7. A Normandiassa oli vielä huonommassa jamassa.

"Niitä reservejä oli aina rintaman takana ihan riippumatta pelättiinkö maihinnousuja vai ei."

Sitä Rundstedt ja Rommel olisivat varmasti toivoneet, mutta todellisuus oli muuta. Pelkästään vuoden 1944 ensimmäisellä puoliskolla Länsiarmeija oli menettänyt kaksi liikkuvaa reservidivisioonaa Italiaan, muutaman rykmentin verran jalkaväkeä oli myös täytynyt haravoida itärintaman reserviin ja takaisin oli saatu lähinnä ns. itävapaaehtoisia. Ottaen huomioon miten täydelleen kesken torjuntavalmistelut olivat olleet vuoden -43 lopulla, tämä tappoi armeijoiden valmiuden vielä pahemmin.

"Eikä niitäkään pelätty enää loppukesän jälkeen."

Loppukesän jälkeen "reservejä" voitiin koota Ranskasta paenneiden marssipataljoonia joukosta, mutta se ei juuri auta enää tätä väittelyä ;)

"Mutta se vei aikaa jos vaihtoehtoinen reitti oli edes olemassa, aina ei ollut."

Useimmissa tapauksissa oli Ranskan laajan tieverkoston ansiosta. Asiaan on tiettyjä poikkeuksia Seinen kaltaisen vesistön ollessa kyseessä ;)

"Kukaan ei ole puhunut mistään yhdestä ratkaisutaistelusta."

Mistä sitten oikeastaan puhut? Minä huomaan sinun ainakin siirtyneen väittelemään väärään ketjuun ja asioista, joita et selvästikään tunne.

https://keskustelu.suomi24.fi/t/17684671/minkahan-takia-englanti-uhrasi-niinkin-paljon-kuin

///MeAgaln

Äänestä

Jokin Britannian suhteen selvästi jäytää vieläkin russofiilien ja kommunistien mielissä, vaikka Iso-Britannia nykyään on kansainvälisesti oikeastaan pikkutekijä totalitarismin ja antisemitistisen fasismin torjunnassa.

Äänestä

Sakalaiset aloittivat terroripommitukset enaimmäisessä maailmansodassa ja sitten jatkoivat Espanjassa vuonna 1937-1939. Eräs maalari nimeltään Picasso maalasi kuuluisan taulun tuosta Saksalaisten siviileihin kohdistuneesta pommituksesta.

Äänestä
  • V1ja V2 olisi ollut vastaus terroripommituksiin , mutta operaatio crossbow tuhosi tiedemiehet

    Äänestä

  • Anonyymi00070 kirjoitti:

    V1ja V2 olisi ollut vastaus terroripommituksiin , mutta operaatio crossbow tuhosi tiedemiehet

    pappi heinrich maier 😠😠😠 paljasti kaiken liittoutuneille tiger tankeista lähtien
    vihaan näitä kaksinaamaisia mielipuolia enemmän, kun mitään muuta maailmassa !!!!

    Äänestä

14. helmikuuta 1942 aluepommitusohje annettiin Bomber Commandille. Pommitusten piti "keskittyä vihollisen siviiliväestön ja erityisesti teollisuustyöntekijöiden moraaliin". Vaikka sitä ei koskaan nimenomaisesti ilmoitettu, tämä oli lähinnä brittien julistus rajoittamattomasta ilmapommituksesta – direktiivissä 22 sanottiin, että "sinulla on sen mukaisesti lupa käyttää joukkojasi rajoituksetta", ja sitten luetteloitiin joukko ensisijaisia ​​kohteita, joihin kuului Dortmund . , Essen , Duisburg , Düsseldorf ja Köln . Toissijaisia ​​kohteita olivat Braunschweig , Lyypekki , Rostock ja Bremen, Kiel , Hannover , Frankfurt , Mannheim , Stuttgart ja Schweinfurt . Direktiivissä todettiin, että "operaatioiden tulisi nyt keskittyä vihollisen siviiliväestön ja erityisesti teollisuustyöntekijöiden moraaliin". Sekaannusten välttämiseksi Sir Charles Portal kirjoitti marsalkka Norman Bottomleylle 15. helmikuuta "...Oletan, että on selvää, että tähtäyspisteet ovat taajama-alueet, eivät esimerkiksi telakat tai lentokoneet. tehtaita". Tehtaat eivät olleet enää kohteita.

Äänestä
  • Britannia siis toimi samalla periaatteella,kuin Saksa sen aloittaessa pommitusinvaasion syksyllä 1940.

    Sitä eivät sentään brittikaunaiset valehtelijatkaan erehdy tuomitsemaan.
    Uhreinahan olivat britit,eikä saksalaiset.

    Lisäksi Britannia voitti tuonkin ilmasodan,mikä tietenkin on anteeksiantamatonta.
    Vielä pahempi oli koko sodan voitto,johon pommituksilla oli oma merkityksensä.
    Onneksi syyllisiä pommitustuhoihin olivat vain britit.

    Äänestä

  • Hermann Göring'30. kesäkuuta 1940 annetussa yleisessä määräyksessä todettiin seuraavaa:

    Sota Englantia vastaan on rajoitettava tuhoisiin hyökkäyksiin teollisuutta ja ilmavoimien kohteita vastaan, joilla on heikko puolustusvoima. ... Tarkasteltavana olevan tavoitteen perusteellisin tutkimus, joka on tavoitteen elintärkeät kohdat, on menestyksen edellytys. Lisäksi korostetaan, että on pyrittävä kaikin tavoin välttämään tarpeettomia ihmishenkien menetyksiä siviiliväestön keskuudessa.

    — Hermann Göring

    Äänestä

  • Anonyymi00062 kirjoitti:

    Hermann Göring'30. kesäkuuta 1940 annetussa yleisessä määräyksessä todettiin seuraavaa:

    Pommituksissa kuoli tässä vaiheessa noin 36 000 ihmistä.
    Hyvin vältetty.
    Brittikaunaisten valehtelijoiden mielestä suorastaan loistavasti.
    Ihan joutavasta britit ottivat nokkiinsa.

    Äänestä

  • Anonyymi00062 kirjoitti:

    Hermann Göring'30. kesäkuuta 1940 annetussa yleisessä määräyksessä todettiin seuraavaa:

    Sota Englantia vastaan on rajoitettava tuhoisiin hyökkäyksiin teollisuutta ja ilmavoimien kohteita vastaan, joilla on heikko puolustusvoima. ... Tarkasteltavana olevan tavoitteen perusteellisin tutkimus, joka on tavoitteen elintärkeät kohdat, on menestyksen edellytys. Lisäksi korostetaan, että on pyrittävä kaikin tavoin välttämään tarpeettomia ihmishenkien menetyksiä siviiliväestön keskuudessa.

    — Hermann Göring

    Hitlerin ohje nro. 9 vastustajan talouteen kohdistetusta sodankäynnistä (marraskuu 1939)
    Laivasto ja ilmavoimat iskevät seuraaviin kohteisiin:

    a) Hyökkäykset Britannian tärkeimpiin satamiin miinoittamalla ja sulkemalla merireitit niihin, ja erityisesti tuhoamalla satamalaitteet.
    -----
    b) Hyökkäykset kauppalaivastoa ja niitä suojelevia aluksia vastaan.
    c) Hyökkäykset varikoille, öljyvarastoihin, ruokatavaroiden kylmäsäilöihin ja viljavarastoihin
    .......

    ///MeAgaln

    Äänestä

  • Tähän voi kaiketi vielä lisätä jo aiemmin sanotun:

    "Tehtaat eivät olleet enää kohteita."

    Tässä on tosin tärkeää huomata noiden poimintojen viittaavan spesifiseen maalinvalintaan. Kokonaisuudessaan aluepommitusohje tekee selväksi, kuten jo kaupunkivalinnasta näkyy, että strateginen tavoite oli jatkaa edellisenä kesänä kesken jäänyttä Saksan teollisuusinfran murentamista. Ohje sanookin sen hyvin suoraan:
    "Niiden teollisen ja "moraalisen" luonteen lisäksi, kaikki niistä [kaupungit] olivat avainkohtia Saksan rautatie- ja vedenkuljetusverkostossa, joiden häiriöillä voisi olla laaja vaikutus Saksan sotakoneeseen."

    Kysymyksessä ei siis ollut vain Harrisin tai edes Portalin pakkomielle kostosta, vaan kylmän pragmatistinen ajattelu sotastrategian suhteen. Ohje sanoo suoraan, että kokemuksen perusteella pistemaalien hakeminen oli osoittautunut epäkäytännölliseksi ja pyrkimyksenä olisi kohdella suurempia asutuskeskuksia maaleina, painottaen ensimmäisenä prioriteettina niiden taloudellista merkitystä.

    https://keskustelu.suomi24.fi/t/17752088/miksei-saksa-rakentanut-kunnollista-nelimoottorista-pommikonetta

    ///MeAgaln

    Äänestä

  • Anonyymi00064 kirjoitti:

    Hitlerin ohje nro. 9 vastustajan talouteen kohdistetusta sodankäynnistä (marraskuu 1939)
    Laivasto ja ilmavoimat iskevät seuraaviin kohteisiin:

    a) Hyökkäykset Britannian tärkeimpiin satamiin miinoittamalla ja sulkemalla merireitit niihin, ja erityisesti tuhoamalla satamalaitteet.
    -----
    b) Hyökkäykset kauppalaivastoa ja niitä suojelevia aluksia vastaan.
    c) Hyökkäykset varikoille, öljyvarastoihin, ruokatavaroiden kylmäsäilöihin ja viljavarastoihin
    .......

    ///MeAgaln

    Hyvä ohje sinällään.

    Jostain syystä pommit useimmin osuivat ihan muihin kohteisiin.
    Sattuuhan sitä.

    Saksan ilmaoffensiivi epäonnistui totaalisti.

    Liittoutuneet onnistuivat.

    Siinä aihetta syyttää varsinkin brittejä rikollisiksi samoista toimista,joita katsotaan ansioiksi esim. NL:n Suomen siviilikohteiden pommitukset.

    Äänestä

  • Anonyymi00066 kirjoitti:

    Yritetäänhän briteistä tehdä Suomen ikivihollisia mm. jauhamalla Krimin sodan aikaisista hyökkäyksistä ja eräiden lautatarhojen polttamisista varsinaisina kauheuksina.

    Äänestä

  • Anonyymi00067 kirjoitti:

    Yritetäänhän briteistä tehdä Suomen ikivihollisia mm. jauhamalla Krimin sodan aikaisista hyökkäyksistä ja eräiden lautatarhojen polttamisista varsinaisina kauheuksina.

    Britannia oli ensimmäisten joukossa takaamassa Suomelle apua,kun poliittinen johtomme teki Nato-päätöksen putleristien ja EU-vihaajien raivoksi.

    Äänestä

hampurin pommitus hyökätään heinäkuunlopulla kuumimpaan aikaan ja kuivimpaan brittien termiitti ja amerikkalaisten petroli pommeilla 🤔

tapetaan työntekijät niin tuotanto sotateollisuudessa romahtaa 😕

Äänestä
  • Miksette tuomitse Saksan terroripommitusta Varsovaan syyskuussa -39 sodan jo ratkettua?

    Äänestä

  • Anonyymi00074 kirjoitti:

    Miksette tuomitse Saksan terroripommitusta Varsovaan syyskuussa -39 sodan jo ratkettua?

    Varsova jatkoi taistelua puolalainen armeija oli vetäytynyt sinne. Ei ollut terroripommitusta, vaan amerikkalaisen tarkkailijan mukaan pommitus kohdistui sotilaallisiin kohteisiin. Lisäksi ennen pommituksia Varsovan siviileille annettiin tiedotteet mahdollisuudesta poistua kaupungista turvakäytävää pitkin

    Äänestä

  • Anonyymi00075 kirjoitti:

    Taistelu oli jo ratkennut.
    Pommitus kohdistui ennen kaikke avuttomiin siviileihin.

    Äänestä

  • Anonyymi00076 kirjoitti:

    Hölynpölyä.
    Taistelu oli jo ratkennut.
    Pommitus kohdistui ennen kaikke avuttomiin siviileihin.

    Kyllä armeija antautui vasta pommitusten tapahduttua. Brittirakastaja toistelee jälleen voittajien valheita

    Äänestä

Pelokkaat brittitampiot eivät uskaltaneet taistella sotilaita vastaan, piti sitten tappaa siviilejä.

Äänestä
  • Britit taistelivat ainoana maana Saksaa vastaan silloinkin,kun NL oli liitossa sen kanssa ja USA puolueeton.

    Britannia oli myös ainoa Euroopan maa,joka taisteli täysillä Japania vastaan koko sodan ajan.

    Brittikaunaisten valehtelijoiden asiantuntemus on heikko.
    Valehtelun into on toki kiitettävä.
    Kumottuia valeita toistellaan vuodesta toiseen.

    Äänestä

  • Anonyymi00073 kirjoitti:

    Britit taistelivat ainoana maana Saksaa vastaan silloinkin,kun NL oli liitossa sen kanssa ja USA puolueeton.

    Britannia oli myös ainoa Euroopan maa,joka taisteli täysillä Japania vastaan koko sodan ajan.

    Brittikaunaisten valehtelijoiden asiantuntemus on heikko.
    Valehtelun into on toki kiitettävä.
    Kumottuia valeita toistellaan vuodesta toiseen.

    -----Britannia oli myös ainoa Euroopan maa,joka taisteli täysillä Japania vastaan koko sodan ajan.------

    Eihän se mitään taistellut vaan pelkäsi ja pakeni antaen japsin upottaa parhaat taistelulaivansakin. Malakan, Singaporen ja Burman menetyksiä en taisteluksi laske.

    Äänestä

  • Anonyymi00077 kirjoitti:

    Brittikaunainen valehtelija antaa taas kerran täydellisen todistuksen tietämättömyydestään.
    Sillä lailla!

    Äänestä

  • Anonyymi00078 kirjoitti:

    Brittikaunainen valehtelija antaa taas kerran täydellisen todistuksen tietämättömyydestään.
    Sillä lailla!

    Ennemminkin sinä annat todistuksen tietämättömyydestäsi:

    Winston Churchill kuvaili Singaporen kukistamista "Britannian historian pahimmaksi katastrofiksi ja suurimmaksi antautumiseksi". 1 Helmikuun 15. päivänä 1942 noin 80 000 brittiläistä, intialaista ja australialaista sotilasta antautui japanilaisille joukoille, jotka olivat noin puolet heidän koostaan. Churchill oli kauhuissaan. Hänen lääkärinsä lordi Moran kirjasi jälkeenpäin, että pääministeri ”tunti sen häpeäksi. Se jätti arven hänen mieleensä. Eräänä iltana, kuukausia myöhemmin, kun hän istui kylpyhuoneessaan pyyhkeen peitossa, hän lopetti kuivaamisen ja tutki synkästi lattiaa: "En pääse yli Singaporesta", hän sanoi surullisesti

    Äänestä

  • Anonyymi00079 kirjoitti:

    Muistaakseni Churchill johti Britannian taistelua loppuun asti ollen yksi "kolmesta suuresta".
    Itse asiassa hän halusi lyödä myösPuna-Armeijan niin kauan kuin jenkit olivat suurin voimin Euroopassa.
    Kauhistuneet esikuntapäälliköt saivat hänet luopumaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00080 kirjoitti:

    Muistaakseni Churchill johti Britannian taistelua loppuun asti ollen yksi "kolmesta suuresta".
    Itse asiassa hän halusi lyödä myösPuna-Armeijan niin kauan kuin jenkit olivat suurin voimin Euroopassa.
    Kauhistuneet esikuntapäälliköt saivat hänet luopumaan.

    Churchill jakoi Euroopan valtapiireihin Stalinin kanssa hyvässä yhteisymmärryksessä, FDR joka halusi Brittiläisen Imperiumin lopettamista, sivuutettin näissä neuvotteluissa.

    https://en.wikipedia.org/wiki/Percentages_agreement

    Äänestä

Kostonhalu ei tee sotarikosta oikeutetuksi kuten avaaja väittää. Sotarikos on aina rikos tehtäköön se millä motiivilla tahansa.

Äänestä
  • Joo, mutta se ei ole tässä kontekstissa kauhean relevanttia. Aluepommitukset eivät olleet sotarikos toisen maailmansodan päivinä.

    ///MeAgaln

    Äänestä

  • Valehtelet.
    Avaaja ei missään väitä sotarikoksia oikeutetuiksi.

    Te sen sijaan syytätte sotarikoksista vain brittejä,vaikka siviilien pommituksiin syyllistyivät kaikki osapuolet.

    Äänestä

  • Anonyymi00083 kirjoitti:

    Joo, mutta se ei ole tässä kontekstissa kauhean relevanttia. Aluepommitukset eivät olleet sotarikos toisen maailmansodan päivinä.

    ///MeAgaln

    Rikokset ihmiskuntaa vastaan eivät myöskään olleet rikoksia 2MS aikana. Silti niistä tuomittiin Nurnbergin oikeudenkäynneissä.

    Äänestä

  • Anonyymi00088 kirjoitti:

    Rikokset ihmiskuntaa vastaan eivät myöskään olleet rikoksia 2MS aikana. Silti niistä tuomittiin Nurnbergin oikeudenkäynneissä.

    Heidän määritelmänsä pohjautui sotaa edeltäneeseen kansainväliseen lakiin, joissa tuomittiin valloittussotien käyminen.

    ///MeAgaln

    Äänestä

  • Anonyymi00090 kirjoitti:

    Heidän määritelmänsä pohjautui sotaa edeltäneeseen kansainväliseen lakiin, joissa tuomittiin valloittussotien käyminen.

    ///MeAgaln

    Ja se laki määritti rangaistukseksi valloittajan siviiliväestön tuhoamisen?

    Äänestä

  • Anonyymi00090 kirjoitti:

    Heidän määritelmänsä pohjautui sotaa edeltäneeseen kansainväliseen lakiin, joissa tuomittiin valloittussotien käyminen.

    ///MeAgaln

    Miksei sitten Nurnbergissa tuomittu valloittussotien käymisestä vaan rikoksista ihmiskuntaa vastaan?

    Äänestä

  • Anonyymi00091 kirjoitti:

    Ja se laki määritti rangaistukseksi valloittajan siviiliväestön tuhoamisen?

    "Ja se laki määritti rangaistukseksi valloittajan siviiliväestön tuhoamisen?"

    Se määritti olkiukot piestäväksi, kunhan internet ensin keksittäisiin.

    "Miksei sitten Nurnbergissa tuomittu valloittussotien käymisestä vaan rikoksista ihmiskuntaa vastaan?"

    No, juuri senhän ne tekivät. Rikokset rauhaa vastaan olivat ensimmäinen syytekohta, johon sidottiin syytekohdat suoranaisista sodankäyntitapoja koskevien sopimusten rikkomisesta ja rikoksista ihmisyyttä vastaan.

    ///MeAgaln

    Äänestä

Pakkohan se oli brittien siirtyä aluepommituksiin yöaikaan, kun eivät päivällä uskaltaneet lentää.

Äänestä

Briteiltä puuttui kunnollinen saattohävittäjä, minkä kantama olisi riittänyt Saksaan ja takaisin, siksi tappiot päiväpommituksissa kasvoivat katastrofaalisiksi, tämä oli eräs keskeinen syy siirtymiselle yöaikaan tapahtuviin aluepommituksiin.

Äänestä
  • Kyllä päivä pommitukset kävivät kalliiksi jenkeillekin. Yhden lennon tappiot saattoivat nousta jopa yli50:een koneeseen.Miehistöjen moraali oli koetuksella.

    Tappioiden takia päiväpommitukset välillä jopa keskeytettiin moneksi kuukadeksi ja pommituslennostoa virvoiteltiin toimintakuntoon.

    Vasta kun Mustang-hävittäjän toimintasäde kasvoi riittäväksi,oli hävittäjäsuoja kattava koko Saksan hallitsemalle alueelle.
    Lisäksi siirryttiin ns.heilurilentoihin,joissa tehtiin välilasku NL:on tai Afrikkaan.

    Äänestä

  • Briteiltä puuttui uskallus.

    Äänestä

  • Brittien vanerikoneet ei kestäneet Saksaan saakka.

    Äänestä

  • Anonyymi00093 kirjoitti:

    Briteiltä puuttui uskallus.

    Sitä juuri riitti,kun taisteltiin yksin sen ajan tehokkainta sotavoimaa vastaan.

    Ranska oli antautunut,Usa puolueeton ja NL liitossa Saksan kanssa.
    Vain britit taistelivat ja käänsivät sodan suunnan.Tosin Hitlerin suosiollisella avustuksella.

    Tämä kun tyhmyyksissään hyökkäsi NL:on ja julisti kaiken lisäksi sodan USA:lle!

    Äänestä

  • Anonyymi00094 kirjoitti:

    Brittien vanerikoneet ei kestäneet Saksaan saakka.

    Kyllä koneet kestivät, mutta niitä oli liian vähän.
    Eikä saattohävittäjien toimintasäde riittänyt kuin alkumatkalle. Ne oli suuniteltu kotiseudun puolustukseen.

    Äänestä

-----4. Pommitukset tuhosivat Saksan liikenneyhteyksiä kaaokseen asti,teollisuutta, sähkövoiman tuotantoa jne.------

Brittien TARKOITUS oli tuhota siviilien asutusalueita. Tottakai jokunen pommi putosi tehtaisiin, ratapihoille yms. mutta se ei ollut britin tarkoitus, ne olivat britin kannalta oheisvahinkoja, ei-toivottuja osumia siis.

Äänestä

Tulimyrskyjä ei synny tehdasrakennuksissa, niitä kun ei Saksassa oltu tehty puusta. Ne kuuluisat tulimyrskyt syntyivät vain ja ainoastaan asuinalueilla.

Äänestä

-----Pommitukset tuhosivat Saksan liikenneyhteyksiä kaaokseen asti,teollisuutta, sähkövoiman tuotantoa jne.-----

Niitäkin.

Äänestä

Olihan se vaikuttava suoritus että sisäsiittoiset leuattomat tampiot onnistuivat kyhäämään vanerista ja puurimoista lentokoneita joilla pystyi pommittamaan siviileitä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Brittikaunainen valehtelija:"Minkähän takia Englanti uhrasi niinkin paljon kuin
70 000 ilmavoimien sotilasta hyödyttömään sotatoimeen eli Saksan kaupunkien siviiliväestön massamurhaamiseen elävältä polttamalla ?"

1. Lohduttakoon avaajaa edes se,että muiden sodan osapuolien pommitusuhrit olivat sentään valmiiksi kuolleita.
Hänen mukaansa.

" Oliko Churchillillä joku visio vai oliko vain muuten kivaa tapattaa niin paljon omia ja vieraita ?"

2. Britannia oli menettänyt Saksan terroripommituksissa mm. Lontoosen ja Coventryyn kaikkiaan noin
50 000 ihmistä ja mittaamattomat talous- ja kulttuuriarvot.

3. Pommitusvoimien komentaja Arthur Harris katseli katolta Saksan pommittajien toimeenpanemaa Lontoon yöllistä tuhoa ja vannoi kostoa. Hän myös johti sen toimeenpanoa.

4. Pommitukset tuhosivat Saksan liikenneyhteyksiä kaaokseen asti,teollisuutta, sähkövoiman tuotantoa jne.sekä pakottivat vetämään itärintamalta ja muualtakin hävittäjiä ja ilmatorjuntaa kotialueen puolustukseen. Siinä oli lopulta eri tavoin mukana noin miljoona ihmistä.Tämä kaikki oli pois muualta.
Ja se tuntui.

5. Lisäksi mm. viranomaistoiminta häiriintyi esimerkiksi arkistojen tuhoutuessa.. Myös kansan aluksi hyvin voitonvarma mieliala laski pommitusten jatkuessa ja valtakunnan johtoa alettiin pilkata. Rintamasotilailla oli pysyvä huoli kotiväestä ja yhteyksiä oli vaikea pitää mm. evakuointien takia.

6.Periaatteessa ilmahälytykset keskeyttivät kaiken muun paitsi torjuntatoimet. Väestö istui pommisuojissa yökaudet. Vaikutukset voi vain arvoida.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu